Nainen kertoo ,miten vahvan riippuvuuden huumausaine hänessä aiheutti ja ihmettelee sen vähättelijöitä;
Tajusin, etten halua elää loppuikääni haamuna"
Julkaistu: 25.06.2010 06:01
Kannabiksen käytöstä toipuva Iida haaveilee joskus kirjoittavansa kokemuksistaan kirjan. Kuvan henkilö ei liity juttuun.Kuva: Tomi Kosonen
Kannabista polttelevien piireissä valistukselle naureskellaan ja aineen vaaroja vähätellään. Huumetta vuosia käyttänyt Iida otti yhteyttä toimitukseen ja halusi kertoa tarinansa Ilkan lukijoille. Hän ei enää pilvenpoltolle naureskele.
Iida alkoi juoda 13-vuotiaana. Vuotta myöhemmin jokaviikonloppuisen juomisen seuraksi tuli tupakointi. 15-vuotiaana Iida kokeili ensimmäisen kerran kannabista. Hän hakeutui kaverinsa kanssa tietoisesti sellaisten ihmisten seuraan, joiden tiesi käyttävän kannabista, ja sai ilmaisen näytteen.
-Ujo ja sulkeutunut tyttö muuttui hetkessä rohkeaksi ja avoimeksi. Murheet hävisivät, nykyisin noin parikymppinen eteläpohjalaisnainen kertoo.
Kannabiksen poltosta tuli tapa. Vuosia kestänyt käyttö loppui vasta, kun Iida joutui vakavien mielenterveysongelmien vuoksi vuodeksi psykiatriseen sairaalaan. Hän uskoo huumeen käytön olleen yksi keskeisimpiä syitä sairastumiseensa.
-Silloin tajusin, että en halua elää loppuikääni haamuna, joka ei pysty kunnolla nukkumaan eikä syömään. Tarvitsin muutoksen.
Iida on ollut kuivillakuluvan vuoden ajan, ja hän on saanut sekä työ- että opiskelupaikan. Apua huumeesta vieroittautumiseen hän on saanut perheeltään, psykologiltaan sekä Irti huumeista ry:n tukihenkilöltä, joka on kannustanut ja tukenut häntä.
-Tukihenkilö oli ensimmäinen ihminen, kenen kanssa pystyin kunnolla puhumaan näistä asioista. Huumeiden käytöstä kertova ei tarvitse tuomituksi tulemista. Hän tuomitsee kyllä itse itseään tarpeeksi.
Iida on käynyt tukihenkilönsä kanssa kahviloissa ja taidenäyttelyissä. Se on saanut hänet tajuamaan, että elämä voi olla ihanaa ilman päihteitä.
-Olen nyt tullut siksi persoonaksi, joksi olen aina halunnut. Saan elämääni hyvää oloa liikunnasta. Nyt olen myös ensimmäistä kertaa kunnolla huomannut, että on olemassa sellainenkin asia kuin vuodenajat. Niiden vaihtumista on ilo seurata!
Iida ihmettelee sitä,että kukaan ei osannut epäillä, että hänellä on huumeongelma. Eivät edes omat vanhemmat silloin, kun tytär suunnitteli matkaa Amsterdamiin. Iida ei muistele hyvällä aikaa, jolloin hän polttikannabista.
-Elämä oli päämäärätöntä. Ei tullut mieleenkään, että voisin saada jostain apua. Yhteen aikaan jaksoin mennä kouluun vain, jos olin polttanut kannabista. Pelkäsin poliisia. Olin masentunut ja yksin. Yritin jopa itsemurhaa.
Monet kannabiskoukussa olevat eivät ymmärrä, kuinka vakavasta asiasta on kysymys.
-Pilvenpolttajat muodostavat oman yhteisön, jossa vähätellään aineen vaaroja eikä myönnetä riippuvuutta. Valistajien katsotaan liioittelevan. Kannabiksen osaltaan aiheuttamiin mielenterveysongelmiin ja masennukseen haetaan apua, yllätys yllätys, kannabiksesta.
Iida kertoo,että monet hänen kannabista polttavat entiset kaverinsa ovat keskeyttäneet opinnot. Heistä on tullut sulkeutuneita. Kannabiksella on lamaannuttava vaikutus: mikään ei tunnu kiinnostavan. Huumeen laillistamista puolustavien väitettä siitä, että kannabikseen ei helposti synny riippuvuutta, hän ei ymmärrä.
