>> Valtiollinen vallankäyttö ilmenee moderneissa yhteiskunnissa ennen kaikkea oikeudellisina normeina, ratkaisuina ja käskyinä ja mahdollisuutena toteuttaa ne pakon avulla. Valtiollista valtaa käyttävät oikeussäännöksillä asetetut hallinto ja oikeusviranomaiset.
Viranomainen ei ole koskaan 2000-luvun Suomessa saanut virkavirheistään rangaistusta, jos hän on toiminut virkavastuulla. On siis täysin mahdollista, että vain yhtä lakia tuijottamalla viranomainen toteuttaa viranomaisvelvollisuutensa. Missään laissa tai ohjeissa ei sanota, että viranomaisen tulisi olla korrekti, tasapuolinen ja tuntea kaikkia lait ja asetukset rangaistuksen uhalla. Viranomainen tekee näennäisesti aina parhaan kykynsä mukaan, mutta kunkin viranomaisen paras kyky on täysi kysymysmerkki. Ns. huono viranomainen on yhteiskunnan syöpä ja parasiitti. Ns. huono viranomainen voi käsitellä asioita täysin subjektiivisesti ja mielivaltaisesti. Siitä ei saa rangaistusta.
Pahimpia virheitä korjaamaan on luotu yleensä kolmeportainen tuomioistuinlaitos, jossa ylimmäksi mukamas valitaan ansioituneimmat tai "paras veli".
Varkauden käräjäoikeuden tuomari Lumiala on hyvä esimerkki huonosta, täysin subjektiivisesta ja johdateltavissa olevasta viranomaisesta, joka tuijotti ainoastaan yhtä lakia ja täytti siten velvollisuutensa. Hovioikeus toki korjasi hänen tekemänsä virheen. Huonoista mutta lakiin perustuvista päätöksistä viranomaista voi rangaista. Huono viranomainen näkee puun mutta ei näe metsää.
Toinen esimerkki on koko syyttäjälaitos. Syyttäjän tulee olla mielenlaadultaan täysin kieroon kasvanut jo valmiiksi, siitä on ainakin etua. Syyttäjän tulee syyttää, jos on pienintäkin perusteltua syytä epäillä. Syyttäjä epäilee aina pahinta. Virhearvioihin ankkuroituneet syyttäjät, tutkijat ja muut viranomaiset ovat virkavastuulla toimiessaan kohteeksi joutuneen kansalaisen pahin vihollinen. Tuollaisen virkakoneiston myllytykseen joutunut henkilö saa oikeutta vasta oikeudessa edellyttäen, että hänellä on kunnon puolustaja. Puolustaja on asenteeltaan syyttäjän vastakohta.
Mitä tulee keskustelupalstoihin, suolimurot, suolinkaiset eli vatustajat ovat ottaneet tutkijan ja yleisen syyttäjän aseman, virhearvioihin ankkuroituneen tutkijan ja syyttäjän aseman. Silloin on mahdollista unohtaa ns. syyttömyysolettama.
Vatustajat ovat saaneet vahvan tuen niiltä viranomaisilta, pankinjohtajilta sekä päätoimittajilta, jotka ovat jo etukäteen ilman oikeuden päätöstä tuominneet WinCapitan huijaukseksi, pyramidihuijaukseksi, ponziksi tai muuksi petokseksi. Ei silloin ole vatustajan mitään syytä lopettaa, heillä on näennäisesti arvostettujen henkilöiden tuki takanaan.
Vatustelija on keskustelupalstojen yleinen syyttäjä.
9
181
Vastaukset
- näitä...
Taas tuollainen tyyppi, joka vääntää nimen Suomi muotoon Suoli. Jos on noin paha mieli tästä maasta muuttakoon vaikka sinne Thaimaaseen. Emme jää kaipaamaan noita tyyppejä.
- Juhani Lastu-aho
Tekstissä oli virhe.
'Huonoista mutta lakiin perustuvista päätöksistä viranomaista voi rangaista' piti siis olla 'Huonoista mutta lakiin perustuvista päätöksistä viranomaista ei voida rangaista.'
