Marja-Leena Salminen

Jospa voisin auttaa

65 vuotias nainen katosi hiihtoretkellä Ylläksellä torstaina 31.3.2011.
Kuva, jonka poliisi ja media on laittanut jakeluun, ei ole mielestäni kovinkaan selvä, että erottaisi kunnolla kadonneen piirteet.
Facebookista löytyy lisäksi täysin saman niminen ja saman ikäinen henkilö, joka ei juurikaan muistuta jakelussa olevassa kuvassa olevaa Marja-Leenaa. Epäilen vahvasti, että kyseessä on sama henkilö. Olisi fiksua siis laittaa myös parempi kuva jakeluun, jossa kasvot näkyvät suoraan edestä, eikä pipoa ole päässä jne. Kuvan olisi oltava myös tuore (mielellään vuoden sisällä otettu).

Sellaista vielä pohdin, että olisikohan mahdollista, että kyseisellä henkilöllä olisi esim. dementia, joka olisi saattanut edistää katoamista.

131

5657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jospa voisin auttaa

      Eräästä blogista lainattua:
      "Ylöspäin pääsee aina, mutta laskeminen on toinen juttu. Tunturiretken hankalin osuus oli alastulo." Tämä koskee Kukastunturia, paikkaa jossa Marja-Leena nähtiin viimeksi. Onkohan joutunut vahingossa vaaralliseen laskuun väärässä paikassa ja ajautunut pois ladulta. Kannattasi etsiä esim. kelkkojen avulla Kukastunturin ympäriltä.

      • hiihtelijä...

        Minun mielestä on uutisoitu, että latureitit ja niiltä lähtevät poikkeamiset on tutkittu, eikä ole löydetty. Näin myös epäonnistuneen laskun jäljetkin olisivat olleet uutisen mukaan pehmeissä hangissa näkyvissä.


      • JÄLKIKOIRA
        hiihtelijä... kirjoitti:

        Minun mielestä on uutisoitu, että latureitit ja niiltä lähtevät poikkeamiset on tutkittu, eikä ole löydetty. Näin myös epäonnistuneen laskun jäljetkin olisivat olleet uutisen mukaan pehmeissä hangissa näkyvissä.

        sataa, sataa
        lunta sataa, lunta sataa
        hiljalleen lumihiutaleitaleita maahan leijuu
        lunta satoi 20 cm


      • paikkakuntalainen
        JÄLKIKOIRA kirjoitti:

        sataa, sataa
        lunta sataa, lunta sataa
        hiljalleen lumihiutaleitaleita maahan leijuu
        lunta satoi 20 cm

        niin missä satoi? ei ainakaan Ylläksellä...


    • hiihtelijä...

      Oletetun katoamispaikan tienoilla on nyt nähty korppeja, joten kyllä peli taitaa olla valitettavasti menetetty ja on vain ajankysymys koska ruumis löytyy.

      • paikkakuntalainen

        ..poronraato..


    • L.U.Tikka

      Kyllä nyt näyttää pahalta. Naisen vaatetuskin on pahin mahdollinen: valkoinen pipo ja takki,tummat housut. Vaikka vierestä etsijä kulkisi ei ehkä huomaa . . . Veikkaan että löytyy hyvinkin läheltä kyliä . . .

    • lue tarkemmin

      ei oo sama henkilö. kadonnut on turkulainen ja fbn nainen on helsinkiläinen.

    • hiihtelijä...

      Aina vaan oudommaksi menee. Näköhavainnon mukaan henkilö, joka on reinyt pois esim. kaupan seinille laitettuja katoamisilmoituksia, on nainen. Nyt poliisi haluaa havaintoja myös muualta kuin ladun varresta, koska sieltä ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä mitään.

      Mitä nuo korpit sitten ovat oletetulla katoamisalueella? Saattaa tietysti olla, että sattumalta siellä on ollut muuta niitä kinnostavaa, jos tällainen havainto todella on, se on varmasti tutkittu. Poliisi tuntuu tekevän nyt erittäin tarkkaa ja huolellista työtä, siitä heille hatunnosto.

      Olisko sitten kuitenkin kyseessä lomaromanssi väärän ihmisen kanssa ja huonosti on käynyt. Tämä kyllä tuntuu niin kaukaa haetulta.

      • Jo pomppas.

        Lomaromanssi hah haa, niitä taitaa harrastaa enemmän pissikset! Nainen on saanut sairauskohtauksen ja jäänyt kylmettymään avun ulottomattomuuteen??

        Vähitellen lumi haudannut hiihtimet ja naisen?? Surullista, mutta hyvin todennäköistä, kun huomioi naisen iän. Nuorempiakin on menehtynyt latujen varsiin. Pumppu tai aivosuonet ja kaksi sekuntia riittää menehtymiseen tai tajuttomuuteen.
        Näin mulle koulussa opetettiin.


    • ookooo
    • mietiskelijä 77

      Ilmoitusten repiminen seiniltä tosiaan vaikuttaa hiukan oudolta. Mahdollistahan on tietenkin myös henkirikos, mistä sitä tietää, millainen sairas ihminen siellä ladulla on tullut vastaan. Onnelliselta ainakin kuvassa näyttää, joten tuskin halusi vapaaehtoisesti kadota.

      • hiihtelijä...

        Niin, mutta jos ladulla on tullut tappaja vastaan,mihin on ruumiin stupannut? Ei sitä 80 kg hengetöntä jaksa kovin kauas kiikuttaa ja jäljet olisi näkyneet. Eli jos toisen toimesta on huonosti käynyt, niin jossain muualla varmaan. On kai mukana olleiden ystävien toimet tutkittu jo tarkoin? Ehkä ei vielä. Porukan ulkopuolisen tekoseksi tietysti, vakka kaukaa haettua, voisi olla sikäli, että alue jo 33 vuoden ajalta tuttu. Ystävyys ja vihamiessuhteita on siis voinut syntyä.

        Eräs mahdollisuus vielä tulee mieleen, että jospa onkin sairastunut psykoosiin ja välttelee nyt kaikkia jossain? Sen takia ehkä repinyt ilmoituksiakin pois. Luulisin, että tuolla päin saattaisi piileskelypaikaksi sopivia mökkejä olla huolimatta sesongista. Psykoosin vallassa oleva ihminen on uskomattoman ovela ja taitava.

        Aika kummaa, että puhelin on kadotessa hälyttänyt, mutta siihen ei ole vastattu. Mihin ja millä tarkkudella se on paikallistettu?


    • mahdollinen kohtalo?

      Kopio Lapin Kansan kommenteista: "Oma veikkaukseni: murhattu! Murhaaja on mustankipeä nainen."
      Asia voi olla juuri näin. Pohjoisen miehet usein iskevät silmänsä "etelän naisiin". Jospa M-L Salminen ei lähtenytkään hiihtämään mökistä, vaan meni jonnekin aivan muualle. Miehen vaimo/naisystävä sai tietää asiasta ja huonosti kävi.

    • mamuliini

      Kyllä tässä mielikuvitus laukkaa, kun itsekin on lähes kuuskymppinen ja liikkuminen on jo jäykkää...
      Mutta, tuli mieleen tämä tuttavapariskunta? Onko kyseessä mustasukkaisuus, kateus, raha (sehän merkitsee aina jotakin erikummallista), onko hänellä lapsia, lapsethat tietävät äidin harrastukset ja ystävykset.
      Onko hän tavannut jonkun "ihanan tyypin", joka pitää häntä vähän niinkuin "vankina". Kyllä tässä joku kummallisempi syy nyt on, ei hän metsässä enää ole, olisi hänet jo löydetty.

    • Kultaarska

      Minä kallistuisin siihen,että hän on itse poistanut/poistattanut näitä ilmoituksia.Sitä en tiedä mitä järkee Suomessa on piileksiä se ei kauan onnistu.Tai ruvennut Petronellaksi jokun elinkautisen kaivokselle?

    • voisko olla

      Jos se on tapettu ja haudattu lumeen. Korpit haistaa, ja odottavat lumen sulavan...

