Kuninkaanportti

puntaroija

Nyt pitäisi löytyä tahtoa yli puoluerajojen Kuninkaanportin kehittämiseen. Pahalta näyttää että siitä on tulossa epäonnistunut monumentti johon uhratut varat ovat valumassa kankkulan kaivoon. On päätös alueen rakentamisesta ollut oikea tai väärä, niin siellä se on ja sitä ei pitäisi päästää rappeutumaan vaan mahdollistettava sen kehittäminen.

29

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se siitä

      Kuninkaanporttia ei voi kehittää niinkauan kuin Vapaavuori on ministerinä. Hän on henkilöitynyt Kuninkaanportin tappajana. Hänen mukaansa Porvoolaisten tulisi käyttää Itäkeskuksen palveluita.

      • Tarkkinen/Haikkoo

        Sitäpaitsi Porvoolaisia kansanedustajia asia voisi tuskin vähemmän kiinnostaa.


      • Erikoisasiantuntija

        Ei sitä Kuninkaanportin kehittämistä mikään estä, ei kaikki voi olla kiinni pelkästään hypermarketeista. Porvoon kaupunki näyttää vaan lyöneen hanskat naulaan kun pääurakoitsija jo poistui takavasemmalle. Kuvaavaa on nettisivujen kuninkaanportti.fi toimimattomuus, vaikka tuo osoite on rekisteröity ja maksettu 23.12.2014 saakka Porvoon kaupungin nimiin.


    • länsipuolen asukas

      Toivottavaa olisi niinkuin avaaja peräsi että poliitikot ja yritykset löisivät päät yhteen ja tekisivät jotain. Alueella on monia etuja puolellaan kunhan ne vain otettaisiin käyttöön.

      • ääni hukkaan?

        Onko Kaarenkylän senaattori Vilppulakin kokonaan unohtanut aikoinaan kovastikin kannattamansa projektin?


    • voi voi

      Kyllä toi Kuninkaanportti on epäonnistunut projekti. Ei sielä kukaan käy. Tarmola on paljon vilkkaampi. Kukapa olisi etukäteen arvannut. Valitettavasti näin. Itse olisin toivonut, että olisi yksi paikka mistä hakea kaikki, mutta nyt siellä on vain muutama ylihintainen kauppa joissa valikoima huono. Kannattaa ennemmin ajella Helsinkiin.

      • puntaroija

        Uhkaa jäädä torsoksi jos ei pistetä vauhtia rattaisiin. Tuo Vapaavuoren missio ettei kauppakeskuksia muualle kuin keskuksiin on perseestä. Alue ei ole syrjässä, eikä varmaan kulu ikuisuutta siihen kun se on suorastaan keskustaa.
        Autoliikennettä kun halutaan pois ihan keskustasta niin Kuninkaanporttiin pääse ajamatta keskustan läpi joka puolelta.
        Kauppojen valikoima jos on huono niin se on vääjäämätön seuraus jos ihmisiä ei käy niin ei kannata tavaraa hyllyllä seisottaa. Systeemi ruokkii itseään kuin linja-auto liikenne. Autot ei aja kun ei ole matkustajia ja ei voi kulkea kun eivät aja.

        Nyt tarvitaan konsensusta kaupunki, yritykset, kaupat, suomenkieliset, ruotsinkieliset ja poliitikot yhdessä aluetta kehittämään.


    • Miettijä HJ

      Porvoo ei taida saada ikinä isoa Prisma keskusta tai mitään kunnollista kauppakeskusta. Nytkin rakennetaan suomeen 2 Prisma keskusta Yksi Ylivieskaan missä on 14 000 asukasta ja Toinen rakennetaan Loimaalle missä on 17 000 asukasta. On tääkin outoa et pieniin kaupunkeihin saadaan Prismat ja muut isot kaupat mut Porvooseen ei saada mitään missä on sentään 48 000 asukasta.

      • Nyt järki käteen

        Isolla kauppaketjulla on sekä mahdollisuus että taito valita. Porvooseen niitä ei saada niin kauan kun Kuninkaanportin kaltaisia jo susiksi havaittuja hankkeita on vireillä.

        Kuninkaanportti on tyypillinen Porvoon toimintamalli: ensin rakennetaan ja sitten tutkitaan ja tarvotaan suossa lupahankkeiden kanssa vuosikaudet. Eikö ensiksi pitäisi selvittää mahdollisuudet perusteellisesti? Haudattakoon kuolleena syntynyt surkea hanke ja mietittäkään jo rakennetuille tiloille uusia käyttömahdollisuuksi. Sen verran pitäisi löytyä vastuuntuntoa päätöksentekijöiltä, että uskallettaisiin myöntää virhearvio.


