Itselläni
- Kunnollinen
- Sosiaalinen
- Ei liian tarkertuva
- Mielenterveys kunnossa
- Käy vakituisessa työssä
- noin 180cm pitkä
- Luotettava
- Huumorintajuinen
Mites muilla kanssasisarilla?
Vaatimuksenne miehelle
186
2468
Vastaukset
- Simojoki Angervuo
Nuo on moni tulkinnanvaraisia. Huumorintajuja on erilaisia. Sosiaalinen tarkoittaa eri ihmisille eri asiaa. Toiset tykkää kirmailla cocktail-kutsuilla ja jauhaa small talkia. Toiset on taas sosiaalisia sopivassa määrin muttei tykkää mistään kuohukermajuhlista ja paskanjauhamisesta. Kunnollinen tarkoittaa sitten mitä? Ettei ole rikollinen tai käytä huumeita, valehtele tms? Vakituinen työ, shmakituinen työ. Yhä useampi tekee nykyään pätkätöitä. Eihän sulle sellainen tietenkään kelpaa. Pitää olla vakaa kuin kallio. Rehti, kiltti suomimies, joka tuo leivän pöytään eikä kiroile kuin lyödessää vasaralla peukaloonsa, ja silloinkin vain "PRKKLLLL!!".
- minttu86o
Niinmpä. Nuo ovatkin minun tulkintani. Sosiaalinen tarkoittaa itselleni juuri sitä että tulee myös tuntemattomien ihmisten kanssa hyvin juttuun. Kunnollinen tarkoittaa luotettavaa, kilttiä ja mukavaa ihmistä.
Ja anteeksi vaan jos suututan jotakin, mutta pätkätyöt ovat luusereiden, väliinputoajien hommia. Aika heikolla on elämä jos joutuu tekemään pätkätöitä. Hyvästi asuntolainat ja talouden suunnittelu. - ......
minttu86o kirjoitti:
Niinmpä. Nuo ovatkin minun tulkintani. Sosiaalinen tarkoittaa itselleni juuri sitä että tulee myös tuntemattomien ihmisten kanssa hyvin juttuun. Kunnollinen tarkoittaa luotettavaa, kilttiä ja mukavaa ihmistä.
Ja anteeksi vaan jos suututan jotakin, mutta pätkätyöt ovat luusereiden, väliinputoajien hommia. Aika heikolla on elämä jos joutuu tekemään pätkätöitä. Hyvästi asuntolainat ja talouden suunnittelu.Entäs freelance? Luusereita kaikki tietysti. Koska elämän tarkoitus on hankkia omistusasunto, kaks autoa, kesämökki, vene, 2,4 lasta ja chihuahua.
- minttu86o
...... kirjoitti:
Entäs freelance? Luusereita kaikki tietysti. Koska elämän tarkoitus on hankkia omistusasunto, kaks autoa, kesämökki, vene, 2,4 lasta ja chihuahua.
"Koska elämän tarkoitus on hankkia omistusasunto, kaks autoa, kesämökki, vene, 2,4 lasta ja chihuahua."
Ei ehkä kaikille. Mutta onhan tuollainen elämä kaikkein mukavinta ;> - .........
minttu86o kirjoitti:
"Koska elämän tarkoitus on hankkia omistusasunto, kaks autoa, kesämökki, vene, 2,4 lasta ja chihuahua."
Ei ehkä kaikille. Mutta onhan tuollainen elämä kaikkein mukavinta ;>Mukavaa ja itsekästä. Näinhän ne pikkuprinsessat maailmansa maalaa.
- minttu86o
......... kirjoitti:
Mukavaa ja itsekästä. Näinhän ne pikkuprinsessat maailmansa maalaa.
En ymmärrä logiikkaasi. Olen itsekäs, koska käyn vakituisessa työssä? No huhhuh
- ......
minttu86o kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaasi. Olen itsekäs, koska käyn vakituisessa työssä? No huhhuh
En sitä tarkoittanut vaan tuota ihannoimaasi elämäntapaa. Ekologisesti se on kestämätöntä jos kaikki ihmiset eläisi yhtä leveästi. Vakituisessa työssä ei ole mitään vikaa, mutta satunnaisten työsuhteiden tai freelance-työn halveksimisessa ja luusereiksi haukkumisessa on paljonkin vikaa, ja rasittavaa pissapää-prinsessa asennetta. Mutta älä suotta kuuntele näitä mun valituksia vaan linnottaudu sinne etuoikeutetun isin pikku prinsessa linnaan sen unelmien prinssisi ja chihuahuasi kanssa.

Haha :)
Voin kyllä väittää ettet itse ainakaan elele vaatimattomasti sen takia, että on ekologisesti kestämätöntä elää tuhlaavaa elämäntapaa. Kateushan se siellä olikin taustalla, olisi pitänyt arvata........ - .,.,.
minttu86o kirjoitti:
Haha :)
Voin kyllä väittää ettet itse ainakaan elele vaatimattomasti sen takia, että on ekologisesti kestämätöntä elää tuhlaavaa elämäntapaa. Kateushan se siellä olikin taustalla, olisi pitänyt arvata........Mistä niin päättelet? Kyllä mä teen kulutusvalintoja tietyin eettisin perustein, enkä aio hankkia autoa vaikka rahaa olisi enemmänkin. Isomman kämpän kyllä ottaisin, mutta omistusasuntoa en halua, koska tykkään liikkua, eikä mulla perhettäkään ole.
- sir_eino
minttu86o kirjoitti:
Haha :)
Voin kyllä väittää ettet itse ainakaan elele vaatimattomasti sen takia, että on ekologisesti kestämätöntä elää tuhlaavaa elämäntapaa. Kateushan se siellä olikin taustalla, olisi pitänyt arvata........Hmm... Mä tienaan tällä hetkellä palkkatulona reippaasti yli keskiarvon. Samana päivänä kun saan viimeisen erän velkoja maksettua irtisanoudun ja hankin työn josta pidän. On se valinta. Joillekin.
- nykyinen saksal.
minttu86o kirjoitti:
Niinmpä. Nuo ovatkin minun tulkintani. Sosiaalinen tarkoittaa itselleni juuri sitä että tulee myös tuntemattomien ihmisten kanssa hyvin juttuun. Kunnollinen tarkoittaa luotettavaa, kilttiä ja mukavaa ihmistä.
Ja anteeksi vaan jos suututan jotakin, mutta pätkätyöt ovat luusereiden, väliinputoajien hommia. Aika heikolla on elämä jos joutuu tekemään pätkätöitä. Hyvästi asuntolainat ja talouden suunnittelu.Ai ottaa asuntolainaa sellaseen kämppään, mis on 80 neliömetriä ja hinta 400 000€? Onpa tosi paljon järkee maksaa hintakuplasta! Täällä Saksassa saa Berliinistä asunnon samalla hinnalla kuin keskikokoisesta suomalaiskaupungista, sitten palkkakin on vielä 1,5 kertainen, hyvin pärjää pätkätöillä, paremmin ite pärjään täällä Dortmundissa bussikuskina, kuin Suomessa ollessa Metso Automationilla insinöörinä.
- 17+5
Aloittajan viestistä puuttuu se toteamus, mitä mies saa vastineeksi ? Suhde on aina kuitenkin kahden kauppa. Nainen voi toki haluta sitä sun tätä ja vähän tuotakin, mutta se on eri asia, tuleeko sellaista koskaan saamaan. Sekin on ikävä fakta, että naiset vaativat mieheltä hyvää kohtelua ja kaikkea kymmentä kivaa. Mutta usein siihen se sitten jääkin. Naisen oma käytös miestä kohtaan voi olla pissismäinen tai suorastaan tyly.
Itse pyrin kiertämään sellaiset naiset kaukaa, joilla on taipumus laatia kaikenlaisia listoja. Henkisesti teinin asteelle jääneet eivät vain herätä kiinnostusta tai luottamusta. - tosiaankin------
minttu86o kirjoitti:
Niinmpä. Nuo ovatkin minun tulkintani. Sosiaalinen tarkoittaa itselleni juuri sitä että tulee myös tuntemattomien ihmisten kanssa hyvin juttuun. Kunnollinen tarkoittaa luotettavaa, kilttiä ja mukavaa ihmistä.
Ja anteeksi vaan jos suututan jotakin, mutta pätkätyöt ovat luusereiden, väliinputoajien hommia. Aika heikolla on elämä jos joutuu tekemään pätkätöitä. Hyvästi asuntolainat ja talouden suunnittelu." Ja anteeksi vaan jos suututan jotakin, mutta pätkätyöt ovat luusereiden, väliinputoajien hommia. Aika heikolla on elämä jos joutuu tekemään pätkätöitä. Hyvästi asuntolainat ja talouden suunnittelu. "
Tämä on täysin totta. Itse asiassa minä omalta kohdaltani tiedostin tämän asian miehenä liiankin hyvin. Ehkä ei olisi tätä asiaa pitänyt kuitenkaan ottaa niin pahana juttuna, että naisten yrittämisetkin sen vuoksi jätin kokonaan parikymppisenä.
Minulla meni 6 vuoden opiskelut ja työharjoittelut täysin arvottomiksi kun siinä 25 vuotiaana sain todeta, että en saa opiskelualaltani ensimmäistäkään kunnon työpaikkaa ja siihen sitten vielä kokonaan uusi ammatti piti tuossa vaiheessa opiskella. No tämän uuden ammatin opiskelu vei taas 2 vuotta, mutta ei siitäkään sitten vielä saanut sitä ensimmäistäkään alan työpaikkaa. Kolmekymppiäkin jo alkoi lähestyä ja työnantajienkin huomasin jo alkavan katsoa kieroon liian vanhana työnhakijana, työkokemusta minulla siinä oli vain hanttihommista.
Kyllä se tällaiselta pohjalla se luuserin ura on helposti loppuiäksi valmiiksi petattu, vain se voi pelastaa jos omat bisenekset saa onnistumaan eikä tarvitse urakehityspohjalta anella toisilta työpaikkoja. Se vaan että niitä omia bisneksiäkin on pirun vaikea lähteä kehittelemään jollei ensin ole jollakin alalla ollut ja kokemusta hankkinut. Parempien ammattitöiden osalta usein jo lainsäädäntökin estää omaehtoisen työskentelyn, kun sellaiseen yleensä vaaditaan koulutuksen lisäksi alata pitkä työkokemus.
Minä tein kaikkien opiskelujeni päälle edelleen vaan hanttihommia sellaiset 20 vuotta joskin sentään vakinaisessa työpaikassa, mutta saneeratuksi kortistoon siitä kyllä tulin ja pahimmassa keski-iässä nelikymppisenä(ei vanha eikä nuori). Nyt olen vihdoin saanut omat bisenkseni onnistumaan ja menee jo paremmin ja masennuskin on hellittämässä. Se vaan että alan olla olla jo ihan oikeasti liian vanha enää mihinkään muuhun kuin bisneksiini. No onneksin on minulla edes nämä sijoitusbisnekseni, muuten tdennäköisesti sekoittaisin vodkaan sellaiset hömpsyt että pääsisin saman tien autauaammille metsästysmaille. - fiksujamppa
17+5 kirjoitti:
Aloittajan viestistä puuttuu se toteamus, mitä mies saa vastineeksi ? Suhde on aina kuitenkin kahden kauppa. Nainen voi toki haluta sitä sun tätä ja vähän tuotakin, mutta se on eri asia, tuleeko sellaista koskaan saamaan. Sekin on ikävä fakta, että naiset vaativat mieheltä hyvää kohtelua ja kaikkea kymmentä kivaa. Mutta usein siihen se sitten jääkin. Naisen oma käytös miestä kohtaan voi olla pissismäinen tai suorastaan tyly.
Itse pyrin kiertämään sellaiset naiset kaukaa, joilla on taipumus laatia kaikenlaisia listoja. Henkisesti teinin asteelle jääneet eivät vain herätä kiinnostusta tai luottamusta.Puhut todellakin asiaa. ..fiksu mies. Tästä tulikin mieleeni, että työpaikkalla kuulee paljon miesten aliarviointia tai jotain siihen suuntaan. Varsinkin vähän vanhempien naisten( 40) suusta kuulee tuon tuosta "ei miehet välitä semmosista" , "ei miehet ymmärrä", "ei miehet ajattele", "ei miehet tarvi sitä ja tätä", "ei miehet tee niin" . Joskus tuntuu, mite me miehet sitten. Miellytämme naisia ja olemme aina valmiita siittämään. Tv. fiksujamppa
...... kirjoitti:
Entäs freelance? Luusereita kaikki tietysti. Koska elämän tarkoitus on hankkia omistusasunto, kaks autoa, kesämökki, vene, 2,4 lasta ja chihuahua.
Onneksi meitä ihmisiä on erillaisia =) Itse en edes tiedä mikä on elämäni tarkoitus mutta nyt ainakin tiedän mikä se ei ainakaan ole ;)
- sir_eino
Pituus ja mielenterveys ei natsaa. Onneksi kaikki naiset eivät ole noin ikävän nirsoja.
- .........
Etkä sä oo kunnollinen, kun sä oot renttu nussijamestari, viikonloppudeeku.
- sir_eino
......... kirjoitti:
Etkä sä oo kunnollinen, kun sä oot renttu nussijamestari, viikonloppudeeku.
Joo. Juon lauantaisin ja jahtaan naisia. Jos joku niistä naisista jäisi vähän pidemmäksi aikaa kainaloon niin lauantaijuopottelu vaihtuisi pariin kaljaan ja naisten jahtaaminen loppuisi seinään. Että sillä tapaa olen ihan kunnollinen vaikka olen sinkkuna vähän villi.
- ................
sir_eino kirjoitti:

Alkaa vähitellen vituttaa kuinka valehtelet ettet ole renttu, ja naiset uskoo.
- ,.,.,.,
................ kirjoitti:
Alkaa vähitellen vituttaa kuinka valehtelet ettet ole renttu, ja naiset uskoo.
Älä vittuunnu vaan ota oppia. Eino on nussijamestari, jonka taktiikat puree.
- ........
Mitenkähän tämäkin ketju alkaa kääntymään taas yhdeksi Eino-ketjuksi. Huomiohuoralla on taito kääntää kaikki puheet puheeksi itsestä.
- hullus on neroutta
........ kirjoitti:
Mitenkähän tämäkin ketju alkaa kääntymään taas yhdeksi Eino-ketjuksi. Huomiohuoralla on taito kääntää kaikki puheet puheeksi itsestä.
niin ja kaikki pikkuiset huomiohuoran alut tarttuvat heti pontevasti haasteeseen halutessaan olla röyhkeitä ja yhtä julkeita kuin idolinsa. Varsinaisia sapelien kalistelua huomiosta. Nähkää minutkin huutaa pelokas, vapiseva, hikinen ATM näppiksensä takaa ja takoo lutkaa sekä nussiamestaria bittiavaruuteen.
- sir_eino
........ kirjoitti:
Mitenkähän tämäkin ketju alkaa kääntymään taas yhdeksi Eino-ketjuksi. Huomiohuoralla on taito kääntää kaikki puheet puheeksi itsestä.
En minä alkanut puhumaan minusta. Tuo alkuperäisen naisen lista on vaan aika... Hmm... Poissulkeva. Olet 179 cm pitkä tai kahden vuoden määräaikaisessa työsuhteessa niin se on siinä vaikka muuten olisit miten hyvä. Kommenttini siis ilmensi tuon tytön vaatimuslistan viimeistä kohtaa. Huumorintajua.
- hullus on neroutta
sir_eino kirjoitti:
En minä alkanut puhumaan minusta. Tuo alkuperäisen naisen lista on vaan aika... Hmm... Poissulkeva. Olet 179 cm pitkä tai kahden vuoden määräaikaisessa työsuhteessa niin se on siinä vaikka muuten olisit miten hyvä. Kommenttini siis ilmensi tuon tytön vaatimuslistan viimeistä kohtaa. Huumorintajua.
Enpä vastannut sinulle vaan tuolle ...... nimimerkille.
Ja sinulle: Tuskin sinunkaan tarvitsee kaikille kelvata. - sir_eino
................ kirjoitti:
Alkaa vähitellen vituttaa kuinka valehtelet ettet ole renttu, ja naiset uskoo.
No... Kysy exältä. Se voi kertoa että olen aika vässykkä. Vähän kaljaan menevä jos ei ole naista mutta pohjimmiltani kiltti. Tällä palstalla tietty kunnon mies on se joka ei juo mutta joka vihaa toista sukupuolta, haluaa tehdä muille pahaa ja joka on pohjimmiltaan aggressiivinen ja ilkeä. Satunnainen kaljankittaaminen on aika pientä tuohon verrattuna, eikö vaan?
- .......
hullus on neroutta kirjoitti:
Enpä vastannut sinulle vaan tuolle ...... nimimerkille.
Ja sinulle: Tuskin sinunkaan tarvitsee kaikille kelvata.anonyymi huomiohuoraaminen onkin eräs hulluuden laji koska ei ole varmuutta tahi selvyyttä kehen se huomio kulloinkin kohdistuu, eli siis puhdasta neroutta! eikö vaan?
- sir_eino
hullus on neroutta kirjoitti:
Enpä vastannut sinulle vaan tuolle ...... nimimerkille.
Ja sinulle: Tuskin sinunkaan tarvitsee kaikille kelvata.Minäkin vastasin sille. En sinulle. Ainakin omasta mielestäni. Tosin olen vähän tyhmä. Kahvi tekisi hyvää. Ja pitäisi varmaan niitä töitäkin tehdä... Heh.
- Attention Whore
hullus on neroutta kirjoitti:
niin ja kaikki pikkuiset huomiohuoran alut tarttuvat heti pontevasti haasteeseen halutessaan olla röyhkeitä ja yhtä julkeita kuin idolinsa. Varsinaisia sapelien kalistelua huomiosta. Nähkää minutkin huutaa pelokas, vapiseva, hikinen ATM näppiksensä takaa ja takoo lutkaa sekä nussiamestaria bittiavaruuteen.
Munaa oot sinäkin vailla, vaikka poika ootkin.
- joku kysyy
sir_eino kirjoitti:
No... Kysy exältä. Se voi kertoa että olen aika vässykkä. Vähän kaljaan menevä jos ei ole naista mutta pohjimmiltani kiltti. Tällä palstalla tietty kunnon mies on se joka ei juo mutta joka vihaa toista sukupuolta, haluaa tehdä muille pahaa ja joka on pohjimmiltaan aggressiivinen ja ilkeä. Satunnainen kaljankittaaminen on aika pientä tuohon verrattuna, eikö vaan?
Monellako nimimerkillä sä Eino kirjoittelet tälle palstalle?
- sir_eino
joku kysyy kirjoitti:
Monellako nimimerkillä sä Eino kirjoittelet tälle palstalle?
Yhdellä.
- hulluus on neroutta
Attention Whore kirjoitti:
Munaa oot sinäkin vailla, vaikka poika ootkin.
Enpäs olekaan. Kumpaakaan.
- Achtung Bitches
hulluus on neroutta kirjoitti:
Enpäs olekaan. Kumpaakaan.
hui kauhia, ootko lepso?
- hullus on neroutta
Achtung Bitches kirjoitti:
hui kauhia, ootko lepso?
Joo, oon. Miehet on ällöjä.
- Lespaava kriitikko
hullus on neroutta kirjoitti:
Joo, oon. Miehet on ällöjä.
Kauhia on sen lepson tie joka kulkee miesvihan motivoimana, eikä siksi että rakastaa naisia.
- hulluus on neroutta
Lespaava kriitikko kirjoitti:
Kauhia on sen lepson tie joka kulkee miesvihan motivoimana, eikä siksi että rakastaa naisia.
Mä saan enempi pimpsaa kuin te ATM nörtit, harmittaako?
- pimpsan maalaaja
hulluus on neroutta kirjoitti:
Mä saan enempi pimpsaa kuin te ATM nörtit, harmittaako?
Emmä oo mikään ATK-nörtti.
- *Tiinu26v.
Samoilla linjoilla mennään.
- huumeista vapaa, ehdottomasti. Minkäänlaiset viikonloppu jointit EI KÄY.
- alkoholinkäyttö kohtuullista (joka on minulle 3-4 krt/vuosi)
- huumorintajuinen
- rehellinen (ehdottomasti)
- mieluusti savuton
- sosiaalinen minun kanssa
- töissä/opiskelee
- mielenterveys kunnossa
- vastuuntuntoinen
- mieluummin järjestyksenhaluinen (insinööri kyllä) kuin boheemi
- viihtyy kotona minun kanssa
- menee "poikien saunailtaan" jos haluaa mutta ymmärtää kohtuuden
- urheilullisuus mukava lisä. Olisi mahtavaa käydä yhdessä lenkillä tai pelaamassa vaikka sulkkista.- .....
Ai kun on niin ihanan vaatimattomia listoja teillä, tytöt. Kyllä on niin söpistä, että ihan.... iiiih.
- *Tiinu26v.*
..... kirjoitti:
Ai kun on niin ihanan vaatimattomia listoja teillä, tytöt. Kyllä on niin söpistä, että ihan.... iiiih.
Mikäs tuossa on niin ylitsepääsemätöntä? Ei mitää toiveta esim. pituuden, ulkonäön tai painon suhteen.
- .....
*Tiinu26v.* kirjoitti:
Mikäs tuossa on niin ylitsepääsemätöntä? Ei mitää toiveta esim. pituuden, ulkonäön tai painon suhteen.
Ei mikään. Kirjoitinkin että vaatimaton lista, ja tarkoitin sitä. Iiiiih.
- Mies olen
..... kirjoitti:
Ei mikään. Kirjoitinkin että vaatimaton lista, ja tarkoitin sitä. Iiiiih.
Sunhan se on häpeäs jos et edes tullaista seulaa läpäise.
- Minä Mies, Ugh!
Mies olen kirjoitti:
Sunhan se on häpeäs jos et edes tullaista seulaa läpäise.
Sunhan se on häpeäs jos et ymmärrä lukemaasi. Sanoin listaa vaatimattomaksi ja söpikseksi. Missä kohtaa sanoin etten läpäisee tuota listaa?
- Mies olen
Minä Mies, Ugh! kirjoitti:
Sunhan se on häpeäs jos et ymmärrä lukemaasi. Sanoin listaa vaatimattomaksi ja söpikseksi. Missä kohtaa sanoin etten läpäisee tuota listaa?
Kestä nyt vaan kirjoittelusi kuin mies (vaikka tykkäätkin ihhhh:kuilla) äläkä selittele.
- Minä Tarzan
Mies olen kirjoitti:
Kestä nyt vaan kirjoittelusi kuin mies (vaikka tykkäätkin ihhhh:kuilla) äläkä selittele.
Kestä kirjoittelusi? Kaveri on niin ylpeä ettei myönnä omaa lukutaidottomuuttaan.
- Mies olen
Minä Tarzan kirjoitti:
Kestä kirjoittelusi? Kaveri on niin ylpeä ettei myönnä omaa lukutaidottomuuttaan.
Vaikka sitten niin.
- *Tiinu26v.*
Minä Mies, Ugh! kirjoitti:
Sunhan se on häpeäs jos et ymmärrä lukemaasi. Sanoin listaa vaatimattomaksi ja söpikseksi. Missä kohtaa sanoin etten läpäisee tuota listaa?
Voisitko sitten vastata minulle mikä listassani oli "söpistä" ja vaatimatonta? Oletko sanojesi mittainen?
- ,,-----,,,
*Tiinu26v.* kirjoitti:
Voisitko sitten vastata minulle mikä listassani oli "söpistä" ja vaatimatonta? Oletko sanojesi mittainen?
No voi herran pieksut. Pitääkö tästäkin nyt niin vaikeaa tehdä? Söpistä siinä on vaatimattomuus, vähään tyytyminen. Vaatimatonta siinä on vähään tyytyminen, pentti perusreiska jolla on asiat reilassa riittää. Aika tuollaisen standardimiehen tuo sun listasi määrittelee. Pohjimmiltaanhan tuo ei kerro vielä kenestäkään paljoakaan jos nuo kohdat täyttää, paitsi ettei ole sieltä kaikkein rentuimmasta ja epätasapainoisimmasta päästä. Jne. Vieläkö jatkan?
Hirmuisaa kun tuolla tavalla pistetään sanoista vadille, jos sanoo söpiksen vaatimattomaksi. Iiih. - *Tiinu26v.
Lisään tuohon listaani vielä:
- keskustelutaitoinen - *Tiinu26v.
*Tiinu26v. kirjoitti:
Lisään tuohon listaani vielä:
- keskustelutaitoinenja iso muna.
- Ja aivan varmasti mi
*Tiinu26v. kirjoitti:
ja iso muna.
Ja ihan viimeinen kerta kun kirjoitan kahta kertaa peräkkäin samalla nimimerkillä koska joku lapsellinen ja katkera ATM on heti sotkemassa omia kommenttejaan toisen nikillä. Haista itse runkku.
- ellastella
Vaatimuslista miehelleni:
- on aivot päässä eikä esim. vedä niitä pulkalla perässä. Fiksu. Se ei tarkoita välttämättä "korkeasti koulutettu", vaan arvostan tiettyä ajattelun järkevyyttä, realismia, kohtuullisuutta, joustavuutta
- huumorintajuinen; jotain pilkettä silmäkulmassa, tunnustaa oman pienuutensa ja haavoittuvuutensa (ja naurettavuutensa)
- kykenee empatiaan muita ihmisiä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole juuri samanlaisia kuin hän itse on
- selkärankainen; mies jolla on arvoja ja rohkeutta ja joka tarpeen mukaan uskaltaa ilmaista ne, vaikka ehkä olisikin ujo eikä kovin äänekäs ja esillä oleva. Jämptiyttä
- luotettava, rehellinen, uskollinen
- arvostaa naisia kuten muitakin ihmisiä
- tykkää eläimistä; minusta ei ole mahdollista tykätä jos vihaa kissoja; koirienkin on kelvattava edes periaatteessa
Mua ei kiinnosta esim. käykö mies juuri nyt vakituisesti töissä eikä miehen pituus, mielenterveysongelmista sanoisin, että jos niitä on, niin silloinhan ihmisellä on todistettavasti mieli; mieluummin kuitenkin kohtuullisen mieletön joku ihan tyhjä mieli- ....
Plus söpö pitää olla, eikö niin?
- Kunnian mies
Varsinkin tämä verrattuna muihin miehiin:
"selkärankainen; mies jolla on arvoja ja rohkeutta ja joka tarpeen mukaan uskaltaa ilmaista ne, vaikka ehkä olisikin ujo eikä kovin äänekäs ja esillä oleva. Jämptiyttä " - sir_eino
En tiennytkään että olen unelmamiehesi. Vau.