    • meedio X

      yks visio vois olla tollanen kuin että henkilö ei olisikaan poistunut
      mökistä vaan olisi joutunut rikoksen uhriksi ja joku muu olisi
      valehenkilöllisyyden turvin lähtenyt nähtynä pois ja ``kadonnut``

      oikea henkilö olisi jo siirretty mökistä yön aikana pois
      toisaalle !

      onkohan mökkiä tutkittu kunnolla , esim veritahrojen varalta ?

      tai henkilö on mökissä vielä !

      • hiihtelijä...

        Kyllä tällainen ajatus on itsellänikin ottamassa sijaa yhä voimakkaammin. Mikä mahtaa olla ML:n ja ystäväpariskunna yhteys, onko yhteisiä bisneksiä? Ovatko vanhoja ystäviä Turusta, vai mökkinaapureita täällä Ylläksellä loma-ajoilta, joita on 33 vuoden ajoilta ollut näissä maisemissa. Asumisjärjestelyt; omat mökit naapureina vaikuttaisi sille, että ehkä molemmat osapuolet omistavat osuuden mökeistä, joissa majailivat. Jos olisi ollut puhtaasti vuokramökit, olisi ollut järkevintä majoittua yhteen mökkiin, jos vanhoja ystävyksiä ovat. Vai onko kyseessä tuore ystävyys, mikä on ikäero, jne.

        Kolmiodraaman aineksethan tässä voisi olla olemassa, vaikkakaan ML ei miltään femme fatalelta näytä kuvista päätellen.

        Olen jo varsin varma siitä, että hiihtoretkieksymistä tässä ei ole tapahtunut. Toisaalta pidän ihan normaalina sitä, että ystäväpariskunnan tarina on muuttunut matkan varrella. Ensin tuttavapariskunta kertoo ylimalkaisesti, että ML lähti toista reittiä, kuin he ja tarkoitus oli tavata siellä ja siellä. ( tässä vaiheessa pidetään ihan selviönä, että ML on pitänyt kiinni aioitusta suunnitelmasta ja on jossain maastossa.) Lopuin viimein aletaan miettimään, että kun me lähdimme, ML jäi vielä tänne mökille, kun meidän reittiin menee pitempi aika, kuin ML valitsemalla helpommalla ( lyhemmällä?) reitillä. Että eihän me kyllä nähty ML lähtevän, onkohan se sitten ollenkaan lähtenyt hiihtäen.


      • Susikosket...

        Laupias taivas teitä Susikoskia? Kannattaako lukeminen sittenkään??


    • hiihtelijä...

      Uutta tietoa: Poliisin mukaan kadonneella on päivittäinen lääkitys. Hänen tilansa on hengenvaarallinen, kun lääkkeet loppuvat.

      Itselle tulee ainoastaan mieleen insuliinhoitoinen diabetes, jossa lääkkeiden loppuminen aiheuttaisi melko pikaisesti hengenvaaran. Mutta tässä on myöskin se pointti, että ravinnotta olo aiheuttaa hengenvaaran liikunnan yhteydessä myös hyvin nopsasti. Samoin sekavuuskohtaus ykköstyypin diabeteksen kohdalla voi olla äärioloissa hyvinkin mahdollinen ja aiheuttaa harhailemaan lähtemisen tai lyyhistymisen johonkin.

      Tietysti myös esim. vaikea sydämenvajaatoiminta ilman lääkitystä voi aiheuttaa ongelmia, samoin astma, mutta näillä tuskin olisi näin dramaattiisia ja välittömiä vaikutuksia.

      Vaikea, lääkitystä vaativa pitkäaikaissairaus muuttaa tilannetta tässä tapauksessa.

      • lisäys vain

        Myös elintenluovutuksen jälkeiset hylkimisenestolääkkeet ovat elintärkeitä.


      • Ykköstyyppi

        Kiitos että kirjoitit ykköstyypin diabeteksestä niin asiantuntevasti ja oikein!


    • eräsPoirot

      Mitä tähän sanoisi Poirot?
      Ensimmäisenä, kuka hyötyisi hänen katoamisestaan? Kenellä olisi motiivi? Onko hän vain kadonnut, eikä ole löydetty, vai onko hänet kaapattu tai jopa tapettu/murhattu?
      Voisiko joku etsintä-koira haistaa hajuja?

      Kenellä olisi motiivi repia kaupan seinältä laput?
      Joku, joka tietää missä kadonnut nainen on?
      Joku joka on vihainen tälle naiselle?
      Joku joka ei halua että kadonneeseen kiinnitetään huomiota vai
      joku joka ei halua että kadonneen naisen kuvia on kaupan seinällä.-- siinä pelossa että tunnistettaisiin? (verta Wanted-laput, rikollinen itse repii lapun)?

      Kyllä tämä selviää vielä..

    • ????????

      Eikö näillä sivuilla joku mainostanut jossain ketjussa, että hän kykenee näkemään kadonneen kasvoista, missä on/mitä tapahtunut.... Nimenomaan pitää olla kasvokuva....

      • sherelock holomes

        http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/Lappi/1194673799536/artikkeli/yllaksen katoamisilmoituksen repija tavoitettu.html

        Ilmoitusten repijä siis vuosien takaa naiselle tuttu. Luullut, että nainen jo löydetty.
        Kyllä tässä katoamisessa, jos missä haiskahtaa rikoksen haju. Joku on tappanut naisen joko mökissä tai ladulla. Onkohan mökki tosiaan tutkittu rikosteknisin keinoin. Onko tuttavapariskunta kuulusteltu läpikotaisin? Kai heillä luulisi olevan myös tietoa, jos naisella olisi ollut lomalla jotain "sutinaa". Ja vielä ihmisen voi kyllä haudata myös lumeen, jos hänet on tappanut ladulla, sillä jäljethän voi aina peittää. Mutta silloin on täytynyt olla todella hiljaista ladulla muiden hiihtäjien suhteen, muutenhan joku olisi varmasti huomannut jotain outoa.


    • jhkjh8778

      Veikkaan, että jotain tapahtunut jo ke-illan tai -yön aikana. Kyllähän kuka tahansa voi ottaa dosetista to-aamun lääkkeet ihan hämäysmielessä.

    • Holomes minäki

      Olen 95 % varma, että nainen ei ole koskaan lähtenytkään hiihtämään. Jotakin on täytynyt tapahtua jo sitä ennen. Onko mökki, mökin lähistö, lähimetsät tutkittu? Tässä alkaa olla Agatha Cristien ja Hitchcockin aineksia.
      Toisaalta, jos nainen oli aamulla vielä hengissä ja ottanut lääkkeensä. Siitä voi tehdä seuraavat johtopäätökset: vapaaehtoisesti ei halunnut kadota. Onkohan mökissä ollut naisella yöllä seuraa? Onko jotain tapahtunut aamulla seuralaisen kanssa: seuralaisen vaimo(ke) saanut tietää asiasta? Vaiko, onko Marja-Leena uhannut kertoa seuralaisen kumppanille yhteisestä yöstä?
      Heittäkää muutkin ideoita. Selvitetään tämä juttu!

      • EN ALA ARVAAMAAN.51V

        EIKÖS JOKU NÄHNYT HÄNET KUKASTUNTURILLA..KLO 2 AIKOIHIN PÄIVÄLLÄ HIIHTELEMÄSSÄ...PITI MENNÄ TIETTYYN PAIKAAN....JA SIELLÄT AVATA TÄMÄ YSTÄVÄ PARI....TORSTAINA PÄIVÄLLÄ VIIMEKSI NÄHTY....PERJANTAINA AAMUSTA HELIKOPTERI ETSI JA RAJAVARTIJAT..SÄÄ OLI TOSI HUONO ..3 YSTÄVÄÄNI OLI SIELLÄ SILLOIN LADULLA HIIHTÄMÄSSÄ OLIVAT KYSELLEET SALMISESTA ETTÄ JOKU NAINEN KADONNUT...HYVÄ KU TE 3 OLETTE YHDESSÄ...YSTÄVÄT IHMETTELI MIKSI IHMINEN LÄHTEE YKSIN TUNTURIIN..SÄÄ EI SILLOIN EIKÄ NÄKYVYYS OLLUT HYVÄ...VAIKEA SANOA MITÄ TAPAHTUI..


