Koira haukkuu toisille vain ulkona

riehujan omistaja

Hei!

Meillä on 2½ vuotiaan coton-nartun kanssa remmirähjäämisongelma. Se aloittaa ulkona toisille koirille haukkumisen heti kun sattuu näkemään ne, kymmenienkin metrien päästä. Kumma kyllä, yleensä se lopettaa lähempänä haukkumisen jos toinen koira muistuttaa ulkonäöltä sitä itseään (valkoinen ja samankokoinen).

Tähän liittyen vielä sellainen asia, että koiramme on kuin enkeli sisätiloissa. Se tulee erittäin hyvin toimeen toisten koirien kanssa sisällä, mutta ulkona ei (paitsi tuttujen koirien kanssa)

Tästä esimerkki: Olimme menossa koiramme kanssa junaan, ja ulkona näimme toisen koiran. Alkoi hirveä haukkuminen ja räksytys. Sisälle junaan päästyämme näimme siellä saman koiran ja meidän koiramme oli sitä kohtaan täysin neutraali. Samassa junavaunussa oli loppujen lopuksi meidän koiramme lisäksi viisi muuta koiraa. Koiramme tuli muiden kanssa toimeen erittäin hyvin.

Remmirähjäämiseen liittyen vielä lisää. Uskon, että haukkuminen liittyy mahdollisesti suojeluun ja pelkoon. Yhden kerran jäimme erään ison koiran omistajan kanssa juttelemaan ja koiramme haukkui isolle koiralle koko sen ajan, juosten välillä kauemmas koirasta ja taas lähemmäs. Se ei näyttänyt agressiiviselta, ennemminkin yritti pelotella toista koiraa pois haukkumalla. Toinen koira oli kuin ei olisi huomannutkaan meidän koiraamme.

Aikaisemmin koiramme ei ole haukkunut muille koirille hihnassa, se on alkanut reilu puoli vuotta sitten muutettuamme kerrostaloon omakotitalosta. Omakotitalossa koiramme kylläkin haukkui heti takapihalle päästyään (pakko myöntää, siihen aikaan saattoi lenkit jäädä väliin kun oli niin helppo päästää takapihalle asioilleen) mutta nykyään sillä ei ole enää "omaa pihaa", jossa haukkua. Takapihalta siis ei ollut minkäänlaista näkyvyyttä toisiin koiriin, mutta se silti haukkui heti ovesta päästyään. Lenkillä se oli kuin ei olisi nähnytkään toisia koiria.

Jotenpa, mitäs neuvoisitte avuksi tässä tilanteessa? Kannattaisiko tavallisen remmirähjäämisen pois opettamisen lisäksi tehdä jotain muuta vielä, jos kyse on suojelusta tai pelkäämisestä?

Luuletteko, että sterilisoiminen voisi auttaa reviiritietoisuuteen/suojeluun?

Kiitos kaikille vastanneille etukäteen, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun... :)

15

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2 koiran omistaja..

      Eikös se ole aika pieni koira? Kuulostaa ihan pelolta. Varsinkin jos kertomasi sakasanpaimenkoira on ollut ihan rauhallinen, ei se varmasti ole kunnon agressiivisuutta.

      Nartuilla sterilisointi ei välttämättä vaikuta rauhoittavasti kuten uroksilla. Pikemminkin päinvastoin ja saattaa vaikuttaa aineenvaihduntaan.

      Varmaan koulutus (ohittamistilanteissa katsekontakti, ja muutenkin huomion kiinnittäminen sinuun) sekä koiran hyvien kokemusten lisääminen varsinkin suurista koirista voi vähentää haukkumistarvetta. Lisäksi ettet vahvista haukkumsta, eli kun koirasi haukkuu et lähde tilanteesta, vaan kun koirasi on rauhallinen. Näin se oppii että haukkumalla ei pääse jännittävästä tilanteesta pois.

      Jokaisen henkilökohtainen asia on tämä hihnaetiketti mutta oma mielipiteeni on että ehkä sinun ei kannata antaa haistella toisia koiria hihnassa. Näin koirallesi tulisi rutiinia ohituksista ja se ei ainkaan jännittäisi joutuvansa tapaamaan toista koiraa kun sellainen tulee vastaan.

