Kesälomalle pääsin tänään.
Kipasen tänään suolle katsomaan mikä on tilanne. Mustikat alkaa olla jo avopaikoilla kypsiä.
Aurinko armas lämmittää ja itikat lentää liihottelee.
Onko metsienmies kipassu jo hillasuolle?
En ole vielä kipaissut.Lähiaikoina on tarkoitus ryhtyä tarkkailemaan.Tänne meillepäin ei kylläkään näytä tulevan juuri mitään.Tulen jossainvälissä katselemaan teidän puolen tilannetta.Kannattaako tulla mustikkaan.
Tänne Vuokin ja etenkin Kuivajärven suunnalle on tulossa runsas hilla- ja mustikkasato. Itse enään pääse suolle, joten tervetuloa poimimaan, etteivät jää metsään.
Vai runsas hilla-ja mustikkasato No mustikkaa alueittain tulee keskimääräisesti,mutta hilla kävelyttää rämeitä pitkin ja poikin.Puolukka voi antaa hyvän sadon.Suomussalmi on pinta-alaltaan laaja,joten vaihtelua marjasadon kohdalla on luonnollisesti.
Olen perus Kainuulainen ja meillä on aina sanottu hillasuo. En tiedä miksi toiset sanovat lakkasuo, kuulostaa aika hassulta.
Kainuussa on siis hillasuot:D
Höpsistä.Lakkoja on korville tullut kohtalaisesti,jopa joillekin korville hyvin.Kypsyt on noin 30-40 prossaa marjoista.Lämmin ja sateinen sää on kypsyttämistä nopeuttanut.Kävellä toki pitää,jos meinaa 10 kiloja lakkoja lakkoja haalia reisullaan. Olen poiminut noin 6 kiloa ihan lähialueilta.
kauppasi lakkoja kympin kilo. Useampi sangollinen olisi ollut tarjolla. Kun en luumarjoista kovinkaan perusta, niin tienohesta poimin vain muutaman suuhuni, pthyi....olkoon, jätin enempi keräämisen aasialaisille.
Hillasuolle
En ole vielä kipaissut.Lähiaikoina on tarkoitus ryhtyä tarkkailemaan.Tänne meillepäin ei kylläkään näytä tulevan juuri mitään.Tulen jossainvälissä katselemaan teidän puolen tilannetta.Kannattaako tulla mustikkaan.Hillastusta
Tänne Vuokin ja etenkin Kuivajärven suunnalle on tulossa runsas hilla- ja mustikkasato. Itse enään pääse suolle, joten tervetuloa poimimaan, etteivät jää metsään.Vai niin
Vai runsas hilla-ja mustikkasato No mustikkaa alueittain tulee keskimääräisesti,mutta hilla kävelyttää rämeitä pitkin ja poikin.Puolukka voi antaa hyvän sadon.Suomussalmi on pinta-alaltaan laaja,joten vaihtelua marjasadon kohdalla on luonnollisesti.Onko hillan poiminta
Jo käynnissä Kainuun korkeudella?noususuhdanne
Etelän villit rouvat ja neidit ovat pyytäneet Jormaa oppaaksi hillasuolle. Täytyy uhrautua, kun kauniisti pyydetään.Hillasuo
Kainuussa ei ole yhtään hillasuota! Kaikki ovat lakkasoita, eikä lakkoja tänä vuonna tule lainkaanHillasuo
Olen perus Kainuulainen ja meillä on aina sanottu hillasuo. En tiedä miksi toiset sanovat lakkasuo, kuulostaa aika hassulta.Kainuussa on siis hillasuot:D
Ettei lainkaan
Höpsistä.Lakkoja on korville tullut kohtalaisesti,jopa joillekin korville hyvin.Kypsyt on noin 30-40 prossaa marjoista.Lämmin ja sateinen sää on kypsyttämistä nopeuttanut.Kävellä toki pitää,jos meinaa 10 kiloja lakkoja lakkoja haalia reisullaan. Olen poiminut noin 6 kiloa ihan lähialueilta.kypsyvät
Onneksi menee näillä helteillä nopeasti ohi.Mikä on nyt
Hillatilanne?Vartiuksen suunnalla
mustikkaa siitä etelämmässä.Lentiiran ja Kuhmon välillä mustikkaa jopa turhankin paljon, ei oikein tiedä mistä haravoisi...
mikä on nyt
suomussalmi-kuusamo rajan soilla,pelkää keltaista.Hossassa
kauppasi lakkoja kympin kilo. Useampi sangollinen olisi ollut tarjolla. Kun en luumarjoista kovinkaan perusta, niin tienohesta poimin vain muutaman suuhuni, pthyi....olkoon, jätin enempi keräämisen aasialaisille.