Rakas alkoholisti-isä

pakko päästä purkamaan omia tuntemuksia isän juomisesta, tuntuu ettei kukaan ymmärrä eikä ketään aidosti edes kiinnosta.

Olen 22-vuotias nainen ja alan olemaan henkisesti aivan loppu isäni juomisen vuoksi. Isä juo melkein joka v-loppu, perjantaina korkki aukeaa ja loppuu vasta sunnuntaina. Ne harvat kerrat kun isä ei juo, olen maailman onnellisin tyttö ja uskon aina toivoa paremmasta, "jos se nyt vähentäisi juomistaan".
Mikäli isällä on pitempiä lomia töistä, saattaa viikko tai kaksikin hurahtaa helposti juomisen parissa. Isä on kännissä ollessaan ärsyttävä sössöttäjä joka muuttuu ylpeäksi paskaksi, kehuu itseään ja tekojaan koko ajan. On kuin mikäkin maailman omistaja. Jos kerron omista saavutuksista yms. kuulumisista, on hänen pistettävä paremmaksi. Selvinpäin hän on aivan eri ihminen, ei koskaan uskoisi samaksi ihmiseksi.

Olen kerran sanonut isälle, että ei tuota juomista ole kenestäkään hauska katella. Otti vain nokkiinsa ja sanoi, kuinka kiittämätön kehtaan olla hänelle kun hän on auttanut minua niin paljon rahallisesti yms.

Isä syö lääkkeitä korkeaan verenpaineeseen ja sydän ei ole vahvimmasta päästä. En edes tiedä mitä kaikkia lääkkeitä hän joutuu syömään. Tupakkaa kuluu aski päivässä, jollei toinenkin. Liikuntaa ei myöskään harrasta.

Tänään on maanantai ja isäni soitti minulle eräästä asiasta aamulla, kännissä. Väitti olevansa ruokatunnilla kotona. Isä ei koskaan ole ruokatauolla kotona. Puheesta huomasin kyllä heti, että jotain on juotu. On pikkuhiljaa menty siihen pisteeseen, että valehdellaan asioista. Lisäksi vielä luulee, ettei kukaan huomaa hänen juopotteluaan. Isä täyttää tänä vuonna 60 vuotta, haluanko edes tietää mihin suuntaan koko homma menee kun hän jossakin vaiheessa jää eläkkeelle.

Minulla on kaksi isosiskoa jotka ovat minua 15 vuotta vanhempia. Olen yrittänyt keskustella heidän kanssaan asiasta mutta tuntuu, että mieluummin he sulkevat silmänsä ja korvansa koko asialta. Muutama muukin läheisempi sukulainen kohauttelee vaan olkapäitään, että voi voi. Tuntuu että olen ainut joka ymmärtää asian vakavuuden. Haluaisin että me siskokset oltaisiin tukena toisillemme, ja edes yritettäisiin yhdessä puhua isälle järkeä. Olisipahan ainakin yritetty. Mutta ei, asia aina vaan "jää". Soitin toiselle siskolleni, että isä on näin maanantai-aamusta vieläkin kännissä. Hän tokaisi vaan, että "no voi hitto, tosi kiva". Että näin.

Joku kaunis päivä saan vielä kamalan puhelun, että isä on kuollut viinan takia :( Äitini kuoli syöpään ollessani 15-vuotias, ei ole häntäkään auttamassa ja tukemassa. En minä varmaan asialle voi tehdä mitään, mutta tuntuu vain niin helvetin pahalta. Ei isän elämässä ole enää muuta sisältöä kuin työ ja juominen.

Huh, kiitos. Helpotti hetkeksi.