-Jos vain makaa sohvalla ja haaveilee seuraavasta annoksesta, eikö se ole riippuvuutta? Tiedän tällaisia ihmisiä. Itsekin kaipaan yhä kannabista. Pelkkä huumeen haju saa minut yhä haaveilemaan aineen käytöstä.
Iida on kertonut elämänmuutoksestaan joillekin vanhoille kavereilleen.
-He eivät haluaisi päästää ketään pois ringistä, vaan yllyttävät polttamaan pilveä. Sain kuulla, että en muka pystyisi lopettamaan. He myös varoittavat kertomasta huumeiden käytöstä kenellekään. Lääkäreitä ja psykologeja pidetään vihollisina.
Vanhempia Iida kehottaakatsomaan tosiasioita silmiin.
-Muistakaa, että oma ihana kullannuppunne voi käyttää huumeita, vaikka kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Itselläni oli onnellinen lapsuus ja aloin silti polttaa kannabista. Älkää tuomitko lastanne, vaan kuunnelkaa häntä ja hankkikaa ammattiapua.
Iida iloitsee siitä, että kun kannabiksen käyttöä on heidän perheessään käsitelty, ovat välit perheen sisällä lähentyneet.
-Aiemmin en olisi uskonut, että joskus voisin näin vapaasti puhua asioistani.Haastateltavan nimi on muutettu.
http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=513581&Title=
Kannabiksen käytöstä toipuva Iida
17
1032
Vastaukset
- Pittu
Jos viinan ja päihteiden vetäminen alkaa jo 13-vuotiaana, niin kyllä tuollakin tapauksella ne ongelmat ovat vähän olleet suurempia kuin vain kannabis tai päihteet yleensäkään. Ja hoitoonhakeutumista oli taas vaikeuttamassa kieltolaki, kun käyttäjä pelkäsi poliisia. Joten ongelmat saivat ihan rauhassa kasvaa.
- Näin on.
Toi on aika tuttu stoori. Sellaista glorifioitua hienostuneesti chillailevaa polittisesti ja ideologisesti tiedostavaa ja tajuntaansa laajentavaa omaan itseensä ja ympäristöönsä fokysoituvaa kannabistia ei ole olemassa muualla kuin heidån omassa pseudotieteellisessä propagandassaan.
Totuus kuitenkin on esim. nuorten kannabisti tyttöjen ja naisten osalta kovasti toisenlainen. Ja monenlaisiakin kompromisseja ja ehdotuksia joudutaan mahdollisesti hyväksymään.
Monet jotka ovat kohdanneet tämän kannabistisen kultin omaisen näkökulmasta voivat myöntää, että se on kuin uskonto, jolla on omat fundamenttinsä ja omat ylipappinsa. Muutamat keski-ikäiset hörhöt, jotka tosin suurimmalta osalta ovat onneksi leppoisia ( mutta eivät kaikki!). Ja jotka haluavat oikeuttaa oman elämäntapansa sillä, että he provosoivat kapinaiässä olevia teinejä vuosi toisensa jälkeen olemaan, kannabistisesti tiedostavia.
Ja siitä kannabismissa pohjinmiltaan onkin kysymys. Ja tietysti päihteiden käytöstä.
Kystmys kuuluukin onko se pahasta? Ja tiivistetty vastaus on, että on.
Kyseessä on mm. ainakin rahat, laiton toiminta, osa päihdekulttuuria, salaisuuksien verkko ja myös keinot joilla ihmisiä, varsinkin nuoria, saatetaan tilanteisiin, joissa heitä voidaan jopa kiristää.
Siksi kriittinen keskustelu itse kannabismista on vaikeaa, koska sillä on sen kulttiluonne, jossa jokainen järkiargumentti ja tieteellinen tieto on kovattu heidän omalla propagandallaan. Ja tästäkin toipuminen vie aikaa ja vaatii aikuistumisen kuten etelä-pohjanmaan esimerkki tapauksessa.- Kukkuukosiellä?
teidät aivopesty siellä pohjanmaalla? Olette jotenkin sisäsiittoista porukkaa, että kaikki
vieras on aina vaarallista ja aina on aihetta arvostella. - Juhannusta vaan
Ja nyt varmaan osaat vastata, miksi Hollannissa huumeongelmat ovat paljon vähäisempiä kuin Suomessa?
