http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010031511275932_uu.shtml
2 poliisia tuomittiin pahoinpitelystä. Näin Helsingin poliisi.
Poliisit kiistivät.
Noniin valehtelivatkin taas. Näin ne poliisit toimivat Suomessa. He kiistävät pahoinpitelyn. Jos rinatalasta murtuu, niin otteet ovat olleet liian kovat.
Polisiit vielä valehtelevat kun kiistivät.
MIten Salon poliisi, kun sielläkin epäillään kahta poliisia pahoinpitelystä. Poliiseilla on vähän kovat otteet ja hermot kireässä
Poliisi mursi rintalastan
41
437
Vastaukset
- fgrdscx
sai mitä tilasi.
Pitikö taas riehua vielä raudoitettunakin.
Olisi ollut ihmisiksi niin olisi säilynyt ehjänä.- MArkku Ahdeoja
Poliisin on otettava kiinni henkilö niin ettei hän loukkaanu.
Minä olen ollut sellaisessa koulutuksessa ja riehuva henkilö saadaan kyllä kiinni ilman vahinkoa.
Ei siitä mihinkään lähde, kun homma hodetaan kunnolla eikä kukaan loukkaannu.
Poliisit tuuppasivat miehen päin pöytää. Se oli pahoinpitely eikä ammattimaista kiinniottoa.
Jos poliisi on liian heikko, niin hän turvautuu väkivaltaan.
Järjestyspoliisilla on oltava voimaa ja tekniikkaa. Silloin ei isokaan asiakas aiheuta ongelmia. Tilannetta ei saa päästää painimiseksi vaan homma hoidetaan.
Riittävää voimaa pitää käyttää, mutta ei saa vahingoittaa. Ei poliisityö ole mitään vapaapainia tai väkivalta viihdettä. Poliisi koulutetaan ottamaan ihmisiä kiinni turvallisesti.
Jos joku loukkaa noin pahasta, niin vakava ongelma
Aseistettua voidaan ampua pysäyttämiseksi, mutta se tehdään hyvin harkiten - HAHAHAHAHAHAH!!!
MArkku Ahdeoja kirjoitti:
Poliisin on otettava kiinni henkilö niin ettei hän loukkaanu.
Minä olen ollut sellaisessa koulutuksessa ja riehuva henkilö saadaan kyllä kiinni ilman vahinkoa.
Ei siitä mihinkään lähde, kun homma hodetaan kunnolla eikä kukaan loukkaannu.
Poliisit tuuppasivat miehen päin pöytää. Se oli pahoinpitely eikä ammattimaista kiinniottoa.
Jos poliisi on liian heikko, niin hän turvautuu väkivaltaan.
Järjestyspoliisilla on oltava voimaa ja tekniikkaa. Silloin ei isokaan asiakas aiheuta ongelmia. Tilannetta ei saa päästää painimiseksi vaan homma hoidetaan.
Riittävää voimaa pitää käyttää, mutta ei saa vahingoittaa. Ei poliisityö ole mitään vapaapainia tai väkivalta viihdettä. Poliisi koulutetaan ottamaan ihmisiä kiinni turvallisesti.
Jos joku loukkaa noin pahasta, niin vakava ongelma
Aseistettua voidaan ampua pysäyttämiseksi, mutta se tehdään hyvin harkitenHuvittavinta mitä voi olla on sellainen asia kun mielenterveysongelmainen opettaa voimankäytön ammattilaisille miten homma hoidetaan!!! HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAH... Älä sä sekomake ota kantaa asioihin joista sulla ei ole edes alkeellisinta tietoa...teet itsestäsi vain vielä pellemmän...toki sun sekoiluista on aina hauska lukea kun sä vain olet niin huippu typerä juntti!!!
- vakaumuksellisen
poliisinpalvojan selitys kuinka poliisit ovat aina oikeassa ja tekevät ainoastaan oikeita asioita. Et taida edes uskoa, että vammat olivat poliisien aiheuttamia. Mielestäsi tyhmä oikeus teki väärän päätöksen. Sinä olet tosi uskovainen poliisinpalvoja.
- PeRSE.
HAHAHAHAHAHAH!!! kirjoitti:
Huvittavinta mitä voi olla on sellainen asia kun mielenterveysongelmainen opettaa voimankäytön ammattilaisille miten homma hoidetaan!!! HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAH... Älä sä sekomake ota kantaa asioihin joista sulla ei ole edes alkeellisinta tietoa...teet itsestäsi vain vielä pellemmän...toki sun sekoiluista on aina hauska lukea kun sä vain olet niin huippu typerä juntti!!!
