Kaikki olemme narsisteja

Psykologian proffa

Elämä on.
Jokainen haluaa selviytyä ja saada mahd. paljo hyvää osakseen.
Joidenkin todellisuudentaju vain vinoutuu aikojen saatossa (kognitiivisia dissonasseja sisältävissä ympäristöissä)
ja ihminen jää yksin omaan mielensisäiseen helvettiinsä, jossa ihmiset ovat rumia ja kauniita, hyviä ja pahoja yms. Tätä ihmisen omaa sisäistä maailmaa ei voi muuttaa kukaan muu kuin kyseinen henkilö itse.
Jokainen voisi siis itse miettiä: Miten suhtaudun ihmisiin?
Toisin sanoen mikään muu paitsi oma "narsismi" ei ole parannettavissa. Toisin sanoen narsismia ei ole olemassa!

Ei ole olemassa narsisteja. On vain erilaisia käsityksiä todellisuudesta, erilaisia sisäisiä mielentiloja.
Tämä käsitys todellisuudesta syntyy siinä ympäristössä jossa kasvamme 0-30 vuotiaina. Jo susilapset todistavat, että huonossa ympäristössä kasvanutta ihmistä (10v) ei saa enää "normaaliksi" millään.
Jonkinlainen kehitys on mahdollinen, mutta lapsuuden ja nuoruuden sosiaalinen ympäristö on ratkaiseva ihmiselle, koska silloin hänelle kehittyy käsitys todellisuudesta.

Väitän, että näiden "narsistien" kehityksessä on ollut ongelmia. Koska kenenkään kehitys ei ole täydellistä niin väitän että olemme kaikki enemmän tai vähemmän narsisteja. Sen määrä taas riippuu ihan taipumuksistamme jotka ovat perittyjä.
Suurimmat motivaattorimme ovat löydettävissä Maslowin tarvehierarkiasta. Esim:
Jos emme saa ruokaa niin etsimme sitä jne..

Kolmas kerta toden sanoo- Siis:
Tämä palsta siis pitäisi sulkea!

Miksi? Koska olemme kaikki narsisteja!!!

103

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.o.k.u.1

      • Ehdit sekunttia ennen ;-)

      • j.o.k.u.1
        yxex kirjoitti:

        Ehdit sekunttia ennen ;-)

        :)

      • Psykologian proffa
        j.o.k.u.1 kirjoitti:

        :)

        Voi teitä vatipäät!

      • j.o.k.u.1
        Psykologian proffa kirjoitti:

        Voi teitä vatipäät!

        niin minäkin sinua...

      • Psykologian proffa
        j.o.k.u.1 kirjoitti:

        niin minäkin sinua...

        Menimme jo naimisiin.
        Kyllä sinä sen tiedät.
        Et hlaunnut lapsia vaan adoption. Sinusta ei siis enää ollut hyötyä.
        Otin eron.

        Hyvästi rakas!

      • Psykologian proffa kirjoitti:

        Voi teitä vatipäät!

        Lisää hengellistä ruokaa proffa, kiiruusti, kansa alkaa napista.

        Tai sieniä =)

        Tai se suurin pankkiryöstösuunnitelma..

        :-D :-D

      • j.o.k.u.1
        Psykologian proffa kirjoitti:

        Menimme jo naimisiin.
        Kyllä sinä sen tiedät.
        Et hlaunnut lapsia vaan adoption. Sinusta ei siis enää ollut hyötyä.
        Otin eron.

        Hyvästi rakas!

        :'(

        :D

      • Psykologian proffa
        j.o.k.u.1 kirjoitti:

        :'(

        :D

        Haluan sen lapsen.
        Suostutko nyt astuttavaksi?

      • Psykologian proffa
        yxex kirjoitti:

        Lisää hengellistä ruokaa proffa, kiiruusti, kansa alkaa napista.

        Tai sieniä =)

        Tai se suurin pankkiryöstösuunnitelma..

        :-D :-D

        100 lyöntiäkään ei paranna vatipäätä.

      • j.o.k.u.1
        Psykologian proffa kirjoitti:

        Haluan sen lapsen.
        Suostutko nyt astuttavaksi?

        Hah! Laitan sut talutushihnaan, niin et pääse enää karkuun! :D

      • j.o.k.u.1
        Psykologian proffa kirjoitti:

        100 lyöntiäkään ei paranna vatipäätä.

        Kokeillaanko? :)

      • Psykologian proffa
        j.o.k.u.1 kirjoitti:

        Hah! Laitan sut talutushihnaan, niin et pääse enää karkuun! :D

        En suostu.

        Hyvästi!

      • j.o.k.u.1
        Psykologian proffa kirjoitti:

        En suostu.

        Hyvästi!

        Sulta ei kysytä!

    • Sitkeä rakastettava sissi!

    • j.o.k.u.1

      *huokaus*

    • Jos, proffa, ei halua ihminen nähdä, hän sulkee silmänsä.

      Miksi Sinä haluat sulkea kokonaisen palstan?

      • oɹǝu

        3> 3> 3> ): ıʇsıuuo ıǝ

      • Psykologian proffa

        Tämä palsta ruokkii kaikkea laiskuutta, omahyväisyyttä ja itsesääliä.
        Se on lopetettava!

      • Proffan veli

        Olen huolestunut sinun terveydentilastasi.
        Taitaa sienisoppa olla lopuillaan sinulla?

      • lottamari_1

        Aha, taas mut laitetaan nakuhommiin, enkö mä saa vaatteita pitää enää lainkaan päälläni?

      • yxex
        lottamari_1 kirjoitti:

        "nakuna sellissä"
        Miesten putkiaivot jumiutuu, minunkin :)

      • lottamari_1

        Pervo mikä pervo, saunan taa nyt ja heti!

    • da jeessus-mon

      Vittu mä olen ainoa narsisti, te ette! Kumartakaa saatana tai kualette!

      • * kumartaa varmuuden vuoksi ;-D *

      • :-)

      • j.o.k.u.1

        hah! In your dreams! :P

    • lottamari_1

      Eikö tuo proffa ole ristiriidassa, kun sanot ensin, "tätä sisäistä maailmaa ei voi muuttaa kukaan muu kuin henkilö itse". Toiseksi huomautat, "Jo susilapset todistavat, että huonossa ympäristössä kasvanutta ihmistä (10v) ei saa enää "normaaliksi" millään." Jos, ajatellaan että ihminen on jäänyt omaan sisäiseen maailmaansa vangiksi ja tämä on tapahtunut tuona kehityskautena 0-10v, niin eikö silloin kysymys ole luonnehäiriöstä, narsismista?
      Miten henkilö muuttaa sisäistä maailmaansa itse, jos lapsena tämä todellisuustaju on jo vinoutunut ja sitä ei sinun mukaasi pystytä enää korjaamaan? Ymmärsinkö tämän nyt oikein, vai en ollenkaan?

      t. vatipää

      • "suloinen vatipää" =)

      • Psykologian proffa

        Voi rakas vatipää, kun et tainnut ymmärtää ollenkaan, mutta ymmärsit silti.
        Vain nainen voi ymmärtää noin kierosti. Mitään ristiriitaa ei ole. Ristiriita on sinun vatipäässäsi, mutta sitä et voi tietenkään tajuta koska: 1) Olet sisäisen mielesi vanki. 2) Olet vatipää. 3) Olet nainen.

        Jos kyseessä on susilapsi niin hän jää totta vie oman todellisuudentajunsa vangiksi aivan kuten me kaikki muutkin. Meillä muilla on silti paremmat mahdollisuudet muuttaa omia käsityksiämme, koska voimme kommunikoida toistemme kanssa. Susilapsen maailmankuva muistuttaa varmaan enemmän suden kuin ihmisen maailmaa. Sosiaalinen ympäristö painaa nimittäin vaa´assa enemmän kuin ne geenit.

        Mitä tehdään?

        Raippaa vai rakkautta?

        Tjaa, noi 1, 2, 3, varmaan estää mua tajuamasta tätä dilemmaa? Ilmeisesti susilapsesta tulee narsisti, jota ei voi parantaa, mutta muut lapsena traumatisoituneet ihmiset voivat muuttaa vielä maailmankuvaansa ja päästä narsistisesta traumastaan eroon tai ainakin ymmärtää sitä. Meniköhän tämä nyt oikein, selittelyjen proffamestari?

      • lottamari_1
        yxex kirjoitti:

        Mitä tehdään?

