Eksyin tänään pitkästä aikaa tälle palstalle ja samat on jutut. Olen itse mukana GNLD:ssä ja erittäin tyytyväinen yritykseen ja sen tuotteisiin. Viimeisten 3 kuukauden bonuksemme ilman myyntivoittoja ovat n. 14.000 euroa.
GNLD ja erään sen ryhmän näkyvyys Matkaoppaat-sarjassa ovat herättäneet keskustelua. Mm. jälleenmyyjien ulkonäkö on ollut kritiikin kohteena. Omasta mielestänikin joillain voisi olla hiukan vähemmän elopainoa, mutta...ihmisiä tässä kaikki ollaan. Ajatellaanpa jos kyseessä olisi ollut kuntosaliporukka. Siellä käy aivan samannäköisiä ihmisiä. Suuri osa hiukan ylipainoisia, tavallisia ihmisiä ja joukossa muutama timmikroppainen, joka suhtautuu asiaan vakavammin. Iso osa kuntosalilla kävijöistä lopettaa treenaamisen, vaihtaa salia tms. Väittääkö silti joku, että kuntosalibisnes ei toimi? Verkostomarkkinoinnissa aika pieni osa pääsee huipputuloihin, ihmiset lopettavat ja vaihtavat yrityksestä toiseen. Mutta myös iso joukko ihmisiä saa hyviä lisätuloja kohtuullisella työpanoksella. Ihan sama kuin kuntosalibisneksessä, on turha väittää että VM ei toimi.
On huvittavaa lukea täältä kannattavuustohtoreiden laskelmia ja mustamaalausta siitä, paljonko jää viivan alle ym. Eräs tuttavani tekee lisätuloja olemalla 55 tuntia kuukaudessa töissä kioskissa. Käteen jää n. 500 euroa kuussa siitä ja rahaa ei ole silti ikinä. Onko se kannattavaa? Tehdä paljon töitä, olla pois lasten luota jatkuvasti ja silti rahaa ei ole koskaan. Paljonko yleensäkään työn palkoista jää viivan alle? Monilla ei mitään. Arvostan kaikkia toista työtä tekeviä ihmisiä heidän ahkeruutensa vuoksi, mutta väitän että samalla työpanoksella GNLD:ssä ansaitsee paljon enemmän. Onneksi kyseinen tuttavani lopettaa kioskityöt ja aloittaa yhteistyön meidän kanssamme, olen todella iloinen hänen puolestaan.
Olisiko mustamaalaajien aika poistua täältä tekemään jotain hyödyllisempää ja lakata miettimästä toimiiko VM ja laskeskelemasta kannattavuuksia. Antaa kaikkien tehdä mitä haluaa omalla elämällään. Lisään tähän vielä, että joukossamme on todella monia, jotka ovat saaneet ravintolisillä parannettua merkittävästi omaa terveyttään.
Olen pahoillani toimialallamme vieläkin esiintyvästä hypetyksestä. Tämä bisnes ei ole helppoa rahaa, piste. Asiaan vakavasti suhtautuva, määrätietoinen ihminen voi saada toiminnan vuodessa kannattavaksi, kolmessa vuodessa alkaa päätoimiseksi, viidessä vuodessa olla todella hyvätuloinen ja seitsemässä-kahdeksassa vuodessa tehdä maailmanluokan liiketoiminnan. JOS em. kriteerit täyttyvät. Osalla voi mennä huomattavasti kauemminkin. Mitä siitä jos voi olla esim. päätoiminen vasta 5 vuoden päästä? Aika kuluisi epämieluisassa työpaikassa kumminkin samat 5 vuotta.
Kokeilkaa rohkeasti verkostomarkkinointia ja toivottavasti löydätte itsellenne sopivan yrityksen ja hyvän tiimin, olette valmiita laittamaan itsenne likoon ja oppimaan tämän liiketoiminnan oikeat ja eettiset toimintatavat.
VM toimii
26
775
Vastaukset
- Huohhoijaa
Erittelepä meille, mistä nuo saamasi 14 tuhannen bonukset muodostuvat.
1. Paljonko myyt itse ja mitä tuotteita, siis bruttomyynti rahassa?
2. Mikä on oman myynnin myyntikate % ja euroina?
3. Montako henkilöä on sinun allasi olevassa tasossa? Paljonko he myyvät yhteensä? Mikä on sinun saamasi prosentuaalinen ja euromääräinen osuus heidän myynnistään?