Kun itse poliisilla tuntuu olevan tuota asennevammaa ja mielenterveysongelmaa ja pahasti ,oliko 98% näitä asennevammaisia.
Jos poliisi olisi ammattitaitoinen niin tälläistä asiaa ei tarvitsisi edes lehdestä lukea saati sitten käsitellä ,ammattitaidottomuus tuo esille tälläisen hämmentämisen.
No tässä hyvä esimerkki poliisin palvojasta ja aidosta perseennuolijasta.
Ei varmaan uskoisi vaikka poliisi hakkaisi kuten Leppävirralla tai poliisi purettaisi poliisi koiralla...niin eihän se voi olla totta että >Suonenjoella poliisi raiskasi..ei voi mitenkään olla mahdollista ja uskottavaa.
No onhan päivän lehdissä hienoa juttuja miten poliisi toimii hienosti.. - SINÄKÖ puhut
PeRSE. kirjoitti:
Kun itse poliisilla tuntuu olevan tuota asennevammaa ja mielenterveysongelmaa ja pahasti ,oliko 98% näitä asennevammaisia.
Jos poliisi olisi ammattitaitoinen niin tälläistä asiaa ei tarvitsisi edes lehdestä lukea saati sitten käsitellä ,ammattitaidottomuus tuo esille tälläisen hämmentämisen.
No tässä hyvä esimerkki poliisin palvojasta ja aidosta perseennuolijasta.
Ei varmaan uskoisi vaikka poliisi hakkaisi kuten Leppävirralla tai poliisi purettaisi poliisi koiralla...niin eihän se voi olla totta että >Suonenjoella poliisi raiskasi..ei voi mitenkään olla mahdollista ja uskottavaa.
No onhan päivän lehdissä hienoa juttuja miten poliisi toimii hienosti..asennevammaisuudesta!!!??? Luepas aikaisempia tekeleitäs eri palstoilta, niin huomaat, missä se sylttytehdas mahtaakaan olla - voihan käydä niinkin, ettet huomaa mitään asennevaltas... terv. äidinkielenopettajasi
- 4ewrds
vakaumuksellisen kirjoitti:
poliisinpalvojan selitys kuinka poliisit ovat aina oikeassa ja tekevät ainoastaan oikeita asioita. Et taida edes uskoa, että vammat olivat poliisien aiheuttamia. Mielestäsi tyhmä oikeus teki väärän päätöksen. Sinä olet tosi uskovainen poliisinpalvoja.
Varmasti olivat poliisin voimankäytön aiheuttamia.
Voimankäytön, joka seurasi siitä, että pti vielä ruveta vääntämään raudoissa ollessakin.
Sitä pitäisi tajuta, että jos rupeaa vääntämään niin siinä saattaa itseenkin tehdä pikkuisen kipeää.
Kukkahattutätien oikeusistuin väänsi taas tuomion venkulan eduksi ottamatta huomioon sitä, että mitään ei olisi tapahtunut jos venkula ei olisi ruvennut pullikoimaan vastaan vaikka oli jo kerran jäänyt kakkoseksi (alkuperäinen tilanne, joka johti raudottamiseen).
Pitäydyn kannassani, sitä saa mitä tilaa. - totta!
4ewrds kirjoitti:

Pitäydyn kannassani, sitä saa mitä tilaa.Tuomio oli muuten hyvä, mutta linnaa olisi kyseisille poliisirikollisille pitänyt tulla ehdoton linnatuomio, no tuomiosta valitetaan, se on varma että kyseiset poliisirikolliset pääsevät vielä tutustumaan vankilaan ja ”kavereihinsa” siellä ex-poliisi ihan itse "kaatuu" ja "kävelee seinää päin" yllättävän usein vahingossa :-)
Ps. miksi muuten ne samat ”kukkahattutädit” tuomitsevat muita jatkuvasti oikeudenmukaisesti linnaan? Mutta kun tuomiolla on poliisi, tuomio onkin sinusta väärä? - Kuinkahan moni
totta! kirjoitti:
Tuomio oli muuten hyvä, mutta linnaa olisi kyseisille poliisirikollisille pitänyt tulla ehdoton linnatuomio, no tuomiosta valitetaan, se on varma että kyseiset poliisirikolliset pääsevät vielä tutustumaan vankilaan ja ”kavereihinsa” siellä ex-poliisi ihan itse "kaatuu" ja "kävelee seinää päin" yllättävän usein vahingossa :-)
Ps. miksi muuten ne samat ”kukkahattutädit” tuomitsevat muita jatkuvasti oikeudenmukaisesti linnaan? Mutta kun tuomiolla on poliisi, tuomio onkin sinusta väärä?normi pahoinpitelijä olisi joutunut tönäisystä/työntämisestä linnaan - eiköhän olisi sakoilla selvinnyt kuten poliisitkin. ...vai pitäisikö poliisin tekemisille lukea jotain sun laatimaa lakia???
