Ensinnäkin on todettava, että pienten ja keskisuurten yritysten osuus yrityskannasta on n. 99,8 %. Näistä alle 10 hengen yrityksiä oli 93 prosenttiyksikköä, joista pääosa työllistää alle 2 henkilöä. Kokoomus unohti 93% yrityksistä, kun etuuksia jaettiin. Yrittäminen on ehkä suurin työllistäjä. Silti Kokoomus pudotti ihmisten todellista ostovoimaa. Alensi POISTI Kelamaksun Kataisen yksipuolisella ilmoituksella ja alensi hyvätuloisten verotusta suhteessa enemmän.
"Naisten yrityksistä noin 80 % on yritysmuodoltaan toiminimiä, ja vain noin 20 % yhtiömuotoisia. Yli 10 työntekijää työllistäviä naisten yrityksiä on noin 2 % naisten yrityksistä"
Toiminimet, komandiittiyhtiöt, avoimetyhtiöt... Siis henkilöyhtiöt on erilaisella verotuksella ja toiminnalla mukana yritys maailmassa kuin mitä yhtiöt missä omaisuutta on suuremmissa määrin liikutellaan. Jonkinlaisena veden jakajana pidetään 35 tuhannen euron rajaa voitoissa, jonka jälkeen osakeyhtiö olisi mahdollisesti edullisempi verotuksen suhteen, mutta suuritöisempi ja toisaaltaan toimivuudeltaan jäykempi kokonaisuus, jossa johtoporras saattaa joutua jopa linnaan jos ei hoida hommiaan oikein. Osakeyrittämisessä ajatuksena on se, että yritys on itsenäinen organisaatio, kun taas henkilöyhtiöissä se vastuu henkilö pistää likoon itsensä, omaisuutensa ja näin verotuskin koskee henkilöä suoraan.
Osakeyhtiömuodossa yrityksen ollessa itsenäinen toimiva kokonaisuus, ei ole yrittäjä vaarassa menettää mitään itse. Vain sijoitetun omaisuuden. Kun joku sijoittaa osakkeisiin, hän haluaa kahta asiaa: Sijoittamalleen omaisuudelle arvonnousua ja toisaaltaan osakeomistajan PALKKAA. Johtajaan ei pidä tätä omistajaa sekoittaa. Osakeyrittämisessä johtaja saatetaan palkata joku taho jolla ei ole yhtään osaketta. Heille maksetaan oma palkka ja osinkoja mahdollisten tavoitteiden täyttymisestä.
Nyt on niin, että verotuksen suhteen on selkeät erot näiden yritysmuotojen välillä. Osakeyritysmaksaa toiminnastaan yhteisöveroa(26%), joka on itsenäisen kompleksin vero. Yritys maksaa veron. Mutta poiketen kaikesta muusta palkkaverosta, tämä omistajan palkka osakeyrityksessä voi olla täysin verotonta tuloa aina 90,000 euroon saakka. Sen jälkeen pääomavero on 28%, mutta tuloista 30% onkin verovapaata, joten oikea veroprosentti on täten 19,5%. Siis se omistajan henkilökohtainen vero. Ei yrityksen vero. Jos ostat Nokian osakkeita, niin maksat veroja osingoista tuon prosentin mukaan. Ja muistetaampa se, että osinkoja ei voi maksaa yritys kuin 10% tuloksesta. Tilillä pitää olla siis milli rahaa, jotta voisi 90,000E osinkoa maksaa, joten se ei kolahda yrityksien talouteen.
Poiketen henkilöyrityksiin, joissa toimii omistajilla progressiivinen verotus, näillä osakeyrittäjillä sitä ei ole. Miksi ihmeessä näin on? Eikö suuryrityksille olekkaan samat säännöt? Kelamaksu poistettiin. Energiaveroleikkurit... Yrittäjien määrä oli vuonna 2009 noin 251 000 (ilman alkutuotantoa ja avustavia perheenjäseniä), eli 9 % työllisistä. Siis tuosta määrästä Kokoomus unohti 93%. Ja palveli oikeastaan vain 0.2% yrittäjistä.
"Pienten ja keskisuurten yritysten osuus yrityskannasta on n. 99,8 %."
Kokoomus unohti 93% yrityksistä
33
388
Vastaukset
Että mun mielestä riittäisi osakeyrittäjille verovapaaksi osuudeksi varsin hyvin 8500€, jonka jälkeen pitäisi kaikesta tulosta olla progressiivinen asteikko veroista henkilöyrityksien tapaan. Siis puhun omistajien verotuksesta, en yritysten veroista.
Se sama veroasteikko näille omistajille kuin henkilöyritysten omistajille? Mikä siinä on esteenä? Jännä että yksi palkansaajaryhmä saa palkkaansa 19.5% tasaverolla.
- hommaetenee..
pääomavero vaan nostetaan 80% ja kukaan ei karkaa maasta, sama kaikille perijöille :)
Että mikä niitä rassaa eniten, niin asiakkaiden puute lienee yleisin vastaus. No ja sitten liiketilojen vuokrat ja samoin ALV. Vaikka se onkin asiakkaiden maksettava, niin kun ei ole ostovoimaa niin monilla, niin kalliit hinnat syö asiakkaat pois. Joissain tuotteissa ALV ei haittaa, siis sellaisissa, joita ostetaan kerran. Mutta joitain tuotteita joudutaan ostamaan uudestaan ja uudestaan ja niissä se tuntuu.
Toki raha pitää saada Venäläisiltä pois, joten ALV:n pudotus ei kenties ole vastaus, vaan enemmän sitä ostovoimaa ja laajemmalle osalle kansaa ja noi 93% tykkäis.Muistaakseni Persujen edustaja toi esille että 12 listautuneen yrityksen johtajille maksetaan palkkaa perustamalla tytäryhtiö, jonka kautta kierrätetään osinkoina johtajien tulot. Meneekö siis ihan oikein? Verokikkailuja harrastaa vain kaikista suurituloisimmat.
- öepaaå
Mutta pienyrittäjä maksaa viimeisen päälle kaikki.
öepaaå kirjoitti:
Mutta pienyrittäjä maksaa viimeisen päälle kaikki.
Maksukyvyn mukaan. Progressiivisesti. Tai henkilöyritykset tekee näin. Ja osakeyrityksetkään ei voi maksaa osinkoja kuin kymmenen prosenttia voitoista, joten ei sieltäkään muut kuin rikkaimmat yritykset voi jakaa noita epäoikeudenmukaisia palkkioita.
Muutetaan pääomavero progressiiviseksi ja vaikka 9000 euroon asti verovapaaksi henkilökohtaisessa verotuksessa noi osinkotulot, niin silloin ei tuo kikkailu enää onnistu. Ja samalla poistetaan ihmeellinen 30% taxfree tuosta pääomaverosta. Miksi osan pitäisi olla verovapaata tuloa? Ei mee jakeluun millään.- jokoko
jaripilli kirjoitti:
Maksukyvyn mukaan. Progressiivisesti. Tai henkilöyritykset tekee näin. Ja osakeyrityksetkään ei voi maksaa osinkoja kuin kymmenen prosenttia voitoista, joten ei sieltäkään muut kuin rikkaimmat yritykset voi jakaa noita epäoikeudenmukaisia palkkioita.
Muutetaan pääomavero progressiiviseksi ja vaikka 9000 euroon asti verovapaaksi henkilökohtaisessa verotuksessa noi osinkotulot, niin silloin ei tuo kikkailu enää onnistu. Ja samalla poistetaan ihmeellinen 30% taxfree tuosta pääomaverosta. Miksi osan pitäisi olla verovapaata tuloa? Ei mee jakeluun millään.paljon asioita joita olis syytä tutkia enemmänkin!
esim. hallitus on tehtaillut turhaakin turhempia lakeja ja
säädöksiä liukuhihnalla mutta vakaviin asioihin ei oteta kantaa!
esim yrityslakeihin pitäs lisätä pieni pykälä ettei yritys saa jakaa
optioita tai muita boonuksia vuoden sisällä siitä kun on erottanut
työtekijöitä ns. tuotannollisista ja taloudellisista syistä...
ja sit nykyiset ammattiliitot vois lopettaa kun ovat lahjottuja kaikki! jokoko kirjoitti:
paljon asioita joita olis syytä tutkia enemmänkin!
esim. hallitus on tehtaillut turhaakin turhempia lakeja ja
säädöksiä liukuhihnalla mutta vakaviin asioihin ei oteta kantaa!
esim yrityslakeihin pitäs lisätä pieni pykälä ettei yritys saa jakaa
optioita tai muita boonuksia vuoden sisällä siitä kun on erottanut
työtekijöitä ns. tuotannollisista ja taloudellisista syistä...
ja sit nykyiset ammattiliitot vois lopettaa kun ovat lahjottuja kaikki!Tuossa on ristiriita, koska usein nuo irtisanomiset on bonuksien syy. Mahdollisesti jopa nimettynä niin, että jos irtisanot porukkaa turhat pois, niin sitten heruu massia. Mutta useimmin luulen irtisanomisista puhuttaneen tehostamisena. Tai tuloksen kasvattamisohjelmana.
Optio ja bonusjärjestelmä jos se kerran on voimassa, niin sitten se on voimassa myös irtisanomisten aikaan. Kuitenkin se kai pomoille se rankin paikka sittenkin. Siinä vaiheessa kun irtisanomisia aletaan tekemään, niin asiat on jo päätetty ja mitään neuvotteluja ei käydä. Onhan tuo nähty. Kyseessä on etukäteen mietityt tehostamiset ja se siitä.
Ammattiliitoilla on ehkä jokin rooli, mutta nykyään pitäisi jo alkaa olemaan köyhien järjestö. Kuitenkin pienempituloisia ja köyhiä alkaa olemaan kolmannes kansasta. Se on jo sen kokoinen ryhmä, että kohta se slummi tulee oikeasti. Sitten ei ole kellään enää kivaa. Jonkun pitäisi ottaa asiakseen järjestää EK:n ja ammattiliittojen tapainen järjestö myös köyhille.- kiituuttajat
jaripilli kirjoitti:
Maksukyvyn mukaan. Progressiivisesti. Tai henkilöyritykset tekee näin. Ja osakeyrityksetkään ei voi maksaa osinkoja kuin kymmenen prosenttia voitoista, joten ei sieltäkään muut kuin rikkaimmat yritykset voi jakaa noita epäoikeudenmukaisia palkkioita.
Muutetaan pääomavero progressiiviseksi ja vaikka 9000 euroon asti verovapaaksi henkilökohtaisessa verotuksessa noi osinkotulot, niin silloin ei tuo kikkailu enää onnistu. Ja samalla poistetaan ihmeellinen 30% taxfree tuosta pääomaverosta. Miksi osan pitäisi olla verovapaata tuloa? Ei mee jakeluun millään.Suuret yleiskulut painaa vie katteet.
Suuret saa aina tuet ja paljousalennukset.
- 6 miljardia
Toisiko se niin kamalasti veroeuroja sitten? Ei sillä budjettivajetta paikata.
Kyse ei olekkaan siitä vaan tästä "kaverien" suosimisesta. Oikeus ja kohtuus on se, että kaikista suurimpiakin tuloja verotetaan kuten muitakin.
Ja jos veroeuroista puhutaan niin koittaisi sitten pimeää työvoimaa saada kuriin. Tarkastuksia ja tarkastajia lisää!Koko saakutin talous ihme ahdingossa kun elvyttivät ulkomaista työvoimaa. Vähän verohelpotuksia rakentamiseen, missä on jo vuosia ollut pimeän työvoiman ongelma.
Vai onko verotekninen tieto jotenkin puuduttavaa? Kuitenkin esimerkiksi Wahlrooshin veroprosentti on osaksi näistä syistä sen 31% 7 miljoonan tuloista. Ainakin näin oli tietävinään se Persujen joku vanhempi nainen. Sama joka kaivo esille sen listattujen yritysten käyttämän veronkiertotien maksattamalla osinkoja tytäryhtiöiden kautta osana johtajien palkkaa säästää ilmeisesti paljonkin veroja.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2438923/pitkaaikaiskoyhyys-rajahtanyt
"Pitkäaikaisköyhiä on Suomessa tilastokeskuksen mukaan nyt 477 000, kun kymmenen vuotta sitten heitä oli 230 000. "
Pitkäaikaisköyhyyden kasvaminen 250,000 tarkoittaa 250,000 sellaista joiden ostovoima on pudonnut nollaan. Sitten on muutama joiden ostovoima on kasvanut miljoonasta kahteen miljoonaan. Luuletteko että se joka tienaa kaksi miljoonaa pistää sen ylimääräisen millin haisemaan ja tukee näitä 93% yrittäjistä?- Yrittäjä Vasemmalta
Lopeta jo Mamujen hyysääjä se valehteleminen , Persut ovat vielä vähemmän yrittäjien asialla, kuin mitä Kokoomuskaan on. Koko Äärioikeisto on ihan lietteestä, ei niitä kansan- ja maanpettureita kenenkään pidä erehtyä luulemaan auttajikseen.
