Menee hermot totaalisesti

...

Yhteishaut on tehty. Saan kuulla isovanhemmilta (äitini vanhemmat) siitä, kun hain ammattikouluun. He eivät sano mitään suoraan, mutta heidän mielipiteensä on yksinkertainen; ammattikoulu on paska paikka. Kaiken kukkuraksi, he ikäänkuin painostavat minua perumaan päätökseni "Sinä nyt menet sinne, mutta pääsehään sieltä sitten poiskin" -tyylisillä lauseilla. Varsinkin isoäitini. Hänestä lukio on se ainut oikea paikka. Hän on entinen lukion opettaja, tämä on varmasti suurin syy tähän kaikkeen halveksuntaan. Säälittävintä on, että heidän pitää ottaa esille kaikki mahdolliset syyt, miksi ammattikoulu on paska paikka. "Ammattikoululaiset polttavat enemmän kuin lukiolaiset" "Kielenkäyttö on erilaista heidän keskuudessaan". Siis ei helvetti. Maailmassa on miljoonittain ihmisiä ketkä polttavat ja varmasti jokainen on elämänsä aikana joskus sanonut kirosanan jos toisenkin. Sitten kun sanoin vastaväitteeksi, että tunnen monia lukiolaisia, jotka ryyppäävät ja polttavat, niin vastaukseksi vain mumistiin jotain.

Hain ravintola- ja catering puolelle. "Kokin ammatti kuuluu niihin pienipalkkaisiin töihin, se on todella fyysisesti raskasta työtä ja se on VAIN ilta- ja viikonlopputyötä".
Ensinnäkin, tiedän kyllä ettei se ole paras palkkaisimmista töistä, mutta työtä se on sekin. Toiseksi, tiedän että se on raskasta työtä, se ei tullut yllätyksenä. En kuvitellutkaan että se olisikaan mitään yläasteen kotsan tuntien kaltaista löysäilyduunia. Kolmanneksi, tuo ei kyllä (minusta) pidä paikkaansa. Tai ehkä pitää, mutta sehän riippuu siitä mihin menee/pääsee työskentelemään.

En halveksu ketään lukiolaista, mutta tälläinen alkaa vituttamaan. Vanhoille ihmisille pitäisi olla kohtelias. Tuo lause on täyttä paskaa. Jos sinulle ollaan kohteliaita, ole itse kohtelias. Tuo taas on kaikkea muuta kuin paskaa. Jos minulle ei olla kohteliaita (= toivottavasti tulevaa ammattiani halveksutaan), ei minultakaan heru mitään kohteliaisuuden rippeitä. Haistakoot pitkän paskan.

17

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :D

      Teet niin kuin itse haluat. Sun ikäisenä saa päättää omista asioistaan. Lukioaineita voi lukea vanhempana. Sun vanhemmat on lapsellisia vertaillessaan amislaisia ja lukiolaisia. Molemmilla kun on erilaiset tavoitteet. Ravintola-alalta löytyy töitä. Oman yrityksenkin voi perustaa, tai jatkokouluttaa itseään. Hyvää jatkoa!

    • Ei suvulle!

      Kuten toinen sanoi, valitset itse ammatin.
      Aikanaan vastaavassa tilanteessa tein valintani kauppiksen ja lukion välillä siitä, että pappan mielestä olin bisnesainesta jo peruskoulussa. Jo varhaislapsuudessa hän suositteli puutarhuriksi, mutta vanhemmat estivät. Äidin mielestä en sopinut niin kauppikseen kuin lukioonkaan. Tosiaan hain kauppikseen ja pääsin äidistä välittämättä.

      Myöhemmin aikuislukioon hakiessani äiti sanoi, että kirjoitat sitten lyhyen matikan. Muu suku suositteli laajaa, samoin aikanaan peruskoulun opettajat yhteishaun edellä. Alistuin äidin vaatimuksiin, mutta siitä ei hyvää seurannut. Pidä siis oma pääsi äläkä nöyristele suvullesi!

    • rikollinenko?

      Isäni sanoin minulle joskus aikanaa että kaikki ammattikoulun käyneet ym.lukemattomat ovat rikollisia :D minäkin olen ilmeisesti nyt myös rikollinen koska en käynyt lukiota. näin meillä :D

      • rikollinenko?

        rikollinen vielä vastaa...minä tienaan enemmän kuin äitini joka on ollut samassa työpaikassa 30 vuotta :)

    • 113366

      On tietysti ikävää, jos et koe saavasi kannustusta ja vaistoat isovanhempiesi odotukset, niin oletko koettanut puhua asiasta heidän kanssaan yhtä järkevästi perustellen kuin täälläkin?

