AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / Avovaimoni sairaus rasittaa.

Avovaimoni sairaus rasittaa.

17 Vastausta 1 193 Lukukertaa
Avopuolison masentuneisuus on saanut suhteen lähes loppumaan, en osaa ja saa kontaktia enää ihmiseen. Ihminen jo salailee asioita ja hakee lohdutusta työstressin ja masennuksen vuoksi aivan ulkopuolisista asioista. Tämä on saanut itseni turhautumaan. On aikanaan tullut tehtyä virheitäkin, kukaan ei koskaan voi olla unelmapuoliso. Olen koettanut saada käännettyä oman elämäni tueksi hänelle, en painostukseksi. Itse alan olla henkisesti täysin lopussa, vaikka tahtoisin auttaa ihmistä, enkä erota siksi että sairaus on taustalla. Ketään en haluasi syyllistää, omat viat on kummassakin, tiedän että avovaimoni rakastaa minua, ja haluais jakaa kanssani elämää, hän ei vaan pysty avautumaan enää minullekaan, ainoa avatuminen on vieraat miehet, työn ja elämänpiirin ulkopuolella.

En itsessään ole mustasukkainen, meillä on eletty avoimesti ja tämänkaltaiset eivät ole olleet ongelmaa, emme ole typeryyksiä tehneet, vaan yhteisesti leikitty. Asiaan liittyvä salailu vaan sattuu, koska pelkään että puolisoni tekee vieraiden kanssa jotain, joka satuttaisi lisää. Haluaisin vaan elämää, jossa voitais elää arkea ja juhlaa.. Katsoa elämää yhteisesti suunnaten. En haluaisi ruveta kyttäämään kun näen salailua, tai muutakaan typerää. Huhhui, vaikeaa tekstiä, ei saa kuvattua kunnolla, mutta onko muilla kokemuksia samanlaisesta tilanteesta. En tahdo menettää hienoa ihmistä, hienoa naista jota rakastan täydestä sydämestäni.

Ulkopuolisista

Tiedän kokemukesta ettei masentuneen ole helppoa hakea tukea tutuista ihmisistä, ulkopuolinen ja vieras on paras kuuntelija.
Älä vaadi itseltäsi liikaa.
Riittää kun olet puoliso, älä pyri auttajaksi tukijaksi tai hoitajaksi.
Sellaisten kanssa ei voi koskaan palata tasavertaiseen parisuhteeseen...

Niin

Heräsi vaan kysymys että onko naisesi hakenut apua ammattiauttajalta sillä kyllähän ne ammattiauttajat ovat ne jotka eniten ihmistä pystyy auttamaan.

Itseäni hieman ihmetyttää tuo, että avopuolisosi hakee lohtua muualta, mielestäni se olet juuri sinä kenen siinä pitäisi olla auttamassa ja tukemassa, ei toki nyt saa ottaa mitään auttajan roolia mutta kuuntelijana lähinnä..ja siis tuo että avopuolisosi voi todellakin satuttaa vaan itseään lisää noiden vieraiden miesten kanssa..

Rehellisesti sanottuna en oikein usko suhteisiin jossa molemmat saavat käydä vierasissa, oletko puhunut tästä avokkisi kanssa et olisko se kenties se syy siihen masennukseen jos hän ei ole enää varma mitä SINÄ tunnet häntä kohtaan..sillä ei aidossa rakkaudessa kylläkään sotketa kolmansia osapuolia mukaan suhteeseen, vaan siinä on VAIN kaksi osapuolta. Eli oletko puhunut tästä puolisosi kanssa? Jospa hänen masennuksensa on vaan epäluuloa että mitä sinä teet kyseisten ulkopuolisten naisten kanssa?

aloittaja vastaa

Enemmän se on niin, että itseä ei kiinnosta vieraat muuta kuin yhteisessä kivassa silloin tällöin, ja koskaan sitä ei pidä sotkea vähänkään huonoon tunnetilanteeseen/itsetuntoon. Vaan haluaisin aikaani jakaa hänen kanssaan. Vieraat ovat lohtu hänellem ja se salaaminen niistä satuttaa. Jutella saa ja jokaisella on omat uskollisuuskriteerit, ei ne ole ongelma olleet. Itse olen se joka pystyy tunteet osoittamaan, näyttämään ja olen tehnytkin niin. Ammattiauttajat ei kiinnosta häntä, ei ne kuulemma mitää tee ja ovat huuhaata. Kaikki psykologinen on huuhaata hänelle. Taitaa olla toivoton tapaus. Tarttee alkaa katsoa muuta elämää..
hups, tuo kimppakiva on mun tavalliseen ajatteluuni hieman mutkistava asia. Eli en siis kokemuspohjalta voi mitään sanoa. Silti sanon, että ennen kuin lähdet muualle suuntautumaan käy itse ensin juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa. Ihan vaan miettiäksesi, olisiko kuitenkin jotain tehtävissä ja jos ei, niin purkaaksesi omia ajatuksiasi matkalla eteenpäin.

Ei pahalla

mutta masentuneet on kamalan itsekeskeisiä. Lääkkeeksi enemmän työtä masentuneelle ja joku järki kehiin, että tajuaa miten helpolla loppujen lopuksi pääsee.
Hyvä käydä masentuneen vaikka vilkaseen nälkäisiä afrikan lapsia joilla ei ole mitä suuhunsa laittaa.
Kyllä suomalaiset masentuneet saavat ruokaa elääkseen, on vaatteet, on koti, on kaikkea mutta kun ne masentuneet vaan haluavat aivan kaiken, niille iskee joku ihme vimma päälle "mä oon niin masentunut, en jaksa tehdä mitään, mää vaan oon..."

Masentaa

Minulla on todettu keskivaikea masennus. Ja minunkin suhde alkaa kuivua kokoon. Kultani opiskellee kokoajan ja nukkuu vaan muutaman tunnin yössä. Hän kai pakenee minun pahaa oloa opiskeluun. Istun vaan yksin olohuoneessa ja vedän suklaata. Jos yritän kertoa avopuolisolle tunteistani hän käskee olla hiljaa. Käyn kyllä puhumassa ammatti auttajille. Töissä en pysty käymään. Kotityöt tuntuvat ylivoimaisilta.

Mutta yhteenvetona. Jos yhtään rakastat avopuolisoa sano se hänelle osoita hänelle että rakastat häntä. Yllätä avokkisi vaikka tekemällä ruokaa. Ja jos hän haluaa puhua kuuntele jos ei ole vaan läsnä, ota vaikka syliin ja pussaa. Masennus paranee aikanaan. Pidä vaan huoli että hänellä on joku jolle puhua.

En ymmärrä

Sen kun nouset sieltä sohvalta ja jätä se suklaan ahmiminen, haluatko vielä lihottaa itsesi. Näppylöitäkin voi tulla jos olet vielä siinä iässä.
Ja tottakai sinun kuuluu tehdä kotityöt jos kerran toinen opiskelee ahkerasti. Jätätkö hänelle vielä kotityötkin?
Miksi et pysty töissä käymään? Sen kun vaan jätät nyt sen laiskuutesi nurkkaan ja painut töihin.
Lopeta se itsesi surkuttelu.
En tahdo loukata mutta masentuneet on rasittavia, ei niitä jaksa katsoa. Joten yllätä kultasi ja laita koti kuntoon, laita ruokaa ja menkää nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta kävellen.
Entäs jos ajattelisit kultaasi ja muita läheisiäsi ja unohtaisit hetkeksi itsesi...voisi olo olla yht'äkkiä mukava!

Kirjoituksessasi

on ainakin kaksi hyvää pointtia, ensinnäkin se, että et ymmärrä ja toisinnakin se, että et halua loukata, mutta tietysti silti loukkaat.

