Onko kukaan koskaan tuonut esiin Venäjän uhkaa? Jos venäläistä teknologiaa salakuljetettiin Ruotsin kautta USA:han, ei Venäjä tuosta tietenkään pitänyt. Ehkä he halusivat sen lopettaa ja palkkasivat useita upottamaan laivan. Panoksia tuli asettaa keulaporttiin ja toisia tekemään reikiä, jotta alus nopeammin uppoaisi. Eräistä kuvista voi havaita paketin keulaportissa. Keulaporttihan ei luotauskuvien todisteitten mukaan edes irronnut täysin ja oli laivan vieressä kuvissa. Toisin oli mediassa. Olisiko Venäjä painostanut pohjoismaita Ruotsia ja Suomea ydinaseitten käytön uhalla? Kaikki vastoin hangoittelevat tulisivat sitten eliminoiduiksi. Tuostahan on kertomusten mukaan näyttöä. Pelastuneita ilmoitettiin myöhemmin hukkuneiksi ja yksihän vaikutti jopa murhatulta jälkeenpäin. Suuri yleisö on saatu pidettyä hiljaisena ja epäilijöitä pidetään kuin ufoja nähneinä. Laivanrakentajien mukaan pelkän keulaportin irtoaminenkaan ei vielä olisi upottanut kyseisellä tavalla laivaa. Omaiset varmasti ovat jatkuvasti halunneet lisää tietoa ja tutkintaa. Miksihän laivan sementointi kiinnosti, koska ydinvoimalaonnettomuudestahan ei ollut kyse? Onneksi omaisten painostus lopetti hiekan ajon kesken. Hiekan kuljettelun hinnalla olisi tuo alus jo saatettu ehkä hinattua rannikolle ja nostettua ylös ja vainajat omaan maahan. Vainajiahan oli videoiden mukaan ympäri laivan ulkopuolella. Omituista puuhaa 16 vuotta sitten. Venäläisten apua ei huolittu, jotta ilmataskuihin jääneet olisi saatu pelastettua. Heitä varmasti noissa satojen joukossa oli, mutta kärsivät hitaan kuoleman laivan uumenissa. Tästäkin on vaiettu.
ESTONIA-KESKUSTELU EI LOPU KOSKAAN...
40
1354
Vastaukset
- Aikuisten oikeasti
Höpö-höpö.
Vapaa nestepinta autokannella oli laivan tuho ja jos on telakalla tsupparina tai hitsarina niin se ei tee päteväksi arvioimaan, saati käsittämään, laivan uppoamiseen johtavista tekijöistä yhtikäs mitään.
Kuvista havaitaan "Paketti" keulaportilla?
Nyt ei taida sinulla olla ihan kaikki konemiehet montussa...
Kuka niitä reikiä siellä porailisi ja millaisella kalustolla ajattelit päräytettävän reikiä aluksen pohjan 10 cm paksuun cortex-teräkseen kunhan ensin selviää polttoaine -ja painolastitankkien läpi sinne pohjan luo?
Robin-hoodin tarjous-akkuporakoneellako?
Matkustajalautasta ei myöskään "Ilmataskuista" pelasteta yhtikäs ketään, semmoista härveliä ei ole tehty joka siihen kykenisi riittävällä nopeudella, veden paineesta hyttien väliseinät ja rakenteet hajoavat alta aika yksikön ja aluksen sisällä on täydellinen sekamelska ja pimeys...Ei sieltä ketään kyetä hakemaan.
On tainnut tulla luettua Jutta Raben kirjallista oksennusta vai?- kyllä sanoi mykkä
Eiköhän tämä ketjun aloittaja ole sama kuin kuunari koiviston kirjakauppias..
- Höhhöhöööhöö
Nyt taisi mennä sentit ja millit sekaisin...
- 20
sisäpiirin tietoa, että Porin ja Paraisten kaupunkien salaliittolla olisi jotain tekemistä Estonia upotuksen kanssa. Estonia oli harjoitusta tulevaa Koiviston upotusta varten. Tämä on varmaa tietoa Piimältä.