Moderin ja oikeudenmukainen Vasemmistoliitto on yrittäjien asialla huomattavasti varmemmilla perusteluilla, kuin yksikään muu puolue. Käykääpäs Paavo Arhinmäen sivuilla tarkistamassa tästä aiheesta ja Vasemmiston sivuilla, niin näette, että mistä ne uudet tuulet puhaltavat. Yrittäjä Vasemmalta kirjoitti:
Lopeta jo Mamujen hyysääjä se valehteleminen , Persut ovat vielä vähemmän yrittäjien asialla, kuin mitä Kokoomuskaan on. Koko Äärioikeisto on ihan lietteestä, ei niitä kansan- ja maanpettureita kenenkään pidä erehtyä luulemaan auttajikseen.
Moderin ja oikeudenmukainen Vasemmistoliitto on yrittäjien asialla huomattavasti varmemmilla perusteluilla, kuin yksikään muu puolue. Käykääpäs Paavo Arhinmäen sivuilla tarkistamassa tästä aiheesta ja Vasemmiston sivuilla, niin näette, että mistä ne uudet tuulet puhaltavat.Se on totta. Vasemmisto on suurimman osan yrittäjistä puolella. Ja Vasemmiston kannattaja olenkin, mutta ennen kaikkea haluan muutosta ja Vasemmistoliitto saa sen 10 prossaa. Se ei riitä millään suurimmaksi puolueeksi. Ja nyt näyttää sille että paras mahdollisuus saada aikaan muutos olisi Persut. Kuitenkin Persutkin on olleet aktiivisesti köyhien asialla. Unelma hallitus olisia Persut, SDP, Vasemmistoliitto ja KD. Jokseenkin jopa realistinen.
- elämänlaki
jaripilli kirjoitti:
Se on totta. Vasemmisto on suurimman osan yrittäjistä puolella. Ja Vasemmiston kannattaja olenkin, mutta ennen kaikkea haluan muutosta ja Vasemmistoliitto saa sen 10 prossaa. Se ei riitä millään suurimmaksi puolueeksi. Ja nyt näyttää sille että paras mahdollisuus saada aikaan muutos olisi Persut. Kuitenkin Persutkin on olleet aktiivisesti köyhien asialla. Unelma hallitus olisia Persut, SDP, Vasemmistoliitto ja KD. Jokseenkin jopa realistinen.
se on ainakin selviö!
- mielipiteet hurjaa
elämänlaki kirjoitti:
se on ainakin selviö!
- Tuntuu liian
mielipiteet hurjaa kirjoitti:
paksulta jutulta.
- ahneus. Ahneus! AH!
Sanaan kokoomus kiteytyy perisuomalainen läpimätä ahneus niin hyvin, ettei mikään muu sana pääse edes lähelle. Jos sanakirjasta löytyy termi häikäilemätön ahneus, niin sana kokoomuslaisuus pitäisi merkitä viereen synonyymiksi.
- lama-ajan lamaantunu
tuossa on harhaa todellisuuteen että pienissä osakeyhtiöissä yrityksen lainoihin pankit vaativat omavelkaista takausta (virallinen nimi?) jossa osakkaat( ja muut takaajat)vastaavat myös henkilökohtaisesti yhtiön veloista. Näin todellisuudessa, pankit varmistavat saatavansa. Et tainnut elää 90 luvun lamaa?
Että aloitat yhtiön täysin velkarahalla. Tai sitten niitä rahoittajia voisi etsiä muualtakin. Esim joku rikas jakamaan puolet voitoista ja myyt puolet bisnesideasta niille. Muistatko ohjelman nimeltä Leijonan Kita? Eihän nyt todellakaan aleta vaan kokeilemaan, että mihin kankkulan kaivoon rahoja heivataan. Mutta jos sulla on hyvä juttu ja saat rahoittajat uskomaan, niin joku voi lähteäkin hommaan mukaan. Joku riskirahoittaja. Ja FinVerakin kuuntelee jonkin verran sitä itse tyyppiä ja samalla bisnesideaa ja sitä millainen potentiaali sille on menestyä.