Kuten sanottua, masennuksessa ei ole kyse laiskuudesta. Pahimmillaan masennukseen liittyvä voimattomuus ja ahdistus on niin valtavaa, että pelkkää hengittäminen on melkein liian raskasta. Kuvittelepa tilanne, että sinulle kerrotaan, että koko perheesi on kuollut auto-onnettomuudessa. Vakava masennus ja ahdistus on suurin piirtein sitä luokkaa. Kuvittelepa sitten, että joku tulee sanomaan sinulle, että olet laiska, sinun pitäisi vain lähteä ulos kävelemään ja laittaa koti kauniiksi ja lakata ajattelemasta itseäsi ja ottaa huomioon, että näppylöitäkin voi tulla. Ymmärrätkö?

Masennus on sairaus, sitä ei turhaan hoideta terveyskeskuksissa ja yliopistollisissa sairaaloissa. Se on sairaus siinä kuin mikä tahansa fyysinenkin sairaus. Se voi olla krooninen sairaus kuten esim. diabetes ja se voi olla kuolemaan johtava sairaus, joka vie työkyvyn, kuten esim. syöpä. Jos joku menisi diabetespotilaalle väittämään, että insuliinineritys on tahdonvoimasta kiinni, häntä pidettäisiin mielenvikaisena. Samoin jos syöpäpotilasta joku syyllistäisi omasta sairaudestaan, häntä pidettäsiin julmana ihmisenä. Masennuspotilaita saa jostakin syystä kuka tahansa syyllistää. Ei se, että sairauden oireet ovat psyykkisiä, tee sairautta mitenkään vähemmän vakavaksi tai helpommin voitettavaksi. Useimmiten on päinvastoin ja syyllistävät "neuvot" vain pahentavat ongelmaa.
Ymmärrän kyllä tekstisi enkä halua vähätellä kenenkään oikeasti sairaan osaa ja vaikeuksia. Mutta silti, toista mielipuolta kun olen aina:

Kaikkiin sairauksiin liittyy sekä fyysinen että mielen puoli ja viimeksi mainittua ei oteta lukuun ikinä millään lailla. Nykyään napataan tabu naamaan ja odotetaan, että se auttaa ja kaikki on hyvin, kun vain nappaa niitä tarpeeksi. Pilleri on niin helppo ja nopea tie terveyteen ja 'onneen', että aniharvat jaksavat / viitsivät tehdä mitään muuta eli muuttaa elämäntapojaan; ruokailu- ja ravintoasioita, liikuntaa, alkoholi-, tupakontitapoja, nukkumisjuttuja ... Ja siihen, että ne muuttuvat, tarvitaan sitä 'mieltä', tahtoa, itsekuria, järjen valoa, valaistusta, mitä ikinä, että 'lamppu' syttyy.

Ensisijaisesti on kyse em:sta kun on kyse terveydestä ja hyvinvoinnista. Jos ihminen ei jaksa, viitsi, välitä hoitaa niitä, niin onko kyse mielen 'laiskuudesta', sisäisestä, henkisestä tyhjyydestä, selkärangattomuudesta, vai mistä ? Ehkä tiedon puuttettakin on, mutta miten se voi olla mahdollista, kun nykyään näitä paasataan joka tuutista ulos.

Diabetes (jos ei ole lajia 1. eli nuoruusiän) on elintasosairaus, joka saadaan syömällä väärin ja jättämällä liikkumatta riittävästi. Kolesterolisairaudet eli veren rasva-arvot saadaan lääkittävään kuntoon samalla tavalla. Syöpääkin voi ehkäistä omilla valinnoilla (tupakki, alkoholi ...) mutta jos siihen sairastuu, niin ammattilaisten ohje on, että mikään lääke ei auta, jos menettää uskonsa, toivonsa ja luottamuksen siihen, että paranee.

Käytät ihan oikeaa sanaa; "tahdonvoima", se on taikasana, joka useimmilta elämästä puuttuu, jos sillä on vaikutusta ja väliä jopa somaattisissa sairauksissa, niin miten sillä ei olisi mitään vaikutusta, jos kyse on mielen sairauksista.

