työttömyystuella opiskelu

fgejfrgogn

Olen ollut n. vuoden työttömänä ja kevään aikana olen useaankin otteeseen kysellyt koulutusmahdollisuuksista työvoimatoimistossa asioidessani (ja olin jopa humpuuki työ/koulutuskurssilla tämän takia). Minulle sanottiin, että jos pääsen yliopistoon, niin voin opiskella työttömyystuella.

Minulla on ammattitutkinto alalta, jolta töitä ei todellakaan saa. Olen hakenut varmaan 1000 työpaikkaan, enkä ole päässyt edes haastatteluun. Edelliset työpaikkanikin ovat olleet ihan muilta aloilta, mutta niilläkin työmahdollisuudet loppuivat viime vuoden irtisanomisien johdosta. Noh, yhtään työhönosoitustakaan ei työkkärin taholta vuoden aikana ole tullut ja työnhakukin tarvitsee uusia n.4-5 kk välein. Työkkärin kurssille kun hain, niin virkailija oli ihmeissään eikä voinut uskoa, että sinne todella halusin mennä. Hakemani yliopistokoulutus olisi suuntautunun samalle alalle, jota olen opiskellut ja olisi antanut huomattavasti paremmat työnhakumahdollisuudet.

Nyt kun kävi niin onnellisesti, että pääsin yliopistoon, niin ilmoittivatkin työkkäristä etten voi aloittaa uusia opintoja yliopistossa työttömyystuella. Opintotukeenhan olen tietenkin oikeutettu. Tuntuu ihan hölmöltä, että jos olisin päässyt ammattikorkeakouluun, niin koulutustani olisi tuettu.

Nyt joudun ihan tosissani pohtimaan pystynkö aloittamaan opinnot vai onko parempi jäädä työttömänä kotiin istumaan. Opintotuella ja asumistuella saisin ehkä juuri vuokran maksettua, mutta muuhun elämiseen minulla ei olisi varaa. Mihinkään opiskelija-asuntoon täällä pääkaupunkiseudulla on ihan turha toivo päästä, ja ovat varmasti hinnaltaan samaa luokkaa kuin kaupungin asuntonikin. Töitä ei ole tähänkään mennessä löytynyt, niin miten sitten opiskellessa?

Eniten ottaa päähän työkkärin käytös, koska eivät ole neuvoneet oikein. Tuntuu, että ensin lupailtiin kaikenlaista jos pääsisin opiskelijaksi, ja nyt sitten vaan halutaan jättää ilman apua.

Haluan tehdä työkkärin toiminnasta valituksen, koska mielestän minua on neuvottu heidäntaholtaan väärin. Mitä kautta? mol.fi sivustolta en löytänyt selviä ohjeita valitusta varten.

Ja en kaipaa mitään haukkuja siitä, että elän tukien varassa. Olen ollut oikeutettu työttömyystukeen monen vuoden työssäkäynnin jälkeen, enkä ole edes sossusta hakenut apua vuokran maksuun, vaan olen elellyt vaatimattomasti sillä 100e kuussa, mikä vuokran ja sähkö-ja puhelinlaskun jälkeen on jäänyt käteen.

22

1268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ^^^^^^^^^^

      Oletpas astunut työvoimaviranomaisen miinaan. Jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainut.

      Sinulla olisi ehkä ollut mahdollisuus saada yliopisto-opintosi omaehtoiseksi opiskeluksi ja siis työttömyyskorvauksella tapahtuvaksi, jos olisit ennen hakemista tai viimeistään siinä vaiheessa, kun työvoimaneuvoja on sinulle asiasta puhunut, pyytänyt mainitut yliopisto-opinnot laittamaan työnhakusuunnitelmaasi ja hakenut ENNEN yliopistoon hakemista TE-toimiston hyväksymisen sille, että opintosi hyväksytään omaehtoisiksi opinnoiksi.

      Aina jotain työkkäristä haettaessa se täytyy tehdä ETUKÄTEEN.

      '''Mihinkään opiskelija-asuntoon täällä pääkaupunkiseudulla on ihan turha toivo päästä, ja ovat varmasti hinnaltaan samaa luokkaa kuin kaupungin asuntonikin.'''