4. Entä seuraavan tason myynti ja sinun osuutesi siitä % ja euroina?
Kun esität konkreettiset lukuarvot, voimme nauraa yhdessä märälle unellesi.- tuhlaisi
Omaa aikaa tällä palstalla ihmiseen jonka tarkoitus ei ole itse tehdä mitään , eikä myydä mitään? Konsultointi ihan erijuttu silloin kun joku haluaa oppia myymään. Tällöin kokenut myyjä voi antaa ohjeita. Konsultointi ja myyti tehdään ainostaan kasvotusten. Tarve hakea oikeaa tietoa pitää lähteä sinusta. Jos se ei lähde sinusta niin sinun tilalle etsitään joku kehityskelpoinen ihminen, joka haluaa oppia tämän alan. Tämänkin tiedon kuinka myyntityötä kannattaa tehdä saat itse osallistumalla myyntivalmennukseen. Tuhlaat siis täällä muiden ihmisten aikaa. Heillä on muutakin tekemistä. Itse myin viimekuussa yksin 15 vedebsuodatinta pääsääntöisesti ammattikeittiöihin ja ruokaloihin. 30% katteella. Liikevaihtoa tuli joku 16000 euroa. Tämän tein ihan yksin. Ihan rutiini juttu.
- mitä teet
tuhlaisi kirjoitti:

Kerro sitten miksi sinä olet täällä? Itse kirjoitit juuri monta riviä tekstiä moittimasi kaltaiselle henkilölle...
- Heh heh
tuhlaisi kirjoitti:
Omaa aikaa tällä palstalla ihmiseen jonka tarkoitus ei ole itse tehdä mitään , eikä myydä mitään? Konsultointi ihan erijuttu silloin kun joku haluaa oppia myymään. Tällöin kokenut myyjä voi antaa ohjeita. Konsultointi ja myyti tehdään ainostaan kasvotusten. Tarve hakea oikeaa tietoa pitää lähteä sinusta. Jos se ei lähde sinusta niin sinun tilalle etsitään joku kehityskelpoinen ihminen, joka haluaa oppia tämän alan. Tämänkin tiedon kuinka myyntityötä kannattaa tehdä saat itse osallistumalla myyntivalmennukseen. Tuhlaat siis täällä muiden ihmisten aikaa. Heillä on muutakin tekemistä. Itse myin viimekuussa yksin 15 vedebsuodatinta pääsääntöisesti ammattikeittiöihin ja ruokaloihin. 30% katteella. Liikevaihtoa tuli joku 16000 euroa. Tämän tein ihan yksin. Ihan rutiini juttu.
Ai se olikin vote, joka täällä kertoo satuja :) Olisihan se pitänyt arvata. Että myyt tonnin veden suodattimia oikein 15 kappaleen kuukausivauhtia.... kova papparainen.
- nwmpro
Miksi näkisin vaivaa tehdä selvitystä markkinointijärjestelmästä jollekin, joka ei ole yhteistyökumppani ja mitä tekemistä näillä asioilla on siinä, että olen saanut tuon summan rahaa viimeisen 3kkn aikana? Jos haluat äskeiset tiedot, niin mukaan vaan ja kaikki kysymäsi löytyy materiaaleista.
Toisin kuin useimmat vastustajat täällä, en esitä mitään valheellista tai perusteetonta täällä. Millä oikeudella muuten väheksyt ja parjaat toisten ammattia tai harrastusta täällä ja esität halveksivia kommentteja märistä unista? Oman kokemukseni mukaan meillä on paljon tyytyväisiä asiakkaita ja monet ahkerat ihmiset ansaitsevat hyviä lisätuloja ja osa on jopa saanut itselleen uuden uran tästä. Tämä siis perustuu omaan kokemukseen, se ei ole väite.
