Hankalaa.

pieni mankeli

Minä olen nainen, jolle alkoholi ei sovi. Tulen humalaan varsin pienistä määristä alkoholia, yleensä jo yksi tuopillinen tuntuu ja 3 jälkeen liikunkin ihan eri lailla. Minulla on hyvin vilkas mielikuvitus, ja humalassa lakkaan erottamasta mikä on hyvä ja mikä huono idea - joten "toteutuskelpoisia" ideoitahan sitten piisaa. Omaisuutta en riko sen kummemmin kuin selvänäkään enkä hypi vieraisiin sänkyihin, mutta muilla tavoin olen toisia ja itseäni kohdellut typerästi ja muutenkin käyttäytynyt kuinka sattuu. Vasta viime vuonna tapahtui ensimmäinen toiseen ihmiseen liittynyt asia jonka tunsin tehneeni paremmin humalassa kuin mihin olisin pystynyt selvinpäin; tuota lukuun ottamatta en ole kokenut alkoholin varsinaisesti helpottaneen sosiaalisia tilanteita. Yleensä siis pystyn tekemään tarvittavat asiat yhtä lailla ilman viinaakin.

Yksinkertaisinta olisi olla juomatta kokonaan, ja omasta puolestani niin voisin hyvin tehdäkin koska en tarvitse viinaa siihenkään että uskaltaisin pitää hauskaa, mutta haluan myös olla sosiaalinen ja tulla toimeen pienen opiskelijayhteisöni muiden jäsenten kanssa. Ja koska en ole raskaana enkä selkeästi minkään elämäntapoja rajoittavan uskonnon edustaja, niin jos ilmaannun opiskelijajuhliin bongatakseni kavereitani jossain muualla kuin koululla, aiheutan hämmennystä sanomalla että minua ei tällä kertaa huvita juoda. Sanovat että ota eka niin kyllä alkaa huvittaa, tai luulevat että minulla on jokin hätänä, tai ainakin tylsää - eikä heidän huolensa lopu siihen että vakuuttelen että minulla on mukavaa. Tunnen siis haittaavani heidän iltaansa. Sitävastoin jos otan vähänkin viinaa, minuun suhtaudutaan heti rennommin ja positiivisemmin sekä itse juhlissa että jälkeenpäin, mutta niin hyvä juttu kuin se sinänsä onkin, kovin usein tunnen tulevani porukan suurimmaksi ääliöksi vaikka olen juonut vähemmän kuin muut. Ja mielikuvaa ei ainakaan hälvennä se että saan jopa kuulla että pitäisi ottaa rauhallisemmin.

Kaveripiirin vaihtaminen ei oikein käy koska kyseisen alan opiskelijoita on koulussani vain pieni ryhmä ja haluan tuntea olevani osa tätä porukkaa sekä päivisin että iltaisin. Muiden alojen ihmiset ovat sitten ihan eri ympyröissä.

En oikein tiedä mitä haen tällä kirjoituksella. Ehkä minun pitäisi vain jättää se juominen siihen yhteen, max. kahteen paukkuun kun en silloin vielä riehu vaan vain puhun enemmän. Vai onko ideoita, ja kohtalotovereita löytyykö kenties?

0

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        80
        2691
      2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        57
        2632
      3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        68
        2578
      4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        87
        2509
      5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        84
        2040
      6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        48
        1995
      7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        140
        1853
      8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        30
        1434
      9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        36
        1432
      10. Joskus tulee niin

        Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
        Ikävä
        51
        1430
      Aihe