- puurot ja vellit
Mulla on aivan varmaa sisäpiirin tietoa että tämä numero 20 on levittänyt innokkaasti nimimerkki Piimästä totuudenvastaista tietoa. Kysynpä vain, miksi?
puurot ja vellit kirjoitti:
Mulla on aivan varmaa sisäpiirin tietoa että tämä numero 20 on levittänyt innokkaasti nimimerkki Piimästä totuudenvastaista tietoa. Kysynpä vain, miksi?
Voiko pahasti vainoharhaisesta huijarista kukaan levittää totuudenvastaista tietoa? Heikola on omassa mielenvikaisuudessaan todennäköisesti aihettanut enemmän taloudellista tuhoa kuin kukaan muu venealalla ollut henkilö suomessa..
- m.o.t.
Välittäjä_LKV kirjoitti:

a.k.o.???
- minä ja tieto
puurot ja vellit kirjoitti:
Mulla on aivan varmaa sisäpiirin tietoa että tämä numero 20 on levittänyt innokkaasti nimimerkki Piimästä totuudenvastaista tietoa. Kysynpä vain, miksi?
ehkä siksi kun on niin mukava nuolla esimiesasemassa olevien peppua
- minä ja tieto
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Voiko pahasti vainoharhaisesta huijarista kukaan levittää totuudenvastaista tietoa? Heikola on omassa mielenvikaisuudessaan todennäköisesti aihettanut enemmän taloudellista tuhoa kuin kukaan muu venealalla ollut henkilö suomessa..
Ja tälle välittäjällekö nimimerkki MIKAJA/LEIRUU on antanut jonkinmoisen synninpäästön? (Betoniäijä tuomittu taas)
Minä en antaisi edes tämän kommentin perusteella ja lisääkin saastaa hänen näppäimistöstä hän itse omassa persoonassaan on levittänyt tänne Laivat ja merenkulkuun - minä ja tieto
minä ja tieto kirjoitti:
ehkä siksi kun on niin mukava nuolla esimiesasemassa olevien peppua
Tämä jälkimmäinen kommentti on osoitettu nimimerkiie 20
- artur
Kuka on se laivanrakentaja, jonka mukaan alus ei olisi uponnut keulaportin ja visiirin irtoamisen vuoksi. Nimiä kehiin.
Ja ketkä venäläiset olisivat auttaneet ilmataskuihin? jääneitä. Eivät pystyneet sukellusvene Kurskinkaan tapauksessa itse itseään auttamaan vaan apu tuli ulkopuolelta.
Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, että taidat olla betonimylläri itse. Sen verran on poskettomia puheita. - Tiedon jano tyydytet
sen siitä saa kun tutkinta "pimitti" syyllisen inhimmillisistä syistä. Estonian uppoamiseen oli kolme syytä, väärin suunniteltu keula (visiirin muoto ja rampin rakenne visiirin sisään) Toiseksi, rakenteellisesti heikot visiirin ja rampin lukot. Kolmanneksi, Estonia ajettiin hajalle "alemmuuden" tunteen takia (Isot punainen ja valkoinen hiljensivät, Estonia päätti päteä pysymällä aikataulussa) Asiassa ei ole MITÄÄN hämärää.....
Pimityksestä johtuen HUHUT lähtivät kasvamaan ja elämään, kuten nytkin. - joonas 11
mistä näitä oikei sikiää !!!
- Osui ja upposi
Kaikuluotainkuvissa keulaportti makasi Estonian vieressä, sen pystyy jokainen katsomaan netistä! Sukelluskuvissahan näkyi sisältäpäin tullut räjähdys, joka oli rikkonut kyljen useamman kerroksen läpi, metallin taipuminen ulospäin kuin kukan terälehdet, osoittaa sen. Melkein miehen mentävä reikä kuitenkin. Kaikkeahan ei pystytty tutkimaan kun alus makaa kyljellään. Yhdessä kuvassa, totta, kahden maan tutkijat tulkitsivat mahdollisen muoviräjähteen keulaportin keskivälille asetettuna, se on netistä kenen tahansa katsottavissa. Jos on kiinnostunut, niin katsomaan vaan.
- andresson
Kumma kun eivät Jutta ja Greg huomanneet asiaa, jonka olet itse huomannut. Eivät myöskään Meyerin telakan asiantuntijat kapteeni Meyer.