Pahoittelut asiasta.
- oleellisiin kysymyks
Pitkälti tekstiä, mutta mikään osa siitä ei osoita Winkkaria rehelliseksi toiminnaksi, eikä kerro missä kaikki rahat ovat.
- Cluso627.
Kun noi viran omais rikolliset haittaa teittien pimeitä rötöstely bisneksiä semmosta se ammattirikollisen arki on siihen täytyy vaan soputua,että välillä käydään istuun linnassa,vaikka ALASTI.Ja sitten taas kusetetaan ja haukutaan oikeuslaitoksia,poliiseja yms.
- Juhani Lastu-aho
Poliisilla on täydellinen lista Moneybookersilta. Aineistosta tietenkin käy ilmi se, mistä raha on tutlut ja mihin se mennyt.
Jos sinua kiinnostaa se, missä rahasi ovat, sinun tulee kysyä sitä poliisilta. Koska esitutkinta on kesken, et varmastikaan saa aineistoa käyttöösi. Ilmeisesti poliisi ei anna listaa kenenkään käyttöön tai aikaisintaan oikeudenkäynneissä tulevaisuudessa.
Mutta aina voit yrittää lähestyä poliisia.
KLIP ***********
Klubin Moneybookers -tilille on siirretty vuosien 2004 - 2008 aikana 99 027 000 euroa. Klubin tilillä on ollut rahaliikennettä 6 368 eri Moneybookers -tilin välillä. Tililtä on tehty nostotapahtumia 94 183 000 euroa. Summa sisältää mm.:
* pankin palkkioita 2 966 000 euroa
* maksuja vedonlyöntiyhtiön pelitilille 1 051 000 euroa.
Tiliotteelta on laskettu, että klubin tililtä on siirretty rahaa yhteensä 3 337 eri tilille. Tililtä lähteneestä rahasta vähintään 50 000 euroa on siirretty 347 eri tilille, joista vähintään 100 000 euroa on siirretty 175 eri tilille ja yli miljoona euroa siirretty 6 eri tilille. Yhteensä näille 347 tilille on siirretty yli 50 miljoonaa euroa eli yli puolet koko tilin kautta kulkeneesta summasta. Tiliotteen mukaan 500:lle eniten nostaneelle tilinhaltijalle on siirretty yli 68 miljoonaa euroa eli yli 75 prosenttia koko summasta.
Tilin loppusaldo, 4 844 000 euroa, on takavarikoitu. - kyllä hyvä
Juhani Lastu-aho kirjoitti:

Tilin loppusaldo, 4 844 000 euroa, on takavarikoitu.Kyllä minä poliisiin enemmän luotankin kuin sponsoriini. Sponsorini selitykset ovat tässä matkan varrella muuttuneet niin monet kerrat. Mielenkiintoista muuten, että rahojamme on laitettu yli miljoonan verran vedonlyöntiin. Ovatkohan nuo GiiClubin aikaisia maksuja vai onkohan rahaani käytetty myöhemmin väärin?
- Cluso627.
Juhani Lastu-aho kirjoitti:
Poliisilla on täydellinen lista Moneybookersilta. Aineistosta tietenkin käy ilmi se, mistä raha on tutlut ja mihin se mennyt.
Jos sinua kiinnostaa se, missä rahasi ovat, sinun tulee kysyä sitä poliisilta. Koska esitutkinta on kesken, et varmastikaan saa aineistoa käyttöösi. Ilmeisesti poliisi ei anna listaa kenenkään käyttöön tai aikaisintaan oikeudenkäynneissä tulevaisuudessa.
Mutta aina voit yrittää lähestyä poliisia.
KLIP ***********
Klubin Moneybookers -tilille on siirretty vuosien 2004 - 2008 aikana 99 027 000 euroa. Klubin tilillä on ollut rahaliikennettä 6 368 eri Moneybookers -tilin välillä. Tililtä on tehty nostotapahtumia 94 183 000 euroa. Summa sisältää mm.:
* pankin palkkioita 2 966 000 euroa
* maksuja vedonlyöntiyhtiön pelitilille 1 051 000 euroa.