    • jhkjh8778

      Mihin aikaan Marja-Leena on ollut illastamassa ystäväpariskuntansa kanssa? Mihin aikaan on palattu mökille? Kaikki yhdessä lehtijutusta päätellen... Onko iltaa jatkettu jommassa kummassa mökissä? Silminnäkijöitä ke-illasta?

      Iltalehdestä:
      "Kun Salmista ei reitillä näkynyt, pariskunta meni hiihdon jälkeen naisen mökkiin kello kuuden maissa eikä löytänyt tätä."

      Miten tuttavapariskunta pääsi Salmisen mökkiin??? Mistä avain?

    • Toivotaan parasta!!!

      On tämä kamalaa kun näin pienessä paikassa kuin Äkäslompolo on usein kadonneita ihmisiä... Aina kun helikopteri lentää kodin yli tulee kylmät väreet... Näin talvella lapin luonto on raaka, jos eksyy tai saa jonkun sairaskohtauksen... Pitää nyt vain pitää peukut pystyssä ja toivoa parasta!!! Ja jaksamista kaikille Marja-Leenan omaisille ja ystäville!

    • Yleensä

      kerrotaan, kuka muu kuvassa on. Näyttää tummaihoiselta?
      Tunsikohan reitin niin hyvin, että uskalsi lähteä yksin hiihtämään?

      • 22

        Valkoiselta näyttää. On vain joku kasvonaamiosuoja suojaamassa ihoa.

        Se mikä tässä risoo, ei ole kerrottu, onko ylipäätään lähtenyt hiihtämään. Sehän on varmaan tarkistettu, onko hiihtovarusteet tallessa vai hukassa. Jos vaikka lähti aamulenkille jollekin toiselle lenkille ja onkin etsitty vääristä paikoista.


    • 5+2=7

      Ihminen tosiaan on hyvin usein aivan eri näköinen pipo päässä. Silmien ja hiusten näkyminen olisi oleellista, jos joku olisi havainnut hänet jossain muussa yhteydessä myöhemmässä vaiheessa.

      Voi kun sitä toivoisi vielä parasta, mutta pelkää jo pahinta, kun näin pitkä aika kulunut.

    • jaahas875807

      Kukaan ei muista nähneensä Marja-Leenaa ladulla. Tuskin edes lähti hiihtämään.

      Kuvassa olevan toisen henkilön kasvot on sutattu kynällä. Katsokaa tarkemmin!

      • EN ALA ARVAAMAAN51

        KATOSI LEHTIEN MUKAAN KUKASTUNTURIN LÄHISTÖLLÄ...ELI KLO 14 SEUTUUN VIMMEKSI NÄHTY LADULLA....SIITÄ KADONNUT..EI MÖKILTÄ...


      • EN ALA ARVAAMAAN51
        EN ALA ARVAAMAAN51 kirjoitti:

        KATOSI LEHTIEN MUKAAN KUKASTUNTURIN LÄHISTÖLLÄ...ELI KLO 14 SEUTUUN VIMMEKSI NÄHTY LADULLA....SIITÄ KADONNUT..EI MÖKILTÄ...

        JOO SIIS TÄMÄ KAIKKI ETTÄ OLIS OLLU LADULLA ON VAAN PARISKUNNAN KERTOMAA..WC EDESSÄ VAAN OLI NÄHTY...WC kovasti porukaa käy ei siellä voi olla...ensin käyvät sitten tuntuuriin.....SORI ...OK


    • holomes minäki

      ehkä nähty wc:n luona ladulla. Mitään varmaa havaintoa ei ole. Itse ainakin muistan melko hyvin, minkä näköisiä ihmisiä hiihtoladulla on tullut vastaan. Usein tervehdinkin vastaantulijoita. Murhattu se on.

      • EN ALA ARVAAMAAN51

        JOO YKSI HENKILÖ NÄKI WC LUONA JA TOINEN SIELLÄ LADULLA TORSTAINA KLO 24 JOLLIN KATSOSI...SEN JÄLK EI MITÄÄN TIETOA ETSINNÄT ALK PERJANTAINA...SÄÄ TODELLA HUONO HAITTASI ETSINTÖJÄ


      • EN ALA ARVAAMAAN51
        EN ALA ARVAAMAAN51 kirjoitti:

        JOO YKSI HENKILÖ NÄKI WC LUONA JA TOINEN SIELLÄ LADULLA TORSTAINA KLO 24 JOLLIN KATSOSI...SEN JÄLK EI MITÄÄN TIETOA ETSINNÄT ALK PERJANTAINA...SÄÄ TODELLA HUONO HAITTASI ETSINTÖJÄ

        ANTEELSI ....SIIS KELLO 14 PÄIVÄLLÄ... ...NÄHTY VIIMEKSI...KATOAMIS ILMOITUKSEN TEKI TÄMÄ TUTTAVA PARI..KUN EIVÄT HÄNTÄ TAVANNEET SOVITUSSA PAIKASSA....SOPINEET PUHELIMESSA JOLLIN SALMINEN OLI JO MAASTOSSA PUHELIN MUKAAN YSTÄVÄ PARIN KERTOMANA...KUIN SIT OLI ,MUTTA SINNE MISSÄ PITI TAVATA EI KOSKAAN TULLUT...VAAN KATOSI.


      • paikkakuntalainen
        EN ALA ARVAAMAAN51 kirjoitti:

        JOO YKSI HENKILÖ NÄKI WC LUONA JA TOINEN SIELLÄ LADULLA TORSTAINA KLO 24 JOLLIN KATSOSI...SEN JÄLK EI MITÄÄN TIETOA ETSINNÄT ALK PERJANTAINA...SÄÄ TODELLA HUONO HAITTASI ETSINTÖJÄ

        niin etsinnät alkoivat JO TORSTAINA...


    • lkojkj898

      Kai vessat on tarkistettu? Jos on vaikka saanut sairauskohteuksen ja tuupertunut vessaan?

    • perussettiä...

      Olette te hiukan lapsellisia ja teette kärpäsestä härkäsen. Diabeetikko nainen kuollut maastoon, saanut sairaskohtauksen. Kyllä se kroppa lumien sulattua löytyy.

    • yksi kysymys

      Mitäköhän on puhunut tuttavapariskunnan kanssa puhelimessa kahdelta - jos vaikka ollut jossain toisaalla hiihtelemässä ja sitten sopineet tapaamisen Kukastunturin taakse ja päättänyt oikaista jotain kautta, että pääsisi tapaamiseen, joka on toisella suunnalla? Vai oliko treffipaikka ja -aika sovittu tarkkaan jo aiemmin?

      • erikoinen tapaus

        Poliisi totesi, että vaikka ottaisi kourallisen siihen tautiin tämä Marja-Leena lääkkeitä, niin ei tulisi yliannostusta. Insuliini käsittääkseni voi tappaa, jos sitä ottaa yliannostuksena. Ja eikö insuliinia pistetä piikillä, eikä oteta pillereinä. Onhan noita tauteja riittävästi muitakin. Luulisi, että ainakin sukset jäisi näkymään jos olisi lumeen tuupertunut.


      • hiihtelijä...
        erikoinen tapaus kirjoitti:

        Poliisi totesi, että vaikka ottaisi kourallisen siihen tautiin tämä Marja-Leena lääkkeitä, niin ei tulisi yliannostusta. Insuliini käsittääkseni voi tappaa, jos sitä ottaa yliannostuksena. Ja eikö insuliinia pistetä piikillä, eikä oteta pillereinä. Onhan noita tauteja riittävästi muitakin. Luulisi, että ainakin sukset jäisi näkymään jos olisi lumeen tuupertunut.

