Eläkelakeja muutetaan ainoastaan eduskunnan istuntosalissa ja sinne pyrkii senioripuolueen ehdokkaat.
Ikäjakuman mukaan n.70 kansanedustajaa kuuluisi olla yli 60 v.
Lukuisat piilopoliittiset eläkejärjestöt ovat hyväuskoisesti kuvitelleet, että uskontoon verrattava omapuolue muuttaa leikatun indeksin tai syrjivän verotuksen. Vuodesta 1977, jolloin ensimmäinen eläkeleikkaus tehtiin, on ollut 33 vuotta aikaa korjata tilapäiseksi säädetty eläkkeiden vuosittainen heikennyslaki. Vanhat valtapuolueet eivät ole sitä tehneet. Eläkejärjestöillä ei ole otetta edunvalvontaan.
Eläkeläiset istuntosaliin päättämään.
17
619
Vastaukset
- jakolasku
suurin osa nk. seniori-ikäisiä joko hieman alle tai yli 60-vuotiaita.
LISTAUS VAALIPIIREITTÄIN (ikäjakautuma 1938 - 1952)
_______________________
HELSINGIN VAALIPIIRI
Kokoomus Sirpa Asko Seljavaara s. 1939 (sekä Valto Koski toiseksi vanhimmat eduskunnassa)
Demari Rakel Hiltunen s. 1940
Kokoomus Pertti Salolainen s. 1940
Demari Jakob Söderman s. 1938 (Erkki Pulliainen on syntynyt myös 1938) (vanhimmat)
Demari Erkki Tuomioja s. 1946
UUDENMAAN VAALIPIIRI
Kokoomus Eero Akaan-Penttilä s. 1943
Demari Kimmo Kiljunen s. 1951
Demari Risto Kuisma s. 1947
Vasemmisto Jaakko Laakso s. 1948
Kokoomus Eero Lehti s. 1944
Kokoomus Lasse Viren s. 1949
Kokoomus Sauli Niinistö s. 1948
Demari Matti Saarinen s. 1947
KD Tarja Tallqvist s. 1944
VARSINAIS-SUOMEN VAALIPIIRI
Kokoomus Ilkka Kanerva s. 1948
Keskusta Esko Kiviranta s. 1950
Kokoomus Jouko Laxell s. 1950
Keskusta Mauri Salo s. 1946
Vasemmisto Jyrki Yrttiaho s. 1952
SATAKUNNAN VAALIPIIRI
Keskusta Timo Kalli s. 1947
Demari Reijo Kallio s. 1950
Vasemmisto Veijo Puhjo s. 1948
AHVENANMAAN MAAKUNNAN VAALIPIIRI
RKP Naukle'r Charlotte s. 1952
HÄMEEN VAALIPIIRI
Keskusta Sirkka-Liisa Anttila s. 1943
Vasemmisto Matti Kauppila s. 1945
Demari Jouko Skinnari s. 1946
KYMEN VAALIPIIRI
Demari Sinikka Hurskainen s. 1951
Demari Valto Koski s. 1939 (saman ikäinen Sirpa Asko-Seljavaara)
Keskusta Markku Laukkanen s. 1950
Kokoomus Reijo Paajanen s. 1950
Vasemmisto Pentti Tiusanen s. 1949
ETELÄ-SAVON VAALIPIIRI
Kokoomus Olli Nepponen s. 1940
POHJOIS-SAVON VAALIPIIRI
Keskusta Seppo Kääriäinen s. 1948
Persu Pentti Oinonen s. 1952
Demari Kari Rajamäki s. 1948
Vasemmisto Erkki Virtanen s. 1952
POHJOIS-KARJALAN VAALIPIIRI
Demari Lauri Kähkönen s. 1947
Demari Esa Lahtela s. 1949
Kokoomus Pekka Ravi s. 1949
Keskusta Eero Reijonen s. 1947
VAASAN VAALIPIIRI
KD Bjarne Kallis s. 1945
Keskusta Juha Mieto s. 1949
RKP Bengt Nordman s. 1944
Persu Raimo Vistbacka s. 1945
RKP Ulla-Maj Wideroos s. 1951
KESKI-SUOMEN VAALIPIIRI
Vasemmisto Matti Kangas s. 1944
KD Toimi Kankaanniemi s. 1950
Demari Reijo Laitinen s. 1950
Keskusta Lauri Oinonen s. 1947
Keskusta Mauri Pekkarinen s. 1947
OULUN VAALIPIIRI
Demari Matti Ahde s. 1945
Keskusta Kyösti Karjula s. 1952
Demari Raimo Piirainen s. 1952
Vihreä Erkki Pulliainen s. 1938
Kokoomus Lyly Rajala s. 1951
Keskusta Tapani Tölli s. 1951
Kokoomus Tuulikki Ukkola s. 1943
Vasemmisto Unto Valpas s. 1944
Keskusta Pekka Vilkuna s. 1949
LAPIN VAALIPIIRI
Keskusta Hannes Manninen s. 1946
Vasemmsto Esko-Juhani Tennilä s. 1947
Keskusta Paavo Väyrynen s. 1949
Tässä nykyiset edustajat joista osa jo eläkeikäisiä ja osa kohta tulossa. Oikeastaan eläkeläisten asioista puhutaan sangen harvoin. Jos puhutaan niin tyyliin montako vaippaa hoidossa oleva vanhus voi vuorokauden aikana käyttää.
