Isän ja lapsen yhteinen aika

Ystäväpariskunnallani samanlainen tilanne. Kun perheessä äiti otti asian puheeksi, että isä voisi tehdä enemmän asioita lapsen kanssa, isä ihan vilpittömästi sanoi, että "Mitä sen kanssa nyt yleensä voi muka tehdä? Kun ei se ymmärrä minkään pelailunkaan päälle vielä." Heidänkin poikansa on reilu vuoden vanha.

Ilmeisesti mies siis kokee haastavana keksiä tekemistä niin pienen kanssa, eikä hänestä tuo yhdessä tekeminen tarkoita juuri niitä asioita, mistä sinäkin puhuit, eli lapsen ottamista mukaan erilaisiin arkiasioihin; kauppaan, pankkiin, kahvilaan ym.

Tämän ystäväpariskuntani toinen osapuoli, eli äiti, on myös sitä mieltä, että mies on itsestään niin epävarma, ettei oikein uskalla lähteä lapsen kanssa minnekään. Mies arkailee, jos lapsi saa vaikka raivarin ihmisten ilmoilla, ei viihdykään jne. eikä mies saa tilannetta hallintaansa. Ahdistuu nimittäin lapsen itkusta yleensäkin, jos muita on paikalla.

Ja lisänä tähän vielä se, että kun noille miehille ainakin omassa lähipiirissä tuntuu olevan valtavan tärkeää, miten heidän omat ystävänsä tietyt asiat hoitavat, niin ehkä sinun miehesi tuttavapiirissä vallitsee sellainen käsitys, ettei ole miesten hommaa kiikuttaa lasta mukana asioilla?

Voisiko sinunkin miehelläsi olla siis tällaista itseluottamuksen puutetta?

Kyllähän itsekin ihmettelisit ja arkailisit lapsen kanssa liikkumista, jos sen olisi hoitanut aina joku muu. Pistäkää asialle muutos ja mies liikkeelle lapsen kanssa päivittäin.

Hoitaako mies muuten lapsensa? Puhuit että hän on auttavainen - mitä tarkoitat sillä? Kenenkään vanhemman tehtävä ei ole auttaa lapsensa hoidossa, vaan hoitaa häntä luonnostaan. Lapsen hoito kuuluu ensisijaisesti vanhemmille ja siinä auttaminen vain ulkopuolisille.

Pistä mies olemaan lapsensa kanssa, kyllä se silloin oppii, mitä lapsen kanssa tehdään.

Itse olen isänä aina ajatellut että jos lapsen kanssa ei vielä oikein voi "tehdä mitään" niin sitten vaan mennään katselemaan kaikenlaista. Meillä ainakin molemmat pojat ovat jo ihan pienenä kovasti tykäneet kun on menty asemalle katselemaan junia, satamaan laivoja yms. Voi mennä myös vaikka katsomaan lähikentälle kun jotkut pelaavat jalkapalloa yms. Lapset yleensä katsovat mielellään kaikkea liikkuvaa ja ääntelevää. Ja sitten on samalla käyty ajeluilla yms. Siis vähän kuin "poikien juttuja" vaikka lapset ovatkin olleet aika pieniä.

Siitä on sitten vähitellen lähdetty "oikeisiin" juttuihin leikkien ja pelien kautta. Ja nyt kun vanhempi poika on jo 12 vuotias niin olen edelleen mukana pljon heidän liikunta- ja muissa harrastuksissaan niin valmentajan roolissa kuin ihan vain kuskina ja huoltajana. Ja paljon on vuosien varrella oltu näin yhdessä ja luulen olevani lapsieni kanssa läheisempi kuin moni muu isä. Noiden harrastusten lomassa kun tulee samalla myös puhuttua monista asioista ja nähtyä lastensa arkea.

Meillä myös vastaavanlainen tilanne. Meillä reilun vuoden vanha lapsi ja molemmat käydään töissä eri aikaan. Mies on siis lapsen kanssa kaksin sen n.20h/vko kun olen töissä. Käyvät kyllä yhdessä kylässä ja joskus harvoin kaupassa, mutta enimmäkseen ovat kotona. Itse toivoisin, että mies ottaisi enemmän osaa kodinhoitoon ym. kun kerran kotona ovat, mutta yleensä ei juuri muuta syöttämisten ja muiden hoitotoimenpiteiden lisäksi tee.

Tosin en itsekään ole kovin kova käymään lapsen kanssa missään aktiviteeteissa. Yleensä kun mies on töissä niin käydään kyläilemässä tai ostoksilla tms. Muuten ollaan enimmäkseen kotona. Nyt kun vähän enemmän tuo kevät etenee niin varmaan aletaan käymään läheisessä puistossa ja vaunuttelemassa kun lapsella alkaa sen verran ikääkin olla, että ymmärtää.

