Skiatos tax-free kauppa huijaa

entinen Kreikkafani

Varoitus !
Ole tarkkana, jos ostat Skiatoksen lentoaseman kaupasta tarjoustuotteita. Ostin laukun, missä iloiseksi yllätyksekseni oli -30% alennus. Kassalla minulle kuitenkin kerrottiin, että alennus olikin jäänyt vahingossa edelliseltä päivältä poistamatta ja vaikka laukussakin oli tarjoushinta, niin joutuisin maksamaan töyden hinnan. Virheitähän sattuu ja koska laukku oli mieleiseni, niin maksoin täyden hinnan. Finnairin lentokoneessa ilmenneen hydrauliikkaongelman vuoksi lentomme ei päässyt lähtemään ajoissa - itse asiassa lento myöhästyi n 22 tuntia - joten matkanjärjestäjä tarjosi meille sämpylät ja juotavan parin tunnin päästä ja huomasin ikkunan läpi, että kaupassa oli edelleen laukkujen alennus -30 % voimassa. Menin huomauttamaan siitä kauppaan, sillä ajattelin, että olivat unohtaneet poistaa virheellisen alennuksen. Minulle kuitenkin kerrottiin ensin nyt, että tässä laukussa ei ollutkaan alennusta vaan vain kaikissa muissa laukuissa se oli. Hyvä on, ajattelin, nytpä voinkin vaihtaa tämän laukun halvempaan alunperin kalliimpaan laukkuun maksamalla lisärahaa erotuksesta, mutta sepä ei käynytkään, sillä kuulemma heillä ei ollut lupa tehdä sitä verotuksellisista syistä. Myöskään palautus ei onnistunut. Puolen tunnin argumennoinnin, väittelyn ja oikeudenmukaisuteen vedoten sain kuitenkin ostaa erotuksen arvosta 2 muuta laukkua ts sain rahoilleni vastiketta. Huijauksesta tässä kuitenkin mielestäni oli kysymys, sillä enpä olisi alennushinnan voimassaoloa huomannut ellei lentokone olisi ollut pahasti myöhässä (matkanjärjestäjä maksoi ylimääräisen hotelliyön 1-tason hotellissa (matka oli 3 hotellissa) ja vaatimattoman päivällisen sekä 3 sämpylä vesi/virvokeannosta (maksettu hotelli oli buffeeaamiaisella päivällisellä).
Älkää siis maksako alennushintatuotteista täyttä hintaa vaan jättäkää ostamatta tai tarkistuttakaa hinta ennen maksamista!
Olen matkustanut Kreikassa 23 vuoden ajan kesäaikaan ja tähän asti kreikkalaiset ovat olleet rehellisiä ja luotettavia, mistä syystä johtuen luotin kassan esimiehen hintaselvitykseen. Maailma muuttuu ja tästä lähtien en luota enää kreikkalaisiinkaan.
Vaihdanko kesämatkakohdetta, mietin?
Entinen Kreikkafani

3

3167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaksi kokemusta

      Itse kävin Kreikassa lomalla 1992 ja jo tuolloin minua yritettiin huijata useammssa eri paikassa ja tilanteessa. Kreikkalainen tyrkyttää turistille auliisti apuansa silloinkin kun turisti ei tarvi apua ja jos erehtyy ottamaan tyrkytetyn avun vastaan niin kohta on koura ojossa ja mikään ei tunnu riittävän. Minun kreikka-kiintiö tuli täyteen kerrasta. Kreikkalaisisa asiakpalvelutyöntekijöissä on paljon rahanhneita tavalla jota en ole kokenut muissa maissa.

      • jusi2

        mene Turkkiin niin tiedät mitä tyrkyttäminen on.


      • pekka 56
        jusi2 kirjoitti:

        mene Turkkiin niin tiedät mitä tyrkyttäminen on.

        Olemme perheen kanssa käyty turkissa 14-vuotta, ovat tyrkyttäneet mutta kun heille osaa vastata oikein tyrkyttäminen loppuu. Eikä ole myöskään huijattu missään kaupassa, tai kentillä.....
        pe


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      91
      2660
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2607
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2569
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      79
      2468
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      42
      1976
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      68
      1954
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      140
      1843
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      29
      1402
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1361
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      19
      1248
    Aihe