Nämä kansanedustajat saavat itse mukavan eläkkeen, ei taida muiden eläkkeet kiinnostaakaan.
Ainut kansanedustaja X-toimittaja Tarja Tallqvist on aidosti kiinnostunut vanhoista ihmisistä ja hänkin vanhusten kohtelusta ja hoidosta.
Luulen että senioripuolue on erittäin huonosti tunnettu, mutu tosin.- E.K Järvenpää
Pitää paikkansa ja syyt selviää tästä. Voittaneet saavat etumatkaa, kuin hölmölän juoksukilpailuissa.
Aamulehden uutisissa kerrottiin Runebergin päivänä Alexander Stubbin mainiosta vaaliseminaarista jossa kuusikymmentä varakasta lahjoittajaa keräsivät 73000 euron kolehdin. ”Cool Finland” seminaarissa puhuttiin taloudesta ja maailmanpolitiikasta. Menettelyssä ei ole mitään paheksuttavaa kommentoi Tarasti.
Samoja aiheita samanaikaisesti sivuttiin Jyväskyläläisessä kerhohuoneessa kun Seniorit suunnittelivat vaalitilaisuuttaan ”syrjivä indeksikäytäntö” Kolehtia kahvikustannusten peittämiseksi ei kerätty, kun edelliskerrasta oli jäänyt yli. Keskustelussa tuli esiin myös, että kolmet vaalit käynyt puolue ei saa veronmaksajien puoluetukea, mitä vanhat puolueet jakavat toisilleen 36 miljoonaa euroa.
Hämmästeltiin myös sitä miten eriarvoisessa asemassa ehdokkaat ovat kun ulkoministeri käyttää kampanjaansa työaikaa, ministeriön resursseja ja saa medialta jatkuvasti maksutonta mainosta sekä elinkeinoelämältä rahaa.
Hyvinvointisuomen rakentaja pitkän työuran tehnyt eläkeläisehdokas yrittää saada mielipidekirjoituksia sanomalehtiin, eikä uneksikaan YLE: n mahtavasta maksuttomasta uutismainonnasta jota nämä kilpailun aiemmin voittaneet saavat.
Käytännössä demokratia ja yhdenvertaisuus poikkeaa perustuslain ylevistä periaatteista. Taloudellinen ja henkinen ikäsyrjintä tökkää kuitenkin yrittämään oikeuksien peräämistä myös senioreita, kun siihen on tilaisuus. Palkinnonjakotilaisuutta juhliessa kannattaa nämä erilaiset etumatkat ja lähtökohdat muistaa. - jakolasku
E.K Järvenpää kirjoitti:
Pitää paikkansa ja syyt selviää tästä. Voittaneet saavat etumatkaa, kuin hölmölän juoksukilpailuissa.
Aamulehden uutisissa kerrottiin Runebergin päivänä Alexander Stubbin mainiosta vaaliseminaarista jossa kuusikymmentä varakasta lahjoittajaa keräsivät 73000 euron kolehdin. ”Cool Finland” seminaarissa puhuttiin taloudesta ja maailmanpolitiikasta. Menettelyssä ei ole mitään paheksuttavaa kommentoi Tarasti.
