Onko laillista toimintaa?
MAKSUHÄIRIÖIDEN REKISTERÖINNISTÄ
Suomen Pienlainayhdistys ry on 17.3.2010 allekirjoitetulla sopimuksella antanut Suomen
Asiakastieto Oy:lle toimeksi nykyisten ja mahdollisten tulevien jäsentensä ilmoittamien
60 päivää myöhässä olevien maksuhäiriömerkintöjen tallentamisen.
Tiedot on tarkoitettu ainoastaan pienlainayhdistyksen jäsenten käyttöön.
Näin toimien yhdistyksen jäsenet haluavat palvella asiakkaitaan vastuullisesti ja parhaan
osaamisensa mukaan kuluttajaluottoasioissa, sekä tehostaa luottotappioriskiensä
hallintaa, ehkäisemällä asiakkaan mahdolliseen ylivelkaantumiseen johtavan kierteen
syveneminen.
Henkilötietolain nojalla jokainen rekisteriin merkitty henkilö on pyynnöstään oikeutettu
saamaan tiedon itseään koskevista merkinnöistä.
Tässä tapauksessa hän voi saada tietoonsa, että pienlainayhdistyksen jäsenyritys X on
tiettynä päivämääränä ilmoittanut rekisteriin ”OPL” -merkinnän, joka kertoo että
tuolloin heidän lähettämänsä laskun erääntymisestä on kulunut vähintään 60 päivää.
Mikäli asiakas tämän jälkeen maksaa kyseisen saatavan, lähettää X tiedon maksusta
rekisteriin, joka lisätään maksuhäiriömerkintään ”ref” –tietona, jolloin merkintä
näkyy tiedoissa muodossa ”OPL ref”, mihin sisältyy myös päivämäärä, jolloin
merkintä on muutettu.
Näiden tietojen käsittelyä ja käyttöä, myös jäsenyrityksissä, koskevat yleisesti kaikki
henkilötietolain ja luottotietolain vaatimukset. Jälkimmäinen määrittelee mm.
ajankohdan merkintöjen rekisteristä poistamiselle, joka on yleisesti 2 vuotta.
Jos asiakas pyytää merkinnöistä lisätietoa, on sen tehneellä yrityksellä velvollisuus
yksilöidä alkuperäinen saatava, jotta mahdolliset virheet pystytään oikaisemaan.
Yhdistys ei suosittele jäsenilleen aiheellisten merkintöjen poistamista.
Asiakkaalle on myös syytä korostaa, että merkintä voi muodostaa esteen vain lainaa
haettaessa pienlainayhdistyksen jäseneltä, eikä sitä saa tietoonsa kukaan ulkopuolinen
yhdistyksen, Suomen Asiakastiedon ja hänen itsensä lisäksi. ”OPL” –merkintä ei siis
muodosta estettä esimerkiksi pankkiasioinnille, vakuutussopimuksille, huoneenvuokraukselle,
puhelinliittymän hankinnalle, luottokortille tai postimyyntilaukselle.
Pienlainayhdistys
10
978
Vastaukset
- 30
ihmeelistä tässä nyt on? Nykyään jokainen yritys voi ilmoittaa 60 päivän jälkeen maksumerkinnän asiakastietoon. Jätä esim. puhelinlasku maksamatta niin 60 päivän jälkeen sulla on merkintä ja kaikki näkee sen joka hakee tietoja sinusta. Nim. kokemusta on!
Tervetuloa meidän luuserien joukkoon.- Tuuppuna
Sitten satavarmasti ei puhelinlasku mene luottotietoihin tuolla tavalla.
- Kansariviin
Tämähän mahdollistaa ylivelkaantumisen ehkäisemistä. Lisää tällaista tarvitaan, varsinkin niitä varten, jotka eivät hallitse omaa talouttaan!
- kertoo
, ettei kaikki halukkaat olisi päässet pienlainayhdistykseen. Joitakin kirjoituksia voi tutkiskella tästäkin näkökulmasta. Kilpailijat saattavat hyvinkin kirjoitella, sekä entiset työntekijät.
- 100 + 1800
Joo kyllä se tiedetään, mistä tämä homma kiikastaa. En tiedä, miksi tämä nousi listoille uudestaan, mutta eilenhän tais mennä mainospaikat kotikulmilta.
- 8+16
Yhdenkään Pienlainayhdistyksen jäsenen toiminta ei ole laillista, saatikka minkään pikavippi firman. Kaikki myöntävät lainaa rahattomille, se on fakta. TÄMÄ EI OLE VASTUULLISTA LUOTON MYÖNTÄMISTÄ.
- Semetoovaja
Mahtavaa!! Tämä tarkoittaa siis sitä että jos saat pikivipistä maksuhäiriömerkinnän niin se ei vaikuta mihinkään!!! Tämähän on hyvä uutinen ja saat pankista oikeaa pienikorkoista lainaa halutessaan. Elämä siis hymyilee jälleen !
- 4+11
No tota et tainnu ihan ymmärtää???? 60 päivää niin pikavipin saaminen vaikeutuu kun ei saa mistään kunnollisista vippipaikoista eli Pienlainayhdistyksen jäseniltä lainaa. Sen jälkeen menee toki oikeudelliseen perintään jolloin napsahtaa ns. oikea merkintä.
- Pajatsomaharekisteri
Kaikkea kyyläkeinoja ne pajatsomahat keksiikin !
- samye
"mistään kunnollisista vippipaikoista eli Pienlainayhdistyksen jäseniltä"
Salli mun rauhaa, nää kaverit yli 70 prossan markkinaosuudellaan on ne suurimmat kurjuuden kauppiaat suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543925Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603503Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084