Millainen on sosiaali- ja terveysalalla oleva portfolioon perustuva haastattelu?
Millaisiin kysymyksiin kannattaa valmistautua? Muutkin vinkit ovat tervetulleita.
Hakupaikkana mm. Oulu ja Rovaniemi.
Sosiaali- ja terveysalan haastattelu
12
5230
Vastaukset
- c3
Haastattelu saattaa riippua aika paljonkin paikasta. Itse olen ollut parissa opettajien pitämässä haastattelussa, mutta psykologin haastattelussa en ole ollut. Psykologin haastattelussa kannattaa kuitenkin kuulemani mukaan valmistautua siihen, että sinulta voidaan kysyä jotain ihan pimeää tai vähän loukaavaakin. Tarkoituksena on lähinnä tarkastella reaktioita, koska alalle ei oikein sovi sellainen henkilö, jolla menee heti herneet nenään.
Opettajien haastatteluissa minulta on kysytty kaikkea aasta oohon, mutta varmasti kannattaa valmistautua vastaamaan ihan peruskysymyksiin. Esimerkiksi omasta taustasta, syistä, miksi haluaa alalle jne. on hyvä valmistautua puhumaan. Lisäksi täytyy olla valmis kertomaan, miksi juuri itse soveltuisi alalle. Omia heikkouksia/kehityskohteita saatetaan myös kysyä, mutta joka paikassa ei ole kysytty.
Melko varmasti kysytään, mihin muualle olet myös hakenut, koska se kertoo siitä, oletko kiinnostunut juuri ko. alasta. Ei ole välttämättä miinusta sanoa, että paikka johon ole haastattelemassa ei ole eka vaihtoehtosi, mutta siitä varmaan tulee miinusta, jos kaikki muut vaihtoehdot ovat ihan toiselta alata. Itse näkisin tärkeäksi myös hankkia etukäteen tietoa koulutusohjelmasta ja työstä, johon on hakemassa. On mahdollista, että joudut myös keskustelemaan opintojen sisällöstä ja omista odotuksista niiden suhteen, ja siitä kyllä tulee miinusta, jos et yhtään tiedä aiheesta mitään. Kertoo aika paljon motivaatiosta tai siis sen puutteesta.
Lyhyemmässä haastattelussa ehtii puhua paljon vähemmän,ja siellä yleensä on ne tietyt kysymykset, jotka kysytään. Pidemmässä haastattelussa taas saattaa juttu ehtiä liikkua suuntaan, jos toiseenkin. Pitääkin muistaa, että aina tärkeintä ei ole se, mitä sanoo, sillä olen kuullut, että ihmiset ovat sanoneet joskus jotain ihan outojakin juttuja, ja silti päässeet sisään. Tärkeää sen sijaan on se, että antaa itsestään yksinkertaisesti alalle soveltuvan kuvan. Jos haastattelija(t) haluaa keskustella jostain asiaan hirveästi liittymättömästä, kannattaa vaan mennä juttuun mukaan ja ottaa rennosti. Jos on mukavan ja sosiaalisen oloinen, siitä saa sellaisia pluspisteitä, mitä mistään muualta ei saa. Ei ne muuten hirveästi voi erotella esimerkiksi kahta suoraan lukiosta tulevaa henkilöä, joilla on suunnilleen samat taustat. - sosionomiksi haluava
Minä olen hakemassa opiskelemaan sosionomiksi ja mietin sellaista asiaa, että kannattaako tuolla haastattelussa mainita että "sairastaa" paniikkihäiriötä?? Tähän on lääkkeet ja asia on täysin hoidossa. Voiko tämän takia hylätä pääsykokeissa? Tai sen että on kärsinyt masennuksesta, mutta siitä on jo vuosia aikaa?
- menneet menneiksi..
Hei Sosionomiksi Haluava.
Miksi mainitsisit tuosta? Varmaankin ymmärrät, että alalla, joka voi vaatia hyvinkin vakaata henkistä tasapainoa ja kykyä suoritutua sosiaalisista tilanteista, ei ole hyväksi ilmoittaa masennuksesta tai paniikkihäiriöstä. Jos ne on sinulla täysin hallinnassa ja koet itsesi tasapainoiseksi ja eheäksi ihmiseksi ja täysin kykeneväksi toimimaan eri tilanteissa, jätä ne asiat menneisyyteen / omaan tietoosi.