        Juu, kyllä niin on, että ykköstyypin diabeteslääkitys näin muodoin on suljettava pois. Annostellaan injektiona ja usein myös tiuhempaan kuin 2xvrk. Sekä olet oikeassa, yliannostus on vaarallista.

        Kakkostyypin diabeteksessä kyllä käytetään lääkityksenä tabletteja ja yleensä vielä kahdesti päivässä. Tässä taas osa valmisteista voi aiheuttaa hypoglykemiaa yliannostuksella= vaarallista, eräs paljon käytetty taas ei. Ei kuitenkaan kakkostyypissä ole kovin luultavaa, että hengenvaarallinen tila saavutetaan viikossa.

        Nyt täytyy epäillä esim. melko vakavaa sydämen vajaatoimintaa, nestettä alkaa kertymään ajan kanssa jopa kohtalokkaassa määrin. Epilepsiasta ei voi tuon mukaan olla kyse, koska lääkityksen kohtauksia ehkäisevä vaikutus lakkaa paljon nopeammin kuin viikossa.

        Ilman lääkitystä hyvin korkea verenpaine voi tulla kyseeseen, mutta vain välillisesti, koska suoraa hengenvaaraa siitä ei koidu, vaan vain siinä tapauksessa, että korkeana altistaa sydän-ja aivoinfaktille.

        Astman täytyy olla vaikea tai ainakin keskivaikea, että jatkuva lääkitys on tarpeen, lisäksi tarvitaan myös muita ärsykkeitä ennen kuin henki lähtee.

        Tässä nämä ensin mieleen tulevat, mutta on myös harvinaisempia tiloja ja sairauksia jotka voivat viikossa aiheuttaa hengenvaaran ilman lääkitystä, mutta niitä on turha käydä arvuuttelemaan.

        Poliisi taisi lmoittaa, että sairaus ei ole aiheuttanut katoamista, mutta entä välillisesti, sairauskohtauksen muodossa, se olisi hyvä tietää.


    • tietoa kaivataan

      Kaikkihan,jopa maalikkokin tietää,että insuliini on vaaralinen lääke yliannosteltuna ja diabeeteksessä välttämätön elinehto.Hämmästelen poliisin kommenttia :mikä lääke voi olla sellainen,jota voi ottaa mielin määrin?Odotan lääkärin kommenttia.Miksi lääke olisi annosteltuna dosetissa,jos lääkkeen määrällä ei olisi merkitystä?Voi pyhä yksinkertaisuus,pitääkö tällaista kommenttia lukea poliisin kertomana,toivottavasti löytyy asiantuntija poliisille.Vastausta odotellessa,Kiitos.

      • hiihtelijä...

        Niin, kyllähän tuo poliisin antama lausunto aika oudolta kuulostaa. Lääke on sellainen, että kourakaupalla voi syödä ilman hengenvaaraa, mutta jo viikon lääkkeettömyys aiheuttaa hengenvaaran.

        Armahdetaan poliisia sen verran, että todetaan, että yllättävän monilla lääkkeillä yliannostus voi olla todella reilu, ilman että niistä hengenlähtö on lähellä, eli tarkoittivat varmaan, että ML:n käyttämä lääkkeet eivät sovellu itsemurhan tekoon, koska tällainen vaihtoehto on varmasti monella mielessä pyörinyt.


      • MORFUS ADDISON

        Voin kertoa omasta kokemuksesta,että Addisonin tauti eli lisämunuaiskuoren vajaatoiminta ( stressihormoni korsol) on sellainen,joskin harvinainen sairaus,että ilman lääkitystä pärjää vain 1 päivän . Jos ei muista ottaa kortisonlääkepurkkia mukaan ja sattuu jotain yllättävää, voi seurata kriisi,jossa seuraukset ilman hoitoa ovat kohtalokkaat.


      • miten ois

        tyroksiini?


    • syy tahi toinen

      Voihan olla "kadonnut" ihan omaehtoisesti, ei kai kukaan taustoja tunne.

      • MARLIINI

        HOITI TURUSSA VANHAA ÄITIÄÄN...VANHA ÄITIKIN HÄDISSÄÄN TÄSTÄ...SALMINEN OLI LOMALLA.....VÄSYIKÖ HOITAMAAN IÄKÄSTÄ ÄITIÄÄN MENE JA TIEDÄ


    • iitti45

      Ehkä teki tietoisen valinnan. Ihmisellä voi olla tosi paha olla.

      • hiihtelijä...

        Totta tämäkin.

        Muutama asia mikä vielä jäi mieleen ajatellen että on jäänyt jonnekin maastoon. M.Infossa pähkäiltiin sitä, voiko kyseisltä ladulta edes pudota johonkin rotkoon, koska se on luokiteltu helpoksi, perheladuksi. Tämä on erä tärkeä ointti.

        Toisaalta jos on pudonnut rotkoon ja lumi rysähtänyt päälle, niin puhelin olisi varmasti tippunut verkosta. Eikö silloin puhelin olisi sanonut, että ei nyt juuri saada yhteyttä, kun ystäväpariskunta oli yrittänyt illemmalla soittaa, mutta pariskunnan mukaan puhelin oli hälyttänyt.

        Jos taas on laskenut ladulta ulos, niin avunhuuto olisi kyllä kuulunut kauempaakin ohihiihtäjille tai olisi voinut puhelimella soittaa apua. Jos on laskenut päin puuta tms ja heti menettänyt tajunsa, on sitten toinen juttu. Joko kuollut heti, loukkaantunut niin pahasti, että kuollut niihin vammoihin, tai paleltunut seuaavana yönä.

        Omaehtoiseen katoamiseen siten, että lähtenyt elämään muualla, en usko. Tuon ikäinen ihminen arvostaa turvallisuutta, esim. taloudellista sellaista, ei lähde tyhjin taskuin maailmalle.

        "Henkilökohtainen ratkaisu" On helpompiakin tapoja päättää päivänsä kuin lähteä hiihtämään erämaahan ilman paluun ajatusta, mutta emmehän toki voi tietää onko hänellä ollut joitain lääkkeitä mukanaan, joilla matkan olisi päättänyt. Nukkunut pois rakastamansa Lapin erämaan sylissä. Tätä vastaan sotii vankasti se, että tiesi tuttavapariskunnan odottavan itseään. Kai ennemmin olisi seuraavana aamuna varhain lähtenyt hiihtämään kaukaisuuteen, kun kukaan ei olisi osannut kaivata.

        Minua kyllä nyt hämää suuresti se, että vilkkailla latuosuuksilla ei ole havaintoja hänestä, kuin mahdollisesti vessojen kohdalla. Itse ajattelisin niin, että helpommin tuollaisissa tapauksissa tulee virhehavaintoja, kuin ei olenkaan. Jos kuulisin jonkun kadonneen käyttämälläni latuosuudella, miettisin tarkoin ketä olen siellä nähnyt ja ilmoittaisin epävarmemmankin havainnon, kuin jättäisin ilmoittamatta.


    • Karhu tai susi

      Voisiko olla, että jokin petoeläin olisi hyökännyt kimppuun?? Joku mainitsi korpeista ja ajattelin että jos suurpeto on tenyt tehtävänsä niin korpit oat hoitamassa hommaa loppuun? No, toivottavasti ei.

      • Ei enää kai toivoa

        Karhut heräilevät talviuniltaan ja ovat nälkäisiä, mutta tuskin sentään syövät ihmisiä suksineen ja sauvoineen siististi jälkiä jättämättä!
        Onhan siellä paljon pahoja paikkoja, joihin voi laskea, jos ei ole tarpeeksi varovainen.
        Tämän ikäiselle ihmiselle voi myös tulla mikä hyvänsä kohtaus rasituksessa ja muutenkin jopa nuoremmallekin, mutta silloin löytyisi oletettavasti ladulta.


      • lumen vanki
        Ei enää kai toivoa kirjoitti:

        Karhut heräilevät talviuniltaan ja ovat nälkäisiä, mutta tuskin sentään syövät ihmisiä suksineen ja sauvoineen siististi jälkiä jättämättä!
        Onhan siellä paljon pahoja paikkoja, joihin voi laskea, jos ei ole tarpeeksi varovainen.
        Tämän ikäiselle ihmiselle voi myös tulla mikä hyvänsä kohtaus rasituksessa ja muutenkin jopa nuoremmallekin, mutta silloin löytyisi oletettavasti ladulta.

