Tunnustatte, ettette voi ymmärtää, miksi Jumala sallii ja jopa järjestää niin paljon kärsimystä ihmisille, maanjäristyksiä, tsunameita, tappavia epidemioita.
Mitä vikaa on loogisessa ratkaisussa, ettei ole olemassa kaikkivaltiasta ja hyvää Jumalaa, kun ette tätä vastausta suostu hyväksymään?
Leipäpapit älkööt vaivautuko, haluan rehellisiä vastauksia, miksette suostu hyväksymään vaihtoehtoa, ettei Jumalaa ole olemassa.
Vastatkaa papit
23
156
Vastaukset
Ei siinä loogisessa ratkaisussa mitään vikaa ole ja ymmärrän ihan hyvin, että jotkut asian ajattelee noin. Usko kaikkivaltiaaseen ja hyvään Jumalaan on kuitenkin jotain sellaista, mitä ei voi ratkaista järjellä ja logiikalla. Usko on jotain ihan muuta ja Jumala on meidän inhimillisen logiikkamme tavoittamattomissa.
Uskon Jumalaan joka on kaikkivaltias ja hyvä, mutta en silti ajattele, että hän jotenkin "sallisi" kärsimyksen vaan, että Jumalan kaikkivaltiuden salaisuuksiin kuulu se, että hän on tavallaan "jättänyt" elämän tapahtumaan täällä maan päällä niinkuin se tapahtuu ja esimerkiksi ihmiselle vapaan tahdon valita tehdä myös pahaa. Miksi näin on? Sitä on vaikea tietää, mutta jotenkin jaksan vaan luottaa, että näin tämän elämän vain pitää olla.
Sanna H. pappi- huopatossutehdas
"Ei siinä loogisessa ratkaisussa mitään vikaa ole" - niin, paitsi että jos siihen päätyy, joutuu kristinuskon mukaan iankaikkiseen kidutukseen ja helvetin tuleen kuolemansa jälkeen. Sen verran siinä on vikaa...
- ...
perustele miksi kristinuskon satukokoelmaa ei voi tarkastella logiikan avulla
Tehkää järkevän aikuisen ratkaisu. Jumala on olemassa ja rakastaa ihmistä ja maailmaa, koska hän kaikki luonut. Ovatko Jumalan teot oikein tai väärin kannattaa olla sitä mieltä, että ne kaikki ovat oikein, koska jos sanoo että Jumala on tehnyt jotain väärin joutuu helvettiin. Miksi siis jatkuvasti jankata onko Jumala oikeassa vai väärässä. Hän on aina oikeassa ja sillä siisti. Case is closed.
AimoMatti
Sannan lisäksi vastailen minäkin: jos Raamatussa kerrotaan katastrofeista ja onnetomuuksista, joita Jumala ei ottanut pois aikakirjoista. Jumalan on meidät luonut ja antanut meille elämän, joten kai hänellä on oikeus kutsua meitä aiemminkin tuonpuoleiseen. Monestihan katastrofien aikana meitä ihmisiä saa iäisyyskutsun ajallisesti ennenaikaisesti. Ymmärrän myös, että Jumala yrittää suurten tapahtumien kautta puhutella ihmiskuntaa. Lisäksi lisääntyvät vaikeudet kuuluvat kuvaan, jos luetaan Raamatun historiaa aikajanalla. Raamatun viimeinen kirja kertoo, että vaikeat asiat jää edes tähän. Mutta uskossa ja luottamuksessa voimme elää turvallisesti. Jumala on luvannut kantaa omansa kuoleman rajan yli.
Sami Tammisalo
Kirkkoherra
Heinäveden seurakuntaSami...Ketkä niitä omia on, jotka herra kantaa kuoleman rajan ylitse? Miten siksi omaksi pääsee ja miten käy niille, jotka ei pääse?
- loogikko1
Vastaa kysymykseen.
