Omaisuus myyty alihintaan ennen kuolemaa

neuvoa vailla

Tuttavani soitti eilen järkyttyneenä perunkirjoitustilaisuudessa ilmi tulleista asioista:

Ilmeni, että hänen edesmennyt äitinsä oli myynyt avopuolisolleen talonsa muutama kuukausi ennen kuolemaansa pilkkahinnalla avomiehelleen. Talon aikea arvo liikkuu 80 000- 100 000e ja kauppakirja oli 10 000 eurolle, eikä sitäkään summaa ollut maksettu, vaan avomies sanoi, että vainaja oli ollut hänelle velkaa ja tuo kauppasumma kuittasi velan.

Tässä on paljon hämärää...
1. vainaja oli todella sairas (syöpä) jo kaupanteon aikana, ja tuskin tajusi, mihin nimensä oli laittanut.
2. vainaja oli kertonut lapsilleen, että on tehnyt testamentin, jota ei kuitenkaan löytynyt.
3. kuolinpesässä ei ole muita varoja kuin tuo myyty talo (jota ei siis nyt enää ollutkaan), joten rintaperilliset eivät saa edes lakiosuuttaan.

Sanoin tuttavalleni ihan mutu-tuntumalla, että perillisten pitää hakea kaupan mitätöintiä, olenko oikeassa?
Mitä pitäisi tehdä tässä tilanteessa? Perukirjan moittiminen? Huijausta on todella tapahtunut...

5

1188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hankalaa..

      on, mutta perukirjaa ei voi moittia. Tuosta ketjusta selvinnee oleellinen. Avomies oikeuteen huijauksesta, mutta lopputulos voi olla, että huijausta ei voi näyttää toteen ja haastajat joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikulut.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/2801619

      • 12+3

        moittia ja myös kysyä häntä hoitaneen lääkärin mielipidettä sairauden tilasta sillä hetkellä,kun oli allekirjoittanut kauppakirjan ja aina pitää olla todistajat ei kauppakirja ole laillinen jos siinä vain myyjän allekirjoitus jota ei voida edes nyt todentaa onko se edes oikea allekirjoitus vai onko juku muu sen tehnyt eli väärennys.Kaupan todistaneisiin henkilöihin yhteyttä ja jos näyttää että häviäte niin verottajalle ilmoitus tuosta kaupasta sillä se kyllä ottaa omansa ja koska alihintaan myyty verottaja laskee paljon olisi ollut oikea hinta ja loppu menee lahjana eli avokki joutuu maksamaan sitten 90 000€:sta lahjaverot jos oli 100 000€ mökki eli tulee pikkasen veroja,kun ei ole aviopuoliso eikä lähisukulainen.Menee ainakin kymmeniä tuhansia tuolta ketkulta.

        Ja toisille muistutukseksi,jotta jos alkaa omat vanhemmat sekoileen mielestänne niin aina kannattaa yrittää hakea holhouksen alle ei pääse tuhlaileen rahoja sen jälkeen ollenkaan.


    • 22

      Talokaupoissa kun mukana kaupanvahvistaja, ja yleensä he kyllä katsovat missä kunnossa osapuolet ovat, ja onko kauppasumma edes jossain järkevässä suhteessa kiinteistö arvoon nähden. Ei muuta kuin lakimiehen juttusille ja kauppaa kaatamaan, jos tapahtumat menneet todella noin niin luulisi kaatuavan melko helposti.

      • 34

        Haastatelkoon kaupanvahvistajan ja toisena todistajana olleen (vaikka on ehkä vahvistajan sihteeri) henkilön, että löytyykö ostajaan päin joku tuttavuus tms. Lakimiehen puheille pohtimaan, että onko merkittäväksi kerrottu kaupan alihinta lahja. Lähellä tiedossa ollutta kuolemaa annettuna lahja on ehkä testamenttiin rinnastettava ja siten lakiosiin huomioitava, vaikka lahjan saaja ei ole perillinen. Suosiolahjastahan ei ole kyse, koska saaja on avokki.


      • aloittajan vast.
        34 kirjoitti:

        Haastatelkoon kaupanvahvistajan ja toisena todistajana olleen (vaikka on ehkä vahvistajan sihteeri) henkilön, että löytyykö ostajaan päin joku tuttavuus tms. Lakimiehen puheille pohtimaan, että onko merkittäväksi kerrottu kaupan alihinta lahja. Lähellä tiedossa ollutta kuolemaa annettuna lahja on ehkä testamenttiin rinnastettava ja siten lakiosiin huomioitava, vaikka lahjan saaja ei ole perillinen. Suosiolahjastahan ei ole kyse, koska saaja on avokki.

        Kysyinkin tuttavaltani, ketä on ollut todistamassa kauppakirjaa ja pyysin, että kyselisivät heiltä, missä kunnossa äitinsä oli ollut ja oliko ymmärtänyt, mitä teki. Sanoin myös, että pyytää lääkärintodistuksen, jotta voisi näyttää toteen, että myyjä ei ollut enää täydessä ymmärryksessä.

        Tämä ostaja-avokki sanoi, että kauppa on laillinen, koska notaari on sen vahvistanut... mutta eipä hän todellakaan tullut "fiksuudessaan" huomioineeksi, että noin pahasti alihintaan tehdystä kaupasta hän joutuu maksamaan roimat lahjaverot (ja siitä lapset ainakin pitävät huolen, että verottaja ottaa syyniin tuon kaupan).

        Vainaja oli kertonut viime vuoden puolella (ennen tuota kauppakirjan päiväystä) pojalleen, että "on tehnyt testamentin, jossa avokki saa asumisoikeuden taloon ja lapset saa lakiosansa ja loput menee lapsenlapsille.

        Avokki oli siunaustilaisuudessa kännipäissään retostellut, että "olen tässä vähän poltellu papereita.."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17003
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      41
      4734
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      298
      2676
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      140
      1969
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1579
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      396
      1512
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      16
      1449
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1293
    9. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      20
      1194
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      10
      1109
    Aihe