Tässä on muuten vertailu eri maitohappobakteereista ja taitaa olla jonkun ulkopuolisen tekemäkin. Hyvää mainosta GNLD:lle.
http://www.allergia.fi/?dtaf=16352&s=842
Loistavaa viikkoa kaikille ammatista riippumatta. - veehoo
nwmpro kirjoitti:

Loistavaa viikkoa kaikille ammatista riippumatta."...taitaa olla jonkun ulkopuolisen tekemäkin"
Taitaa vertailu olla kyllä ihan jantterin itsensä tekemä. Mitään viitteitä tai lähteitä "ulkopuoliseen" tutkimukseen ei näy missään eikä viestiketjussa asiasta kysyvälle vaivauduta vastaamaan. Miksi vertailuun on valittu juuri nämä maitohappovalmisteet, vaikka apteekin hyllyltä löytyy kymmeniä muitakin valmisteita ja luontaistuotekaupoista varmaan toinen mokoma? Apteekissa on tuotteita, joissa on kaikki vertailussa mainitut "kolme vaikutukseltaan tärkeintä maitohappobakteeria" ja tämän lisäksi vielä useita muita. Ja päiväannoksen hinta siltikin halvempi kuin tuon "vertailun" voittajan. Näitä ei kuitenkaan ole ilmeisesti katsottu tarpeellisiksi ottaa mukaan vertailuun, miksiköhän? ;)
- 7+4
Mitenkäs se GNL slogani meni. Takkaankin täytyy ensin laitaa puita ja syttyttää tuli, ennenkuin se lämpiää. Ei hyvää päivää.
No taitaisi kannattaa käyttää tuo 3-5 vuotta vaikka opiskelemalla hyvä ammatti. Voisi se takan lämmittämiseen uhrattu aika kannattaa huomattavasti paremmin, kun se takka on lämminnyt. Tai sitten perustaa oikea yritys.
Mutta tuollaisen oikean takan lämmittäminen vaatiikin, jotain aivan muuta kuin typeriä sloganeita ja kuvitteellisia numeroita ja tavoitteiden paperille kirjaamista. - 20+20
Tuohon kysymykseesi
Paljonko yleensäkään työn palkoista jää viivan alle?
Olen kuullut huhua, että vähintään tuo minimipalkan verran. Jos kioskityössä ei jää tarpeeksi viivan alle mutta GNL:n kautta jää, ymmärrät edes hieman taloudesta jotain. Miksi sitten et pysty sanomaan suoraan tuloja ja menoja, suhteessa menetettyyn vapaa-aikaan. Vai onko kyseessä kuitenkin aikaavievä harratus, tosin harrastuksetkin yleensä maksaa.- nwmpro
Mitä mielestäsi jää viivan alle, jos henkilö tekee 55 tuntia kuussa toista työtä, saa 500 euroa tilille ja silti rahaa ei ole koska kaikki menee. Se 500 euroa on viivan päälle tuleva osa, josta aletaan rahaa käyttämään elämisen kuluihin, joihin se päätyöstä tuleva palkka ei riittänyt, ymmärrätkö? Minun mielestäni tämä kioskiesimerkki kuulostaa aikaa vievältä harrastukselta. Mutta mahtavaa, että löytyy ahkeria ihmisiä.
Mitenkä on sinun talousymmärryksesi laita? Et vakuuttanut ;-)
- 18+10
Jos tuo työ kannattaa. Miksi et voi sanoa suoraan esim. Bruttopalkkani GNL työstä oli helmikuussa 500 euroa, sen saadakseni tein töitä 35 tuntia. Tai jos ajattelee yrittäjämäisesti. Helmikuun tuloni olivat 3000 euroa, kun vähennän siitä kaikki kulut myös jaksotetut, Bruttotulo oli 500 euroa ja työtunnit 35.
Se miksi kukaan verkostomarkkinoija ei osaa/pysty sanomaan mitä ansaitsee ja paljonko tekee työtä saadakseen tuo ansaitsemansa summan. Antaa todella omituisen ja huuhaa kuvan koko busineksesta.- etsi residentti
joutuu tekemään ihan muuta...
http://kotisivukone.fi/files/residentti.kotisivukone.com/tulot_gnld.doc
www.residentti.com/files/residentti.kotisivukone.com/tiedostot/oletko_tyytyvc384inen_tuloihisi1.doc
vaik pokeria kauppaa
http://www.residentti.com/files/residentti.kotisivukone.com/maailman_suurin_pokeri1.doc
tai sit tämmöst...
www.residentti.com/files/residentti.kotisivukone.com/esimerkki_tuotoista_jos_tuotto_50__kk_alk_2000_2.xls
- p-peli
Kyllä minä sen voin uskoa, että jos sinulla on hyvät tuotteet ja edes kohtuullinen provikka, kovalla työllä voit saada kohtuullisen ansion. Mutta sitä minä en usko, että uusia myyjiä värväämällä menestyisit. Oletetaan että uusi myyjä on yhtä tehokas kuin sinä itse. Markkinaosuutesi puolittuu, samoin myynti. Taikka joudut tekemään entistä enemmän töitä pitääksesi nykyisen tulotason, koska uudelta myyjältä sinulle tuleva provikka ei riitä korvaamaan menettyä provikkaasi.