No vakavissaan. Kiva lukea ettei kaikki naiset tyrmää heti sen takia jos vähän vippaa yläkerrassa. - ES
"mieluummin kuitenkin kohtuullisen mieletön KUIN joku ihan tyhjä mieli"
- ES
sir_eino kirjoitti:
En tiennytkään että olen unelmamiehesi. Vau.
No vakavissaan. Kiva lukea ettei kaikki naiset tyrmää heti sen takia jos vähän vippaa yläkerrassa.Sen jälkeen kun olin postannut oman kommenttini, luin sun kommenttisi ja ajattelin "voi helvetti"...
- ES
.... kirjoitti:
Plus söpö pitää olla, eikö niin?
Melkein kaikki miehet ovat söpöjä, eikö niin?
- ES
Kunnian mies kirjoitti:
Varsinkin tämä verrattuna muihin miehiin:
"selkärankainen; mies jolla on arvoja ja rohkeutta ja joka tarpeen mukaan uskaltaa ilmaista ne, vaikka ehkä olisikin ujo eikä kovin äänekäs ja esillä oleva. Jämptiyttä "Jotain rankaa täytyisi ATM-soturissa olla...
- sir_eino
ES kirjoitti:
Sen jälkeen kun olin postannut oman kommenttini, luin sun kommenttisi ja ajattelin "voi helvetti"...
Mennäänkö naimisiin?
- ES
sir_eino kirjoitti:
Mennäänkö naimisiin?
Mikäpä siinä. Kaksi sekopäistä käppänää.
- sir_eino
ES kirjoitti:
Mikäpä siinä. Kaksi sekopäistä käppänää.
Tuleeko meille polygaminen suhde? Kun on toi edellinenkin palstamorsian vielä olemassa...
Meillä voisi olla mielenkiintoinen avioliitto. Kaksin tai kolmisin. - .,.,.,
ES kirjoitti:
Melkein kaikki miehet ovat söpöjä, eikö niin?
Etenkin rumat miehet, ihihihihi ;)
- 4r5edy7hr
sir_eino kirjoitti:
Tuleeko meille polygaminen suhde? Kun on toi edellinenkin palstamorsian vielä olemassa...
Meillä voisi olla mielenkiintoinen avioliitto. Kaksin tai kolmisin.Arvasin ettei Eino voi sitoutua. Pitää olla panoverkosto jopa avioliitossa.
- sir_eino
4r5edy7hr kirjoitti:
Arvasin ettei Eino voi sitoutua. Pitää olla panoverkosto jopa avioliitossa.
Muistaakseni edellinen palstamorsian sanoi ettei aio antaa minulle koskaan seksiä. Pikku-eikka ei tykännyt siitä.
- 4r5edy7hr
sir_eino kirjoitti:
Tuleeko meille polygaminen suhde? Kun on toi edellinenkin palstamorsian vielä olemassa...
Meillä voisi olla mielenkiintoinen avioliitto. Kaksin tai kolmisin.Arvasin ettei Eino voi sitoutua. Pitää olla panoverkosto jopa avioliitossa.
- w346
4r5edy7hr kirjoitti:
Arvasin ettei Eino voi sitoutua. Pitää olla panoverkosto jopa avioliitossa.
double trouble
- ES
4r5edy7hr kirjoitti:
Arvasin ettei Eino voi sitoutua. Pitää olla panoverkosto jopa avioliitossa.
Taasko mä oon nussijamiesverkoston uhri. Mun elämä on tosi jännää.
- sir_eino
ES kirjoitti:
Taasko mä oon nussijamiesverkoston uhri. Mun elämä on tosi jännää.
Joo. Varo vaan etten tule ykkösratikalla kylään. Kauheeta. Joutuisin kyllä vaihtamaan ratikkaa.
Voisitko sinä mitenkään tulla mun luo? - ES
sir_eino kirjoitti:
Joo. Varo vaan etten tule ykkösratikalla kylään. Kauheeta. Joutuisin kyllä vaihtamaan ratikkaa.
Voisitko sinä mitenkään tulla mun luo?Onko jungfrau just ostamassa Siwasta kaljaa kun noin villinä olet.
Ykkönen on oksetus. Huojuvin ja kolisevin, neuvostoliittoratikka. Eikä kulje aina. - sir_eino
ES kirjoitti:
Onko jungfrau just ostamassa Siwasta kaljaa kun noin villinä olet.
Ykkönen on oksetus. Huojuvin ja kolisevin, neuvostoliittoratikka. Eikä kulje aina.Ei. Juon kahvia ja yritän tehdä töitä. Päätellen siitä kuinka paljon olen naputellut viimeisen kahden tunnin aikana tekstiä tänne ja Facebookkiin voit tehdä päätelmät siitä kuinka paljon työt etenee. No okei, sä et tiedä paljonko mä naputtelen Faceen mutta nyt on viisi chattia auki. Niiden päässä on ihmisiä jotka ovat myös töissä.
Krhm. - NussumeesTheory
sir_eino kirjoitti:
Ei. Juon kahvia ja yritän tehdä töitä. Päätellen siitä kuinka paljon olen naputellut viimeisen kahden tunnin aikana tekstiä tänne ja Facebookkiin voit tehdä päätelmät siitä kuinka paljon työt etenee. No okei, sä et tiedä paljonko mä naputtelen Faceen mutta nyt on viisi chattia auki. Niiden päässä on ihmisiä jotka ovat myös töissä.
Krhm.Toi on just tota nussijamestarin verkostoitumista. Sulla on sosiaaliset mediat hallussa ja naisia tyrkyttää itseään täällä ja chatissa ja ties missä.
- sir_eino
NussumeesTheory kirjoitti:
Toi on just tota nussijamestarin verkostoitumista. Sulla on sosiaaliset mediat hallussa ja naisia tyrkyttää itseään täällä ja chatissa ja ties missä.
Öö... Juttelen Facebookissa kahden siskoni, ulkomailla asuvan miespuolisen ystäväni, homomiehen ja duunikaverin kanssa. Joka on siis mies. Miten en nyt näe ihan sitä että tästä seuraisi seksiä?
- arvuuutttaaaa
ES kirjoitti:
Taasko mä oon nussijamiesverkoston uhri. Mun elämä on tosi jännää.
Ellaböllä pannasanna, tiedätkö mitä. Minua ei haittaa miesvihaiset juttusi eikä sekopäiset juttusi eikä se että olet työtön ja epäsosiaalinen kuten moni muukin tällä palstalla. Yksi asia tekee kuitenkin sinusta täysin sellaisen että jos tuntisin jossain tuolla oikeassa elämässä niin en ikinä yrittäisi iskeä. En haluaisi edes seksiä sinulta jos tuntisin sinut. Arvaatko miksi näin?
- ES
arvuuutttaaaa kirjoitti:

Koska olen sinun mielestäsi ruma, vanha ja lihava. Parempia arvuutteluita, kiitos.
- väärä arvauuusssss
ES kirjoitti:
Koska olen sinun mielestäsi ruma, vanha ja lihava. Parempia arvuutteluita, kiitos.
Vaan siksi että menet tuollaisten eino-tyypin miesten lankaan ja ilmeisesti muutenkin luulet että joku eino-tyypin mies voisi pelastaa sinut ja muuttaa elämäsi. Se on oikeastaan hyvin surullista että et näe mitä tuollainen mies sinulle tekisi mutta ei siinä mitään. Halusin vain kertoa että tuollaisiin miehiin ihastuminen on minulle ehkä suurin turn off mitä naisessa voi olla. Nyt kun aiot sanoa että minun mielipiteelläni ei ole paljon väliä niin ehkä haluat tietää myös sen että moni muu mies kokee asian samalla tavalla: naisen krooninen ihastuminen nussijamestareihin on todella turn off. Moni sellainenkin mies kokee näin joka ei ikinä tänne palstalle kirjoittele eikä ilkeile naisille vaan on oikeasti kunnon mies.
- PanomeesVERKKO
sir_eino kirjoitti:
Öö... Juttelen Facebookissa kahden siskoni, ulkomailla asuvan miespuolisen ystäväni, homomiehen ja duunikaverin kanssa. Joka on siis mies. Miten en nyt näe ihan sitä että tästä seuraisi seksiä?
Siskojen kavereilta saa seksiä (viimeks viime kesänä). Homomies on hyvä olla wing manina. Homomiehet on yleensä tyylikkäitä ja nostaa sunkin arvoas naisten silmissä. Duunikaverin siskolta voi saada seksiä tms. Kaikki on osa suurta suunnitelmaa, der meisterwerk.
- sir_eino
väärä arvauuusssss kirjoitti:
Vaan siksi että menet tuollaisten eino-tyypin miesten lankaan ja ilmeisesti muutenkin luulet että joku eino-tyypin mies voisi pelastaa sinut ja muuttaa elämäsi. Se on oikeastaan hyvin surullista että et näe mitä tuollainen mies sinulle tekisi mutta ei siinä mitään. Halusin vain kertoa että tuollaisiin miehiin ihastuminen on minulle ehkä suurin turn off mitä naisessa voi olla. Nyt kun aiot sanoa että minun mielipiteelläni ei ole paljon väliä niin ehkä haluat tietää myös sen että moni muu mies kokee asian samalla tavalla: naisen krooninen ihastuminen nussijamestareihin on todella turn off. Moni sellainenkin mies kokee näin joka ei ikinä tänne palstalle kirjoittele eikä ilkeile naisille vaan on oikeasti kunnon mies.
Jeesus. Okei, se työnteko taisi jäädä tältä päivältä. Repesin taas vaihteeksi niin huolella.
"Vaan siksi että menet tuollaisten eino-tyypin miesten lankaan ja ilmeisesti muutenkin luulet että joku eino-tyypin mies voisi pelastaa sinut ja muuttaa elämäsi."
Ella suostui vaimokseni ihan yhtä vakavissaan kun kysyin sitä. Kukaan ei oleta että kysyisin ketään tuntematonta naista vakavissani naisekseni keskustelupalstalla. Sitä kutsutaan huumorintajuksi. Asiayhteys on niin sopimaton. Samantyylistä läppää voi heittää live-elämässäkin jos haluaa. Yleensä ihmiset pitävät sellaisesta.
Ja jos insinööri ei tajua niin en viittaa kosintaan. Vaan pieneen leikinlaskuun. Sitä joko osaa tai sitten ei.
"Se on oikeastaan hyvin surullista että et näe mitä tuollainen mies sinulle tekisi mutta ei siinä mitään."
Mitä minä sitten tekisin? Tämä alkaa jo olla aika mielenkiintoista. Jos - siis jos - tapaisin Ellan ehdottaisin tapaamispaikaksi varmaan kahvilaa tai pubia. Siitä seuraisi keskustelua. Mikäli meillä natsaisi hyvin yhteen, ehkä jotain muutakin muttei välttämättä. En todellakaan pakota, huijaa tai painosta naisia mihinkään. Ei kuulu mun tyyliin. Mun ei tarvitse. Saan naista jos haluan olemalla ihan oma itseni ja rehellinen. Eikä mulla ole mikään pakko selättää kaikkia tyttöjä jotka kulkevat kadulla ohi.
"Nyt kun aiot sanoa että minun mielipiteelläni ei ole paljon väliä niin ehkä haluat tietää myös sen että moni muu mies kokee asian samalla tavalla: naisen krooninen ihastuminen nussijamestareihin on todella turn off. Moni sellainenkin mies kokee näin joka ei ikinä tänne palstalle kirjoittele eikä ilkeile naisille vaan on oikeasti kunnon mies."
Virtuaalipenikseni saisi kunnon erektion jos joku olisi oikeasti ihastunut minuun palstakirjoitusteni kautta. Mutta tuskin on. Tämä on vain nettipalsta. Ei minulla ole edes kuvaa profiilissa. Kirjoituksiani lukeneet varmaan ymmärtävät miksei.
No... Mainostan nyt sitten. En ole mikään maailman huonoin poikaystävä. Jos nainen pystyy kestämään sen että mulle voi puhjeta rankka masennus niin minusta saa ihan hyvän miehen. Mutta en voi ottaa naista joka ei sitä kestä tai pahentaa sitä. - että........
sir_eino kirjoitti:
Jeesus. Okei, se työnteko taisi jäädä tältä päivältä. Repesin taas vaihteeksi niin huolella.
"Vaan siksi että menet tuollaisten eino-tyypin miesten lankaan ja ilmeisesti muutenkin luulet että joku eino-tyypin mies voisi pelastaa sinut ja muuttaa elämäsi."
Ella suostui vaimokseni ihan yhtä vakavissaan kun kysyin sitä. Kukaan ei oleta että kysyisin ketään tuntematonta naista vakavissani naisekseni keskustelupalstalla. Sitä kutsutaan huumorintajuksi. Asiayhteys on niin sopimaton. Samantyylistä läppää voi heittää live-elämässäkin jos haluaa. Yleensä ihmiset pitävät sellaisesta.
Ja jos insinööri ei tajua niin en viittaa kosintaan. Vaan pieneen leikinlaskuun. Sitä joko osaa tai sitten ei.
"Se on oikeastaan hyvin surullista että et näe mitä tuollainen mies sinulle tekisi mutta ei siinä mitään."
Mitä minä sitten tekisin? Tämä alkaa jo olla aika mielenkiintoista. Jos - siis jos - tapaisin Ellan ehdottaisin tapaamispaikaksi varmaan kahvilaa tai pubia. Siitä seuraisi keskustelua. Mikäli meillä natsaisi hyvin yhteen, ehkä jotain muutakin muttei välttämättä. En todellakaan pakota, huijaa tai painosta naisia mihinkään. Ei kuulu mun tyyliin. Mun ei tarvitse. Saan naista jos haluan olemalla ihan oma itseni ja rehellinen. Eikä mulla ole mikään pakko selättää kaikkia tyttöjä jotka kulkevat kadulla ohi.
"Nyt kun aiot sanoa että minun mielipiteelläni ei ole paljon väliä niin ehkä haluat tietää myös sen että moni muu mies kokee asian samalla tavalla: naisen krooninen ihastuminen nussijamestareihin on todella turn off. Moni sellainenkin mies kokee näin joka ei ikinä tänne palstalle kirjoittele eikä ilkeile naisille vaan on oikeasti kunnon mies."
Virtuaalipenikseni saisi kunnon erektion jos joku olisi oikeasti ihastunut minuun palstakirjoitusteni kautta. Mutta tuskin on. Tämä on vain nettipalsta. Ei minulla ole edes kuvaa profiilissa. Kirjoituksiani lukeneet varmaan ymmärtävät miksei.
No... Mainostan nyt sitten. En ole mikään maailman huonoin poikaystävä. Jos nainen pystyy kestämään sen että mulle voi puhjeta rankka masennus niin minusta saa ihan hyvän miehen. Mutta en voi ottaa naista joka ei sitä kestä tai pahentaa sitä.minua ei kiinnosta väitellä valehtelijan ja kroonisen paskanjauhajan kanssa. Voit vapaasti keskittää voimasi naisten harhauttamiseen.
- ES
väärä arvauuusssss kirjoitti:
Vaan siksi että menet tuollaisten eino-tyypin miesten lankaan ja ilmeisesti muutenkin luulet että joku eino-tyypin mies voisi pelastaa sinut ja muuttaa elämäsi. Se on oikeastaan hyvin surullista että et näe mitä tuollainen mies sinulle tekisi mutta ei siinä mitään. Halusin vain kertoa että tuollaisiin miehiin ihastuminen on minulle ehkä suurin turn off mitä naisessa voi olla. Nyt kun aiot sanoa että minun mielipiteelläni ei ole paljon väliä niin ehkä haluat tietää myös sen että moni muu mies kokee asian samalla tavalla: naisen krooninen ihastuminen nussijamestareihin on todella turn off. Moni sellainenkin mies kokee näin joka ei ikinä tänne palstalle kirjoittele eikä ilkeile naisille vaan on oikeasti kunnon mies.
En mä ihastunut ole Einoon, vaikka hän onkin minusta symppishahmo. Meillä vain on ollut samankaltaista ehkä hieman sekopäistä juttua ja huumoria.
Luotettavuus on yksi keskeisimpiä asioita, joita mieheltä haluaisin. Voi olla, ettei Eino varsinaisesti halua satuttaa ketään eikä hän ehkä olisi halunnut noin 200 irtosuhdetta/ei-pysyvää-suhdetta, jos olisi pystynyt muuhun. Mutta ei ole pystynyt. Pidätkö mua ihan tyhmänä?
Näet minut ATM:n arkkivihollisena: naisena joka ihastuu nussijamestareihin. Plääh. Kai jokaisella naisella on omat aivot, enemmän tai vähemmän. - sir_eino
PanomeesVERKKO kirjoitti:
Siskojen kavereilta saa seksiä (viimeks viime kesänä). Homomies on hyvä olla wing manina. Homomiehet on yleensä tyylikkäitä ja nostaa sunkin arvoas naisten silmissä. Duunikaverin siskolta voi saada seksiä tms. Kaikki on osa suurta suunnitelmaa, der meisterwerk.
"Duunikaverin siskolta voi saada seksiä tms. Kaikki on osa suurta suunnitelmaa, der meisterwerk."
Päteekö toi muihinkin miehiin? Kaikki sosiaaliset kontaktit valjastettu vain pillun saamista varten? Muhun se nimittäin ei päde. - --------
että........ kirjoitti:
minua ei kiinnosta väitellä valehtelijan ja kroonisen paskanjauhajan kanssa. Voit vapaasti keskittää voimasi naisten harhauttamiseen.
Einon jutut on ihan sumeita. Se ajattelee kuin nainen. Ehkä se ei olekaan harhauttamista? Apuva.
- Einon kikkeli
ES kirjoitti:
En mä ihastunut ole Einoon, vaikka hän onkin minusta symppishahmo. Meillä vain on ollut samankaltaista ehkä hieman sekopäistä juttua ja huumoria.
Luotettavuus on yksi keskeisimpiä asioita, joita mieheltä haluaisin. Voi olla, ettei Eino varsinaisesti halua satuttaa ketään eikä hän ehkä olisi halunnut noin 200 irtosuhdetta/ei-pysyvää-suhdetta, jos olisi pystynyt muuhun. Mutta ei ole pystynyt. Pidätkö mua ihan tyhmänä?
Näet minut ATM:n arkkivihollisena: naisena joka ihastuu nussijamestareihin. Plääh. Kai jokaisella naisella on omat aivot, enemmän tai vähemmän.Niinpä niin. Ei koskaan kannata ääneen sanoa sitä mitä oikeasti haluaa (Einon kikkeliä) koska silloin se ei toteudu.
- sir_eino
että........ kirjoitti:
minua ei kiinnosta väitellä valehtelijan ja kroonisen paskanjauhajan kanssa. Voit vapaasti keskittää voimasi naisten harhauttamiseen.
Joo eikä minua sinänsä kiinnosta väitellä selvästi harhaisen tapauksen kanssa mutta hyvät naurut sain.
- 4568
sir_eino kirjoitti:
Joo eikä minua sinänsä kiinnosta väitellä selvästi harhaisen tapauksen kanssa mutta hyvät naurut sain.
Sä naurat koko matkan panosta toiseen verkostosi lankoja seuraillen.
- ES
sir_eino kirjoitti:
Jeesus. Okei, se työnteko taisi jäädä tältä päivältä. Repesin taas vaihteeksi niin huolella.
"Vaan siksi että menet tuollaisten eino-tyypin miesten lankaan ja ilmeisesti muutenkin luulet että joku eino-tyypin mies voisi pelastaa sinut ja muuttaa elämäsi."
Ella suostui vaimokseni ihan yhtä vakavissaan kun kysyin sitä. Kukaan ei oleta että kysyisin ketään tuntematonta naista vakavissani naisekseni keskustelupalstalla. Sitä kutsutaan huumorintajuksi. Asiayhteys on niin sopimaton. Samantyylistä läppää voi heittää live-elämässäkin jos haluaa. Yleensä ihmiset pitävät sellaisesta.
Ja jos insinööri ei tajua niin en viittaa kosintaan. Vaan pieneen leikinlaskuun. Sitä joko osaa tai sitten ei.
"Se on oikeastaan hyvin surullista että et näe mitä tuollainen mies sinulle tekisi mutta ei siinä mitään."
Mitä minä sitten tekisin? Tämä alkaa jo olla aika mielenkiintoista. Jos - siis jos - tapaisin Ellan ehdottaisin tapaamispaikaksi varmaan kahvilaa tai pubia. Siitä seuraisi keskustelua. Mikäli meillä natsaisi hyvin yhteen, ehkä jotain muutakin muttei välttämättä. En todellakaan pakota, huijaa tai painosta naisia mihinkään. Ei kuulu mun tyyliin. Mun ei tarvitse. Saan naista jos haluan olemalla ihan oma itseni ja rehellinen. Eikä mulla ole mikään pakko selättää kaikkia tyttöjä jotka kulkevat kadulla ohi.
"Nyt kun aiot sanoa että minun mielipiteelläni ei ole paljon väliä niin ehkä haluat tietää myös sen että moni muu mies kokee asian samalla tavalla: naisen krooninen ihastuminen nussijamestareihin on todella turn off. Moni sellainenkin mies kokee näin joka ei ikinä tänne palstalle kirjoittele eikä ilkeile naisille vaan on oikeasti kunnon mies."
Virtuaalipenikseni saisi kunnon erektion jos joku olisi oikeasti ihastunut minuun palstakirjoitusteni kautta. Mutta tuskin on. Tämä on vain nettipalsta. Ei minulla ole edes kuvaa profiilissa. Kirjoituksiani lukeneet varmaan ymmärtävät miksei.
No... Mainostan nyt sitten. En ole mikään maailman huonoin poikaystävä. Jos nainen pystyy kestämään sen että mulle voi puhjeta rankka masennus niin minusta saa ihan hyvän miehen. Mutta en voi ottaa naista joka ei sitä kestä tai pahentaa sitä.Aika hämäriä käsityksiähän täällä ihmisistä loppujen lopuksi syntyy. Tiedä sitten miltä IRL Eino näyttäisi, painoindeksi varmaan 32 ja vaatteet haisee tupakalle. Eikä se missään pysyvässä hyväpalkkaisessa työssä ole: naputtelee tänne keskellä arkipäivää vankisellistään. Sitä paitsi se on jo naimisissa Jungfraun kanssa.
- 6erurdy
ES kirjoitti:
Aika hämäriä käsityksiähän täällä ihmisistä loppujen lopuksi syntyy. Tiedä sitten miltä IRL Eino näyttäisi, painoindeksi varmaan 32 ja vaatteet haisee tupakalle. Eikä se missään pysyvässä hyväpalkkaisessa työssä ole: naputtelee tänne keskellä arkipäivää vankisellistään. Sitä paitsi se on jo naimisissa Jungfraun kanssa.
Epäilyt on ihan tavallisia tuossa vaiheessa, ennen hyppyä.
- sir_eino
-------- kirjoitti:
Einon jutut on ihan sumeita. Se ajattelee kuin nainen. Ehkä se ei olekaan harhauttamista? Apuva.
No... En ajattele. Ehkä joissain asioissa mutten kaikissa. Minä en vaan suhtaudu naisiin kuten vihollisiin vaan tykkään jututtaa niitä. Kaikkialla.
- sir_eino
4568 kirjoitti:
Sä naurat koko matkan panosta toiseen verkostosi lankoja seuraillen.
Voi kiltti internetin jumala, anna tämän olla provo.
- ES
ES kirjoitti:
En mä ihastunut ole Einoon, vaikka hän onkin minusta symppishahmo. Meillä vain on ollut samankaltaista ehkä hieman sekopäistä juttua ja huumoria.
Luotettavuus on yksi keskeisimpiä asioita, joita mieheltä haluaisin. Voi olla, ettei Eino varsinaisesti halua satuttaa ketään eikä hän ehkä olisi halunnut noin 200 irtosuhdetta/ei-pysyvää-suhdetta, jos olisi pystynyt muuhun. Mutta ei ole pystynyt. Pidätkö mua ihan tyhmänä?
Näet minut ATM:n arkkivihollisena: naisena joka ihastuu nussijamestareihin. Plääh. Kai jokaisella naisella on omat aivot, enemmän tai vähemmän.Minusta oikeaa "ihastumista" voi tapahtua vain IRL. Netti on paljon omien toiveiden ja pelkojen heijastelua, vaikka tietenkin täällä syntyy jotain käsityksiä ihmisistä.
- Internetin jumala
sir_eino kirjoitti:
Voi kiltti internetin jumala, anna tämän olla provo.
~Nussijamestareille ei armoa anneta.~ ~Heillä on aina verkkonsa johon pudota.~
- ES
sir_eino kirjoitti:
Voi kiltti internetin jumala, anna tämän olla provo.
Sen on pakko olla provo muuten mä en kestä....
- syrteyrt
ES kirjoitti:
Minusta oikeaa "ihastumista" voi tapahtua vain IRL. Netti on paljon omien toiveiden ja pelkojen heijastelua, vaikka tietenkin täällä syntyy jotain käsityksiä ihmisistä.
Myönnä pois, että palavasti haluaisit tavata Einon IRL, mutta pelkäät ettei Eino - the Nussijamestari - kelpuuttaisikaan sinua.
- sir_eino
ES kirjoitti:
Aika hämäriä käsityksiähän täällä ihmisistä loppujen lopuksi syntyy. Tiedä sitten miltä IRL Eino näyttäisi, painoindeksi varmaan 32 ja vaatteet haisee tupakalle. Eikä se missään pysyvässä hyväpalkkaisessa työssä ole: naputtelee tänne keskellä arkipäivää vankisellistään. Sitä paitsi se on jo naimisissa Jungfraun kanssa.
Mun ulkotakki haisee kirpputorille. BMI on jotain 24 ja 25 välillä. Normaali kohtuullisen paljon liikkuvalle miehelle.
Olen itse asiassa hyväpalkkaisessa työssä. Mutta palkastani menee sen verran järkyttävä osa velkojen maksuun että sillä ei paljon juhlita. Seuraava vaihe on tosin ulosotto joten hoidetaan se näin. - ES
ES kirjoitti:
Sen on pakko olla provo muuten mä en kestä....
Istun täällä nurkassa hiljaa ja syön rinkeliä enkä sano enää mitään tähän.
- 43waqt6
ES kirjoitti:
Sen on pakko olla provo muuten mä en kestä....
Ellastella sä olet jo viittä vaille Einon verkon ytimessä etkä edes tajua sitä. Nussijamestari jatkaa seittiensä kutomista.
- . . .
