Jo on aikoihin eletty. Viranomainen Finanssivalvonta valehtelee tietoisesti omilla sivuillaan todetessaan WinCapitan toiminnan olleen laitonta.
Kuitenkaan asiassa ei olla nostettu ainuttakaan syytettä eikä tuomiota julistettu. Aika näyttää totuuden.
Viranomainen on ottanut lain omiin käsiinsä.
Soitin kyseisen artikkelin kirjoittajalle. Hän oli tietoinen siitä, että syytteitä ei ole nostettu eikä tuomioita julistettu. Mutta siitä huolimatta - tietoisena tekonsa vääryydestä ja laittomuudesta - hän sen allekirjoittaa.
TIETOA KERROTAAN VIRANOMAISTIETONA, JONKA TIEDON O N O L T A V A 100% VARMAA.
Tiedotteen allekirjoittaja on syyllistynyt tietoiseen, tahalliseen, tarkoitukselliseen ja tuottamukselliseen virkavirheeseen. Yleisellä syyttäjällä on töitä.
Herätkää kansalaiset.
Kaikki tekevät virheitä.
Tahalliset laittomuudet ovat raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehtyjä rikoksia. Finanssivalvonnan ko. henkilö on syyllistynyt rikokseen raskauttavien asianhaarojen vallitessa.
Finanssivalvonta
35
672
Vastaukset
- Cluso627.
Se on sinne nyt vaan kirjoitettu ja pysyy siellä!
- Voihan vihne
luotettava tietolähde, kun cluso lappilainen infoo Fivaa ja KRP:tä.
KRP:n lisäksi Hirven olisi pitänyt mainita myös cluso yhtenä lähteenä.
Eikös sulla cluso ole ne syyntakeettomuuspaperit edelleen, joita aiemmin mainostit täällä. - Cluso627.
Voihan vihne kirjoitti:
luotettava tietolähde, kun cluso lappilainen infoo Fivaa ja KRP:tä.
KRP:n lisäksi Hirven olisi pitänyt mainita myös cluso yhtenä lähteenä.
Eikös sulla cluso ole ne syyntakeettomuuspaperit edelleen, joita aiemmin mainostit täällä.ole syyntakeettaman papereita ihminen voi muutenki olla eläkkeellä ilman,että hän olisi joku hullu.
painu sinne ääliöiden tienaukselle jauhaan paskaa ja laulaan Hannu hoosianjaa - Hirvi vai poro
Cluso627. kirjoitti:
ole syyntakeettaman papereita ihminen voi muutenki olla eläkkeellä ilman,että hän olisi joku hullu.
painu sinne ääliöiden tienaukselle jauhaan paskaa ja laulaan Hannu hoosianjaaMutta sinähän olet itse sanonut olevasi hullu.
Kerro siitä kun julkaisit oman kuolinilmoituksesi ja äitisi surijaksi. - eijuma...
Hirvi vai poro kirjoitti:
Mutta sinähän olet itse sanonut olevasi hullu.
Kerro siitä kun julkaisit oman kuolinilmoituksesi ja äitisi surijaksi.No nii, tämmösiä asiantuntijoita täällä. Onko tosi tuo juttu? Kiitos päivän parhaista nauruista!!
- Täyttä totta
eijuma... kirjoitti:
No nii, tämmösiä asiantuntijoita täällä. Onko tosi tuo juttu? Kiitos päivän parhaista nauruista!!
Tämä on niin totta kuin asia voi olla. Rekattu Ada voi asian vahvistaa halutessaan.
- Että sellaista
eijuma... kirjoitti:
No nii, tämmösiä asiantuntijoita täällä. Onko tosi tuo juttu? Kiitos päivän parhaista nauruista!!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3292617/thread
Tässä iloittiin, kun Cluso olikin hengissä. Cluso oli ostanut internetistä sellaisen palvelun johon pystyi lähettämään osanottonsa. Ehkä jossakin on tallessa se alkuperäinen ilmoituskin. Cluso on omien puheittensa mukaan yrittänyt 11 kertaa itsemurhaa. Että sellainen tapaus. - eijuma...