      • sivusta seuraaja
        Nyt järki käteen kirjoitti:

        Isolla kauppaketjulla on sekä mahdollisuus että taito valita. Porvooseen niitä ei saada niin kauan kun Kuninkaanportin kaltaisia jo susiksi havaittuja hankkeita on vireillä.

        Kuninkaanportti on tyypillinen Porvoon toimintamalli: ensin rakennetaan ja sitten tutkitaan ja tarvotaan suossa lupahankkeiden kanssa vuosikaudet. Eikö ensiksi pitäisi selvittää mahdollisuudet perusteellisesti? Haudattakoon kuolleena syntynyt surkea hanke ja mietittäkään jo rakennetuille tiloille uusia käyttömahdollisuuksi. Sen verran pitäisi löytyä vastuuntuntoa päätöksentekijöiltä, että uskallettaisiin myöntää virhearvio.

        Vapaavuori ja meidän P R-L taitavat olla kamuja kun tykkäävät vastustaa kaikkea.


    • ihme ukko

      Ihmetellä täytyy mitä Vapaavuori hyötyy kun on tulppana Porvoon kehitykselle. Tilaa löytyy ja hyvät liikenneyhteydet siihen ei kauppaa saa vaan ahtaaseen keskustaan pitää väkisin rakentaa. Aina kun ostetaan suurempi määrä niin auto olis kiva saada lähelle. Liekö Vapaavuori Porvoossa koskaan ollutkaan ja silti tietää mikä olisi parasta Porvoolaisille.

      • Porvoon korruptio

        Olisiko vastaus ihan vaan simppelisti "korruptio".

        Aina kun törmään täysin järjenvastaisiin alkeellisiin hankkeisiin, niin vastaus on yleensä korruptio.


      • :-DDD Hejsan!

        Toinen oikea vastaus voi olla ruåtsalainen ärsyttävä akka, jota kukaan ei jaksa kuunnella, ei edes vapaavuori.


    • Äänestä KOK ja PERS!

      Kannattaa äänestää Kokoomusta ja Perussuomalaisia.
      Nämä ovat Kuninkaanportin markettien pahimmat jarrut.
      Mikäs siinä kun ei haluta kilpailua ja on varaa maksaa...

      • selvä kuin pläkki

        Minusta on päivänselvää, Uudenmaan liitto haluaa kehittää asioita Helsingin ehdoilla. Porvoosta halutaan nukkumalähiö josta käydään ostoksilla Helsingissä ja riittää kun unohtuneen maitopurkin voi hakea ABC:ltä.


      • Viherhippiäinen

        Mitekäs muka persut ovat jarruttaneet Kuninkaanportin marketteja? Faktaa tiskiin vaikka sitä taitaa olla turha odottaa.


      • Sprengporten
        Viherhippiäinen kirjoitti:

        Mitekäs muka persut ovat jarruttaneet Kuninkaanportin marketteja? Faktaa tiskiin vaikka sitä taitaa olla turha odottaa.

        Ei tarvitse todistella mitään: persut, ja P. R-L vastustavat periaatteesta kaikkea. P R-L vastusti kun kaupungille oltiin jotain ostamassa, nyt kun sitä samaa asiaa ollaan myymässä, vastustaa P R-L myymistä.


      • Viherhippiäinen
        Sprengporten kirjoitti:

        Ei tarvitse todistella mitään: persut, ja P. R-L vastustavat periaatteesta kaikkea. P R-L vastusti kun kaupungille oltiin jotain ostamassa, nyt kun sitä samaa asiaa ollaan myymässä, vastustaa P R-L myymistä.

        No tässä sulle faktaa. Luule vähemmän, tiedä enemmän.

        http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01716.pdf


      • Viherhippiäinen
        Sprengporten kirjoitti:

        Ei tarvitse todistella mitään: persut, ja P. R-L vastustavat periaatteesta kaikkea. P R-L vastusti kun kaupungille oltiin jotain ostamassa, nyt kun sitä samaa asiaa ollaan myymässä, vastustaa P R-L myymistä.

        Jos joku niin eiköhän se negatiivisesti Kuninkaanporttiin vaikuttanut ole se toinen porvoolainen kansanedustaja, joka kertoi keskustelleensa asiasta eduskunnassa asuntoministeri Vapaavuoren kanssa ja hänen sanoneen asian olevan markettien osalta ok. Lehtihaastattelussa Vapaavuori tyrmäsi puheet siitä, että hän olisi etukäteen kertonut asian olevan markettien osalta ok. Olisiko tuo tapahtumasarja yhtenä syynä Vapaavuoren kieltäytymiselle tulemasta Kuninkaanportin keskustelutilaisuuteen, jossa yksi porvoolainen osallistuja olisi ollut Nylander?