Miksi uskot Jumalaan sen sijaan että katsoisit tuhansia vainajia hautaavia rauniokasoja ja tajuaisit hyvän ja kaikkivaltiaan Jumalan olevan vain kuvitelmaa? - nettifrendi
"vastailen minäkin"
Se olisi kyllä suotavaa. Vielä on ydinkohdat käsittelemättä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9714955
Mikäli jokin asia tuntuu hankalalta vastata suoralta kädeltä, silloin voi senkin mainita ja ottaa aikalisän. Mieluiten tietenkin sitten pyrkii pitäytymään lupaamassaan aikataulussa, vaikka vain piipahtaisi kertomaan miten vielä ei ole pystynyt pusertamaan sitä vastausta. Muussa tapauksessa jää kieltämättä sellainen maku, että vastailuja pakoillaan ja toisaalta vastataan vain helppoihin. Tietenkin ajankohtaisuus vaikuttaa myös, mutta silloinkin em. piipahdus voisi olla sopiva menettelytapa, jopa parempi kuin vaikeneminen. nettifrendi kirjoitti:
"vastailen minäkin"
Se olisi kyllä suotavaa. Vielä on ydinkohdat käsittelemättä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9714955
Mikäli jokin asia tuntuu hankalalta vastata suoralta kädeltä, silloin voi senkin mainita ja ottaa aikalisän. Mieluiten tietenkin sitten pyrkii pitäytymään lupaamassaan aikataulussa, vaikka vain piipahtaisi kertomaan miten vielä ei ole pystynyt pusertamaan sitä vastausta. Muussa tapauksessa jää kieltämättä sellainen maku, että vastailuja pakoillaan ja toisaalta vastataan vain helppoihin. Tietenkin ajankohtaisuus vaikuttaa myös, mutta silloinkin em. piipahdus voisi olla sopiva menettelytapa, jopa parempi kuin vaikeneminen.Sami ei ole tänään työvuorossa palstalla.
Itse en voi lopettaa uskoani. Minä uskon Jumalaan ja sitä ei kukaan tällä palstalla muuksi muuta. Uskoni on Jumalani lahja minulle.
pappi Sonja- ...
"Jumalan on meidät luonut ja antanut meille elämän, joten kai hänellä on oikeus kutsua meitä aiemminkin tuonpuoleiseen"
Todisteet tälle väittämällesi on missä? - ...
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Sami ei ole tänään työvuorossa palstalla.
Itse en voi lopettaa uskoani. Minä uskon Jumalaan ja sitä ei kukaan tällä palstalla muuksi muuta. Uskoni on Jumalani lahja minulle.
pappi SonjaJumalan uskon "lahjan" vuoksi on miljoonat kärsineet. Miksi haluat omalta osaltasi jatkaa tätä kärsimystä.
- nettifrendi
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Sami ei ole tänään työvuorossa palstalla.
Itse en voi lopettaa uskoani. Minä uskon Jumalaan ja sitä ei kukaan tällä palstalla muuksi muuta. Uskoni on Jumalani lahja minulle.
pappi SonjaSonja,
pyytäisin sinua hieman patistelemaan Samia vastaamaan tuohon viestiini. Enpä panisi pahakseni, jos itsekin paneutuisit noihin aiheisiin ja vastaisit sen jälkeen.
Nyt minulle on jäänyt sellainen jokseenkin höttöisen epämääräinen vaikutelma, että miten tässä oikein pitäisi ajatella vaikenemisestanne:
- Pappeja ei kiinnosta.
- Liian epämiellyttävää. On mukavampaa, kun ei joudu astumaan kenenkään varpaille.
- Liian vaikeata. Ei voi sulattaa, vaikka järjellisesti ei kykenisikään sanomaan mitään faktoja vastaan. Siksi vastaamista vältellään.
- Liian epäuskottavaa. Oma maailmankuva puoltaa maailman oikeudenmukaisuutta, joten noin härskisti ei voida vedättää.
- Kuvio tiedetään. Sen mukaisesti on vain harmi, että nyt muutkin alkavat ymmärtää. Tämä on jonkinasteinen uhka myös piispoille ja muille luterilaisen kirkon edunsaajille.
- Ylimielinen suhtautuminen. On helppo pitää toisella tavalla ajattelevaa jotenkin outona, häiriintyneenä, vinksahtaneena, jolloin tuntuu luontevalta yksinkertaisesti sivuuttaa moisen kommentit ja kyselyt.
Halutessasi voit jatkaa listaa.
- djssaj
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3: 16)
Tämän pohjalta:
1. Omia ovat Jeesukseen uskovat.
2. Omaksi pääsee uskoen Jeesukseen.
3. Omat eivät joudu kadotukseen.
"Joka sen (evankeliumin) uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mk. 16: 16)
Tämän pohjalta:
1. Ne, jotka eivät usko, tuomitaan kadotukseen.- ...
Todisteet raamatussa kuvatun jumalan olemassa olosta ovat missä?
Kysyt todisteita Jumalan olemassaolosta; - etkö uskalla etsiä sieltä, missä ne ovat?
Raamatusta löytyy todiste. Se sisältää koko ihmiskunnan historian ja Jumalan suunnitelman, joka kaiken aikaa näkyy konkreettisesti ympärillämme maailman tapahtumissa.
Myös oma olemassaolosi on todiste Jumalan olemassaolosta. - Raamattu kertoo miten.
Olemme vajavaisia järkemme pohjalta Jumalan tarkoitusperiä tajuamaan. Ihmisjärki ei yllä Jumalan mysteerien tasolle, mutta joka lähtee etsimään vastausta ja uskaltaa vastaanottaa Kristuksen sydämeensä (: uudestisyntyminen) , hänelle alkavat nämä kysymyksetkin löytää vastauksensa pikku hiljaa. Pyhä Henki avartaa ihmismieltä järjellisen todellisuuden tuolle puolen.
Raamattu kuvaa, että Jumalan viisaus on ihmiselle hullutusta. Näin on. Ihmisjärkeä hallitsee epäusko, mitä kysymyksesikin kuvastaa. Vain usko Kristukseen vapauttaa löytämään elämälle tarkoituksen.- ...
"Jumala on olemassa koska Raamattu sanoo niin " ja " Raamattu on totta koska se on Jumalan sanaa "
"Myös oma olemassaolosi on todiste Jumalan olemassaolosta"
Jos Raamatun luomistarina todistaa jahven olemassa olon sitten todistaa myös Kalevalan vastaava Sotkan olemassa olon.
"Ihmisjärki ei yllä Jumalan mysteerien tasolle, mutta joka lähtee etsimään vastausta ja uskaltaa vastaanottaa Kristuksen sydämeensä (: uudestisyntyminen) , hänelle alkavat nämä kysymyksetkin löytää vastauksensa pikku hiljaa"
Jumalassa ei ole mitään ihmisjärjen ylittävää. Niin kuin jotkin lapset keksivät itsellensä mielikuvituskavereita keksivät jotkut itsellensä jumalan.
Jos Raamattu todistaa Jahven olemassa olon niin silloin myös Koraani Allahin , Kalevala Sotkan , Veda Shivan ja Muumipeikko ja pyrstötähti Muumin.
Kuka tahansa voi kirjoittaa lapulla satuja. Tekstin olemassaolo ei todista tekstin todenperäisyyttä. ... kirjoitti:
"Jumala on olemassa koska Raamattu sanoo niin " ja " Raamattu on totta koska se on Jumalan sanaa "
"Myös oma olemassaolosi on todiste Jumalan olemassaolosta"
Jos Raamatun luomistarina todistaa jahven olemassa olon sitten todistaa myös Kalevalan vastaava Sotkan olemassa olon.
"Ihmisjärki ei yllä Jumalan mysteerien tasolle, mutta joka lähtee etsimään vastausta ja uskaltaa vastaanottaa Kristuksen sydämeensä (: uudestisyntyminen) , hänelle alkavat nämä kysymyksetkin löytää vastauksensa pikku hiljaa"
Jumalassa ei ole mitään ihmisjärjen ylittävää. Niin kuin jotkin lapset keksivät itsellensä mielikuvituskavereita keksivät jotkut itsellensä jumalan.
Jos Raamattu todistaa Jahven olemassa olon niin silloin myös Koraani Allahin , Kalevala Sotkan , Veda Shivan ja Muumipeikko ja pyrstötähti Muumin.
Kuka tahansa voi kirjoittaa lapulla satuja. Tekstin olemassaolo ei todista tekstin todenperäisyyttä.Olet Jumalan kieltäjä. Minä en.
Junnaat järjen tasanteella, joka on ihmisellä aina vajavaista.
Vihaat Kristuksen rakkauden löytäjää , - mutta noilla aatoksillasi et tee tyhjäksi toisen ihmisen löytämää uskon voimaa. Nyrkkeilet kuin ilmaan hosuen vailla mitään vastusta. Huudat tyhjyyttäsi.
- jos joku kokee esim. parantumisen ihmeen, jota lääkärikään ei kykene selittämään, et voi kieltää, etteikö tuo ihminen olisi parantunut. Se ei olisi enää satua, kuten väität, sillä parantuminen olisi tuossa tilanteessa totuus, toisin kuin satusi.
Ei ole Koraanissa rakkauden Jumalaa kuten Raamatussa. Muslimien voimavara on viha, jonka he perivät. - tiesitkö sen?
Vain kristityillä on armahtava Jumala, joka on rakkaus. - ei millään muulla uskonnalla. Kyse ei olekaan enää uskonnosta vaan USKOSTA totuuteen.
Ei se ole kaupan kauppojen hyllyillä. Uskon lahjan voi vain Jumala lahjoittaa.
- KristittyABC
En ole pappi, mutta uskovainen kuitenkin, joten vastailen tässä.
En voi mitenkään ajatella, että alkuräjähdys olisi ollut luonnon ilmiö ilman Jumalan aikaansaannosta. En voi mitenkään kuvitella, että luonnossa vain pamahtelisi ja siitä syntyisi toimiva maailman kaikkeus. Paljon todennäköisempää on, että suuri räjähdys tuottaa vain romua ja savua, mutta nyt se tuotti elämää ja kauniin aurinkojärjestelmän.
Toisaalta, jos joku nyt sitten vannoon evoluution nimeen, niin hänelle varmaan on mahdollista ajatella, että jokin prosessi ennen alkuräjähdystä olisi tuottanut valtavan voimakkaan olennon, jolla on kyky luoda maailman kaikkeus. Ainakin evoluutuiolle on ollut rajattomasti aikaa.
Raamattu tosin kertoo, ettei Jumalaa ole luotu, vaan hän on ollut aina olemassa. Tämän ymmärtämiseen ei ihmisen järki heti riitä, mutta ei ihminen muutenkaan kaikkia luonnonilmiöitä tunne eikä ihminen ole mikään erityisen älykän olento muutenkaan.- ...
"En voi mitenkään ajatella, että alkuräjähdys olisi ollut luonnon ilmiö ilman Jumalan aikaansaannosta. "
Tämä ei ole todiste valitsemasi jumalan olemassaolosta se on todiste sinun mieltymyksistäsi.
- Näkkileipäpappi
Koska Jumala on olemassa.
- ...
todisteet tälle ovat missä?
- nettifrendi
Pitäisikö hämmästyä, vai olla hämmästymättä, kun papit sivuuttavat viestejä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242473
- 951546
- 1201314
- 751140
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa261041Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa260892Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo21891- 52882
MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209860- 34795