Rambo

Rambo seisoi puiston laidassa ja katseli vanhaa hautakiveä ,vihertävävässä homeisessa pinnassa erottuivat vain kirjaimet A ja G.
-Kuka lieneekään?Mahtaneeko nyt olla paratiisissa vai siellä alempana?
Ramboa hieman hirvitti ajatus kuolemasta,vaikka hän oli paljon sitä nähnyt..

Mutta ajatus oli viime aikoina alkanut vaivata hänen mieltään.
Mihin hän päätyisi?Helvettiin vai taivaaseen.?
Vai häviäisikö hän tyhjyyteen josta oli tullutkin?
Syntyisikö hän uudelleen jonain eläimenä ,ehkä lehmänä?Miksi piti syntyä ja kasvaa ja kuolla?Myös tuhlattu elämä alkoi vaivata häntä.Hänen oli pitänyt tehdä niin paljon.Miksi hän ei ollut onnistunut elämässään paremmin?

Unettomina öinä kuten nyt hän käveli päämäärättömästi pitkin Helsingin katuja.Kävely rauhoitti ja muutaman tunnin kävelyn jälkeen hän yleensä
nukahti syvään uneen.
Jostain syystä hän oli tänä tuulisena elokuun yönä päätynyt "ruttopuistoon":
Puistoon oli Ison Vihan aikoina haudattu ruttoon kuolleet ja heitä oli ollut paljon.Rutto oli vienyt silloin yli puolet kaupungin väestöstä.

Rambo oli kierrellyt pimeää puistoa ja katulyhtyjen valossa hän oli lueskellut nimiä hautakivissä. Puiston pimennoissa salavien ja jalavien varjostamilla käytävillä oli rauhallista,vain muutama puliukko nukkui penkeillä tai örisi itsekseen nurmikolla.Rambo ei pelännyt pimeää,päinvastoin , hän tunsi olevansa turvassa pimeässä,hän oli tottunut liikkumaan metsissä ja nämä tuuheat lehtipuut saivat hänet tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Rambo käveli hitaasti eteenpäin kunnes hän saapui Annankadun kulmaan jossa oli penkki.Hän istui penkille ja otti nahkatakkinsa taskusta vesipullon ja joi pitkään.Tapa pitää vettä aina mukana oli seurausta kolmen vuoden palvelusta Espanjan muukalaislegioonassa..

Annankatua pitkin kulki vuorokauden aikaan nähden melkoisesti ihmisiä.Oli paljon humalaisia möykkääjiä,monet heistä jäivät kuseskelemaan Eläke- Varman
pääoven edustalle. Ramboa ihmetytti tuollainen röyhkeys ;kun muutaman metrin päässä olisi ollut tuuhea pensaikko ,mutta ei, känniääliöitten piti ehdottomasti
päästä kusemaan valaistun pääoven eteen.Hän näki kuinka suuret lammikot valuivat katua alaspäin .Mikä ihmetytti häntä vielä enemmän,oli se kuinka monet naisetkin tekivät avoimesti tarpeensa kadulle.

-o tempora , o mores,mietti hän itsekseen ja kyllästyneenä katselemaan nousi ylös ja jatkoi yöllistä kävelyään pitkin Lönnrotinkatua.
Siinä kävellessään hän muisti yhtäkkiä Sampo pankin kaunista naisvirkailijaa.Oli pitkä aika siitä kun joku nainen oli tehnyt häneen sellaisen vaikutuksen. Se oli joskus kauan, kauan sitten, teini-iässä,jolloin kaunis Lise-Lotte oli lumonnut nuoren Rambon..
Naisvirkailija joka oli palvellut häntä eilen oli ollut kuin Lise-Loten peilikuva. Mutta hän oli eri ihminen, Lise-Lotte oli nykyään kohta viisikymppinen,ehkä jo isoäiti..
Rambo hymähti itsekseen .-niinpä niin ,kauneus on katoavaista.
Mutta tuo vaalea sinisilmäinen hoikka nainen oli kaunis ,todella kaunis.
Ja hänen silmänsä,niissä oli sitä jotain..
Rambo puisteli päätään ja nopeutti kulkuaan kuin paetakseen muistikuviaan.
Aamu valkeni pilvisenä ja ensimmäisten sadepisaroitten pudotessa Rambo kääntyi Fredalle ja hävisi tihenevän aamu-usvan sekaan.