      Uskon, että isoäitisi opettajana on ainakin kokenut näkemään omista oppilaistaan heikot ja vahvat. Hänen näkemyksensä voi pohjautua rehelliseen huoleen siitä toteutatko itseäsi niin täysivaltaisesti kuin mitä osaat ja kykenet, minkä vuoksi voisit sitäkin suuremmalla syyllä pyytää myös häneltä perustelut miksi juuri sinun kohdallasi ei ammattikoulu olekana hyvä ratkaisu.

      Minusta on hienoa, että osaat niin selvästi valita oman alasi ja niin selkeästi.Se jo kertoo kuinka olet menossa oikeaa tietäsi eteenpäin ja sitä suuremmin uskallan väittää, että isovanhempiesi pahin ongelma on vain silkka huoli sinusta ja kun he eivät voi isovanhempina puuttua elämääsi, niin tee sinä aloite. Et menetä mitään ja toisekseen, jos ette millään pääse yksimielisyyteen, niin ainakin "tunnet vihollisesi".

      JOskus tosin kannattaa antaa ajan kulua. Isovanhempasi tottuvat ajatukseen ja pian saattavat olla innoissaan, mitä kaikkea osaat. Näin on käynyt minulle ja monille muille!

      Onnea eteenpäin!

    • lukion käynyt

      Joo, etenkin vanhemmille ihmisille edelleen LUKIO on sitä jotain ja amiksessa on luuserit. Olen kommentoinut tuohon siten että amikseen joillekin linjoille on nykyään vaikeampi päästä kuin lukioon, mutta eipä sekään mene perille. Lisäksi monet heistä luulevat että jokin ovi sulkeutuu kun menee amikseen, ja olen sanonut ettei sekään pidä paikkaansa, mutta ei sekään mene perille... Järkytin aikanaan mummoni sanomalla että jos nyt olisin valitsemassa, menisin amikseen enkä lukioon koska siinä menetin kolme vuotta.

      Mene sinne minne haluat, kyse on sun tulevaisuudestasi! Jos valitsit väärin niin sitten vaihdat alaa, mutta kyse on sun valinnastasi. Ja usko pois, kyllä heidän mieli muuttuu kun tarvitaan joku pistämään pötyä pöytään sukujuhliin...

    • mk

      SAnoppa suoraan että lukioon jälkeen ei ole mitään ammattia ja jos lúkuhalut on menneet niin se lukion käynyt on ihan luuseri kun ei ole ammattia ja sinullahan on ammatti kun ammattikoulu loppuu ja jos kokin hommat rupeavat olemaan raskaita niin voi lähteä jatkamaan aina koulutusta vaikka hotellin johtajaksi tai hoviksi tai ihan muuhun alasi johtajan ammattiin ja niin edelleen. Uleensä monet lukion käyneet ovat tyhmi ja kamalan teoreettisiä ja niin edelleen. SAnot isvanhemmille että lukio ei kiinnosta ja ammattikoulun jälkeen voi aina katkaa koulutusta.

    • oppeliini

      Ravintola-alan ammattilaiset eivät KOSKAAN ole ilman tyotä!
      Tuo on muualla maailmassa suuresti arvostettu ammattiala, joten ole ylpeä että saat tyopätevyyden joka aivan varmasti pitää leivän poydässäsi.

      Tuossa ammatissa et myoskään ole sidottu mihinkään tiettyyn kaupunkiin tai - jopa maahan. Siinä liikkuvuus on suuri ja paikkoja AINA tarjolla! Tuo alan ammattilaisen palkalla elää täydellisen hyvin.