Ihan samaa ihmetellyt. 1,5 vuotiaaksi jaksoin itse roudata beibiä joka paikkaan halusin tai en, mukana. Sitten paloi käämi sanoin että nyt iskä ja poika ulos tehkää ihan mitä tahansa nyt on äipän aika saada omaa aikaa. Pakottaa piti ja kitinöitä kuului, isän suusta. Lapsellekin tilanne oli hämmentävä kun äiti ei lähtenytkään mukaan mutta nopeasti oppi että iskänkin kanssa voi olla. On nyt käyneet leikkipuistossa, kattelemassa veneitä rekkoja, pulkkailemassa, rataslenkillä, mummolassa jne.. edelleen pitää KÄSKEÄ että esim. lauantai aamupäivällä iskä veisi pojan pihalle happea haukkaamaan saa äiti vaikka ihan siivota ja kokata kerrankin ihan rauhassa.. minun mielestä aikuisen mielen köyhyyttä jos ei osaa yli vuoden ikäistä viihdyttää, minun mielestä kun sen ikäinen kokee kaiken vähänkin kotioloista poikkeavan silleen WAU niin miksi hössöttää. Tarvii olla ku titityy puussa niin siinä riittää jutusteltavaa :D Ainakin meidän jätkällä. Mikä siis iseillä on niin vaikeaa tuossa(kin) asiassa..

Ei kyse ole siitä, etteikö isä osaisi hoitaa poikaansa, kyllä kotona onnistuu niin vaipanvaihto, syötöt kuin kotityötkin, taitaa olla ihan puhdasta itsekkyyttä ettei vaan koskaan halua tehdä mitään vauvalle sopivaa.
Eli kuten sanoin, ovat viettäneet viikonloppujakin ihan kahden, mutta tasan tarkkaan neljän seinän sisällä.
Isi-71:llä on selkeästi oikea asenne, kerro miten tartutan tuon mieheeni? Ei se lähde pojan kanssa satamaan (asumme kaupungissa Saimaan rannalla, joten eipä luulis vaikeaa olevan..), eikä muuallekaan, koska se on "tylsää". Mistä voi tietää ennen kuin kokeilee? Ja eikö se ole demokratiaa perheessä, että tehdään asioita joista jokainen voi nauttia, eikä vain iskä?
Risoo vaan niin kovin tämä tilanne. Viimeksi kun oli "perheen yhteinen lauantai", ensimmäinen sellainen yli viiteen viikkoon, oltiin kumpikin vapaalla, niin ukko nukku kuuteen illalla, söi ja pelas tietokoneella ja se päivä oli sitten siinä. Käytiin poitsun kanssa kahdestaan(VAIHTEEKSI) kaupungilla, kun ei yks suostunut nousemaan.

"Isi-71:llä on selkeästi oikea asenne, kerro miten tartutan tuon mieheeni?"

Luulen että miehesi kaipaa ihan oikeita onnistumisen kokemuksia lapsen kanssa. Hän ei varmaan ole ihan oikeasti koskaan kokenut sellaisia hetkiä jossa olisi tuntenut todella olevansa isä. Hoitaa siis mekaaniset hommat mutta todellista tunnesidettä lapseen ei ole syntynyt.
On varmaan osittain luonnekysysmys, ei se kaikille luonnistu yhtä helposti. Uskon kuitenkin että jokaisen miehen sisällä on kuitenkin aina niin se isä kuin pikkupoikakin joka voi eläytyä lapsen elämään. Se vain pitäisi sieltä jotenkin kaivaa.
Itse vain sinnikkäästi lähettäisin isän ja lapsen matkaan vaikka sitten väkisin ja keksisin kaikenlaista mitä voivat tehdä. Ja sellaista josta isäkin voisi innostua. Tietysti kuullostaa hieman huolestuttavalta kun kerrot miten miehesi vapaapäivänä vain makaa ja pelaa. Se saattaa olla oire siitä että kaikki ei muutenkaan ole ihan kunnossa ja lapsen kanssa olon vaikeus on vain yksi merkki. Jonkinlaista alakuloisuutta, haluttomuutta yms. voi olla muutenkin elämää kohtaan.
Isäksi tulo ei ole koskaan ihan helppoa. Se on väsyttävää, rasittavaa yms. ihan kuin äitiyskin. EIkä se aina suju parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi sinuna keskustelisin myös miehesi kanssa mahdollisimman avoimesti siitä mitä hän ajattelee elämästään. Milllaisena näkee tulevaisuuden, onko suunnitelmia ja unelmia, mikä nyt on mukavaa ja mikä rasittavaa jne. Voi olla vain että arki on kuitenkin vähän yllättänyt ja hän miettii että "tässäkö tämä sitten oli".

No eikai se mikään ihme ole jos lapsi ennemmin sinun kanssasi kuin isänsä, koska sinähän hänen kanssaan teet paljon asioita ja myös lapsen mielestä mielenkiintoisia asioita.
Ehkä isä on hieman epävarma lapsen kanssa, kun lapsi vielä melko pieni, tai pelkää ottaa lapsen mukaansa? Ehkä alkavat myöhemmin touhuamaan enemmän kun lapsi kasvaa.

Mieheni ei jaksa tehdä yhtään mitään on kyyneleitä poskella kun erottiin. En kyllä ymmärrä voisiko joku vinkata miten saada iloiseksi?? Poikani joka on (13v) on yrittänyt piristää mutta ei auta!!