        Minulla oli kerran Lapissa hiihdellessä liian liukkaat sukset ja koska pehmeää lunta oli tosi paljon niin sauvat upposivat kokonaan lumeen. Kaaduin sinne pehmeään lumeen enkä olisi ilman apua sieltä päässyt pois, vaikka en ollut vielä viittäkymmentäkään.
        Vaikka nyt oli kuulemma katoamispäivänä hankikanto, saattoi joissakin kohdin olla yllättävästi pehmeää lunta kasautunut. Jälkiä ei välttämättä paljoa jää.


    • mamuleinen

      Mitä pidempään aikaa kuluu, sen kummallisemmaksi tämä katoaminen menee. Siksipä ihmettelen kun poliisi tiedottaa taas niin niukasti. Onko pariskunta kuulusteltu kunnolla ja otettu sormenjäljet ym? Miten pariskunta on kulkenut ML mökillä jos hän ei ole ollut siellä? Miksi pariskunta ei ole tullut julkisuuteen jos ovat tosi hyviä tuttuja? Ettei tämä olisi "puhdistus" kolmoissellainen??
      Missä ovat sukset, sauvat. Minun veikkaus roskissa ja nyt jo kaatopaikalla. Lapissa on niin vähän poliiseja, että jos ne ovat ottaneet "vain" huomioon luontoon katomaisen, ei mitään tehdäkään? Muutenhan tässä olisi tullut jo joku johtolanka mukaan.

      • Raha tai rakkaus?

        Ei voi tietenkään viattomia ihmisiä alkaa leimaamaan. Ensin pitää olla "aihetta epäillä". Joten pitää olla tutkimuksia ensin taustalla.
        Jotenkin tulee tässä mieleen eräs kampaaja, joka oli kadoksissa ensin ja sitten osottautui tulleen murhatuksi mustasukkaisen naisen toimesta.


    • 26

      Jotenkin vain tuntuu, että kyllä hänet olisi löydetty jo ajat sitten, jos kyseessä olisi sairaskohtaus.

      En tiedä, miksi nään jopa unta tästä tapahtumasta ja tämän M-L;n kasvot veden alla.

      Tätä kommenttia ei tarvitse ottaa vakavasti, voi liittyä tuohon katoamispäivään, kun olin kauhean ahdistunut ja itkuinen perjantaina ja lauantaina. Olin lähes hysteerinen, kun en tavoittanut erästä tuttavaani ja luulin, että hänelle on tapahtunut jotain.

      Tämä M-L;n katoaminen on ehkä siksi tuntunut niin "läheiseltä" ja pakko seurata kaikkia uutisia.

      • melkein allejäänyt

        Vaaleahiuksisella TAKSISUHARILLA saattais olla joitain vinkkejä.
        Niin kauheasti hän kaahailee Äkäslompolonkin kylällä.


      • Karhu tai susi

        Voit olla oikeassa. Minäkin näen hänen hukkuneen. Siksi ei ole löydetty, koska ei ole maastossa. On veden alla, virtaava vesi. Sekin seikka, että känny ei vastaa tukee tätä teoriaa(mme).


      • 26
        Karhu tai susi kirjoitti:

        Voit olla oikeassa. Minäkin näen hänen hukkuneen. Siksi ei ole löydetty, koska ei ole maastossa. On veden alla, virtaava vesi. Sekin seikka, että känny ei vastaa tukee tätä teoriaa(mme).

        Voihan tuo känny tietty lakata vastaamasta hyvinkin pian akun loputtua, kun oletettavasti on ulkoilmassa.

        Unessani kasvot olivat liikkumattomina, jään alla, avannossa. Ei siis virtaavassa vedessä.

        En ole ennustaja.


      • Karhu tai susi
        26 kirjoitti:

        Voihan tuo känny tietty lakata vastaamasta hyvinkin pian akun loputtua, kun oletettavasti on ulkoilmassa.

        Unessani kasvot olivat liikkumattomina, jään alla, avannossa. Ei siis virtaavassa vedessä.

        En ole ennustaja.

        Hei nim 26 ja muut: Minä näen hänet matalassa virtaavassa vedessä menehtyneenä. Ei mikään suuri vesi vaan puro tms, hyvin kapea. Ei ole siis mikään avanto. Koira ei haista, koska veden alla. Hän on pudonnut veteen ja kuollut hypotermiaan.

        En tiedä kuka on ennustaja tai ei mutta joillakin henkilöillä aistit vaan ovat herkemmät, ei mitään yliluonnolista.


      • 26
        Karhu tai susi kirjoitti:

        Hei nim 26 ja muut: Minä näen hänet matalassa virtaavassa vedessä menehtyneenä. Ei mikään suuri vesi vaan puro tms, hyvin kapea. Ei ole siis mikään avanto. Koira ei haista, koska veden alla. Hän on pudonnut veteen ja kuollut hypotermiaan.

        En tiedä kuka on ennustaja tai ei mutta joillakin henkilöillä aistit vaan ovat herkemmät, ei mitään yliluonnolista.

        Toissa päivänä näin unen ja valveen tilassa miehen kasvot, joka oli ehkä jotain nelikymppinen ja oli jollain tapaa vihainen. "Sihisi". Minulle aivan tuntematon. Hauskannäköinen ja pipo päässä, nuorekas. Marjapuuron värisen pipon alta näkyi nuorekkaasti kihara tukka (voi olla, että mieli kerännyt omia kuvitelmia).

        En tiedä liittyykö mitenkään tähän, vai tulevaan. Painotan, ettei näitä kommentteja nyt niin tosissaan tarvitse edelleenkään ottaa.

        Totta, että joillakin vaan on herkkyys joihinkin asioihin. Aika usein saa huomata, että tiesin jonkun jutun tiedostamattani jo aikoja sitten kuin se tapahtui


    • näkemistä sekunnissa

      Facebookista löytyy nimellä Leena Salminen samannäköinen henkilö, koira sylissä. Katsompa vielä kerran, niin näen minäkin jotain.
      Olen muutaman kerran nähnyt katoamisia oikein, viimeksi naispapin katoaminen Ruotsissa. Näin, että auto oli lumen peitossa, naispappi kuuolleena istumassa kuljettajan penkillä. En ilmoittanut minnekään, koska se oli jo myöhäistä. Löytyi tammikuussa juuri niin kuin olin nähnyt.

      • järviseutumaa

        Löytyy siellä ihan oikeallakin nimellä. On vaan muuttanut asuinpaikkaa.


    • hodmid

      onkohan ne vessat tsekattu minkä lähellä oli viimeinen havainto ?

    • korpit tietävät

      Kyllä se kroppa löytyy lumien sulettua maastosta. Todennäköisesti saanut sairaskohtauksen ja menehtynyt.

      • hiihtelijä...

        Tämä korppi juttu, jos pitää paikkansa ja niitä on enemmän kuin muutama, on huomionarvoinen. Kuitenkin luulen, että poliisi on tämän asian jo tarkistanut, on suhteellisen helppo summittain arvioida korppiparven sijainti ja katsoa , mikä sitä kiinnostaa. Tietysti parempi kun saisi vielä koiran niille tienoin.


    • Miss Marple

      Iltalehti 12.04.2011:

      "Todistettavasti Salmisen on nähnyt viimeisen kerran eri mökissä asunut ystäväpariskunta katoamista edeltävänä keskiviikkoiltana.

      He olivat ruokailleet Ylläshuminassa yhdessä ja menneet sitten omiin mökkeihinsä.

      Seuraavana päivänä kolmikon oli tarkoitus lähteä noin kello 14. hiihtämään kohti Kukastunturia, ja tavata siitä parin tunnin päästä Kotamajalla, tunturin itäpuolella.

      Salminen ei koskaan saapunut Kotamajalle."

