aikoneet tehdä,57,58, 59v. kohtalotoverit,ns. putkessa olijat.Nyt en tarkoita mitään kinaamista mistään työkkäriasioista, vaan miten aiotte hyödyntää ns. omaa aikaa, joka on nyt suotu meille tämänikäisille.Aiotteko matkustella , viettää pidempiä aikoja mökillä, keksiä ehkä jotain aivan uusia harrastuksia tai veneillä vaikka pitkin Suomen rannikkoa nyt, kun on sitä aikaa. Onhan toki niin, ettei se ole kaikille iloinen asia, tämä putki, mutta nähkää se niin, että jonkin loppuminen on UUDEN alku. Olisi kiva kuulla myös muiden mietteitä tästä asiasta.
Mitä kivaa olette
24
529
Vastaukset
- vanha työtön
ole rahaa matkustella ja jotenkin on syyllinen olo kun saa rahaa,vaikka ei ole työssä.Hävettää kertoa kellekkään, et on työtön työnhakija, joka ei saa työtä kun on vanha.
On stressaavaakin todella, olo on kuin olis kipeä koko ajan.
Mitenkähän sitä tuntee kun on ihan luvan kans eläkkeellä, näin työttömänä ei kiinnosta mikää, eihän työtöntä saa kiinnostaa kun työnhaku ja vaikka on negatiivinen tämä viesti, siinä on suurin osa totta, mitä tunnen.
Ei ole vapautta mennä minnekkään, 3kk välein ilmottautua työkkäriin.- kevään linnut
eikä väistellä tuttuja toiselle puolen katua, sellaistakin olen joskus kuullut, mutta ei kannata Olet se sama itsesi, kuin töissä ollessasikin,et mitenkään huonompi.Joka niin sinusta ajattelee, niin on itse huono ihminen.Työn loppuminen ei tee sinusta huonompaa,se on tosi asia, ettei meitä vanhoja kääpiä kukaan enää töihin ota ,mutta ei se työpaikka mikään ainoa onnen tae ole.Jos entiset kaverit on sinut hylänneet, eivät ne mitään ystäviä olleetkaan.Katsele uusia ystäviä ja mielenvirikkeitä aivan muista suunnista, se saattaa avata aivan uuden mmilman, joka no valoisampi.Kevät terveisin
- Työtönnnnnn
Työtöntä ei tosiaan saa kiinnostaa mikään. Erehdyin suunnitella parantavani työnsaantimahdollisuuksiani pienen pienellä kurssilla, mutta eihän se työvoimatoimistolla käynyt herran jestas. Sanoivat ettei tipu kuin opintotukea parin kuukauden ajan jos sinne menen. No sellaiseen nyt ei ole varaa niin jäädään kotia sitten. Mieluumin maksavat siitä lystistä kun makaan kotona alati heikentyvin työnsaantimahdollisuuksin kuin että yrittäisin parantaa niitä. Lienee tarkoituksenmukaisempaa kaikille.
Pian on tosiaan kesä, kyllä työmarkkinatuella (Vai mikä vittu liekään) uistimia saa jos kerran televisioitakin.
- ghghhghghgh
kiltisti kunnes täytätte 67 vuotta. sinnehän se yks kepuliämmä aikoo eläkeiän nostaa.
- talvipupu
enää nyt tulevat muutokset koske. Mutta v54. syntyneet ovat vaaravyöhykkeellä, jos oikein tiukkoja säästötoimia alkavat toteuttaa.
- 60 v ja työtön
talvipupu kirjoitti:
enää nyt tulevat muutokset koske. Mutta v54. syntyneet ovat vaaravyöhykkeellä, jos oikein tiukkoja säästötoimia alkavat toteuttaa.
jos työkkäri kertos suoraan, et ei enää 60v kannata oppia uutta ammattia, tuntee jotenkin niin luuseriksi itsensä eikä kehtaa sanoa, et ei enää työ kiinnosta koska saadakseen ansiosidonnaista pitää aktiivisesti hakea työtä.
