Iltatähdet pitäisi kieltää lailla!!
Se on itsekkäin teko mitä tiedän. Naiset vain haluavat siirtää vaihdevuosiaan mukamas ja luulevat että se nuorentaa ym. Se on lapselle todella ahdistavaa. Ajattelevatko naiset lainkaan lapsen kannalta? Kannattaisi ajatella. Äitini oli melkein 44 v. kun sai minut ja muistan elävästi kuinka olin ahdistunut ja itkin itsekseni kun pelkäsin jatkuvasti että jään äidittömäksi jos äiti kuolee kun hän sairasteli usein. Joskus menin yöllä katsomaan että elääkö äiti vielä ja herätin hänet varmistaakseni että on elossa. Tajusin myös että saan pitää vanhempani huomattavasti vähemmän aikaa kuin muut vanhemmat sisarukseni ja olin siitä heille jatkuvasti kateelli9nen ja katkera. Ei ole mitenkään hyvä asia lapsen psyyken kannalta.
Loppujenlopuksi äiti eli kuitenkin 84-vuotiaaksi.
Äitini oli 36-vuotias syntyessäni ja jälkeeni syntyi vielä 2 sisarusta. Kun pikkusisko syntyi, äiti oli hyvin sairas ja kauan poissa kotoa. Kaipasin häntä, mutta samalla minulle valkeni, että ihminen kuolee joskus. Sisäistin asian ja tuo ensimmäinen suuri suruni on myöhemmin auttanut muista suruista selviämistä. Meillä oli paljon sairautta, mutta mitään katkeruutta ei ollut. Eihän kukaan voi ennalta tietää kuinka kauan äiti elää. Oletko ollut äitiäsi viisaampi? Minun äitini auttoi minut eämänkokemuksellaan ja viisaudellaan hyvän elämän alkuun. Hän kuoli 75-vuotiaana, jolloin olin 39 vuotias. En koskaan olettanut, että äitini hoitaisi lapsiani. Niin ei tehnyt mummonikaan lapsenlapsilleen.
Hankin ensimmäisen lapseni 23-vuotiaana, melkein olin 24 -vuotias ja toisen lapseni sain 30-vuotiaana, melkein 31-vuotiaana. Ensimmäinen lapsi oli ylivilkas ja siksi hyvin haastava hoidettava. Siksi olin onnellinen että olin niin nuori ja jaksoin hoitaa hyvin hänet.
Minunkaan äitini ei hoitanut koskaan lapsiani koska, ei tullut mieleenikään pyytää sydänsairasta ihmistä lapsenvahdiksi. Lapsissa on nuorillakin ihan tarpeeksi työtä saatikka sitten sairailla isovanhemmilla.
Mummoni sai nuorimmaisensa lähes 50-vuotiaana. Itse hölmöyksissäni pistätin "putket" tukkoon 42-vuotiaana kun olin ihan varma että en enää lisää lapsia halua. Kuinka ollakaan, tapasin elämäni miehen vuoden-pari sen jälkeen. Sellaisen, jonka kanssa olisin ihan oikeasti halunnut lapsen...
Mitenkäs sitä sanotaankaan: Turha on rypistellä... jne.
Meidän miesten ei ole taloudellista selvittää asiaa.
Me miehet elämme vain pelossa, tässä asiassa.
Ja vanhojen miesten, vanhojen partnereiden jälkeläisistä en usko tulevan älykkäitä Miss Maailmoja, joilta riittää faijalle jokunen satatonninen, siis Euroissa.
Eiköhän niistä tule Geenivammainen hoidokki.
H.
Pelottelet vanhojen vanhempien lasten vammaisuudella, myös nuoremmille syntyy vammaisia lapsia eikä kaikkia saada karsittua edes tutkimuksilla.
Vaikka niin toivotkin.
Aloittajalle vastaan, että synnytin nuorimmaiseni 31 vuotiaana, olisin kyllä halunnut vielä iltatähdenkin.
En koskaan kirjoita tietämättä mistä kirjoitan.
Vanhojen vanhempien riski saada vammainen lapsi kasvaa, tutkimuksien mukaan.
Kommenttini ei koskenut ketään erityisesti.
H.
Ei ole, enkä ole nauranut yhtään.
Vammaisen lapsen saaminen ei ole naurun asia, nuorena eikä vanhana.
Luulen kyllä useimpien tietävän sen, että riski siihen kasvaa ikääntymisen myötä.
En oikeastaan ole saanut iltatähteä, mutta kuopuksen nelikymppisenä. Olin paremmassa vireessä kuin monet minua 20 vuotta nuoremmat. Lääkäri ei puhunut mitään riskisynnyttämisestä eikä minua lähetetty varmuuden vuoksi naistenklinikalle.
Jospa käyttäisit vuosilukuakin välillä nikkinäsi, olisi vaihtelua. Mitä Sinä tosiasioita=faktoja nälvit? Kerro jotain omasta elämästäsi tai vaikka mielikuvitusmaailmastasi ellei mitään oikeaa ole tapahtunut.
Olin 25 ja 28 vuotias, kun synnytin lapset. Mutta muistan synnytysosastolla työskennellessäni, että vanhin monisynnyttäjä oli 46 ja vanhin ensisynnyttäjä 42, jotka kohdalleni sattuivat.
En saanut iltatähteä, halusin kyllä kovin.
Viimeinen , nykyisen miehen kanssa päättyi keskenmenoon...tiesimme että poika olisi ollut. Siihen loppui yritykset, ikääkin jo liki 40v.
Olin suruisa pitkään, ja joskus lasken mielessäni et hän olisi nyt sen ja sen ikäinen.
Eiköhän tuo ole useinmiten ulkopuolisten ällistelyä ja päänsärkyä, kuin rakastavien vanhempien, ja heidän lapsensa.
Yritä ymmärtää, että kaikki eivät elä elämäänsä lukujärjestyksen sanelemien aikamääreiden mukaan.
Omat lapseni ovat aina olleet ylpeitä vanhemmistaan. Biologinen ikä ei takaa nuorekkuutta ja jaksamista. Lapsillani oli kavereita, jotka eivät antaneet kyyditä itseään koulun pihalle asti, häpesivät vanhempiaan, vaikka nämä olivat meitä huomattavasti nuorempia. Meillä oli myös usein lasten kavereita käymässä ja käyvät vieläkin joskus luonani.
Usonhan mie, mutta uson myös sen, että rakkaimpia maan päällä ovat sinulle.
Joskus oli olevinaan suurikin puute, kun kaikilla muilla, ja meillä ei.
Tavan vuoksi, kai.
Nyt vain vanhana sanon, että helpompi on ollut sen suhteen oma elämämme.
Ja, ihan kyllä tuntuu myös siltä, että pakko kai tuolla yläilmoissa on asua jonkun pitkätukkaisen, valkopäisen papan, joka tietää, mikä kellekin on parasta.
On ollut koettelemuksia ihan kaksistaankin, ei onneksi parisuhteessamme.
Olipa aikaa huolehtia vanhempiemme viimeisistä vuosista, meillä, kahdestaan, ainoitahan olemme.
Tähtösilleni olen sanonut, että on heidän oma asiansa tuo lapsijuttu. En haikaile mummoksi. Kun tähän ikään on elänyt, on nähnyt yhtä sun toista. Juuri sain puhelinsoiton, 90-vuotias ystävättäreni ilmoitti, että hänen lapsenlapsensa on turvassa, on Osakassa Japanissa. Huolta riittää noista tähtösistä.
Mikäs seuranta tämä nyt on? Mulla on useampia ystävättäriä, eri ikäisiä. Näistä vanhimmista toinen kuoli lähes 90-kymppisenä. Toinen on jo täyttänyt 90 ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Muuten yks vinkki vaan: vielä tässäkin iässä voi alkaa elää omaa elämää. Vaikka kirjoittamalla romaanin.
Tuntuu aika uskomattomalta tuo kirjoituksesi.
Mutta annan kaiken tukeni mielipiteellesi.
Itse olisin maailman yksinäisin ihminen ilman iltatähteä.
Tapaamme kerran kuukaudessa,pitkän etäisyyden takia.
On mahtavaa seurata hänen aikuistumistaan ja
opiskelujen etenemistä.
Aloitin vasta 30:senä ja iltatähti 37 vuotiaana ja hän on kolmas sisarusparvesta. Olipahan mennyt jo ohi lentämisenä hinku, eli ei tehnyt enää mieli ns. bilettämään, kun olin aikanani juossut juoksuni. Ei tarvinnut kiukutella, kun ei pääse minnekkään, kun aina pitää lapsenvahti löytää. Se hyvä puoli täässä on, ettei ihan kesken juoksuiän lataa itsiään perheen äidiksi.
Tuon ikäisenä sain esikoiseni. Olin ihan mielelläni kotona illat lasten kanssa ja sitten vein heitä harrastuksiin. Paljon useammin kuin nuoremmat vanhemmat, vaikka minulla oli vaativa työ ja usein yksin kotona. Olin ehtinyt seikkailla tarpeeksi ja nautin noista puuhailuista. Jaksoin valvoa, joskus nukuin vain 4 tuntia yössä. Olin pitänyt huolta kunnostani. Ei elämä kuljettele meitä samoja polkuja. Jotkut päivittelivät, kun nelikymppiset äidit lasten vartuttua alkoivat opiskella. Joillakuilla elämä on mennyt niin, tarinoita on monia, kaikki yhtä oikeutettuja.
Ehdin täyttää 18 juuri ennen kuin esikoinen syntyi. Iltatähden ilmestyessä maailmaan olin 27.
Tunsin itseni silloin vanhaksi synnyttäjäksi. Synnytyslaitoksella kaikki olivat minua nuorempia.
Nuoruus ja juoksut loppuivat esikoisen myötä. Ei siihen maailman aikaan naimisissa olevat äidit juosseet illalla missään, eityisesti pienellä paikkakunnalla olivat kaikkien silmätikkuna.
Opiskelut aloitin uudelleen nelikymppisenä työn oheella. Ehdin nauttia siitäkin vuosia, myös muista harrastuksista. Lapsenlapsia on siunaantunut kuusi kpl. Paljon ehtii kun ajiossa aloittaa. Elämä on ollut rikasta, ei niin aineellisesti, mutta muuten.
Mulla nuoruus kului opiskelun ja omaishoidon merkeissä. Melkein kaikki vapaa-ajat vietin lapsuuskodissani äitini tukena. Hän sairasteli itsekin, mutta hoiti samalla halvaantunutta isääni ja vaikeasti kehitysvammaista sisartani. Ehkä nämä kokemukset saivat minut ajattelemaan parisuhdetta ja lapsia vakavammin kuin moni muu. Ehkä kaikki ei sujuisikaan niin hyvin? Nyt vanhempana minun ei ole tarvinnut olla omaishoitaja, mieheni kuoli hyväkuntoisena onnettomuudessa.Lapseni ovat terveitä ja tulevat omillaan toimeen. Suuren surun jälkeen on vipinää- melkein enemmän kuin nuorena Tosin nuo nuoruusajan jutut kulkevat mukana. Olen sisareni edunvalvoja ja vuositilitykset on tehtävä maaliskuussa.
Ehdottomasti olet tähtönen. Paljon suurempi TÄHTI viisikymppiselle isällesi kuin jotkut idolstähdet kenellekään koskaan. Ja äidillesikin varmasti suuri ilo, varsinkin jos olet hänen ainoansa...?
Et ole. Et ainakaan minun mielestäni. Näen sh. alan ammattilaisena, että iltatähti on, jos ikäeroa edelliseen lapseen on paljon ja äiti liki 40 tai yli.
Nykyään yhä useampi saa esikoisensa vasta noin 30v ja omassa suvussa moni saanut esikoisensa 35v - 38v. Äidiksi voi tulla tiettyyn ikään saakka, biologia määrää ( onneakin tarvitaan usein mitä enemmän ikää) mutta isäksi tulolle ei ole biologista estettä.