- niinkö?
Kuinkahan moni kirjoitti:
normi pahoinpitelijä olisi joutunut tönäisystä/työntämisestä linnaan - eiköhän olisi sakoilla selvinnyt kuten poliisitkin. ...vai pitäisikö poliisin tekemisille lukea jotain sun laatimaa lakia???
"Kuinkahan moni normi pahoinpitelijä olisi joutunut tönäisystä/työntämisestä"
"Konstaapelit paiskasivat raudoitetun asiakkaan vasten vastaanottotiskin reunaa."
Kuinka moni normaali pahoinpitely tapahtuu niin että pahoinpideltävä on täysin puolustuskyvytön ja raudoitettu?
Oikeus tuomion antanut, poliisit ovat tämän jutun rikolliset ja kuuluisivat linnaan! Siinä mielessä yhdyn sinuun… kukkahattutätejä… Ei ollut oikeudella rohkeutta laittaa poliisirikollisia suoraan lusimaan! - kuinka paljon
4ewrds kirjoitti:
Varmasti olivat poliisin voimankäytön aiheuttamia.
Voimankäytön, joka seurasi siitä, että pti vielä ruveta vääntämään raudoissa ollessakin.
Sitä pitäisi tajuta, että jos rupeaa vääntämään niin siinä saattaa itseenkin tehdä pikkuisen kipeää.
Kukkahattutätien oikeusistuin väänsi taas tuomion venkulan eduksi ottamatta huomioon sitä, että mitään ei olisi tapahtunut jos venkula ei olisi ruvennut pullikoimaan vastaan vaikka oli jo kerran jäänyt kakkoseksi (alkuperäinen tilanne, joka johti raudottamiseen).
Pitäydyn kannassani, sitä saa mitä tilaa.uhri pisti vastaan. Minä en ainakaan usko pätkääkään niistä selityksistä mitä rikoksesta epäillyt poliisi ovat puolustuksekseen sepittäneet. Kun poliisit valehtelevat jo ilman mitään asiallista syytäkin, niin miksi eivät sitten valehtelisi kun epäiltynä/syytettynä saavat valehdella oikein luvan kanssa. Se, että poliisi ei pidä asiakkaan asenteesta voi jo heikkohermoisille poliiseille olla riittävä ärsyke väkivaltaan. Jos poliisilla olisi hermo pitänyt niin tuskin olisi tarvinnut alkaa pahoinpitelyyn.
- lakikirjaa uudestaan
niinkö? kirjoitti:
"Kuinkahan moni normi pahoinpitelijä olisi joutunut tönäisystä/työntämisestä"
"Konstaapelit paiskasivat raudoitetun asiakkaan vasten vastaanottotiskin reunaa."
Kuinka moni normaali pahoinpitely tapahtuu niin että pahoinpideltävä on täysin puolustuskyvytön ja raudoitettu?
Oikeus tuomion antanut, poliisit ovat tämän jutun rikolliset ja kuuluisivat linnaan! Siinä mielessä yhdyn sinuun… kukkahattutätejä… Ei ollut oikeudella rohkeutta laittaa poliisirikollisia suoraan lusimaan!ja huomaa, että kuka hyvänsä venkula olisi vastaavasti toimien (vaikka olisi uhrinsa sitonutkin) selvinnyt sakkorangaistuksella, joten: poliisit saivat saman rangaistuksen kuin kuka tahansa muukin - eikö se sulle riitä?
- kukkkk<<
lakikirjaa uudestaan kirjoitti:
ja huomaa, että kuka hyvänsä venkula olisi vastaavasti toimien (vaikka olisi uhrinsa sitonutkin) selvinnyt sakkorangaistuksella, joten: poliisit saivat saman rangaistuksen kuin kuka tahansa muukin - eikö se sulle riitä?
Perustele selvästi valheellinen väiteesi! Eli laita faktat!
- oikeutta jakaneen
kukkkk<< kirjoitti:
Perustele selvästi valheellinen väiteesi! Eli laita faktat!
istuntosalin päätökset ovat julkisia, ei muuta kuin selaamaan - ja kas: ei ainuttakaan vankeustuomiota viimeisen 7 vuoden aikana vastaanvanlaisesta väkivallanteosta (poislukien jo valmiiksi ehdonalaisessa olleet?)! Siinä sulle faktaa, kumoa jos pystyt!