Minusta tuo oli vain Ihryn mainos. Jos "Iida" olisi juonut vain viinaa tai kuollut siihen, ei ketään kiinnostaisi paskan vertaa. Ei Ihrya ainakaan. Mutta nyt kun on otettu moniongelmainen malliesimerkki, josta yritetään tehdä jotain yleistävää esimerkkiä koko ryhmästä, niin kyseessä on vain taas kerran pelkkä Ihryn pakansekoitus ja mainostus.
"Iida" lienee joku uusi valistuksellinen Ritva Ylipahkala, joka oli vain pelkkä juoppo, mutta joka onnekseen kokeili myös jotain muutakin kuin viinaa, jotta saattaa kotimaassa kertoa olevansa ihan oikea "narkomaani", joka on kiertänyt Eurooppaa ja nähnyt kaiken, vaikka tosiasiassa Ritu ei oman kirjansakaan mukaan ole käynyt kuin kerran Tanskassa. Mutta voihan sitä luodulla narkin maineella vähän rahastaa ja jeesustella. - Juhannuksia juu
Juhannusta vaan kirjoitti:
Ja nyt varmaan osaat vastata, miksi Hollannissa huumeongelmat ovat paljon vähäisempiä kuin Suomessa?
Minusta tuo oli vain Ihryn mainos. Jos "Iida" olisi juonut vain viinaa tai kuollut siihen, ei ketään kiinnostaisi paskan vertaa. Ei Ihrya ainakaan. Mutta nyt kun on otettu moniongelmainen malliesimerkki, josta yritetään tehdä jotain yleistävää esimerkkiä koko ryhmästä, niin kyseessä on vain taas kerran pelkkä Ihryn pakansekoitus ja mainostus.
"Iida" lienee joku uusi valistuksellinen Ritva Ylipahkala, joka oli vain pelkkä juoppo, mutta joka onnekseen kokeili myös jotain muutakin kuin viinaa, jotta saattaa kotimaassa kertoa olevansa ihan oikea "narkomaani", joka on kiertänyt Eurooppaa ja nähnyt kaiken, vaikka tosiasiassa Ritu ei oman kirjansakaan mukaan ole käynyt kuin kerran Tanskassa. Mutta voihan sitä luodulla narkin maineella vähän rahastaa ja jeesustella."Minusta tuo oli vain Ihryn mainos. Jos "Iida" olisi juonut vain viinaa tai kuollut siihen, ei ketään kiinnostaisi paskan vertaa. "
Täysin totta.
Ihmetyttää nyt hieman, että 15-vuotiaasta asti parikymppiseksi jatkuvasti pössytellyt tytön tarinan kautta yleistetään nyt kaikki kannabiksen käyttäjät päämäärättömiksi sohvalla makaavaksi narkeiksi. juuri tällaisia tarinoita normi huumehysteerikkko rakastaa kuulla ja niitähän kansalle tarjotaan.
Ei oikein sovi kannabiskultit itselleni missään määrin ja yllä oleva tarina kuuluu nimenomaan kannabiskulttien hysteria-osastolle. Yksilötasolla surullinen tarina päihdenuoresta, jolta puuttuvat päämäärät ja joka kieltolain vuoksi ei ajoissa avautunut ongelmistaan. Mutta yleisellä tasolla tuosta löytyy yleistettettävää juuri ja vain ainoastaan koskien toisia päämäärättömiä nuoria päihteiden käyttäjiä. - niin kohdalleen
"Toi on aika tuttu stoori. Sellaista glorifioitua hienostuneesti chillailevaa polittisesti ja ideologisesti tiedostavaa ja tajuntaansa laajentavaa omaan itseensä ja ympäristöönsä fokysoituvaa kannabistia ei ole olemassa muualla kuin heidån omassa pseudotieteellisessä propagandassaan.
Totuus kuitenkin on esim. nuorten kannabisti tyttöjen ja naisten osalta kovasti toisenlainen. Ja monenlaisiakin kompromisseja ja ehdotuksia joudutaan mahdollisesti hyväksymään.