Samoja aiheita samanaikaisesti sivuttiin Jyväskyläläisessä kerhohuoneessa kun Seniorit suunnittelivat vaalitilaisuuttaan ”syrjivä indeksikäytäntö” Kolehtia kahvikustannusten peittämiseksi ei kerätty, kun edelliskerrasta oli jäänyt yli. Keskustelussa tuli esiin myös, että kolmet vaalit käynyt puolue ei saa veronmaksajien puoluetukea, mitä vanhat puolueet jakavat toisilleen 36 miljoonaa euroa.
Hämmästeltiin myös sitä miten eriarvoisessa asemassa ehdokkaat ovat kun ulkoministeri käyttää kampanjaansa työaikaa, ministeriön resursseja ja saa medialta jatkuvasti maksutonta mainosta sekä elinkeinoelämältä rahaa.
Hyvinvointisuomen rakentaja pitkän työuran tehnyt eläkeläisehdokas yrittää saada mielipidekirjoituksia sanomalehtiin, eikä uneksikaan YLE: n mahtavasta maksuttomasta uutismainonnasta jota nämä kilpailun aiemmin voittaneet saavat.
Käytännössä demokratia ja yhdenvertaisuus poikkeaa perustuslain ylevistä periaatteista. Taloudellinen ja henkinen ikäsyrjintä tökkää kuitenkin yrittämään oikeuksien peräämistä myös senioreita, kun siihen on tilaisuus. Palkinnonjakotilaisuutta juhliessa kannattaa nämä erilaiset etumatkat ja lähtökohdat muistaa.lukemassa, ja hän kertoo siinä näin.......
Torstaina 3.2.2011
Takana aamupäivän mittainen vaaliseminaarini "cool Finland". Erinomaista keskustelua talouden trendeistä ja maailmanpolitiikan tilasta. Äänessä Carl Bildt, Martti Ahtisaari, Jorma Ollila, Sixten Korkman, Björn Wahlroos ja Risto Penttilä.
Yleisössä yrityksiä ja yksityis henkilöitä, jotka ovat halunneet lähteä tukijoikseni eduskuntavaaleissa.
Kaikki kampanjan rahakuviot hoidetaan 100% reilusti ja avoimesti uuden vaalirahoituksen mukaan. Seminaarin liput maksoivat 1200 euroa kappale. Tavoitteeni oli kerätä seminaarilla 50.000 euron kampanjabudjetti. Iloisesti yllätyin, kun tilin saldo näytti tänä aamuna 73.406,19euroa. Mukana on myös pieniä lahjoituksia ihmisiltä eri puolilta Suomea jotka ovat lahjoittaneet kokoomuksen lahjoituslippaan kautta. Mahtava juttu, kiitos niistä kaikista.
Lahjoitukset tulen käyttämään Uudenmaan 27 kunnan kiertämiseen, kampanjatempauksiin, lehti-ilmoituksiin, T-paitoihin ja niin edelleen.
Tarkoitus on tehdä rundi, puhua ihmisten kanssa ja tsempata kentällä myös muita kokoomuksen ehdokkaita samaan tapaan kuin vuoden 2004 eurovaaleissa.
_____________
Siis
* on mukava puhua talouden trendeistä
* on kiva kun muut kultapossukerholaiset tukee minua
* kaikki on niin avointa (100%) ja reilua
* no hups tavoitteenani oli kerätä 50.000 mutta (kertoo iloisesti) tuotto olikin yli 73.000 euroa
' saan kiertää ainakin 27 kuntaa muiden rahoilla
Mahtava juttu kerta kaikkiaan kun sain kultapossukerholaiset liikkeelle ja kaikilla oli lompakot mukana kuten sovittiin.
__________________
Selailin lisää ja totesin Stubbin huonokuntoiseksi kun hän tarvitsee niin monta avustajaa.
Avustajat
-------------
Ministerin sihteeri
Diblomaatti avustaja
Diblomaatti avustaja
Assistentti
Erityisavustaja
Lehdistöavustaja
Assistentti
Assistentti
Autonkuljettaja
Vanhoja ja sairaita ei hoideta mutta "ikuista hymyilijää" passaa yhdeksän palkattua henkilöä ja koltapossukerholaiset syytää tyypille rahaa.
Tosi rehellistä ja tasapuolista! - E.K Järvenpää
jakolasku kirjoitti:
lukemassa, ja hän kertoo siinä näin.......