Voi tietysti olla fiksu, ja värväätkin uuden myyjän alueelta, jolla et itse tee kauppaa. Saat oman provikkasi päälle osuutesi uuden myyjä kaupasta. Mutta kun konseptiin kuuluu uusien myyjien värvääminen, joku toinen myyjä kyllä pitää huolen että alueellesi tulee uusi myyjä. Ja taas oma osuutesi tippuu, tai joudut tekemään entistä enemmän töitä pitääksesi oman tuottotasosi.
Ei voi olla järkevää rekrytoida koko ajan uusia myyjiä. Kysynnässä tuskin on kovin suuria muutoksia, eikä tuotteen myyntikatteesta riitä provisioita kovin suurelle myyjäjoukolle. Mitä enemmän myyjiä sitä useammalle provikat jakautuvat.
Eikö Michael Porter luonut aikoinaan viisiosaisen mallin, jolla markkinaa tarkastellaan. Yksi oli toimialan nykyinen kilpailun taso yksi oli uusien kilpailijoiden uhka. Siis UHKA.- spekulaatio
Kuinka paljon ansaitsee kiiteistövälittäjä? Vastaus 0 euroa tai 100000 euroa tai siltä väliltä. 9/10:stä ansaitsee 0 euroa koska eivät itse kontaktoi ja tapaa ihmisiä riittävästi. Monet tapaa vain 10 ihmistä jää odottamaan palkkaa. . Kyllä asikaaita riittää aina ihmiselle joka itse kontaktoi paljon ihmisiä. Kilpailua ei ole , koska käytännössä jokaisella ihmisellä on oma asiakaspiiri jonka kanssa tulee toimeen. Sama peiaate on myös verkostoissa. Se että jos joku aloittaa uutena myyjänä omassa verkostossa ei tarkoita että hän olisi kilpailija. Monet uudet ovat vain nimi paperissa ei muuta. Ne jotka toimivat niin ehdottomasti oma etu on että he menestyvät .
- ...
spekulaatio kirjoitti:

Mistä olet repaissut luvut jossa 90 prosenttia kiinteistövälittäjistä jää toiminnassaan tappiolle?
"Kyllä asikkaita riittää aina ihmiselle, joka itse kontaktoi paljon ihmisiä. Kilpailua ei ole , koska käytännössä jokaisella ihmisellä on oma asiakaspiiri jonka kanssa tulee toimeen"
Ei riitä. Myyntinne on kaikkien talouslukujen perusteella täysin olematonta, eli se kertoo suoraan siitä, että kysyntä on kertakaikkisen marginaalista. Tuo kysyntä ei nouse sillä, että värvätään lisää yrittäjiä. Ihan kaikki faktat puhuu sen puolesta, että kysyntä vähenee vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Syitä ovat joko a. teidän värväämien myyntimiesten taito huononee määrästä riippumatta dramaattisesti vuosi vuodelta tai b. ulkopuolisia ihmisiä kiinnostaa vuosi vuodelta vähemmän tuotteiden huono hinta/laatu suhde.
Edellä mainitut kohdat ovat sellaisia, että niihin sinä et "materiaaleistasi" löydä ainuttakaan järkevää puolustuspuhetta. Tämän vuoksi joudut copy/pastettamaan jatkuvasti samoja liirumlaarumeja palstalle. Huvittavinta on, että toisaalla väität bisneksen laajenevan koko ajan, vaikka todellisuudessa alamäki on ollut selvääkin selvempää jo useana vuonna perätysten. - oman toimiston
... kirjoitti:
Mistä olet repaissut luvut jossa 90 prosenttia kiinteistövälittäjistä jää toiminnassaan tappiolle?