Ihmiset pitävät huuhaana alitajunta ym. intuitio- ja mielikuvittelujuttuja. Ne ovat kuitenkin se puoli elämää, jota ei käytetä oikeastaan missään vielä hyväksi, ehkä urheilijat ja esiintyvät taiteilijat, he repivät sen mahdottoman, mihin täytyy pystyä, juuri sieltä, mielen syvyyksistä.

Esität monia

kysymyksiä joihin sinulla ei ole vastausta. Ne ovat juuri niitä kysymyksiä, jotka ovat masennuksessa keskeisiä. "Jos ihminen ei jaksa, viitsi, välitä hoitaa niitä, niin onko kyse mielen 'laiskuudesta', sisäisestä, henkisestä tyhjyydestä, selkärangattomuudesta, vai mistä?" Jos tähän vastauksen tietäisimme, voisimme parantaa sairauden nimeltä masennus. Haluaisit uskoa, että ratkaisu on tahdonvoima. Mutta jos tahdonvoimaa ei ole ja henkinen selkäranka on katkennut, mitäs sitten tehdään? Asia ei käskemällä, kehottamalla, syyllistämällä korjaannu. Ihminen ei vain toimi niin.

Paljon kuulee tätä "omalla asenteella voi vaikuttaa"-filosofiaa nykyään. Totta on, että omalla asenteella voi vaikuttaa hyvinvointiinsa paljon, mutta tosiasiat ovat tosiasioita eikä niitä millään mielikuvaharjoituksella voi muuksi muuttaa. Ihmiset haluaisivat uskoa, että omalla tahdonvoimalla voi hallita kaikkea. Se tuo turvallisuuden ja kontrollin tunnetta, mutta ei kyllä valitettavasti pidä ihan paikkaansa. Käy tapaamassa syöpäpotilasta vuodeosastolla, onko sinulla pokkaa sanoa hänelle että parantuminen on omasta asenteesta kiinni? Varsinkin, jos itse olet terve ja elämäsi kunnossa? Uskotko, että oma terveytesi on hyvän asenteesi ja tahdonvoimasi ansiota? Jos uskot, se usko saattaa joutua kovalle koetukselle jos joku päivä joudut itse vastaavaan tilanteeseen.

On olemassa pahoja ja kurjia asioita, onnettomuuksia ja sairauksia, joista kärsiviä ei kertakaikkiaan voi syyllistää asennevammasta jos ei ole vastaavaa itse kokeillut. Tämän tietävätkin parhaiten ne, joiden kohdalle tällaisia vaikeita asioita on tullut ja he ovatkin kokemukseni mukaan parhaita auttajia ja lohduttajia toisten hädässä, koska osaavat suhtautua elämään pelotta ja nöyryydellä. Elämään kuuluu myös tuska, suru ja menetys ja masennuskin on osa elämää. Ehkä silläkin on tehtävänsä, kuka tietää.

Minusta kuulostaa, että käytät itse "tahdonvoimaa" jonkinlaisena yleispillerinä, nopeana tienä terveyteen ja onneen. Tahdonvoima on kuitenkin hyvin abstrakti käsite, jota kukaan ei vielä ole onnistunut purkittamaan. Se on sekalainen ja määrittelemätön kokoelma psyykkisiä ja fyysisiä prosesseja. Jos sinulla itselläsi on tahdonvoimaa, voit onnitella itseäsi ja kiittää luojaasi tai hyvää onneasi että olet saanut hyvät eväät elämään. Älä kuitenkaan syyllistä ihmisiä, joiden housuissa et ole ollut. Kukaan ei vielä ole ottanut selville hyvän elämän kaavaa, vaikka helppoheikit niin väittävätkin ja sitä "tietoa" joka tuutista paasaavat.
Se, että ajattelee asioista toisella tavalla, ei ole kenenkään syyllistämistä. Mutta pillerin nimeen vannovia on niiin paljon, että olisi aika ruveta ajattelemaan mistä oikeasti on kyse kun puhutaan terveydestä / sairaudesta, mistä mikin asia johtuu ja mitä tulisi tehdä, että yhteiskuntamme terveydenhuolto ei 'räjähdä käsiin'.