Tosi rehellistä ja tasapuolista!Vain eläkeläisten innostuminen rehelliseen politiikkaan saa muutoksen aikaan.
- jakolasku
E.K Järvenpää kirjoitti:
Vain eläkeläisten innostuminen rehelliseen politiikkaan saa muutoksen aikaan.
liian kapeasti on niitä muitakin ihmisryhmiä mitkä kaipaisi elämälleen iloa (joka konkreettisesti on rahaa) ja arvostusta.
- E.K Järvenpää
jakolasku kirjoitti:
liian kapeasti on niitä muitakin ihmisryhmiä mitkä kaipaisi elämälleen iloa (joka konkreettisesti on rahaa) ja arvostusta.
Erikoistumalla eläkepolitiikkaan ja keskittymällä tärkeimpään indeksiremonttiin ja eriarvoiseen verotukseen laitetaan ne kuntoon ensin ja sitten vasta muuta. Rahattoman puolueen ei kannata hajoittaa reserssejaan, korjattavaa kyllä löytyy. Se on talkooväestä kiinni jos haluaa panostaa muihinkin epäkohtiin, ei sitä kukaan kiellä.
- Minä vanhus
Kaikki tuossa listassa on vanhoja jääriä, ettei heistä ole enää mihinkään ja joukossa on paljon
pakkoruotsittajia joita emme enää äänestä.
"Pakkoruotsiahan opiskellaan tietysti siksi, koska onhan meillä pakkomamatiikkakin.
Tuohan on totta. Perusteeksi käy myös se, että ihmisen on pakko myös kuolla. Tuolla perusteella pakkoruotsi voitaisiin laajentaa maailmanlaajuiseksi kaikia kansallisuuksia koskevaksi pakoksi eli kaikkien jotka olemme kuolevaisia, on opiskeltava pakkoruotsia. - E.K Järvenpää
Minä vanhus kirjoitti:
Kaikki tuossa listassa on vanhoja jääriä, ettei heistä ole enää mihinkään ja joukossa on paljon
pakkoruotsittajia joita emme enää äänestä.
"Pakkoruotsiahan opiskellaan tietysti siksi, koska onhan meillä pakkomamatiikkakin.
Tuohan on totta. Perusteeksi käy myös se, että ihmisen on pakko myös kuolla. Tuolla perusteella pakkoruotsi voitaisiin laajentaa maailmanlaajuiseksi kaikia kansallisuuksia koskevaksi pakoksi eli kaikkien jotka olemme kuolevaisia, on opiskeltava pakkoruotsia.Kielipolitiikassa on muutoksen aika. Kiina valloittaa talouspolitiikallaan maailmaa ja Venäjän kaupan merkitys on jälleen kasvanut.
- jakolasku
jakolasku kirjoitti:
lukemassa, ja hän kertoo siinä näin.......
Torstaina 3.2.2011
Takana aamupäivän mittainen vaaliseminaarini "cool Finland". Erinomaista keskustelua talouden trendeistä ja maailmanpolitiikan tilasta. Äänessä Carl Bildt, Martti Ahtisaari, Jorma Ollila, Sixten Korkman, Björn Wahlroos ja Risto Penttilä.
Yleisössä yrityksiä ja yksityis henkilöitä, jotka ovat halunneet lähteä tukijoikseni eduskuntavaaleissa.
Kaikki kampanjan rahakuviot hoidetaan 100% reilusti ja avoimesti uuden vaalirahoituksen mukaan. Seminaarin liput maksoivat 1200 euroa kappale. Tavoitteeni oli kerätä seminaarilla 50.000 euron kampanjabudjetti. Iloisesti yllätyin, kun tilin saldo näytti tänä aamuna 73.406,19euroa. Mukana on myös pieniä lahjoituksia ihmisiltä eri puolilta Suomea jotka ovat lahjoittaneet kokoomuksen lahjoituslippaan kautta. Mahtava juttu, kiitos niistä kaikista.
Lahjoitukset tulen käyttämään Uudenmaan 27 kunnan kiertämiseen, kampanjatempauksiin, lehti-ilmoituksiin, T-paitoihin ja niin edelleen.
Tarkoitus on tehdä rundi, puhua ihmisten kanssa ja tsempata kentällä myös muita kokoomuksen ehdokkaita samaan tapaan kuin vuoden 2004 eurovaaleissa.