- niitä ei ole!
oikeutta jakaneen kirjoitti:
istuntosalin päätökset ovat julkisia, ei muuta kuin selaamaan - ja kas: ei ainuttakaan vankeustuomiota viimeisen 7 vuoden aikana vastaanvanlaisesta väkivallanteosta (poislukien jo valmiiksi ehdonalaisessa olleet?)! Siinä sulle faktaa, kumoa jos pystyt!
"Kuinkahan moni normi pahoinpitelijä olisi joutunut tönäisystä/työntämisestä"
"Konstaapelit paiskasivat raudoitetun asiakkaan vasten vastaanottotiskin reunaa."
Kuinka moni normaali pahoinpitely tapahtuu niin että pahoinpideltävä on täysin puolustuskyvytön ja raudoitettu?
Oikeus tuomion antanut, poliisit ovat tämän jutun rikolliset ja kuuluisivat linnaan! Siinä mielessä yhdyn sinuun… kukkahattutätejä… Ei ollut oikeudella rohkeutta laittaa poliisirikollisia suoraan lusimaan!
Kerro edes yksin tuomio! - vankeustuomiota
niitä ei ole! kirjoitti:
"Kuinkahan moni normi pahoinpitelijä olisi joutunut tönäisystä/työntämisestä"
"Konstaapelit paiskasivat raudoitetun asiakkaan vasten vastaanottotiskin reunaa."
Kuinka moni normaali pahoinpitely tapahtuu niin että pahoinpideltävä on täysin puolustuskyvytön ja raudoitettu?
Oikeus tuomion antanut, poliisit ovat tämän jutun rikolliset ja kuuluisivat linnaan! Siinä mielessä yhdyn sinuun… kukkahattutätejä… Ei ollut oikeudella rohkeutta laittaa poliisirikollisia suoraan lusimaan!
Kerro edes yksin tuomio!vastaavasta tapauksesta ei ole, eikä löydy!!! ...niin miten voisin sulle jostain sellaisen tuomion kaivaa (korkeintaan hihasta ravistelemalla)?
- äåsöd
MArkku Ahdeoja kirjoitti:
Poliisin on otettava kiinni henkilö niin ettei hän loukkaanu.
Minä olen ollut sellaisessa koulutuksessa ja riehuva henkilö saadaan kyllä kiinni ilman vahinkoa.
Ei siitä mihinkään lähde, kun homma hodetaan kunnolla eikä kukaan loukkaannu.
Poliisit tuuppasivat miehen päin pöytää. Se oli pahoinpitely eikä ammattimaista kiinniottoa.
Jos poliisi on liian heikko, niin hän turvautuu väkivaltaan.
Järjestyspoliisilla on oltava voimaa ja tekniikkaa. Silloin ei isokaan asiakas aiheuta ongelmia. Tilannetta ei saa päästää painimiseksi vaan homma hoidetaan.
Riittävää voimaa pitää käyttää, mutta ei saa vahingoittaa. Ei poliisityö ole mitään vapaapainia tai väkivalta viihdettä. Poliisi koulutetaan ottamaan ihmisiä kiinni turvallisesti.
Jos joku loukkaa noin pahasta, niin vakava ongelma
Aseistettua voidaan ampua pysäyttämiseksi, mutta se tehdään hyvin harkiten"Minä olen ollut sellaisessa koulutuksessa ja riehuva henkilö saadaan kyllä kiinni ilman vahinkoa."
Esimerkiksi minulta sinä et saisi puukkoa pois jos päättäisin alkaa puukon kanssa riehumaan, tai vaikkapa pelkkien nyrkkien kanssa. Tuloksena olisi vain yhdet ennen aikaiset hautajaiset.
- Rotanloukku
Muuhunhan nää säälittävät paskahousulastenraiskaajat ei pysty kuin raiskaamaan alaikäisiä tyttöjä ja pahoinpitelemään käsiraudoissa olevia. Niin ja tietysti pyörittämään laittomia asebisneksiä ja ajelemaan kännissä virka-autolla. Tositilanteessa, kuten Jokela, nämä urhot ei muuta tee kuin paskoo nurkan takana housuihinsa ja odottaa että ruumisauto käy ensin hakemassa ruumiit. Sitten vasta uskalletaan rynnäköidä.
- kaikkien alojen
asiantuntija, lööpeistä totuuden löytänyt wannabe-poliisi, pääsykokeissa jo kolme kertaa ulospotkittu ressukka...