Monet jotka ovat kohdanneet tämän kannabistisen kultin omaisen näkökulmasta voivat myöntää, että se on kuin uskonto, jolla on omat fundamenttinsä ja omat ylipappinsa. Muutamat keski-ikäiset hörhöt, jotka tosin suurimmalta osalta ovat onneksi leppoisia ( mutta eivät kaikki!). Ja jotka haluavat oikeuttaa oman elämäntapansa sillä, että he provosoivat kapinaiässä olevia teinejä vuosi toisensa jälkeen olemaan, kannabistisesti tiedostavia.
Ja siitä kannabismissa pohjinmiltaan onkin kysymys. Ja tietysti päihteiden käytöstä.
Kystmys kuuluukin onko se pahasta? Ja tiivistetty vastaus on, että on.
Kyseessä on mm. ainakin rahat, laiton toiminta, osa päihdekulttuuria, salaisuuksien verkko ja myös keinot joilla ihmisiä, varsinkin nuoria, saatetaan tilanteisiin, joissa heitä voidaan jopa kiristää.
Siksi kriittinen keskustelu itse kannabismista on vaikeaa, koska sillä on sen kulttiluonne, jossa jokainen järkiargumentti ja tieteellinen tieto on kovattu heidän omalla propagandallaan. Ja tästäkin toipuminen vie aikaa ja vaatii aikuistumisen kuten etelä-pohjanmaan esimerkki tapauksessa"
- eihajuakaan
Etsitään: Suomen ensimmäinen rehellinen valistuksellinen kannabisartikkeli jossa kerrotaan rehellisesti kannabista polttavan tarina.
Mikä lehti ensimmäisenä suostuu julkaisemaan sellaisen? Ja veikkauksia, millä vuosikymmenellä se tulee olemaan? 2020-luvulla? 2030-luvulla? Ei vielä meidän elinaikana? - Miksi tämä sallitaan
Ihan hirveetä, että lapsia ja nuoria houkutellaan tollaseen koukkuun levittämällä muunnettua totuutta kannabiksen haitattomuudesta.
- Eikö vaan
Kyllä. Niille nuorille pitää ennen valehdella niin joukomaisen saatanasti, että kannabis on maailman pahin huume. Sillä keinoin on ainakin vuosikymmenien aikana saatu Suomeen todella merkittävä huumausaineongelma, erityisesti amfetamiinin ja subujen suhteen. Kannabiksen suurin ja todennäköisin haittahan on edelleenkin vain kieltolain mukanaan tuomat juridiset santiot, joiden rinnalla kannabiksen oikeat ja todelliset haitat kalpenevat.
Suomen ongelmat ovat paljon pahempia kuin Hollannissa, jossa kannabistakin käytetään vähemmän. Vaan jos vielä Suomessa valehdellaan lisää samaa valistuspaskaa muutamalla sadalla miljoonalla eurolla, niin eikö se siitä sitten? - Muumiwatti
13-vuotias juo viinaa joka viikonloppu, mutta se ei merkitse mitään? Jos olisi alkoholisoitunut ja kuollut, sinäkin olisit vain ihan hiljaa, kun tuo on niin arkipäiväistä Suomessa. Onneksi tuli kannabis, joka mahdollisti taas yhden valistustarinan synnyn. Ilman kannabista sitäkään ei olisi saatu lehteen.
- toipuva kannabis
Eikö vaan kirjoitti:
Kyllä. Niille nuorille pitää ennen valehdella niin joukomaisen saatanasti, että kannabis on maailman pahin huume. Sillä keinoin on ainakin vuosikymmenien aikana saatu Suomeen todella merkittävä huumausaineongelma, erityisesti amfetamiinin ja subujen suhteen. Kannabiksen suurin ja todennäköisin haittahan on edelleenkin vain kieltolain mukanaan tuomat juridiset santiot, joiden rinnalla kannabiksen oikeat ja todelliset haitat kalpenevat.