_____________
Siis
* on mukava puhua talouden trendeistä
* on kiva kun muut kultapossukerholaiset tukee minua
* kaikki on niin avointa (100%) ja reilua
* no hups tavoitteenani oli kerätä 50.000 mutta (kertoo iloisesti) tuotto olikin yli 73.000 euroa
' saan kiertää ainakin 27 kuntaa muiden rahoilla
Mahtava juttu kerta kaikkiaan kun sain kultapossukerholaiset liikkeelle ja kaikilla oli lompakot mukana kuten sovittiin.
__________________
Selailin lisää ja totesin Stubbin huonokuntoiseksi kun hän tarvitsee niin monta avustajaa.
Avustajat
-------------
Ministerin sihteeri
Diblomaatti avustaja
Diblomaatti avustaja
Assistentti
Erityisavustaja
Lehdistöavustaja
Assistentti
Assistentti
Autonkuljettaja
Vanhoja ja sairaita ei hoideta mutta "ikuista hymyilijää" passaa yhdeksän palkattua henkilöä ja koltapossukerholaiset syytää tyypille rahaa.
Tosi rehellistä ja tasapuolista!Martti Mahtisaari sai kehut Stubbilta, oli pakko kehua kun lahjuksia satoi ovista ja ikkunoista.
Stubb: "Ahtisaaren valtuuskunnat liikkeelle."
Ulkoministeri Alexander Stubb kehuu presidentti Martti Ahtisaaren kauppavaltuuskuntia.
Suomen pitäisi saada taas "Ahtisaaren kauppavaltuuskunnat" liikkeelle edistämään suomalaisten yritysten vientiä.
Näin esitti ulkoministeri Alexander Stubb tänään OP Pohjolan tutkimussäätiön teemapäivässä Helsingissä.
- Paavo Väyrynen on tehnyt erinomaista työtä, Stubb kiitteli kollegaansa ulkomaankauppaministeriä ja laskeskeli että Väyrysen matkassa oli yritysvaltuuskunta noin 30 matkalla, Stubb sanoi.
KAUPPALEHTI 14.02.2011
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
* Voihan niitä vaalirahatilaisuuksia sanoa teemapäiviksi, kolehti taisi kiertää jälleen.
* Väyrynenkin on kelpo mies kehuihan Paavo kirjassaan Alexanderia.
* Lentokonekin lentää edelleen.
* Petaako Stubb uutta virkaa Martti Mahtisaarelle? - E.K Järvenpää
E.K Järvenpää kirjoitti:
Kielipolitiikassa on muutoksen aika. Kiina valloittaa talouspolitiikallaan maailmaa ja Venäjän kaupan merkitys on jälleen kasvanut.
Kiina nousi maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Suomen eduskunnassa tarvitaan nyt kokemusta katso www.senioripuolue.fi
- jakolasku
E.K Järvenpää kirjoitti:
Kiina nousi maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi. Suomen eduskunnassa tarvitaan nyt kokemusta katso www.senioripuolue.fi
BBC:n lainaamien ekonomistien mukaan Kiina saavuttaa nykyisellä kasvuvauhdilla Yhdysvallat n.kymmenessä vuodessa. (YLE)
Luin yhden jutun vuodelta 2006 jossa taloustutkijat mainitsivat Kiinan nopean talouskasvun jatkuvan ainakin pari seuraavaa vuosikymmentä. (global.finland) - E.K Järvenpää
jakolasku kirjoitti:
BBC:n lainaamien ekonomistien mukaan Kiina saavuttaa nykyisellä kasvuvauhdilla Yhdysvallat n.kymmenessä vuodessa. (YLE)
Luin yhden jutun vuodelta 2006 jossa taloustutkijat mainitsivat Kiinan nopean talouskasvun jatkuvan ainakin pari seuraavaa vuosikymmentä. (global.finland)Yhdysvaltalaiset ovat velkaa Kiinalle 20000 taalaa per kansalinen ja Suomen valtio eläkeläisille verovelkaa 200 miljooonaa per vuosi.
- E.K Järvenpää
E.K Järvenpää kirjoitti:
Yhdysvaltalaiset ovat velkaa Kiinalle 20000 taalaa per kansalinen ja Suomen valtio eläkeläisille verovelkaa 200 miljooonaa per vuosi.