      Eli ystäväkolmikko illastikin yhdessä, mutta Kotamajalle lähdettiin hiihtämään eri porukoissa, vieläpä niin, että vanhempi naishenkilö olisi lähtenyt YKSIN parin tunnin hiihtoretkelle??? Kuulostaa kyllä aika erikoiselta ratkaisulta, kun kyseessä on YSTÄVÄT. Järkevämmälle olisi tuntunut, jos hiihtoretki olisi myös tehty yhdessä...

      Haiskahtaa.

    • kjdjhsfk

      tuli tos mielehe että onko kadonnut henkilö todistettavasti ollut
      edes kyseisessä hiihtopaikassa vai onko ainut todiste ystävien sana!

      onko marja-liisa ``oikea`` marja-liisa vai onko henkilö kaksoisolento
      eli marja-liisa hävinnytkin joennemmin esim kotoa tai on siellä edelleenkin !

    • koirankakka

      ihmettelen poliisin suhtautumista ilmoituksia repineeseen naiseen tai lähinnä siihen uskomiseen mitä ko.nainen sanoo.

      miksi joku repisi katoamisilmoituksia pois, koska "kuuli jostain,että kadonnut on jo löytynyt"?ja tätähän tapahtui vielä monen monta kertaa.ei mulle vaan tulisi mieleen repiä yhtäkään katoamisilmoitusta pois - en vaan koe sen kuuluvan minulle.

      veikkaan kolmiodraamaa ja sen takia nainen on kadotettu ja todellakin kaikki katoamisilmoitukset hävitetään.

      • 7+12=19

        Ei kai poliisitkaan nyt kaikkea tiedota, mitä he tutkii ja miten loppujen lopuksi juttu etenee. Tuossakin oli varmaan pakkorako kertoa nyt jotain repijänaisesta, kun sitä oli etsitty julkisesti.

        Kovin on epämääräinen tämä juttu.


    • koirankakka

      epämääräistä on.

    • kaituokinontutkittu

      Toinen vaihtoehto on joku tuttu jolla olisi motiivia, niin seurannut tätä naista jäljessä hiihtämällä..?

    • Utelias8089

      Löytyykö kadonneesta Marja-Liisasta toinenkin kuva googlen kuvahaulla? Vaalea polkkatukkainen nainen. Ainakin hänen kasvonpiirteensä (nenä, silmäluomet) sopisi yhteen kadonneesta julkaistun kuvan kanssa? Vai onko kyseessä vain kadonneen kaima?

      • melkein tuttava

        eikö kadonneen etunimi ole Marja-Leena, eikä mikään Marja-Liisa?


      • Utelias8089
        melkein tuttava kirjoitti:

        eikö kadonneen etunimi ole Marja-Leena, eikä mikään Marja-Liisa?

        Juu, sorry... siis Marja-Leena toki tarkoitin! Mitä olette mieltä?


    • nenä,korvat,polvet

      Miten se nyt tähän katoamiseen liittyy? Uteliaille haaskalinnuille pitäisi kaikki netistä löytyvät kuvat ja kasvonpiirteet selittää?

      • utelias myös

        Onhan tässä ollut puhetta, että jos mahdollisesti tämä henkilö olisi nähty jossain muussa yhteydessä, olisi helpommin tunnistettavissa kun kasvot ja silmät näkyisi. Tämähän tässä ihmetyttää, miksi niin ei tehty.

        Kaikki keinot lienee sallittu tässäkin tapauksessa, kun tarkoitus on hyvä.


    • turhaa jorinaa

      Eiköhän se siellä maastossa makaa menehtyneenä. Siihen ei enää silmäparin sensuroimatta näkeminen auta.

      • Mierdaaaaaa

        Juu, ei kannata etsiä ja julkaista kunnon kuvia kenestäkään kadonneesta. Kyllä ne luurankona joskus sitten löytyy jostakin...


      • Höh..
        Mierdaaaaaa kirjoitti:

        Juu, ei kannata etsiä ja julkaista kunnon kuvia kenestäkään kadonneesta. Kyllä ne luurankona joskus sitten löytyy jostakin...

        Eihän oleteta, että henkilö olisi minnekään muualle lähtenyt vaan makaa todennäk. kuolleena jossakin maastossa niin pelkästään ihmisten uteliaisuuden vuoksi ei poliisi kuvia julkaise.


      • Mierdaaaaaaaaaaaa
        Höh.. kirjoitti:

        Eihän oleteta, että henkilö olisi minnekään muualle lähtenyt vaan makaa todennäk. kuolleena jossakin maastossa niin pelkästään ihmisten uteliaisuuden vuoksi ei poliisi kuvia julkaise.

        On se jännä juttu, miten täällä aina niitä "tietäjiä" riittää, vaikka poliisi on itse tiedottanut heillä olevan KOLME eri tutkintalinjaa...

        Paremmasta kuvasta voisi siis olla oikeasti apua. Monelle jää muutenkin kasvot helposti mieleen, mutta ei niinkään henkilön vaatteet yms. Esim. itse olen tällainen.

        Tosin turha täällä on selitää...


    • pökälekoirot

      kun lumi sulaa niin kyllä se sieltä löytyy niiku kaikki muutki talvella kadonneet. hirvikoiratkin löyti yhen kymmene vuotta sitte kadonneen tyypin pääkallon jonka johdosta tekijämiehet istuu elinkautista.

    • savuna ilmaan

      Kadonneesta ei tiettävästi ole yhtään näköhavaintoa ko. päivältä maastossa, tuttavapariskunta nähty edellisenä iltana ja katoamispäivänä soiteltu?

      Näinköhän lähtenyt ladulle lainkaan?? Sairaskohtaukseen tuupertuneena olisi ladun tuntumasta jo aikaa sitten löydetty.

      • huip -pu

        tuttavien mukaan lähtenyt ladulle ja aikonut vielä huiputtaa yhden tunturin......


      • mite on?
        huip -pu kirjoitti:

        tuttavien mukaan lähtenyt ladulle ja aikonut vielä huiputtaa yhden tunturin......

        Tämä huiputtaminen. Miten te sen käsitätte? Itse ensimmäisenä ajattelin, että hän vaan yksinkertaisesti KIERTÄÄ (ohittaa) tunturin, ei siis nouse sille tunturille.


      • pölkky
        mite on? kirjoitti:

        Tämä huiputtaminen. Miten te sen käsitätte? Itse ensimmäisenä ajattelin, että hän vaan yksinkertaisesti KIERTÄÄ (ohittaa) tunturin, ei siis nouse sille tunturille.

        huiputtaa tunturi eli menee tunturin päältä!


    • kuulopuheita

      Nimen omaan "tuttavien mukaan". Kukaan ei vaan ole naista nähnyt.

      • hiihtelijä...

        Se, että ei ole ollenkaan näköhavaintoja vaikuttaa kyllä todella oudolta. Myöskin todennäköisin syy hiihtoretken keskeytymiseen eli sairaskohtaus vaikuttaa pois suljetun siksi, että ladultahan ko tapauksessa olisi löytynyt. Tai jos taas sairaskohtausta olisi edeltänyt sekavuus, kuten esim. aivoinfarktia tai aivoverenvuotoa usein, olisi ladulta hankeen hoiperrellessa jäänyt sellaiset jäljet, että olisi kyllä huomattu. Jos olisi harhautunut väärälle reitille, niin kyllä kai siellä jo tähän mennessä on joku muukin hiihdellyt.


      • kokemuksesta+
        hiihtelijä... kirjoitti:

        Se, että ei ole ollenkaan näköhavaintoja vaikuttaa kyllä todella oudolta. Myöskin todennäköisin syy hiihtoretken keskeytymiseen eli sairaskohtaus vaikuttaa pois suljetun siksi, että ladultahan ko tapauksessa olisi löytynyt. Tai jos taas sairaskohtausta olisi edeltänyt sekavuus, kuten esim. aivoinfarktia tai aivoverenvuotoa usein, olisi ladulta hankeen hoiperrellessa jäänyt sellaiset jäljet, että olisi kyllä huomattu. Jos olisi harhautunut väärälle reitille, niin kyllä kai siellä jo tähän mennessä on joku muukin hiihdellyt.