En todellakaan ajatellutkaan että pankit jakelisi lainoja miten sattuu, mutta ei pitäisi ihan joka parturiliikkeen lähteäkkään suurin toivein osakeyritystä perustamaan. Aika paha sanoa mitään kun ei tiedä mikä on bisneksen tyyli, että mitä tarkoitat. Mutta jos esimerkkinä vaikkapa rekka alan yrittäjä... Niitä sateli yhdessä vaiheessa kuin sieniä sateella. Jotenkin itse meinasin silloin, että jossain vaiheessahan sen on pakko lyödä takaisinkin päin. Siis todellinen riskibisnes. Tai sille se tuntui. Ei kaikki yritykset ole yhtä vakaita. Ja parturit taitaa olla suurin lopettajien ryhmä. Tai jotka ei menesty. Hierojat varmaan hyvä kakkonen.
Joillekin rahoituksen saaminen on taatusti työläämpää. En ole mikään asian moniosaaja, joten en voi paremmin perustella, mutta mitään harhaluuloja mulla ei ole.- lama-ajan lamaantunu
jaripilli kirjoitti:
Että aloitat yhtiön täysin velkarahalla. Tai sitten niitä rahoittajia voisi etsiä muualtakin. Esim joku rikas jakamaan puolet voitoista ja myyt puolet bisnesideasta niille. Muistatko ohjelman nimeltä Leijonan Kita? Eihän nyt todellakaan aleta vaan kokeilemaan, että mihin kankkulan kaivoon rahoja heivataan. Mutta jos sulla on hyvä juttu ja saat rahoittajat uskomaan, niin joku voi lähteäkin hommaan mukaan. Joku riskirahoittaja. Ja FinVerakin kuuntelee jonkin verran sitä itse tyyppiä ja samalla bisnesideaa ja sitä millainen potentiaali sille on menestyä.
En todellakaan ajatellutkaan että pankit jakelisi lainoja miten sattuu, mutta ei pitäisi ihan joka parturiliikkeen lähteäkkään suurin toivein osakeyritystä perustamaan. Aika paha sanoa mitään kun ei tiedä mikä on bisneksen tyyli, että mitä tarkoitat. Mutta jos esimerkkinä vaikkapa rekka alan yrittäjä... Niitä sateli yhdessä vaiheessa kuin sieniä sateella. Jotenkin itse meinasin silloin, että jossain vaiheessahan sen on pakko lyödä takaisinkin päin. Siis todellinen riskibisnes. Tai sille se tuntui. Ei kaikki yritykset ole yhtä vakaita. Ja parturit taitaa olla suurin lopettajien ryhmä. Tai jotka ei menesty. Hierojat varmaan hyvä kakkonen.
Joillekin rahoituksen saaminen on taatusti työläämpää. En ole mikään asian moniosaaja, joten en voi paremmin perustella, mutta mitään harhaluuloja mulla ei ole.ei ole riskirahoittaja, lainaa rahaa samoin ehdoin kuin pankitkin. Todellisuudessa lähes kaikki pienet osakeyhtiöt ja suuremmatkin, pyörivät velkarahalla. Velat lähentelevät vuosiliikevaihtoa, eikä yhtiön varat juuri koskaan vastaa konkurssitilanteessa velkoja, joten henkilökohtaisessa vastuussa olet, näin kymmenet tuhannet ihmiset menettivät omaisuutensa 90 luvun lamassa, tämä on todellisuutta.
Toisaalta ei kai niin hullua ole että omilla rahoillaan alkaisi vähänkään isompaa juttua pyörittämään, siis jos sulla on miljoona rahaa, olisit hullu jos esim rekan ostaisit! Rahalla on helpompi tehdä rahaa kuin jollain tuotannolla ja päoma ei häviä minnekään, raha ei vanhene eikä kulu kuten tuotantoväline. lama-ajan lamaantunu kirjoitti:
ei ole riskirahoittaja, lainaa rahaa samoin ehdoin kuin pankitkin. Todellisuudessa lähes kaikki pienet osakeyhtiöt ja suuremmatkin, pyörivät velkarahalla. Velat lähentelevät vuosiliikevaihtoa, eikä yhtiön varat juuri koskaan vastaa konkurssitilanteessa velkoja, joten henkilökohtaisessa vastuussa olet, näin kymmenet tuhannet ihmiset menettivät omaisuutensa 90 luvun lamassa, tämä on todellisuutta.
