Virve Kraft

aaaas

Mitä mieltä olette Virve Kraftista? Olen soittanut tänä keväänä epävarman elämäntilanteeni vuoksi muutamalle ennustajalle. Eija Nikko on antanut kaksi aivan erilaista ennustusta ja lukiessani keskusteluja hänestä huomasin saman käyneen muillekin. Nyt epäilen vahvasti, vaikka uskon asioitahan nämä taitavat aina olla. Entäpä Virve Kraft? Tykästyin hänen tyyliinsä ja hän osasi kuvailla nykyisen elämäntilanteeni hämmästyttävän tarkasti. Millaisia kokemuksia teillä on?

8

2107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • %%%%

      Oikein hyviä kokemuksia. Hänen näkyjään on jo toteutunutkin. TÄytyy vain muistaa että ennustuksissa yleensäkin ajat heittävät ja henkilöt, paikat ym. saattavat mennä sekaisin. Joskus näkijä näkee kauempana tulevassa olevan asian tapahtuvan jo nykyisyydessä tai lähiaikoina. Samoin jos kysyy esim. tietystä ihmisestä, voi vastaus koskea jotakuta toista. Olen vuosia asioinut ennustajien kanssa, sekä puhelin- että käyntivastaanotoilla, tunnen heitä melkoisen liudan, ja samat kokemukset kaikista eli nämä virhelähteet ovat. Kun ne ottaa huomioon, voi saada paljonkin irti. Elämässä riittää silti epävarmuutta... kuten kai kuuluukin.

      Virve on mielestäni yksi parhaita. Mutta henkilökemioistakin voi olla kiinni, kuka kenellekin onnistuu, varmasti hänkään ei näe kaikille.

    • kokemusta.........

      eija nikko osunut todella hyvin,samoin agnya ja kaarina.olen vuosien varrella monelle soittanut ja onneksi olen kirjoittanut kaikkien sanomat ylös mistä helppo seurata.......

    • uilkjhk

      Virve Kraft lupaili todella ruusuisia tulevaisuuden näkymiä yhden miehen suhteen, moneenkin otteeseen, mutta asiat meni kyllä ihan toisin kuin sanoi. Melkein sanoisin nyt että nainen on täysi huijari.. On muuten ainut puhelinennustaja kenen kohdalla olen kerran törmännyt siihen että oikein puhuttaa että saisi pidettyä linjoilla. En kyllä soittaisi enää ellen haluaisi ihan piruuttaan kysyä vielä samasta miehestä että jatkaako samoilla linjoilla XDD ellei sitten vain kyseinen kesä mistä puhui olekin vasta tuleva kesä... Tekeekö Virve vielä siis ennustushommia kun oli ainakin kadonnut Astro.fi- sivun auttajalistalta?

      • Sus-se

        Mulle Virve on nähnyt aina hyvin. Olen ollut ennustajien suurkuluttaja ja nykyään soittelen vain Virvelle. Varsinkin lyhyellä ajalla tapahtuvat asiat on kaikki toteutunut. esim. juttelin Virven kanssa torstaina ja hän sanoi että sinä muuten muutata lauantaina ja kiireellä. Ajattelin mielessäni että tuskimpa..muutto piti tapahtua vasta kuun lopussa. Niin vaan lauantai aamuna puhelin soi ja muuttoauto päräytti pihaan...hikihaän siinä tuli ;). Uudesta pomosta Virve näki sairauslomia ja poissaoloja on jo alkanut olemaan. Miesasiat..noh ne on vielä kesken mutta luotto on vahva. ;)


      • minäkin /

        Soittelin ja näki tilanteeni heti ei pitkittänyt puhelua tosi nopea oli noin 5 minsaa kesti. Rakkauteen kysyin yleisesti


    • keväällä

      Soitin Virvelle pari päivää sitten ensimmäisen kerran. Kertoi elämäntilanteestani ja kuvaili minua kuin avointa kirjaa. Elämäni on ollut aika raskasta viime vuosina ja minulle tuli aivan pala kurkkuun. Kunpa josku s löytäisi miehen, joka ymmärtäisi minua tuolla tavalla ? Mies, jota hän lupaili elämääni, jää nähtäväksi. Soitan kyllä hänelle joskus toistekin.

    • minäkin/

      olipa vanha ketju mutta vastasin kuiteskin kun soitin hänelle

      • Kaikki show bisnestä

        Vastasit - mihin sinä vastasit, tähän ketjuunko? Mutta vastasiko soittoosi enää kukaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      91
      2650
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2607
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2559
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      79
      2468
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      42
      1966
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      64
      1935
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      139
      1839
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      29
      1392
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1361
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      17
      1216
    Aihe