      Laita heti asuntohakemus HOASiin. Sukulaispoikani sai HOAS:lta soluasunnon ja maksaa vuokraa reilut 200 e, mihin sisältyy sähkö ja tietoliikenneyhteydet. HOAS:iin on kova jonotus, mutta pyrkivät kyllä järjestämään jonkinlaisen asumismahdollisuuden siihen asti, kunnes asunto vapautuu.

    • mk276

      Yliopisto-opinnoista en tiedä mutta 1.1.2010 lähtien voit opiskella myös omaehtoisena opiskeluna esim. peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella esim. jonkun ammatillisen perustutkinnon, sopii esim. alanvaihtajille. Se on kuitenkin aloitettava työkkärin hyväksynnällä eli se edistää työllistymistä. KELA maksaa 4,4 € päivässä aktiivilisää peruspäivärahan päälle ( 25,63 ) maksimissaan 200 päivää jos työkkäri lähettää puoltavan lausunnon. Lisäksi saat 9 tai 18 € päivässä ylläpitokorvausta kuussa ( maks. 24 kk ) ja se on verotonta. Loma-ajalta ehkä ei vaan lukukausilta.
      Semmoisesta olen kuullut että työkkäri voi ostaa erillisen paikan esim ammattikorkeakoulusta jolloin saat ( ehkä ) ylläpitokorvausta pidemmältäkin ajalta. Se on täysin työkkärin harkinnassa myöntävätkö eli edistääkö työllistymistä jne. Kysy työkkäriltä ( MOL ), KELA:lta ja liitolta jos kuulut. Ja viime vinkki; ota selvää muutosturvasta, hyödyllinen potkujen kohdalla.

    • juttu :(

      Kylläpä tekivät sinulle kurjasti, ei voi muuta sanoa.

      Toivottavasti löydät valitusosoitteen jostakin. Suosittelisin kuitenkin, että lähettäisit tarinasi esimerkiksi Hesarin mielipidepalstalle, jotta ihmiset näkevät, millaista tämä työkkärin touhu on. Vaikka tässä kävi näin kurjasti, niin sinuna ottaisin kuitenkin opiskelupaikan vastaan, jos/kun ala sinua kiinnostaa.

      Kaikesta huolimatta: Aurinkoista Kesän jatkoa :)

      • _studerande

        "Opintotukeenhan olen tietenkin oikeutettu...
        Nyt joudun ihan tosissani pohtimaan pystynkö aloittamaan opinnot vai onko parempi jäädä työttömänä kotiin istumaan."

        Jos opiskeluhaluja on niin mikset pystyisi aloittamaan opintoja opintotuen turvin niin kuin muutkin opiskelijat tekevät?


    • :(

      ainakin heti työvoimatoimistosta, että yliopistossa ei voi opiskella työttömyysturvalla. Itse olen valmistunut ammattikorkeakoulusta, mutta en ole saanut töitä, joten olisin suorittanut ammattitutkinnon, mutta en voi suorittaa sitä työttömyystuen avulla, koska se olisi alempi tutkinto kuin se joka minulla jo on. Kyllä se on hyvä uudistus, että nykyään voi omaehtoisesti kouluttautua työttömänä ollessaan...

      • ´´´´´´´´

        Kyllä yliopisto-opinnot ovat myös mahdolliset omaehtoisena opiskeluna, jos työkkäri niin harkitsee. On vain niin, että taitavat olla kiven alla nämä hyväksynnät mihinkään omaehtoiseen opiskeluun.


      • oi1982
        ´´´´´´´´ kirjoitti:

        Kyllä yliopisto-opinnot ovat myös mahdolliset omaehtoisena opiskeluna, jos työkkäri niin harkitsee. On vain niin, että taitavat olla kiven alla nämä hyväksynnät mihinkään omaehtoiseen opiskeluun.

        Ainakin siinä esitteessä mitä ne jakavat (omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla) sanotaan että korkeakoulu/yliopisto-opinnoista voidaan tukea vain aiemmin keskeytyneitä opiskeluja. En tiedä mistä te olette saaneet tietonne, mutta en ole kuullut että kukaan olisi saanut sitä muihin kuin edellä mainituihin tai sitten 2. asteen ammatillisiin perustutkintoihin.