Toisaalta ei kai niin hullua ole että omilla rahoillaan alkaisi vähänkään isompaa juttua pyörittämään, siis jos sulla on miljoona rahaa, olisit hullu jos esim rekan ostaisit! Rahalla on helpompi tehdä rahaa kuin jollain tuotannolla ja päoma ei häviä minnekään, raha ei vanhene eikä kulu kuten tuotantoväline.Mutta tiedän mä sellaisenkin alan rekkabisneksessä, että siitä taidetaan sittenkin tehdä ihan oikeasti mammonaa, jos siihen tosissaan ryhtyy. Tai ainakin aikanaan näin. Mutta vaati se tietotaitoakin tietty.
No mutta... Renkinä sitten, jossei rahat riitä. Sehän se meininki on. Yrittäjäksi vasta sitten kun tuntuu että tässähän on saumaa. Maksaako ihan milliä joku käytetty rekka sitten... Tietty jos pitää uutta heti hommata. Kaikkihan on kiinne siitäkin, että miltä tasolta sitä alkaa bisnestä pyörittämään. Jos hommaa uuden rekan, niin arvo putoaa. Noh, jos ei kyseessä olisi rekka, vaan ostaisit vaikkapa kiinteistön. Tiettynä aikana kiinteistön arvot on alhaalla ja jos näyttäisi todennäköiseltä että ennemminkin nousee kuin laskee kiinteistön arvo ja että alkupääoma on suhteellisen turvatusti rahoitettu, uskon että ideasta riippuen rahoitus löytyy.
Aika paljon on merkitystä sillä, että mitä alkaa tekemään ja millainen on kilpailutilanne. Noh, en ala väitteleen. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että omalla rahalla on järkevämpää alkaa tekemään jotain kuin vain istua rahakasan päällä. Ja joku osakekauppakaan ei tarvitse kuin yhden sodan siirtymisen Saudi-arabian puolelle ja sitten voi katsella pörssikurssien putoamista. Tai jonkun ihme laman tuleminen, joita pitäisi tulla tasaisin syklein. Ennemmin omalla rahalla perustaa firman kuin että on kusessa pankkien kanssa ja sitten jatkossa jossain velkaloukussa. Jos tuollainen mahdollisuus olisi.
Mielipiteitä kuitenkin...- lama-ajan lamaantunu
jaripilli kirjoitti:
Mutta tiedän mä sellaisenkin alan rekkabisneksessä, että siitä taidetaan sittenkin tehdä ihan oikeasti mammonaa, jos siihen tosissaan ryhtyy. Tai ainakin aikanaan näin. Mutta vaati se tietotaitoakin tietty.
No mutta... Renkinä sitten, jossei rahat riitä. Sehän se meininki on. Yrittäjäksi vasta sitten kun tuntuu että tässähän on saumaa. Maksaako ihan milliä joku käytetty rekka sitten... Tietty jos pitää uutta heti hommata. Kaikkihan on kiinne siitäkin, että miltä tasolta sitä alkaa bisnestä pyörittämään. Jos hommaa uuden rekan, niin arvo putoaa. Noh, jos ei kyseessä olisi rekka, vaan ostaisit vaikkapa kiinteistön. Tiettynä aikana kiinteistön arvot on alhaalla ja jos näyttäisi todennäköiseltä että ennemminkin nousee kuin laskee kiinteistön arvo ja että alkupääoma on suhteellisen turvatusti rahoitettu, uskon että ideasta riippuen rahoitus löytyy.
Aika paljon on merkitystä sillä, että mitä alkaa tekemään ja millainen on kilpailutilanne. Noh, en ala väitteleen. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että omalla rahalla on järkevämpää alkaa tekemään jotain kuin vain istua rahakasan päällä. Ja joku osakekauppakaan ei tarvitse kuin yhden sodan siirtymisen Saudi-arabian puolelle ja sitten voi katsella pörssikurssien putoamista. Tai jonkun ihme laman tuleminen, joita pitäisi tulla tasaisin syklein. Ennemmin omalla rahalla perustaa firman kuin että on kusessa pankkien kanssa ja sitten jatkossa jossain velkaloukussa. Jos tuollainen mahdollisuus olisi.