Sanottas suoraan, et voi odottaa eläkettä, mutta jotenkin saa käsityksen, että pitää aktiivisesti hakea töitä, vaikka ei kukaan edes palkkaa enää. - masentavaakin
60 v ja työtön kirjoitti:
jos työkkäri kertos suoraan, et ei enää 60v kannata oppia uutta ammattia, tuntee jotenkin niin luuseriksi itsensä eikä kehtaa sanoa, et ei enää työ kiinnosta koska saadakseen ansiosidonnaista pitää aktiivisesti hakea työtä.
Sanottas suoraan, et voi odottaa eläkettä, mutta jotenkin saa käsityksen, että pitää aktiivisesti hakea töitä, vaikka ei kukaan edes palkkaa enää.kivaa olis kyllä mukava tehdä, mutta jos 3kk välein pitää käydä työkkärissä, vielä yli 60v niin on kuin pallo jalassa.
- talvipupu
masentavaakin kirjoitti:
kivaa olis kyllä mukava tehdä, mutta jos 3kk välein pitää käydä työkkärissä, vielä yli 60v niin on kuin pallo jalassa.
kun teitä noin juoksutetaa. Pienemmillä paikkakunnilla on meno leppoisempaa .Vain kerran vuodessa on soitettava. Asiaan vaikuttaa myös se, että minkä kokoisesta yrityksestä on saanutsen tuotannollis/taloudelliset syyt. Jos on iso talo, niin ne maksavat sakkoina samansuuruisen summan, joka menee yli 57v. työttömyyskorvauksiin. Näinollen meitä ei enää ajeta jonninjoutaviin kursseihin yms.Muutama vuosi sitten piti käydä 2 pvn mittainen valmennus kurssi, mutta siitäkin on luovuttu. Turhaa rahan menoahan sellaiset ovat kaupungin kassaan, kun on jo selvä asia ettei johda mihinkään.
- masentavaakin

tapauksessa ei ole kysymys tuotannollisesta ja taloudellisesta syystä irtisanottu vaan pari viimeistä työpaikkaa oli määräaikaisia.
Oliskohan syynä kun olen antanut ymmärtää, että haluan vielä työhön, syy miksi näin olen tehnyt on se kun sanotaan, että pitää aktiivisesti työtä hakea kun saa korvauksia. - talvipupu
masentavaakin kirjoitti:
tapauksessa ei ole kysymys tuotannollisesta ja taloudellisesta syystä irtisanottu vaan pari viimeistä työpaikkaa oli määräaikaisia.
Oliskohan syynä kun olen antanut ymmärtää, että haluan vielä työhön, syy miksi näin olen tehnyt on se kun sanotaan, että pitää aktiivisesti työtä hakea kun saa korvauksia.jonkinverran toisenlaiseksi. Olet ns. normaali työnhakija ,kohtelu on senmukainen. Olen pahoillani puolestasi, mutta näin ne asiat tahtoo mennä. Kun ovat jossain päättäneet , että vielä työttömönäkin on oltava kahden kerroksen väkeä. Voimia sinulle , odotella eläkeikää.
- masentavaakin
talvipupu kirjoitti:
jonkinverran toisenlaiseksi. Olet ns. normaali työnhakija ,kohtelu on senmukainen. Olen pahoillani puolestasi, mutta näin ne asiat tahtoo mennä. Kun ovat jossain päättäneet , että vielä työttömönäkin on oltava kahden kerroksen väkeä. Voimia sinulle , odotella eläkeikää.
lohdutuksesta ja hyvä kun nyt selvisi,missä mättää kun toiset voi odotella eläkettä rauhassa, jospa muutkin sais täältä tietoa tästä,ettei kaikkea pidetä itsestään selvyytenä.
Aurinkoista kevättä! - Lippu korkealla
masentavaakin kirjoitti:
lohdutuksesta ja hyvä kun nyt selvisi,missä mättää kun toiset voi odotella eläkettä rauhassa, jospa muutkin sais täältä tietoa tästä,ettei kaikkea pidetä itsestään selvyytenä.
Aurinkoista kevättä!Täytän pikapuoliin 62 ja olen ansiosidonnaisella. Tosi on, että työkkärissä ei saa ääneen sanoa odottelevansa vain eläkkeen alkamista, vaan on näyteltävä olevansa työnhakija. Minulla on onneksi ollut vuoden väli ilmoittautumisessa ja tällä menolla joudun käymään työkkärissa enää pari kertaa. Sitten pääsen hiphuraa hanomaan eläkettä...