Gynekologini heitti moiset ajatukset romukoppaan, vaikka olin 37-vuotias ensisynnyttäjä. Yksilöllisiä ovat nämäkin jutut. Kuulin tapauksesta, jossa kolmekymppinen alkoi vihdoin viimein odottaa lasta ja hän oli ikionnellinen- gynekologi suositteli aborttia?
Minulla ei ole iltatähteä eikä ns. kakkossarjaakaan. Sain nuorimmaiseni 34-vuotiaana. Enkä ole iltatähti itsekään. Ehkä nuorin sisaruksemme on, ikäeroa edelliseen on lähemmä 10 vuotta ja äiti hänet saadessaan yli nelikymppinen.
minullapa oli ikä ero 20v 3 lasta nuoruudessa ja kohtasin suuren rakkauden tekasin vielä pojan 46v Onneksi kaikki terveitänyt ole niin vanha,mut laskekaa siitä ,poika on jo 26v.....sidzx
26v. 7kk vuotta ja 30 vuotta.
Se on itsekkäin teko mitä tiedän. Naiset vain haluavat siirtää vaihdevuosiaan mukamas ja luulevat että se nuorentaa ym. Se on lapselle todella ahdistavaa. Ajattelevatko naiset lainkaan lapsen kannalta? Kannattaisi ajatella. Äitini oli melkein 44 v. kun sai minut ja muistan elävästi kuinka olin ahdistunut ja itkin itsekseni kun pelkäsin jatkuvasti että jään äidittömäksi jos äiti kuolee kun hän sairasteli usein. Joskus menin yöllä katsomaan että elääkö äiti vielä ja herätin hänet varmistaakseni että on elossa. Tajusin myös että saan pitää vanhempani huomattavasti vähemmän aikaa kuin muut vanhemmat sisarukseni ja olin siitä heille jatkuvasti kateelli9nen ja katkera. Ei ole mitenkään hyvä asia lapsen psyyken kannalta.
Loppujenlopuksi äiti eli kuitenkin 84-vuotiaaksi.
Minunkaan äitini ei hoitanut koskaan lapsiani koska, ei tullut mieleenikään pyytää sydänsairasta ihmistä lapsenvahdiksi. Lapsissa on nuorillakin ihan tarpeeksi työtä saatikka sitten sairailla isovanhemmilla.
Mitenkäs sitä sanotaankaan: Turha on rypistellä... jne.
Me miehet elämme vain pelossa, tässä asiassa.
Ja vanhojen miesten, vanhojen partnereiden jälkeläisistä en usko tulevan älykkäitä Miss Maailmoja, joilta riittää faijalle jokunen satatonninen, siis Euroissa.
Eiköhän niistä tule Geenivammainen hoidokki.
H.
Vaikka niin toivotkin.
Aloittajalle vastaan, että synnytin nuorimmaiseni 31 vuotiaana, olisin kyllä halunnut vielä iltatähdenkin.
Vanhojen vanhempien riski saada vammainen lapsi kasvaa, tutkimuksien mukaan.
Kommenttini ei koskenut ketään erityisesti.
H.
Mutta pitäisin parempana että niistä tehtäisiin oma hupi-ketju.
Tämä ei ole oikein naurettava.
H.
Vammaisen lapsen saaminen ei ole naurun asia, nuorena eikä vanhana.
Luulen kyllä useimpien tietävän sen, että riski siihen kasvaa ikääntymisen myötä.
Mitä naurettavaa on vammaisuudessa/sairaudessa, saanko kysyä?
Tee sinä hupi-ketjusi, äläkä jatkusti kuljeskele toisten perässä nalkuttamassa.
Kaikki mistä kiorjoitin on luettavissa uutisista.
En minä niitä päästäni keksi.
Ikä on uhka.
H.
Tarttis kai hakea nainen joka sen tekis.
Tosin tämä nykyinen olotila on aika hyvä, ei ole ketään joka ruoskisi ja rutisisi. Sen kun vaan on ja ihmettelee maailman menoa
Niin, kolme lapsenlasta on jo tosin sille esikoiselle. Et siinä suhteessa on ollut paree kun äitinsä.
Tämä on totta.
Revi siitä!
Eipä tuo menoa haitannut.
Mikä on liian vanha, Jos se on sinun mielestäsi, ei ole välttämättä muiden.
Viimeinen , nykyisen miehen kanssa päättyi keskenmenoon...tiesimme että poika olisi ollut. Siihen loppui yritykset, ikääkin jo liki 40v.
Olin suruisa pitkään, ja joskus lasken mielessäni et hän olisi nyt sen ja sen ikäinen.
on edesvastuutonta . Elävä lelu vanhalle pariskunnalle = ?????
Yritä ymmärtää, että kaikki eivät elä elämäänsä lukujärjestyksen sanelemien aikamääreiden mukaan.
Peterin komia iltatähti, täytti jouluna 17-vuotta ja esikoistyttö helmikuussa 50-vuotta ; )
Anteeksi, ei ollut tarkoitus pistää paremmaksi, mutta kun asiat on näin ihanasti.
Niinhän tuo viennättää.
Ja vastahan 6-kymppinen lähestyy.
Kahtotaan ja kuunnellaan, jos ei muuta, niin kevättä :))
.
Monien kärsimykset olis mitätöity jos olis ollu kunnon kristallipallo.
Joskus oli olevinaan suurikin puute, kun kaikilla muilla, ja meillä ei.
Tavan vuoksi, kai.
Nyt vain vanhana sanon, että helpompi on ollut sen suhteen oma elämämme.
Ja, ihan kyllä tuntuu myös siltä, että pakko kai tuolla yläilmoissa on asua jonkun pitkätukkaisen, valkopäisen papan, joka tietää, mikä kellekin on parasta.
On ollut koettelemuksia ihan kaksistaankin, ei onneksi parisuhteessamme.
Olipa aikaa huolehtia vanhempiemme viimeisistä vuosista, meillä, kahdestaan, ainoitahan olemme.
.
Mutta annan kaiken tukeni mielipiteellesi.
Itse olisin maailman yksinäisin ihminen ilman iltatähteä.
Tapaamme kerran kuukaudessa,pitkän etäisyyden takia.
On mahtavaa seurata hänen aikuistumistaan ja
opiskelujen etenemistä.
Tämä on eronneen,yksinasuvan ihmisen kirjoitus.
Ihmisen, joka ymmärtää myös muita.
Ei ole itseihminen, ainoa oikea päällä maan.
Tunsin itseni silloin vanhaksi synnyttäjäksi. Synnytyslaitoksella kaikki olivat minua nuorempia.
Nuoruus ja juoksut loppuivat esikoisen myötä. Ei siihen maailman aikaan naimisissa olevat äidit juosseet illalla missään, eityisesti pienellä paikkakunnalla olivat kaikkien silmätikkuna.
Opiskelut aloitin uudelleen nelikymppisenä työn oheella. Ehdin nauttia siitäkin vuosia, myös muista harrastuksista. Lapsenlapsia on siunaantunut kuusi kpl. Paljon ehtii kun ajiossa aloittaa. Elämä on ollut rikasta, ei niin aineellisesti, mutta muuten.
Nykyään yhä useampi saa esikoisensa vasta noin 30v ja omassa suvussa moni saanut esikoisensa 35v - 38v. Äidiksi voi tulla tiettyyn ikään saakka, biologia määrää ( onneakin tarvitaan usein mitä enemmän ikää) mutta isäksi tulolle ei ole biologista estettä.
Eka syntyi 70-luvun puolenvälin jälkeen ja sain usein kuulla neuvolassa olevani vanha ensisynnyttäjä.
a) äiti yli 40-vuotias
b) ikäero edelliseen lapseen 10-vuotta.
esikoisensa *1939
kuopus *1964
oli sen jälkeen vielä raskaana 1965, muuta meni aborttiin ja "mummuleikkaukseen"