Tämä hallitus valehteli.

E.K Järvenpää

Keskimääräistä eläkettä eli jälkipalkkaa saava maksaa edelleen
korkeampaa veroa kuin vastaavasta työpalkasta. Menettely on
perustuslain kuudennen pykälän vastainen. Oikeuskansleri on siitä aiemmin
todennut vastauksessaan Dnro 122/1/05, ettei omaa toimivaltaa
kyseiseen asiaan. Tämä lausunto tarvitaankin ennen kuin asia siirtyy
EU- tasolle. EU perustuslaissa syrjintä on kielletty.

Eläkeläiset maksavat korkeampaa veroa 850 miljoonaa euroa vuodessa,
veronmaksajan laskelmien mukaan. Nykyisen
hallitusohjelman kirjoitusvaiheessa pelättiin, että joku taho tekee
siitä kantelun EU- tuomioistuimeen ja siksi veron oikaisu kirjattiin
hallitusohjelmaan. Ikäsyrjivä hallitus ei sitä kuitenkaan toteuttanut.
Aivan vaalien alla tulee ehkä pieni kosmeettinen korjaus ja siihen on
varattu 30 miljoonaa. Hallitus on pettänyt.

Energiaverojen korotus vuoden alussa n.23 % ja alvin viimevuoden
heinäkuussa, kuormittavat eläkeläistä arviolta 500 euroa tänä vuonna.
Vuoden alussa työeläkekorotus 1,35 % tekee keskiverto eläkeläisellä
netto 180 €. Tilikauden tappioksi arvioidaan 320 €, sosiaaliluukulle
on tunkua, vaikka omat rahastomme tekivät kymppitonnin tuoton
eläkeläistä kohti viimevuonna,

Eläkeläistalouden tulos on erittäin tappiollinen ja johtaa
konkurssiin. Mikään indeksi ei kompensoi verojen korotusta joka pahin
ostovoiman syöjä. Tästä kaikki ovat hiirenhiljaa. Huomatkaa, että
maksamme veroja kaikesta kulutuksesta, kun kokonaisverot lasketaan
yhteen nousee se hämmästyttävän korkeaksi 40- 50% kulutustottumuksista
riippuen. Tarkistakaa omalta kohdaltanne.

Perusteeton lisävero vähentää eläkeläisten ostovoimaa joka muutoinkin
heikkenee vajavaisten indeksien vuoksi, jotka eivät huomioi
elinkustannusten nousua täysimääräisenä, eikä korkeampaa verotusta
lainkaan. Eläkeläisten taloudellinen syrjintä on aloitettu jo vuonna
1997, joten korjausaika on kyllä kulunut umpeen. Uudella hallituksella
on vielä mahdollisuus toteuttaa oikaisu kirjaamalla se ensisijaisesti
toteutettaviin hankkeisiin. www.senioripuolue.fi on nyt se taho joka parhaiten vaikuttaa uuteen hallitusohjelmaan.

12

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jakolasku

      Aamupäivää Järvenpää!

      Senioripuolueen pitää olla rahakkaampi sitä myöden sen vaikutus kasvaa. Jäsenistön kasvatus antaa uskottavuutta. Missähän ne n.1 miljoona eläkeläistä luuraa?

    • E.K Järvenpää

      Iltapäivää jakolasku! Tämä kirjoitus oli tänään hesarissa, joten en ole boikotissa silloin kun en käytä (ssp.), muutoin kyllä. Puhelinsoittoja tuli, mielenkiintoinen yhteydenotto Timo Koivumäeltä asiantuntijalta ja hänen vanha mutta ajankohtainen kirjoituksensa löytyy nimellä googlesta.

    • jakolasku

      Onnittelut EKJ joskus ankara yritys tuottaa jotain hyvääkin! Taisit osua "kultasuoneen".

      No Hämeen hitaatkin ilmestyi tapeetille joten voin alkaa harkita selvemmin äänestystäni.

      Telkkarissa persujen "valovoima" oli vaalikierroksella ja ihan oikeasti tuntui siltä että ihmiset halusi lupauksia ja äänestävät myös persuja, nimittäin ripaus lupauksia ryydittää uusia ääniä.

    • E.K Järvenpää

      Presut ovat kuin mikä tahansa vanha puolue, pesivät Matinkin puhtaaksi hallitusnälkäisinä, heillä ei ole eläkepoliittista ohjelmaa. Ikäsyrjintään taipuvaisia.

    • valhetta vainen

      Oliskohan kuitenkin ollut niin, että SINÄ VALEHTELET. Jos eläkeläinen saa 1500 euron tuloista yhtä paljon käteen kuin palkansaaja 1500 euron tuloista, niin sun väitteesi korkeammasta eläkeverotuksesta tuntuu aikamoiselta valheelta.