ES kirjoitti:
Sen on pakko olla provo muuten mä en kestä....
...tai todellisuudesta oikeasti täysin vieraantunut tyyppi. Mitä väliä kummassakaan tapauksessa?
- sir_eino
43waqt6 kirjoitti:
Ellastella sä olet jo viittä vaille Einon verkon ytimessä etkä edes tajua sitä. Nussijamestari jatkaa seittiensä kutomista.
Voi helvetti. Internetistä niin hurmaavan tekee sinne kerääntyvien kahjojen määrä. Vai että ihan nussijamestari. Olisinkin.
- 536e6ty
sir_eino kirjoitti:
"Duunikaverin siskolta voi saada seksiä tms. Kaikki on osa suurta suunnitelmaa, der meisterwerk."
Päteekö toi muihinkin miehiin? Kaikki sosiaaliset kontaktit valjastettu vain pillun saamista varten? Muhun se nimittäin ei päde.Suhun se nimenomaan pätee, mutta sä olet niin mestari siinä että se on osa elämäntapaa, eli sä et edes ajattele että sä tietoisesti toimisit niin, mutta "asioita vaan tapahtuu" eli kaverin sisko löytää tiensä sun sänkyyn ikään kuin vahingossa, vaikka kaikki on vaan alitajuisen nussijamestariaivon mestarisuunnitelmaa.
- ES
syrteyrt kirjoitti:
Myönnä pois, että palavasti haluaisit tavata Einon IRL, mutta pelkäät ettei Eino - the Nussijamestari - kelpuuttaisikaan sinua.
Kaiket päivät ajelen ykkösen ratikalla ees taas ja odottelen että Eino tulis ja veis... Ok, nyt mä poistun tästä keskustelusta ja meen kävelylle.
- 346643
536e6ty kirjoitti:
Suhun se nimenomaan pätee, mutta sä olet niin mestari siinä että se on osa elämäntapaa, eli sä et edes ajattele että sä tietoisesti toimisit niin, mutta "asioita vaan tapahtuu" eli kaverin sisko löytää tiensä sun sänkyyn ikään kuin vahingossa, vaikka kaikki on vaan alitajuisen nussijamestariaivon mestarisuunnitelmaa.
nussijamestariaivon mestarisuunnitelma - tosta sais muuten hyvä kirjannimen
- verkostoidutaan
sir_eino kirjoitti:
No... En ajattele. Ehkä joissain asioissa mutten kaikissa. Minä en vaan suhtaudu naisiin kuten vihollisiin vaan tykkään jututtaa niitä. Kaikkialla.
Niinpä. Nussijamestari elementissään.
- Nussumääster
. . . kirjoitti:
...tai todellisuudesta oikeasti täysin vieraantunut tyyppi. Mitä väliä kummassakaan tapauksessa?
Luuletteko olevanne ainoita jotka nauraa näppiksensä äärellä. Anyways, täytyy tästä kohta lähteä asioille, ja eikös nussijamestarin työtkin ole jo ohi.
- sir_eino
346643 kirjoitti:
nussijamestariaivon mestarisuunnitelma - tosta sais muuten hyvä kirjannimen
Lisätään siihen vielä sana tiedostamaton keskelle. Olen niin taitava nussijamestari etten edes itse huomaa sitä.
Mä en oikeasti ymmärrä. En mä voi sille mitään jos tuolla IRL on joskus tullut tavattua tyttöjä jotka tykkää mun seurasta ja haluavat seksiä mun kanssa. Mutta en mä nyt oikeasti käytä jokaikistä tilaisuutta hyväkseni joidenkin ihmeen nussimisverkkojen kehittelyyn vaan useimmat mun sosiaalisista kontakteista on ihan tavallisia. Tuo on niin helvetin häiriintynyt ajatus kaikin puolin. - sir_eino
Nussumääster kirjoitti:
Luuletteko olevanne ainoita jotka nauraa näppiksensä äärellä. Anyways, täytyy tästä kohta lähteä asioille, ja eikös nussijamestarin työtkin ole jo ohi.
Alkaahan ne olla. Pitäisi vaan raahata nussijamestarin kroppa tuonne pysäkille...
- Gordon Gekko
Nussumääster kirjoitti:
Luuletteko olevanne ainoita jotka nauraa näppiksensä äärellä. Anyways, täytyy tästä kohta lähteä asioille, ja eikös nussijamestarin työtkin ole jo ohi.
Tää on aika pirun vekkuli ketju työpäivän päätteeks!
- ********************
väärä arvauuusssss kirjoitti:
Vaan siksi että menet tuollaisten eino-tyypin miesten lankaan ja ilmeisesti muutenkin luulet että joku eino-tyypin mies voisi pelastaa sinut ja muuttaa elämäsi. Se on oikeastaan hyvin surullista että et näe mitä tuollainen mies sinulle tekisi mutta ei siinä mitään. Halusin vain kertoa että tuollaisiin miehiin ihastuminen on minulle ehkä suurin turn off mitä naisessa voi olla. Nyt kun aiot sanoa että minun mielipiteelläni ei ole paljon väliä niin ehkä haluat tietää myös sen että moni muu mies kokee asian samalla tavalla: naisen krooninen ihastuminen nussijamestareihin on todella turn off. Moni sellainenkin mies kokee näin joka ei ikinä tänne palstalle kirjoittele eikä ilkeile naisille vaan on oikeasti kunnon mies.
Moni sellainen kateellinen ja mustasukkainen ns. kunnonmies saa painua vaikka hulivittuun, ei liikuta pätkääkään. Tuollaisista taliaivoista tuleekin pysytellä mahdollisimman kaukana.
- ..............
Olipas harvinaisen järkevä lista! Sinä olisit kyllä ihanne kumppani monelle miehelle :)
- sir_eino
Gordon Gekko kirjoitti:
Tää on aika pirun vekkuli ketju työpäivän päätteeks!
No... Luulen että useimmat sen aikaansaavista nostivat tuon iltapäivän ajan palkkaa. Minä ainakin nostin.
- sir_eino
Einon kikkeli kirjoitti:
Niinpä niin. Ei koskaan kannata ääneen sanoa sitä mitä oikeasti haluaa (Einon kikkeliä) koska silloin se ei toteudu.
Kyllä pikku-eikkaa saa haluta. En pahastu.
- Gordon Gekko
sir_eino kirjoitti:
No... Luulen että useimmat sen aikaansaavista nostivat tuon iltapäivän ajan palkkaa. Minä ainakin nostin.
Joo. Mäkin "hain tietoja netistä" ison osan iltapäivää töissä. Niin se Suomi lähtee nousuun!
- sir_eino
Gordon Gekko kirjoitti:
Joo. Mäkin "hain tietoja netistä" ison osan iltapäivää töissä. Niin se Suomi lähtee nousuun!
Joo. Minäkin... etsin tietoja.
- ES
Gordon Gekko kirjoitti:
Joo. Mäkin "hain tietoja netistä" ison osan iltapäivää töissä. Niin se Suomi lähtee nousuun!
Kiva että teette reippaasti töitä niin luuseripaskat saa tukia ja voi ostella kaikkea kivaa, esim. mä ostin tänään pattereita, kissanruokaa ja ihmisruokaa.
- ...
Ootko säkin taas niitä naisia jotka vaatii 180senttistä miestä vaikka ite on jotai 150-165cm?
- minttu86o
Olen 166cm. Mutta mitäs väärää vaatia keskipituista miestä jos on itse keskipituinen nainen?
- sir_eino
minttu86o kirjoitti:
Olen 166cm. Mutta mitäs väärää vaatia keskipituista miestä jos on itse keskipituinen nainen?
Suomalaisten kolmekymppisten miesten keskipituus on 178 cm ja naisten 168 cm. Olet siis keskipituista miestä pidempää vaativa keskimittaa lyhyempi nainen. Hyhhyh. Kamalaa.
Ei mulla mitenkään ongelmia tämän 175 cm pitkän varren kanssa ole, mutta... No vähän on. Ei se live-elämässä estä naisseuran saamista mutten voisi koskaan tehdä nettideittiprofiilia. - gsfgdafagsftywtutuy
sir_eino kirjoitti:
Suomalaisten kolmekymppisten miesten keskipituus on 178 cm ja naisten 168 cm. Olet siis keskipituista miestä pidempää vaativa keskimittaa lyhyempi nainen. Hyhhyh. Kamalaa.
Ei mulla mitenkään ongelmia tämän 175 cm pitkän varren kanssa ole, mutta... No vähän on. Ei se live-elämässä estä naisseuran saamista mutten voisi koskaan tehdä nettideittiprofiilia.-kele, onko suomalaisten naisten keskipituus 168 cm. Kutistuin entistäkin pienemmäksi.
- sir_eino
gsfgdafagsftywtutuy kirjoitti:
-kele, onko suomalaisten naisten keskipituus 168 cm. Kutistuin entistäkin pienemmäksi.
Riippuu vähän lähteestä. Wikipediassa löytyy 163-167,5 cm, ilmeisesti tuo pidempi on lähempänä totuutta. Miehillä se vaihtelee noin 178 cm noin 181 cm. Otin huvikseni tuon lyhyemmän koska mulla on kuitenkin salaa pieni kompleksi siitä että olen aika lyhyt. Tai no... Sanotaanko ettei tunnu hyvältä lukea tai kuulla sitä että naisen mielestä miehen pitää olla vähintään 180-185 cm pitkä. Helvetti. En minäkään vaadi naisilta kovin kummallisia pituuden ja painon suhteen.
- dfghjkklökljhgf

Varmaan tuo keskipituus on aika eri suurilla ikäluokilla ja heitä vanhemmilla ja toisaalta nuoremman polven ihmisillä.
Et sä musta mikään lyhyt ole. Riippuu näkökulmasta. - sir_eino
dfghjkklökljhgf kirjoitti:
Varmaan tuo keskipituus on aika eri suurilla ikäluokilla ja heitä vanhemmilla ja toisaalta nuoremman polven ihmisillä.
Et sä musta mikään lyhyt ole. Riippuu näkökulmasta.No nuo mittaukset kai on tehty nimenomaan nuorille, alle kolmekymppisille. Eli olen lyhyt muihin samanikäisiin miehiin verrattuna. Puhtaasti tilastollisesti ainakin. Ja koulussa olin aina luokan lyhyin. Lukiossa taisin kasvaa sen verran etten ollut enää ihan lyhyin mutta luokan lyhyimpiä kuitenkin. Eikä se ollut hirveän kivaa.
Se on sitten eri asia että osaako kukaan realistisesti arvioida olenko 175, 178 vai 180 cm pitkä ja paljonko se oikeasti haittaa muita kun minua. Ei varmaan paljon. - ES
sir_eino kirjoitti:
No nuo mittaukset kai on tehty nimenomaan nuorille, alle kolmekymppisille. Eli olen lyhyt muihin samanikäisiin miehiin verrattuna. Puhtaasti tilastollisesti ainakin. Ja koulussa olin aina luokan lyhyin. Lukiossa taisin kasvaa sen verran etten ollut enää ihan lyhyin mutta luokan lyhyimpiä kuitenkin. Eikä se ollut hirveän kivaa.
Se on sitten eri asia että osaako kukaan realistisesti arvioida olenko 175, 178 vai 180 cm pitkä ja paljonko se oikeasti haittaa muita kun minua. Ei varmaan paljon.Tuota olen minäkin ihmetellyt. Mistä jonkun toisen ihmisen pituuden kovin tarkkaan tietää, jos hän ei itse sitä sano. Etenkin jos toinen on itseä aika paljon lyhyempi tai pitempi. Minulle ainakin miesten pituuksien arviointi on vaikeaa, en mitenkään osaisi sanoa, onko joku vaikka 175 vai 180 cm pitkä.
- sir_eino
ES kirjoitti:
Tuota olen minäkin ihmetellyt. Mistä jonkun toisen ihmisen pituuden kovin tarkkaan tietää, jos hän ei itse sitä sano. Etenkin jos toinen on itseä aika paljon lyhyempi tai pitempi. Minulle ainakin miesten pituuksien arviointi on vaikeaa, en mitenkään osaisi sanoa, onko joku vaikka 175 vai 180 cm pitkä.
Ei mistään. Tosielämässä en ole koskaan saanut pakkeja pituuteni takia. Ainakaan tietääkseni. Useimmat naiset on kuitenkin mua sen 5-15cm lyhyempiä eikä ne pysty arvioimaan miten pitkä olen vaikka ehkä luulevat pystyvänsä.
Ja mähän käytän aika paljon buutseja. Niistä tulee sellaiset kolme senttiä lisää pituutta. En tosin käytä niitä sen pituuslisän takia vaan sen takia että niissä on tyyliä. - jhjll'äö'äöl'kj
sir_eino kirjoitti:
Suomalaisten kolmekymppisten miesten keskipituus on 178 cm ja naisten 168 cm. Olet siis keskipituista miestä pidempää vaativa keskimittaa lyhyempi nainen. Hyhhyh. Kamalaa.
Ei mulla mitenkään ongelmia tämän 175 cm pitkän varren kanssa ole, mutta... No vähän on. Ei se live-elämässä estä naisseuran saamista mutten voisi koskaan tehdä nettideittiprofiilia.Eikka, päivitä tietosi tai lue siitä Wikipediasta pari riviä pidemmälle. "2010 suomalaisten miesten keskipituus oli 181 senttimetriä ja naisten 167,5 cm. Mittaukset tehtiin vuonna 1983 ja sen jälkeen syntyneille espoolaisille."