- talvipupu
Lippu korkealla kirjoitti:
Täytän pikapuoliin 62 ja olen ansiosidonnaisella. Tosi on, että työkkärissä ei saa ääneen sanoa odottelevansa vain eläkkeen alkamista, vaan on näyteltävä olevansa työnhakija. Minulla on onneksi ollut vuoden väli ilmoittautumisessa ja tällä menolla joudun käymään työkkärissa enää pari kertaa. Sitten pääsen hiphuraa hanomaan eläkettä...
sanoa, vaan ne tekee siellä sen ns. työllistymis ohjelman, vai mikä se nyt oli, ja kirjoittavat siihen, ettei etsi aktiivisesti töitä, vaan odottaa eläkkeen alkamista. Sitten vaan kerta vuoteen soittaa sinne. Näin me kaikki n30 yli 57v. jotka suuremmasta yhtiöstä lähdimme,saimme tallaisen ns. työllisyyssuunniteman. Sopimus on pitänyt meidän kohdalla ainakin.Ne, ketä ovat meitä nuorempia, ja joutuivat pois, tietysti joutuvat kovemmpiin toimiin, jotta saisivat töitä.
- wdgfhjkl

Työkkärin kanssa tehdyt sopimukset pitävät vain työttömän suuntaan. Jos työkkäristä lähetetään osoitus työhön, niin mentävä on karenssin uhalla, vaikka työllistymissuunnitelmassa mainitsemasi asia mainittaisiinkin.
- talvipupu
wdgfhjkl kirjoitti:

vanhoja töihin jahtaa, kun on nuorempia pilvinpimmein.Joille on välttämätöntä saada töitä. Me vanhat tulemme toimeen jo ominemme.Mikä olisi se syy, miksi ne meidät enää töihin panisi, kun ei edes päiväraha putoa, jos menisi vaikka huonompiin hommiin.
- wghjkm

Riippuu työkkäristä. Itse sain passituksen kurssille Uusille urille vain muutamaa kuukautta ennen 60-vuotispäivää. Kurssin ainut tarkoitus oli saada osallistujat palkattomiin töihin alueen yrityksiin. Itse olin vielä ns. eläkeputkessa, joten eläkeelle pääsi oli 60-v.
- kysyn vieläkin
wghjkm kirjoitti:

sanota työkkärissä selvästi,että voi odotella eläketteä, sitä minä ihmettelen.Jää pois mielelläni työhausta, mutta ansiosidonnaisen takia pitää mennä käymään määrättynä aikana ja se on kolme kuukautta nyt.
Pitääkä siitä itse sanoa, ettei työ kiinnosta enää, vai voisko tulla karenssia. - talvipupu
kysyn vieläkin kirjoitti:
sanota työkkärissä selvästi,että voi odotella eläketteä, sitä minä ihmettelen.Jää pois mielelläni työhausta, mutta ansiosidonnaisen takia pitää mennä käymään määrättynä aikana ja se on kolme kuukautta nyt.
Pitääkä siitä itse sanoa, ettei työ kiinnosta enää, vai voisko tulla karenssia.mitään sensuuntaisia ,saattavat laittaa toisarvoisiin töihin tai suoraan karenssin, jos on huono päivä virkailijalla. Jos ne ei sitä itse ehdota, niin ei kannata kysyä, voi joutua ojasta allikkoon. Eikä sitä tarjotakuin sellaisissa tapauksissa kun iso firma potkii pellolle paljon väkeä ja maksaa ne irtisanomissakot. Se on suunnilleen yhtä paljon, mitä nämä irtisanotut tulevat saamaan ansiosidonnaista ennen eläkeikää. Keskimäärin se on n. 1000e/kk, se sakko.
- kysyn vieläkin
talvipupu kirjoitti:
mitään sensuuntaisia ,saattavat laittaa toisarvoisiin töihin tai suoraan karenssin, jos on huono päivä virkailijalla. Jos ne ei sitä itse ehdota, niin ei kannata kysyä, voi joutua ojasta allikkoon. Eikä sitä tarjotakuin sellaisissa tapauksissa kun iso firma potkii pellolle paljon väkeä ja maksaa ne irtisanomissakot. Se on suunnilleen yhtä paljon, mitä nämä irtisanotut tulevat saamaan ansiosidonnaista ennen eläkeikää. Keskimäärin se on n. 1000e/kk, se sakko.
tuo on tosiaan eri juttu kun firma maksaa sakot, silloin voi odotella eläkettä.
- ´´´´´´´´´´´
kysyn vieläkin kirjoitti:
sanota työkkärissä selvästi,että voi odotella eläketteä, sitä minä ihmettelen.Jää pois mielelläni työhausta, mutta ansiosidonnaisen takia pitää mennä käymään määrättynä aikana ja se on kolme kuukautta nyt.
Pitääkä siitä itse sanoa, ettei työ kiinnosta enää, vai voisko tulla karenssia.´´Pitääkä siitä itse sanoa, ettei työ kiinnosta enää, vai voisko tulla karenssia. ´´
Jos menet itse sanomaan työkkärissä, ettei työ enää kiinnosta, niin pahimmassa tapauksessa katsotaan, ettet ole työmarkkinoiden käytettävissä ja heitetään ulos työkkärin kirjoilta ja samalla päivärahan saajien joukosta. Karenssia ei tuollaisesta voi antaa, sillä karenssi edellyttää tietystä työstä kieltäytymistä tms., mutta sen sijaan työkkäristä voidaan ulos heittää. - näin on.
wdgfhjkl kirjoitti:
Työkkärin kanssa tehdyt sopimukset pitävät vain työttömän suuntaan. Jos työkkäristä lähetetään osoitus työhön, niin mentävä on karenssin uhalla, vaikka työllistymissuunnitelmassa mainitsemasi asia mainittaisiinkin.
Pitkäaikaistyöttömät
Mielenterveyspotilaat
Sairaat
Alkoholisoituneet
On työkkärissä luokiteltu 0900 koodi. Eli ei ole aikomustakaan työllistää 59 vuotiaita.
Nuoria työttömiä ja kouluja käyneitä työllistetää. - onnellinen putkessa
näin on. kirjoitti:
Pitkäaikaistyöttömät
Mielenterveyspotilaat
Sairaat
Alkoholisoituneet
On työkkärissä luokiteltu 0900 koodi. Eli ei ole aikomustakaan työllistää 59 vuotiaita.
Nuoria työttömiä ja kouluja käyneitä työllistetää.meitä putkessa olijoita EI jahdata enää töihin kun on nuoria, jotka on saatava kiinni oman elämänsä syrjään, etteivät syrjäänny. Sitä vartenhan olemme putkessa, ETTEI meitä työllistetä.
- putketon putki
onnellinen putkessa kirjoitti:
meitä putkessa olijoita EI jahdata enää töihin kun on nuoria, jotka on saatava kiinni oman elämänsä syrjään, etteivät syrjäänny. Sitä vartenhan olemme putkessa, ETTEI meitä työllistetä.
Miten siihen putkeen pääsee, ikääkin jo 58 vee ja työmarkkinatuella, töitä ei saa vaikka kuin yrittää, onko kenties kunnilla tämän ikäiselle jotain velvoitetta työllistää, että pääsisi ansiosidonnaiselle takaisin?
- onnellinen putkessa
putketon putki kirjoitti:
Miten siihen putkeen pääsee, ikääkin jo 58 vee ja työmarkkinatuella, töitä ei saa vaikka kuin yrittää, onko kenties kunnilla tämän ikäiselle jotain velvoitetta työllistää, että pääsisi ansiosidonnaiselle takaisin?
laki edellyttää, että jos 1950/54 syntyneen työttömäm 500 päivän jakso täyttyy välillä 57/59 vuotta, kunnan on JÄRJESTETTÄVÄ niin pitkä työ, että työssäoloehto täyttyy.Sitä en tiedä, miten asia menee, jos on jo tippunut peruspäivärahalle. Kannattaa kysyä työkkäristä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi802691On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole572632Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682578Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä872509Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu842040Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl481995Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1401853Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve301434Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361432Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk511430