Mielipiteitä kuitenkin...vo itietysti ostaa, mutta siihen ei yritystä tarvita......raha riittää.
Tuosta Finverasta sen verran vielä...ellet laita takaajana nimeä lainapaperiin, FinVerassa tulkitaan asia siten ettet itsekään usko yrityksesi toimintaedellytyksiin ja rahaa ei tipu, näin todellisuudessa.
Jos FinVera antaa lainaa niin pankitkin lähtee helpommin mukaan. lama-ajan lamaantunu kirjoitti:
vo itietysti ostaa, mutta siihen ei yritystä tarvita......raha riittää.
Tuosta Finverasta sen verran vielä...ellet laita takaajana nimeä lainapaperiin, FinVerassa tulkitaan asia siten ettet itsekään usko yrityksesi toimintaedellytyksiin ja rahaa ei tipu, näin todellisuudessa.
Jos FinVera antaa lainaa niin pankitkin lähtee helpommin mukaan.No, paha sanoa kun jos tosiaan on sen tason yritys kyseessä, että kiinteistön hinta ei ole ongelma, niin silloin todellakin kuulostaa sille että kai silloin se oma takaus siihen on aika vähimmäisvaatimus. Ja sellaisiinhan joo tuo osakeyritys on tarkoitettu. No, voi olla että käytännössä on uusien yritysten osalta useimmiten noin kun kuvailit. Mutta osa osakeyrityksistähän ei ole uusia koskaan, vaan ne muunnetaan henkilöyhtiöistä osakeyrityksiksi.
No niin tai näin, niin tosta pääomatulon progressiivisuudesta ei silti ole mitään ongelmaa aloittavillekaan yrittäjille, vain rikkaiden firmojen ja niiden omistajien riesa. En oikein enää edes muista mihin tää perustelu yrityksen takaajana perustukaan. :D Silti se on itsenäinen kompleksi se yritys. Vaikka siihen pistäisi kaiken likoon. Se on vain se takaus joka sitoo siihen. Ihan sama kun takaisit jonkun kaverin lainan. Itsenäinen tyyppi se kaveri silti on.- vain kultturipellet
jaripilli kirjoitti:
No, paha sanoa kun jos tosiaan on sen tason yritys kyseessä, että kiinteistön hinta ei ole ongelma, niin silloin todellakin kuulostaa sille että kai silloin se oma takaus siihen on aika vähimmäisvaatimus. Ja sellaisiinhan joo tuo osakeyritys on tarkoitettu. No, voi olla että käytännössä on uusien yritysten osalta useimmiten noin kun kuvailit. Mutta osa osakeyrityksistähän ei ole uusia koskaan, vaan ne muunnetaan henkilöyhtiöistä osakeyrityksiksi.
No niin tai näin, niin tosta pääomatulon progressiivisuudesta ei silti ole mitään ongelmaa aloittavillekaan yrittäjille, vain rikkaiden firmojen ja niiden omistajien riesa. En oikein enää edes muista mihin tää perustelu yrityksen takaajana perustukaan. :D Silti se on itsenäinen kompleksi se yritys. Vaikka siihen pistäisi kaiken likoon. Se on vain se takaus joka sitoo siihen. Ihan sama kun takaisit jonkun kaverin lainan. Itsenäinen tyyppi se kaveri silti on.Halosen ja Pekkarisen takia kaikki oikeat asiat ovat rempallaan.
- kysyn vaan
Voiko joku hoitaa huonommin asioita?
- 657849
Kiviniemi ja Katainen juonivat taas EU:n piikkiin.
EU Herrat ei tule Suomeen ilmaiseksi, se maksaa aina 10 -20 miljardia, typerää politikkaa olla suuna päänä EU:ssa. Katainen ja Kiviniemi ovat eivät tajua edes minkä maan asioita heidän tulisi ajaa.
Koko hallitusporukka on seonnut, maana elämme velaksi ja lähes 0,5 miljoonaa on työttömänä, pieni maa ja valtionvelka kasvaa 10 % vuosi, mutta Kokoomus ja Keskusta rahottavat huijarimaita!!!!! - hyi inhottava kakka.
tuo einari on itkuiikka, pillikinttu, elätti. josm sitä ei elätä veronmaksajat sossun kautta, niin sitten viran tmv:n kautta. kuolis nälkään heti jos joutuis omilla avuilla hankkimaan ruokansa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl782173Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525