"Kyllä asikkaita riittää aina ihmiselle, joka itse kontaktoi paljon ihmisiä. Kilpailua ei ole , koska käytännössä jokaisella ihmisellä on oma asiakaspiiri jonka kanssa tulee toimeen"
Ei riitä. Myyntinne on kaikkien talouslukujen perusteella täysin olematonta, eli se kertoo suoraan siitä, että kysyntä on kertakaikkisen marginaalista. Tuo kysyntä ei nouse sillä, että värvätään lisää yrittäjiä. Ihan kaikki faktat puhuu sen puolesta, että kysyntä vähenee vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Syitä ovat joko a. teidän värväämien myyntimiesten taito huononee määrästä riippumatta dramaattisesti vuosi vuodelta tai b. ulkopuolisia ihmisiä kiinnostaa vuosi vuodelta vähemmän tuotteiden huono hinta/laatu suhde.
Edellä mainitut kohdat ovat sellaisia, että niihin sinä et "materiaaleistasi" löydä ainuttakaan järkevää puolustuspuhetta. Tämän vuoksi joudut copy/pastettamaan jatkuvasti samoja liirumlaarumeja palstalle. Huvittavinta on, että toisaalla väität bisneksen laajenevan koko ajan, vaikka todellisuudessa alamäki on ollut selvääkin selvempää jo useana vuonna perätysten.Tiedän täsmälleen ja tarkasti mistä ja miten raha tulee ja keille se tulee. Kiinteistövälitys alalle tulee paljon ihmisiä jotka tulevat sinne tekemään pikavoittoa ja helppoa rahaa. Kun tätä ei ole tarjolla niin lopetetaan. 9/10:stä lopettaa ensimmäisen vuoden aikana. Kaikki ne ihmiset jotka ovat vaihtamassa alaa vaikkapa tehdastyöstä tälle alalle eivät onnistu, koska tehdastyö on tehnyt heistä kyvyttömön olla itsenäinen ja omatoiminen. Onnistuminen prosentti on paljon parempi niillä joilla on jo takana yrittäjähistoriaa.
Aina on pienijoukko ihmisiä millä tahansa myyntialalla jotka lähtevät heti tekemään. Muitahan ei varsinaisesti edes haeta. Aina voi tarjota mahdolisuuden , mutta riippuu ihmisestä soveltuuko alalle.
. Kyllä asiakkaita saa aina jos tapaa paljon ihmisiä kasvotusten ja osaa rakentaa kaveruuden ennen kuin tekee mitään muuta. Osaa ihmissuhdetaidot ja ymmärtää hyvän markkinointitavan pelisäännöt.
Verkostotuotteita myös ostetaan samoilla periaatteilla ihmiseltä joka niitä suosittelee facetoface. Ilman näitä kontakteja ei myöskään ole kauppaa. Kasvokontaktit ovat kuitenkin ihan rutiinijuttu joka on tehnyt niitä paljon. jokainen joutuu aloittamaan sen joskus nollasta. Tekemällä oppii paljon. - ...
oman toimiston kirjoitti:
Tiedän täsmälleen ja tarkasti mistä ja miten raha tulee ja keille se tulee. Kiinteistövälitys alalle tulee paljon ihmisiä jotka tulevat sinne tekemään pikavoittoa ja helppoa rahaa. Kun tätä ei ole tarjolla niin lopetetaan. 9/10:stä lopettaa ensimmäisen vuoden aikana. Kaikki ne ihmiset jotka ovat vaihtamassa alaa vaikkapa tehdastyöstä tälle alalle eivät onnistu, koska tehdastyö on tehnyt heistä kyvyttömön olla itsenäinen ja omatoiminen. Onnistuminen prosentti on paljon parempi niillä joilla on jo takana yrittäjähistoriaa.
Aina on pienijoukko ihmisiä millä tahansa myyntialalla jotka lähtevät heti tekemään. Muitahan ei varsinaisesti edes haeta. Aina voi tarjota mahdolisuuden , mutta riippuu ihmisestä soveltuuko alalle.
. Kyllä asiakkaita saa aina jos tapaa paljon ihmisiä kasvotusten ja osaa rakentaa kaveruuden ennen kuin tekee mitään muuta. Osaa ihmissuhdetaidot ja ymmärtää hyvän markkinointitavan pelisäännöt.