        Raippaa vai rakkautta?

        Saunan taa vaan, ja vyöhihnasta :)

      • lottamari_1
        yxex kirjoitti:

        "suloinen vatipää" =)

        Aina yhtä ihana yxex

      • j.o.k.u.1
        yxex kirjoitti:

        Mitä tehdään?

        Raippaa vai rakkautta?

        Raippaa..!! 100 iskua, siitä hyvästä mitä se kehtas mulle ehdottaa! :D

        ...Ja sitten rakkautta. ;)

      • j.o.k.u.1
        j.o.k.u.1 kirjoitti:

        Raippaa..!! 100 iskua, siitä hyvästä mitä se kehtas mulle ehdottaa! :D

        ...Ja sitten rakkautta. ;)

        Antakaa minun huolehtia lopusta... >:)

      • j.o.k.u.1

        >:D

      • Psykologian proffa
        lottamari_1 kirjoitti:

        Tjaa, noi 1, 2, 3, varmaan estää mua tajuamasta tätä dilemmaa? Ilmeisesti susilapsesta tulee narsisti, jota ei voi parantaa, mutta muut lapsena traumatisoituneet ihmiset voivat muuttaa vielä maailmankuvaansa ja päästä narsistisesta traumastaan eroon tai ainakin ymmärtää sitä. Meniköhän tämä nyt oikein, selittelyjen proffamestari?

        Asia on sillä tavalla, että:
        Meistä kaikista tulee narsisteja siinä 10 v jälkeen.
        Koska silloin meidän todellisuuskäsitys muuttuu.

        Alamme hakea hyväksyntää kaikilla rintamilla, koska huomaamme ettemme ole koko elämäämme yhteiskunnan ja vanhempien hoidokkeja. Tämä hyväksynnän hakeminen on tuskaliasta ja siihen sisältyy rutkasti narsismia joka poloisella.

        Tragedia on siinä, että kun kaikki ihmiset epäilevät itseään ja hakevat hyväksyntää niin lopputuloksena on se, että kaikki enemmän tai vähemmän kyräilevät toisiaan tietämättä sitä että haluavat ihan samoja asioita toisiltaan.

        "Paljon melua tyhjästä" Shakespieru

    • Helpottunut

      Olen saanut paljon ajattelemisen aihettä tältä palstalta. Kun tarpeeksi vellon pohtimassa omaa narsistista suhdettani väsyn. Mitä ihmeen merkitystä sillä on mikä nimi minun pahoinvointini syyksi nimetään? Oireilen, olen omien ongelmieni ja kipukohtieni kanssa tässä todellisuudessa, jonka koen ja tulkitsen itseni ja historiani kautta. Samoin toimi (ex)puolisoni. Oli syyt, minkä takia hakeuduimme suhteeseen. Minä kärsin narsistisista loukkaantumisesta, hän myös. Tuli vaihe, jolloin minä aloin nähdä asioita ja sain omalle kärsimykselleni raamit. Aloin eheyttä itseäni ja sain voimia irrottautua tästä suhteesta. Hän ei ole vielä kasvanut itsensä kanssa tajuamaan raamejaan, enkä voi häntä siinä auttaa, vaikka hän suoraan sanoi: "sinun tehtäväsi on hoitaa minua ja auttaa selviytymään tässä maailmassa". Koska en tähän rooliin suostunut vaan pidin huolta itsestäni, loukkasin häntä pahasti, ja hänellä oli tapansa reagoida rajanvetoihini omalla tavallaan. Minulle ikävä juttu oli se, että minä karsin hänen reaktioistaan - jotka itse aiheutin olemalla se mitä olen. Loppujen lopuksi me olimme kaksi epätäydellistä ihmistä yhdessä, kasvoimme eri tahtiin ja eri suuntiin, molemmat kärsivät toistensa traumoista ja tunnetiloista. Me emme sopineet yhteen. Joku puhuisi uhrin ja narsistin suhteesta, joku ohut ja paksunahkaisen narsistin suhteesta, joku toteaisi vaan että se suhde ei toiminut.

      • henna001

        "Jokainen haluaa selviytyä ja saada mahd. paljo hyvää osakseen."
        - Normaalia ja ihan tervettä.

