väkivaltainen isä

Hyvä nuori, sinulla olisi pitänyt olla oikeus saada nauttia nuoruudestasi, johon eivät kuulu alkoholismin tuomat ongelmat. Sinulla olisi pitänyt olla oikeus elämään ilman pelkoa ja uhan tunnetta. Mutta olipa mennyt elämäsi millainen tahansa, sinulla on aina oikeus yhteen asiaan: rajojen asettamiseen sille, että kukaan ei häiritse sinua yhtään sen enempään kuin sinä haluat. Sinulla on oikeus määritellä se, miten pitkälle toinen, onpa hän kuinka läheinen vanhempi tahansa, saa tulla. Sinulla on oikeus omaan elämään. Älä välitä vaikka toinen loukkaantuisi, syyttelisi ja huutaisia sinulle. Olet kuitenkin maksanut jo paljon kovemman hinnan vanhempasi toilailuista. Saat silti rakastaa sitä osaa isästäsi, johon ei kuulu alkoholi ja sen aikaansaama häiriökäyttäytyminen. Mutta edes alkoholin varjolla ei kukaan saa viedä toisen elämää. Usko pois, jopa hänelle on hyödyksi, kun sinä olet luja, kokonainen ihminen. Kirjoita ylös säännöt ja ohjeet (7-10 kpl) miten sinua saa kohdella. laita lappu jääkaapin oveesi, siinä se muistuttaa sinua siitä, että vain sinä saat sanella, miten sinua saa kohdella. Ole rohkea, laita liikkeelle jotain uutta itsestäsi. Piirrä ja määritä oman rajasi. Älä sisäistä muiden ongelmia. Tee harjoitus, nosta kätesi kämmenpuoli ulospäin silmiesi korkeudelle ikään kuin vahvaksi suojaksesi kun joku uhkaava tai liian uhrautuva ajatus tulee mieleesi, tai joku yrittää sanoillaan rikkoa asettamasi rajat. Sano vielä jämäkästi: ei, et tule lähemmäksi.
Sinulla on yksi huolehdittava, ei enempää eikä vähempää: sinä itse. Se on tärkeintä, sillä olethan maailman ainutlaatuisin ihminen.

Omallekin isälle on tyypillistä, että hän on (varsinkin päissään) hirveän ylimielinen. Jokainen muu on hänen mielestään kaheli ja säälittävä töötti, paitsi hän itse tietty. Varsinkin kännissä sillä on hirveän suuret luulot itsestään. Kerran hän oli käynyt oveni takana kahdeksalta ja uudestaan kolmelta ja kun en ollut kummallakaan kerralla kotona, hän haukkui ihme hiippariksi. Tosi asiassa olin töissä. Hän arvostelee omaani, pikkuveljieni, äitini sekä isäpuoleni tapaa elää naurettaviksi, kuitenkin itse nukkuu kesäisin pitkin puiston penkkejä jne.

Jos alkoholistia alkaa paapoa, siinä menee helposti itsekin mukana pohjalle. Esimerkiksi pikkuveljiäni sekä äitiäni isä ei ole enää uhkaillut. Pikkuveljet ovat sen verran jämäköitä, ettei hän heille ala valittaa. Mutta itse olen juuri niin kiltti, että tunnen helposti syyllisyyttä ja kannan vastuuta muiden asioista. Sen verran (luojan kiitos) olen saanut itseäni niskasta kiinni, etten ole alkanut isän uusien lainojen takaajaksi, silloin olisin taloudellisestikin lirissä isäni takia.

