Olen siis lukion kolmannella ja olen ensi vuonna päättänyt hakea Saksaan tai Itävaltaan opiskelemaan arkkitehdiksi. Kysyisinkin, että tietääkö kukaan millaisia pääsyvaatimuksia saksalaisilla taideakatemioilla on? Ja paljonko opiskelu Saksassa tulisi maksamaan, mikäli sieltä paikan saisi? Tarvitseeko matematiikkaa pääsykokeessa/ pärjääkö lyhyellä matikalla?
Kiitoksia jos joku vaivautuu vastata!
Arkkitehdiksi Saksassa?
ABIturientti
1
343
Vastaukset
- 998+564=00
Saksassa voi opiskella arkkitehdiksi joko taideakatemioissa tai teknillisissä yliopistoissa. Titteli on sitten sen mukaan joko Dipl.-Ing-Architekt tai pelkkä Architekt.
Muistaakseni myös Fachhochschuleissa on arkkitehtuuriosastoja. Esimerkiksi Hampurissa. Netistä löytyy tietoa.
Suomalaisella opintolainalla pärjää ja nykyäänhän voi tehdä myös töitä Saksassa vapaasti.
Pääsyvaatimuksista en ole nykyään varma mutta aikaisemmin opiskelijat otettiin ihan vain paperien perusteella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1298016Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567115Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834866Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2493305Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012764Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1272352- 1531990
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari171933Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411750Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?2061685