Että sellaista kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3292617/thread
Tässä iloittiin, kun Cluso olikin hengissä. Cluso oli ostanut internetistä sellaisen palvelun johon pystyi lähettämään osanottonsa. Ehkä jossakin on tallessa se alkuperäinen ilmoituskin. Cluso on omien puheittensa mukaan yrittänyt 11 kertaa itsemurhaa. Että sellainen tapaus.Ja kaveri kirjoittelee kaikille mahdollisille foorumeille jotka jotenkin sivuaa rahaa tai lakia, hehee, ja kansa uskoo. On tämä porukkaa, taidan kävellä tuosta jään yli ruotsiin ja jäädä sinne!
- Cluso627.
eijuma... kirjoitti:
Ja kaveri kirjoittelee kaikille mahdollisille foorumeille jotka jotenkin sivuaa rahaa tai lakia, hehee, ja kansa uskoo. On tämä porukkaa, taidan kävellä tuosta jään yli ruotsiin ja jäädä sinne!
lehmä Columboko on jokin Jumala minkä sanaan luotetaan voi jee hän on käsitykseni mukaan jonkintasoinen sponsori ja hänellä on oma lehmä ojassa,mutta se LEHMÄ ON NYT PAHASTI NURIN!
Ja mitä tulee minun sairauksiin ne ei kuulu muille. - Hirvi Vaiei
Cluso627. kirjoitti:
lehmä Columboko on jokin Jumala minkä sanaan luotetaan voi jee hän on käsitykseni mukaan jonkintasoinen sponsori ja hänellä on oma lehmä ojassa,mutta se LEHMÄ ON NYT PAHASTI NURIN!
Ja mitä tulee minun sairauksiin ne ei kuulu muille.Homppelimaisuus ei ole sairautta.
Kun rupeaa oikeen himottaan, muista ottaa lypsyjakkara mukaan. Hirven tavara on korkealla. - eijuma...
Cluso627. kirjoitti:
lehmä Columboko on jokin Jumala minkä sanaan luotetaan voi jee hän on käsitykseni mukaan jonkintasoinen sponsori ja hänellä on oma lehmä ojassa,mutta se LEHMÄ ON NYT PAHASTI NURIN!
Ja mitä tulee minun sairauksiin ne ei kuulu muille.Lehmästä en tiedä, mutta nyt kun nimimerkin mainitsit tulee mieleen, että siinä taitaa olla toinen tor..., eikun ahkera keskustelija. Pariviikkoa olen aikaani sairaslomalla ollessani netissä kuluttanut, muuten tulee vähemmän seurattua näitä juttuja. Hupaisia hetkiä on riittänyt, mutta nyt se loppuu, aamulla alkaa taas työ. Älä kerro kovin paljoa vaivoistasi mikäli et halua niitä täällä puitavan, käsittääkseni olet niistä itse kertonut, minua ne eivät sen kummemmin kiinnosta kun omissa on tarpeeksi kestämistä vaikka ovatkin enemmän alapään vaivoja, nimittäin jaloissa:).
- 3+15
Cluso627. kirjoitti:
lehmä Columboko on jokin Jumala minkä sanaan luotetaan voi jee hän on käsitykseni mukaan jonkintasoinen sponsori ja hänellä on oma lehmä ojassa,mutta se LEHMÄ ON NYT PAHASTI NURIN!
Ja mitä tulee minun sairauksiin ne ei kuulu muille.Voitko nyt kuitenkin kertoa siitä kun julkaisit rahalla oman kuolinilmoituksesi?
Äitisi oli surijana. Mikä sulla oli se pointi tuossa jutussa eli miksi halusit julkaista oman kuolinilmoutuksesi elokuussa 2007?
Vai oleksää zombie? - kysymys sinulta
3+15 kirjoitti:
Voitko nyt kuitenkin kertoa siitä kun julkaisit rahalla oman kuolinilmoituksesi?