- ughuohyiupoö
jhjll'äö'äöl'kj kirjoitti:
Eikka, päivitä tietosi tai lue siitä Wikipediasta pari riviä pidemmälle. "2010 suomalaisten miesten keskipituus oli 181 senttimetriä ja naisten 167,5 cm. Mittaukset tehtiin vuonna 1983 ja sen jälkeen syntyneille espoolaisille."
Kyllä muuten ilman tilastojakin tiedetään että jotain 169-175 cm pituinen mies on hukkapätkä. Ei sitä peitä mitkään pullistelut.

Joo mutkun mä olen syntynyt vuonna 1980. Eli jätin sen tahallaan pois.
Kyllä mä tiedän olevani lyhyt. Sen aiheuttama itsetuntovaurio on suunnaton. Tai sitten ei. Ota nyt selvää miten vakavissani olen. - sir_eino
ughuohyiupoö kirjoitti:
Kyllä muuten ilman tilastojakin tiedetään että jotain 169-175 cm pituinen mies on hukkapätkä. Ei sitä peitä mitkään pullistelut.
Eli jos olisin 168 cm pitkä en olisi enää hukkapätkä.
Onko kenelläkään sahaa? - taas iski iso E
sir_eino kirjoitti:
Joo mutkun mä olen syntynyt vuonna 1980. Eli jätin sen tahallaan pois.
Kyllä mä tiedän olevani lyhyt. Sen aiheuttama itsetuntovaurio on suunnaton. Tai sitten ei. Ota nyt selvää miten vakavissani olen.Älä sahaa. Mitään. Ja kuka tässä nyt vakavissaan olisi. Nam.
- sir_eino
taas iski iso E kirjoitti:
Älä sahaa. Mitään. Ja kuka tässä nyt vakavissaan olisi. Nam.
Nussijaverkostomies ja eATMe?
Autas nyt moniongelmaista... Yritänkö enää edes tehdä töitä vai chattaanko neljään asti ja häivyn salille ja naisiin? - taas iski
sir_eino kirjoitti:
Nussijaverkostomies ja eATMe?
Autas nyt moniongelmaista... Yritänkö enää edes tehdä töitä vai chattaanko neljään asti ja häivyn salille ja naisiin?No anna mennä tämä päivä pelastusarmeijalle ja paikkaa huomenna tilannetta. Vedät oikein kunnon treenit ja hyvät yöunet niin olet huomenna pirteä ja jaksat paremmin skarpata töissä. Äläkä mene tänään naisiin. Pidät sellaisen paastoiltapäivän. Tekee hyvää mielelle ja sielulle.
- 14+5
minttu86o kirjoitti:
Olen 166cm. Mutta mitäs väärää vaatia keskipituista miestä jos on itse keskipituinen nainen?
176cm mies riittää sulle ihan hyvin.
- sir_eino
taas iski kirjoitti:
No anna mennä tämä päivä pelastusarmeijalle ja paikkaa huomenna tilannetta. Vedät oikein kunnon treenit ja hyvät yöunet niin olet huomenna pirteä ja jaksat paremmin skarpata töissä. Äläkä mene tänään naisiin. Pidät sellaisen paastoiltapäivän. Tekee hyvää mielelle ja sielulle.
No... Yksi syy tälle keskittymiskyvyttömyydelle on se että pikku-eikka on ollut hereillä koko päivän. Se päätti eilisen jälkeen että sillä on seksitarpeita. Paljon. Vähän vaikea vastustaa sen tahtoa nyt kun sitä seksiä olisi tarjolla. Ja vielä ihan hyvää sellaista. Iso-eikka yleensä häviää tämän kilpailun. Tahallaan.
- jhsgfjkhufgeowkiö
14+5 kirjoitti:
176cm mies riittää sulle ihan hyvin.
Ei noin lyhyen kanssa kehtaa mennä mihinkään. Ja entäs kun nainen laittaa korkkarit ja mies on lyhyempi? Ei ei ei. Hukkapätkät saavat jatkaa yksinäisiä päiviään.
- . . .
Mitä tarkoittaa:
Kunnollinen? Kuinka monta alakohtaa tähän liittyy - varmasti ainakin puolisen tusinaa (esimerkiksi uskollisuus, rehellisyys, sovinnaisuus jne)
Sosiaalinen? Sitäkö että se hengailee kavereidensa kanssa joka päivä monta tuntia?
Huumorintajuinen? Riittääkö, että osaa nauraa Duudsoneille ja Jackassille, jos ei Frendeille osaakaan?- poijukas
Heheh, Frendeissähän sitä huumoria on! Ja sitte kun ei naura Frendit-"huumorille", niin sit akka sanoo huumorintajuttomaksi.
- chilichili
poijukas kirjoitti:
Heheh, Frendeissähän sitä huumoria on! Ja sitte kun ei naura Frendit-"huumorille", niin sit akka sanoo huumorintajuttomaksi.
Ai olet kuitenkin tutustunut ko. sarjaan. Ällöttää jos miehet katsovat telkkarista tuollaista paskaa.
- kukaa ei valvo tääll
ei täältä kannata kysellä tai kertoa mitä piirteitä miehessä toivoo (kts. ihannemies) täällä henkisesti sairaat ihmiset sysää pahaa oloaan. Milloin puhutaan "lutkista" yleisesti kaikki joilla on enemmän kuin 1 seksikokemus, itsevarmoista miehistä/ gigoloista, teinitytöistä yms. Olen tehnyt valituksia palstan sisällöstä muutamaan otteeseen S24-ylläpidolle, eivät hetkauta korviaan. Asialliset kritiikki-viestit/aloitukset poistetaan mutta, huorittelut jne pysyvät päivistä tai viikoista toiseen, eikä kukaan valvo "paskaa" mitä joka päivä palstalle ängetään. Tietyt vakihörhöt mellastavat ihan vapaasti eikä mitään tapahdu!
- . . .
Olettaen että vaatimuksesi täyttävä mies tulee vastaan, niin mitäpä sinulla on itselläsi tarjota?
- jhiklyhupöuyhpöuy
Eihän miehelle tarvitse "tarjota" mitään kun kuka vaan kelpaa. Eikös niin?
- . . .
jhiklyhupöuyhpöuy kirjoitti:
Eihän miehelle tarvitse "tarjota" mitään kun kuka vaan kelpaa. Eikös niin?
Ei mulle kuka tahansa nainen kelpaa, vaikka olenkin kriteereissäni hyvin joustava.
- - - -
joka haaveilee palstalla täydellisestä naisesta, nuoresta ja neitseestä. Kyllä nainenkin saa vaatia mitä lystää mieheltä, jos miehelle vielä kelpaa se mitä ikinä naisella nyt onkaan suhteeseen tarjottavana!
- . . .
- - - kirjoitti:

...ja aika monesti. En enää viitsi, koska hc-atm:t ovat menetettyä tavaraa.
Ja Siinähän haaveilevat. Käsittääkseni näiden atm-hengailijoiden ongelma juurikin on se, etteivät ne saa naista. Siis minkäänlaista. Mikäs siinä sitten estää asettaa vaatimukset niin korkealle, että niihin ei norminainen pysty. Lopputulostahan se ei muuta. - - - -
. . . kirjoitti:
...ja aika monesti. En enää viitsi, koska hc-atm:t ovat menetettyä tavaraa.
Ja Siinähän haaveilevat. Käsittääkseni näiden atm-hengailijoiden ongelma juurikin on se, etteivät ne saa naista. Siis minkäänlaista. Mikäs siinä sitten estää asettaa vaatimukset niin korkealle, että niihin ei norminainen pysty. Lopputulostahan se ei muuta.atmiesten suhteen.
- realismus
Minun mieheni pitää olla ainakin vähän hullu, koska kukaan tervejärkinen ei kestäisi kanssani. Ja minäkin ikävystyisin kuoliaaksi tervejärkisen kanssa. Ongelma on määritellä, missä kohtaa sekoboltsius menee liian pitkälle... Sekin on hankalaa, jos sulho viettää viikkotolkulla suljetulla.
- . . .
"Vähän hullu" lienee ihan oikeasti eri asia kuin aloittajan mainitsema "mielenterveys kunnossa".
Nimittäin se "vähän hullu" tarkoittaa käytännössä sitä, että mielenterveys on poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. Eikä se tarkoita sitä, että tyyppi olisi oikeasti ikävystyttävä, vaan pikemminkin päinvastoin.
Oikeasti mielenterveysongelmainen kun ei todellakaan kestä minkäänlaista muuta poikkeavuutta kuin omansa.
- - - -
- Kunnollinen
- Sosiaalinen
- Ei liian tarkertuva
- Mielenterveys kunnossa
- Käy vakituisessa työssä
- noin 180cm pitkä
- Luotettava
- Huumorintajuinen
ellastellan hyvät:
-on aivot päässä eikä esim. vedä niitä pulkalla perässä. Fiksu. Se ei tarkoita välttämättä "korkeasti koulutettu", vaan arvostan tiettyä ajattelun järkevyyttä, realismia, kohtuullisuutta, joustavuutta
- huumorintajuinen; jotain pilkettä silmäkulmassa, tunnustaa oman pienuutensa ja haavoittuvuutensa (ja naurettavuutensa)
- kykenee empatiaan muita ihmisiä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole juuri samanlaisia kuin hän itse on
- selkärankainen; mies jolla on arvoja ja rohkeutta ja joka tarpeen mukaan uskaltaa ilmaista ne, vaikka ehkä olisikin ujo eikä kovin äänekäs ja esillä oleva. Jämptiyttä
- luotettava, rehellinen, uskollinen
- arvostaa naisia kuten muitakin ihmisiä
- tykkää eläimistä
omat
- ei väkivaltainen
- ei huumeita, ei liikaa alkoa, ei tupakkaa
- itsetunto kunnossa
- tasa-arvoinen
- ei sovinisti/misogyyni
- minun makuuni ulkonäöllisesti, hyvännäköinen
- hyvä hygienia
- tasa-arvoinen myös seksissä, seksuaalisesti kyvykäs ja intohimoinen
- hyvä keskustelija/kuuntelija, ei mikään inttäjä ja toisen mielipiteen tallaaja, vaikka omaisi eri mielipiteen osaa keskustella rakentavasti ja pystyy sallimaan toiselle eriävän mielipiteen
- henkisesti vahva
- seuraa maailman menoa aktiivisesti, sivistää itseään, on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, ei vaan oleile/haahuile luppoaikaansa
- liikunnallinen, ei kuitenkaan mikään himourheilija vaan ihan normitapaus
- ei nipottaja/marisija/negatiivinen/kyyninen
- ottaa vastuun omasta elämästään ja tekee jotain eteenpäin päästäkseen(oli sitten missä elämänalueella tahansa)
- pitää läheisyydestä, seksi ei ole pelkkää yhdyntää eikä päämäärä hellydessä
- tukee minua elämässä
Vaadin kaikkea mitä itse pystyn antamaan. 50/50. Olen ilman jos en noin hyvää miestä löydä.- - - -
- mielellään ikäeroa vain /- 5 vuotta, suhde onnistuu paremmin saman ikäisen kanssa
- ei mitään materialistia, tavara ei tuo onnea - Tollainen mies
"Vaadin kaikkea mitä itse pystyn antamaan. 50/50. Olen ilman jos en noin hyvää miestä löydä. "
En usko kyllä hetkeäkään.
Yleensä tollaisten listojen tekijöillä ei ole ihan kaikki muumit laaksossa. - - - -
Tollainen mies kirjoitti:
"Vaadin kaikkea mitä itse pystyn antamaan. 50/50. Olen ilman jos en noin hyvää miestä löydä. "
En usko kyllä hetkeäkään.
Yleensä tollaisten listojen tekijöillä ei ole ihan kaikki muumit laaksossa.Normaali, fiksu mies kyllä täyttää noinkin suppeat kriteerit. Kaikilla on kriteerit kumppanille, harvoin niitä toki listataan. Listaa pyydettiin,joten minäpä kirjoitin.
- Tollainen mies
- - - kirjoitti:
Normaali, fiksu mies kyllä täyttää noinkin suppeat kriteerit. Kaikilla on kriteerit kumppanille, harvoin niitä toki listataan. Listaa pyydettiin,joten minäpä kirjoitin.
Ehkä olen henkisesti niin vahva ja toisaalta näen asiat niin erilaisesta kulmasta etten vain jaksa aatella että joku joka on valmis tekemään pitkän listan ominaisuuksia jota mieheltä odottaa olisi sopiva vaikka jokainen listan kohta osaisi itseen tai että listan yhdessäkään kohdassa erikseen olisi mitään moitittavaa.
Jotenkin tuntuu sellainen tyyppi, joka listan kanssa miettii että "tollaista en ainakaan" niin jotenkin se menee vain mauttomuuden puolelle.
Oikeastaan eniten listassa ärsytti tuo viimeinen lause jossa julistit että omaat kaiken tuon ja että et vähempään tyydy.
Nöyryys unohtu listasta. Noin yleisesti elämää ja toisia ihmisiä kohtaan.
Ylpeä itsestään tulee olla, mutta että listata siihen jotain jota oottaa ja että itseltä löytyy samat pitkän kaavan mukaan on vain luontaan työntävää.