        Aikamoista kyytiä sitä mennään hyvinkin pienessä mäessä, jos latu on ollut jäinen ja kenties jotain roskaa tai muuta ladulla ollut., joka tökännyt sukseen ja horjuttanut hiihtäjän pysymään henkensä kaupalla pystyssä eksyttäen hänet täysin ladulta, mutta tuskin kovin kauas. Toisaalta taas tuollaisessa tilanteessahan ihminen pyrkii istuma-asentoon, jarruttelemaan pyllyllään, jos muu ei auta. Siis heittäytymään maahan. Näin ainakin itse koettuna yllättävän liukkaissa ja horjuttavissa mäissä toimin, jos muu ei auta. Toisaalta taas voi olla tilanne, että kokee ettei mitään olen tehtävissä (ilman loukkaantumista) ja antaa mennä toivoen parasta ja peläten pahinta.


    • Karhu tai susi

      Eilen polliisi-tv:ssä näytettiin sitä aluetta. Johan tuo oli niin valtava, että miten tuon on pystynyt tarkkaan hakemaan?

    • 4+3=7

      Mielestäni tuo alue on kuitenkin aika lailla aukeata, niin kuin tunturimaisema on.

      • hiihtelijä...

        On aakeeta ja laakeeta, mutta tuli mieleen miten helposti tosiaan tuonne puuvyöhykkeelle voi kadota juuri tuon värisissä vaatteissa mitä ML oli.

        Voi olla, että onkin lähtenyt vaikemanpaa reittiä vallatakseen huipun_huiputtaakseen_tunturin. Sitten kun oli soittanut ystävilleen tai he hänelle, huomannut että on kovasti aikataulusta myöhässä ja lähtenyt "oikotietä" tapaamistapaikalla ja siellähän on voinut olla ties minkälaista painannetta ja rotkoa, jäistä hangen pintaa jne.


    • outojuttu

      Jotain tuollaista voisi uumoilla, muuten on jotenkin käsittämätöntä ettei jo olisi ladulta löydetty. Toisaalta, tähän asti on uutisoitu että kadonnut valitsi helpomman reitin kuin tuttavat ja nyt olisikin yhtäkkiä ollut yksin huiputtamassa jotain tunturia. Mikseivät olisi tällöin hiihtäneet yhdessä?

    • sinpa

      kaikki mahollista, mut ensiksi tulee mieleen näiden kuvien repijä, et onko tässä mahollisesti kaksi nais rakkautta kohdanneet toisensa ,ja tämä etsitty halus pois kotipaikkakunnaltaan ja jäi tämän kuvien repijän luokse asumaan ,, eikä haluu ilmottautua kotiin , jättikö miehensä ja lähti pois ,, ettei mies tule etsimään häntä ,, luulisin tällästä

      • alihassan

        Mutta kun ML oli yksinäinen ihminen, joka asui vanhan äitinsä kanssa. Sen puolesta hän olisi voinut mennä yksiin vaikka sheikki Al Hassanin koko haaremin kanssa, eikä olisi kojootti perään haukkunut,


    • Mitä.

      Tästä opimme? Ei kannata lappiin lähteä talvella,eikä liion kesällä.

      • 17+11

        Jos näin ajatellaan, ei tässä elämässä uskalla tehdä mitään.

        Tuntuuhan se uskomattomalta ajatella, että ihminen lähtee rakastamalleen hiihtoreissulle jossain tunturissa, eikä palaa sieltä koskaan.


    • Karhu tai susi

      Kauheinta minusta tässä on juuri se, että hänen vanha äitinsä on järkyttynyt. Voi ollaettä M-L on äitinsä ainoa hoitaja ja kuka äitiä nyt hoitaa? Suomessa on vanhustenhoito täysin retuperällä.

      • 8+15

        Ja just se, että tytär lähtee ennen äitiä. Voiko ihminen vanhuudenpäivillään kohdata tuon pahempaa, menettää oman lapsensa.

        Jaksamista hänen äidilleen.


    • kuka tietää

      Miksi ei heti ollut lämpökamera etsinnöissä mukana???

      • sdfsdlökjflk

        Siksi, että (muistaakseni) helikoptereita ei heti katoamisen jälkeen voitu huonon sään takia käyttää.


    • hiihtelijä...

      Minfossa on tänään spekuloitu vielä ML lääkitystä ja tuumattu, että diabeetikko tarvitsee lääkkeensä ja sehän on tietsyti totta. Mukaan oli kuitenkin ympätty sokkia ja happomyrkytystä. Nyt puhutaan kuitenkin kahdesta aika erilaisesta diabeteksen muodosta.
      1. tyypin diabeetikko tarvitsee jatkuvaa lääkitystä ( insuliinkorvaushoitoa = insuliinipistoksia) sekä myös säännöllistä hiilihydraattien saantia. YKSINKERTAISTETTUNA: Jos hiilihydraattien saanti katkeaa, verensokeri painuu liian alas, tulee ns. insuliinishokki= henki pois. Jos taas insuliinin saanti estyy, kehittyy happomyrkytys = henki pois

      ML:lla ei ole voinut olla insuliinihoitoisesta diabeteksestä kyse, koska mainittiin että suurikaan yliannostus ei vie henkeä. Insuliinia ei tarvitse ottaa kovinkaan paljon liikaa, kun tapahtuu tuo maintsemani insuliinishokki ja hengenvaarallinen tila.

      2 tyypin diabetes, jota hoidetaan tableteilla ja ruokavaliolla, ei ole yhtä dramaattinen. Osa tableteista aiheuttaa hypoglykemiaa, eli alhaista verensokeri, joten niitä ei voi yliannostella ilman hengenvaaraa. Mutta hyvin paljon käytetty on myös metformiini, ( jota voidaan kyllä käyttää myös rinnan insuliinpistosten kanssa.) metformiinia voi annostella suuriakin määriä, ilman hengenvaaraa, mutta sen pois jättäminen ei todellakaan aiheuta hengenvaaraa viikossa eikä kahdessakaan, 2 tyypin diabeteksen haitat ovat nähtävissä vasta pitemmällä aikavälillä. Metformiinia käyteään yleisesti juuri jkv ylipainoisille 2 tyypin diabeetikoille.

      Nämä asiat olen tuolla jo aiemmin selittänyt., mutta näiden diabetesmuotojen ero näkyy olevan ihmisille aika vieraita asioita.

      • hiihtelijä...

        Selvennän vielä, että kyllä- metformiinistakin voi aiheutua ongelmia suuria määriä nautittaessa, mutta se ei millään tavalla ole varteenotettava valmiste, jos henkilö suunnittelee itsemurhaa, joka oli ymmärtääkseni poliisin pointti silloin kun ilmoitti, että kourallisen voi syödä, ilman ongelmia. Kourallinen ei toki ole tässäkään lääkkeessä se normaali annostus :D

        Nämä nyt ovat tällaista pohdintaa, luulen että tässä vaiheessa on yhdentekevää onko ML saanut lääkkeensä vai ei. Mutta toisaalta ei 2 tyypin diabetes kovin helposti aiheuta sellaista tilannetta, että tuupertuu ladun varteen, 1 tyypin voi senkin tehdä.


    • unta näin minäkin

      Painajaisuni yhtenä yönä
      jonka näin ML:n katoamisilmoituksen jälkeen

      Unessa ilmestyi kuollut äitini, yllään samanlainen anorakki ja Vancouver-logolla varustettu pipo, ainakin näytti samalta.
      Äitini on kuollut pari vuotta sitten. Nuo vaattet katosivat minulta muuten aikoinaan.

      Kuljemme mökkiin jonka lattiassa kirjavan maton alla on lattialuukku. Luukussa kannen alla on pieni laatikko, jossa lukee Jehova.

      ML lähtee unessani hiihtämään. Vastaan tulee tumma takkutukkainen mies,
      yhtäkkiä ML makaa autossa tavaratilassa.
      Miehellä on raivostuneet kasvot ja huomattavan epätasaiset hampaat . Hän huutaa minulle että sinä olet seuraava...
      Postiauton valot yhtäkkiä muodostaa kohti seinässä minua kohti syöksyvän valokiilan ja herään omaan kauhunhuutooni unestani.

      Mieleeni nousi vain ajatus että joutuiko Marja-Leena jonkun huumeporukan uhriksi?

    • Outo juttu

      Kolmiodraama. Onko tarpeeksi kuulusteltu ilmoitusten repijää? Mistä oli kuullut, että ML löydetty? Ehkä ruumis viety moottorikelkalla tai autolla kauemmas, mistä ei arvata etsiä etsiä.

    • lappland

      Jos ei lumen alta löydy niin sittenhän tämä vasta mystiseksi menee..

    • hyvä kun löytyi..

      Ma 18.4 marja-leena salminen löytynyt kuoleena kukastunturin maastosta ..EI RIKOSTA..ilmeisesti sairaskohtaus syynä...Löytyi alueelta miltä etsitty... lumikävelijä löysi maastosta...poliisi kertoo

    • Löytynyt kuolleena

      Ylläksellä hiihtoretkellä kadonnut Marja-Leena Salminen on löytynyt kuolleena.


      Hiihtolomalla oleva lumikenkäilijä löysi Salmisen Kukastunturin alueelta maanantaina.

      Löytöpaikalla on ollut aikoinaan hiihtolatu, joka on kuitenkin ollut jo vuosia käyttämättä.

      Poliisi uskoo, että Salminen on noussut ylös tunturinrinnettä. Salmisen epäillään kuolleen jo katoamispäivänä 31. maaliskuuta kello 14-18.30.

      Poliisi suorittaa turkulaisen Salmisen kuolemansyyn selvittämisen. Asiaan ei liity rikosta.

      • lumi vuoteena

        No niin! sieltä löytyi mistä pitikin.
        olis heti vaan etsitty kunnolla eikä ruvettu spekuloimaan kaikenmaailman ihme juttuja!
        Menehtyi kai heti, koska ei soitellut apua.
        Varsinkin vanhalle äidille kova menetys, mutta varmuus kohtalosta parempi kuin turha toivo.


    • 12+15

      Hyvä kuitenkin, ettei jäänyt selvittämättömiin katoamisiin.

      Kiitokset tuolle lumikenkämiehelle, joka löysi M-L:n.

      Voimia ennen kaikkea hänen äidilleen.

    • miettiväinen 22

      Näkyykö se nenänpäästä, ettei ole rikoksen uhri? Miksi ihmeessä heikompikuntoinen nainen lähtee yksin nousemaan Kukastunturille?
      Vai oliko riitaa niiden ystävien kanssa, oliko eksyksissä, että halusi katsoa korkeammalta, missä on?

      • nostalgiina

        Mä olen pikkusen sillä kannalla, että ehkä kuitenkin tahallaan meni sivuun, vanhalle ladulle ja....


    • 0+0000

      Voi voi :(

    • S.A.Tiainen

      L.U.Tikka 5.4. 2129 näköjään päätteli oikein.

    • Onhan näitä ennenkin

      Olikohan tätä nyt niin vaikea päätellä. Yleensä kun sairas ihminen ottaa sukset, lähtee hiihtelemään ja katoaa, hän mitä todennäköisemmin on kuukahtanut ladun varrelle.

      • faktaa^

        Oli se, kun etsinnät kesti niin kauan.


    • Porotko sen tappoi

      Ylläksellä kadonnut Marja-Leena Salminen on löytynyt Kukastunturin alueelta kuolleena.

      Salmisen löysi ulkopaikkakuntalainen mies lumikenkäretkellään.

      Mies oli lähtenyt kävelemään Kukastunturilla pitkin hiihtolatua, joka on ollut vuosia poissa käytöstä. Poljettu jälki kesti tunturille nousemisen.

      Marja-Leena Salminen oli luultavasti noussut ylös samaa tunturin rinnettä ja menehtynyt todennäköisesti jo katoamispäivänä.

      Poliisin mukaan alueella on poroja.

      Tapaukseen ei näytä liittyvän rikosta.

      Miksi maininta poroista???

      • siksi

        Porot sekoittavat jäljet ja hankaloittavat etsintää.


    • pölöt palstalla....

      Taas saivat nämä hörhöt, jotka epäilivät henkirikosta, tuttavapariskuntaa, hulluksi tulemista ym. nokilleen! Nainen löydettiin vanhan ladun varresta menehtyneenä ja todennäköisesti sairaskohtaukseen. Seuraavan kerran, kun hiihtäjä katoaa maastoon niin voisitte käyttää sitä JÄRKEÄNNE ja miettiä, mikä on todennäköisin vaihtoehto.

      • tartartar

        Helppo sinunkin on huutaa nyt näitä jälkiviisauksia. Jossain uutisessahan mainittiin, ettei rikoksen mahdollisuuskaan ollut pois suljettu.

        Hyvä näin, että M-L;n ruumis kuitenkin löydettiin.


    • miettiväinen43

      Kertokaa, miten vuosia käyttämätön latu on yleensä nähtävissä tai "kannattaa lumikenkäilijän".
      Eikö siinä ole ollut monta kesää välillä?
      Miten M-L. on lähtenyt ladulle, jota ei enään ole, vaikka on varmaan tuntenut ahdistusta rinnassaan, jos sydänkohtaukseen on kuollut.
      Vai onko hänet viety sinne, etsintöjen jälkeen?

      M-L:lla oli valkoinen takki, oliko hiihtohousutkin valkoiset? Ettei siksi löydetty? Miss ne etsiskelijät olivat etsineet? Siis ei siellä, missä piti- aikaisemman kommentin mukaan.

    • miettiväinen43

      Iltiksen kuvan mukaan hänen hiihtohousunsa olivat mustat.Huonosti on etsitty, jos M-L oli siellä etsinnän aikana, juuri sillä tunturilla, missä pitikin, kuten on kerrottu.

    • Lopettakaa jo!

      Vai sieppasivatko ufot ja tekivät tutkimuksia? Miksi jalassa oli harmaat sukat, vaikka hiihtohousut olivat valkoiset? Näkikö ladulla avaruus aluksen ja lähti siksi sinne hiihtämään? Oliko poron paskaa jäljen päällä niin ettei heti huomattu?

    • L.U.Tikka

      M-L tunsi hyvin Ylläksen ladut ja Kukastunturille lyhimän reitin.Hänhän oli sanonut,vaikka sairas olikin, "yhden tunturin minäkin huiputan." M-L saattoi myös jo käydä tunturilla ja yrittää tulla lyhintä reittiä alas.On helppo nyt viisastella miksi tätä vaihtoehtoa ei osattu ajatella heti katoamispäivänä etsintää johtavien taholta?

    • jälkiviisaalle

      Edelliselle (lopettakaa jo!): Helppohan se nyt on huutaa, olisit mieluummin selvittänyt, kuinka niitä vuosia käytöstä poistettuja latuja myöten voi yleensä hiihtää. Vai rakennetaanko ladut nykyään puusta? Ennen, kun ne oli hiihtämällä tehtyjä, hävisivät ladut kesällä lumen sulattua. Niinä päivinä oli sentään yli 40 cm lunta.-

    • L.U.Tikka

      Et taida olla hiihtomiehiä ? Vanhoja käyt poistettuja latuja voi hyvinkin hiihtää, sillä niitä varten on hakattu leveä aukko metsään. Paikalliset (Mh,poromiehet ym) ajelevat niitä pitkin kelkoilla ja vaikka hanki näyttäisikin koskemattomalta hangen alla on kantava polanne. Ongelma onkin: jos laskettelet alaspäin,miten pysyt kantavalla osalla kun et sitä päälle päin näe.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7532
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6275
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4397
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3034
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2618
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1866
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      128
      1497
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      190
      1478
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      751
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      693
    Aihe