      Joten saa kaikki mahdollinen irti opinnoistasi ja ota uusi ammattisi vastaan avosylin!
      Lukion voi kuka tahaansa suoritta myohemmin, omalla ajallaan jos haluaa. Siinä ei ole mitään maagista. Ammattikoulu sensijaan on oikotie oman leivän saantiin (ja jatko-opintoihin Suomessa tai se ulkopuolella) josta kuka tahaansa voi olla aiheutetusti ylpeä

    • Erehtynyt ylioppilas

      Peruskoulun jälkeen menin lukioon. Oikeastaan vain siksi etten keksinyt muutakaan. Noh, viimein valmistuin sieltä ja mitäs sitten? Niin keskinkertaisilla papereilla ei noin vaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun päästäkään, joten jäin ilman opiskelupaikkaa ja sen myötä ilman työpaikkaa. Ja koska ei ollut ammattia en saanut työttömyyskorvaustakaan. Hankalan kesän jälkeen sain viimein harjoittelupaikan päiväkodissa, jossa työskentelin 7h 5 päivää viikossa 500€/kk.

      Hain samaisena syksynä taas kouluhin ja sainkin opiskelupaikan, mistäs muualtakaan kuin amiksesta. Oisko sittenkin pitänyt vain mennä sinne alunperinkin? Ehkä. Ainakin mulla olisi jo ammatti.

      Mene vain hyvillä mielin sinne ammattikouluun. Lukioon ehtii myöhemminkin jos se sua alkaa kiinnostamaan.

    • mikä murkku!

      Onpas sinussa pissisasenne. Ai ettei passaa olla kohtelias, ellei sinulle olla kohteliaita. Tuolla asenteella saat potkut joka kuppilasta, jonne olet päässyt töihin.

      Et tunnu tietävän, miksi haluat kokiksi. Pienipalkkaista ja raskasta, mutta miksi haluat sinne? Kaverikin menee? Joku Poika on autonasennuslinjalla ja haluat samaan oppilaitokseen? On niin kiva tupakoida ja sikailla samanmielisten kanssa ja kehitellä elämän kestävä tapa (tupakointi taannee sen, ettei elämästä tule kovin pitkä, onneksi)? Haluat olla luokan parempia oppilaita ja lukissa olisit keskitasoa tai huonompi? Olet laiska? Et jaksa ajatella?

      Työssä kuin työssä ystävällisyys ja kohteliaisuus ja selkeä ajattelu ovat plussaa. Sinun pitäisi pysyä kotona kasvamassa. Samalla voisit käydä lukion. Mutta ehkei sekään tekisi sinusta ihmistä.

      Huh, että teinit ovat vastenmielisiä!

      • Bobomariia

        Höpsis - kyllä ihmisellä pitää olla kanttia, taikka muuten sitä joutuu elämässään kynnysmatoksi.
        Aloittajan teksti kuvastaa vain turhautumista isovanhempien luutuneisiin asenteisiin - teksti ei kerro mitään, miten ks. henkilö käyttäytyy työpaikalla. Pikemminkin, teksti osoittaa, että aloittajalla on pää kohdillaan. Hän osaa kyseenalaistaa ns. turhan päiväiset fiinistelyt, kuten - "vanhemmille _pitää_ olla kohtelias". Kohteliaisuus on hyvä asia, mutta jos ns. "vanhemmat" ja "viisaat" käyttäytyvät itse epäkohteliaasti, miksi ihmeessä "viisaiden" edessä pitäisi nöyristellä. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
        Olen akateemisesti koulutettu, ja vastaan tulee aina silloin tällöin nuoria ihmisiä, jotka ovat valinneet yliopistokoulutuksen koska se on "hienoa" ja koska se kuuluu "asiaan". Varsinkin alallani, joka on totaalisen humanistinen ja todella epätyölistävä, niin nämä nuoret ovat todella hukassa. Siksipä aloittajan kaltaiset nuoret, jotka ovat päättäneet hakeutua käytännölliseen ja työllistävään koulutkseen ilahduttavat mieltäni.

      • mikä murkku!
        Bobomariia kirjoitti:

        En todellakaan pidä aloittajaa kykenevänä muulle kuin manuaaliselle alalle, mutta edes sille hän ei tässä vaiheessa ole kypsä. Lukio antaisi aikaa miettiä ja kasvaa ja sitten ruveta kokiksi, jos kyvyt ei muuhun riitä. Työläisen pitää olla kohtelias työnantajalle, työtovereille ja asiakkaille. Jos ei osaa, tulee potkut. Sitä olisi hyvä harjoitella jo kotona.

        Näen mielessäni tuon uhmaikäisen murkun vetämässä tupakkaansa, kehittelemässä siitä orjuuttavan tavan, kun ei uskalla olla erilainen; negatiivisena, puolustelevana, oppimassa niin vähän kuin mahdollista, rellestämässä toisten murkkujen kanssa, ehkä suunnittelemattomia raskauksia, sukupuolitauteja, alkoholismi, huono maine alallaan. Suomessa ravintola-ala on juoppojen kanssa vehtaamista.