Suomen ongelmat ovat paljon pahempia kuin Hollannissa, jossa kannabistakin käytetään vähemmän. Vaan jos vielä Suomessa valehdellaan lisää samaa valistuspaskaa muutamalla sadalla miljoonalla eurolla, niin eikö se siitä sitten?iida oli kova ottaan brenkkua ja tästä johtuen hoito oli todella huonoa. vettä sain vain satunnaisesti joten olin usein kuolla janoon kertoo toipuva kasvi. muutaman kerran iida kasteli liikaa ja olin hukkua, ravinteita en saanut juuri koskaan ja kärsin suurista puutostiloista.
nyt olen päässyt hyvään kotiin iloitsee toipuva kannabis, täällä minusta todella huolehditaan.
- Wasikka1
iida on keksitty henkilö.
- Capteeni Koukku
Surullinen stoori toi kannabiskoukku. Sellanenhan se on, henkinen ja ehkä vähän fyysinenkin? Riippuu tietenkin persoonasta miten kovaksi ja kovasti sen kokee ja miten paljon sen tiedostaa haittaavan todellista elämää ja arjen askareita Tsemppiä ja menestystä vaan Iidalle, sekä kaikille kannabiksesta toipuville ja itseään siitä vierottaville. Se on pitkä matka, mutta kun lopulta saa oman päihteettömän elämänsä vihdoin takaisin, niin voi vain todeta, että kannabiksen jättäminen todella kannattaa. Ja senkin ajan, jonka väsää voi käyttää järkevämmin itsensä oikeaan kehittämiseen, eikä vain pelkästään luuloteltuihin ja kuviteltuihin henkisiin tiedostamisen ulottuvuuden kykyihin.
- Kerstatti Tippuri
Surullinen. Mutta ei onneksi ollut sitä kovastikaan ennen kuin kannabis astui kuvioihin ja käyttäjä rakastui siihen kuin mikäkin jouko. Sitä ennen juotiin vain viinaa 13-vuotiaasta asti joka viikonloppu (tekiköhän vanhemmat samaa?), opeteltiin tupakoimaan, että osattiin polttaa myös kannabista, ja sitten kun kannabis tuli kuvioihin, olikin Iida jo sekakäyttäjä. Mutta se alkoholin todennäköinen oheisvetely kannabiksen lisäksi jäi ehkä vain kaiken sen THC-rasvakuorman alle, eikä sitä toimittaja huomannut enää kun oli kannabiksenvihreät propagandalasit silmillä klenossa.
Miksi se tyttö hakeutui kannabiksen pariin? Eikö huumeita kuitenkin vain aina TYRKYTETÄ jopa ala-asteen pihoilla tietämättömille uhreille. Ei kai ketään tietoisesti etsi mitään huumetta, vaan huumeenmyyjän musta sielu TYRKYTTÄÄ niitä kaikille ja jatkuvasti, kuten valistus kertoo. Se ei olekaan kertonut siitä, miksi ihminen hakeutuu huumeiden pariin, jos sekin kerran pitää paikkansa.
Etsiikö ihminen huumeita vai tyrkytetäänkö niitä? Jos etsii ja se tiedetään, niin kieltolaki on vain pelkkää tietoista päihdehaittojen maksimointia ja narkomaanien automaattituotantoa, jonka pääkohteena on ihmisryhmä, joka jostain syystä etsiytyy kannabiksen pariin. Hollannin esimerkki tukee teoriaa.
Koska monet eivät kannabiksen vaikutuksista pidä, heille ei Hollannissa ketään tyrkytä enää mitään sieltä paikasta, jossa he saivat kannabista kokeilla. Jos kokemus ei ollutkaan kiva, myyjä ei antanut seuraavaksi amfetamiinia tai opiaatteja kokeiltavaksi, mikä Suomessa on tavallista arkipäivää, ja hasiskin täällä on mafiakuraa, joka ei pääasiassa enää nykypäivänä paljon pelitä.
Mitä tähän sanoo Jouko? Miksi ihminen tietoisesti, eikä valistuksellisen tyrkytetysti, etsiytyy huuuuuuumeen pariin? Palkintona 300 miljoonaa veroeuroa viralliseen "huumevalistustyöhön" ja kannabisvalistususkonnon väkevöittämiseen, josta Alkokin on kiitollinen, vaikka myykin viinaa kuusinkertaisella tappiolla.
Entä miten kieltolaki esti tämän HAKEUTUMISEN? Ihminen hakeutui itse, tiedostaen, ei huumemyyjän uhrina kannabiksen pariin, ja systeemi taas kerran vain maksimoi jo lähtökohtaisesti päihdeongelmaisen Miinan (nimi muutettu) ongelmat, kun asiasta ei voi puhua, eikä poliisikaan ole enää se vanhan mainoksen lupaama ystävä.