Saksalainen Vtt:tä vastaava laitoskaan ei löytänyt merkkejä mistään räjähdysaineesta saati räjähdyksestä. Ja minkä kahden maan tutkijat ovat sellaisista muoviräjähteistä kertoneet?
MM. Rabe väittää, että samaan aikaan oli radiohäiriö Itämerellä. Täydellistä asiantuntemattomuutta. On hyvin tavallista merellä, että jonkun aluksen vhf:n tangentti jää jumiin ja kantoaalto päälle.
Summasummarum:
Kipitä nyt pian viranomaisten pakeille kertomaan ratkaisseesi arvoituksen nimeltä Estonian uppoaminen. Mikäli olet täysi-ikäinen, suosittelen kuitenkin ensin tapaamaan psykiatrisi, sillä hänellä saattaa olla lääkitys oireisiisi. - 24
on antaa linkki kuviin, vai olisko parempi että juttelisit psykiatrisi kanssa salaliittoteoriasta.
- Ruduksen agentti
24 kirjoitti:
on antaa linkki kuviin, vai olisko parempi että juttelisit psykiatrisi kanssa salaliittoteoriasta.
etta jos Jouko Heikola olisi saanut betonoida Estonian ennen matkalle lahtoa,niin koko tilanne olisi toinen.
Alus olisi uponnut heti toijayksien irroittamisen jalkeen ja nain luultavasti kaikki olisivat pelastuneet.Spe-
kulointiahan tama on,mutta jatkossa Jouko voi pistaa factaa kehiin.Vai? - betonirakentaja
Ruduksen agentti kirjoitti:
etta jos Jouko Heikola olisi saanut betonoida Estonian ennen matkalle lahtoa,niin koko tilanne olisi toinen.
Alus olisi uponnut heti toijayksien irroittamisen jalkeen ja nain luultavasti kaikki olisivat pelastuneet.Spe-
kulointiahan tama on,mutta jatkossa Jouko voi pistaa factaa kehiin.Vai?Vielä kun palautetaan muistiin vanha nyrkkisääntö: "On olemassa vesitiivistä BETONIA mutta ei ole olemassa vesitiivistä BETONIRAKENNETTA".
Tässä tapauksessa tuo tulee siis ymmärtää siten että betonoitu vene ei voi upota, koska se ei ole vesitiivis. Siitä siis vuotaa vesi halkeamien kautta ulos eli takaisin mereen. - JoopaJooJoo
ja yhdessäkään ei ole räjähdyksen jälkiä.
Ilmeisesti on sitten myös keksitty muoviräjähde joka jää räjähdettyään ehjäksi?
"Miehen mentävä" reikä ei myöskään alusta upota.
Kuvissa oleva repeämä ei ole iso ja on sauman repeämä ja lisäksi
tankkitopin alapuolella, se myöskään ei ole reunoiltaan taipunut ulospäin ja on ihan normaali repeämä.
Aikoinaan Juliana-luokan laivoissa harva se kerta saatiin tilata sukeltaja hitsaamaan
näitä pikku repeämiä millä sinällään ei ole vaikutusta aluksen pinnalla pysymiseen.
Teoria myös edellyttää räjähteen sijoittamista painolastitankkiin, aika hemmo joka sen ohi mennen käy sinne mahdollisesti täynnä olevaan tankkiin tuikkamaassa paukun kun telakoinnissakin ottaa aikaa päästä tankkeihin silloin kun ne täytyy tarkastaa.
Outoa ajattelua sekin että estääkseen sotamateriaalin kuljetuksen, venäläiset järjestivät äärettömän ison ja monimutkaisen operation jota olisi täytynyt suunnitella tolkuttoman pitkän aikaa ja jossa samalla tapettiin tolkuttomasti ihmisiä....Itse olisi suuravallan edustajan vain estänyt sen materiaalin laivaan toimittamisen jos semmoista yleensäkään olisi ollut.
Toki tämä toimintakaava on todellisuudesta irti olevalle salaliittoteoreetikolle liian yksinkertainen. - Hiijahooo...
JoopaJooJoo kirjoitti:
ja yhdessäkään ei ole räjähdyksen jälkiä.
Ilmeisesti on sitten myös keksitty muoviräjähde joka jää räjähdettyään ehjäksi?
"Miehen mentävä" reikä ei myöskään alusta upota.
Kuvissa oleva repeämä ei ole iso ja on sauman repeämä ja lisäksi
tankkitopin alapuolella, se myöskään ei ole reunoiltaan taipunut ulospäin ja on ihan normaali repeämä.
Aikoinaan Juliana-luokan laivoissa harva se kerta saatiin tilata sukeltaja hitsaamaan
näitä pikku repeämiä millä sinällään ei ole vaikutusta aluksen pinnalla pysymiseen.
Teoria myös edellyttää räjähteen sijoittamista painolastitankkiin, aika hemmo joka sen ohi mennen käy sinne mahdollisesti täynnä olevaan tankkiin tuikkamaassa paukun kun telakoinnissakin ottaa aikaa päästä tankkeihin silloin kun ne täytyy tarkastaa.
Outoa ajattelua sekin että estääkseen sotamateriaalin kuljetuksen, venäläiset järjestivät äärettömän ison ja monimutkaisen operation jota olisi täytynyt suunnitella tolkuttoman pitkän aikaa ja jossa samalla tapettiin tolkuttomasti ihmisiä....Itse olisi suuravallan edustajan vain estänyt sen materiaalin laivaan toimittamisen jos semmoista yleensäkään olisi ollut.
Toki tämä toimintakaava on todellisuudesta irti olevalle salaliittoteoreetikolle liian yksinkertainen.Tutkimuksissa epäilivät, että semtex olisi ollut mahdollinen räjähde, jota käytettiin. Kuvissa oli tuo vesirajan alapuolella oleva ulospäin kääntynyt suuri aukko. Tästä ei lehtola maininnut eikä kuvia ole virallisessa raportissa julkaistu. Tärkeät kiinnityspultitkin keulaportista heitettiin mereen. Keulaportin keskellä ollut pakettikin katosi myöhemmistä sukelluskuvista. Ei sitäkään näytetty, mitä sisälsi. Vaikeista asioista on ilmeisesti parempi vaieta kuin selittää. Ihmiset unohtavat nämä asiat pian kuitenkin. Suurelle yleisölle on mukavampi antaa "myönteinen" kuva asiasta. Jos joku sitten uskaltaa sanoa vastaan, on suuri lammaslauma määkimässä kuorossa takaisin. Kokeissahan tuota laivamallia ei saatu uppoamaan, koska siinä ei ollut reikiä.
- Tormi A
Hiijahooo... kirjoitti:
Tutkimuksissa epäilivät, että semtex olisi ollut mahdollinen räjähde, jota käytettiin. Kuvissa oli tuo vesirajan alapuolella oleva ulospäin kääntynyt suuri aukko. Tästä ei lehtola maininnut eikä kuvia ole virallisessa raportissa julkaistu. Tärkeät kiinnityspultitkin keulaportista heitettiin mereen. Keulaportin keskellä ollut pakettikin katosi myöhemmistä sukelluskuvista. Ei sitäkään näytetty, mitä sisälsi. Vaikeista asioista on ilmeisesti parempi vaieta kuin selittää. Ihmiset unohtavat nämä asiat pian kuitenkin. Suurelle yleisölle on mukavampi antaa "myönteinen" kuva asiasta. Jos joku sitten uskaltaa sanoa vastaan, on suuri lammaslauma määkimässä kuorossa takaisin. Kokeissahan tuota laivamallia ei saatu uppoamaan, koska siinä ei ollut reikiä.
Että Estonian arvoitus on ratkaistu tällä foorumilla.
"Tutkimuksissa epäilivät, että semtex olisi ollut mahdollinen räjähde, jota käytettiin".
Mikähän tutkimus oli kyseessä kun en aiemmin ole kuullut?
Kaiketi kansainvälinen komissio oli täysin turha, sillä amatöörisalapoliisit näyttävät omaavan sellaista tietoa, jonka olisi suonut tuotavan yleiseen tietoon.
"Kokeissahan tuota laivamallia ei saatu uppoamaan, koska siinä ei ollut reikiä".
Mitkähän kokeet ja kenen toimesta tehdyt ovat kyseessä ja missä ne tehtiin?
Kysyy merimies
- Etsin Estoniaa
- 30
Kaikki tiedetään kirjoitti:
http://www.onnettomuustutkinta.fi/uploads/c0jh90a91e76wwc.pdf
Ilmeisesti tutkimuskomissio vahvistettuna Rabella ja Bemishillä sekä Werner Hummelilla ei ole tutustunut internetissä saatavissa olevaan faktatietoon pommeista ja muoviräjähteestä. Täten se ei ole päätynyt oikeaan loppupäätelmään onnettomuudesta. Avo Pihtkin elää Luxemburgissa uuden henkillöllisyyden turvin.
Olisi näiden veijareiden ollut syytä surffailla enemmän niin koko homma olisi selvä. - 6
30 kirjoitti:
Ilmeisesti tutkimuskomissio vahvistettuna Rabella ja Bemishillä sekä Werner Hummelilla ei ole tutustunut internetissä saatavissa olevaan faktatietoon pommeista ja muoviräjähteestä. Täten se ei ole päätynyt oikeaan loppupäätelmään onnettomuudesta. Avo Pihtkin elää Luxemburgissa uuden henkillöllisyyden turvin.
Olisi näiden veijareiden ollut syytä surffailla enemmän niin koko homma olisi selvä.joku paketti josta salaliitto teoreetikot heti tietävät siinä olevan jotain räjähdettä! Jos olisit joskus ollut laivassa tietäisit siellä olevan tuollaisia paketteja. Ihme vaan ettei enämpää näkynyt. Jos kuvassa olisi näkynyt vaikka silakka olisi sekin varmaan tarkoittanut, että Estonia upotettiin.
- Avo vai ei?
Ken tietää vastauksen tähän vastaamatta jääneeseen kysymykseen ja videoon?
http://www.youtube.com/watch?v=atjKbaohJds&feature=related- dfg
Tutun mukaan on.
- Vesipöhö
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1255085&ref=lk_is_ul_1
Vettä tuli tässäkin, eikä tietoa mikä aiheutti!- 12
eikö niitä laivoja ole uponnut tuhatmäärin ennenkuin keulaportti on edes keksitty. Laivoja on uponnut niin kauan kuin niitä on ollut ja tulee uppoamaan.
- Asento ! Uimaan ala.
Armeija militaristit koheltavat aina, joka maassa, tällä kertaa svedut. Ovatko petterit jo siirtäneet Utö:kin Tukholman saaristoon, vai onko heillä oma Utönsä? Kyä nää "variksenpelättimien" harjoitukset on niin perseestä.......kohellusta. Kai se on taas sukellusvene.......
- Syvällistä mietintää
Minäkin kiinnostuin tutustumaan, kun en aiemmin ajatellut moista, vaan uskoin ns. "virallisiin raportteihin" . Minusta tuo keulaportti on rakennettu vahvimmista materiaaleista, eikä todella tunnu menevän kaaliin se tapa, millä se muka irtosi. Luinkin varsin kiinnostavan artikkelin:
http://www.factgroup.nu/est/visor.html
Pani ajattelemaan vieläkin syvemmin asiaa uudelleen.- MayDay...
Estonian kapteeni ei hätäsanomassaan muille puhunut muuta kuin kallistumasta. Kyllä kapteeni varmasti olisi sanonut, että menetimme keulaportin ja saimme kallistuman, näin ei kuitenkaan tapahtunut. Keulaportti oli siis vielä paikallaan tuossa vaiheessa? Näin on oletettava. Se siis irroitettiin sukeltajien toimesta? Mahdollista se on, koska uppoamispaikat oli ilmoitettu tahallaan vääriksi, miksi? Keulaportin tärkeä osa heitettiin takaisin mereen? Miksi? Miten on sitten selitettävissä, että Mariellan kapteeni ilmoitti, että he poimivat merestä 40 henkeä, mutta myöhemmin tuo määrä on milloin 14, 16 tai jotain muuta? Tuo video on tallella. Muita todisteita on kerätty jonkin instanssin toimesta talteen.
- Kaitsu
MayDay... kirjoitti:

Se visiiri nostettiin juuri siitä paikasta kuin raporteissa on kerrottu, olin itse kuljettamassa Turun Sanomien ja Lehtikuvan kuvaajia kun se visiiri nostettiin ylös, kävimme myös ajamassa Estonian uppoamispaikalla, kaikuluotaimeen piirtyi paatti hyvin, joka oli merkitty poijullakin silloin.
Rauta vaan oli antanut periksi, niin ja PV Rajakarilla siellä käytiin kuin vielä silloinkin kun se sukellusporukka siellä puuhaili. - hfygh
Kaitsu kirjoitti:
Se visiiri nostettiin juuri siitä paikasta kuin raporteissa on kerrottu, olin itse kuljettamassa Turun Sanomien ja Lehtikuvan kuvaajia kun se visiiri nostettiin ylös, kävimme myös ajamassa Estonian uppoamispaikalla, kaikuluotaimeen piirtyi paatti hyvin, joka oli merkitty poijullakin silloin.
Rauta vaan oli antanut periksi, niin ja PV Rajakarilla siellä käytiin kuin vielä silloinkin kun se sukellusporukka siellä puuhaili.K. Lehtola itse myönsi valheen hylyn sijainnista.
Keulaportti löydettiin ihan oudosta paikasta, vaikka on kaikuluontainkuvissa lähes kiinni. - Tietoa lissää
hfygh kirjoitti:
K. Lehtola itse myönsi valheen hylyn sijainnista.
Keulaportti löydettiin ihan oudosta paikasta, vaikka on kaikuluontainkuvissa lähes kiinni.Mää taas kuuli ko pojat sanos, et joku porilaine kumppanenneen oli tehny siel laival jottai salasia betonointikokeita
- Agentti007
Tämä taitaa tukea tuota pommiteoriaa
http://www.livevideo.com/video/Vendetta/AAE66A10BB2A43B693880A8AD5AF4F6D/estonia.aspx- hummel
On hylätty sakaslaisten ja muidenkin toimesta, joten mitä sitä nyt kaivelemaan, maallikko.
- Salaistako tämäkin?
Jonkilainen laivaliikenteen valtaus on tapahtunut Estonian uppoamisen jälkeen. Ei suomalaisia laivoja enää seilaa kuin yksi vaivainen muodon vuoksi! Onko mafia tässä takana - mistä rahaa on virrannut köyhälle Virolle ja Suomi luopui liikenteestä?? Onko jollain parempaa tietoa, kiinnostaa kovasti! Salataanko suurelta yleisöltä jotain?
- siellä mukana
Myrsky oli kyllä järjettömän kova tuona yönä. Olin itse silloin toisella laivalla. Se, joka lähtee laivalle sellaisella säällä, saa syyttää itseään seurauksista... Parempikuntoisessa uudemmassa laivassa sai kiivetä jyrkkää ylämäkeä ylös aalloissa, ja toisaalta laskea liukumäkeä alas sitten. Laiva oli ihan piukassa täynnä lasin siruja, koska juuri mikään tavara ei pysynyt pitelemättä pöydillä yms. Olen risteillyt todella monta kertaa ja mikään koskaan ei ole vetänyt vertoja tuolle kokemukselle ja sille säälle, uskomaton myrsky!
- Maby drue come drue
No tämä kertoo jo sen, että joku haluaa salata ja paljon kun kerran ei tänäpäivänä ketään ei pääse sukeltamaa ja selvittämään syytä miksi Estonia upposi.
Amerikkalaiset teki dokumentin ja jollain ihmeen syyllä he pääsi sinne sukeltamaan,
Dokumentti jopa tuli ulos tv:stä joten pyytäkää uusintaa sille.
Ruumiita ei kuulemma pitänyt olla ulkopuolella ja niitä oli siellä sekä reikä vasemmassa kyljessä joka dokumentissa osottautui niin, että reikä oli ulospäin suuntautunut.
PYYTÄKÄÄ KAIKKIA KANAVIA ESITTÄMÄÄN TUO ULKOPUOLISTEN TEKEMÄN DOKUMENTIN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1298016Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567115Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834866Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2493305Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012764Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1272352- 1531990
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari171933Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411750Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?2061685