Ilkka Jääskelälle nykyään kuuluu? Se on jäänyt jotenkin niin elävästi mieleen kun se oli niin hassun hauska pelle, jolla oli aina niitä vitsejä. Eikös se tenhyt jonkin huumorilevynkin samoihin aikoihin kuin Jope Ruonansuu?
Ilkan kuulumiset
14
943
Vastaukset
- "fasu"
http://www.ilkkajii.webs.com
Ei ole päivitetty vähään aikaan, mutta siellä on meiliosoitekin jos tahdot jutella Ilen kaa :)
Huumorilevystä en tiedä, mutta hengellistä levyä on suunnitellut jo pitkään. Uskon että se olisi ihan mahdollinen projekti, vaikkei muuten löytäisikään sopivaa levy-yhtiötä. Esim. Aikamedia varmasti kustantaisi.
Mutta sitä ei ilmeisesti ole vielä toistaiseksi saanut aikaiseksi... Harmi. Mie ostaisin :)
Muutoin käsittääkseni sille kuuluu ihan hyvää. Mitä pieniä sisäpiirijuttuja Ilkan tämän hetken menoista olen kuullut, niin on nyt paljon onnellisempi kuin silloin kun reissasi ympäriinsä laulamassa. Opiskelee ja urheilee.- cix
Olen kuullut, että Ilkka olisi ala-asteella opettajana.
- "fasu"
Ilkka juontaa tällä hetkellä TV7-kanavalla (kristillinen TV-kanava) huumoripitoista keskusteluohjelmaa, nimeltä "Kenkälaatikko", jossa vierailee gospelbändejä ja -artisteja. Jaksot katsottavissa netistä http://www.tv7.fi (Ohjelma-arkisto)
Lisäksi hän esiintyy joululevyllä "Rakkain joululauluni", ja juontaa 26.12. "Parempi elämä" -joulukonsertin, jossa laulaa myös itse ainakin yhden laulun.
Tuskin on suurempaa comebackia tekemässä. Mutta ainakin tuota Kenkälaatikko-ohjelmaa katsoessa huomasi että nyt Ilkka tekee sitä mistä oikeasti tykkää. Ja se on tärkeintä. - "fasu"
"fasu" kirjoitti:
Ilkka juontaa tällä hetkellä TV7-kanavalla (kristillinen TV-kanava) huumoripitoista keskusteluohjelmaa, nimeltä "Kenkälaatikko", jossa vierailee gospelbändejä ja -artisteja. Jaksot katsottavissa netistä http://www.tv7.fi (Ohjelma-arkisto)
Lisäksi hän esiintyy joululevyllä "Rakkain joululauluni", ja juontaa 26.12. "Parempi elämä" -joulukonsertin, jossa laulaa myös itse ainakin yhden laulun.
Tuskin on suurempaa comebackia tekemässä. Mutta ainakin tuota Kenkälaatikko-ohjelmaa katsoessa huomasi että nyt Ilkka tekee sitä mistä oikeasti tykkää. Ja se on tärkeintä.Joulukonsertti siis SuomiTV:llä klo 11, mikäli ketään kiinnostaa :)
- 323
Joku muukin ikävöi Ilkkaa yhdessä lehdessäkin jonka luin. Oli kirjoittanut lehden terveisiä julkkikselle palstalle.
- ilezio
Ilkkahan lauloi hienosti joululaulun tossa suomitvn konsertissa. Ja juonsi ammattimaisesti, välillä oli sopivasti hauskaa juttuakin
- Totta...
Juontaminen taitaa olla Ilkan juttu. Mutta kyllä laulukin sujuu :)
- Vaikuttunut
Ilkka lauloi upeasti veljensä Heikin kanssa Kangasalan kirkossa juuri äsken. (Tuli netissä suorana) Ja konsertti oli huikea menestys aplodeista päätellen, niissä oli kyllä enemmän kuin pelkkää kohteliaisuutta.
Olkoon kirkkokonsertteja tai mitä hyvänsä, mutta Ilkka takaisin keikoille! Laulajana todella aliarvostettu.- Linkkiä
Tuolta voi katsella ja kuunnella:
Vapun majatalo, osat 1 ja 2.
http://kla.fi/vapun-majatalo-0105-2011-osa1 (kohdasta 31.00-)
http://kla.fi/vapun-ajatalo0105-2011-osa2 (kohdasta 58.19-)
Ei välttämättä maailmanluokan konsertin tasoa, mutta ihan hienolta kuulostaa... - Korjaus
Linkkiä kirjoitti:
Tuolta voi katsella ja kuunnella:
Vapun majatalo, osat 1 ja 2.
http://kla.fi/vapun-majatalo-0105-2011-osa1 (kohdasta 31.00-)
http://kla.fi/vapun-ajatalo0105-2011-osa2 (kohdasta 58.19-)
Ei välttämättä maailmanluokan konsertin tasoa, mutta ihan hienolta kuulostaa...Toisessa osassa Ilkan osuus alkaakin kohdasta 39.00-
Mutta kyllä tuo koko ohjelmakin kannattaa katsoa, jos yhtään on kiinnostusta :)
- Uskis-musaa
Ilkan toive musiikkiuran jatkamisesta gospelin puolella näyttää toteutuneen...
Ilkka laulaa tällä viikolla julkaistavalla hengellisellä kokoelmalevyllä Pitkä kirja 3. Levy julkaistaan viikonlopun juhannuskonferenssin yhteydessä.
Ilkka lauloi myös ensimmäisellä Pitkä kirja -levyllä vuonna 2007 kaksi laulua, jotka soivat yhä säännöllisesti Radio Deillä.
Juuri äsken tuli maistiaiset tulevalta levyltä, Ilkan laulama biisi, josta huomasi selvästi Ilkan kehittyneen myös laulajana. Ääntä riittää muuhuinkin kuin hempeisiin balladeihin.
Kangasalan kirkossa esiintymisen yhteydessä oli ilmeisesti jotain puhetta Pekka Simojoen kanssa Ilkan omasta gospel-levystä. Saattoi olla pelkkä heitto, mutta ihan mahdollista. Simojoki on vaikutusvaltainen kumppani ja suosittelija, ja oli mukana Ilkan siskonkin gospel-levyllä, jossa Ilkkakin lauloi... - jk
hän onnala-astela opetjnna
- jKr.
Tuskin se Ilkka haluaakaan enää ryhtyä kokopäiväiseksi laulaja-artistiksi. Gospelin puolella musiikilla itsensä elättäviä on muutenkin vähänlaisesti...
Ilkka haluaa olla ensisijaisesti opettaja, ja tehdä musiikkia vain sivutoimisesti. Ja juontohommia. - Joo joo
Asia tuli selväksi. Mitä jos keskityttäisiin niihin idoleihin, jotka haluavat olla laulajia ja luoda uraa sillä saralla. Vaikka Ilkka olisi miten onnellinen opettaja-gospelmuusikkona, ei kiinnosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve472974Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922808On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952590Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1062163Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611832Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?221715