Verkostotuotteita myös ostetaan samoilla periaatteilla ihmiseltä joka niitä suosittelee facetoface. Ilman näitä kontakteja ei myöskään ole kauppaa. Kasvokontaktit ovat kuitenkin ihan rutiinijuttu joka on tehnyt niitä paljon. jokainen joutuu aloittamaan sen joskus nollasta. Tekemällä oppii paljon.Uskomatonta paskaa. :-) Kuka on syöttänyt sinulle nuo "tiedot"? Amwayn "koulutusmateriaali" kenties?
"9/10:stä lopettaa ensimmäisen vuoden aikana."
Et voi olla tosissasi. Mihin perustat moisen väitteen?
" Kaikki ne ihmiset jotka ovat vaihtamassa alaa vaikkapa tehdastyöstä tälle alalle eivät onnistu, koska tehdastyö on tehnyt heistä kyvyttömön olla itsenäinen ja omatoiminen"
Katso Matkaoppaat ohjelma nelosen netistä niin näet minkälaista porukkaa verkostoissa tänäpäivänä pyörii. Siinä sinulle mallia "menestyjistä". :-)
"Aina on pienijoukko ihmisiä millä tahansa myyntialalla jotka lähtevät heti tekemään. Muitahan ei varsinaisesti edes haeta. Aina voi tarjota mahdolisuuden , mutta riippuu ihmisestä soveltuuko alalle.
. Kyllä asiakkaita saa aina jos tapaa paljon ihmisiä kasvotusten ja osaa rakentaa kaveruuden ennen kuin tekee mitään muuta. Osaa ihmissuhdetaidot ja ymmärtää hyvän markkinointitavan pelisäännöt.
Verkostotuotteita myös ostetaan samoilla periaatteilla ihmiseltä joka niitä suosittelee facetoface. Ilman näitä kontakteja ei myöskään ole kauppaa. Kasvokontaktit ovat kuitenkin ihan rutiinijuttu joka on tehnyt niitä paljon. jokainen joutuu aloittamaan sen joskus nollasta. Tekemällä oppii paljon. "
Mikään ei puhu sen puolesta, että "koko ajan kasvava" bisnes todellisuudessa kasvaisi. Esimerkiksi Skandinaviassa amway on ollut jatkuvassa alamäessä jo vuosia. Et vain yksinkertaisesti voi sille mitään, että kysyntää ei olemattomilla markkinoilla ole. Kysyntä EI LISÄYDY sillä että värvätään lisää häviäjiä porukkaan. - zfsdasdg
oman toimiston kirjoitti:
Tiedän täsmälleen ja tarkasti mistä ja miten raha tulee ja keille se tulee. Kiinteistövälitys alalle tulee paljon ihmisiä jotka tulevat sinne tekemään pikavoittoa ja helppoa rahaa. Kun tätä ei ole tarjolla niin lopetetaan. 9/10:stä lopettaa ensimmäisen vuoden aikana. Kaikki ne ihmiset jotka ovat vaihtamassa alaa vaikkapa tehdastyöstä tälle alalle eivät onnistu, koska tehdastyö on tehnyt heistä kyvyttömön olla itsenäinen ja omatoiminen. Onnistuminen prosentti on paljon parempi niillä joilla on jo takana yrittäjähistoriaa.
Aina on pienijoukko ihmisiä millä tahansa myyntialalla jotka lähtevät heti tekemään. Muitahan ei varsinaisesti edes haeta. Aina voi tarjota mahdolisuuden , mutta riippuu ihmisestä soveltuuko alalle.
. Kyllä asiakkaita saa aina jos tapaa paljon ihmisiä kasvotusten ja osaa rakentaa kaveruuden ennen kuin tekee mitään muuta. Osaa ihmissuhdetaidot ja ymmärtää hyvän markkinointitavan pelisäännöt.
Verkostotuotteita myös ostetaan samoilla periaatteilla ihmiseltä joka niitä suosittelee facetoface. Ilman näitä kontakteja ei myöskään ole kauppaa. Kasvokontaktit ovat kuitenkin ihan rutiinijuttu joka on tehnyt niitä paljon. jokainen joutuu aloittamaan sen joskus nollasta. Tekemällä oppii paljon.Miksi et värväisi lisää välittäjiä, tuottosi kasvaisi entisestään? ja vielä jos nämä välittäjät värväisivät vielä lisää kiinteistövälittäjiä, olisit kohta upporikas?
- Totuuden ääni
spekulaatio kirjoitti:
Kuinka paljon ansaitsee kiiteistövälittäjä? Vastaus 0 euroa tai 100000 euroa tai siltä väliltä. 9/10:stä ansaitsee 0 euroa koska eivät itse kontaktoi ja tapaa ihmisiä riittävästi. Monet tapaa vain 10 ihmistä jää odottamaan palkkaa. . Kyllä asikaaita riittää aina ihmiselle joka itse kontaktoi paljon ihmisiä. Kilpailua ei ole , koska käytännössä jokaisella ihmisellä on oma asiakaspiiri jonka kanssa tulee toimeen. Sama peiaate on myös verkostoissa. Se että jos joku aloittaa uutena myyjänä omassa verkostossa ei tarkoita että hän olisi kilpailija. Monet uudet ovat vain nimi paperissa ei muuta. Ne jotka toimivat niin ehdottomasti oma etu on että he menestyvät .
Hölynpölyä. 90% kiinteistönvälittäjistä tienaa mukavasti, se 10 prosenttia joka ei tienaa mielestään tarpeeksi, vaihtaa alaa.
Kiinteistövälittäjät tienaavat keskimäärin 100 kertaisesti verrattuna Amway tai yleensä verkostomarkkinointimyyjiin.
Keskimääräisen kiinteistövälittäjän tulotaso ylittää Amwayn tai muun verkostomarkkinointi firman timanttitason edustajan tulot ja noita timanttitason tekijöitä on muutama kymmenestä tuhannesta edustajasta. - 1+10
Totuuden ääni kirjoitti:
Hölynpölyä. 90% kiinteistönvälittäjistä tienaa mukavasti, se 10 prosenttia joka ei tienaa mielestään tarpeeksi, vaihtaa alaa.
Kiinteistövälittäjät tienaavat keskimäärin 100 kertaisesti verrattuna Amway tai yleensä verkostomarkkinointimyyjiin.
Keskimääräisen kiinteistövälittäjän tulotaso ylittää Amwayn tai muun verkostomarkkinointi firman timanttitason edustajan tulot ja noita timanttitason tekijöitä on muutama kymmenestä tuhannesta edustajasta.Tiedän erään isossa kaupungissa toimivan kiinteistönvälittäjän palkanmaksuperusteet ja vaikka lehdet toitottaa että kauppa käy hyvin, ko. välittäjän leivissä ansaitaan tonnia kuussa. Siis vuosikymmeniä kokeneet myyjät. 4000 euron palkalle pääseminen voi edellyttää jopa lähemmäs kymmentä kauppaa kuukaudessa. Alkaa olla ihan käytännöllinen mahdottomuus.
- Välittäjä---
1+10 kirjoitti:
Tiedän erään isossa kaupungissa toimivan kiinteistönvälittäjän palkanmaksuperusteet ja vaikka lehdet toitottaa että kauppa käy hyvin, ko. välittäjän leivissä ansaitaan tonnia kuussa. Siis vuosikymmeniä kokeneet myyjät. 4000 euron palkalle pääseminen voi edellyttää jopa lähemmäs kymmentä kauppaa kuukaudessa. Alkaa olla ihan käytännöllinen mahdottomuus.
Aika hyvin kuitenkin.
"leivissä ansaitaan tonnia kuussa. "
Se on kuitenkin ruhtinaalliset 1000 kertaa enemmän kuin 99.7 prosenttia AKTIIVISISTA amwaylaisista "tienaa". Toisekseen puhut täydellistä paskaa. Nykyään kiinteistövälityksessä on poikkeuksetta peruspalkka provisiot periaate. Teillä ei peruspalkkasta ole kukaan koskaan kuullutkaan. :-) - Lopetetaan pöty
1+10 kirjoitti:
Tiedän erään isossa kaupungissa toimivan kiinteistönvälittäjän palkanmaksuperusteet ja vaikka lehdet toitottaa että kauppa käy hyvin, ko. välittäjän leivissä ansaitaan tonnia kuussa. Siis vuosikymmeniä kokeneet myyjät. 4000 euron palkalle pääseminen voi edellyttää jopa lähemmäs kymmentä kauppaa kuukaudessa. Alkaa olla ihan käytännöllinen mahdottomuus.