- poas<dghvs
"Tositilanteessa, kuten Jokela, nämä urhot ei muuta tee kuin paskoo nurkan takana housuihinsa ja odottaa että ruumisauto käy ensin hakemassa ruumiit. Sitten vasta uskalletaan rynnäköidä."
..teet itsestäsi tyhmän, niin lue ihmeessä Jokela-raportti. Minä sen ihan mielenkiinnosta luin, enkä sen jälkeen kirjoita yhtä tyhmiä asioita kuin teikäläinen.
- kotonaan riehunut
apina muutakin kuin päänsilittelyä ja ilmaisen kyydin omaan yksiöön.
- Lissut hakkaa.
Siis mielisairaat vuokot saivat sakkorangaituksen ! Tämä on todell uutinen Suomessa, jossa lissut saavat puuhata aivan mitä haluavat.
Vuokkojen voimankäyttö on aina liialllista, mutta yleensä syytetään urhia, että on humalassa kaatuillut.
Niin pitää ottaa huomioon, elleivät nämä vuokkoneidit olisi menneet sotkemaan kotiottelua ei kenellekkään olisi tapahtunut mitään.
Vuokkoneitien toimintatapa kotiriidoissa on viedä mies aina putkaan, vaikka olisi syytön. Ja pampusta tulee jos yhtään yrittää pitää kiinni oikeuksistaan tai niinkuin tässä paiskattiin raudoitettuna päin vastaanottotiskiä.
Poliisit eivät todellakaan ole sisäistäneet työtään asiakaspalvelijoina. He tekevät työtään veronmaksajien rahoilla joten heiltä tulee vaatia fiksua käytöstä vaikka suojatyöpaikassa ovatkin. - poliisit=rikolliset.
Lissut hakkaa. kirjoitti:
Siis mielisairaat vuokot saivat sakkorangaituksen ! Tämä on todell uutinen Suomessa, jossa lissut saavat puuhata aivan mitä haluavat.
Vuokkojen voimankäyttö on aina liialllista, mutta yleensä syytetään urhia, että on humalassa kaatuillut.
Niin pitää ottaa huomioon, elleivät nämä vuokkoneidit olisi menneet sotkemaan kotiottelua ei kenellekkään olisi tapahtunut mitään.
Vuokkoneitien toimintatapa kotiriidoissa on viedä mies aina putkaan, vaikka olisi syytön. Ja pampusta tulee jos yhtään yrittää pitää kiinni oikeuksistaan tai niinkuin tässä paiskattiin raudoitettuna päin vastaanottotiskiä.
Poliisit eivät todellakaan ole sisäistäneet työtään asiakaspalvelijoina. He tekevät työtään veronmaksajien rahoilla joten heiltä tulee vaatia fiksua käytöstä vaikka suojatyöpaikassa ovatkin.Joku viittasi poliisilain kirjotukseen.
Poliisilait ovat meidän Suomalaisten äänestäjien päätettävissä, joten vielä tulee päivä, että ne säädökset kirjoitetaan uusiksi ja järkiperäistetään.
Suomen laki on Suomalaisten päätettävissä. Poliisit ovat jo niin monesti osoittaneet etteivät ole arvostuksen ansanneita, joten lait poliisien toimivaltuukistakin tulee uusia. - työmatka
Lissut hakkaa. kirjoitti:
Siis mielisairaat vuokot saivat sakkorangaituksen ! Tämä on todell uutinen Suomessa, jossa lissut saavat puuhata aivan mitä haluavat.
Vuokkojen voimankäyttö on aina liialllista, mutta yleensä syytetään urhia, että on humalassa kaatuillut.
Niin pitää ottaa huomioon, elleivät nämä vuokkoneidit olisi menneet sotkemaan kotiottelua ei kenellekkään olisi tapahtunut mitään.
Vuokkoneitien toimintatapa kotiriidoissa on viedä mies aina putkaan, vaikka olisi syytön. Ja pampusta tulee jos yhtään yrittää pitää kiinni oikeuksistaan tai niinkuin tässä paiskattiin raudoitettuna päin vastaanottotiskiä.
Poliisit eivät todellakaan ole sisäistäneet työtään asiakaspalvelijoina. He tekevät työtään veronmaksajien rahoilla joten heiltä tulee vaatia fiksua käytöstä vaikka suojatyöpaikassa ovatkin.Taitaa kuitenkin olla että näissä henkilöissä joita poliisi laittaa putkaan on vähemmistö niitä joita voidaan pitää veronmaksajina. Monet elävät erilaisilla sosiaalieduilla. Ainot todelliset veronmaksajat löytyvät työmatkaliikenteestä joten paras tuotto saadaan valvomalla työmatkaliikennettä.