        Mistähän se johtuu, että työläisluokka, johon aloittaja kuuluu luonteensa heikkouksien takia, jos ei perhetaustansakin, ei uskalla seistä omilla jaloillaan. Ei ole kanttia elää kunnon elämää vaan pitää mennä siitä, missä aita on matalin ja tehdä se vielä negatiivisella asenteella. Minun kaksi sukulaistyttöä toimi samoin. Surullista katsella vierestä, mutta minkäs sille voi. Kakrut kuvittelevat olevansa aikuisia ja tekevät tyhmyyksiä. Vanhemmissa kulttuureissa kuunnellaan vanhempia ja viisaampia, keskustellaan, pohditaan. Suomessa 'kulttuuri' kestää kunkin yksilön elämän vain. Jokainen alkaa keksiä pyörää uudestaan. Se ei ole tehokas tapa edistää yhteiskunnan kehitystä eikä omaansa. Minäkin olen vasta viime vuosina havahtunut huomaamaan, miten helpompaa ja tuottoisampaa ja miellyttävämpää elämä voi olla, jos ihmiset puhaltavat yhteen hiileen. Miten saisi murkut ymmärtämään heidän käyttäytymisensä vahingollisuuden heille itselleen ja yhteiskunnalle? Minä en tiedä. Olin itse aikoinani negatiivinen murkku. Tuloksena elämä, jossa en ole saavuttanut niin paljon kuin olisin voinut. Voi, kun viisautta voisi kaataa toisten päähän, edes sen vähän, mitä itselle on keräytynyt. Mutta niin se taitaa olla, kukin sukupolvi iskee päätään seinään ja oppii kantapään kautta.

      • murkku mikä

        mikä murkku opettele kirjoittamaan.

      • lukio 5+3=53
        mikä murkku! kirjoitti:

        eli mikä murkku on vain todella pahasti epäonnistunut elämässää. ja näin kokee kaikki ihmiset jolla on tulevaisuus edessä, kiperänä muistutuksena omasta mitään sanomattomuudestaan.

        Taas hirveätä yleistystä ja ahdasmielisyyttä. Se, että sä menit mokaamaan elämässäsi ei tarkoita, että muut tekisi niin perässä. Aiemmin mainitsinkin käyneeni jo lukion ja kappas, taivaan portit eivät auennetkaan. Nyt amista käydessäni en todellakaan ole aloittanut tupakointia, ryyppäämistä tai altistanut itseäni taudeille.

        Kyllä se on ihan yksilöllistä miten ihmiset ajautuvat rappiolle elämässään. Siihen ei koulutustaustat vaikuta. Siinä olet oikeassa, että asenne sitäkin enemmän. Huonolla asenteella ei pitkälle pötkitä, mutta silti on aika typerää aloittajan tekstistä päätellä, että hän olisi jotenkin asennevammainen.

      • Bobomariia
        mikä murkku! kirjoitti:

        En todellakaan pidä aloittajaa kykenevänä muulle kuin manuaaliselle alalle, mutta edes sille hän ei tässä vaiheessa ole kypsä. Lukio antaisi aikaa miettiä ja kasvaa ja sitten ruveta kokiksi, jos kyvyt ei muuhun riitä. Työläisen pitää olla kohtelias työnantajalle, työtovereille ja asiakkaille. Jos ei osaa, tulee potkut. Sitä olisi hyvä harjoitella jo kotona.

        Näen mielessäni tuon uhmaikäisen murkun vetämässä tupakkaansa, kehittelemässä siitä orjuuttavan tavan, kun ei uskalla olla erilainen; negatiivisena, puolustelevana, oppimassa niin vähän kuin mahdollista, rellestämässä toisten murkkujen kanssa, ehkä suunnittelemattomia raskauksia, sukupuolitauteja, alkoholismi, huono maine alallaan. Suomessa ravintola-ala on juoppojen kanssa vehtaamista.