Mutta ehkä etsit enemmän sitä "priimatavaraa" kuin oikeaa henkilöä ja ihmistä haavoittuvuuksineen. - elämän kevät
Tollainen mies kirjoitti:
Ehkä olen henkisesti niin vahva ja toisaalta näen asiat niin erilaisesta kulmasta etten vain jaksa aatella että joku joka on valmis tekemään pitkän listan ominaisuuksia jota mieheltä odottaa olisi sopiva vaikka jokainen listan kohta osaisi itseen tai että listan yhdessäkään kohdassa erikseen olisi mitään moitittavaa.
Jotenkin tuntuu sellainen tyyppi, joka listan kanssa miettii että "tollaista en ainakaan" niin jotenkin se menee vain mauttomuuden puolelle.
Oikeastaan eniten listassa ärsytti tuo viimeinen lause jossa julistit että omaat kaiken tuon ja että et vähempään tyydy.
Nöyryys unohtu listasta. Noin yleisesti elämää ja toisia ihmisiä kohtaan.
Ylpeä itsestään tulee olla, mutta että listata siihen jotain jota oottaa ja että itseltä löytyy samat pitkän kaavan mukaan on vain luontaan työntävää.
Mutta ehkä etsit enemmän sitä "priimatavaraa" kuin oikeaa henkilöä ja ihmistä haavoittuvuuksineen.Minusta tuossa ed. listassa ei ollut mitään sellaista 'vaatimusta', joka kunnon mieheltä/naiselta puuttuisi!
Huomasitko tällaisen:
- kykenee empatiaan muita ihmisiä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole juuri samanlaisia kuin hän itse on
Sinulta tuo empatia näkyy puuttuvan. Samoin peräänkuuluttamasi nöyryys. Sitäpaitsi: aito nöyryys ilmenee juuri siinä, että on valmis sopeutumaan toisen mahd. erilaisuuteen. Mutta tiettyjä luonteenpiirteitä ja persoonallisuuden ilmenemismuotoja voi toiselta ihan järjenmukaisestikin odottaa. - nainen tuollainen
Tollainen mies kirjoitti:
Ehkä olen henkisesti niin vahva ja toisaalta näen asiat niin erilaisesta kulmasta etten vain jaksa aatella että joku joka on valmis tekemään pitkän listan ominaisuuksia jota mieheltä odottaa olisi sopiva vaikka jokainen listan kohta osaisi itseen tai että listan yhdessäkään kohdassa erikseen olisi mitään moitittavaa.
Jotenkin tuntuu sellainen tyyppi, joka listan kanssa miettii että "tollaista en ainakaan" niin jotenkin se menee vain mauttomuuden puolelle.
Oikeastaan eniten listassa ärsytti tuo viimeinen lause jossa julistit että omaat kaiken tuon ja että et vähempään tyydy.
Nöyryys unohtu listasta. Noin yleisesti elämää ja toisia ihmisiä kohtaan.
Ylpeä itsestään tulee olla, mutta että listata siihen jotain jota oottaa ja että itseltä löytyy samat pitkän kaavan mukaan on vain luontaan työntävää.
Mutta ehkä etsit enemmän sitä "priimatavaraa" kuin oikeaa henkilöä ja ihmistä haavoittuvuuksineen.jos joku nainen tietää mitä haluaa eikä vähempään tyydy, alkaa napina. Miksi et kritisoi samaan tyyliin miesten vastaavia listoja? Vain miehet saa vaatia ja tietävät tasonsa, eiköstä vaan?
Jos nainen ei tiedä mitä haluaa, napistaan.
Jos nainen tietää mitä haluaa, napistaan.
Jos nainen on itsevarma, napistaan.
Jos nainen ei ole itsevarma(ei esim. uskalla tehdä aloitteita), napistaan.
Aivan sama, mä ainakin naisena tiedän just mitä haluan enkä vähempään tyydy!
Nöyristely on ovimatoille. Tiedän just miksi sä siltä naiseltanöyryyttä haet. Kyllä jokainen on joskus heikko ja haavoittuvainen sukupuolesta riippumatta ja kumppani tukee, ei tässä erikseen mistään nöyryydestä tartte lässyttää. - Tollainen mies
nainen tuollainen kirjoitti:
jos joku nainen tietää mitä haluaa eikä vähempään tyydy, alkaa napina. Miksi et kritisoi samaan tyyliin miesten vastaavia listoja? Vain miehet saa vaatia ja tietävät tasonsa, eiköstä vaan?
Jos nainen ei tiedä mitä haluaa, napistaan.
Jos nainen tietää mitä haluaa, napistaan.
Jos nainen on itsevarma, napistaan.
Jos nainen ei ole itsevarma(ei esim. uskalla tehdä aloitteita), napistaan.
Aivan sama, mä ainakin naisena tiedän just mitä haluan enkä vähempään tyydy!
Nöyristely on ovimatoille. Tiedän just miksi sä siltä naiseltanöyryyttä haet. Kyllä jokainen on joskus heikko ja haavoittuvainen sukupuolesta riippumatta ja kumppani tukee, ei tässä erikseen mistään nöyryydestä tartte lässyttää.Satuinpahan vain tähän ketjuun.
Et tajunnut mistä nöyryydestä puhuit ja toinen tapaus alkoi mussuttamaan "empatiasta".
Heillä on nöyryyttä sydämessä ja kunnioitusta ihmisyyttä kohtaan. Epäilen että teillä ei ole kuin itseänne kohtaan.
Mitään itsevarmuuteen viittaavaa en listassanne nähnyt. Sirpaleisen egon paikkailua liimalla ja sinitarralla kylläkin.
Mutta jatkaa napinaanne. Mulla onneksi on oikeakin elämä, jossa tapaa erilaisia naisia kuin te. ;) - Tollainen mies
elämän kevät kirjoitti:
Minusta tuossa ed. listassa ei ollut mitään sellaista 'vaatimusta', joka kunnon mieheltä/naiselta puuttuisi!
Huomasitko tällaisen:
- kykenee empatiaan muita ihmisiä kohtaan, jotka eivät välttämättä ole juuri samanlaisia kuin hän itse on
Sinulta tuo empatia näkyy puuttuvan. Samoin peräänkuuluttamasi nöyryys. Sitäpaitsi: aito nöyryys ilmenee juuri siinä, että on valmis sopeutumaan toisen mahd. erilaisuuteen. Mutta tiettyjä luonteenpiirteitä ja persoonallisuuden ilmenemismuotoja voi toiselta ihan järjenmukaisestikin odottaa.Sinuna en tuohon empatiaan kyllä vetoaisi jos tuollaisen listaan mukaan elät.
Vähän kuin tekisi kauppalistan ja sitten shoppailisia miestä. Otetaan vielä kaveri mukaan "makutuomariksi".
Ehkä voisitte vielä mennä peilin eteen kattomaan että miten "sovitte yhteen". ;D
Pinnallisempaa sakkia saa hakea. - nainen tuollainen
Tollainen mies kirjoitti:
Satuinpahan vain tähän ketjuun.
Et tajunnut mistä nöyryydestä puhuit ja toinen tapaus alkoi mussuttamaan "empatiasta".
Heillä on nöyryyttä sydämessä ja kunnioitusta ihmisyyttä kohtaan. Epäilen että teillä ei ole kuin itseänne kohtaan.
Mitään itsevarmuuteen viittaavaa en listassanne nähnyt. Sirpaleisen egon paikkailua liimalla ja sinitarralla kylläkin.
Mutta jatkaa napinaanne. Mulla onneksi on oikeakin elämä, jossa tapaa erilaisia naisia kuin te. ;)ja näyttämässä erinomaisuuttasi. Sirpaleinen ego jos tietää mitä haluaa eikä vähempään tyydy? Ok.
Voi kun mulla ei oo elämää ollenkaan tän palstan ulkopuolella enkä ikinä saa sun kaltaista miesseuraa, voi v*tu nyyh :DD Tajusitko vitsiksi edes? - elämän kevät
Tollainen mies kirjoitti:
Sinuna en tuohon empatiaan kyllä vetoaisi jos tuollaisen listaan mukaan elät.
Vähän kuin tekisi kauppalistan ja sitten shoppailisia miestä. Otetaan vielä kaveri mukaan "makutuomariksi".
Ehkä voisitte vielä mennä peilin eteen kattomaan että miten "sovitte yhteen". ;D
Pinnallisempaa sakkia saa hakea.Ellastellan ja sen jälkimmäisen lisäykset listaan ovat nimenomaan _ei pinnallisia_ asioita. Pintaa olisi joku komeus, (ylimitoitettu) pituusvaatimus tai 'vuositulot xx €' yms.
Sinulla on elämässä paljon oppimista.. vaan onko edellytyksiä? - mikä mättää
Tollainen mies kirjoitti:
Sinuna en tuohon empatiaan kyllä vetoaisi jos tuollaisen listaan mukaan elät.
Vähän kuin tekisi kauppalistan ja sitten shoppailisia miestä. Otetaan vielä kaveri mukaan "makutuomariksi".
Ehkä voisitte vielä mennä peilin eteen kattomaan että miten "sovitte yhteen". ;D
Pinnallisempaa sakkia saa hakea.Miesten listoissa lukee nuoruus, hoikkuus, kauneus, ei-pinnallista?
Naisilla lukee paljon muuta ja se on pinnallista? - sir_eino
Minä en enää edes jaksa lukea näitä listoja mutta oletko tosiaan 180 cm pitkä nainen? Huhhuh. Se voi olla aika eroottista.
- sir_eino
- - - kirjoitti:
Normaali, fiksu mies kyllä täyttää noinkin suppeat kriteerit. Kaikilla on kriteerit kumppanille, harvoin niitä toki listataan. Listaa pyydettiin,joten minäpä kirjoitin.
Pituus. Se oli liikaa. Ei miehen vaan listan. Tosin en kyllä ymmärrä miten normaali ja fiksu mies täyttää 180 cm pituusvaatimuksen. En mä usko että olisin tätä älykkäämpi vaikka olisin sen viisi senttiä pidempi.
Joo joo, on mulla kompleksi. - ujo erakko
Muuten täyttyy Mintun, Tiinan, Ellastellan ja tämän viimeisen listat paitsi ehkä seuraavissa tapauksissa...
- Sosiaalinen
(viihdyn yksin, eli perus-introvertti. Harvemmin tunnen tarvetta kyläillä missään.)
- Käy vakituisessa työssä
(Osa-aikatyö, alle 1000 euron kuukausitulot, pakollisten menojen jälkeen jää ehkä 300 euroa tuhlattavaksi kuukaudessa.)
- noin 180cm pitkä
(175 cm)
- minun makuuni ulkonäöllisesti, hyvännäköinen
(Naama on ok mutta kelpaako hoikka silmälasipäinen mies?)
- hyvä hygienia
(Laiska pesemään hampaita, yleensä syön xylitol-purkkaa joka syönnin jälkeen, laiska siivoamaan kämppää, suihkussa on pakko käydä lähes päivittäin aktiivisen liikkumisen takia)
- seuraa maailman menoa aktiivisesti, sivistää itseään, on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta, ei vaan oleile/haahuile luppoaikaansa
(Seuraan uutisia ja luen paljon kaikenlaista, mutta vapaa-aika menee paljolti elokuvia/tv-sarjoja katsoessa, netissä surffaillessa ja nettipelissä, koko ajan teen jotain aktiivisesti, vaikka jutut monen mielestä ovatkin varmaan aivan turhia, onko se haahuilua?)
- ottaa vastuun omasta elämästään ja tekee jotain eteenpäin päästäkseen(oli sitten missä elämänalueella tahansa)
(Vastuun toki otan tekemisistäni, mutta ei ole kuin ylioppilastodistus, en ole ollenkaan kunnianhimoinen mammonan keräämisen suhteen, koitan pysyä pois kapitalistisesta oravanpyörästä ja keskityn ennemmin itseni sivistämiseen kuin stressaan niska limassa ja tapan itseni työllä, teen sen verran töitä kuin mitä tarvitsee että pärjään ja nautin paljosta vapaa-ajastani. Sanoohan sananlaskukin: Tyhmä työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Pitkän tähtäimen projekti olisi kirjoittaa kirja, tai useampikin)
- ei mitään materialistia, tavara ei tuo onnea
(Ai nyt tipahdin kunnolla joukosta, Kirjahyllyt notkuvat ja tavaraa on niin paljon että yksiö alkaa käydä ahtaaksi...)
Ainakin omasta mielestäni olisin melko hyvä sulhasehdokas, mutta vähän turhan ujo. Voin jutella ihmisten kanssa normaalisti mutta sitten jos olen ihastunut ja pitäisi mennä juttusille menen aivan lukkoon. Tyttöystävää ei ole koskaan ollut, kun en ole moisen etsintään koskaan kauheasti panostanut. Baarit eivät ole koskaan kiinnostaneet, ja harvemmin vapaisiin naisiin muuallakaan tutustuu. Kiinnostusta on esiintynyt monesti, pääasiassa 30 yksinhuoltajien suunnalta, mutta kun olen hidas lämpiämään niin naiset ovat luovuttaneet ennenkuin olen saanut mitään aikaiseksi, tai edes halunnut saada heidän osaltaan.
Nyt kun ikää on jo n. 40 vuotta niin olen alkanut hautaamaan haaveita omasta perheestä. Vasta tässä muutama vuosi sitten heräsi ajatus että se jälkikasvun saaminen voisikin olla ihan hienoa, mutta taitaa olla jo myöhäistä. Saatavilla olevilla naisilla on jo lapsilauma jaloissa pyörimässä. Mikä taas tuo omat ongelmansa seurusteluun.