Itsekin toki toivon, että isäni saisi asiansa kuntoon ja olen hyvin iloinen hänen puolestaan aina silloin kun hän ei juo. Mutta toisaalta, jos alkoholisti ei ota käytöksestään vastuuta eikä mahda käytökselleen mitään, niin miksi lähipiirinkään pitäisi mahtaa? Ei kai sekään ole oikein, että yhtä pelastaessaan monet muut menevät pohjalle? Tai että yhdelle annetaan lupa käyttäytyä miten vain, sitten muiden täytyisi kiltteinä unohtaa kaikki muut asiat elämässään, paitsi alkoholistin paapominen ja hänen teoistaan vastuun kantaminen. Alkoholistin paapomisesta saa vaikka kokopäivätyön, jos niin haluaa. Olen vähän sitä mieltä että sellaista ei voi pitää pinnalla, joka ei yritäkään uida. Oman isäni kohdalla alkoholismi on kestänyt 40 vuotta. Jos kyse olisikin muuten raittiin miehen väliaikaisesta juomisesta, olisi auttaminenkin helpompaa. Itseni kohdalla luulisin, että jos nyt keskityn isäni elämään omani sijaan, vielä 30 vuoden päästä vanhanapiikana istun yksiössäni kuuntelemassa isäni kännivuodatuksia (jos vanhainkodissa saa juoda:)) ja laittamassa rahaa hänen tililleen.

Jokaisella menee joskus huonosti, ja jokainen tarvitsee apua joskus. Mutta silti kenestäkään ei saisi tehdä likaämpäriä, johon kumota ongelmansa ja jota voi potkiakin välillä suutuspäissään. Sanoisin sulle Chester B, että älä tunne syyllisyyttä isäsi takia. Olet aivan yhtä arvokas ihminen, kuin isäsi, samoin kun minä olen yhtä arvokas ihminen kuin oma isäni. Emme ole mitään heidän taustajoukkojaan. Jos alamme liian kilteiksi, kiltteyttämme aletaan pitää itsestään selvänä. Itselläni on taipumusta toisten mielistelyyn ja miellyttämiseen. Tällöin unohdan helposti itseni. Se vie kuitenkin hirveästi aikaa ja energiaa. Alkoholistien lapsilla on usein vaikea erottaa säälin ja rakkauden tunnetta toisistaan. Luulemme, ettemme saa itsekkäästi vaatia pyyteetöntä rakkautta, vaan että meidän täytyy miellyttämisellä ansaita toisten hyväksyntä. Mutta emme ole täällä toisia miellyttämässä, meillä(kin) on oikeus elää rauhassa ja nauttia elämästä. Ja puolustaa tarvittaessa itseämme.

Miksi tämä asia mietityttää itseäni juuri nyt, johtuu siitä, että isäni on tehnyt selväksi, että hän on mikä on ja häntä täytyy sietää sellaisenaan. Yleensähän ihmiset katuvat kännimokailujaan, mutta isäni mielestä hän ei itse ole vastuussa (väkivaltaisesta) käytöksestään. Kun olen kertonut miten oma mielenterveys ei välttämättä kestä, isäni vähättelee ja sanoo, että jokaisella meistä on hankalaa. Itsellesi on jäänyt pahoja traumoja isäsi käytöksestä, ja mä olen sairastanut kaksikin masennuskautta suurena syynä juuri väkivallan kokemukset. Pitäisi osata määritellä jonkin näköiset "sietorajat". Ongelma on juurikin siinä, että (ihan liian) kilttinä ja miellyttämisenhaluisena ihmisenä mulle ei oikein ole selvää, että missä menee raja terveen itsekkyyden ja sairaan itsekkyyden välillä. Mutta jos isäni on valmis edistämään omaa elämäänsä siten että se on muilta pois (sairas itsekkyys) niin miksi ihmeessä minä tuntisin huonoa omaatuntoa siitä, että pidän itseäni ihmisenä, jolla on oikeus hyvinvointiin?

Rajojen piirtäjä kirjoitti:

Hyvä nuori, sinulla olisi pitänyt olla oikeus saada nauttia nuoruudestasi, johon eivät kuulu alkoholismin tuomat ongelmat. Sinulla olisi pitänyt olla oikeus elämään ilman pelkoa ja uhan tunnetta. Mutta olipa mennyt elämäsi millainen tahansa, sinulla on aina oikeus yhteen asiaan: rajojen asettamiseen sille, että kukaan ei häiritse sinua yhtään sen enempään kuin sinä haluat. Sinulla on oikeus määritellä se, miten pitkälle toinen, onpa hän kuinka läheinen vanhempi tahansa, saa tulla. Sinulla on oikeus omaan elämään. Älä välitä vaikka toinen loukkaantuisi, syyttelisi ja huutaisia sinulle. Olet kuitenkin maksanut jo paljon kovemman hinnan vanhempasi toilailuista. Saat silti rakastaa sitä osaa isästäsi, johon ei kuulu alkoholi ja sen aikaansaama häiriökäyttäytyminen. Mutta edes alkoholin varjolla ei kukaan saa viedä toisen elämää. Usko pois, jopa hänelle on hyödyksi, kun sinä olet luja, kokonainen ihminen. Kirjoita ylös säännöt ja ohjeet (7-10 kpl) miten sinua saa kohdella. laita lappu jääkaapin oveesi, siinä se muistuttaa sinua siitä, että vain sinä saat sanella, miten sinua saa kohdella. Ole rohkea, laita liikkeelle jotain uutta itsestäsi. Piirrä ja määritä oman rajasi. Älä sisäistä muiden ongelmia. Tee harjoitus, nosta kätesi kämmenpuoli ulospäin silmiesi korkeudelle ikään kuin vahvaksi suojaksesi kun joku uhkaava tai liian uhrautuva ajatus tulee mieleesi, tai joku yrittää sanoillaan rikkoa asettamasi rajat. Sano vielä jämäkästi: ei, et tule lähemmäksi.
Sinulla on yksi huolehdittava, ei enempää eikä vähempää: sinä itse. Se on tärkeintä, sillä olethan maailman ainutlaatuisin ihminen.

Lue lisää

Kiitos tästäkin vastauksesta. Ehdin lähettää oman viestini vasta tämän jälkeen, mutta juuri noita rajojen vetämisiä itsekin mietin tuossa alemmassa viestissäni. Olenkin kertonut isälleni, että välitän hänestä todella, mutta että juuri se kännääminen häiritsee. Avioeronkin tullessa olin periaatteessa surullinen, kun selväpäinen arki-isä lähti, mutta toisaalta iloinen, kun viikonloppuisin sai olla rauhassa (tosin äitini sekakäyttö jatkui, mutta se onkin jo toinen juttu). Nytkin olen iloinen, kun selväpäinen isä soittaa, mutta ärsyyntynyt, kun vihainen känniääliö soittaa.

Tuo on hyvä sana tuo "kokonainen ihminen". Sellainen olen nimenomaa päättänyt olla. En tietenkään halua olla itsekäs omaan napaan tuijottaja, mutta sellaista tervettä itsekkyyttä koitan harjoitella. On oikeastaan tuntunut hyvältä olla oma itsensä eikä aina miellyttää. Mutta samalla tulee syyllisyydentunteita. Miellyttämiseen tottuneelle ihmiselle jo pelkkä "ein" sanominen on uutta ja vierasta.

Esimerkiksi olen päättänyt olla pelkäämättä kesäkuuta. Olen pelännyt sitä siksi, koska silloin rahatilanne on todella tiukka (koulu kestää 11. päivään, opintotukea ei tule ja vuokra pitäisi maksaa jo 5. päivä). Kaikkein eniten pelkään tuota ajankohtaa kuitenkin siksi, että silloin mulla ei myöskään ole isälle antaa rahaa. Samoin olen päättänyt soittaa poliisille jos isäni uhkaa väkivallalla. Poliisi on vieraillut muutaman kerran jo silloin kun vanhempani olivat yhdessä. Poliisille soitto ei tilanteessani välttämättä tarkoita pidätystä tai rikosilmoitusta, vaan poliisi saattaa myös puhutella ja varoittaa väkivallalla uhkailijaa. Isälläni ei siihen ole varaa urputtaa, koska jos isäni ei ilkeyttään ole alkoholisti tai väkivaltainen, niin enhän minäkään ilkeyttäni puolusta itseäni.