        "Joidenkin todellisuudentaju vain vinoutuu aikojen saatossa (kognitiivisia dissonasseja sisältävissä ympäristöissä)"
        - Silloin on kyse mielen tai tunne-elämän sairaudesta.

        "ja ihminen jää yksin omaan mielensisäiseen helvettiinsä, jossa ihmiset ovat rumia ja kauniita, hyviä ja pahoja yms."
        - Jos ihminen jää mielensisäiseen helvettiinsä, on kyse mielen tai tunne-elämän häiriöstä.

        "Tätä ihmisen omaa sisäistä maailmaa ei voi muuttaa kukaan muu kuin kyseinen henkilö itse."
        - Joskus ihminen voi muuttaa sisäistä maailmaansa, jos on suhteellisen terve ja tasapainoinen. Usein tarvitaan lääkitystä ja terapiaa sen lisäksi jos on kyse vakavasta tunne-elämän tai mielen häiriöstä. Joskus ihminen ei pysty itse muuttamaan omaa sisäistä maailmaansa, etenkään narsistit ja psykopaatit eikä heidän sisäistä maailmaansa pysty useimmiten muuttamaan edes ammattiavun voimin.

        "Jokainen voisi siis itse miettiä: Miten suhtaudun ihmisiin?"
        - Sitä kannattaa jokaisen miettiä.

        "Toisin sanoen mikään muu paitsi oma "narsismi" ei ole parannettavissa. Toisin sanoen narsismia ei ole olemassa!"
        - Oma narsismi ei ole parannettavissa, jos on kyse narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, jos on kyse narsistista piirteistä, uskon, että voi muuttua. Kaksi peräkkäistä lausettasi eivät ole mitenkään loogisia tai yhteydessä toisiinsa eikä tuo mitenkään todista ettei narsismia ei ole olemassa.

        "Ei ole olemassa narsisteja."
        - Narsisteja on olemassa, kiellät totuuden.

        "On vain erilaisia käsityksiä todellisuudesta, erilaisia sisäisiä mielentiloja."
        - Totta, mutta epänormaali käsitys todellisuudesta voi johtua myös mielen sairaudesta tai persoonallisuushäiriöstä.

        "Tämä käsitys todellisuudesta syntyy siinä ympäristössä jossa kasvamme 0-30 vuotiaina."
        - Varmaankin sillä on paljon vaikutusta.

        "Jo susilapset todistavat, että huonossa ympäristössä kasvanutta ihmistä (10v) ei saa enää "normaaliksi" millään."
        - Eivät susilapset todista välttämättä kaikkea. Huonossa ympäristössäkin voi kasvaa suhteellisen terveitä ihmisiä. "Normaaliksi" saaminen riippuu siitä, mitä huono kasvuympäristö on ihmiselle aiheuttanut, huonossa kasvuympäristössä saatuja vammoja voi parantaa hoidon avulla, paitsi narsisteille/psykopaateille ei ole ainakaan vielä keksitty toimivaa hoitoa.

        "Jonkinlainen kehitys on mahdollinen, mutta lapsuuden ja nuoruuden sosiaalinen ympäristö on ratkaiseva ihmiselle, koska silloin hänelle kehittyy käsitys todellisuudesta."
        Katso edellinen kohta.

        "Väitän, että näiden "narsistien" kehityksessä on ollut ongelmia. Koska kenenkään kehitys ei ole täydellistä niin väitän että olemme kaikki enemmän tai vähemmän narsisteja. Sen määrä taas riippuu ihan taipumuksistamme jotka ovat perittyjä."
        - "Täydellistä lapsuutta ei ole olemassakaan, koska olemme "vain" ihmisiä mutta sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa että on olemassa sellaisia ihmisiä, joilla on narsistinen persoonallisuushäiriö ja on olemassa sellaisia ihmisiä, joilla (enemmistö) sitä ei ole. Koska täydellistä kehitystä ei ole olemassakaan se ei todista sitä, että kaikista tulisi narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä.

        "Suurimmat motivaattorimme ovat löydettävissä Maslowin tarvehierarkiasta. Esim:
        Jos emme saa ruokaa niin etsimme sitä jne.."
        - Ei se todista sitä että kaikki olisivat narsisteja.

