3,5-vuotiaan pojan käytös

Hirvittävää!

Olipahan taas kerho. Poikani veti siellä aivan överiksi kaiken. Ei halunnut leikkiä muiden lasten kanssa vaan leikki itsekseen ja jos joku lapsista tuli lähemmäs, leikki autoilla kovemmin ja muka "vahingossa" osui sitten tällä autolla toiseen lapseen. Todellisuudessa teki tämän tahallaan, kyllä minä huomasin ja muutkin äidit. Vei myös leluja toisten lasten kädestä. Käytös oli sellaista, että parilla muulla vähän nuoremmalla lapsella tuli itku. No, loppu kerhon väritti mielellään kuvia liituväreillä. Sitten kun oli aika lähteä kerhosta pois, ei pukemisesta tietenkään tullut mitään. Viskeli hatut, hanskat ympäriinsä ja antoi avokämmenestä minulle. Just, tosi kivaa!

Mikä ihme poikaani vaivaa? Mitä minun pitäisi tehdä, että käytös olisi ystävällisempää. Pojallani on vielä puheen ymmärryksessä ja kehityksessä ongelmia, joten en ole ihan varma ymmärtääkö hän aina mitä hänelle sanoin. Yritin kysyä kotona, miksi käyttäydyit kerhossa noin mutta ei poika siihen osannut vastata. Vastasi siis ihan jotain muuta asian vierestä. Perheeseen on syntynyt neljä kuukautta sitten vauva, joten toki pojallani on nyt ollut hankalaa sopeutua uuteen tilanteeseen. Poikani ei myöskään ole ollut päivähoidossa reiluun puoleen vuoteen ja on oltu vaan kotona keskenämme.

Mitä tekisin, jos ensi kerralla kerhossa alkaa sama show? Tottakai kielsin poikaani, mutta näytti menevän ohi korvien. Oikeasti purskahdin itkuun kotona, kun minulla ei tunnu olevan mitään otetta poikaani. Kotona hän on kiltti, mutta kerhossa enkelistä tuli pikkupiru.

2

397

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsekin kokeneena

      Kuule, tuo on niin normaalia tuon ikäsiltä. En taida edes tuntea yhtään 2-5 vuotiasta joka ei olisi laittanut tuollaista showta pystyyn. :) Varsinkin nyt kun teillä on pieni sisarus niin poikasi käytös on oikein ymmärrettävää. Jos joku toisista äideistä kauhisteli mielessään tuota, hänellä on ilmeisesti huono muisti tai "kauhukokemukset" vielä edessä päin.

      Meillä oli viimeisin paha raivari kaupassa: lapsonen raahattiin ensin kainalossa ruokakauppaan, jossa hänen piti ottaa pieni ostoskärry. Hän ei kuitenkaan ottanut eikä suostunut isoon kärryyn istumaan (on jo sen kokoinen ettei saa nostettua siihen ellei suostu) joten joutui kävelemään. No, pääsimme puoliväliin isoa kauppaa (ja isoja ostoksia) kun palleromme päättikin haluta sen pikkukärryn. Sitä ei tietenkään enää haettu, kun ei heti kelvannut ja lapsella kiehahti yli näin kauniisti sanottuna. Hän makasi lattialla, potki kengät jaloistaan, sanoi yhtä ohi halunnutta ja neuvomaan tullutta vierasta tätiä tyhmäksi, löi minua siinä tädin silmien alla, poru kuului kuulemma toiselle puolelle kauppaa kun isi luikki korvat punoittaen karkuun... Jatkoin itse samalla käytävällä rauhassa ostoksia ja sanoin lapselle, että tulee sitten nostelemaan tavaroita kärryyn kun on rauhoittunut ja antaa laittaa kengät jalkaansa. Tätejä muuten kerääntyi tässä vaiheessa kurkkimaan ja paheksumaan käytävän päähän. Yhtäkkiä itku loppui kuin seinään ja lapsi pyysi laittamaan kengät ja alkoi tomerana auttaa ostosten teossa. Tädit seurasivat meitä silmät pyöreinä koko kauppareissun ajan mutta mitä siitä. Ja löytyi se isikin myöhemmin sieltä hyllyjen välistä... ;) Tämän jälkeen olemme käyneet onnistuneesti jo monia kertoja kaupoissa. Ilmeisesti lapsi ei enää kehtaa järjestää kohtausta?

      Meillä on noihin hölmöilyihin auttanut se että olemme hammasta purren ja itkua vääntäen käyneet muutaman kerran viikossa harjoittelemassa kerhoissa ja muissa vastaavissa julkisissa paikoissa. Jonkun ajan päästä raivarit ovat kummasti jääneet vähemmälle, koska ainakaan meidän lapsi ei kehtaa näyttää kaikkia tyhmyyksiään hyville kavereilleen. Itse täytyy myös uskaltaa komentaa lastaan muidenkin aikana kuten kotona, koska lapsi huomaa heti jos äiti "näyttelee". Meillä on auttanut sekin, että kerhossa hyppään hetkeksi kahvipöydästä juoruilemasta ja opastan lastani miten voisi nyt sanoa tai miten toimitaan jos toinen haluaa lelun kädestä jne. Eli ennaltaehkäisyä. :) Kantsii myös huolehtia, että syötte kaikki kunnolla ennen kerhoon menoa, ettei sen takia tule väsymys ja kiukku.

      • että tällainen tapau

        Kanssaihmiset ei aina auta tilanteen kehittymisessä.Olin viikonloppuna 3,5-vuotiaan lapsenlapseni kanssa kaupassa.Kuljeskeli reippaan puoleista vauhtia ja otti koriin maidot ja piimät kuten oli sovittu.Sitten eräs vanha herrasmies pysähtyi juttelemaan ja sanoi että kyllä nyt koriin kertyy tavaraa.Hymyilin ja sanoin että niin näyttää tapahtuvan.Tässä välissä lapsi ehti legorasian viereen ja alkoi ehdottaa että ostetaan tämä.Mitä teki vanha herra,sanoi lapselle,että joo,ottakaakin se.Sanoin että ostan vain ne tarpeelliset tavarat,mitä tultiin hakemaan.Pappa sanoo lapselle"ottakaa se,pidä pääsi !".Hoh hoijaa,Onneksi lapsi ei alkanut vinkua enää sitä lelua,mutta jos olisi alkanut niin olisin vain kuskannut lapsen kassoille ja siitä ohi vanhan herran vastusteluista huolimatta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      104
      7838
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      146
      6582
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4715
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      242
      3207
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      89
      2198
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1886
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      148
      1832
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      23
      1675
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe