Kertokaas, onko tilanteessani Finnvera oikea paikka mielestänne:
Aloitin toiminnan vuosia sitten jolloin hain finnverasta alkulainaa (oy) 10 000 euroa, tällä ostin tarvittavia laitteita yms. Hoidin lainan pois vuotta ennen erääntymistä, maksoin siis nopeammin kuin piti.
Tein ison investoinnin viime vuonna ja hain lainaa 30 000 euroa, nyt olen maksanut lainaa pois n. 10 000 euroa ja uusi investointi olisi tulollaan..
Vaihtoehto 1:
Maksan lainan pois ja jatkan toimintaani samalla koolla kuin missä nyt olen
Vaihtoehto 2:
Otan tilauksen vastaan ja joudun ottamaan tähän velkaa vähintään 150 tuhatta. Mikäli en onnistu: Pystyn maksamaan lainan takaisin, mutta häviän toki korot. Jos taas onnistun jää minulle voittoa n. 400 tuhatta josta sitten pitäisi laina maksaa pois.
Varsinaisesti ei ole olemassa riskiä, että homma menisi metsään. Jos homma kaatuu niin silloin rahaakaan ei mene ja häviän ainoastaan korkomenot. Jos homma taas onnistuu niin saan rahat varmasti, kyseessä on maailmanlaajuinen todella iso firma. Ongelma firman kanssa on vain, että he maksavat laskut minulle kahdesti vuodessa ja edellyttävät aina ensin tavarantoimitusta: Joudun siis tekemään tavaran ja toimittamaan sen mutta rahoja joudun odottamaan pahimmillaan n. 4kk. Maksut ovat aina tulleet ja olen käyttänyt ennen tuon 30 tuhannen hakua sopimuksen juristilla joka myös sanoi,ettei aukkoja ole, elleivät vain halua jättää maksamatta, mutta tällöin minulla on vakuutukset sekä varalla toinen tilaaja joka ostaa ylijäämän, joten saan kyllä rahani vaikkakin siinä kestäisi.
Tietenkin olisi tyhmää kun kysyntää on, jättää tilanne käyttämättä. Ongelmana minulla vain on noin suuren lainan hakeminen.. 30 tuhatta on raha jonka kuka tahansa pystyy vaikka palkkatyöllään maksamaan. Onhan niitä pienipalkkkaisia joilla on tuota summaa kalliimpia autojakin! 150 tuhatta taas alkaa olla sen kokoinen raha että sitä ei ihan heti maksellakkaan jos "kaikki kaatuisi" -Tiedetään, "pitää ottaa riskiä" mutta siksipä kirjoitankin;
Onko teillä tietoa miten paljon finnvera voi rahoittaa yhden firman toimintaa? (millä summalla) ja mitä vaativat vakuudeksi tuollaiseen summaan? Fiksuinta olisi soittaa suoraan finnveralle, mutta henkilö kenen kanssa olen asioinut on lomalla, päätös pitäisi tehdä ja henkilö kenen kanssa tänään juttelin vaikutti hieman "ymmärtämättömälle"..
Muita menoja ei juurikaan ole kuin minun oma palkka (2700 bruttona / kk) ja viivan alla olen nyt tälle vuodelle plussalla 110 tuhatta. Eli toiminta on kannattavaa, lainaakaan en periaattessa tarvisi mutta haluaisin sitä siksi, että voisin nukkua yöni rauhassa ilman että täytyisi alkaa jännittämään loppuuko rahat ja erääntyykö laskut ennen maksun saapumista..
Finnvera ?
8
460
Vastaukset
- tmi-
olet yrittäjä.täältä tuskin kannattaa neuvoja kysellä..
- Rahaa on
**Vaihtoehto 2:
**Otan tilauksen vastaan ja joudun ottamaan tähän velkaa vähintään 150 tuhatta. Mikäli en
**onnistu: Pystyn maksamaan lainan takaisin, mutta häviän toki korot. Jos taas onnistun jää
**minulle voittoa n. 400 tuhatta josta sitten pitäisi laina maksaa pois.
Toi sun konsepti ja laskelma kuulostaa niin vahvalta että jos Finnvera ei kiinnostu lainaaman sulle rahoja, niin mä kyllä voisin varmaan ainakin kolmasosan tosta tarvittavasta summasta lainata. Sovitaan vaan aika ja paikka missä kohdataan, niin tehdään paperit koroista ja takaisinmaksyuista, ja maksan sijoitukseni saman tien setelirahalla paikan päällä. Siis jos vaan kelpaa.- ketjun aloittaja
palaillaan asiaan jos finnvera ei suostu. Itse otan mieluusti sieltä koska korot ovat nyt alhaiset ja yksityisiltä lainatessa häviän korkoihin paljon enemmän. Muutoin olisin etsinyt pääomasijoitusyhtiöistä rahoitusta jo aikaisemmin. Kiitos tarjouksestasi.
Tähän toiseen vastaukseen: Olen yrittäjä, viestisi perusteella oli aika turhaa täältä hakea vastausta, onneksi joku vastasi asiallisesti. - ex-yrittäjä
ketjun aloittaja kirjoitti:
palaillaan asiaan jos finnvera ei suostu. Itse otan mieluusti sieltä koska korot ovat nyt alhaiset ja yksityisiltä lainatessa häviän korkoihin paljon enemmän. Muutoin olisin etsinyt pääomasijoitusyhtiöistä rahoitusta jo aikaisemmin. Kiitos tarjouksestasi.
Tähän toiseen vastaukseen: Olen yrittäjä, viestisi perusteella oli aika turhaa täältä hakea vastausta, onneksi joku vastasi asiallisesti.Aika pelottava konsepti. Joudut ottamaan valtavasti velkaa, jotta saisit isomman tilauksen myytyä ? Olet nähtävästi alihankkija. Tuossa on vaarana se, että vuoden päästä sinulle tarjotaan uutta tilausta ja joutuisit ottamaan sen myötä jo esimerkiksi 1,5 miljoonaa velkaa. Itse yrittäisin keplotella nykyisellä rahoituspohjalla ja asiakkailla sekä tekemään investoinnit huomattavasti varovaisemmin. Tuollainen 400 000 voittoa yhdestä tilauksesta kuullostaa liian hyvältä ollakseen totta ja niin ne tuppaavat yleensä olemaan. Toimitat tavaran ja asiakas päättääkin maksaa PALJON vähemmän. Mitä sitten teet ? Haastat ainoan, joka sinut voi liemestä pelastaa oikeuteen ? Mutta mitäpä minä asioista tiedän. Vasta pari puljua takana.
- tmi-
ketjun aloittaja kirjoitti:
palaillaan asiaan jos finnvera ei suostu. Itse otan mieluusti sieltä koska korot ovat nyt alhaiset ja yksityisiltä lainatessa häviän korkoihin paljon enemmän. Muutoin olisin etsinyt pääomasijoitusyhtiöistä rahoitusta jo aikaisemmin. Kiitos tarjouksestasi.
Tähän toiseen vastaukseen: Olen yrittäjä, viestisi perusteella oli aika turhaa täältä hakea vastausta, onneksi joku vastasi asiallisesti.vastaa.aika heikoilla kantimilla olet jos tosiaan kyselet neuvoja yrityksesi suhteen jostain keskustelupalstoilta,varsinki suomi24 missä ollaan vain jonkun nimimerkin takana,hei haloo ja herätys.luuletko tosiaan että joku täällä oikeasti lainaa jollekin rahaa..,huh huh mikä yrittäjä..;))
- Huutava
tmi- kirjoitti:
vastaa.aika heikoilla kantimilla olet jos tosiaan kyselet neuvoja yrityksesi suhteen jostain keskustelupalstoilta,varsinki suomi24 missä ollaan vain jonkun nimimerkin takana,hei haloo ja herätys.luuletko tosiaan että joku täällä oikeasti lainaa jollekin rahaa..,huh huh mikä yrittäjä..;))
>>>> herätys.luuletko tosiaan että joku täällä oikeasti lainaa jollekin rahaa..,huh huh mikä yrittäjä..;))
- noilla tiedoilla
Finveralla ei ole euromääräistä per firma-rajaa, mutta he eivät anna noin isoja lainoja ilman kiinteitä vakuuksia eivätkä rahoita hanketta kokonaan itse. Meidän piti saada pankki mukaan, toki yritys ja lainasumma olivat isompia, mutta periaate sama.
Korko ei ole heillä sen halvempi kuin pankeillakaan ja takaisinmaksuohjelma voi olla jopa tiukempi.
Jos riski on mielestäsi ottamisen arvoinen, kannattaisi pyytää tarjouksia eri rahoittajilta eikä mennä hattu kourassa anomaan almuja. Kauppias myy tuotetta ja rahoittaja myy rahaa, asiakas päättää ostaako. - aloittaja vastaa
Noniin, näin homma sitten meni:
Sain supistettua tilauksen useampaan osaan, joista laskutan erissä. tilaaja ymmärsi tuskani ja tein nyt sopimuksen niin, että hoidan hänelle tilauksen viidessä osassa, nyt en tarvitse isommin lainoja, toki hinnasta jouduin karvan verran tinkimään mutta plussalle kuitenkin jään reilusti, tilaaja saa tuotteen edukkaammin enkä minä joudu velkaloukkuun. Minulla alkaakin tästä työntäyteinen vuosi, ensimmäisten maksujen tultua voisin ottaa työntekijänkin itselleni loppuajaksi niin vähennän vähän omaa tulevaa tahtia.
Kiitoksia vain paljon vastauksista. On toki tyhmää kysyä mitään netissä, mutta en minä kenenkään kommentteja ainoana totuutena ottanut, siihenhän KESKUSTELU perustuu että puhutaan asioista ja jaetaan mielipiteitä. Saan tarvittavat tuotteet valmistamiseen elokuun lopussa joten pidän tässä kolmen viikon rentoutusvapaan, väännän sitten tilauksen ja mietin sitten mitä teen. Mukavaa loppukesää, minä pakkaan tänään ja lähden huomenna vaimon kanssa johonkin, pohjoiseen tai etelään, ei tiedä vielä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907492Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1216237Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604357Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2302990Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902600Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181808- 1111338
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1651334Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21741"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19666