- Ettäkö Suomen kansa
poliisit=rikolliset. kirjoitti:
Joku viittasi poliisilain kirjotukseen.
Poliisilait ovat meidän Suomalaisten äänestäjien päätettävissä, joten vielä tulee päivä, että ne säädökset kirjoitetaan uusiksi ja järkiperäistetään.
Suomen laki on Suomalaisten päätettävissä. Poliisit ovat jo niin monesti osoittaneet etteivät ole arvostuksen ansanneita, joten lait poliisien toimivaltuukistakin tulee uusia.säätää lait???!!! Missähän kuppiloissa/kapakoissa/keskustelufoorumeilla niitä aletaan säätämään, kerro?
- ä**ä
työmatka kirjoitti:
Taitaa kuitenkin olla että näissä henkilöissä joita poliisi laittaa putkaan on vähemmistö niitä joita voidaan pitää veronmaksajina. Monet elävät erilaisilla sosiaalieduilla. Ainot todelliset veronmaksajat löytyvät työmatkaliikenteestä joten paras tuotto saadaan valvomalla työmatkaliikennettä.
On se ihmeelistä, että jos poliisi tekee jotain tyhmää niin silloin koko maan poliisit ovat syylisiä ja p*skapäitä.
Mutta jos esim. opettaja tai hitsari tekee jotain tyhmää se on vain yksittäistapaus... - ....
ä**ä kirjoitti:
On se ihmeelistä, että jos poliisi tekee jotain tyhmää niin silloin koko maan poliisit ovat syylisiä ja p*skapäitä.
Mutta jos esim. opettaja tai hitsari tekee jotain tyhmää se on vain yksittäistapaus...Jos sinun pitää tuota kysyä…
Valvooko esim. opettaja tai hitsari lakia ja voi aiheuttaa sinulle sanktion, ilman oikeudenpäätöstä?
Voiko esim. opettaja tai hitsari ottaa henkilön kiinni 24h?
Voiko esim. opettaja tai hitsari kirjoitta henkilölle rikesakon?
Ymmärrätkö eron.. vai oletko todella täysi IDIOOTTI!
- totaalikieltäytyjä
Poliisi rikkoi tässä tapauksessa yksiselitteisesti lakia ja oikeus rankaisi siitä. Poliisin on toiminnassaan noudatettava maan perustuslakia, rikoslakia ja vieläpä kansainvälistä ihmisoikeuslakia, joka mm. kieltää kiduttamisen. Ketään ei saa tappaa, se on perustuslakiin kirjattu ja itse asiassa teloitus on poistunut laista myös sodan ajan lainsäädännöstä. Poliisi ei siis voi ketään "hörhöä" tappaa ilman, että siitä tulee poliisille rangaistus.
Et taida edustaa sitä suomalaisten enemmistöä, joka on sitä mieltä, että poliisin on kunnioitettava asiakkaan ruumiillista koskemattomuutta ja toimittava siten, että vammoja ei synny. Et myöskään taida kuulua siihen suureen enemmistöön, jonka ansiosta kuolemanrangaistus on kaikissa oloissa Suomessa poistettu laista.
Näiden rintalastan murtaneiden poliisien oikea paikka olisi vankimielisairaalassa lopun elämänsä ajan. Kunnon poliisi ei murra kenenkään luita vaikka asiakas sattuisi käyttäytymään hankalasti.
Jos kerran tykkäät teloituksista ja luiden murskaamisesta, niin muuta sitten Saudi-Arabiaan. Siellä rikollisilta katkotaan jalat ja kädet ja seksistä kivitetään kuoliaaksi koska se on maassa rikos.- paosgih
"Näiden rintalastan murtaneiden poliisien oikea paikka olisi vankimielisairaalassa lopun elämänsä ajan. Kunnon poliisi ei murra kenenkään luita vaikka asiakas sattuisi käyttäytymään hankalasti."
Jos asiakas lyö, puree ja potkii niin takuuvarmasti saa myös itse osumia, ainakin itse antaisin samalla mitalla takaisin. - töööt
paosgih kirjoitti:
"Näiden rintalastan murtaneiden poliisien oikea paikka olisi vankimielisairaalassa lopun elämänsä ajan. Kunnon poliisi ei murra kenenkään luita vaikka asiakas sattuisi käyttäytymään hankalasti."
Jos asiakas lyö, puree ja potkii niin takuuvarmasti saa myös itse osumia, ainakin itse antaisin samalla mitalla takaisin."Jos asiakas lyö, puree ja potkii niin takuuvarmasti saa myös itse osumia, ainakin itse antaisin samalla mitalla takaisin. "
Joten sinusta ei koskaan tule poliisia, sillä juuri tuollaiset asennevammaiset sairaat ihmiset karsitaan ensimmäikseksi poliisiksi hakevista. - åasdfkg
töööt kirjoitti:
"Jos asiakas lyö, puree ja potkii niin takuuvarmasti saa myös itse osumia, ainakin itse antaisin samalla mitalla takaisin. "
Joten sinusta ei koskaan tule poliisia, sillä juuri tuollaiset asennevammaiset sairaat ihmiset karsitaan ensimmäikseksi poliisiksi hakevista."Joten sinusta ei koskaan tule poliisia, sillä juuri tuollaiset asennevammaiset sairaat ihmiset karsitaan ensimmäikseksi poliisiksi hakevista."
Voi pikkuista, joka ei vielä ymmärrä elämän realiteetteja. Olen melkoisen varma, että jos lyön poliisia, niin aivan varmasti tulee samalla mitalla takaisin ja niin sen pitää ollakin. Jos alkaa kokoajan vain anteeksi pyytelemään niin anteeksi saa pyydellä koko elämänsä. Sitä saa mitä tilaa ja pulinat pois. - lapsikasvaa aivot ei
åasdfkg kirjoitti:
"Joten sinusta ei koskaan tule poliisia, sillä juuri tuollaiset asennevammaiset sairaat ihmiset karsitaan ensimmäikseksi poliisiksi hakevista."
Voi pikkuista, joka ei vielä ymmärrä elämän realiteetteja. Olen melkoisen varma, että jos lyön poliisia, niin aivan varmasti tulee samalla mitalla takaisin ja niin sen pitää ollakin. Jos alkaa kokoajan vain anteeksi pyytelemään niin anteeksi saa pyydellä koko elämänsä. Sitä saa mitä tilaa ja pulinat pois.Kasva jo aikuiseksi!
”Sinusta ei koskaan tulisi poliisia, sillä juuri tuollaiset asennevammaiset sairaat ihmiset karsitaan ensimmäiseksi poliisiksi hakevista."
"Olen melkoisen varma, että jos lyön poliisia, niin aivan varmasti tulee samalla mitalla takaisin ja niin sen pitää ollakin."
Jos poliisi näin tekee, se rikkoo lakia (toki tarpeellinen voimankäyttö on sallittua tilanteen selvittämiseksi, mutta suora lyöminen ei koskaan)
Mutta suomalainen poliisihan ei normaalisti näin toimi. Tosin muutama poliisinpaskiainen joukkoon aina mahtuu, mitkä eivät lakia noudata, niistä me saammekin lehdistöstä lukea: POLIISI TUOMITTIIN PAHOINPITELYSTÄ ja se poliisi on normaalisti ex-poliisi kuten tulee ollakin.
Suurin osa suomalaisista poliiseista kuitenkin kunnioittaa lakia, vain ehkä 14% poliiseista on niitä rikollisia. - aåsökldgh
lapsikasvaa aivot ei kirjoitti:
Kasva jo aikuiseksi!
”Sinusta ei koskaan tulisi poliisia, sillä juuri tuollaiset asennevammaiset sairaat ihmiset karsitaan ensimmäiseksi poliisiksi hakevista."
"Olen melkoisen varma, että jos lyön poliisia, niin aivan varmasti tulee samalla mitalla takaisin ja niin sen pitää ollakin."
Jos poliisi näin tekee, se rikkoo lakia (toki tarpeellinen voimankäyttö on sallittua tilanteen selvittämiseksi, mutta suora lyöminen ei koskaan)
Mutta suomalainen poliisihan ei normaalisti näin toimi. Tosin muutama poliisinpaskiainen joukkoon aina mahtuu, mitkä eivät lakia noudata, niistä me saammekin lehdistöstä lukea: POLIISI TUOMITTIIN PAHOINPITELYSTÄ ja se poliisi on normaalisti ex-poliisi kuten tulee ollakin.
Suurin osa suomalaisista poliiseista kuitenkin kunnioittaa lakia, vain ehkä 14% poliiseista on niitä rikollisia...elää vielä jossakin vaaleanpunaisessa mikämikä -leikkimaailmassa, missä mitään pahaa ei koskaan tapahdu ja eläimetkin puhuvat. Tosielämän asioista tietämys näyttää olevan vahän niin ja näin.
- tosielämän
aåsökldgh kirjoitti:
..elää vielä jossakin vaaleanpunaisessa mikämikä -leikkimaailmassa, missä mitään pahaa ei koskaan tapahdu ja eläimetkin puhuvat. Tosielämän asioista tietämys näyttää olevan vahän niin ja näin.
Sinulla on todellakin tosielämän asioista tietämys vielä hiukan hukassa, mutta opit elämästä kun kasvat aikuiseksi.
Ymmärrät sitten, sillä teinin elämä on välillä vaikeaa! Kuitenkin hyviä kommentteja teiniksi!!! - åasdkrgj
tosielämän kirjoitti:
Sinulla on todellakin tosielämän asioista tietämys vielä hiukan hukassa, mutta opit elämästä kun kasvat aikuiseksi.
Ymmärrät sitten, sillä teinin elämä on välillä vaikeaa! Kuitenkin hyviä kommentteja teiniksi!!!..muuhun pysty, kuin toistelemaan toisen kirjoituksia?
Kun kirjoittaja ottaa esiin teini -kortin, niin silloin häneltä alkaa asialliset argumentit olemaan vähissä, kuten tässäkin jälleen nähtiin. - tosielämän
åasdkrgj kirjoitti:
..muuhun pysty, kuin toistelemaan toisen kirjoituksia?
Kun kirjoittaja ottaa esiin teini -kortin, niin silloin häneltä alkaa asialliset argumentit olemaan vähissä, kuten tässäkin jälleen nähtiin.Mitkä ne sinun "asialliset argumentit" ovat??
Sinulla on todellakin tosielämän asioista tietämys vielä hiukan hukassa, mutta opit elämästä kun kasvat aikuiseksi.
Ymmärrät sitten, sillä teinin elämä on välillä vaikeaa! Kuitenkin hyviä kommentteja teiniksi! - Markku Ahdeoja
tosielämän kirjoitti:
Mitkä ne sinun "asialliset argumentit" ovat??
Sinulla on todellakin tosielämän asioista tietämys vielä hiukan hukassa, mutta opit elämästä kun kasvat aikuiseksi.
Ymmärrät sitten, sillä teinin elämä on välillä vaikeaa! Kuitenkin hyviä kommentteja teiniksi!Poliisin toiminta on laissa säädelty. Poliisin on otettava henkilö turvallisesti kiinni ja se on ammattitaitoa.
Jos kenkien riisunnassa rintalasta murtuu, niin on selkeästi käytetty liikaa voimaa. Ymmärsin, että asiakasta oli painettu pöytää vasten. Jos useampia isokokoinen poliisi painaa asiakasta terävää pöydän reunaa vasten, niin siinä käy huonosti.
Asiakas olisi voitu vain painaa maahan ja pitää kiinni ja ottaa kengät pois.
Selkeästi poliisien kontrolli on pettänyt ja he ovat antaneet takaisin. Tällöin poliisi ei ole itsekkään muu kuin rähinöitsijä.
Poliisin ammattitaito on olla provosoitumatta. Tosin valitettavasti näitä ammattitaidottomia poliiseja vain on.
- Hyvä omatunto
Ei ole poliisin etu tunnustaa omaa väkivaltaansa. Siinähän menee pian virka alta.
Nykyisin poliisin pitää olla jo valmiiksi hieman kieroon kasvanut. Ennen poliisin ammatti oli kutsumusammatti, tehtävä oli palvella kansalaista mielellään. Nykyisin poliisiksi hakeutuu runsain mitoin hieman typeriä tomppeleita, jotka haluavat käyttää valtaansa - ja etupäässä väärin. Poliisi haluaa näkyä haalareissaan, saappaissaan ja aseineen pelottavana. Tai rikostutkijana pelottavana, joka voi tehdä lähes mitä tahansa. Myös valehdella ja väärentää tai hukata tutkintapöytäkirjat.
Ja sehän on tiedossa, että poliisi osaa käyttäytyä vapaa-ajallaan kuin sika. Käyttää silloinkin valtaansa väärin ja uhkailee ja käyttää virka-asemaansa väärin omaksi tai läheistensä eduksi.
Hatunnosto kunnollisille poliiseille, jotka ovat kutsumusammatissa palvelemassa mielellään kansalaista. Poliisin ammatti on palveluammatti, jonka määräävät ominaisuudet ovat lain tuntemus, korkea moraali ja hyvä omatunto.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612656Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve412306Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1012126Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502022Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611715Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171578