Miksi rauhallinen puhe ei mene perille, vaan täytyy raivota ?

Hah.

Vaikka pääosin olenkin samaa mieltä, tuo on eräänlainen syy, ja noinhan se varmaan melko usein menee, niin onhan se nyt kuitenkin sillä tavalla, että mikäli toinen kysyy/ei tajua jotain, niin eikö siitä pitäisi osata edes lähes yleensä puhua rauhallisempaan sävyyn kuin hyökätä silmille kuin raivohullu idiootti? Sama homma aloittajan mainitsemista "tietyistä elämänalueista" puhuttaessa. Ja en nyt tarkoita sitä, että toinen vain jankkaa ja jankkaa ja toinen siihen ihan hiillostuu, tai satunnaisista "lipsahduksista" eikä niistäkään tilanteista, jolloin alkaa oikein kunnolla räiskähdellä ja huudettaisiin päin naamaa, vaan normaalimmasta kanssakäymisestä.

Oletankin, toki riippuen aihealuista mitkä raivoreaktion (hyökkäävyyden) aiheuttaa, se johtuukin yleensä raivostujan omista ongelmista (turhautumisen ohella/lisäksi, mutta voikin kysyä MIKSI on turhautunut?) ja ehkä melko usein siitä, että kyseistä asiaa halutaan vältellä ja peitellä. Mutta miksi näin? Eli ei taida olla puhtaita jauhoja pussissa. Ja voi olla niinkin, mikäli raivostuminen/hyökkäävyys on selkeä jatkuva trendi, että raivostujassa SAATTAA asua "pieni" sadisti.

dayum kirjoitti:

Hah.

Vaikka pääosin olenkin samaa mieltä, tuo on eräänlainen syy, ja noinhan se varmaan melko usein menee, niin onhan se nyt kuitenkin sillä tavalla, että mikäli toinen kysyy/ei tajua jotain, niin eikö siitä pitäisi osata edes lähes yleensä puhua rauhallisempaan sävyyn kuin hyökätä silmille kuin raivohullu idiootti? Sama homma aloittajan mainitsemista "tietyistä elämänalueista" puhuttaessa. Ja en nyt tarkoita sitä, että toinen vain jankkaa ja jankkaa ja toinen siihen ihan hiillostuu, tai satunnaisista "lipsahduksista" eikä niistäkään tilanteista, jolloin alkaa oikein kunnolla räiskähdellä ja huudettaisiin päin naamaa, vaan normaalimmasta kanssakäymisestä.

Oletankin, toki riippuen aihealuista mitkä raivoreaktion (hyökkäävyyden) aiheuttaa, se johtuukin yleensä raivostujan omista ongelmista (turhautumisen ohella/lisäksi, mutta voikin kysyä MIKSI on turhautunut?) ja ehkä melko usein siitä, että kyseistä asiaa halutaan vältellä ja peitellä. Mutta miksi näin? Eli ei taida olla puhtaita jauhoja pussissa. Ja voi olla niinkin, mikäli raivostuminen/hyökkäävyys on selkeä jatkuva trendi, että raivostujassa SAATTAA asua "pieni" sadisti.

Lue lisää

ai saattaa vai? Veikkaan, että jos on miljoona kertaa yrittänyt sanoa hyvällä ja nätisti, keskustella ja pyytää. Puhua ja muistuttaa, niin on takuu varmaa, että sellaisen naisen sisältä löytyy kuule jättiläissadisti sen jälkeen, kun se pinna on venytetty turhautumisen äärirajoilla äärimmilleen ja poikki. Ja sit mies kysyy, että mitä sä raivoat? Eikä mene sittenkään perille, mies kun ei tajua vielä senkään jälkeen.

vaan varmasti on kirjoitti:

ai saattaa vai? Veikkaan, että jos on miljoona kertaa yrittänyt sanoa hyvällä ja nätisti, keskustella ja pyytää. Puhua ja muistuttaa, niin on takuu varmaa, että sellaisen naisen sisältä löytyy kuule jättiläissadisti sen jälkeen, kun se pinna on venytetty turhautumisen äärirajoilla äärimmilleen ja poikki. Ja sit mies kysyy, että mitä sä raivoat? Eikä mene sittenkään perille, mies kun ei tajua vielä senkään jälkeen.

Lue lisää

jos miljoonasti on saanut jotain selittää eikä ole mennyt perille, on aika pahasti on jotain vialla. Niin selittäjässä (tässä tapauksessa naisessa) kuin kuulijassakin. Olettaen että asia on yleensäkään osattu selittää selkeästi eikä vaan kuvitella asiaa tehdyn selväksi.

Mitä olet mieltä noin yleensä asioiden käsittelemättömyydestä ja käsittelemisestä ja siitä, että jos jokin asia jää sinulle epäselväksi, niin haluatko yrittää saada siihen selvyyttä vai jätätkö sen siihen, ja jos haluat, niin kuinka kauan aikaa koitat saada siihen selvyyttä? Entä jos mies hyökkäisi sinun silmille tyyliin vittuako siinä taas kyselet, niin mites sitten? Entä onko asioiden käsittelytyylillä väliä, kismittääkö aloittajan mainitsema rauhallisempi tyyli vai pitääkö mieluummin käsitellä räiskyvämmin?

dayum kirjoitti:

jos miljoonasti on saanut jotain selittää eikä ole mennyt perille, on aika pahasti on jotain vialla. Niin selittäjässä (tässä tapauksessa naisessa) kuin kuulijassakin. Olettaen että asia on yleensäkään osattu selittää selkeästi eikä vaan kuvitella asiaa tehdyn selväksi.

Mitä olet mieltä noin yleensä asioiden käsittelemättömyydestä ja käsittelemisestä ja siitä, että jos jokin asia jää sinulle epäselväksi, niin haluatko yrittää saada siihen selvyyttä vai jätätkö sen siihen, ja jos haluat, niin kuinka kauan aikaa koitat saada siihen selvyyttä? Entä jos mies hyökkäisi sinun silmille tyyliin vittuako siinä taas kyselet, niin mites sitten? Entä onko asioiden käsittelytyylillä väliä, kismittääkö aloittajan mainitsema rauhallisempi tyyli vai pitääkö mieluummin käsitellä räiskyvämmin?

Lue lisää

kerran pari voin kysyä. Mutta en ala tivaamaan, ja jos toisesta vaistaoaa, että nyt ei halua sanoa tai puhua, niin en mitä se kyseleminen kovin montaa kertaa auttaa. Ja lisäks, jos toinen ei koe mun kysymystä noteeraamisen arvoisena, niin miksi mä kokisin sen kysymisenkään enää mielekkäänä tai miksi mä haluaisin puhua sen jälkeen? Eikä se miehen hyökkäys ole aina tuota että mitä taas kyselet.. Saman voi viestittää hyvin monella lailla suoraan tai epäsuoraan. Teen sitten omat johtopäätökseni.
Yleensähän se meneekin niin, että jos jotain kysyy, ei olla kuulevinaan, tietävinään tai sitten vähätellään. Tyylillä ei ole oikeastaan niin väliä. Nimittäin tylytyskin voi olla hienovaraista tai räikeää, tylytystä se on silti. Ja käsittely voi olla hienovaraisempaa tai räiskyvämpää.

muutaman kerran kirjoitti:

kerran pari voin kysyä. Mutta en ala tivaamaan, ja jos toisesta vaistaoaa, että nyt ei halua sanoa tai puhua, niin en mitä se kyseleminen kovin montaa kertaa auttaa. Ja lisäks, jos toinen ei koe mun kysymystä noteeraamisen arvoisena, niin miksi mä kokisin sen kysymisenkään enää mielekkäänä tai miksi mä haluaisin puhua sen jälkeen? Eikä se miehen hyökkäys ole aina tuota että mitä taas kyselet.. Saman voi viestittää hyvin monella lailla suoraan tai epäsuoraan. Teen sitten omat johtopäätökseni.
Yleensähän se meneekin niin, että jos jotain kysyy, ei olla kuulevinaan, tietävinään tai sitten vähätellään. Tyylillä ei ole oikeastaan niin väliä. Nimittäin tylytyskin voi olla hienovaraista tai räikeää, tylytystä se on silti. Ja käsittely voi olla hienovaraisempaa tai räiskyvämpää.

