suomalaiset tuulipukukansaa

vanha-kaarlo

Mihin on kadonnut se vanha hieno miesten tyyli että pistetään puku päälle, aina kun lähdettiin kylään tai kaupungille? Ennen kyllä osattiin pukeutua. Aina kun katselee vanhoja valokuvia niin melkein jokaisessa kuvassa miehillä on puvut.
No maailma on muuttunut, enkä väitäkkään että aina pitäisi olla puku päällä. Mutta tuntuu siltä että fiksustikkin pitäisi osata pukeutua joissakin tilanteissa. Raavailla miehilläkin saattaa olla huppari ja farkut jossain juhlatilaisuudessa. hyh.

Suomalaiset eivät kuulemma osaa pukeutua, niin ne sanovat. Mutta väitän niin että ovat suomalaiset osaneet pukeutua varmasti fiksummin ennen 90-lukua, milloin tapahtui tuulipukuvallankumous ja suomalaisista tuli tuulipukukansaa.

Myös tässä parin vuoden sisällä olen huomannut hälyttävän muutoksen sellaisessa asiassa, että YLEn miesuutistenlukijatkin ovat alkaneet lukemaan uutisia ilman krakaa tai pikkutakki auki. Varsinkin fiksu pukeutuminen on tärkeä osa uutistenlukijan uskottavuuden kannalta...

Ja vielä sekin hävettää kun televisiohaastatteluissa suomalaisten yhtiöiden johtajat esiintyvät missä lie kahisevassa tuulipuvussa, kuten esim Vr:n toimitusjohtaja. Varsinkin noin tärkeiden henkilöiden tulisi miettiä mitä pukee julkisesti päällensä, sillä vaikuttaahan se ihmisten assosiaatioihin (mielleyhtymiin) kyseisistä henkilöistä.
Ainoa fiksusti pukeutuva ammattikunta näyttää nykyään olevan bussinkuljettajat, joilla on aina puvut päällä.

10

927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpö höpö

      Tuulipuvut olivat muodissa 80-luvun kieppeillä eikä niitä enää näe kovin usein edes hölkkääjien yllä. "Tuulipuku" elää lähinnä ruikuttajien mielikuvituksessa.

      • ihanaana

        en minäkään ymmärrä miksi miehillä on aina huppari ja farkut, se on niin vastanmielistä!! Jollain hevareillakin on parempi tyylitajua kun laittavat mustan kauluspaidan ja nahkahousut. Sekin on paljon tyylikkämpää.

        Hassua kun naisille kehitetään kaikkee uutta mutta miehille ei. Mutta se että miehellä on huppari ja farkut niin siitä tulee semmonen olo että se ei välitä mistään.
        Miehille olisi vaikka mitä muita hienoja vaatteita.

        Minusta on tosi kiva nähdä kun vanhat miehet ( 70 vuotiaita) pistävät aina puku päälle sunnuntaisin kun menevät jonnekkin. Se on mielestäni tosi kiva juttu, näyttävät että he välittävät!!


      • Höpö höpö
        ihanaana kirjoitti:

        en minäkään ymmärrä miksi miehillä on aina huppari ja farkut, se on niin vastanmielistä!! Jollain hevareillakin on parempi tyylitajua kun laittavat mustan kauluspaidan ja nahkahousut. Sekin on paljon tyylikkämpää.

        Hassua kun naisille kehitetään kaikkee uutta mutta miehille ei. Mutta se että miehellä on huppari ja farkut niin siitä tulee semmonen olo että se ei välitä mistään.
        Miehille olisi vaikka mitä muita hienoja vaatteita.

        Minusta on tosi kiva nähdä kun vanhat miehet ( 70 vuotiaita) pistävät aina puku päälle sunnuntaisin kun menevät jonnekkin. Se on mielestäni tosi kiva juttu, näyttävät että he välittävät!!

        Sinä ja aloittaja olettekin siis vielä kouluikäisiä. Työlämässä nimittäin pukuja vilisee ja on runsaasti niitäkin työpaikkoja, joissa ilman krakapukua kulje muut kuin kopiohuoneen lähettipojat.


      • Locopoco

        Mun mielestä tuulipukuun pukeutuvat lähinnä vanhat 60-vee spurgut.


    • affafasfasfasdfc

      Mahtaa olla rankkaa olla sinä.
      Onneksi minun ei tarvitse saada päänsärkyä muiden pukeutumisesta.
      Tervetuloa kesällä kuolemaan kun pukeudun tarkoituksella sukkiin ja sandaaleihin, nautin kaltaistesi junttien hätäilystä ja provosoitumisesta.