Äitisi oli surijana. Mikä sulla oli se pointi tuossa jutussa eli miksi halusit julkaista oman kuolinilmoutuksesi elokuussa 2007?
Vai oleksää zombie?"Vai oleksää zombie? "
Tyhmä kysymys. Jos Cluso olisi zombie olisi hän liittynyt jäseneksi Winkkariin. - Cluso627.
3+15 kirjoitti:
Voitko nyt kuitenkin kertoa siitä kun julkaisit rahalla oman kuolinilmoituksesi?
Äitisi oli surijana. Mikä sulla oli se pointi tuossa jutussa eli miksi halusit julkaista oman kuolinilmoutuksesi elokuussa 2007?
Vai oleksää zombie?oon tään jo kertonut kertaalleen mulla oli idea,että perustetaan Suomeen virtuaalinen hautuumaa mihin voi ihmiset käydä sytyttelemässä kynttilöitä yms.Sitten etsin onko tommosta ideaa kukaan vielä keksinyt ja löysin sen sivuston päätin kokeilla omalla nimelläni sitä se ei ole laitonta.Ja ei maksanut mitään ja sitten juttelin Kimmo M;n hillomiehen kanssa asiasta
kun hänellä on kokemuksia erityyppisiä.Kimmon mielestä juttu ois ollut hyvä,mutta hänellä oli tolloin kiireitä no myöhemmin meni puolisen-vuosi joku Suomalainen perusti juuri sellaisen mitä olin ajatellut ja sai siitä yrittäjä palkinnon.Niin on siellä mun kuolleen isänikin ilmoitus. - Aivan totta
kysymys sinulta kirjoitti:
"Vai oleksää zombie? "
Tyhmä kysymys. Jos Cluso olisi zombie olisi hän liittynyt jäseneksi Winkkariin.Jäseneksi Winkkariin. Sinun seuraksi.
Ps. Oletko sinä meinannut julkistaa oman kuolinilmoituksesi ennen kuolemasi?
Ps. Mitä äitisi tykkäisi siitä että hänet olisi painettu surijaksi?
- Poliisimies69
linkittää wish wincapita-tiedotteen yhteydessä KRP:n sivuille. Erinomaista viranomaisyhteistyötä ja oikeusturvatyötä mahdollisten huijausten kohteeksi joutuneiden auttamiseksi. Kiitos FIVA!
http:// ww.finanssivalvonta.fi/fi- asianhaarat
Tässä näette.
Ainuttakaan syytettä eikä ainukka tuomiota olla julistetttu. Poliisimies on sillä kannalla, että viranomainen voi tuomita ilman oikeuslaitosta.
Herätkää kansalaiset.
Viranomaiset voivat syöttä meille mitä tahansa valheita, koska viranomaisen velvollisuus on puhua totta ja jakaa kansalaisille oikeaa tietoa. Tässä tapauksessa viranomainen on tietoisesti valehdellut ja jakanut kansalaisille viranomaisen ominaisuudessa tarkoituksellisesti valheellista tietoa. Teko on raskauttavien asian haarojen vallitessa tehty rikos.
Ja poliisimies aplodeeraa sille.
Yleisellä syyttäjällä on töitä. - Polititetä
asianhaarat kirjoitti:

Yleisellä syyttäjällä on töitä.että viranomaisen on puhuttava totta. Kyllä Sulla on nyt aika paha päätösvääristymä. Saat heti 10.0000000,- pipsiä, kun osoitat, että jonkun lain mukaan "viranomaisen on puhuttava totta".
- 1+1
asianhaarat kirjoitti:
Tässä näette.
Ainuttakaan syytettä eikä ainukka tuomiota olla julistetttu. Poliisimies on sillä kannalla, että viranomainen voi tuomita ilman oikeuslaitosta.
Herätkää kansalaiset.
Viranomaiset voivat syöttä meille mitä tahansa valheita, koska viranomaisen velvollisuus on puhua totta ja jakaa kansalaisille oikeaa tietoa. Tässä tapauksessa viranomainen on tietoisesti valehdellut ja jakanut kansalaisille viranomaisen ominaisuudessa tarkoituksellisesti valheellista tietoa. Teko on raskauttavien asian haarojen vallitessa tehty rikos.
Ja poliisimies aplodeeraa sille.
Yleisellä syyttäjällä on töitä."Viranomaiset voivat syöttä meille mitä tahansa valheita, koska viranomaisen velvollisuus on puhua totta ja jakaa kansalaisille oikeaa tietoa."
Päättäisit mielipiteestäsi ennenkuin postaat.
"Teko on raskauttavien asian haarojen vallitessa tehty rikos. "
Missä lainvoimainen tuomio? - blondi-lady
asianhaarat kirjoitti:
Tässä näette.
Ainuttakaan syytettä eikä ainukka tuomiota olla julistetttu. Poliisimies on sillä kannalla, että viranomainen voi tuomita ilman oikeuslaitosta.
Herätkää kansalaiset.
Viranomaiset voivat syöttä meille mitä tahansa valheita, koska viranomaisen velvollisuus on puhua totta ja jakaa kansalaisille oikeaa tietoa. Tässä tapauksessa viranomainen on tietoisesti valehdellut ja jakanut kansalaisille viranomaisen ominaisuudessa tarkoituksellisesti valheellista tietoa. Teko on raskauttavien asian haarojen vallitessa tehty rikos.
Ja poliisimies aplodeeraa sille.
Yleisellä syyttäjällä on töitä.Voi sinua, olet menettänyt järkesi valon. Oikeasti säälin sinua.
- kaketsu 3
Tiedote 400 kirjoitti:
Täysin tarpeeton firma,ei tarvi vastata mistään puheistaan,ei tekemisistään,täysin syyntakeeton
koko pulju,paskan jauhaja yhteiskunnan rasite kaikissa muodoissa PISTE - KeuKeuKeu
kaketsu 3 kirjoitti:
Täysin tarpeeton firma,ei tarvi vastata mistään puheistaan,ei tekemisistään,täysin syyntakeeton
koko pulju,paskan jauhaja yhteiskunnan rasite kaikissa muodoissa PISTENo, sittenhän teitä on kaksi.
- Näin on näreet
oikein helevetin iso paska. Pue hame päällesi ja hyppää järveen. Viranomaiset eivät tee virheitä, vain winkkarit sun muut hörhöt tekee ja joutuvat tekosistaan aikanaan maksamaan oikeudenmukaisen, toivottavasti mahdollisimman kovan hinnan.
- Inhimillinen erehtyj
erehtyväisiä. Lue EOK:n sivuilta Kavoniuksen joulusanoma.
Sattuuhan sitä tahattomia päätösvääristymiä paremmissakin perheissä ja varsinkin rahasuvuissa.
Voi voi sentään.voivoivoi!
Pahus, kun rehellinen yhtiö ei voi puolustautua, koska se ei anna julkisuuteen mitään lausuntoja ja jos antaakin, sisälukuharjoitukset kuluttavat yhtiön voimavaroja varsinaisesta valuuttakauppatoiminnasta (jota siis ei käydä)- Cluso627.
Arvoisa Antti Suhonen,
Kiitos yhteydenotostanne ja antamistanne tiedoista. Finanssivalvonnan nettisivuilla on julkaistu perjantaina 12.3. asiasta seuraava verkkouutinen:
Uusi WinCapita kertoo harjoittavansa valuuttakauppaa
Julkisuudessa on esiintynyt uusi yhtiö nimeltään Worldwide Investment Solutions House Wincapita Oy (ns. uusi WinCapita). Yhtiön hallitus on kertonut, että se harjoittaa valuuttakauppaa. Vain valuuttakauppaa harjoittava yhtiö ei kuulu Finanssivalvonnan valvonnan piiriin.
Valuuttakauppa on vapaata elinkeinotoimintaa, joka ei edellytä Finanssivalvonnan eikä muunkaan viranomaisen myöntämää toimilupaa. Siinä tapauksessa, että valuuttakaupan yhteydessä välitetään tai toteutetaan valuuttajohdannaisia (esim. valuuttaoptioita, valuuttatermiinejä), toiminta edellyttää Fivan myöntämää toimilupaa. Toimilupanäkökulmasta toiminta on tällöin sijoituspalvelun tarjoamista rahoitusvälinein. Mikäli yhtiön osakkeita tarjotaan yleisölle, tulee tarjouksesta julkaista Fivan hyväksymä esite.
Aikaisemmin julkisuudessa esiintyneen samannimisen yhtiön (WinCapita) toimintaa on tutkittu esitutkinnassa 25.3.2008 lähtien. Aikaisemmin toiminutta WinCapitaa koskeneessa poliisitutkinnassa ilmeni, että tämän yhtiön varat muodostuivat jäsenten suorittamista rahasuorituksista, eikä sen markkinoimasta valuuttakaupasta. Tällaista toimintaa kutsutaan pyramidipeliksi, ja sen tunnusomaisia piirteitä ovat mm. suuret tuottolupaukset, suosittelijan saamat palkkiot ja sijoitusten taustatietojen puutteellisuus. Rahankeräyksen toteuttaminen tässä muodossa on rahankeräyslain nojalla kielletty ja rangaistus on määritelty rikoslaissa. Rahankeräyslain noudattamista valvoo sisäasianministeriö ja poliisi.
Linkki keskusrikospoliisin WinCapitaa koskeviin tutkintatietoihin http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pages/3C9C912CB0C6B3D0C22574280036EA45 - puolustus....
Onpa porukkaa.
Puolustelevat raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehtyä rikosta.
- Sytyttäjä
KäO:n syytteet mahtoikaan olla?
- Vyöruusu
sponssi on tuomittu raskauttavien aisanhaarojen vallitessa tehtyyn tekoon.
- 1+1
"Kuitenkaan asiassa ei olla nostettu ainuttakaan syytettä "
Puhut p*skaa ja tiedät sen. Ensimmäiset syytteet nostettiin viime vuonna ja niiden jatkokäsittely on sovittu syksylle.- HYVÄ FIVA!
HIENOA. FIVA omalta osaltaan haluaa jouduttaa törkeä petos,rahankeruu-,rahanpesu- ja huumerikollisuutta.
- HYVÄ FIVA!
HYVÄ FIVA! kirjoitti:
HIENOA. FIVA omalta osaltaan haluaa jouduttaa törkeä petos,rahankeruu-,rahanpesu- ja huumerikollisuutta.
piti sanomani.
- Thaikku"sijoittaja"
eli wincapita no 1 kävi Thaimaassa valuuttakuppaa raskauttavien aisanhaarojen vallitessa. Vipua heiluteltiin ahkerasti ja saatiin hyvinkin nuoria "sijoittajia" mukaan.Pipsejä valui vivun ansiosta 400% enemmän.Tekemättä mitään. Senkun antoi vaan pipsien valua vivusta ja työtätekevät raatoivat saatanallisessa palkkatyössä koko pimeän syksyn ja kylmän talven.
- AIjaiaaIH!
antoi "Huijaukset"-osiossa tiedotteen (linkin) uuden wincapitan perustamisesta.
Pankkiyhdistykseltä tulee varmaan seuraavaksi. VoiVoiVoiH! - Cluso627.
AIjaiaaIH! kirjoitti:
antoi "Huijaukset"-osiossa tiedotteen (linkin) uuden wincapitan perustamisesta.
Pankkiyhdistykseltä tulee varmaan seuraavaksi. VoiVoiVoiH!sanoin,että kohta eräs toinenki virasto ilmoittaa enhän valehdellukkaan.?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve472974Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1062163Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611832Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?221715