        Mistähän se johtuu, että työläisluokka, johon aloittaja kuuluu luonteensa heikkouksien takia, jos ei perhetaustansakin, ei uskalla seistä omilla jaloillaan. Ei ole kanttia elää kunnon elämää vaan pitää mennä siitä, missä aita on matalin ja tehdä se vielä negatiivisella asenteella. Minun kaksi sukulaistyttöä toimi samoin. Surullista katsella vierestä, mutta minkäs sille voi. Kakrut kuvittelevat olevansa aikuisia ja tekevät tyhmyyksiä. Vanhemmissa kulttuureissa kuunnellaan vanhempia ja viisaampia, keskustellaan, pohditaan. Suomessa 'kulttuuri' kestää kunkin yksilön elämän vain. Jokainen alkaa keksiä pyörää uudestaan. Se ei ole tehokas tapa edistää yhteiskunnan kehitystä eikä omaansa. Minäkin olen vasta viime vuosina havahtunut huomaamaan, miten helpompaa ja tuottoisampaa ja miellyttävämpää elämä voi olla, jos ihmiset puhaltavat yhteen hiileen. Miten saisi murkut ymmärtämään heidän käyttäytymisensä vahingollisuuden heille itselleen ja yhteiskunnalle? Minä en tiedä. Olin itse aikoinani negatiivinen murkku. Tuloksena elämä, jossa en ole saavuttanut niin paljon kuin olisin voinut. Voi, kun viisautta voisi kaataa toisten päähän, edes sen vähän, mitä itselle on keräytynyt. Mutta niin se taitaa olla, kukin sukupolvi iskee päätään seinään ja oppii kantapään kautta.

        Niin, itsehän oletkin oikea positiivisuuden ilokukkanen. Kannustat nuoria eteenpäin elämässä - kunhan ne perkeleet vain tajuavat valita sinulle mieleisen uran. Taitaapa kuitenkin olla nyt niin, että se oma pikkasen pieleen mennyt elämä nyt vähän kivistää siellä sanaisen arkun pohjalla ja - nähdää malkaa siellä sun täällä vaikka omassa silmässä on rokka. Se, että itse olit tyhmä nuorena, ei tarkoita sitä, että muut ovat.
        Työtä tekeviä kokkeja tässä maailmassa tarvitaan enemmän kuin kaiken maailman mukamaistereita, melkein ministerietä ja muita yhteiskuntaa ns. eteenpäin vievää fiinistelijää. Tosi asia kuitenkin on, että ilma työläisluokkaa, joka muuten seisoo omilla jaloillaan palkkatyönsä ansioilla, ei tehdä rahallista tulosta eikä Suomen rattaat pyöri. Asuin toissa kesänä kaupungissa, jossa oli jätekuljettien lakko - ja kylläpä sitä vaan kolmen viikon lakon jälkeen nousi arvostus myös tuotakin ammattikuntaa kohtaan.
        Ja kuule, kun ihan oikeasti - ei ne maisterin paperit ketään hurskaaksi tee. Kaikenlaisia vilunkiviilareita ja tyhjän puhujia sitä ns. paremmistakin piireistä löytyy.
        Olen ns. poikkiluokkanen eli duunia on painettu niin työläisen kuin akateemisen rinnalla, ja kun vastassa on alan ammattilainen - niin tausta ja työtehtävästä riippumatta alan ammattilaiset ovat ylpeitä taidostaan ja nauttivat työnsä tuloksista. Yleensä, tällaisten ihmisten kanssa on mukava työskennellä.

    • YMMÄRRÄÄNNN

      Oma poikani kävi vuoden lukiota ja meni sitten ammattikouluun. Pojan isoäiti (oma äitini) oli aikaisemmin vihjaissut tulevista lakkiaisista yms. eli meilläkin oli isoäiti sukurasitteena. Ja se, että kaikki muut serkut ovat ylioppilaita. Poikani on eka joka sitä ei ole käynyt. Ihana ja äidin mielestä täydellinen poika muuten:)

      Itse lukion käyneenä tiedän, että se paikka on todella LUKIO - ja nykyisin kun on niin monia mahdollisuuksia, että lukion voi jättää käymättäkin.

      Arvostan oman poikani päätöstä - itse kävin lukion juuri sen takia kun äiti puski niskaani. Eikä itselle ole niistä papereista ollut juuri hyötyä. Olisin saanut varmasti laadukkaamman nuoruuden kun olisin mennyt suoraan kauppaopistoon peruskoulusta enkä vasta lukiosta. Tsemppiä sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      47
      2974
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2808
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2590
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      106
      2163
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      52
      2039
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      142
      1890
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1832
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      22
      1715
    Aihe