itse kokeilleet jotain mielestänne vihoviimeisimmistä tanssivillityksistä ja minkä mielestänne tähden vihoviimeisimmistä? Ellette vielä ole kokeilleet, milloin ajattelitte kokeilla? Ajattelitteko kokeilla? Entä oliko jo tapahtunut kokeilunne vahinko vaiko tarkoitus? Mitä siitä seurasi/ei seurannut?
Koska viimeksi tanssiessanne olette
6
724
Vastaukset
- 7
vain lääkitys olis pettänyt.
- Kklprsntti 0,0?
Joku näytti tuossa itsekseen epäilleen, että hänen lääkkeensä eivät sen, mitä ilmeisimminkin kauhean onnettomasti päättyneen kokeilun seurauksena tehoa, MUTTA tuota suurempi ja siten hyvin paljon yleisempi ongelma näyttäisi tähän jo mennessä kertyneitten vastausten perusteella olevan se, ettei tanssiharrastepiireissä juurikaan ole kokeilunhaluisia henkilöitä: tämähän olisi käynyt epäsuorasti ilmi muista alan keskusteluista, joissa vuoroin miehiä ja vuoroin naisia syytettiin siitä, etteivät edes kokeilumielessä hakeneet jotakuta tuntematonta, mikäli ne olisi ajatuksella ennen tähän tutkimukseen ryhtymistä luettu.
- Kklprsntti 0,0?
Vihoviimeisimmän tanssivillityksen määritelmä lienee hämäävä, joten on syytä täsmentää tässä haetun vihoviimeisimmän tanssivillityksen tarkoittavan jotain seuraavista:
a) Tanssivillitys, jonka ensikerran tanssimossa tahi mainosvideossa nähdessänne vannoitte, ettette koskaan tulisi sitä itse kokeilemaan, mutta lopulta sen tanssimoissa yleistyttyä teillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä vihoviimeisimpänä silloin pitämäänne tanssivillitystä itse.
b) Tanssivillitys, jota te ettekä ystävänne eivätkä ketkään siihen mennessä tanssimoissa näkemänne henkilöt tienneet teidän sille lavatanssin kurssille henkilökohtaisesti mennessänne tienneet olevan olemassakaan: kysymyksessä oli siis jonkun kotimaisten ja kansainvälisten diploomien tanssinopettajan ulkomaisesta diploomitanssinopetajain konferenssista tuoma, tuleva eli vihoviimeisin tanssivillitys.
c) Tanssivillitys, joka on jotain a: n ja b: n väliltä. - Kklprsntti 0,0?
Tähän mennessä hyvinkin pitkälti kolmatta sataa henkilöä on ollut hyvin lähellä kokeilla täällä jotain uutta: he ovat olleet todella lähellä kertoilla vihoviimeisimmän tanssivillityksen kokeilukokemuksestaan tai siitä kuinka ovat jo pitkään harkinneet kokeilla jotakuta vihoviimeisimpänä pitämäänsä tanssivillitystä sen sijaan, että olisivat tavanomaisesti tyytyneet julistamaan tyytymättömyyttänsä jonkun toisen viimekin kerralla tanssimossa käyttämiin käsi- ja jalkahärdelleihin eli vihioviimeisimpään tanssivillitykseen
- promilleissako?
Bachataa osaan jonkin verran, mutta lavoilla on ole tohtinut taitojani esitellä. Naapurit, jotka moisen ketkuttelun näkisivät, olisivat varmoja, joko kännitilastani (promilleja siis olisi) tai sitten nenänvarttaan paheksuvasti nyrpistäen toteaisivat minun siirtyneen kevytkenkäiselle alalle. Bachata jääköön minun kohdallani vain salilla tanssittavaksi - tai sitten joskus jossain kaukana, toisella puolella Suomea, kun varmasti yhtäkään tuttua ei olisi paikalla :)
- Kklprsntti0,0?
promilleissako? kirjoitti:
Bachataa osaan jonkin verran, mutta lavoilla on ole tohtinut taitojani esitellä. Naapurit, jotka moisen ketkuttelun näkisivät, olisivat varmoja, joko kännitilastani (promilleja siis olisi) tai sitten nenänvarttaan paheksuvasti nyrpistäen toteaisivat minun siirtyneen kevytkenkäiselle alalle. Bachata jääköön minun kohdallani vain salilla tanssittavaksi - tai sitten joskus jossain kaukana, toisella puolella Suomea, kun varmasti yhtäkään tuttua ei olisi paikalla :)
bachata on latinanameriikkalaisten kävelyhumppaa, jota tosiaankin kokeillakseen muualla kuin yleisöltä huolellisesti suljetussa harjoitustilassa, täytyy tietää dj: ja kaikki heidän soittamat underground-tilat, joista tieto jaetaan lähinnä alan harrastaja (harrastaja-ilmaisu ei tee täyttä oikeutta po piireissä nähtyihin huimiin akrobaatti- ynnä muihin notkeutta vaativiin ammattilaistason temppuihin) -piireissä suusta suuhun ja sähköpostiosoitteesta sähköpostiosoitteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1007825Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1466572Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1824698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2423207Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta972717Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh642153Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121886- 1471828
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa231675Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971604