Älä kahlitse toista

Et voi olla tosissaan? Toivottavasti sinulla ei ole tai et saa lapsia. Eikö ole mukavaa kun miehesi tulee kotia muna tahmasena kun se on käynyt siinä "ihanassa" rakastajan pimpsassa?
... Itse en ole kieltänyt mieheltäni mitään. Sanot

Hei, hieno mielipide. Täysin samaa mieltä kanssasi, ei ole mitään lisättävää.

Ja sitten tänne heti vastailee näitä pervoja, joille tuntuu olevan tärkeintä päästä käyttämään kaikkia alatyylisiä ja rivoja ilmaisuja. Mikä ihme joitain tyyppejä (etenkin naisia) riivaa, että ei osata kirjoittaa asiallisesti, vaan puhutaan kuin katuhu**at.

"Minä uskon, ettei ihminen ole tarkoitettu yksiavioiseksi. "

ihmistä ei myöskään ole tarkoitettu väkivallattomaan elämään. ei tarvi kuin pintaa raaputtaa niin jo agressiiviset tunteet nousevat esiin. samaten ihminen on tarkoitetu mustasukkaiseksi.

eläkäämme kaikki luontomme mukaan, ne jotka nai ympäriinsä voivat sitten varautua siihen, että me jotkut toteutetaan tätä luonnollista agressiivisuuden viettiä hyvinkin suoraviivaisesti.

että näillä mennään.

Ihmistä ei ole "tarkoitettu" yhtään miksikään. Myöskään ihmiset eivät ole keskenään samanlaisia. Voimakas seksuaalivietti, ihastuminen, rakastuminen jne. ovat luonnonvalinnan seurausta. Kulttuurievoluution synnyttämä yksiavioisuus ja meidän biologinen todellisuutemme ovat monesti keskenään ristiriidassa.
Kun tämän asian kunnolla sisäistää, on paljon helpompi ymmärtää ja elää; päätyi nyt sitten omalla kohdallaan mihin parisuhdekuvioon hyvänsä.

Itse olen sopinut kumppanini kanssa, että emme halua tietää toisen mahdollisista lipsahduksista. Pitkässä parisuhteessa olen, eikä lipsumisia vielä ole käynyt. Tosin "kiellettyjä" tunteita ja houkutuksia liiankin kanssa viime aikoina...

Kettingilläkö se mies kannattaisi laittaa kiinni vaikka saunaan? Voi jumalauta! Nämä mulkunseisottajat viettelevät kunnolliset ja VARATUT miehet sillä kun kakkosen tavara leviää pitkin sänkyä. Tottakai varattu mies nauttii jos TE SIAT!! odotatte pimpsa törröllään hetivalmiina kuin jokin saunankiuas. Vanhaan aikaan aviorikos oli RIKOS ja on sitä joissakin maissa vieläkin!!

"Kunnioitus on sitä, että ei loukkaa toista. Siksi rakastajasta ei tule koskaan kertoa kumppanille."

Tätä mä olen aina ihmetellyt. Että kuinka pettäjä (joka tietää varmasti, että se kaikkista kivuliain asia pettämisessä on juuri se luottamuksen pettäminen) luottaa muihin ihmisiin, heidän kavereihin ja kavereiden kavereihin ja suunnitelmaansa niin äärettömän paljon, että ovat valmiita käyttäytymään loukkaavasti vain sillä perusteella, että mitä ei sanota ei satuta. Sillä ihmiset puhuu. Kakkoset puhuu luottoystävilleen, luottoystävät puhuvat ystävilleen jne jne. Baareissa tutut ja tuntemattomammatkin huomaavat. Asia voi tulla julki ihan vahingossa. Kumppani voi huomata itse jotain ja alkaa selvittämään asiaa. Vaikka pettäjä itse päättäisi olla puhumatta, niin eihän se tarkoita etteikö pettäminen voisi tulla ilmi jokatapauksessa.

Kun päätetään olla puhumatta ja päätetään jatkaa valhetta, niin loukkaavuusaste nousee pilviin ja parisuhde asetetaan paljon suurempaan riskiin, tuo on erittäin riskihakuista käyttäytymistä. Pettämisen tullessa julki siten, että petetty kokee että pettäjä ei ikinä halunnutkaan asiaa kohdata ja olla rehellinen kumppanilleen, on huomattavasti vaikeampaa rakentaa luottamusta uudelleen. Silloin ei voida ajatella, että petettiin, mutta asia haluttiin kertoa ja pettäjä. Vaikutelma rehellisyydestä ei särjy täysin.

Eli kokonaisuudessaan kertomatta jättämisellä asetetaan huomattavasti suurempaan riskiin se puolison loukkaaminen. Tämän vuoksi mä en pysty näkemään mitään kunnioittavaa yhdistelmässä pettäminen valehteleminen (jotka eivät muuten ole elinehto). Se on erittäin riskihakuista, jossa voi olla suuri voitto: saa tehdä ihan kuten lystää, harrastaa seksiä miten haluaa ja samalla säilyttää sen parisuhteen ilman ikäviä keskusteluja. Mutta siinä on myös erittäin suuret riskit. Itse en ole niin riskihakuinen, että vaikka vaikeassa tilanteessa olisi helppo hakea tyydytystä/tarpeitaan muualta, että asettaisin parisuhteeni tuollaiseen riskiin saati että asettaisin kumppanini tuollaiseen riskiin loukkaantua. Koska kyseessä on sen verran iso suru. Kyllä se minulla on vaan niin, että koska kunnioitan, rakastan puolisoani enkä halua häntä loukata, niin en petä häntä. Jos ikinä yllättäisin itseni tilanteesta, jossa olisin pettänyt, niin ainakin voisin olla rehellinen hänelle. Sekin toki loukkaisi, mutta silloin vielä pystyisimme ehkä rakentamaan luottamusta uudelleen ja kumppanini voisi uskoa, että olen totuudenmukainen hänelle enkä aliarvoi hänen haluaan tietää totuus. Se olisi hemmetin raastava ja vaikea prosessi etenkin kohdata se mitä itse tuli tehtyä, mutta siitä voisi vielä päästä yli. Ilman loppuelämän luurankoja kaapissa, huonoa omatuntoa ja pelkoa jäädä kiinni loukkaavista teoistaan. Ja varmana siinä vaiheessa, kun toinen ei enää voi uskoa toista rehelliseksi, alkaa tuollainen mainitsemasi pyrkimys kahlitsemaan.

Minä kunnioitan puolisoani. Kunnioittamisen näen siten, että en loukkaa häntä, mutta myös siten, että arvostan häntä ihmisenä, jolle haluan hyvää ja arvostan hänen oikeuttaan tietää ja vaikuttaa omaan elämäänsä ilman, että minä päätän hänen puolestaan onko hänellä oikeus tietää ja reagoida vai ei. Arvostan ja kunnioitan sen verran, että hänellä ei pelata rulettia. :)

mutta en mielivaltaa.

Ensinnäkin hylätyksi tulemisen pelko on ihmisen peruspelko. Se ei ole väärin eikä hävettävää. Ihminen joka on itse vieraantunut omista tunteistaan tietää tämän ja käyttää sitä pelivälineenä. Hän alkaa käyttää mielen mukaista valtaansa, eli salaa sen mitä oikeasti ajattelee ja tekee, koska muutoin ei saa rakkautta ja hyväksyntää kohteeltaan. Hän pelkää siis sitä reaktiota, minkä hän joutuisi vastaanottamaan kohteelta, mikäli tämä tietäsi todellisen tilanteen.

En minkään usko että ihmisellä on vain yksi kumppani olemassa. Uskon sarjaliittoihin, mutta en moniavioisuuteen. Ehkä mielipiteeni muuttuu kun matriarkaalisuus hyväksytään tasaveroiseksi tämän patriarkaalisuuden rinnalle. Naisella saa siis olla monta miestä, eikä miehillä ole mitään sanomista siihen. Silloin mm. miehen isyys on toissijainen seikka.

Meillä on oikeus yksityiselämään parisuhteesta huolimatta. Se vain on persoonakohtainen juttu, mitkä rajat tuolle yksityiselämälle laittaa. Eihän yksi ihminen voi antaa kaikkea sitä mitä tarvitset. Mutta eikö tämä ole yksi niistä tärkeimmistä asioista joista parisuhteen alussa sovitaan? Ellei siihen kyetä onko ongelma vuorovaikutustaitojen puute vai väärä motiivi koko suhteelle?

Niin, mitä meillä on ”oikeus” tehdä salaa tai vastoin toisen tunteita? Vapauden tärkein raja on että me emme rajoita myöskään muiden ihmisten oikeuksia! Tämä tuntuu niin vaikealta ymmärtää. Tässä on todellisen vapauden ja mielivallan ero – se että en rajoita toisen ihmisen vapautta toteuttaessani omaa vapauttani, on todellista vapautta, mutta se että teen salaa jotain on jo mielivaltaa.

En vain ymmärrä mitä vapautta on luoda itselleen toinen todellisuus (mielikuvitusmaailma), ja elää puolittain? Minusta kokonaisvaltainen elämä on sitä, että uskaltaa elää avoimesti kaikkea sitä mitä oikeasti on!