      • Jeesus.
        ´´´´´´´´ kirjoitti:

        Kyllä yliopisto-opinnot ovat myös mahdolliset omaehtoisena opiskeluna, jos työkkäri niin harkitsee. On vain niin, että taitavat olla kiven alla nämä hyväksynnät mihinkään omaehtoiseen opiskeluun.

        Lakatkaa, nyt hyvät ihmiset, toi paskanpuhuminen. Yliopisto-opintoja EI tueta muulloin kuin tilanteessa, jossa ne ovat olleet todistetusti keskeytettynä vähintään vuoden ja tämän lisäksi muiden yleisten edellytysten, kuten esim. työllistymisen edistäminen, tulee täyttyä.

        KVG.


      • Sefadu
        Jeesus. kirjoitti:

        Lakatkaa, nyt hyvät ihmiset, toi paskanpuhuminen. Yliopisto-opintoja EI tueta muulloin kuin tilanteessa, jossa ne ovat olleet todistetusti keskeytettynä vähintään vuoden ja tämän lisäksi muiden yleisten edellytysten, kuten esim. työllistymisen edistäminen, tulee täyttyä.

        KVG.

        Ei muuten pidä paikkaansa. Mikäli haluaa lähetä opiskelemaan jotain uutta yliopistoon siitä syystä, että nykyisen koulutuksen töitä ei ole tarjoilla, voi tukea saada. Toki paikallinen TE-toimisto tekee asiasta tapauskohtaisen päätöksen.


      • Sefadu
        Sefadu kirjoitti:

        Ei muuten pidä paikkaansa. Mikäli haluaa lähetä opiskelemaan jotain uutta yliopistoon siitä syystä, että nykyisen koulutuksen töitä ei ole tarjoilla, voi tukea saada. Toki paikallinen TE-toimisto tekee asiasta tapauskohtaisen päätöksen.

        Mutta maksimi on siis 24 kk ja työssä pitää olla ollut väh. 10 kk.


    • helpottaa

      "Tuntuu ihan hölmöltä, että jos olisin päässyt ammattikorkeakouluun, niin koulutustani olisi tuettu. "

      Jos olisit mennyt ammattikorkeakouluun, niin yhtälailla olisit joutunut kustantamaan opiskelun opintotuella ja lainalla.

      Kun tuo tuki on harkinnanvarainen, niin sen saa ainoastaan suhteilla itseään kiinnostavaan ja työllistymistä hyödyntävään koulutukseen.

      • rannalla ruskettuu

        Täältä tulossa yksi maisteri lisää kortistoon, harkitsivat että kannattaa silti antaa opiskella.. Omaehtoinen opiskelu on aika jees juttu.


      • Turhautunut kaikkeen
        rannalla ruskettuu kirjoitti:

        Täältä tulossa yksi maisteri lisää kortistoon, harkitsivat että kannattaa silti antaa opiskella.. Omaehtoinen opiskelu on aika jees juttu.

        Täällä yksi, joka sai kyllä työkkäriltä luvan suorittaa erään alan perusopinnot avoimessa yliopistossa. Ongelma on vain siinä, että oppilaitoksen pitäisi täyttää lomake, jossa todetaan, että opinnot on mahdollista suorittaa 5 op/kuukaudessa. Tämä tuntuu olevan mahdoton lomake täytettäväksi. Opinnot ovat monimuoto-opintoja, jotka tehdään täysin opiskelijan omassa aikataulussa, joten ei pitäisi olla niin vaikeaa.


      • ....................
        Turhautunut kaikkeen kirjoitti:

        Täällä yksi, joka sai kyllä työkkäriltä luvan suorittaa erään alan perusopinnot avoimessa yliopistossa. Ongelma on vain siinä, että oppilaitoksen pitäisi täyttää lomake, jossa todetaan, että opinnot on mahdollista suorittaa 5 op/kuukaudessa. Tämä tuntuu olevan mahdoton lomake täytettäväksi. Opinnot ovat monimuoto-opintoja, jotka tehdään täysin opiskelijan omassa aikataulussa, joten ei pitäisi olla niin vaikeaa.

        Voisit laatia henkilökohtaisen opintosuunnitelman, josta ilmenee, milloin aiot suorittaa mitäkin opintoja ja kuinka laajoja ne ovat. Tällä tavalla saisit itsellesi hyvän suunnitelman ja voisit osoittaa, että ko. opinnot ovat suoritettavissa työkkärin kriteereiden mukaan.


    • haistakaatten suikka

      sitä työttömyysetuutta olisi voinut koko yliopisto-opiskelusi ajaksi saada - mitä ne nyt kestää - 5 - 6 vuotta yliopisto-opiskelut. Että silleen. Ja sen opiskelunhan on tuettava työttömän työllistymistä.

      Siksi toisekseen, työvoimatoimistossa on käyttäydytty epäasiallisesti, jos on sulle ikään kuin luvattu työttömyystukea yliopistoajaksi - voi, voi, ei ne saa luvata etukäteen mitään - ja asiahan on yleensäkin harkinnanvaraista, saako sitä mitään vai ei. Muuten jos sinä saisit työttömyysetuutta akateemiseen opiskeluun, sitähän hakisivat kaikki - mitäs siitä tulisi.

      Niin, en minäkään saanut mitään lupauksia kun syksyllä kyselin mahdollisuutta saada tukea ilta-opiskeluun - sen sijaan täti mainosti heidän omaa työllisyyskoulustaan, joka muka oli vastaava. No hain, mutta en päässyt. Hain taas, mutta tällä kertaa vittuilin, kun se kurssi on taas haussa - jaaa-a, nyt en pääse edes haastatteluun, mutta ei väliä, niin tympeä se haastattelu oli jo edellisellä kerralla, pitivät pilkkanaan suorastaan. Ja siksi toisekseen, itse tipun kohta peruspäivärahalle, että se siitä - siinä vaiheessa tässä joutuu jo toimeentulotukiasiakkaaksi - ja saas nähdä ehkä sitten tulee jotain muutakin kuin vain, että ei, kun kysellään erilaisia tukirahoja!

    • selkeä tämä

      Miten noin hölmö hyväksytään yliopistoon. Et edes osaa hankkia elantoasi. Väärensitkö paperit?

    • avutontapiipittäjää

      Provo.
      Paitsi että itse sain suoritettua ansiosidonnaisella yliopistotutkinnon.
      En ollut näin avuton piipittäjä.

    • Dr. haloo !

      Ettekö taunot ymmärrä sitä että työttömyystuella voi opiskella vain ja ainoastaan ammattiin missä on selkeä työvoimapula.

    • 14+1

      Minä ainakin sain opiskella työttömäksi maisteriksi. Ihan kiva.
      Ja millä aloilla on työvoimapula? Monista vuosittaisista lähihoitajaryhmistä oikeastaan kukaan ei ole saanut vakipaikkaa, lomia ja määräaikaisuuksia tekevät kaikki.

    • nmklknkknknnkl

      Parissa vuodessa moni asia ehtii muuttua...

      Yliopiston voi käydä loppuun, jos tutkinto on kesken, mutta ei kai nyt kukaan ole koko tutkintoa opiskellut työttömyyskorvauksella? Muistaakseni siinä on se kahden vuoden maksimi, jonka voi omaehtoisena opiskeluna hoitaa, mutta kun maisteriksi asti menee yleensä minimissäänkin se neljä vuotta ja tyypillisesti 5-6 vuotta niin ihmettelisin, jos sitoutuisivat työkkärissä tuollaiseen ajanjaksoon.

      "Töitä ei ole tähänkään mennessä löytynyt, niin miten sitten opiskellessa?"

      Opiskelijana on yleensä todella helppo saada duunia. Kannattaisi työttömänkin vain valehdella olevansa koulussa, niin paljon helpommalla pääsisi esim. varastoon tai kauppaan.

    • fiksuja vinkkejä

      Valehdelkaa vaan olevanne koulussa ja ette olekaan.Jäätte kiinni siitä kuitenkin.

      • 17+14

        Itse olin opiskeluaikana n. 10 eri duunissa. Kertaakaan ei kyllä mitään todistuksia keskeneräisistä opinnoista vaadittu. Ehkä olisi eri jos hakisi muka insinööriopiskelijana alan hommiin, mutta jos hakee vaikka varastoduunia niin ketä kiinnostaa tarkastaa onko hakija oikeasti kauppiksessa vai ei. Se vaan kuulostaa paljon paremmalta kun on opiskelija verrattuna siihen, että on pitkäaikaistyötön.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4889
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      53
      3898
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3483
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      135
      2381
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      54
      2276
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe