Nyt se on osoitettu ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten toimesta laadittu tutkimus, suomalaiset ovat heikommalla perimällä varustettuja. Tunnettu rasisti Freudenthal oli selvästi oikeasssa.
http://www.tiede.fi/uutiset/4200/me_emme_ole_ruotsalaisten_lahisukulaisia
Me aidot ja alkuperäiset suomalaiset olemme ihan oma kansa
4
182
Vastaukset
- Ikämies jo
Vielä tänäkin päivänä Axel Freudendhal on RKP:n palvottu isähahmo jonka muistoksi he jakavat muistomitalia.
Minä ja moni suomalainen kansalainen pitää tuota suurenä rasistisena röyhkeytenä meitä suomenkansalaisia kohtaan. Pitäisin jo sivistyksen ja moraalin kannalta suopeana toimintana, että RKP:n on lopetettava kyseisen
Freudenthal-mitalin jakonsa. Siksi kehoittaisin kaikkia sivistyneitä kansalaisia lähettämään RKP:n väelle sähköpostia, ja kertomaan heille, että tuon kaltaisen henkilön ihannointi ei ole enää sopivaa nykymaailmassa.- Poika lapissa
Freudenthal asetti suomalaiset alempiarvoisiksi ihmisiksi, unohtamatta sitä, että Freudenthal oli rasisti ja
kehtasikin häpeilemättä julistaa sanomaansa meidän omassa maassamme suomessa.
On erittäin häpeällistä, että meillä on eduskunnassa ja hallituksessa Freudendhalin oppeja toteuttava
puolue RKP ja sen palkkaamat kätyrit etunenässä Lipponen ja Ahtisaari.
luulisin, että RKP:n on ennemmin tai myöhemmin tehtävä pesäero Freudenthaliin ja lopetettava hänen mitalinsa jakaminen.
- Tämä tässä vielä
"Suomalais-ruotsalainen tutkimus paljastaa ensimmäistä kertaa Ruotsin väestön geneettiset juuret.
Tutkimus osoittaa, että ruotsalaiset ovat geneettisesti läheisempää sukua saksalaisille ja briteille kuin suomalaisille. Erityisesti Etelä-Ruotsissa väestö on geneettisesti hyvin kaukana suomalaisista."
Siellä ei mainita mihin rotuun suomenruotsalaiset kuuluvat?
Ainakin he pitävät itseään ruotsalaisina ja tuossakin tutkimuksessa he ovat olleet mukana ruotsalaisten mukana.- ikämies jo
"Mukana olleista suomalaisnäytteistä perimältään eniten ruotsalaisia muistuttivat länsisuomalaiset, erityisesti Pohjanmaan rannikon ruotsinkieliset. Sen sijaan pohjoispohjalaiset eivät olleet geneettisesti erityisen lähellä pohjoisruotsalaisia naapureitaan."
Jotenkin tuntuu siltä, että nämä suomenruotsalaiset ovat sekasikiöitä eikä heidän perimäänsä saa selvitetyksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama73403Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve583253Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä442949Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932836On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972610Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132317Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl552063Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661951