    • helppoa

      Se on se hihna.. sisällä ei ole hihnaa ja ulkona on, joka sittenestelee koiraa :)

      • 5683

        Onkohan liikunta tai aktivointi jäänyt vähemmälle, muuttaessanne kerrostaloon? Voi olla siitäkin kiinni, että haukkuu sitten tylsyyttään. Varsinkin tuo että jos ollaan paikallaan ja koira haukkuu niin tältä se kuulostaisi.


    • riehujan omistaja

      Hei ja kiitos vastauksistanne!

      Viimeisimpään viestiin vastaus: Liikunta ei ole jäänyt kerrostaloon muutettuamme vähemmälle, päinvastoin. Koska ei ole enää "omaa pihaa", on jokaisella ulkonakäyntikerralla täytynyt lähteä ihan kunnon lenkille, kun ei oikein taloyhtiön pihallekaan viitsisi pissattaa.

      Jos ongelmana on hihna, mietin että miten ongelman saisi pois, koska ulkona ei voi oikein käyttää ilman hihnaa. Jos olisi vielä neuvoja, niin otan kyllä mielelläni vastaan :)

      • ....

    • up

      up

    • TheDogMan

      "http://yle.fi/vintti/ohjelmat.yle.fi/koiralle_koti/hienosti_hihnassa/osa_18_ohitusongelma.html"

      Ja kun näillä ohjeilla lähtee kouluttamaan, niin ei kauaakaan kun koiralla on vielä pahempia ongelmia.

      "Jos ongelmana on hihna, mietin että miten ongelman saisi pois, koska ulkona ei voi oikein käyttää ilman hihnaa."

      Ongelmana ei varsinaisesti ole hihna, vaan se, että hihna kiristyy. Tarkkaile vaikka poliisikoiria; kun hihna on löysällä, koira on rauhassa. Kun hihna kiristetään, koira muuttuu toimintavalmiiksi.
      Tämä perustuu luonnolliseen ilmiöön. Kun hihnaa kiristetään ja vedetään itseään kohti, koira tuntee tarvetta suojella omistajaansa.

      Siitä sitten koirakirjoja lukemaan tai yhteys asialliseen kouluttajaan. Netin keskustelupalstoilla ei voi niin hyviä pohjatietoja ja ohjeita antaa, että joku oikeasti saisi remmirähjäämisen loppumaan. Se vaatii, että itse oppii tulkitsemaan koiraansa ja sen elekieltä. Näin se vaan todellisuudessa menee.

    • UPUPUPUP

      UP

    • perheen isä

      Ei tuohon pysty paljoa mitään tarjoamaan, kun ei tiedä kokonaistilannetta.
      Harvoin on vain remmiräyhäys ainoa ongelma. Näkyvin kyllä.

      Omat kaksi piiperöä kun tuli, niin kyllä piti ottaa neidot haltuun kokonaisvaltaisesti. (käyttäytymisen eri osa-alueet) Kun tyydyttävä tila saavutetaan, niin siinä pysyminen on päivittäistä ylläpitoa ja puuttumista.. Muuten lipsuu helposti.

      Sellainen on tietenkin yleispätevä asia, että pitää pyrkiä kasvattamaan omaa auktoriteettia koiran silmissä. Samoin piikkitilanteissa luottamussidettä koiraan pitää vahvistaa. (kokonaisvaltaisesti tilanteissa)

      Vanhempi noista piiperöistä on leikattu ja se ei todellakaan ole tuonnut helpotusta käytökseen. (on leikattu muusta syystä)

      Jos tuo luottamus ja koiran hallinta on muuten hallinnassa, niin ei tuohon voi tarjota näin netissä muuta kuin, että pitää päättäväisesti kieltää tuo käytös.
      Otto mitä otti. Sitä ei saa sallia.

      Yksi asia tietenkin voi vielä olla, että koirasi ei ole oppinut käytösmallia, syystä että olette asuneet ok.talo ympäristössä. Nykyinen asuinalue on tietenkin hieman erillainen.

      Remmirähjästä on täällä useita hyviä ketjuja.

    • mikko^kolehm.

      perheen isä:

      Voisitko auttaa tässä samassa, koira on 1,5v ja:

      luoksetulo pelaa aina
      ei tuhoa sisällä
      ei hypi tms. ihmistä kohtaan kunnioittava
      ei vedä hihnassa

      ongelma:

      ohituksissä koiralla jää "haukku" päälle eli haukkuu jos näkee vieraan koiran korvat luimussa häntä ylhäällä hieman epävarmaa haukkua..

      koitettu on vaikka mitä , en saa tuota haukuskelua loppumaan

      Välillä saattaa olla 2kk ihan normaali, ei hauku kellekään ei uhoo todella kiltti sitten NAPS koira on kuin erikoira, kaikelle epäluulonen.

      meissä ei ole muutosta ollut, kohdeltu koiraa samalla tavalla.

      Tehdään sen kanssa paljon, nukkuu vaan kokoajan rauhassa sisällä. Paljon vapaana metsässä ja aivojumppaa todella paljon, koira melkein nukahtaa treenatessa kun väsytän sen päivittäin!

      MILLÄ KEINOlLA LOPETTAA???? koitettu hihnalla tehostaa (todella napakasti() kieltoa, ottaa poskista kiinni, nypätä karvasta, murahtaa , polkasta jalalla maahan ei vaan auta - kun on tämä "haukkumispäivä" niin kaikki sitten haukutaan

    • perheen isä

      Jos koira on narttu, niin voisiko tuo ajoitteisuus käytöksessä liittyä juoksuihin?
      (uroksellakin voi)

      Koira ei uhoa ennen ennakkomerkkejä. Tässä vaiheessa pitäisi ottaa koiraan kontakti ja pitää se ohituksen ajan.

      Kun koiran kanssa päivittäin treenataan, niin tuon kontaktin ottoa/kontaktia voi harjotitella siinä ohessa ja myös ihan lenkillä.

      Harjoituksessa voit käyttää, joko jotain koiralle tärkeää lelua (pallo,rätti jne.) tai muuta palkkiota tai sekä että. Riippuu miten olet asioissa tehnyt.

      Toinen pienistä russeleistani on ollut remmiräyhä ja koiran heikkous on pallo.
      Tällä pallolla aina ennen kohtaamista "herätin" koiran näyttämällä sitä ja siitä kontakti. Näin päästiin ohi helposti tilanteesta. Sitten palkaksi koiralle pallo kantoon ja taas hetkempäästä takaisin taskuun. Tässäkin välissä säilyi ajoittainen kontakti. Nykyisin koira kantaa palloa suussaan ja ei suutaan aukaise, ettei "vieras vie" sitä. Voit myös käyttää makupalaa kontaktiharjoituksessa, jos sitä ole tottunut käyttämään.

      SPK:lleni viimekesänä käytin samaan purupatukkaa, jonka annoin kantoon ennen kohtaamista. Näin pääsin vähäeleissesti ohi tilanteissa ja koira oppi lähes itsestään ohitukset.

      Jos tälläistä lelua, ei ole sen voi tehdä, vaikka ottamalla luolison parhaan paidan hihan tai ykköshousujen lahkeen ja solmuttamalla se. Saadaan "vetolelu" tätä kun käyttää vain ulkoilutilanteissa (ei sisällä) niin koira yhdistää ennen ulkoilua kun sitä näyttää, niin tulevan kivan tekemisen.
      Sitä voi myös käyttää ns.muun treenin palkkiona (vetämistä ymv.)
      Koira oppii yhdistämään tuon "lelun" ja sen merkityksen ja tällä voi sitten hieman "kiristää" koiraa näissä ohituksissa.

      p.s älä jää kiinni siitä paidansilppuamisesta muuten hukkaperii =D

      "ei tuhoa sisällä
      ei hypi tms. ihmistä kohtaan kunnioittava
      ei vedä hihnassa"..en usko että tähän kannattaa soveltaa "ryhdikkäitä" kieltoja.

    • mikko^kolehm.

      juu , se on vaan jännä tässä koirassa, että miten voi olla yhtenä päivänä näin ja sitten taas pitkään erilailla... Kun ensin tuntuu, etä tämä tyyli toimii hyvin hienoa... sitten koira pari pv ihan pikku paskiainen, taas kappas: ollaan normaalisti, muut ei epäilytä yhtään.

      tunnen itseni, en ohitustilanteissa tippaakaan muuta omaa käyttäytymistäni, en hikeenny, pulssi pysyy samana, olen vain rento ja rauhallinen. Kielloissa olen myös "viileä", mutta tuon haukkumisen lopettaminen vaatii kyllä todellakin "ryhdikkään" kiellon..

      ja ongelma noissa palloissa ja kepeissä on se, että koira kuumuu niistä aivan tajuttomasti. Jaksaa kyllä treenata esim. tokoa lelupalkalla erittäin kauan, mutta koira käy todella kovilla kierroksilla ja tämän olen sallinut (= haukkuu ja vikisee ) kun metsässä pääas. treenataan. Jos otan ennen ohitusta hihnassa vaikka pallon käteen ja sanon koiran nimen, koira vetää todelliset hepulit...

      ja se tässä vuf vuf vuf vuf - jutussa on outoa, että tosiaan koira vain jostain syystä päättää aloittaa tuon, tosin jos toinen koira lähellä niin on aivan "nöyränä" , ei katso koiraa ja menee kiltisti ohitse.. Sitten kun ollaan 10m päässä niin alkaa tämä Vuffailu!

      eikä ikuna ole mitään käynyt tuolle toisen koiran osalta, en ole antanut hihnassa haistella, leikkinyt vain kilttien kanssa... jos jokin irto koira joskus metässsä tullut puskista niin minä olen aina turvannut koiran ja häätänyt sen pois - tällöin koira selkestäi on katsonut minua "oho, kylläpäs toi on rohkee kaveri"
      Kiitos vinkeistä kuitenkin, sain jotain uutta mietittävää kyllä! :)

    • perheen isä

      Se mitä voit vielä miettiä, on tapa miten innostat, tai kun näytät vaikka palloa. Tässäkin voi vaatia ja opettaa tuota käytöstä. Tutulta kuulostaa tuo innokkuus.

      Se innokkuus on aika helppo hillitä oikeilla eleillä. Esim. pallo osittain nyrkissä ja siitä piiloon kun näyttää koira syttyvän. Toisto jne. Eli rajotat näyttöä ja pois näkyvistä. Näin voi hieman "säätää" intoa.

      "oho, kylläpäs toi on rohkee kaveri"..Nämä ovat niitä kuningas hetkiä, joilla rakennetaan koiran luottamusta ja kunnioitusta.

      Seuraa vaikka noina hetkinä, että onko koira noin muuten väsynyt tai apea/miten on ruoka maistunut ym. perusjuttuja.
      Seuraa, onko känkkäränkkä päivät kirkkaiden ilmojen juttuja jne.
      Tällä haetaan taas vitamiini ja muuuta puutetta jne. (esim.b,k,h)
      Eli jokin mekanismi täytyyy olla miksi tuo toistuu, koska on kuitenkin säännöllinen käytös.

    • perheen isä

      P.s Agriarketista saa kalaöljyä 6€/1l sitä päivittäin ruoan sekaan ei ainakaan huonoa tee. Voi tasata käytöstä jonkin verran. Karvan ainakin saa kiiltäväksi..=D

    • riehujan omistaja

      Hei taas!

      Meillä nyt vaihdettu fleksistä lyhyeen hihnaan, jolloin koira koko ajan ihan vieressä. Vaikuttaa, että koira olisi rauhottunut vähän.

      Minun kanssani silti meinaa aloittaa haukkumisen ja usein onnistuukin siinä. Mieheni kanssa on kiltimmin, kun häntä pitää pomonaan kun minua taas ei. Lisäksi mieheni on tehnyt toisen koiran vastaan tullessa selväksi, ettei häntä "puolusteta" haukkumalla. Eli jos koiramme alkaa olla jännittynyt, polkaisee vieressä maahan lujaa niin koira laittaa heti hännän alas ja luimuilee pomoansa.

      Minun kanssani ei tuo maahan polkaisu juuri koskaan auta. Jotenka taisi olla tässäkin kyseessä auktoriteetti ja myöskin se hihna :) Näyttää koira tykkäävän muista koirista, mutta ulkona kokee vain uhaksi. Saapi nähdä miten edetään...

      T.aloittaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7522
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6268
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4387
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3024
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1846
    7. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      188
      1457
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      119
      1426
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      751
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      693
    Aihe