        "Kolmas kerta toden sanoo- Siis:
        Tämä palsta siis pitäisi sulkea!"
        - Miksi? Ehkä tälläkin palstalla on paikkansa ja tarkoituksensa? Ainakin täälläkin osaltaan oppii tuntemaan narsistien ajatusmaailmaa koska täällä kirjoittavat myös (enimmäkseen?) narsistit. Narsistien maailman tunteminen auttaa narsistin uhria selkeyttämään itselleen millaisesta asiasta narsismissa on kysymys.

        "Miksi? Koska olemme kaikki narsisteja!!! "
        - Kaikilla ihmisillä ei ole narsistinen persoonallisuushäiriö. Onko narsisteille niin vaikea/pelottavaa myöntää tämän persoonallisuushäiriön olemassaolo että se pitää yrittää selittää niin, ettei sitä ole olemassakaan? Onko pelottavaa kun viime aikoina asiasta on puhuttu niin paljon julkisuudessa, ja johtuuko pelko siitä, että tiedon lisääntyessä narsistit/psykopaatit menettävät valtansa?

      • Piikki lihassa
        henna001 kirjoitti:

        Tiedon lisääntyminen vähentää persoonallisuushäiriöisten valtaa. Ja vallanhaluiset persoonallisuushäiriöiset eivät halua valtaansa menettää. Jos toinen ei anna luopua vallastaan, koska tietää mistä on kyse, häiriöinen on todellisuudessa hävinnyt. Mutta tätähän häiriöinen ei suostu näkemään tai uskomaan.

        Itse näennäisesti kertana eräänä luovuin vallastani yhden henkilön kanssa toimiessani, annoin periksi ja sanoin hänelle sen mitä hän halusi kuulla. Hän oli erittäin tyytyväinen ja kohteli minua kiitokseksi hyvin, hän koki saaneensa minut muuttamaan mielipiteeni omakseen. Hän ei vaan tajunnut, että minä en ole alistunut enkä luopunut mielipiteestäni, vaan toimin tietoisesti kuten tein, jotta itse pääsen vähemmällä ja pidän voimani itselläni. Olenko siis itsekin narsisti?

      • Psykologiam proffa

        Olet vain yksinkertaisesti vatipää!

      • Piikki lihassa
        Psykologiam proffa kirjoitti:

        Olet vain yksinkertaisesti vatipää!

        Kui vatipää? Narsistin mielestäkö?

      • henna001
        Piikki lihassa kirjoitti:

        Kui vatipää? Narsistin mielestäkö?

        Onhan se jo tunnettua, että narsistien mielestä kaikki, ketkä ovat eri mieltä hänen kanssaan tai ajattelevat omilla aivoillaan ovat vähintäin "vatipäitä", mielisairaita, tyhmiä tai itse narsisteja :)
        Paitsi tietysti jossain erityisissä tapauksissa narsisti muuntautuu kuin kameleontti ja teeskentelee kunnioittavansa toisen mielipidettä mutta silloin on kysymys siitä, että hänellä on pitkän tähtäimen suunnitelma nuoleskella sitä ihmistä saadakseen itse jotain tältä ihmiseltä.

      • Siinä olet oikeassa että ei nimikkeillä ole merkitystä.
        Pääasia on selvitä pahasta olostaan. Paha olo on ikäänkuin tienviitta, joka näyttää että
        on käännyttävä toiseen suuntaan.

        Kasvukipua...olet henkisen kasvun prosessissa.

        Tervetuloa palstalle, olet arvokas kokemustesi takia =)

      • Psykologian proffa
        henna001 kirjoitti:

        "Jokainen haluaa selviytyä ja saada mahd. paljo hyvää osakseen."
        - Normaalia ja ihan tervettä.

        "Joidenkin todellisuudentaju vain vinoutuu aikojen saatossa (kognitiivisia dissonasseja sisältävissä ympäristöissä)"
        - Silloin on kyse mielen tai tunne-elämän sairaudesta.

        "ja ihminen jää yksin omaan mielensisäiseen helvettiinsä, jossa ihmiset ovat rumia ja kauniita, hyviä ja pahoja yms."
        - Jos ihminen jää mielensisäiseen helvettiinsä, on kyse mielen tai tunne-elämän häiriöstä.

        "Tätä ihmisen omaa sisäistä maailmaa ei voi muuttaa kukaan muu kuin kyseinen henkilö itse."
        - Joskus ihminen voi muuttaa sisäistä maailmaansa, jos on suhteellisen terve ja tasapainoinen. Usein tarvitaan lääkitystä ja terapiaa sen lisäksi jos on kyse vakavasta tunne-elämän tai mielen häiriöstä. Joskus ihminen ei pysty itse muuttamaan omaa sisäistä maailmaansa, etenkään narsistit ja psykopaatit eikä heidän sisäistä maailmaansa pysty useimmiten muuttamaan edes ammattiavun voimin.

        "Jokainen voisi siis itse miettiä: Miten suhtaudun ihmisiin?"
        - Sitä kannattaa jokaisen miettiä.

        "Toisin sanoen mikään muu paitsi oma "narsismi" ei ole parannettavissa. Toisin sanoen narsismia ei ole olemassa!"
        - Oma narsismi ei ole parannettavissa, jos on kyse narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, jos on kyse narsistista piirteistä, uskon, että voi muuttua. Kaksi peräkkäistä lausettasi eivät ole mitenkään loogisia tai yhteydessä toisiinsa eikä tuo mitenkään todista ettei narsismia ei ole olemassa.

        "Ei ole olemassa narsisteja."
        - Narsisteja on olemassa, kiellät totuuden.

        "On vain erilaisia käsityksiä todellisuudesta, erilaisia sisäisiä mielentiloja."
        - Totta, mutta epänormaali käsitys todellisuudesta voi johtua myös mielen sairaudesta tai persoonallisuushäiriöstä.

        "Tämä käsitys todellisuudesta syntyy siinä ympäristössä jossa kasvamme 0-30 vuotiaina."
        - Varmaankin sillä on paljon vaikutusta.

        "Jo susilapset todistavat, että huonossa ympäristössä kasvanutta ihmistä (10v) ei saa enää "normaaliksi" millään."
        - Eivät susilapset todista välttämättä kaikkea. Huonossa ympäristössäkin voi kasvaa suhteellisen terveitä ihmisiä. "Normaaliksi" saaminen riippuu siitä, mitä huono kasvuympäristö on ihmiselle aiheuttanut, huonossa kasvuympäristössä saatuja vammoja voi parantaa hoidon avulla, paitsi narsisteille/psykopaateille ei ole ainakaan vielä keksitty toimivaa hoitoa.

        "Jonkinlainen kehitys on mahdollinen, mutta lapsuuden ja nuoruuden sosiaalinen ympäristö on ratkaiseva ihmiselle, koska silloin hänelle kehittyy käsitys todellisuudesta."
        Katso edellinen kohta.

        "Väitän, että näiden "narsistien" kehityksessä on ollut ongelmia. Koska kenenkään kehitys ei ole täydellistä niin väitän että olemme kaikki enemmän tai vähemmän narsisteja. Sen määrä taas riippuu ihan taipumuksistamme jotka ovat perittyjä."
        - "Täydellistä lapsuutta ei ole olemassakaan, koska olemme "vain" ihmisiä mutta sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa että on olemassa sellaisia ihmisiä, joilla on narsistinen persoonallisuushäiriö ja on olemassa sellaisia ihmisiä, joilla (enemmistö) sitä ei ole. Koska täydellistä kehitystä ei ole olemassakaan se ei todista sitä, että kaikista tulisi narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä.

        "Suurimmat motivaattorimme ovat löydettävissä Maslowin tarvehierarkiasta. Esim:
        Jos emme saa ruokaa niin etsimme sitä jne.."
        - Ei se todista sitä että kaikki olisivat narsisteja.

        "Kolmas kerta toden sanoo- Siis:
        Tämä palsta siis pitäisi sulkea!"
        - Miksi? Ehkä tälläkin palstalla on paikkansa ja tarkoituksensa? Ainakin täälläkin osaltaan oppii tuntemaan narsistien ajatusmaailmaa koska täällä kirjoittavat myös (enimmäkseen?) narsistit. Narsistien maailman tunteminen auttaa narsistin uhria selkeyttämään itselleen millaisesta asiasta narsismissa on kysymys.

        "Miksi? Koska olemme kaikki narsisteja!!! "
        - Kaikilla ihmisillä ei ole narsistinen persoonallisuushäiriö. Onko narsisteille niin vaikea/pelottavaa myöntää tämän persoonallisuushäiriön olemassaolo että se pitää yrittää selittää niin, ettei sitä ole olemassakaan? Onko pelottavaa kun viime aikoina asiasta on puhuttu niin paljon julkisuudessa, ja johtuuko pelko siitä, että tiedon lisääntyessä narsistit/psykopaatit menettävät valtansa?

        "- Normaalia ja ihan tervettä"

        Silloinhan narsismia ei ole, vaan on ihan normaalia ja tervettä haluta kaikkea.
        Näin en suinkaan sanonut. Tarkoitan, että jokainen on itse vastuussa siitä kuinka paljon haluaa, mitä ja miten.
        Oma todellisuuskäsitys on ihan omalla vastuulla, sitä ei voi mikään muu kuin itse muuttaa.

        "Tämä palsta siis pitäisi sulkea!
        - Miksi? Ehkä tälläkin palstalla on paikkansa ja tarkoituksensa? Ainakin täälläkin osaltaan oppii tuntemaan narsistien ajatusmaailmaa koska täällä kirjoittavat myös (enimmäkseen?) narsistit. Narsistien maailman tunteminen auttaa narsistin uhria selkeyttämään itselleen millaisesta asiasta narsismissa on kysymys."

        Narsismia ei ole, joten tämän palstan voisi lopettaa.
        Narsismissa on kyse siitä, että ihminen kieroutuu kun hän ei kestä vastoinkäymisiä.
        Ei tarvitse olla "psykopaatti" tehdäkseen psykopaattisia tekoja.
        Miten natsit saivat värvättyä hirmutekoihinsa niin nopeasti niin paljon ihmisiä?
        Kun heitä tutkittiin, suurin osa heistä ei ollut "psykopaatteja".

        Tunnustan että psykopaatteja on olemassa. Siis sellaisia joilla on syntyessään aivovamma ja kyvyttömyys empatiaan. Heitä on kuitenkin mielestäni paljon vähemmän kuin ihmiset ja tutkimukset antavat olettaa. Jopa he voivat siitä huolimatta valita sen, tekevätkö he hyvää vai pahaa.

        Ylipäätään väitän, että jokaisessa ihmisessä on potentiaalia jokaiseen mahdolliseen persoonnallisuuteen.
        Tämän takia jokaisessa ihmisessä asuu psykopaatti ja narsisti. Normaalilla ihmisellä niiden "puhkeaminen" vaatii vain tiettyjä olosuhteita. Todellisilla harvinaisilla psykopaateilla taas on aivovamma jo syntyessään.

        Narsisteja taasen ei ole olemassa. On vain ihmisiä, joiden torjutuksi tulemisen pelko aiheuttaa niin pahoja traumoja että se vaikuttaa ajatteluun sekä käytökseen että aivoihin.

        Sulla ei ole torjutuksi tulemisen pelkoa
        ja hyvä niin!

        =)

      • henna001 kirjoitti:

        Onhan se jo tunnettua, että narsistien mielestä kaikki, ketkä ovat eri mieltä hänen kanssaan tai ajattelevat omilla aivoillaan ovat vähintäin "vatipäitä", mielisairaita, tyhmiä tai itse narsisteja :)
        Paitsi tietysti jossain erityisissä tapauksissa narsisti muuntautuu kuin kameleontti ja teeskentelee kunnioittavansa toisen mielipidettä mutta silloin on kysymys siitä, että hänellä on pitkän tähtäimen suunnitelma nuoleskella sitä ihmistä saadakseen itse jotain tältä ihmiseltä.

        Keksin hassun jutun!
        Käytä empatiakykyäsi ja taitoasi asettautua toisen ihmisen asemaan, mutta tällä kertaa narsistin saappaisiin. Siis ihan mielikuvituksessa. Ajattele miten salakavalasti jymäytät uhria, viekkaasti hymyillen punot juonia, kun uhri katsoo sinuun rakastuneesti. Anna mielivaltaisia käskytyksiä, anna vihasi ryöpytä kun uhri tekee pienenkin mokan. Ja vaikka ilman mokaakin.

        Sen jälkeen palaa omaan itseesi ja kiitä siitä,
        miten hyvä sun on olla hellä ja ymmärtäväinen oma rakas itsesi =)

      • lottamari_1

        Tuossa ei ollut kyse toisen ihmisen asemaan asettumisesta, vaan kylmästä narsistisesta tavasta tuottaa toiselle ihmiselle kärsimystä ja itse nauttia siitä. Noin toimii vain kylmä tunteeton narsisti, ei terve inhimillinen ihminen.

    • Oon miettinyt maaliskuusta asti (silloin tällöin) mainitsemaasi Maslowin tarvehierarkiaa.

      Jokaisen ihmisen pitäisi näyttää ehjältä pyramidilta, olipa hän yksin tai parisuhteessa, siis tältä:

      http://2.bp.blogspot.com/_ZFwJnchVB60/TJNi68IVtPI/AAAAAAAACH0/u4DntZLz7Jw/s1600/800px-maslows_hierarchy_of_needssvg.png

      Viipaleet ylhäältä alaspäin:

      5. Itsensä vapaasti toteuttaminen, luovuus, rento meininki
      4. Arvonannon ja saamisen tarpeet
      3. Rakkaus ja yhteenkuuluvuus
      2. Turvallinen olo
      1. Fysiologiset perustarpeet, ruoka, katto pään päällä, tilaisuus relata

      Väitän, omiin kokemuksiin perustuen, että pahanolon suhteessa ihmiseltä puuttuu yksi tai useampia noista viipaleista. Ja kun ihmisen omanelämän hallinta on tipotiessään, on uhri olo, paniikki ja sekamelska täyttää pään. Ja juuri tuon Abraham Maslowin mallin mukaan se elämänhallinta on uhrin myös mahdollista palauttaa.

      Uskoisin monen uhrin eläneen liitossaan pyramidina missä toteutuu 1, 2 ja ehkä 3.kin. Paha olo syntyy kun 4 ja 5 jää toteutumatta. Eron jälkeen tuon pyramidin voi rakentaa uudelleen, pienin askelin, alkaen ykkösestä.

      Edelleen eri mieltä; palstaa ei pidä sulkea. :)

      Samaa mieltä siitä että kaikki olemme narsisteja. Ihminen ilman omaa narsismiaan olisi aika suojaton ;)

      • Mielestäni mukavimpia nuo luonnon monimuotoisuutta suosivat ihmiset. Tätä palstaa plaraamalla voi helposti tulla eräiden viestien kohdalla tulokseen: kuollut narsisti on paras narsisti.

        Hyvä jysäys, mikä pösilöformaattinen ajatuskulku! Ilman edes pienintäkään narsismin häivähdystä ihminen lienee surkuteltava, puolikuiva kuikelo.

        Olemme kaikki tyypit myös alkuaikojen kasvien sukulaisia. Kukkikoon kaikki maailman rentunruusut!

        Patologisia narsisseja kohdatessamme pitäkäämme varamme, kehitämme sisäisiä puolustusstrategioitamme - mutta kaikki ne kuuluu megaluontoon.

      • capt.cöpenick kirjoitti:

        Mielestäni mukavimpia nuo luonnon monimuotoisuutta suosivat ihmiset. Tätä palstaa plaraamalla voi helposti tulla eräiden viestien kohdalla tulokseen: kuollut narsisti on paras narsisti.

        Hyvä jysäys, mikä pösilöformaattinen ajatuskulku! Ilman edes pienintäkään narsismin häivähdystä ihminen lienee surkuteltava, puolikuiva kuikelo.

        Olemme kaikki tyypit myös alkuaikojen kasvien sukulaisia. Kukkikoon kaikki maailman rentunruusut!

        Patologisia narsisseja kohdatessamme pitäkäämme varamme, kehitämme sisäisiä puolustusstrategioitamme - mutta kaikki ne kuuluu megaluontoon.

        Hyvää kuvakieltä herra capteeni :)

        Oma narsismi, rakkaus itseen, pelastaa silloin kun ylivoimainen vihollinen potkii persuksille. Silloin juostaan, ja lujaa, ja unohdetaan toisenkin posken kääntämis-opetukset.

    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      89
      2761
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2645
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2601
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2551
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      89
      2085
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2012
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1866
    8. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      58
      1617
    9. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      17
      1518
    10. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      36
      1485
    Aihe