Tiliotteelta on laskettu, että klubin tililtä on siirretty rahaa yhteensä 3 337 eri tilille. Tililtä lähteneestä rahasta vähintään 50 000 euroa on siirretty 347 eri tilille, joista vähintään 100 000 euroa on siirretty 175 eri tilille ja yli miljoona euroa siirretty 6 eri tilille. Yhteensä näille 347 tilille on siirretty yli 50 miljoonaa euroa eli yli puolet koko tilin kautta kulkeneesta summasta. Tiliotteen mukaan 500:lle eniten nostaneelle tilinhaltijalle on siirretty yli 68 miljoonaa euroa eli yli 75 prosenttia koko summasta.
Tilin loppusaldo, 4 844 000 euroa, on takavarikoitu."Jos sinua kiinnostaa se, missä rahasi ovat, sinun tulee kysyä sitä poliisilta. Koska esitutkinta on kesken, et varmastikaan saa aineistoa käyttöösi. Ilmeisesti poliisi ei anna listaa kenenkään käyttöön tai aikaisintaan oikeudenkäynneissä tulevaisuudessa.Poliisi ei anna siitä tietoja ei varmasti anna!No minähän lupasin eilen,että esitutkinta on ihan loppusuoralla kyse on enää muutamista viikoista kun poliisi luovuttaa aineiston syyttäjille ja lopun arvaakin!Saatte mitä pitää!
- 17+13
Cluso627. kirjoitti:
"Jos sinua kiinnostaa se, missä rahasi ovat, sinun tulee kysyä sitä poliisilta. Koska esitutkinta on kesken, et varmastikaan saa aineistoa käyttöösi. Ilmeisesti poliisi ei anna listaa kenenkään käyttöön tai aikaisintaan oikeudenkäynneissä tulevaisuudessa.Poliisi ei anna siitä tietoja ei varmasti anna!No minähän lupasin eilen,että esitutkinta on ihan loppusuoralla kyse on enää muutamista viikoista kun poliisi luovuttaa aineiston syyttäjille ja lopun arvaakin!Saatte mitä pitää!
Tekeekö poliisi ja syyttäjä ratkaitut sen persutella mitä sinä olet heille kertonut?
Oletko viime aikoina antanut heille vihjeitä italiasta sekä panamasta?
Sairaseläkeläisiä ei saisi käyttää kätyreinä näin vaarallisiissa jutuissa koska mukana on huume ja liivimiehiä. Eikö ne ole sulle jo suuttuneet?
Tähän mennessä et ole ollut kertaakaan oikeassa et taida olla nytkään=? Häkki ei taida heilua kun ei ole todisteita Tuusullassa. - Cluso627.
17+13 kirjoitti:
Tekeekö poliisi ja syyttäjä ratkaitut sen persutella mitä sinä olet heille kertonut?
Oletko viime aikoina antanut heille vihjeitä italiasta sekä panamasta?
Sairaseläkeläisiä ei saisi käyttää kätyreinä näin vaarallisiissa jutuissa koska mukana on huume ja liivimiehiä. Eikö ne ole sulle jo suuttuneet?
Tähän mennessä et ole ollut kertaakaan oikeassa et taida olla nytkään=? Häkki ei taida heilua kun ei ole todisteita Tuusullassa.KRP tekee töitä ja sitähän minä en tiedä vitä vihjeitä he käyttävät vai käyttävätkö lainkaan?
Panamasta niitä tietoja tuli eräälle tutkijalle suorana eli en ollut etes välikätenä hommasin,vaan yhteydet en muuta.Saan minä auttaa ja antaa vikkejä poliisille vapaaehtoisesti mulle eräs tutkija jo mailasi kun tuli tämä uusi nettivihje poliisi palvelu nettiin niin hän linkitti sen mulle samana päivänä.
Johan tässä on noin seitsemän vuotta toimittu jokseenki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1217920Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1516648Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834765Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2443239Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012744Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1072256Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121906- 1501895
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa291710Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614