Tosiasioita ei todellakaan voi mielikuvaharjoittelulla miksikään muuttaa eikä ole tarkoituskaan, mutta sillä voi muuttaa oman suhtautumisensa ja asenteensa, sillä lailla asia alkaa näyttämään muulta; ei mörön kokoiselta vaan sellaiselta, jonka pystyy itse kontrolloimaan ja tekemään sille jotain.

Tahdonvoima ei tarkoita valtaa hallita kaikkea / kaikkia, sillä hallitaan omaa mieltä. Se pelkästään ei auta esim. syöpäpotilasta mutta se on yksi sairaan tärkeimmistä työkaluista sairautensa kanssa; pelon hallinta, usko ja toivo paranemiseen ja luotto siihen, että kaikki menee hyvin. Jos sairas ei jaksa itse ponnistella ja hoitaa itseään ja parantaa elämäntapojaan, kaikki pillerit ja hoidot ovat yhtä tyhjän kanssa.

Totta on, että olen onnekas, säilynyt näin pitkään terveenä. Mutta elämäntavoillani ja mielenmaisemallani on taatun varmasti tekemistä sen asian kanssa eivätkä ne asiat tule purkista vaan oman itseni sisältä ja ihan samalla lailla ne onnen avaimet ovat jokaisen omassa sisimmässä. Ne täytyy vain löytää.

Masentaa

Ihan tiedoksi vain. Olen masentunut, koska selkäni on kipeä. Mitään ei selälle voida nyky lääketieteellä tehdä. Käytän huumeisiin luokiteltaa kipulääkettä masennus lääkkeen ohella. Ja silti koskee, niin paljon että jo muutaman tunnin rasitus on liikaa. Teen kodin siivouksenkin useana päivänä.
Kyllä kuka vaan masentuu jos on on 21 eikä todennäkööisesti koskaan saa kokea kuvutonta päivää. Kipuja ollut jo 6 vuotta. Töistäkin olen sairaslomalla kun en edes 5 tuntia voi siellä olla. Haluaisin kyllä... Käyn toki joka päivä ulkona, venyttelen, voimistelen teen ruokaa ja siivoan. Nukun päivä unet. Mutta tottakai aikaa jää masistelullekin. Masennus todettiin vasta vuosi sitten. Viisi vuotta jaksoin kivun kanssa. Haaveillen kivottomasta päivästä. Ja kun minulle kerrottiin etten parane.... masennuin.

Minulla on masennukseen ihan selkeä syy. Vai kuka voisi väittää ettei masentuisi jos kipu vie kaiken
Jos sinä olet kokeillut jo kaikki ns. länsimaisen lääketieteen keinot selkäsi vaivaan etkä ole apua saanut, niin etsipä seuraavaksi apua ja neuvoa luontaishoitojen puolelta. Siellä on monenlaisia erilaisia vaihtoehtoja Kalevalaisesta kansanparannuksesta Pilates-jumppaan. - Jos sanot tähän; ei kiitos, huuhaata, niin et sinä ole vielä tarpeeksi kipeä.

Toivon sinulle kuitenkin "kivuttomia päiviä" paljon, kuulostat reippaalta vaikeasta osastasi huolimatta. Tsemppiä.
Aika hyvä vastaus tuo edellinen "En ymmärrä". Sillä en minäkään. Niskasta ihteä kiinni ja vähän kerrassaan hommiin kiinni ja käsiksi. Mistään muusta olo ja mieli ei tule niin hyväksi kuin omin käsin tekemällä, kun näkee käsiensä ja työnsä jäljen.

Mielialasairaudet ovat sillä lailla vähän kinkkinen juttu, että omasta haluttomuudesta, tahdottomuudesta, tahdon voimattomuudesta, ajattelun 'metsään menosta', negatiivisen asenteen valtaan päästämisestä ... tehdään liian iso numero, elämää suurempi juttu. Sen sijaan, että omalla ajattelulla, tahdolla ... koetettaisiin pitää pää pinnan yläpuolella. Harjoittelemis- ja oppimisjuttu, märehtimällä ja mössöttämällä elämässä ei mikään asia muutu, ei paremmaksi eikä miksikään.

Juuri näin

Olen itsekin sairastanut joskus vuosia vuosia sitten masennuksen ja voin sanoa et on kyllä paljolti ihan ittestäs kiinni miten siitä selviät..siis tosiasia et ite masennus ei tee työkyvyttömäksi jos ajoissa haet apua. Ja itse jos nykyään olen masentunut, menen nimenomaan kiltisti töihin sillä se asioiden teko/ elämään sisällön hakeminen nimenomaan on se ainut oikea lääke. Toki jotkut joutuu käyttää masennuslääkkeitä siinä sivussa auttajana mutta nekää neivät kyllä työkyvyttömäksi tee..eli itteensä vaan niskasta kiinni ja ylös sieltä sohvalta ja koulunpenkille tai töihin! Omasta kokemuksesta sanon, sillä kotona öllöttämällä vointi vaan pahenee kun saat "aikaa" suurennella oireitas ja rämpiä itse tekemässäsi suossa ja odottaa et ihmiset sua nyt paapoo ja surkuttelee miten sulla on kauheen paha tilanne päällä plää plää plää..

Ja aloittajalle: ihan oikeesti koita nyt saada se avokkisi kuitenkin sinne ammattiavun piiriin sillä tuolla käytöskellä hän satuttaa itseään vaan koko ajan enemmän ja enemmän. Ei toki sun tartte missään tapauksessa alkaa auttajaksi, se ei ole sun asia mut ihan hänen ittensä takia kehoita nyt hoidon pariin.

Masennus

on vakava sairaus ja "itseänsä niskatsa ottamista" voivat suositella vain ne, jotka eivät ole vakavaa masennusta kokeneet. Masennushan ei ole sitä, että haluaisi kovasti opiskella ja käydä töissä ja harrastaa mutta ei vain jotenkin mitenkään pysty. Vakavimmillaan masennus on sitä, että mikään ei kiinnosta, tulevaisuutta ei ole, mielessä pyörii itsemurha ja kuolema, sellaiset asiat kuin töissä tai koulussa pärjääminen eivät ole mitään sen rinnalla että tuntuu ettei halua enää elää.

Suhteelle tämä on tietysti usein tuhoisaa, kumppani haluaisi auttaa mutta mitään ei tunnu olevan tehtävissä ja omakin elämä alkaa mennä helposti alamäkeä.

Voi olla että puolisosi on ihan oikeastikin masentunut, mutta masennuksen piikkiin ei voi laittaa vieraissa käymistä ja toisen tunteiden vähättelemistä ja toisen satuttamista. Ne eivät ole masennuksen oireita vaan piittaamattomuuden oireita. Kuulostaa perin oudolta, että avovaimosi ei pysty "avautumaan" sinulle ja siksi käy vieraissa. Mitä tuo "avautuminen" tarkalleen ottaen on? Eikö hän pysty puhumaan sinulle asioistaan vai eivätkö sänkyhommat luista? Käykö hän vieraissa sitten puhumassa vai harrastamassa seksiä vai onko hänellä ihan rinnakkainen rakkaussuhde tai useampia? Jos nuo vieraat miehet ovat hänelle pakkomielle ja ainoa tapa rentoutua, pelkäänpä että suhteellenne se on erittäin huono pohja. Sinunhan pitäisi kuitenkin olla se, jonka kanssa hän viihtyy ja jonka seurassa voi rentoutua. Jos näin ei ole, mistä se johtuu ja mitä hän sinussa sitten "rakastaa?"