Minä sain tänä vuonna paikan sosionomilinjalta. Olen aikaisemmin kärsinyt pahasta paniikkihäiriöstä. En maininnut asiaa, koska en kokenut sen liittyvän mitenkään tähän hakuuni tälle alalle. Se on minulle oma henkinen pääoman lisä, jota varmasti voin hyödyntää eri tilanteissa, mutta se ei totta puhuen kuulosta kovin hyvältä ääneen sanottuna.
Jos sinulla itselläsi on tarve vielä tuoda esiin masennuskauttasi ja paniikkihäiriötäsi, ehkä et ole vielä täysin sinut noiden kokemusten kanssa?- psyk.esh
Ja jos sinulla ei ole kanttia myöntää omaa heikkouttasi, voi olla, että myöhemmin joudut käyttämään runsaasti energiaa sen peittelyyn. Jos on sinut kokemustensa kanssa, pystyy ainakin opettajien haastattelussa kertomaan asiasta, koska rehellisyys kuitenkin on se ainut pohja, jolle kannattaa rakentaa.
- Shrink
itse hain muutama vuosi takaperin sosiaali- ja terveysalanlle. Mainitsin "sairauksistani", ja jäin harvojen joukossa valitsematta. Muissa kuin psykologin haastatteluissa esiinnyin edukseni, näin totesi myös minut haastatellut opettaja haastattelun päättyessä. Kallonkutistaja ei ottanut riskiä ottaa hullu alalle joten työttömyys jatkui. Hyvä Suomi.
- Shrink
ja lisättäköön tähän, että sairaudet olivat jo sairasteltu.
- Shrink
Shrink kirjoitti:
ja lisättäköön tähän, että sairaudet olivat jo sairasteltu.
Tyhmä olin siis ollessani rehellinen, näin jälkeen päin ajateltuna. Tekisi vieläkin mieli hakeutua alalle mutta pelkään, että haastattelut ovat tallessa.
- Eritthyväsoveltuvuus
Hakeudu vaan ihmeessä uudestaan! Ainakin Suomen Psykologikeskus säilyttää pääsykokeiden tuloksia kaksi vuotta, tuskin muuallakaan niitä sen kauempaa säilytetään. Olen siis tehnyt kyseisen firman pääsykokeet terveydenhuoltoalalle joskus muutama vuosi sitten ja silloin sain tällaisen tiedon.
Tsemppiä! :) - tsossu
Ja eihän tässä ole pointtina teeskennellä "parempaa" tai terveempää kuin onkaan, niin että joutuisi jotain peitellä myöhemmin kuten psyk. esh. aiemmin on sanonut.
Kun pääsee sisään voi varmastikin oman tahtonsa mukaan tuoda ilmi omaa menneisyyttään ja mahd. heikkouksiaan, mutta kannattaa muistaa että aina se rehellisyys, vaatimattomuus ja "hyväksykää mut sellaisena kuin olen" -asenne ei vaan avaa ovia, vaikka kuinka tahtoisi. - En ole kunnossa
Mulla on sellanen ongelma liittyen tohon aiempaan keskusteluun, että opiskelen toista vuotta sosionomiksi ja epäilen että mulla on eräs mielenterveyden häiriö... Mutta en uskalla hakea siihen apua, koska pelkään että opiskeluoikeuteni peruutetaan!! Tää on kauhea tilanne mutta mun mielestä olis vielä kauheempaa joutua potkituksi pois sellasen asian takia, joka ei ole mun oma vika! :/
- opiskelamaan??
Hei!
Kertokaahan, kuinka "helppoa" alaa on päästä opiskelemaan? Itse katoin koulutkseen hakeneiden määrää, yli 400 esim. Jyväskylään?! Ja sisään pääsee vain reilut 40.. Eli miten voin asemiaan parantaa, että sisään pääsisi? - tyttöpienoinen
Heippa!
Täältäkin löytyy skitso tyyppinen sairaus mutta tilanne on hallinnassa ja kuuluu jo menneisyyteen...
Minäkin haen semmoiselle alalle missä varmasti kysytään psyykkisestä tilasta ja jos valehtelen omaksi edukseni olevani täysin terve(niinkuin olenkin) niin pystyvätkö koulutustahon henkilöt tarkistamaan sen jostain ? tuntuu niin kurjalta että moni sairastaa ja se on automaattisesti este päästä alalle mille haluaa..
Tiedän tapauksen jossa eräs oli hakemassa lähihoitajaksi ja pääsykokeissa kertoi sairastaneensa masennusta.Ei päässyt sisälle.Haki uudestaan seuraavana vuonna ja sanoi ettei ole mitään vaivaa,no,hän pääsi sisään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve523012Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932816On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622678Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.722629Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962593Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1082189Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk631875Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?231757