Vaalit on tulossa ja olen ajatellut äänestää ehdokasta joka ei saa veronmaksajien eikä Sukarin puoluetukea, siis rehellistä suomalaista senioria.
- jakolasku
E.K Järvenpää kirjoitti:
Vaalit on tulossa ja olen ajatellut äänestää ehdokasta joka ei saa veronmaksajien eikä Sukarin puoluetukea, siis rehellistä suomalaista senioria.
minä äänestän persuja koska olen populisti.
- AnjaKoivistoinen
jakolasku kirjoitti:
minä äänestän persuja koska olen populisti.
Jäinpä oikein miettimään Jakolaskun listaa heistä. Miksi he eivät pane hantiin eläkeläisiin kohdistuvista leikkauksista?
Niin, eihän eläkeasiat heitä koske. Vuosikaudet jopa kymmenet vuodet hyvää palkkaa ja muita etuja saaneena, eivät he ymmärrä ja tiedä mitä on elää kittuuttaa kädestä suuhun elämää. Hyvä eläke odottamassa. Valta ja raha on sokaisut, tuijotetaan vain omaan napaan.
No, vaalit on tulossa, toivottavasti KANSA työnantajana ymmärtää vaihtaa TYÖNTEKIJÄNSÄ, jotka eivät ole lojaaleja työnantajalleen. Kuormasta syöminen, valehtelu, asioiden salaaminen ja pimittäminen, työajan ja rahan väärinkäyttöön syyllistyminen ja suoranainen rikollinen toiminta. Mikä yritys kestää tälläisia työntekijöitä? - jakolasku
AnjaKoivistoinen kirjoitti:
Jäinpä oikein miettimään Jakolaskun listaa heistä. Miksi he eivät pane hantiin eläkeläisiin kohdistuvista leikkauksista?
Niin, eihän eläkeasiat heitä koske. Vuosikaudet jopa kymmenet vuodet hyvää palkkaa ja muita etuja saaneena, eivät he ymmärrä ja tiedä mitä on elää kittuuttaa kädestä suuhun elämää. Hyvä eläke odottamassa. Valta ja raha on sokaisut, tuijotetaan vain omaan napaan.
No, vaalit on tulossa, toivottavasti KANSA työnantajana ymmärtää vaihtaa TYÖNTEKIJÄNSÄ, jotka eivät ole lojaaleja työnantajalleen. Kuormasta syöminen, valehtelu, asioiden salaaminen ja pimittäminen, työajan ja rahan väärinkäyttöön syyllistyminen ja suoranainen rikollinen toiminta. Mikä yritys kestää tälläisia työntekijöitä?on yltymään päin, tauti iskee usein telkun äärellä, ajankohtakin on usein n.klo 20.30. Tilanne rauhoittuu uutisten jälkeen.
Ah kuinka ihanaa on isovanhemmuus "isovanhemmuus voimavarana" kun ei tarvitse pohtia riittääkö eläkeraha kuukaudeksi.
www.eeroakaan-penttila.fi
Monet ehdokkaat on muistaneet nyt seniori-ikäiset mutta muistihan on kansanedustajilla hyvin lyhyt. Ilmeisesti kaikilla on vähintään alkava tai keskivaikea dementia. - E.K Järvenpää
jakolasku kirjoitti:
on yltymään päin, tauti iskee usein telkun äärellä, ajankohtakin on usein n.klo 20.30. Tilanne rauhoittuu uutisten jälkeen.
Ah kuinka ihanaa on isovanhemmuus "isovanhemmuus voimavarana" kun ei tarvitse pohtia riittääkö eläkeraha kuukaudeksi.
www.eeroakaan-penttila.fi
Monet ehdokkaat on muistaneet nyt seniori-ikäiset mutta muistihan on kansanedustajilla hyvin lyhyt. Ilmeisesti kaikilla on vähintään alkava tai keskivaikea dementia.Kaikki kansanedustajat muistivat tänään taas toisiaan kuten palkankorotuksessa 8 %. Jopa presut pitivät linjan hallitusnälkäisinä. Vanhanen pääsi kuin koira veräjästä. Rötöstely saa jatkua laillisesti. Eduskunnan moraali on alhaalla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama73403Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve583253Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä442949Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932836On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972610Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132317Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl552063Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661951