    • Perse penkissä

      Eiköhän Porvoo pelasteta nukkumalähiön kohtalolta kehittämällä elävää keskustaa? Hämeenlinna on surullinen esimerkki nukkumalähiöksi muuttuneesta kulttuurikaupungista. Ensin keskusta eläväksi, vasta sitten on aika luoda tulevaisuuden visioita!

      Ja Helsinkikö kaipaisi porvoolaisten ostostuloja??? Järki käteen urputtajat.

      • selvä pläkkäri

        Oletetaan vaikka että parikymmentätuhatta henkeä kävisi itäkeskuksesta ostamassa hyödykkeensä, tuskin ihan marginaalinen asia Helsinkiläisillekään.
        Porvoo on kasvamassa länsisuuntaan kun paine tulevien uusmaalaisten asunnon tarpeeseen lisääntyy, Kuninkaanportin hyvät liikenneyhteydet sallisi suuremmankin kauppakeskuksen. Keskustan luominen autottomaksi viehättää myös monia, olisiko se ratkaisu keskustan elävöittämiseksi?


      • läkkipelti häikäsee
        selvä pläkkäri kirjoitti:

        Oletetaan vaikka että parikymmentätuhatta henkeä kävisi itäkeskuksesta ostamassa hyödykkeensä, tuskin ihan marginaalinen asia Helsinkiläisillekään.
        Porvoo on kasvamassa länsisuuntaan kun paine tulevien uusmaalaisten asunnon tarpeeseen lisääntyy, Kuninkaanportin hyvät liikenneyhteydet sallisi suuremmankin kauppakeskuksen. Keskustan luominen autottomaksi viehättää myös monia, olisiko se ratkaisu keskustan elävöittämiseksi?

        Mä kans halauan ajaa autolla mahdollisimman lähelle kaupan kassaa. Ruoka kun maittaa eikä perse tahdo nousta penkistä.

        Tarkoitat ilmeisesti, että kauppiaille ei ole yhdentekevää, missä parikymmentätuhatta asiakasta ostoksensa tekee? Helsinkiläisethän ovat vaan tyytyväisä, kun maalaistursakkeet ei tunge kauppoihin ja on tilaa asioida.


    • Peräpeili hohtaa

      Eikö kukaan tajua miksi Vapaavuori torpedoi Porvoolaisten projektit. Sen takia että suojelee Helsinkiläisten kauppiaiden ja yrittäjien etuja. Porvoolaiset ja Itä- Uudenmaan asukkaat kantavat aika monta euroa Helsinkiin ja Vantaalle. Aikamoista virkamiesaseman väärinkäyttöä joka kuitenkin on laillista omanedun tavoittelua. Kyllä Vapaavuori osaa asiat omaksi edukseen kääntää.Äänestäkää vaan Porvoolaiset Kokoomusta.

      • keulakuvako?

        Touhu vaikuttaa korruptuneelta, muuten on vaikeaa ymmärtää vastustusta.


    • Totuudentorvisoittok

      Mä olen samaa mieltä. Kuka se on tuo Vapaavuori, siis minkä ketjun omistaa? Ja ketä rahottaa?

    • päpätti

      Miks ei Kuninkaanporttiin vois tulla vaikka joku pienempi ruokakauppa,onko sen pakko olla hyperjutska,vapaata toimitilaa olis jo tarjolla....

      • Neliömetrimittamies

        Niinpä. Jos kerran supermarketin ja hypermarketin kokoraja on 2500m2 niin miksi mikään taho ei ole kiinnostunut tulemaan Kuninkaanportin alueelle supermarketin kokoluokassa?


    • ajattelisin

      Paikka johon pääsee kätevästi autolla voisi olla tarjontaa enemmäkin.

      • yhtenä miehenä

        Eiköhän nyt kuitenkin ilmaista kantamme tukea alueen kehittämistä. Kannatetaan kaikkia aloitteita mahdollisuuksien mukaan jotta Kuninkaanportista ei tulisi kuollutta monumenttiä.
        Vapaavuori tosin taitaa olla ehdolla Helsingissä joten emme voi olla äänestämättä häntä Porvoossa.
        Kuninkaanportti on toki mitätön ongelma Japanin murheisiin verrattuna. Sympatiat ei heitä paljoa lohduta ja elämä jatkuu Porvoossa heidän katastrofista huolimatta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2691
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      57
      2632
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      68
      2578
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      87
      2509
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      84
      2040
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      48
      1995
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      140
      1853
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      30
      1434
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1432
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      51
      1430
    Aihe