Massahurmaaja

Ahkeroi Kesälomalla

Sanotaan, että saatana ei vietä kesälomaa. Ja totta han se on, että häntä ahkerampaan olentoa saa hakea. Ja kun hän ei itse ehdi joka paikkaan, hän panee uskolliset kätyrinsä asialle, langenneet enkelit ja demonijoukot-jotka tosin esiintyvät valepuvussa.

Hän työskentelee 24/7 tuntia, taukoamatta-tavoite johon avainmedia lähetysjärjestökin pyrkii. Kesäloma on ihmisille rentoutumisen aikaa, mutta sielunviholliselle se merkitsee työtä vuorotta. Juuri silloin Kristittyjenkin valppaus saattaa vähän herpaantua.

Osaa vetää oikesta narusta. Saatana ei suinkaan lähesty lomalaista vastenmielisenä mörkönä vaan pikemminkin fiksuna ja vilmaattisena massahurmaajana. Hän jos kuka osaa manipuloida, houkuttaa ja koukuttaa. Silmää iskien hän vinkkaa mukaansa, ja pian lomalainen tunteekin tarvitsevansa uusia elämyksiä. "mukaan vaan!" vahvistaa myös vierelle hiippaillut pullon henki. Hurmaaja osaa viihdyttää ja kiihdyttää, mutta hän on myös mitä viisain ja ymmärtäväisin spykologi ja uskontotieteilijä. Hän ymmärtää sinua ja ankeaa lapsuuttasi pohjaan asti, hänen olkaansa vasten nojaten voit jutella syvällisiä etelän samettiyössä. Hän osaa panna uskonnot, filosofiat ja ideologiat järjestykseen. Myös Kristinuskolle hänelle on katsottuna oma lokeronsa. Se löytyy sieltä Lähi-Idän muinaisten paimentolaiskulttuurien osastolta, juutalaisuuden ja islamin välistä. Sinulle hänellä on varattuna korkeampi tie kuin nämä alkeelliset kuvitelmat. Tie universaaliseen rakkauteen ja rauhaan sekä vesimiehen aikaan löytyy violetin liekin mantraa hokiessasi. Sen avulla löydät jumaluuden itsestäsi ja liityt ylösnousseitten mestareiden valkopukuiseen joukoon.

Valjastanut median käyttöönsä. Hurmaaja on myös oivaltanut median mahdollisuuden paremmin kuin kukaan. Maailman karismaattisemmat esiintyjät, puhuja ja laulajat ovat hänen tallissaan ja kehittynein digitaalitekniikka on hänen käytössään. Hollywoodista ja muista viihdekeskuksista leviää viihteen ilosanoma ympäri maailman. Huumeen lailla hömppä ja humpuuki sekä seksi ja väkivaltaviihde on juovuttanut maan kansat. Väkijoukot kilvan palvovat ja kumartavat näitä "tähtiä" ja idoleita. Maailma on jo melkein yhdentynyt Hollywoodin hengessä. Ihmiset todistavat elämällään (kanavan) valinnoillaan, että viihde on elämän ykkösasia. Voivatko miljardit ihmiset olla väärässä?

Jeesus antoi pakit. Jumalan Poika Jeesus-siviiliammatiltaan Nasaretin puuseppä-tuli, jottei kenenkään tarvitsisi mennä masssahurmaajan mukaan. Ei kesälomalla eikä muinakaan aikoina. Tämä samainen hurmaaja yritti saada Jeesuksenkin satimeen useita kertoja. Hän tajusi, että tämä puuseppä oli enemmän kuin tavallinen ihminen. Siksi oli tärkeä iskeä hänet alas kanveesiin madollisimman pian. Siksi hän teki täsmähyökkäyksen herkkänä hetkenä: Kun Jeesus oli kastettu, Jeesuksen päälle oli laskeutunut Pyhä Henki ja hän oli paastonnut pitkään. Silloin hän iski sellaisella voimalla ja taidolla, johon vain entinen arkkienkeli pystyy. Mutta Jeesus tyrmäsi jokaisen ehdotuksen. Hän ei totellut vihollisen ääntä eikä notkistanut polveaan tämän massahurmaajan ja massamurhaajan edessä. Juuri siinä on meidänkin toivomme. Itsessämme olemme heikkoja; isommat ja pienemmän hurmaajat saattavat tanssittaa meitä mennen tullen. Mutta kun sellainen viettelys ensi kerran koputtaa ovellemme ja pyrkii sisään, laitetaan Jeesus vastaamaan. Silloin kesälomamme on oikea loma.

Jeesus rakastaa sinua hyvä ystävä
Siunausta sinulle ja hyvää kesän jatkoa

13

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aritta

      Yrittäkää olla valppaita, aina varuillanne. Älkääkä missään vaiheessa ottako rennosti.

      Kovaa on kristityn elämä. :-(

    • Tämmöi

      Aivan mahtava teksti, todellista sanoilla leikkimistä! Lähes ammattimaista tekstiä! Kannattaa lukea, ihan vain tekstin kannalta, aihe nyt oli pelkkää satua. :D

      Sen lisäksi tuo lopussa oleva viittaus Saatanaan, että hän olisi arkkienkeli, oli kyllä väärin. Lucifer, oli arkkienkeli, Saatana, on pahan vertauskuva ja kirkon omakeksimää bullshittiä. Ja sitäpaitsi, Luciferinkin kohdalla nähtiin taas Jumalan omahyväisyys - Lucifer ei tahtonut kumartaa ihmiselle, joka oli herra Ylivertaisuuden kättentyötä, koska hänet itsensä oli luotu ylevästi tulen liekistä. Noh, Herramme ei voinut käsittää tällaista, ja syöksi arkkienkelin pois taivaasta, minkä jälkeen Lucifer loi oman asuinpaikkansa, millä ei ole mitään tekemistä Helvetin kanssa. Siinä on taru, johon "uskon" mielummin kuin tuohon Lucifer = Saatana tarinaan.

    • A the ist

      Minä pidän jopa sinusta, vaikka olen ateisti. Pidän melkein kaikista ihmisistä, niistäkin, joiden elämä pyörii saatanoiden ja muiden menninkäisten ympärillä :) Lopeta sinäkin tuo kovin ikävä paasaaminen ja nauti elämästäsi, elämä on kivaa :)

      • About Jeesus

        They met Jeesus
        These are true storys of God and His Son Jeesus, watch I do not think they are joking us when they tell their storys...God respects your choice. No one is not forced to heaven. You can also turn back to Gods offer and forgiveness what is in Jeesus Crist.

        Atheist Howard Storm's Near Death Experience
        http://www.youtube.com/watch?v=lF7AzxplsME

        Medical Doctor has NEAR DEATH EXPERIENCE - to HELL and BACK
        http://www.youtube.com/watch?v=w-v1Fppjlvc&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=OnVhKH2C1Jw&p=0A40D01C735C1D89&playnext=1&index=4

        Near Death Experience-Meets Jesus
        http://www.youtube.com/watch?v=EnRZGLkp2M4&feature=related

        Cristian Testimony what happened when he died
        http://www.youtube.com/watch?v=NPabMyVvC9s&feature=related

      • C
        About Jeesus kirjoitti:

        "God respects your choice. No one is not forced to heaven"

        Yes.... You can either love Him or burn in Hell.
        Tulee ihan mieleen Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjan Ankh-Morporkin Patriisi.
        Voit täysin vapaasti valita tehdä kuten hän sanoo tai hypätä skorpionikuoppaan.

        Tiesitkö, että kaikkivoipa voisi halutessaan vain todeta "Hei, tulkaa kaikki tänne!" ja pelastaa kaikki. Tai poistaa IKUISEN KIDUTUKSEN (?) rangaistuksen, joka tällä hetkellä seuraa, jos ei tottele.
        Meneekö vähän yli? Mitä hyötyä tuollaisesta rangaistuksesta edes on? Rangaistuksen pointti on, että sen jälkeen on parantanut tapansa. Mutta ikuisessa rangaistuksessa ei ole mitään mieltä.

      • Lait
        C kirjoitti:

        Synnin tekemisestä on rangaistuksena iankaikkinen kadotus. saatanan lankesi ja enkelit hänen mukanaan ja tiesi tulleensa tuomituksia, niimpä hän tuli paratiisiin ja lankeutti tahallaan Jumalan silmäterän ja saattoi ihmisen saman rangaistuksen alaiseksi kuin itsekin on. Toi kuoleman ja otti väliaikaisesti hallintavallan ja alkoi saastuttamaan ihmistä, ja turmelemaan luomakuntaa joka on Kristuksen taidonnäyte. Nyt perkele saa mellastaa siihen astu kunnes evankeliumi on julistettu kaikessa maailmanssa todistukseksi ja niinkuin Jeesus itse sanoo sitten tulee loppu.

        Matteuksen evankeliumi:
        24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

        Saatana tietää tämän ja taistelee kaikin keinoin olemassaolonsa puolesta ja pyrkii jarruttamaan ja hidastamaan evankeliumin leviämistä. Itseasiassa synnin tekimisen kautta saatanalla on Jumalan edessä täydellinen omistusoikeus jokaiseen sieluun, joka ei tule sovitukseen. Jumalan oikeudenmukaisuus vaatii synnin rikoksesta rangaistusta, sillä Jumala on Pyhä Jumala ja oikeudenmukainen kaikissa päätöksissään. Jumala ei vanhurskautensa ja oikeudensa takia voi vain katsoa syntiä sormien läpi. Samoinhan on myös maallisessa oikeudessa ja oikeuskäytännössä, jos teet rikoksen ja jäät siitä kiinni esivalta rankaisee sinua lain mukaan. Nyt Jumala on asettanut sydämeemme omantunnon lain ja aina kun rikomme eli teemme syntiä omatuntomme syyttää meitä ja täten me itse todistamme itsemme syyllisiksi syntiin. Tässä kohden Jeesus astuu kuvaan, hän sovittaa valittujen synnit niiden jotka ottavat hänet vastaan eli(Jumala kunnioittaa tässäkin kohden ihmisen vapaata tahtoa, joko ottaa sovituksen vastaan tai hylkää sen). Miten Jeesus sitten kykenee sovittamaan synnin. Selitän, Raamattu sanoo:
        Johanneksen evankeliumi:
        1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
        1:6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
        1:7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
        1:8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
        1:9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
        1:10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
        1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. >> Jakeen lisätiedot
        1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
        1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
        1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

        Eli siis kaikki on luotu Jeesuksen kautta, sen tähden Jeesus pystyy ottamaan kokonaisvaltaisesti synnin rangaistuksen päälleen. Hänen ei sitä olisi tarvinnut tehdä, sillä olemme itsellisiä olentoja ja luomuksia, mutta silloin saatana olisi saanut pitää jokaikisen sielun joka syntyy aadamin jälkeläisistä, sillä kaikki ovat synnin alla. Kasvamme synnin keskellä joten me luonnollisesti emme enää edes näe kunnolla sitä alkuperäistä tilaa johon ihminen oli asetettu alussa. Jeesus tulee tuomaan sovituksen ja lupaa luoda uuden taivaan ja uuden ja maan saatana ja hänen enkelinsä ja jokainen sielu joka ei tule sovitukseen joudutaan Jumalan vanhurskaan tuomion tähden sulkemaan ulos uudesta taivaasta ja uudesta maasta. Jokainen joka joutuu kadotukseen myöntää että on sen ansainnut. Perkeleet piinaavat säälimättömästi juuri niistä synneistä joita maan päällä ollessaan teki ja joista sai niin sanottua väliaikaista nautintoa. Näissä saatanoissa ei ole enää jäljellä mitään hyvää ja niiden omatunto, tunteet ja kyky empatiaan ovat täysin pimentyneet ja ne eivät tunne muuta kuin sanoinkuvaattoman suurta vihaa jokaista ihmistä kohtaan koska ne näkevät tuossa ihmisessä Jumalan kuvan jota vihaavat yli kaiken. Olisi mieletöntä jättää sovitus vastaanottamatta ja parannus tekemättä. Lisäksi jos haluat pelastaa sielusi on sinun annettava anteeksi jokaiselle joka on sinua kohtaan rikkonut, nämä ovat ehdot.

        Matteuksen evankeliumi:
        6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; 6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

        ******* http://www.youtube.com/watch?v=yzqTFNfeDnE *******

      • ja opit
        Lait kirjoitti:

        Ainut oikea ja sanatarkka Raamatun käännös on vuoden 1930/1938 käännös. Sitä on vielä toistaiseksi saatavilla. jehovan todistajien, mormoonien ja myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko eivät ole Kristillisiä istansseja, vaikka moni niin luuleekin. Ne tekstit joita nämä käyttävät eivät ole alkuperäisiä tekstejä ja niitä on tietoisesti manipuloitu ja jätetty joitakin tekstejä kokonaan pois. Esimerkiksi jehovan todistajat kieltävät kolmiyhtisen Jumalan, heille Jeesus on vain enkeli jne.. tämä on yksi kadottavista synneistä, koska Jeesus itse sanoo(huomaa sanatarkka käännös):

        Jeesuksen omat sanat. Tässä ovat Jeesuksen alkuperäiset sanat joita saatana käyttää jehovan todistajia vastaan kun he kieltävät Jeesuksen luonteen ja olemuksen. saatana tietää Raamatun paremmin kuin jehovan todistajat.

        Johanneksen evankeliumi:
        8:24 Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

        sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.
        sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.
        sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.

        Nyt jehovan todistajien oppi kieltää Jeesuksen Jumaluuden ja kolmiyhteisen Jumalan. Se on jo tarpeeksi saattamaan jokaisen lahkon jäsenen helvettiin. Jeesuksen Jumaluuden kieltäminen on Jumalan kieltämistä. Tietoisesti väärennetyissä kirjoituksissa Jeesuksen Jumaluutta ruvetaan sorkkimaan pahalla ja katastrofisella tavalla. Käsitykseni mukaan jehovan todistajat, mormoonit ja myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko kuuluvat (vapaamuurareiden)=(lusiferistien) tietoisesti luomiin lahkoihin. sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.

        Jeesuksen Jumaluudesta:
        Johanneksen evankeliumi:
        14:1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
        14:2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
        14:3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
        14:4 Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte."
        14:5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"
        14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
        14:7 Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."
        14:8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme."
        14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
        14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
        14:11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. >> Jakeen lisätiedot
        14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,

        14:8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme."
        14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
        14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
        14:11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.

        Kamppailu iankaikkisesta sielustasi on käynnissä....

      • Kohtaaminen...
        C kirjoitti:

        "God respects your choice. No one is not forced to heaven"

        Yes.... You can either love Him or burn in Hell.
        Tulee ihan mieleen Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjan Ankh-Morporkin Patriisi.
        Voit täysin vapaasti valita tehdä kuten hän sanoo tai hypätä skorpionikuoppaan.

        Tiesitkö, että kaikkivoipa voisi halutessaan vain todeta "Hei, tulkaa kaikki tänne!" ja pelastaa kaikki. Tai poistaa IKUISEN KIDUTUKSEN (?) rangaistuksen, joka tällä hetkellä seuraa, jos ei tottele.
        Meneekö vähän yli? Mitä hyötyä tuollaisesta rangaistuksesta edes on? Rangaistuksen pointti on, että sen jälkeen on parantanut tapansa. Mutta ikuisessa rangaistuksessa ei ole mitään mieltä.

        Jumalan kohtaaminen
        http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11794

        Tässä vielä eräs suomalaisen naisen todistus siitä, miten todellinen Herra Jeesus todella on. Kyseinen nainen kävi kuolleena, eli rajan takana.
        http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11219

      • Profetiat
        Kohtaaminen... kirjoitti:

        Jumalan kohtaaminen
        http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11794

        Tässä vielä eräs suomalaisen naisen todistus siitä, miten todellinen Herra Jeesus todella on. Kyseinen nainen kävi kuolleena, eli rajan takana.
        http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11219

        Tässä Jeesuksen täyttämiä Messias profetioita... Vanha Testamentti on kirjoitetttu 1400-400 EKR ja Uusi Testamentti 50-150 JKR. TÄmän voi jokainen halutessaan tarkistaa wikipediasta.

        http://koti.phnet.fi/petripaavola/Messiasprofetiat.html

    • Minusta subjektin havaitsema paha ei ole pahaa, jos se on virheellisesti auktoriteetin perustelemattomana luomaa pahaa. Tässä meille on luotu kyseenalaistamatta objektiivinen paha: saatana, joka toimii syntipukkina järjestelmän oikeuttamiseksi: on oikein toimia yksilöä vastaan, jos se estää kuvitteellista objektiivista pahaa leviämästä. Jos auktoriiteetin antamat määritykset pahasta eivät vastaa todellisuutta, on auktoriteetin luotettavuus kyseenalaistettava. Me emme voi havaita henkivaltojen toimintaa ihmismielissä. Ei: kaikki ihmisen toiminta on palautettavissa psykologisiin ja biologisiin taipumuksiin, jotka eivät kaipaa kuvitteellisia olentoja tuekseen. Jos subjektin mielestä pahaa kuitenkin on havaittavissa (asiat niinkuin ne eivät saisi olla), mutta ei suoraan havaittavaa ja annettua objektiivista pahuuden lähdettä, on todettava, että pahuus ei ole lähtöisin Saatanasta. Kyseessä on ihmismielen oma virheellinen johtopäätös jota ei voi perustella järkisyillä.

      Sokrateen mukaan mielen pahuus syntyy tietämättömyydestä. Omasta mielestäni ihmisen pahuus kuitenkin on järjen ja empatian poissaoloa. Ihminen voi perustella teot itselleen hyviksi, mutta kykenemättä ymmärtämään toisia ja kykenemättä näkemään tekojen ja ajatusten seurauksia, itselleen oikeat ajatukset ja teot ovat liian usein suurempaa pahuutta, kuin se, mikä pistetään kuvitteellisen "paholaisen" piikkiin. Tämä on heijastettavissa uskontoihin: katsoessaan omaa kaunista napaansa luterilaiset ovat unohtaneet ympäröivän maailman ja ovat nyt kykenemättömiä elämään siinä.

    • kirjoitus

      t: eräs sivusta seuraaja...

    • *aamen*

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7512
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6247
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4377
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3014
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1846
    7. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      178
      1395
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      112
      1367
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      686
    Aihe