väärinkäyttää muuten kuin ostamalla tuettua ruokaa ja viemällä se roskikseen.
Maataloustukia
12
240
Vastaukset
- tuottajatar
ja se onkin todellinen ongelma tuo ruuan haaskaus. Joko se jo kaupassa joutuu roskikseen tai asiakkaalla ´vanhenee tai sitten valmistuksen jälkeen sitä ei jakseta syödä. Täällä meillä hyvinvointivaltioissa ollaan jouduttu vaikeuksiin liian ´ruuan vuoksi. Se ruoka, jota ei koskaan syödä on kuitenkin elinkaarensa aikana rasittanut luontoa ja se valmistukseen on käytetty tuotantopanoksia. Toisaalta toisella puolella maapalloa kärsitään niukkuudesta. Kuitenkaan ei ole kuin 144 vuotta siitä kun täälläkin olivat vitsit ihmisillä vähissä. Isomummini oli esimerkiksi 10 vuotiaana kerjuulla!!!!
- äänestävät.,
maataloustuet voimaan jatkuvasti ja pistävät maajussien syyksi, jotka eivät mitenkään 3,5% kannatuksella voi vaikuttaa asiaan. hävetkää.
- ...
Miksi aina kirjoittelet kansallisista tuista niinkuin ei missään muissa maissa ei niitä maksettaisi.
"Pääkohdat tarkistetun viinin yhteisen markkinajärjestelyn.
Kansallisia määrärahoja: ohjataan tislaus tuet tarjoavat rahoitusta talousarvio kutakin maata, jotta he voivat mukauttaa toimenpiteitä - edistetään EU: n ulkopuolella, innovaatio, rakenneuudistusta ja nykyaikaistamista tuotantoketjun tukea raakana, kriisinhallinta, jne. - heidän erityisesti tilanne, ja myös valita, kuinka jakaa varoja yksittäisille viinitiloille. (käännöskone)
"Kansalliset määrärahat: Kansallisten määrärahojen ansiosta kukin jäsenvaltio voi mukauttaa toimenpiteet omaan tilanteeseensa. Kokonaisbudjetti vaihtelee vuoden 2009 634 miljoonasta eurosta 850 miljoonaan euroon.
Menekinedistäminen ja tiedotus: Komissio aikoo ryhtyä ponnekkaasti toteuttamaan vastuullisia menekinedistämis- ja tiedotuskampanjoita. EU:n ulkopuolella toteutettaviin menekinedistämistoimiin varataan 120 miljoonaa euroa kansallisista määrärahoista.
EU kuluttaa vuosittain puoli miljardia eroa päästäkseen eroon ylijäämäviinistä, jolle ei ole markkinoita".
http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/07/1008&format=HTML&aged=0&language=FI&guiLanguage=en - voisit..
lopettaa nuo provoilut ne kun on palstan sääntöjenkin mukaan kiellettyjä..
- -
-
- -
-
- -
-
- -
-
- Mites se
Karitsointivelvoite? Miksi sellainen tuli?
- -
-
- -
-
- -
-
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve472974Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1062163Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611832Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?221715