Olen itse ollut parikin kertaa vakavasti masentunut ja käynyt läpi masennuksen ja ahdistuksen kaikki vaiheet ja muodot. Sanon sillä kokemuksella, että se, miten avopuolisosi kohtelee sinua, ei ole selitettävissä pelkällä masennuksella. Sinun täytyy puhua hänen kanssaan ja kertoa, että et jaksa tätä meininkiä enää ja että asioiden on muututtava, jos hän aikoo vielä sinin kanssasi olla. Voit tarjota apuasi ja tukeasi ja ymmärrystäsi mutta vain, jos hän on oikeasti valmis ottamaan sen vastaan, koska sinun tukesi ja apusi menee nyt hukkaan ja väsyt vain itse pahasti auttamatta millään lailla puolisoasi.

Sinä itse mahdollistat hänelle hänen käytöksensä ja elämäntyylinsä. Onko hän itse keksinyt syyttää käytöksestään masennusta vai oletko sinä keksinyt sen puolustukseksi hänelle? Avaa silmät, tilanteenne ei tule parantumaan niin kauan kuin sinusta tehdään kädetön tarjoamalla kaikkeen selitykseksi masennusta.

Ymmärrän, että et haluaisi jättää sairasta ihmistä oman onnensa nojaan, se on periaatteessa ihan oikein ja hyvin ajateltu. Kuitenkin kannattaa miettiä myös sitä, että sinullakin on oma elämäsi eikä se hyödytä ketään, ei puolisoasi eikä sinua, jos masennat itsesi tilanteessa, jossa et voi tehdä mitään. Aikuisen ihmisen pitää itse tehdä valintansa, puolisosi pitää itse valita antaa sinun auttaa ja tukea ja jos hän ei sitä tee, sinä et voi tehdä asialle mitään. Keskustele siis vakavasti puolisosi kanssa ja kerro näistä tuntemuksistasi. Olet itsekin vaarassa väsyä ja masentua pahasti jos näin jatkuu. Teidän pitää tehdä pelisäännöt, miten tästä lähin toimitaan, ja jos puolisosi ei halua niitä tehdä ja haluaa jatkaa entiseen malliin, sinun on tehtävä johtopäätöksesi ja lähdettävä suhteesta.

Olen

samaa mieltä kanssasi. Itse olen kärsinyt masennuksesta ja tiedän miten tuskaista se on. Minulla oli myös samaan aikaan paniikkihäiriötä ja pakkoneuroosia, mutta koskaan en ole toisia unohtanut ja käyttäytynyt välinpitämättömästi. Sain hoidettua kolme lasta jotka nyt aikuisia ja terveitä nuoria aikusia.....Minulla eli silti kova hätä, että saan heidät hoidettua kunnolla vaikka oma pääni oli aivan sekaisin ja ahdistusaallot iskivät monta kertaa päivässä ylitseni. Masennusta kesti kaiken kaikkiaan kymmenisen vuotta, mutta olin sinnikäs. Joka vuosi oli helpompaa ja nyt se tuntuu vain pahalta unelta, mutta ymmärrän mitä se todella on.
Uskon jos ihmisellä on jokin syy elää siitä on helpompi selvitä, minulla lapset, uskon, että ilman heitä en olisi näin hyvin selvinnyt tilanteesta. Puoliso tai joku muu rakas antaa varmaan myös voimia taistelussa masennusta vastaan, mutta jos ihminen ei rakasta ketään ei voi rakastaa itseäänkään.....
 /   /  / Avovaimoni sairaus rasittaa.

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku

E-Kontakti
40 v. Uusimaa
39 v. Pirkanmaa
35 v. Uusimaa
50 v. Uusimaa
36 v. Uusimaa
40 v. Uusimaa

LÖYDÄ SEURAA TOSITARKOITUKSELLA!

Haen naista:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.
Haen miestä:  25-34 v.  35-49 v.  50+ v.



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta