Itselläni on melko vähän kokemusta veneilystä, jotenka olisi mukava kuulla kokemuksia lyijytäytteisestä ankkuriköydestä, se kun vaikuttaa jotenkin siistimmältä ja helpommalta käyttää ( ei kolise eikä naarmuta venettä ) kuten kettingillä jatkettu ankkuriköysi.
Ajaako lyijytäytteinen ankkuriköysi saman asian kuin vastaavan paksuinen köysi 2 m kettinkiä?
"Uusi" veneeni painaa moottoreineen n. 700 kg, olen ajatellut hankkia siihen 12 mm lyijytäytteistä köyttä ( lujuus n. 2300 kg ) ja 5 kg:n Bruce ankkurin, miltä kuulostaa ovatkohan mitoitukset kohdallaan?
Aika moiset hintaerot noissa lyijytäytteisissä, yleensä tuommonen 30m - 40m 12 millistä maksaa n. 130 eur, mutta eräs Tikkurilan kupeessa oleva liike myy omaa nimeään kantavaa lyijytäytteistäköyttä huomattavasti halvemmalla. Onkohan laadussa/kestävyydessä oikeasti eroa?
Hyvä ankkuriköysi?
13
4478
Vastaukset
- heh62
Viime vuonna ostin uivasta 30 metriä köyttä muutamalla eurolla. Oli kuulemma jätepala, mutta epäilen ettei sekään mennyt tappiolla. Kelasta napattuna köysi olisi maksanut moninkertaisesti.
Ketju estää köyden pääsemästä pohjakiviin hankautumaan ja on sikäli parempi. Tietenkin riippuu ankkurointikerroista onko sillä mitään merkitystä sillä ei se köysi kerralla katkea. - sahs8k
Minä käytän aina kelluva ankkuriköyttä, koska se ei sotkeennu potkuriin. 12 mm köysi on tosi ohut, kun joudut vetämään siitä kovassa tuulessa. Minun venen paino on 3300kg ja ankkuri ketjun yhdistelmän paino on n 10kg.
- että näin,
Eikö kelluva köysi nimenomaan ole vaarassa sotkeutua potkuriin. Sehän nimenomaan pyrkii lähelle potkuria, kun uppoava köysi pysyy pohjalla. Logiikka ei oikein aukea
Lisäksi kelluva köysi pyrkii nykimään ankkuria irti pohjasta ja uppoava kiinnittämään pohjaan - ankkuri on suunniteltu siten, että pohjan suuntainen veto kiinnitttää ja ylöspäin suuntautuva veto irroittaa sen. - dshsj8j
että näin, kirjoitti:
Eikö kelluva köysi nimenomaan ole vaarassa sotkeutua potkuriin. Sehän nimenomaan pyrkii lähelle potkuria, kun uppoava köysi pysyy pohjalla. Logiikka ei oikein aukea
Lisäksi kelluva köysi pyrkii nykimään ankkuria irti pohjasta ja uppoava kiinnittämään pohjaan - ankkuri on suunniteltu siten, että pohjan suuntainen veto kiinnitttää ja ylöspäin suuntautuva veto irroittaa sen.Köyden kelluvudella ei ole mitään tekemistä akkurin pidon kanssa. Olen nähnyt useita tapauksia kun uppoava löysä köysi on mennyt venee vierestä potkuriin( myöskin keulapotkuriin) ja kietoutunut sinne.
- Just näin
että näin, kirjoitti:
Eikö kelluva köysi nimenomaan ole vaarassa sotkeutua potkuriin. Sehän nimenomaan pyrkii lähelle potkuria, kun uppoava köysi pysyy pohjalla. Logiikka ei oikein aukea
Lisäksi kelluva köysi pyrkii nykimään ankkuria irti pohjasta ja uppoava kiinnittämään pohjaan - ankkuri on suunniteltu siten, että pohjan suuntainen veto kiinnitttää ja ylöspäin suuntautuva veto irroittaa sen.Kyllä on kaverilla aika pieni ankkuri pohjassa jos köysi ittessään nykii sitä irti pohjasta???
- dshso74d
Just näin kirjoitti:
Kyllä on kaverilla aika pieni ankkuri pohjassa jos köysi ittessään nykii sitä irti pohjasta???
Kun ankkuriköysi on tiukka niin köyden kelluvuus ei mitenkään muuta vedon suuntaa. Maritimin luettelossa on ankkurin painon valintataulukko. Kun vene painaa 3000kg niin sopiva tukkiankkurinpaino on 15kg ja kevyt/eli profiili(bruce, tms) ankurin paino on 8kg.
- että näin,
dshso74d kirjoitti:
Kun ankkuriköysi on tiukka niin köyden kelluvuus ei mitenkään muuta vedon suuntaa. Maritimin luettelossa on ankkurin painon valintataulukko. Kun vene painaa 3000kg niin sopiva tukkiankkurinpaino on 15kg ja kevyt/eli profiili(bruce, tms) ankurin paino on 8kg.
Mutta kun se ankkuriköysi ei ole (eikä pidäkään olla) luotisuorana veden läpi. Köysi (ja erityisesti ketju) tekee aina kaaren, tämä kaari on pidon kannalta olennainen. Ketju on paras, koska se tekee pitkän L-muotoisen kaaren ja siten vaimentaa ankkuriin tulevia nykäyksiä.
Köydessä (-kaari muodostuu paljon loivemmaksi, jolloin pienemmät nykäykset heijastuvat vaikuttavat ankkuriin asti, koska joustovara on huomattavasti lyhyempi.
Onko kaari ylös (kelluva), vai alas (uppoava) on olennaista koska nykäyksen tullessa köysi ei suoristu välittömästi, vaan veden vastus hidastaa pystysuuntaista liikettä. Kelluva köysi pyrkiin siksi irroittamaan ankkuria pohjasta.
Vene ei pysy paikallaan ankkurin painolla , vaan sen pitää kiinnittyä pohjaan ja pysyä kiinni!!! - sh89wj
että näin, kirjoitti:
Mutta kun se ankkuriköysi ei ole (eikä pidäkään olla) luotisuorana veden läpi. Köysi (ja erityisesti ketju) tekee aina kaaren, tämä kaari on pidon kannalta olennainen. Ketju on paras, koska se tekee pitkän L-muotoisen kaaren ja siten vaimentaa ankkuriin tulevia nykäyksiä.
Köydessä (-kaari muodostuu paljon loivemmaksi, jolloin pienemmät nykäykset heijastuvat vaikuttavat ankkuriin asti, koska joustovara on huomattavasti lyhyempi.
Onko kaari ylös (kelluva), vai alas (uppoava) on olennaista koska nykäyksen tullessa köysi ei suoristu välittömästi, vaan veden vastus hidastaa pystysuuntaista liikettä. Kelluva köysi pyrkiin siksi irroittamaan ankkuria pohjasta.
Vene ei pysy paikallaan ankkurin painolla , vaan sen pitää kiinnittyä pohjaan ja pysyä kiinni!!!Minulla ankkuri köysi on tiukattu, se ei kellu ylös taikka alas. Eli ei mitään vaikutusta ankkurin pitoon.
- heh62
sh89wj kirjoitti:
Minulla ankkuri köysi on tiukattu, se ei kellu ylös taikka alas. Eli ei mitään vaikutusta ankkurin pitoon.
Olet ilmeisesti ankkuroinut vain tyynessä tai sitten olet pärjännyt hyvällä tuurilla, sillä tiukkaan köyteen kohdistuu kelissä jatkuvia nykäyksiä jotka vähän kerrallaan irroittavat ankkurin. Silloin kun köyden tai ketjun massa toimii iskunvaimentimena, ei aallokkoa aiheuta veneeseen eikä ankkuriin rykäisyjä.
Omassa 1000 kiloisessa veneessä on Bruce (olisko 5 vai 7 kg??) ja paksua ketjua 1,5 metriä sekä sitten tavallista halpaa Bilteman 3-lyötyistä polyesteriköyttä. Ei rynkytä eikä häiritse yöunia. - että näin,
sh89wj kirjoitti:
Minulla ankkuri köysi on tiukattu, se ei kellu ylös taikka alas. Eli ei mitään vaikutusta ankkurin pitoon.
Koitahan huvikseksi kiristää ilmassa 20m köyttä 'niin tiukalle, kuin saat'. Tulet huomaamaan, että se roikkuu keskeltä melmoisesti.
Mutta kuten toinen kirjoittaja sanoi, ankkuriköyden pitää pystyä vaimentamaan nykäyksiä.
- veneillyt
aikanani lyijyköyttä 4,5 t moottori purjehtiassa, köysi oli n.4m, eli ketjun tilalla. Toimi hyvin, oli helppo
käsitellä, mutta toi muta- ja hiekkapohjasta paljon "tavaraa" tullessaan, joten kannenpesuurakkaa oli. - 36 v veneillyt
ja varmin 50 cm ketjua uppoavan köyden päähän tietty ankkuri
- hpdi
Tikkurilan kupeesta ostettu köysi on toiminut hyvin kaksi kesää. Pitää van pyrkiä laskemaan ankkuri mahdollisimman etäälle veneestä jotta veneen liike vaimenee ennen välittymistään ankkurille. Minulla 7,5 kg Bruce ja 2 tonnin painoinen vene.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612642Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892085Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk531572Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171498Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361485