    • mirkku kakkonen

      Kävin vasta pietarissa ja ihailin kyllä sitä pukeutumista,naiset erittäin tyylikkäitä ja turha kenekään puhua mistään ryssäilystä.
      Itse olen suomalaisittain näyttävä nainen mutta kyllä siellä vähän jäi harmaavarpuseksi.Suomalaisilla on vähättelevä suhtautuminen itsensä "laittamiseen"..naisilla lattakengät ja hiukst laittamatta,miehillä ei sen kummempaa.Tämä on se valitettava yleisnäkymä.
      Samaa olen kaivannut vaikka en mikään ikäloppu ole-se ihana tapa vanhemmilla miehillä että nostavat hattua kun naista tervehtivät.Sekä se että yleensä avataan naiselle ovi,eikä luikita itse siitä ovenvälistä.
      Itse pukeudun aina ihmisten ilmoille mennessäni tyylikkäästi,en mihinkään mene mitensattuu,mutta vähänväliä saan kuulla"sinä se aina olet niin..." ja "sinä se aina jaksat laittaa..."sekä "sinä olet hieno nainen mutta minä se VAAN..."Ja varmaan tähänki kommentoidaan että on muutakin tekemistä,mutta tosiasiassa siihen ei mene aikaa niinpaljon että se on mikään syy.Sehän on kanssaihmistenkin kunnioittamista,joka suomessa alkaa olemaan vieras asia muutenkin kun pukeutumisen puolesta.

      • statussymboli

        Rikkaassa Pohjolassa käytetään tuulipukuja eikä halpoja perinteisiä pukuja. Maailman kallein vaate on tuulipuku (=shell suit) maksaa 80 miljoonaa, NASAn käyttämä erikoispuku. Kalleimman perinteisen puvun saa alle miljoonalla. Köyhät käyttävät tavallisia pukuja, perus-tummia pukuja, irtotakkeja ja kravatteja saa UFFistakin parilla eurolla mutta ei kunnon tuulipukua. Älkää siis häpeilkö tuulipukuja, kyllä venäjälläkin ja itä-euroopassa niitä käytettäisiin jos köyhällä kansalla olisi tuulipukuun varaa.


    • Xy

      Krakaa ja pukuahan en pistä päälleni kuin äärimmäisen pakon edessä ja sellaista pakkoa ei ole vielä tullut, vaikka monet juhlatkin on käyty, sillä on niin monta muutakin tapaa miehenä pukeutua siististi ja tyylikkäästi. Miksi pitäisi pukeutua johonkin 300 vuotta vanhaan konseptiin (puku), joka on mielestäni aikansa elänyt. Jos joku pukuun haluaa pukeutua, niin siitä vaan, mutta on turha itkeä jos jonkun muun tyyli ei miellytä. Miesten pukeutumista ei enää muotimaailmailmassa tulisi ottaa niin itsestäänselvyytenä kuin se nyt on vaan kehittää jotain uutta miehillekin. Pääasiahan pukeutumisessa on kuitenkin siisti kokonaisuus ja että henkilö viihtyy vaatteissaan ja tällöin puku on vain yksi vaihtoehto.

      • mirkku kakkonen

        Siis on muitakin kun joko tuulipuku TAI musta puku.Kaupat pursuaa tyylikkäitä vaatteita ilman että tarttee olla musta solmio kaulassa rippipuvun kanssa


    • tuulipuku on paras

      "Ja vielä sekin hävettää kun televisiohaastatteluissa suomalaisten yhtiöiden johtajat esiintyvät missä lie kahisevassa tuulipuvussa, kuten esim Vr:n toimitusjohtaja."

      Poliitikot ja toimitusjohtajat haluavat samaistua imagoltaan tavalliseen kansaan, mutta vilkaisepa vähän millaisia tuulipukuja nämä herrat käyttävät haastatteluissa, ei varmasti luhtaa tai haltia. Esim. pelkät Asolon kengät maksavat yli 1000€ (ja on tehty kevlarista eikä nylon-kuidusta kuten tavallisen kansan goretex kuteet). Kyllä kelpaa lähteä etelämantereelle tai himalajalle vaeltamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      29
      5099
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4081
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3657
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2718
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      150
      2506
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2378
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2189
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2157
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1538
    Aihe