Asun alle 30 tuhannen asukkaan paikkakunnalla. Tarkistin SKV:n välittäjien verotiedot, jokaisen vuosiansiot olivat yli 40 tuhatta. Suomessa ei löydy kuin korkeintaan muutama verkostomarkkinointihuijari, jotka pääsevät samaan ansioon kulujen jälkeen. Yksi kiinteistövälittäjä tienaa noin sadan keskituloisen verkostomarkkinoijan verran. Pienituloisinkin kiinteistövälittäjä tienaa yli kymmenkertaisesti keskituloiseen verkostomarkkinoijaan nähden. Suomesta ei löydy kuin joitakin kymmeniä verkostomarkkinoijia, jotka tienaavat enemmän kuin pienituloisin kiinteistövälittäjä.
- 1+10
Välittäjä--- kirjoitti:
Aika hyvin kuitenkin.
"leivissä ansaitaan tonnia kuussa. "
Se on kuitenkin ruhtinaalliset 1000 kertaa enemmän kuin 99.7 prosenttia AKTIIVISISTA amwaylaisista "tienaa". Toisekseen puhut täydellistä paskaa. Nykyään kiinteistövälityksessä on poikkeuksetta peruspalkka provisiot periaate. Teillä ei peruspalkkasta ole kukaan koskaan kuullutkaan. :-)Varmaan joissakin firmoissa on peruspalkka ja provisio, mutta paljon on myös myyntialan firmoja joissa provisio on vain koeaikana takaamassa edes jonkinlaista ansiota. Koeajan päätyttyä ei peruspalkkaa. Yrittäjäriskiä hajautetaan näin työntekijöille. Työntekijän kannalta hyvinä aikoina on mahdollisuus hyviin ansioihin. Huonoina huonoihin.
VM:stä saaa mieltä; En suosittele kenellekään. VM:n parissa tehty myyrän työ voi haihtua ilmaan koska tahansa kun päämies, tai poliisi, tai viranomainen pistää putiikin kiinni. Tulot loppuvat sitten kertaheitolla ja tuotemerkin hyväksi tehty myyräntyö menettää merkityksensä.
- 2010**
Aloitan vm:n firmassa, jonka tuotteita arvostan ja olen niitä aikaisemminkin käyttänyt. Pidän liiketoiminnan mahdollisuutena niiden elämäni vähien työtilaisuuksien ohessa. Olen tutustunut tähän firmaan jo yli kymmenen vuoden ajan. Olen ymmärtänyt, että tuotteiden myynti on tärkeätä sen ohella, että luodaan verkostoa. Ei ole tarkoitus houkutella ihmisiä, joita asia ei kiinnosta. Aion kuitenkin kertoa ystävilleni ja tutuille tuotteista ja liiketoiminnan mahdollisuudesta. Uskon, että saan tarvittavan tuen tiimiltä, ja tulen tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Joka tapauksessa voin kehittää osaamistani, ja työskennellessäni jotain Kriittinentuloksia tulee. Enpähän putoa korkealta, jos ei onnistu.
Tsemppiaä kaikille verkostoihimisille ja muillekin palstalaisille. Uskotaan itseemme ja tulevaisuuteen, vaikka maailma kuinka heittelisi. Uskotaan tietenkin ennenkaikkea suureen Luojaan ja iloitaan siitä, että voidaan tehdä jotain eri tavalla kuin aikaisemmin.- Joukahainne
Jos kerran Luojaan uskot tosissasi, niin lopeta ihmisten huijaaminen verkostomarkkinoinnilla, kun sinua on siitä tälläkin foorumilla riittävästi ja faktoihin pohjautuen varoitettu. Aidosti uskovainen ihminen ei voi huijata toisia katteettomilla lupauksilla, mistä verkostomarkkinoinnissa on kyse.
- Ulla_GNLD
Tuotteita saa edelleen
http://goldenstore.weebly.com/index.html- Ilmoa meni Ulla
Laitoin mol.fi sivuille hieman palautetta tuossa linkissä näkyvästä "työpaikkailmoituksesta":
Miten teillä voi olla ilmoitus järjestelmässä, jossa työnhakijan edellytetään maksavan omasta työllistymisestään?
Tiesittekö, että verkostomarkinointi on vain ohuesti naamioitua pyramidipeliä? 997/1000 ei pääse siinä edes omilleen, vaan heiltä lypsetään koulutusmaksuilla loputkin rahat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1154392Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001463
- 861316
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42677
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43639