Lue lisää

Tekeepä kovasti mieli kysyä, että oletko "parisuhdemielessä" koskaan Aidosti välittänyt kenestäkään ja ollut saman henkilön kanssa noin suunnilleen tasapainoisessa suhteessa?

"Ja lisäks, jos toinen ei koe mun kysymystä noteeraamisen arvoisena, niin miksi mä kokisin sen kysymisenkään enää mielekkäänä tai miksi mä haluaisin puhua sen jälkeen?"

Mistä sinulle herää tarve kysyä jotain? Jos on tapana kysellä tyhjänpäiväisyyksiä tai se, jolta kysyy, ei merkkaa mitään, niin tuon ymmärtää, mutta jos oikeasti haluaa tietää jotain omalta läheiseltään/kumppaniltaan josta sentään kai välittää ja toinen ei vastaa, niin miten saat poistettua mielestäsi sen tiedonjanon? Eikö se jää mieleen vaivaamaan? Eikö ikinä tulevaisuudessa tule mieleen ottaa, siis lähinnä riidan yhteydessä, kerran selvittämättömäksi jäänyttä asiaa esiin? Ihmettelen kovasti jos ei tule. Ihmettelen sitäkin, mikäli joku noin toimii täysin tietoisesti, eli "säästää" asiaa että pääsee sitten kunnolla riitelemään.

Ja eihän sillä niin olekaan väliä miten sen kysymyksen väistää, vaan sillä, MIKSI sen väistää. Luulisi noin suunnilleen normikypsien rehellisten ihmisten osaavan puhua asioista(an) edes sen verran, että vastaisi kysymykseen vähintään "en halua puhua asiasta" ja mielellään ehkä pienen perustelun kera.

muutaman kerran kirjoitti:

kerran pari voin kysyä. Mutta en ala tivaamaan, ja jos toisesta vaistaoaa, että nyt ei halua sanoa tai puhua, niin en mitä se kyseleminen kovin montaa kertaa auttaa. Ja lisäks, jos toinen ei koe mun kysymystä noteeraamisen arvoisena, niin miksi mä kokisin sen kysymisenkään enää mielekkäänä tai miksi mä haluaisin puhua sen jälkeen? Eikä se miehen hyökkäys ole aina tuota että mitä taas kyselet.. Saman voi viestittää hyvin monella lailla suoraan tai epäsuoraan. Teen sitten omat johtopäätökseni.
Yleensähän se meneekin niin, että jos jotain kysyy, ei olla kuulevinaan, tietävinään tai sitten vähätellään. Tyylillä ei ole oikeastaan niin väliä. Nimittäin tylytyskin voi olla hienovaraista tai räikeää, tylytystä se on silti. Ja käsittely voi olla hienovaraisempaa tai räiskyvämpää.

Lue lisää

kyselykin siis lähinnä siksi, että minua jaksaa aina yhtä paljon ihmetyttää kun törmää lähes täysin omaa järkeä vastaan sotiviin ajatelmiin, "miten joku voi olla tuollainen, vai voiko edes?".

dayum kirjoitti:

Tekeepä kovasti mieli kysyä, että oletko "parisuhdemielessä" koskaan Aidosti välittänyt kenestäkään ja ollut saman henkilön kanssa noin suunnilleen tasapainoisessa suhteessa?

"Ja lisäks, jos toinen ei koe mun kysymystä noteeraamisen arvoisena, niin miksi mä kokisin sen kysymisenkään enää mielekkäänä tai miksi mä haluaisin puhua sen jälkeen?"

Mistä sinulle herää tarve kysyä jotain? Jos on tapana kysellä tyhjänpäiväisyyksiä tai se, jolta kysyy, ei merkkaa mitään, niin tuon ymmärtää, mutta jos oikeasti haluaa tietää jotain omalta läheiseltään/kumppaniltaan josta sentään kai välittää ja toinen ei vastaa, niin miten saat poistettua mielestäsi sen tiedonjanon? Eikö se jää mieleen vaivaamaan? Eikö ikinä tulevaisuudessa tule mieleen ottaa, siis lähinnä riidan yhteydessä, kerran selvittämättömäksi jäänyttä asiaa esiin? Ihmettelen kovasti jos ei tule. Ihmettelen sitäkin, mikäli joku noin toimii täysin tietoisesti, eli "säästää" asiaa että pääsee sitten kunnolla riitelemään.

Ja eihän sillä niin olekaan väliä miten sen kysymyksen väistää, vaan sillä, MIKSI sen väistää. Luulisi noin suunnilleen normikypsien rehellisten ihmisten osaavan puhua asioista(an) edes sen verran, että vastaisi kysymykseen vähintään "en halua puhua asiasta" ja mielellään ehkä pienen perustelun kera.

Lue lisää

Tekeepä kovasti mieli kysyä, että oletko "parisuhdemielessä" koskaan Aidosti välittänyt kenestäkään ja ollut saman henkilön kanssa noin suunnilleen tasapainoisessa suhteessa?

olin tai en, miten se muuttaisi asiaa? Mutta en ole, ja syy on varmasti se, ettei ole ollut koskaan niin linjat auki, että olis voinut puhua ihan kaikista asioista vapaasti. mutta oli kyse parisuhteesta tai mistä hyvänsä ihmissuhteesta, yleensä käytös ei noin lähtökohtaisesti kovin paljon muutu. Sama tilanne voi olla naapurin, sisaruksen, ystävän, työkaverin tai kenen hyvänsä kanssa.

Mistä sinulle herää tarve kysyä jotain?
-en ymmärrä kysymystä, mistä ne kysymykset nyt yleensä elämässä tulee. Varmaan siitä, että ei ymmärrä tai tiedä jotakin tai haluaa varmistaa jotakin, minkä haluaisi tietää.

Jos on tapana kysellä tyhjänpäiväisyyksiä tai se, jolta kysyy, ei merkkaa mitään, niin tuon ymmärtää, mutta jos oikeasti haluaa tietää jotain omalta läheiseltään/kumppaniltaan josta sentään kai välittää ja toinen ei vastaa, niin miten saat poistettua mielestäsi sen tiedonjanon? Eikö se jää mieleen vaivaamaan? Eikö ikinä tulevaisuudessa tule mieleen ottaa, siis lähinnä riidan yhteydessä, kerran selvittämättömäksi jäänyttä asiaa esiin? Ihmettelen kovasti jos ei tule. Ihmettelen sitäkin, mikäli joku noin toimii täysin tietoisesti, eli "säästää" asiaa että pääsee sitten kunnolla riitelemään.

-Jää tai ei, minkä sille voi jos on yrittänyt. Ei kaikesta koskaan saakaan selvää vaikka haluaisi, ei kaikki ole itsestä kiinni, osa on, mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa. Eikä haluaminen ole yhtään sama asia kuin selvittäminen käytännössä. Sitä oppii elämään paljon vaikeampienkien asioiden kanssa kuin joku asia mitä ei tiedä tai mitä joku ei sano. Lisäksi mä en oleta, että kukaan haluaa säästää mitään asiaa riitaa varten. Jos ei selviä tai on joku niin omituinen klikki, ettei siitä yli pääse yrityksestä huolimatta, niin parempi mennä eteenpäin elämässä ja etsiä uusia ihmisiä. Ja jos on yrittänyt, niin elää sen tiedon kanssa sitten, että ainakin yritti. Ja yleensä sellaisesta suhteesta lähdetään juoksujalkaa pois, jos joku alkaa nostaan kissaa pöydälle. Onhan niitä paljonkin sellaisia ihmisiä, että joista ei saa selkoa. Musta olis aika omituista odottaakaan, että kaikista saiskaan selkoa. Silti omaa elämää voi elää, kun ei edes oleta, et kaikki olis selvää, kun ei kaikki asiat ole mitenkään selvää.

Ja eihän sillä niin olekaan väliä miten sen kysymyksen väistää, vaan sillä, MIKSI sen väistää. Luulisi noin suunnilleen normikypsien rehellisten ihmisten osaavan puhua asioista(an) edes sen verran, että vastaisi kysymykseen vähintään "en halua puhua asiasta" ja mielellään ehkä pienen perustelun kera.

-Ei kannata luulla. Lisäksi monet asiat on sellaisia, ettei niistä itsekään halua puhua. Enkä tiedä yhtään ihmistä, varsinkaan miestä, jota kiinnostaisi koskaan selvitellä yhtään mitään. Lähtökohtaisesti siinä saa vaan pahanilmanlinnun maineen tai toinen kuittaa asian jollain kliseellä. Moni ajattelee siten, että jos teeskennellään, että kaikki on hyvin, on kaikki hyvin. Ehkä niillä onkin.

tietysti kirjoitti:

Tekeepä kovasti mieli kysyä, että oletko "parisuhdemielessä" koskaan Aidosti välittänyt kenestäkään ja ollut saman henkilön kanssa noin suunnilleen tasapainoisessa suhteessa?

olin tai en, miten se muuttaisi asiaa? Mutta en ole, ja syy on varmasti se, ettei ole ollut koskaan niin linjat auki, että olis voinut puhua ihan kaikista asioista vapaasti. mutta oli kyse parisuhteesta tai mistä hyvänsä ihmissuhteesta, yleensä käytös ei noin lähtökohtaisesti kovin paljon muutu. Sama tilanne voi olla naapurin, sisaruksen, ystävän, työkaverin tai kenen hyvänsä kanssa.

Mistä sinulle herää tarve kysyä jotain?
-en ymmärrä kysymystä, mistä ne kysymykset nyt yleensä elämässä tulee. Varmaan siitä, että ei ymmärrä tai tiedä jotakin tai haluaa varmistaa jotakin, minkä haluaisi tietää.

Jos on tapana kysellä tyhjänpäiväisyyksiä tai se, jolta kysyy, ei merkkaa mitään, niin tuon ymmärtää, mutta jos oikeasti haluaa tietää jotain omalta läheiseltään/kumppaniltaan josta sentään kai välittää ja toinen ei vastaa, niin miten saat poistettua mielestäsi sen tiedonjanon? Eikö se jää mieleen vaivaamaan? Eikö ikinä tulevaisuudessa tule mieleen ottaa, siis lähinnä riidan yhteydessä, kerran selvittämättömäksi jäänyttä asiaa esiin? Ihmettelen kovasti jos ei tule. Ihmettelen sitäkin, mikäli joku noin toimii täysin tietoisesti, eli "säästää" asiaa että pääsee sitten kunnolla riitelemään.

-Jää tai ei, minkä sille voi jos on yrittänyt. Ei kaikesta koskaan saakaan selvää vaikka haluaisi, ei kaikki ole itsestä kiinni, osa on, mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa. Eikä haluaminen ole yhtään sama asia kuin selvittäminen käytännössä. Sitä oppii elämään paljon vaikeampienkien asioiden kanssa kuin joku asia mitä ei tiedä tai mitä joku ei sano. Lisäksi mä en oleta, että kukaan haluaa säästää mitään asiaa riitaa varten. Jos ei selviä tai on joku niin omituinen klikki, ettei siitä yli pääse yrityksestä huolimatta, niin parempi mennä eteenpäin elämässä ja etsiä uusia ihmisiä. Ja jos on yrittänyt, niin elää sen tiedon kanssa sitten, että ainakin yritti. Ja yleensä sellaisesta suhteesta lähdetään juoksujalkaa pois, jos joku alkaa nostaan kissaa pöydälle. Onhan niitä paljonkin sellaisia ihmisiä, että joista ei saa selkoa. Musta olis aika omituista odottaakaan, että kaikista saiskaan selkoa. Silti omaa elämää voi elää, kun ei edes oleta, et kaikki olis selvää, kun ei kaikki asiat ole mitenkään selvää.

Ja eihän sillä niin olekaan väliä miten sen kysymyksen väistää, vaan sillä, MIKSI sen väistää. Luulisi noin suunnilleen normikypsien rehellisten ihmisten osaavan puhua asioista(an) edes sen verran, että vastaisi kysymykseen vähintään "en halua puhua asiasta" ja mielellään ehkä pienen perustelun kera.

-Ei kannata luulla. Lisäksi monet asiat on sellaisia, ettei niistä itsekään halua puhua. Enkä tiedä yhtään ihmistä, varsinkaan miestä, jota kiinnostaisi koskaan selvitellä yhtään mitään. Lähtökohtaisesti siinä saa vaan pahanilmanlinnun maineen tai toinen kuittaa asian jollain kliseellä. Moni ajattelee siten, että jos teeskennellään, että kaikki on hyvin, on kaikki hyvin. Ehkä niillä onkin.

Lue lisää

yksi juttu, tai oikeastaan parikin, mieleen tuosta kertomastasi, mutta olkoon.

"olin tai en, miten se muuttaisi asiaa? Mutta en ole, ja syy on varmasti se, ettei ole ollut koskaan niin linjat auki, että olis voinut puhua ihan kaikista asioista vapaasti"

Niin tuossa taitaa olla syy ja seuraus samassa. Mikä käsitys minulle on ihmisistä ja heidän suhteistaan jäänyt, niin voi olla että mitä tukkoisemmat linjat on sitä kumppania kohtaan, niin kinkkisempää voi olla päätyäkään "hyvää" suhteeseen. Meinaan kun viittasit siihen, ettei käytös lähtökohtaisesti kovin paljoa muutu ja jos olettaa linjoilla olevan sitä tukkoisuuttakin. Mun mielipide vaan, ei kannata säikähtää. Sinusta välittyy muutoinkin vähän sellainen... mitenköhän tiivistäisi parhaiten? Tietyllä tavalla sisimmässään aran ja jotenkin "äärimmäisen" itseään/sisintään suojelevan kuva, joka haluaa pitää mahdollisimman paljon lankoja hyppysissään samaan aikaan vältellen aitoja kontakteja toisiin. Meniköhän tuo oikein... Enkä sano tuota pahalla, ja voin olla väärässäkin. Äläkä välitä tuostakaan, kunhan horisen aikani kuluksi.

"-Ei kannata luulla. Lisäksi monet asiat on sellaisia, ettei niistä itsekään halua puhua."

Kannattaapa, vaikka hölmösti ja ajattelemattoman epätäsmällisesti kirjoitinkin. Ja kuka mitäkin aina pitää sisällään. Viittasin tuolla siis siihen parisuhdetilanteeseen ja minkä verran asioita haluaa ja voi jakaa kumppaninsa kanssa. Onhan se totta että voi olla, ja varmaan onkin, sellaisia asioita joista ei halua puhua tai millä ei ole mitään merkitystä, mutta onko sitten esim. se täydellinen kysymysten välttelykään aina niin fiksua... siinähän tavallaan itsekin jättää tilanteen roikkumaan, kun asian kai voisi kokeilla hoitaa niinkin, että sanoisi/vastaisi edes jotain ja mielellään ehkä se pieni perustelukin perään. Tällöin kai tavallaan jättäisi asian enemmän sen kysyjän kontolle, ja jos kysyjä silti jää jankkaamaan siitä vaikka TIETÄÄ ettei toinen halua asiasta puhua JA tietää syynkin sille (se jonkinlainen perustelu) niin... ööö no kuitenkin voisi sitten sanoa että "mitä sinä jankkaat kun olen jo vastannut?".

Tosin eihän tuokaa kaikissa tilanteissa toimi, etenkään jos asia kysyjän mielestä on niin tärkeä (lähinnä kai yhteiset, molempiin liittyvät asiat?) ettei vaikeneminen ole oikea ratkaisu. Ehkä.

"Enkä tiedä yhtään ihmistä, varsinkaan miestä, jota kiinnostaisi koskaan selvitellä yhtään mitään."

Minä tiedän. Asioiden selvittely on sen vaikeampaa mitä mutkikkaammin se tehdään.