    • e.järvenpää

      Katso nyt vihdoin viimein verohallituksen laskurilla niin eroa on kuusi prosenttia.
      Katso myös veronmaksajain keskusliiton ehdotus hallitusohjelmaan jossa he ovat laskeneet verovelan eläkeläisile olevan 200 miljoonaa, Koivuniemi laski 850 miljoonaa, kumpi li oikeassa.

    • e.järvenpää

      Eläkeläisten korkeamman verotuksen oikaisu siirretään uuteen hallitusohjelmaan, vanhassa on paljon muuta totetumatonta, voisi olla viisaampaa käyttää tätä vanhaa vain edelleen ja muuttaa vuosiluvut.

    • e.järvenpää

      Valtion vuotuinen verovelka eläkeläisille on parisataa miljoonaa, ilman korkoa.

      • jakolasku

        Eiköhän se verovelka vielä kasva kun ensin pelastetaan kaikki velkasuossa rämpivät EU maat.


      • e.järvenpää
        jakolasku kirjoitti:

        Eiköhän se verovelka vielä kasva kun ensin pelastetaan kaikki velkasuossa rämpivät EU maat.

        Hulvaton auttaminen lamauttaa.

        Sotien jälkeen Suomi oli rutiköyhä, sille asetettiin kuitenkin liittoutuneiden länsivaltojen ja neuvostoliiton taholta uskomattoman ankarat sotakorvaukset. Monet meistä muistavat nuo ajat tai ovat kuulleet ja lukeneet tästä hirmuisesta taakasta, josta loppujen lopuksi selvittiin kunnialla.

        Haasteet, niin kuin tämä historiallinen sotakorvauskin oli, voidaan kääntää voitoksi. Tämän sotasakkomaksun aikana Suomen teollisuus kehittyi valtavasti ja oli valmis toimittamaan korvausten jälkeen neuvostoliitolle tuotteita, joista sitten saatiin kunnon hinta, Suomi vaurastui.

        Aivan samoin selviävät eteläisen Euroopan maat ilman avustusta jos niiden on pakko. Taloudellinen helppo apu, itse aiheutetulle velkaisuudelle, voi siis olla jopa vahingollista, kun selviämisen ohjaamaa kehitystä ei tapahdu. Etelän kriisimaiden suhteellinen taloudellinen tila ei ole lähelläkään Suomen sodan jälkeistä tilaa. Voimmekin kokemuspohjaisesti todeta, että vaikutamme suotuisasti velkamaiden tilaan kun annamme vain konsulttiapua rahan sijaan.


      • e.järvenpää
        e.järvenpää kirjoitti:

        Hulvaton auttaminen lamauttaa.

        Sotien jälkeen Suomi oli rutiköyhä, sille asetettiin kuitenkin liittoutuneiden länsivaltojen ja neuvostoliiton taholta uskomattoman ankarat sotakorvaukset. Monet meistä muistavat nuo ajat tai ovat kuulleet ja lukeneet tästä hirmuisesta taakasta, josta loppujen lopuksi selvittiin kunnialla.

        Haasteet, niin kuin tämä historiallinen sotakorvauskin oli, voidaan kääntää voitoksi. Tämän sotasakkomaksun aikana Suomen teollisuus kehittyi valtavasti ja oli valmis toimittamaan korvausten jälkeen neuvostoliitolle tuotteita, joista sitten saatiin kunnon hinta, Suomi vaurastui.

        Aivan samoin selviävät eteläisen Euroopan maat ilman avustusta jos niiden on pakko. Taloudellinen helppo apu, itse aiheutetulle velkaisuudelle, voi siis olla jopa vahingollista, kun selviämisen ohjaamaa kehitystä ei tapahdu. Etelän kriisimaiden suhteellinen taloudellinen tila ei ole lähelläkään Suomen sodan jälkeistä tilaa. Voimmekin kokemuspohjaisesti todeta, että vaikutamme suotuisasti velkamaiden tilaan kun annamme vain konsulttiapua rahan sijaan.

        Suomi jaakaantui apua ja ei apua.

        Mitä sitten oikein tapahtuu, jos ei auteta, Katainen sanoo,että lama. Niihinhän me on totuttu.


    • jakolasku

      Ei taphdu yhtään mitään muuta kun Kataisen "kilvenkiillotus" saa henkisiä kolhuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4949
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      56
      3960
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      71
      3549
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2868
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2668
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      146
      2432
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2318
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2094
    Aihe