- George Clooneyn veli
Kiinnostaiskos leidiä tällainen 58vuotias rikas, komea, sporttinen ja charmikas mies, joka täyttää kaikki sinun vaatimukset?
- - - -
vastailen näin sivusta
- rssssssssg
Hyyyyyi, aivan liian vanha pappa!!!!!!!!!!!!!!
- George Clooneyn veli
rssssssssg kirjoitti:
Hyyyyyi, aivan liian vanha pappa!!!!!!!!!!!!!!
Olen mies parhaassa iässä.
- FHGhjghgjhhjjhj
George Clooneyn veli kirjoitti:
Olen mies parhaassa iässä.
Yli viisikymppisillä on virtsankarkailu- jaq potenssiongelmia. Lisäksi tukka alkaa olla jo kaukana takana samoin kuin ennusteen mukaiset elinvuodet. kuka hölmö viitsisi vaivautua, heheh.
- pirun sosiaalistajat
No ensinnäkin vaatiminen on jotain, mille hyvä ihmissuhde ei mielestäni rakennu. Mutta millainen sitten olisi mies, jota uskoisin kykeneväni rakastamaan ja jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa, niin:
-kanssani tärkeissä asioissa samankalataisen arvomaailman jakava (ei kovin materialistinen, enemmän kovat kuin pehmeät arvot, tasa-arvoon uskova, ei kaksinaismoraalinen varsinkaan seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa, ei oikeistolainen, ei rasisti eikä nationalisti)
-seksuaalisesti haluttava
- aikaisempien suhteiden määrä saisi olla laskettavissa yhden käden sormilla- e67u857g8989h
"- aikaisempien suhteiden määrä saisi olla laskettavissa yhden käden sormilla"
Entäs jos se on nolla? - ATM nössöt
jo ehdottaa perintäistä ATN:lle sopivaa ratkaisua ulkomaalaisesta (afrikka/turkki) miehestä, mutta tasa-arvo ja kaksinaismoraali ei taida kohdata.
- pirun sosiaalistajat
e67u857g8989h kirjoitti:
"- aikaisempien suhteiden määrä saisi olla laskettavissa yhden käden sormilla"
Entäs jos se on nolla?Ei haittaa. Mieluummin niin kuin kahden käden sormilla laskettava luku.
Eräs ystäväni on avioitunut miehen kanssa, jolla oli heidän tavatessaan poikuus vielä tallella. Hyvä mies, onnellinen parisuhde ja mitä ollaan naisten kesken juteltu, ei seksissäkään valittamista. - Reipas Poikamies
ATM nössöt kirjoitti:
jo ehdottaa perintäistä ATN:lle sopivaa ratkaisua ulkomaalaisesta (afrikka/turkki) miehestä, mutta tasa-arvo ja kaksinaismoraali ei taida kohdata.
Kunnon mies on mm. sellainen joka ei pahoinpitele naistaan tai tee naista raskaaksi ja sen jälkeen häippäise veks nuoremman kanssa.
Noi naisten vaatimuslistat on sitä aitoa prinsessa-unelmaa sex-in-the cityssä. Kyllä se elämä karaisee kun se Cityn halutuin baari panokeisari onkin jotain muuta kuin ihana supliikki. - pirun sosiaalistajat
Just joo. Erittäin menestynyt mies suomalaisessa talouselämässä. Naisella ennen tätä suhdetta yksi miessuhde.
Mutta joo, pitäkää harhanne.
Ystävällisin terveisin,
pirun sosiaalistajat
Ps. Epäasiallinen solvauksen sisältänyt viestisi on ilmoitettu käyttäjätukeen. - PERKELE SAATANA RIIT
pirun sosiaalistajat kirjoitti:
Just joo. Erittäin menestynyt mies suomalaisessa talouselämässä. Naisella ennen tätä suhdetta yksi miessuhde.
Mutta joo, pitäkää harhanne.
Ystävällisin terveisin,
pirun sosiaalistajat
Ps. Epäasiallinen solvauksen sisältänyt viestisi on ilmoitettu käyttäjätukeen.ON TAAS IDIOOTTEJA TÄÄLLÄ.
JOS KOKEMATON MIES EI SAA NAISTA, NAINEN ON PAHA. JOS SAA, NAISEN TÄRYY OLLA LUTKA. PÄÄTTÄKÄÄ JO SAATANANN PERKELEEN KYRVÄKKÄÄ IDIOOTIT, KUSIPÄÄ ATM MYRKKYKYRVÄT! - :DD
PERKELE SAATANA RIIT kirjoitti:
ON TAAS IDIOOTTEJA TÄÄLLÄ.
JOS KOKEMATON MIES EI SAA NAISTA, NAINEN ON PAHA. JOS SAA, NAISEN TÄRYY OLLA LUTKA. PÄÄTTÄKÄÄ JO SAATANANN PERKELEEN KYRVÄKKÄÄ IDIOOTIT, KUSIPÄÄ ATM MYRKKYKYRVÄT!Hyvin tiivistetty.
- ....
PERKELE SAATANA RIIT kirjoitti:
ON TAAS IDIOOTTEJA TÄÄLLÄ.
JOS KOKEMATON MIES EI SAA NAISTA, NAINEN ON PAHA. JOS SAA, NAISEN TÄRYY OLLA LUTKA. PÄÄTTÄKÄÄ JO SAATANANN PERKELEEN KYRVÄKKÄÄ IDIOOTIT, KUSIPÄÄ ATM MYRKKYKYRVÄT!MYRKKYKYRVÄT!!! Vittu siinä on päivän paras.
- !
.... kirjoitti:
MYRKKYKYRVÄT!!! Vittu siinä on päivän paras.
Tuo oli kuukauden paras! Tuohon ei atmt pysty! :D
- liitto tuskin kestää
pirun sosiaalistajat kirjoitti:
Just joo. Erittäin menestynyt mies suomalaisessa talouselämässä. Naisella ennen tätä suhdetta yksi miessuhde.
Mutta joo, pitäkää harhanne.
Ystävällisin terveisin,
pirun sosiaalistajat
Ps. Epäasiallinen solvauksen sisältänyt viestisi on ilmoitettu käyttäjätukeen.mikä aisankannattaja. Hyvä kuitenkin jos menestyneetkin miehet joutuvat tyytymään käytettyyn lutkaan.
Taitaa olla poika aivopesty ja tekisi hyvää vierailla tällä palstalla. - pirun sosiaalistajat
liitto tuskin kestää kirjoitti:
mikä aisankannattaja. Hyvä kuitenkin jos menestyneetkin miehet joutuvat tyytymään käytettyyn lutkaan.
Taitaa olla poika aivopesty ja tekisi hyvää vierailla tällä palstalla.Jahas, vai tällaisia törkymöykkyjä tänään. Miten ei enää edes yllätä. No, jos minulta(kin) puuttuisivat käytöstavat, kirjoittaisin varmaan jotakin samankaltaista kuin tuo yksi capseilla kirjoittanut aiemmin. :)
Mukavaa päivänjatkoa.
Ystävällisin terveisin,
hymyilevä, talvilomansa tänään aloittanut, pirun sosiaalistajat
- Maija40012
No mikäs tradenomi se siellä huutelee. Istuu kaupankassalla vakiduunissa vai?
- oimipus
Pyydäppä miestäs tekee top kymmenen lista itsestäsi mitä hyvää sussa on niin mahtaako saada edes kahta asiaa.
Olet niitä naisia mitä en huolis ikinä koska arvostelet ihmisiä pätkätöiden perusteella.
Työnantajat käyttävät tänä päivänä hyväkseen yleistä tilannetta ja teettävät töitä näin. - Male. .
Hyvää ei saa ja huonoa ei huoli. Siinä se. =)
- realismus
Tärkeä asia listaan lisättäväksi, asia, jonka mahdollisuudesta tulin vasta äskettäin tietoiseksi - mies ei saa syödä kioskiruokaa, ei ainakaan ennen tapaamista, tapaamisen aikana eikä minun asunnossani. Hihat paloivat totaalisesti rantarosvon kiikuttaessa jotain v**** hesepussia kotiini - koko kämppä lemusi, äijä lemusi, ei siinä auttanut muu kuin sitoa roskapussin suu tiukasti kiinni ja työntää traanipallo portaikkoon roskien kera... Löyhkä leijui asunnossa vielä pitkään...
- äläläläläläläläläläl
-Älä näy
-Älä kuulu
-Älä haise - Vaatimukset miehelle
-Käy itsenäisesti vessassa
-Hengittää
Noistakin voidaan tinkiä- 24
Ilmoitin asiallisesta viestistä ylläpidolle.
- cnni
Aika samanlaiset. Se, että on mielenterveys kunnossa, on jo paljon. Tällä tarkoitan aivan kaikenlaisia ongelmia, en pelkästään diagnosoituja sairauksia. Näitä tuntuu olevan kyllä sitten melkein kaikilla. Itse olen sairastanut masennusta lapsesta asti ja käynyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti terapiassa n. 8 vuoden ajan. Sillä kaikella kokemuksella ihmisistä näkee hyvin pian ja selvästi, missä mennään. Siksi vähän epäilen löydänkö vielä "tarpeeksi hyvän" miehen. Toisaalta olen asioiden tiedostamisen myötä hyvin ymmärtäväinen kaikenlaisia ongelmia kohtaan, joskus tuntuu, että liiankin.
- t5t5t5t5t5t5t5t
Tuotetiedot
Tyyppi 3D-TV
Malli Sony KDL-60LX900
Tuotesarja BRAVIA
Kuva
Paneelin tyyppi LCD/LED
Näytön koko (tuuma) 60,00
Resoluutio 1920x1080
Korkein tuettu TV resoluutio 1080p
Progressiivinen skannaus Kyllä
Virkistystaajuus (Hz) 100
Bitti 8
Dynaaminen kontrastisuhde 1000000:1
Katselukulma 178
Formaatti 16:9
Värijärjestelmä PAL, NTSC, SECAM
Järjestelmä
HD-valmius Kyllä
Full HD Kyllä
MPEG 2/4
DVB T/C
Hyväksytty Boxer Kyllä
Hyväksytty RiksTV Kyllä
PIP/POP/PAP PAP
12 volttia Ei
DLNA Kyllä
3D Ready Kyllä
Yhteydet
Komponentti video (YPbPr) 1
HDMi jossa HDCP 4
HDMI malli 1.4
Scart 2
Scart, jossa RGB 2
Scart, jossa S-video 0
S-Video 0
PC liitäntä VGA/HDMI
A/V-liitäntä laitteen edessä/sivulla Kyllä
S-video-liitäntä laitteen edessä/sivulla Ei
Kuulokeliitäntä laitteen edessä/sivulla Kyllä
USB Kyllä
USB:n kautta tuettu laite JPEG, RAW, MP3, MPEG1, AVCHD, MP4AVCHD
Muistikortinlukija Ei
Muut WiFi, Ethernet
Ääni
Audio Kyllä
Musiikkiteho (w) 2x10W
Surround Kyllä
Ulkoisten kaiuttimien ulostulo Ei
Piilotetut kaiuttimet Kyllä
Äänitys/Toisto
Käyttäjätoiminnot
On Screen -valikko, jossa kaikki pohjoismaiset kielet Kyllä
Teksti TV Kyllä
Teksti TV:n muisti 1 000,00
Automaattinen asennus Kyllä
Muut
Television jalka Kyllä
TV-taso Ei
Seinäteline Ei
Alkuperäisen seinätelineen ID SU-WH500
Seinäänkiinnitys standardi VESA
Kiinnitysten sijainti 300x300
Virrankulutus 128W
Virrankulutus (valmiustila) 0.2W
Väri Musta
Valmistajan tuotekoodi KDL-60LX900AEP
Mitat
Korkeus (cm) 93,80
Leveys (cm) 144,00
Syvyys (cm) 38,00
Paino (kg) 49,80
Korkeus ilman alustaa (cm) 90,60
Syvyys ilman jalustaa (cm) 6,40
Leveys ilman jalustaa (cm) 144,00
Paino ilman jalustaa (kg) 42,80- ES
Vaikuttaa tosi söpöltä!
- lauantaityttö
- tulee ehdottomasti olla sosiaalinen (tulee siis kaikkien kanssa toimeen, ei ole hiljainen vätys ja kotona nyhrääjä. Tykkäisi käydä kaupungilla, ystävien ja perheen luona yms.)
-Terve (henkisesti ja fyysisesti). Hygieniasta pidättävä hyvä huoli. Hiusten on oltava puhtaat, samoin hampaiden. Minä en suttusuita pussaa!
-luotettava ja rehti
- liikunnallinen
- saa minut nauramaan ja osaa tarpeen tullen myös lohduttaa
- rakastaisi elokuvia
- osaisi kommunikoida (jonka kanssa voisi oikeasti jutella, suunnitella, haaveilla ja toteuttaa. eikä vaan istu koneella/tv:n ääressä ja murahtele vastauksia)
- olisi eläinrakas
- ymmärtäisi, että parisuhteessa olemme samalla "tasolla", eli kompromisseja on osattava tehdä, minua ei nyrkin ja hellan väliin saa.
- raamikas (en halua mitää hernekeppiä)
-tatuoinnit ja lävistykset plussaa
:) näillä mennään, vielä ei ole tälläistä miestä löytynyt, mutta etsintä jatkuu
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve703543Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1412418Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572309Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094