Poistakaa ne huumeet sitten Suomesta oikeasti ja mielellään jo melko pian, vuosikymmeniä jatkunut ihmisten rääkkääminen rikkakasvin takia alkaa jo ottaa kupoliin jossain määrin. Älkääkä myöskään enää vain maksimoiko kaikkia päihdeongelmia ennen sitä poistamistanne, kun ei niitä edes valistuksen vastaisesti tyrkytetä, vaan niiden pariin ihan HAKEUDUTAAN niiden laittomuudesta huolimatta, joten markkinat ovat aina olemassa, ihmisluonnon perustalle rakennettuna. Samalla tavalla kuin joku uskonnollinen hulluuskin. Perusvikoja kaikki tyynni.
Joten jos rikkakasvia ei saada kuriin, niin pitää varmaan sitten erotella jo päiväkodissa jotenkin kaikki ne yksilöt, jotka tuntevat jonkun psykologisen testin mukaan vähäistäkään halua edes jonkinlaiseen päihtymiseen. Jos pyörii liikaa vaikka piirileikkiä, että alkaa pyörryttää ja tietoisuus vähän muuttuu kun pyörryttää. Piirileikkien seuraaminen on hyvä testi päiväkotiin. Ja jalat täysin poikki heti ainakin jos joku liikaa piirittää, niin loppuu se lapsellinen ja alkeellinen huumeilutouhu heti siihen.
Siitä se päihdekasvatus lähtee, mikä tuottaa lopultakin sen Joukon ja muidenkin huumevapaan utopian. Siellä kelpaa sitten vaikka ryypätä ja katsella camping-esitteitä. - Mateo70
Kerstatti Tippuri kirjoitti:

Siitä se päihdekasvatus lähtee, mikä tuottaa lopultakin sen Joukon ja muidenkin huumevapaan utopian. Siellä kelpaa sitten vaikka ryypätä ja katsella camping-esitteitä.Jotta kannabisvalistus antaisi totuuden mukaisemman kuvan aineen käyttäjistä pitäisi todellakin tehdä henkilökuva jostakin ei ongelma käyttäjästä. Itse voisin moiseen suostua, mutta nimettömänä, koska julkinen lynkkaushan siitä koituisi jos täällä peräperberiassa joku saa tietää, että ole huumetta polttanut.. Kannabista käytin ensi kerran 17 vuotta sitten 20-vuotiaana. Chillainen tiedostavasti kera kannabiksen silloin tällöin. Hoidan työni intohimoisesti ja menestyksellä, olen mukana politiikassa, urheilen, ja hoidan kahta poikaani sekä parisuhdettani. En kuulu kannabiskulttiin, enkä kärsi psykooseista tai muista mielenterveyshäiriöistä. Suurin osa kannabista polttavista tutuistani on pärjääviä ja tasapainoisia ihmisiä, joilla ovat arvot kohdallaan eikä heistä ulkoisesti voisi päätellä tätä kannabis harrastusta.
Minä ja muut kannabiksen kohtuukäyttäjät muodostamme suuren enemmistön kannabisteista, mutta meidän tarinamme ei ole tarpeeksi raflaava tai shokkeeraava jotta se ylittäisi uutiskynnyksen. Mutta kun joku onneton tytönreppana menee sekaisin ja on polttanut vielä pilveä, alkaa sellainen toitotus, että siitä on tolkku kaukana. Ihmisiltä menee tässä kannabis asiassa se vähäkin suhteellisuuden taju mitä luoja on suonut.
Miksi alkoholin aiheuttama psykoosin vaara on hyväksytty, ja vanhemmat saalivat lastensa juoda alkoholia, vaikka se aiheutta psykoosia monikertaisesti enemmän kuin kannabis?
- 1263652
Legalize it:)
Bless - 2344444
Kyllä vain 13 vuotta on liian nuori ikä alkaa ryypätä ja käyttää kannabista. Alkoholinkin ikäraja on 18 vuotta, että jos sitä nuorempana aloittaa niin on turha itkeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917550Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226295Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604417Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333044Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh321908- 1291531
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971514Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19703