Olen ymmälläni. Mitä tässä tapahtui?

MitäMissäMilloinTä?

Nyt ei kyllä tämä mies ymmärrä yhtään mitään, että mitä tapahtui. Seurustelin kohtuullisen pitkään erään itseäni pari vuotta nuoremman erittäin mukavan tytön kanssa. Suhde tuntui olevan kunnossa ja olin ainakin itse erittäin onnellinen. Suhde tuntui paljon paremmalta kuin mikään muu suhde aikaisemmin.

Tässä nyt reilu viikko sitten toinen osapuoli vaikeana sanoi, että ehkä meidän pitäisi lopettaa tämä suhde. Enhän minä voi toista pakottaakkaan olemaan suhteessa, mutta en ois koskaan toivonut tätä. Syyksi hän sanoi, että hän ei usko suhteeseen, koska ei ehdi panostamaan siihen. Häntä stressasi/stressaa opinnot ja ura. Arkkitehdiksi kun opiskele, niin ymmärrän kyllä, että siellä puolella tulee todella paljon raskaita töitä. Yritin auttaa ja tukea häntä parhaani mukaan. Ja tämä aiheuttikin sen, että hän alkoi potea syyllisyyttä siitä, että vaikka hän olikin ollut passiivinen, jaksoin silti rakastaa ja tukea.

Minä en ymmärrä yhtään tätä nyt. Eihän suhteen tarvitse olla sitä, että jokaiseen sanaan ja hellyden ja hyvyydenosoitukseen pitäisi saada vastaus välittömästi? Yritin sanoa hänelle, että ottaa ihan rauhallisesti ja ettei tässä mitään kiirettä ole minnekkään tai mitään hätää, että katsotaan tilannetta uudelleen, kun se rauhoittuu hieman.

Lisäksi hän sanoi, että ei haluaisi tehdä tätä, lopettaa suhdetta siis, mutta uskoo sen olevan kuitenkin paras ratkaisu. Siis mitä? Ei halua lopettaa suhdetta, mutta lopettaa silti. Mitä tämä nyt oikein tarkoittaa?

Todella paha olla, kun rakastaa toista todella paljon ja sitten käy näin. Välillä olen miettinyt, että olisiko ollut jopa helpompi päästää irti, jos hänellä olisi ollut joku uusi tai jos hän olisi edes pettänyt. Olisi edes voinut olla vihainen, mutta nyt katson vain tyhjää seinää ja yritän tajuta tapahtunutta.

Kyllähän hän sanoi, etten saisi ajatella tätä nyt niin ehdottomaksi ja lopulliseksi, mutta eikö ero ole kuitenkin ero? En ole koskaan palannut mihinkään tekemisiin aikaisempien naisteni kanssa, vaikka silloinkin on kauniita sanoja saatettu vaihtaa. "Pysytään kavereina" yms.

Kuinkahan kauan tälle nyt kannattaisi antaa aikaa selvittää päätään? Suurinpiirtein kuukausi hänellä on nuita kevään viimeisiä arkkitehtiprojekteja ennen kuin menee töihin. Olen ajatellut, että ehkäpä nyt tämä toukokuu kannattaisi olla tunkematta hänen elämään. On vaan niin pirun hankala olla ottamatta yhteyttä.

106

6814

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SalMonell@

      Anna hälle sitä omaa aikaa ja pure vaikka porkkanaa, kun tekee mieli ottaa yhteyttä. Mulla on oman miehen kans vähän samanlainen tilanne enkä todellakaan aio "häiritä" häntä nyt, vaan yritän keskittyä tekemään itteäni iloiseksi sen aikaa. Miestä stressaa kaks eri duunia, lisäks muut hommat siihen päälle.

      Ota samalla aikalisä ittelles ja mietiskele rauhassa tunteitas ja elämääs. Uskopa vaan niin me tehtäs kumpikin nyt vain hallaa, jos laiteltas viestejä ja yritettäs soitella.

      Tsemppiä sulle!

    • MitäMissäMilloinTä?

      Joo kyllähän se pitäs pystyä olemaan ottamatta yhteyttä ja antaa toiselle aikaa. On vaan niin sekasin pää tällä hetkellä, ettei mitään järkeä. Osaa kyllä kohtalolla olla pikkusen liian julma huumorintaju mun makuun.

      • odotas vaan...

        "Osaa kyllä kohtalolla olla pikkusen liian julma huumorintaju mun makuun."

        No eipäs nyt liioitella. Noita juttuja tulee ja menee kuule vielä moneen kertaan. Nuorilla noi jutut on vähän raskaampia. Vanhemmat ovat jo turtuneita. Tää on vaan elämää ja paskaa tulee niskaan sata varmasti välillä.

      • Lissu-vanhapiika

        Ehkä sinä olit niin huono sängyssä että nainen väsyi siihen . Ajatteli että etsii paremman tyydyttäjän . Eihän sitä jaksa kauan kestää semmoista tunaria ja harjoittelijaa . Mutta älä välitä kyllä sä opit paremmaksi kun harjoittelet tarpeeksi . Naiset ei kehtaa sanoa suoraan sitä miehelle jos mies on huono rakastelija .

    • anna sen mennä

      Ehkä teillä on erilainen kuva teidän suhteestanne. Voisin kuvitella, että naistasi ahdistaa teidän suhde, ja hän kokee sen lopettamisen helpommaksi kuin sen jatkamisen.

      Jos toinen haluaa lopettaa, sinun täytyisi kunnioittaa sitä ratkaisua vaikka se pahalta tuntuukin tulla jätetyksi.

      Voit varmaan kysyä kuukauden päästä kuulumisia, mutta älä ahdistele. Roikkuvat miehet ovat ikäviä.

      • MitäMissäMilloinTä?

        Nojoo joku siinä suhteesa sitä ahisti, se on selvää. Hän sanoikin, että tuntuu helpommalta pelkurimaisesti juosta pois siitä tällä hetkellä. Enkä ole ruinaamassa takaisin tai häiritsemässä häntä. Sanoin hänelle silloin, kun juteltiin, että enhän todellakaan tätä haluaisi, mutta ei siinä ole itellä mitään sanomista, jos toinen on jo päätöksen tehnyt. Yksin en voi suhteessa olla enkä toista pakottaa siinä olemaan. Pahaltahan tämä tuntuu.

        Tästä se toipuminen taas lähtee.

      • Lissu p.

        Roikkuvat miehet on hirveitä. Minäkin olen jo ajat sitten sanonut miesystävälleni että haluan lopettaa suhteen häneen . Voin kyllä olla ystävä mutta sekin alkaa jo ahdistaa . Hän nimittäin tulee luokseni melkein joka päivä . Aivan kuin en sais olla hetkeäkään rauhassa . Minä en soita hänelle koskaan enkä käy hänen asunnossa . Mitä mä teen . Olen ihan väsynyt häneen.

      • jätetty ja petetty
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Nojoo joku siinä suhteesa sitä ahisti, se on selvää. Hän sanoikin, että tuntuu helpommalta pelkurimaisesti juosta pois siitä tällä hetkellä. Enkä ole ruinaamassa takaisin tai häiritsemässä häntä. Sanoin hänelle silloin, kun juteltiin, että enhän todellakaan tätä haluaisi, mutta ei siinä ole itellä mitään sanomista, jos toinen on jo päätöksen tehnyt. Yksin en voi suhteessa olla enkä toista pakottaa siinä olemaan. Pahaltahan tämä tuntuu.

        Tästä se toipuminen taas lähtee.

        En osaa oikein muuta sanoa sulle kun voimia! Ja kuulostaa varmaan helvetin ärsyttävältä,mut puolen vuoden päästä helpottaa. Ja voihan olla,että kun et tosiaan ota mitään yhteyttä,alkaa tyttöä kaduttamaan ja ottaaitse yhteyttä. Varsinkin jos on sanut ahdistavat asiat itsensä kanssa selvitetyksi...

      • pettynyt nainen
        Lissu p. kirjoitti:

        Roikkuvat miehet on hirveitä. Minäkin olen jo ajat sitten sanonut miesystävälleni että haluan lopettaa suhteen häneen . Voin kyllä olla ystävä mutta sekin alkaa jo ahdistaa . Hän nimittäin tulee luokseni melkein joka päivä . Aivan kuin en sais olla hetkeäkään rauhassa . Minä en soita hänelle koskaan enkä käy hänen asunnossa . Mitä mä teen . Olen ihan väsynyt häneen.

        Miehet yrittää pitää naisista kiinni että on vakituinen sexin saanti . Naiset ettekö ole huomannut sitä . Mies ei helpolla rakastu . Hän voi samaan aikaan olla monen naisen kanssa ja sanoa heille kaikille samat sanat , minä rakastan sinua .

      • Selvät sanat
        Lissu p. kirjoitti:

        Roikkuvat miehet on hirveitä. Minäkin olen jo ajat sitten sanonut miesystävälleni että haluan lopettaa suhteen häneen . Voin kyllä olla ystävä mutta sekin alkaa jo ahdistaa . Hän nimittäin tulee luokseni melkein joka päivä . Aivan kuin en sais olla hetkeäkään rauhassa . Minä en soita hänelle koskaan enkä käy hänen asunnossa . Mitä mä teen . Olen ihan väsynyt häneen.

        Miksi päästät hänet kotiisi? Sano selvästi ettet halua hänen tulevan joka päivä. Mitä täällä valitat? Et ehkä haluakaan muutosta. Kyllä aikuisten ihmisten pitää voida keskustella asiat selviksi. Jos haluat sievästi sanoa niin kerro vaikka että tule sitten parin viikon päästä käymään. Sitten sanot että tule ensi kuussa, sitte nsano että puolen vuoden päästä jne. Kai se vähitellen ymmärtää ettei tarvi tulla ollenkaan. Paras olis ikuitenkin sanoa suoraan ettei halua niin tiheitä vierailuja tai ei ollenkaan vierailuja.

      • Katjuska22
        Lissu p. kirjoitti:

        Roikkuvat miehet on hirveitä. Minäkin olen jo ajat sitten sanonut miesystävälleni että haluan lopettaa suhteen häneen . Voin kyllä olla ystävä mutta sekin alkaa jo ahdistaa . Hän nimittäin tulee luokseni melkein joka päivä . Aivan kuin en sais olla hetkeäkään rauhassa . Minä en soita hänelle koskaan enkä käy hänen asunnossa . Mitä mä teen . Olen ihan väsynyt häneen.

        Lissu.P... Kuulostaa niin tutulle..En voi ymmärtää miksi pitää roikkua menneessä(siis mun ex) ja yrittää väkisin pitää yhteyksiä..
        Mä olen lopen väsynyt tilanteeseen ja sitä on jatkunut jo 2v..
        En halua riitaisasti erota...

    • Aika usein näin

      Sinä olit tyytyväinen, sait mitä tarvitsit. Entäpä nainen? Taisi jäädä huomaamatta jotain oleellista, kun sun puolelta kaikki oli kerran hyvin. Silloin tilanne on usein se, että on jyrännyt oman elämänsä sopivaksi huomioimatta tarpeeksi toisen tilannetta, kuuntelematta toisen haluja.

      Veikkaan että tässäkin tapauksessa on kyseessä tilanne, jossa ei ole osattu keskustella ja kuunnella. Oletuksilla tappaa jokaisen suhteen.

      • MitäMissäMilloinTä?

        Luitkohan koko aloitusviestiä kokonaan?

        Hänellä oli ongelmia koulunsa ja uransa kanssa. Kysyin näistä, tuin ja juttelimme siitä. Lisäksi juttelimme monia kertoja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. En oikein tiedä, mitä olisin voinut tehdä toisin niissä keskusteluissa. Jos oli jotain mitä en tiedä niin en usko, että se olisi johtunut "sokeudestani". Yritin kyllä saada naistakin olemaan mahdollisimman avoin ja puhumaan siitä mitä sisällä liikkuu.

      • Aika usein näin
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Luitkohan koko aloitusviestiä kokonaan?

        Hänellä oli ongelmia koulunsa ja uransa kanssa. Kysyin näistä, tuin ja juttelimme siitä. Lisäksi juttelimme monia kertoja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. En oikein tiedä, mitä olisin voinut tehdä toisin niissä keskusteluissa. Jos oli jotain mitä en tiedä niin en usko, että se olisi johtunut "sokeudestani". Yritin kyllä saada naistakin olemaan mahdollisimman avoin ja puhumaan siitä mitä sisällä liikkuu.

        Kirjoitit vain että stressasi, se ei tarkoita mun mielestäni ongelmia.

        Mun ex väitti myös kuunnellensa mun asioitani. Totuus oli kuitenkin muuta. Hän puhua pälpätti omiaan tunti tolkulla, sitten pyysi anteeksi että puhuu vaan omiaan ja kysyi että mitä mulle kuuluu. Ehdin sitten ihan parilla lauseella vastata, ja taas se mies jatkoi omia juttujaan. Se ei oikeasti kuunnellut. Eikä edes huomannut tehneensä niin. Olihan hän kerran kysynyt mitä mulle kuuluu. Mies oli myös sitä mieltä, että juttelimme ihan kaikesta. Joo, juttelimme niistä asioista joista hän halusi puhua. Minä lähinnä kuuntelin. Mun aiheet eivät olleet kiinnostavia.

        Oikeista asioista ei puhuttu koskaan! Niistä mies suuttui heti kun otin vakavammat aiheet esille.

        Hyvä jos teillä on ollut ihan oikeita keskusteluita. Usein niitä omia vajavaisuuksia on vaan vaikea huomata. Minunkin olisi pitänyt puhaltaa peli poikki paljon useammin ja vaatia saada olla oma itseni omilla mielipiteilläni.

        Korostan vielä, että miehen mielestä suhteessa ei ollut mitään vikaa keskustelupuolessa. Minun mielestäni homma mätti etenkin siinä.

      • SiskO ko
        Aika usein näin kirjoitti:

        Kirjoitit vain että stressasi, se ei tarkoita mun mielestäni ongelmia.

        Mun ex väitti myös kuunnellensa mun asioitani. Totuus oli kuitenkin muuta. Hän puhua pälpätti omiaan tunti tolkulla, sitten pyysi anteeksi että puhuu vaan omiaan ja kysyi että mitä mulle kuuluu. Ehdin sitten ihan parilla lauseella vastata, ja taas se mies jatkoi omia juttujaan. Se ei oikeasti kuunnellut. Eikä edes huomannut tehneensä niin. Olihan hän kerran kysynyt mitä mulle kuuluu. Mies oli myös sitä mieltä, että juttelimme ihan kaikesta. Joo, juttelimme niistä asioista joista hän halusi puhua. Minä lähinnä kuuntelin. Mun aiheet eivät olleet kiinnostavia.

        Oikeista asioista ei puhuttu koskaan! Niistä mies suuttui heti kun otin vakavammat aiheet esille.

        Hyvä jos teillä on ollut ihan oikeita keskusteluita. Usein niitä omia vajavaisuuksia on vaan vaikea huomata. Minunkin olisi pitänyt puhaltaa peli poikki paljon useammin ja vaatia saada olla oma itseni omilla mielipiteilläni.

        Korostan vielä, että miehen mielestä suhteessa ei ollut mitään vikaa keskustelupuolessa. Minun mielestäni homma mätti etenkin siinä.

        Hm...oliko meilla sama mies? Timo?

    • nakurhamon

      muista, että toisen tunteisiin voi vaikuttaa. silloin kun meille oli ero uhkaamassa, niin tein kaikkeni ettei vain erottais. Vein aamupalan sänkyyn, sanoin että rakastan sinua ja eihän me voida erota kun me ollaan rakastuneita toisiimme. Eikä hän pystynyt minua heittämään poiskaan, sillä mulla ei ollut paikkaa minne mennä enkä ilennyt palata takaisin porukoiden luo asumaan.

      me oltiinkin yhdessä vielä pari vuotta, milloin oli ala- ja ylämäkiä. Sen johdosta tein likaisesti eli tapailin yhtä miestä josta poikakaveri sai tietää - kun erottiin niin muutin samana päivänä uuden poikakaverini luo asumaan.

      Mutta sen opin että toisen tunteisiin ja ajatuksiin voi vaikuttaa.

      • MitäMissäMilloinTä?

        No ehkä tämä ei ole ihan se minun tie. Luotan enemmän siihen, että vaikka on vaikeaa niin annan toiselle omaa aikaa ja kunnioitan hänen päätöstään. Kuten ehkä itsekin saatoit huomata, niin tavallasi sait suhteen jatkumaan jonkin aikaa eteenpäin, mutta omien toimintojesi takia sitten se kaatui kokonaan. Tulikin mieleen, että hait vain koko ajan omaa etua, mutta et minun mielestä tehnyt mitään oikeasti tunteiden takia vaan ainoastaan materiaalisen hyödyn ja yksinjäämisen pelon takia.

        En pelkää yksin jäämistä, enkä eroa. Tämä kaikki tuli vain niin puskista, että en oikeen itse osannut edes tajuta mitä tapahtui. Tosin nyt jo alkaa helpottamaan ja hahmottamaan tapahtunutta.

        Lokki Joonatanin kirjoittaja muistaakseni kirjoittanut/sanonut, että "Jos rakastat jotakuta, päästä hänet vapaaksi. Jos hän tulee takaisin hän on sinun, jos ei tule, ei hän sinun koskaan ollutkaan." Niinhän se taitaa olla.

      • nakurhamon
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        No ehkä tämä ei ole ihan se minun tie. Luotan enemmän siihen, että vaikka on vaikeaa niin annan toiselle omaa aikaa ja kunnioitan hänen päätöstään. Kuten ehkä itsekin saatoit huomata, niin tavallasi sait suhteen jatkumaan jonkin aikaa eteenpäin, mutta omien toimintojesi takia sitten se kaatui kokonaan. Tulikin mieleen, että hait vain koko ajan omaa etua, mutta et minun mielestä tehnyt mitään oikeasti tunteiden takia vaan ainoastaan materiaalisen hyödyn ja yksinjäämisen pelon takia.

        En pelkää yksin jäämistä, enkä eroa. Tämä kaikki tuli vain niin puskista, että en oikeen itse osannut edes tajuta mitä tapahtui. Tosin nyt jo alkaa helpottamaan ja hahmottamaan tapahtunutta.

        Lokki Joonatanin kirjoittaja muistaakseni kirjoittanut/sanonut, että "Jos rakastat jotakuta, päästä hänet vapaaksi. Jos hän tulee takaisin hän on sinun, jos ei tule, ei hän sinun koskaan ollutkaan." Niinhän se taitaa olla.

        saatoin hakea omaa etua, mutta pelkään jäädä yksin. en ole kyllä ylpeä tekemisistäni eikä se lopulta kantanutkaan ihan hedelmää, kun pidin rinnalla toista suhdetta... niin, muutin samana eropäivänä "uuden" miehen luokse asumaan - ollaan tunnettu toisemme kylläkin jo vuosia. meidän tilanne oli vähän samanlainen . miehellä oli eri paikkakunnalla vaimo ja lapset - naimisissa vielä silloin, mutta nyt se on jo purettu - me menimme 2v yhdessäolon jälkeen naimisiin, eli nyt ollaan kohta oltu 1v naimisissa.

        Mutta tässäkin huomasin, että toisen tunteisiin voi vaikuttaa. Eli omasta harrastusseurasta miehen tunsin ja tein aloitteen. Edellisen tapasin kavereiden illanistujaisissa yhtenä iltana ja ilmoitin etten mene kotia vaan jään yöksi.

        Kaikki seurustelusuhteeni ovat alkaneet nopeasti enkä käytännössä ole ollut sinkku juuri.

    • nainen_36

      Täällä yksi joka myös ymmällään. Tosin ehdittiin olla vain muutamia kuukausia yhdessä mutta siinä ajassa tapahtui hyvin paljon. Molemmilla lapsiakin edellisistä suhteista.

      Oltiin jo katsomassa yhteistä asuntoa ja tämä oli ihan miehen idea ja halu mihin pikkuhiljaa taivuin että katsellaan. No käytiin asuntoja kattelemassa, löytyi kiva ja piti tehdä tarjous, parin päivän päästä kaikki ohi...

      Asiat etenivät sitten kuitenkin liian nopeesti vaikken mitenkään painostanut miestä, hän itse näitä isoja asioita halusi. Kun sitten itse lämpenin niin homma seis.

      Se mitä en sitten eron jälkeen käsittänyt, oli se että toinen halusi vielä olla ystävä, no mites sellainen onnistuu, pitäs päivässä kääntää rakkaus ystävyyteen ja seurustelu hengailuun.

      Nähtiin sitten vielä kerran ja oli tarkoitus jättää hyvästit, itse sanoin että hänenkin pitää päästää minusta irti ja jatkaa elämäänsä. Mies vaan hoki että kun hän haluaa nähdä mua, kun hän haluaa nähdä mua. Otti kuvia kännykkäänsä ja sanoi vielä kullakseen.

      Kuten alkuperäinen, tein samalla tavalla, päästin toisen irti, laitoin itse sitten niin kylmän ja napakan viestin että toinen jätti mut rauhaan. En kertakaikkiaan pystynyt näkemään enää toista koska tunteita oli liikaa ja sattui.

      En voi sille mitään että jossain on ajatus että kun aikaa menee, kohtaamme vielä. Mies sanoi että ehkä tulin hänen elämäänsä väärään aikaan vaan...

      En pysty myöskään vihaamaan, tunne on lähinnä surullinen, ihmettelevä ja pettynyt...

      Olisi kauhean kiva joskus ymmärtää mitä miehen päässä liikkuu, olen kuullut samanlaisia tarinoita aiemminkin tyttöystäviltä. Eli mikä siinä sitoutumisessa sitten niin pelottaa ja kun mies sitä itse vielä haluaa...sitten juostaankin karkuun...

      Ja miten rakkaus voi loppua kuin seinään...

      • MitäMissäMilloinTä?

        Sanoppa muuta. Ite miettinyt monta kertaa ihan samaa, että miten se rakkaus yhtäkkiä pysty loppumaan kuin seinään.

        Itellä tunteet menee todella rankkaa vuoristorataa tällä hetkellä. Välillä tuntuu, että olisin yli koko tilanteesta ja seuraavassa hetkessä tuntuu, että romahdan täysin ja ainoa asia mitä jaksaa tehdä, on maata vain sängyssä. Haluaisin kyllä pitää hänet vielä elämässäni, mutta mitä siitäkin tulee, kun itellä on vielä todella vahvat tunteet. Aikaa ja etäisyyttä pitäisi ottaa ja antaa. Kaksi viikkoa nyt erosta meillä ja tuntuu, että on kulunut ikuisuus siitä kun hänestä edellisen kerran kuulin tai näin. Tuntui kuin tämä olisi ollut uusi ensirakkaus tai jotain.

        Hankala yrittää päästä eteenpäin, kun ei edes urheilu maistu tällä hetkellä. Naisen kanssa olimme suunnitelleet kaikenlaista mm. kalliokiipeilyä, pyöräretkeä ja jotain pientä reissaamista. Yhdessä oli mukava olla ja tehdä kaikkea. Nyt se on kaikki poissa. On vaan niin helvetin paha olla. Ikävä painaa todella paljon.

        Itsekin mietin, että eteniköhän meillä juttu liian nopeasti tai, että etenikö ajatuksen tasolla asiat liian nopeasti. Muutamia kertoja juttelimme yhdessä asumisesta, mahdollisesta perheestä yms, mutta minun mielestä se oli enemmänkin sellaista harmitonta haaveilua, koska tiesimme, että se ei ole vielä pitkään aikaan mahdollista. Ehkä tässä olisi ollut yksi paikka kysyä ja varmistaa häneltä, että eihän hän vaan ajattele, että haluaisin sitä kaikkea jo nyt. Jälkeenpäinhän se on helppoa kaikkea miettiä ja ajatella. Pitäs tajuta silloin jo kun se tilanne on siinä käsillä.

        Aikasemmat suhteet kun päättyivät sitä pystyi jotenkin helpommin päästämään irti ja ajatella, että tämä nyt ei vain ollut se oikea ja että löytyy vielä joku toinen, jonka kanssa elää, mutta tämän tapauksen kanssa ei vaan pysty tuollaiseen ajatteluun. Jotenkin jäin häneen kiinni todella tiukasti.

        Rehellisesti sanottuna vaatii ihan äärimmäisiä ponnistuksia näin heikkoina hetkinä, etten ota yhteyttä häneen. Tätä heikkouttani en kieltämättä kehtaa hänelle paljastaa. Olisin varmaan melko säälittävä näky tai edes kuulla puhelimessa. Tiedän, naurettavaa ja käsittämätöntä toimintaa aikuiselta mieheltä. En olisi kuitenkaan ihan heti uskonut, että vielä näin myöhemmällä iällä pystyy rakastumaan ja kiintymään johonkuhun näin vahvasti.

        Voi kun vaan pääsisi takaisin muutaman viikon takaisiin hetkiin ja osaisi kysyä paremmin, että mikä hätänä, mikä mättää... Tai jos vain pystyisi päästämään kokonaan irti ja katsomaan eteenpäin.

      • Voiko korjata?
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Sanoppa muuta. Ite miettinyt monta kertaa ihan samaa, että miten se rakkaus yhtäkkiä pysty loppumaan kuin seinään.

        Itellä tunteet menee todella rankkaa vuoristorataa tällä hetkellä. Välillä tuntuu, että olisin yli koko tilanteesta ja seuraavassa hetkessä tuntuu, että romahdan täysin ja ainoa asia mitä jaksaa tehdä, on maata vain sängyssä. Haluaisin kyllä pitää hänet vielä elämässäni, mutta mitä siitäkin tulee, kun itellä on vielä todella vahvat tunteet. Aikaa ja etäisyyttä pitäisi ottaa ja antaa. Kaksi viikkoa nyt erosta meillä ja tuntuu, että on kulunut ikuisuus siitä kun hänestä edellisen kerran kuulin tai näin. Tuntui kuin tämä olisi ollut uusi ensirakkaus tai jotain.

        Hankala yrittää päästä eteenpäin, kun ei edes urheilu maistu tällä hetkellä. Naisen kanssa olimme suunnitelleet kaikenlaista mm. kalliokiipeilyä, pyöräretkeä ja jotain pientä reissaamista. Yhdessä oli mukava olla ja tehdä kaikkea. Nyt se on kaikki poissa. On vaan niin helvetin paha olla. Ikävä painaa todella paljon.

        Itsekin mietin, että eteniköhän meillä juttu liian nopeasti tai, että etenikö ajatuksen tasolla asiat liian nopeasti. Muutamia kertoja juttelimme yhdessä asumisesta, mahdollisesta perheestä yms, mutta minun mielestä se oli enemmänkin sellaista harmitonta haaveilua, koska tiesimme, että se ei ole vielä pitkään aikaan mahdollista. Ehkä tässä olisi ollut yksi paikka kysyä ja varmistaa häneltä, että eihän hän vaan ajattele, että haluaisin sitä kaikkea jo nyt. Jälkeenpäinhän se on helppoa kaikkea miettiä ja ajatella. Pitäs tajuta silloin jo kun se tilanne on siinä käsillä.

        Aikasemmat suhteet kun päättyivät sitä pystyi jotenkin helpommin päästämään irti ja ajatella, että tämä nyt ei vain ollut se oikea ja että löytyy vielä joku toinen, jonka kanssa elää, mutta tämän tapauksen kanssa ei vaan pysty tuollaiseen ajatteluun. Jotenkin jäin häneen kiinni todella tiukasti.

        Rehellisesti sanottuna vaatii ihan äärimmäisiä ponnistuksia näin heikkoina hetkinä, etten ota yhteyttä häneen. Tätä heikkouttani en kieltämättä kehtaa hänelle paljastaa. Olisin varmaan melko säälittävä näky tai edes kuulla puhelimessa. Tiedän, naurettavaa ja käsittämätöntä toimintaa aikuiselta mieheltä. En olisi kuitenkaan ihan heti uskonut, että vielä näin myöhemmällä iällä pystyy rakastumaan ja kiintymään johonkuhun näin vahvasti.

        Voi kun vaan pääsisi takaisin muutaman viikon takaisiin hetkiin ja osaisi kysyä paremmin, että mikä hätänä, mikä mättää... Tai jos vain pystyisi päästämään kokonaan irti ja katsomaan eteenpäin.

        En usko että rakkaus loppuu seinään. Joskus on vaan pakko tehdä ero että voi itse elää. Rakkaus voi olla liian raastavaa.

        En tiedä mikä teidän tilanne oli. Mikset voisi ottaa yhteyttä, selvittää mikä meni pieleen? Ihan itseäsi ja jatkoa varten. Jos vaikka saisitte vielä asian selvitettyä, olisiko se aivan mahdotonta?

        Jos olette vielä nuoria, niin usko pois, tilanne on helpompi. Vielä voi löytää uuden kumppanin. Vanhemmiten tilanne on jo pahempi. Mistä voi enää löytää sopivaa kumppania, rakastua? Kun ikää on jo -40, sellaisia tunteita ei enää helpolla löydy mitä joskus nuorempana. Nuorempana voi vielä kasvaa yhteen. Vanhemmiten pitäisi löytää sellainen kumppani, joka olisi kasvanut samanlaiseksi kuin mitä itse on. Tuntuu mahdottomalta.

        Voi kunpa joku joskus tykkäisi minustakin noin paljon kuin sinä tuosta exästäsi. Minulla loppui suhde hetki sitten siihen ettei toinen välittänyt. :(

      • MitäMissäMilloinTä?
        Voiko korjata? kirjoitti:

        En usko että rakkaus loppuu seinään. Joskus on vaan pakko tehdä ero että voi itse elää. Rakkaus voi olla liian raastavaa.

        En tiedä mikä teidän tilanne oli. Mikset voisi ottaa yhteyttä, selvittää mikä meni pieleen? Ihan itseäsi ja jatkoa varten. Jos vaikka saisitte vielä asian selvitettyä, olisiko se aivan mahdotonta?

        Jos olette vielä nuoria, niin usko pois, tilanne on helpompi. Vielä voi löytää uuden kumppanin. Vanhemmiten tilanne on jo pahempi. Mistä voi enää löytää sopivaa kumppania, rakastua? Kun ikää on jo -40, sellaisia tunteita ei enää helpolla löydy mitä joskus nuorempana. Nuorempana voi vielä kasvaa yhteen. Vanhemmiten pitäisi löytää sellainen kumppani, joka olisi kasvanut samanlaiseksi kuin mitä itse on. Tuntuu mahdottomalta.

        Voi kunpa joku joskus tykkäisi minustakin noin paljon kuin sinä tuosta exästäsi. Minulla loppui suhde hetki sitten siihen ettei toinen välittänyt. :(

        Mitä tarkoitat, että ottaa ero, jotta voi itse elää? Kutakuinkin jotain samankaltaista minullekin sanottiin. Kuitenkaan en tuota oikein ymmärrä, koska en ole kovin rajoittava persoona. Oikeastaan ainoa asia, jota en halunnut exäni tekevän oli, ettei hän tietenkään pettäisi. Enkä usko, että hän niin tekikään. Kuitenkin silloin, kun juttelimme niin hän sanoi, että suhde kuin suhde aina rajoittaa elämää jonkin verran. Tätä en oikein itse ymmärrä, että miten se rajoittaa. Jos molemmin puolinen luottamus ja kunnioitus toimii niin eikö sitä silloin voi omien kavereiden kanssa myös mennä ja tulla melko vapaasti? Niin ellei sitten koe, että se vähäinenkin aika mikä ehkä kuuluisi suhteelle antaa on pois omasta elämästä. Ehkäpä tässäkin oli vaan niin, että hän ei sitten ollut vielä kypsä suhteeseen?

        Voisinhan yhteyttä ottaa, mutta olen ajatellut, että en ota yhteyttä Toukokuun aikana hänen opintojensa takia. Haluan, että hän saa panostaa niihin ihan täysin ja että saapahan molemmat hieman etäisyyttä koko tilanteeseen. Tämä on tosin ihan käsittämättömän vaikeaa välillä. Tunteet kun edelleen menevät vuoristorataa. Yritän päästää irti, mutta sydän taipuu jatkuvasti toisen suuntaan.

        Ikää minulla on 25 ja nainen oli hieman nuorempi. Nuoriahan tässä vielä kyllä ollaan ja varmasti voi vielä löytää sen oikean kumpanin. Jotenkin tuota ei kuitenkaan edes jaksa aina ajatella. Sen verran pahasti vielä kiinni tässä. Ajan kanssa se varmasti hellittää, niin sitä on käynyt kaikkien aikasempienkin suhteiden kanssa. Pitkästä aikaa kuitenkin rakastuin käsittämättömän tulisesti ja nyt on sitten todella hankala päästää irti ja mennä eteenpäin.

        Heh, viimeinen lauseesi on sinänsä aika ironinen, että samasta syystä periaatteesa tämä minunkin suhteeni hajosi: Toinen ei välittänyt/rakastanut tarpeeksi. Monet kerrat olen toivonut ja itkenyt itseni uneen, että kunpa vaan exäni olisi rakastanut minua yhtä paljon kuin minä häntä.

      • Voiko korjata?
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Mitä tarkoitat, että ottaa ero, jotta voi itse elää? Kutakuinkin jotain samankaltaista minullekin sanottiin. Kuitenkaan en tuota oikein ymmärrä, koska en ole kovin rajoittava persoona. Oikeastaan ainoa asia, jota en halunnut exäni tekevän oli, ettei hän tietenkään pettäisi. Enkä usko, että hän niin tekikään. Kuitenkin silloin, kun juttelimme niin hän sanoi, että suhde kuin suhde aina rajoittaa elämää jonkin verran. Tätä en oikein itse ymmärrä, että miten se rajoittaa. Jos molemmin puolinen luottamus ja kunnioitus toimii niin eikö sitä silloin voi omien kavereiden kanssa myös mennä ja tulla melko vapaasti? Niin ellei sitten koe, että se vähäinenkin aika mikä ehkä kuuluisi suhteelle antaa on pois omasta elämästä. Ehkäpä tässäkin oli vaan niin, että hän ei sitten ollut vielä kypsä suhteeseen?

        Voisinhan yhteyttä ottaa, mutta olen ajatellut, että en ota yhteyttä Toukokuun aikana hänen opintojensa takia. Haluan, että hän saa panostaa niihin ihan täysin ja että saapahan molemmat hieman etäisyyttä koko tilanteeseen. Tämä on tosin ihan käsittämättömän vaikeaa välillä. Tunteet kun edelleen menevät vuoristorataa. Yritän päästää irti, mutta sydän taipuu jatkuvasti toisen suuntaan.

        Ikää minulla on 25 ja nainen oli hieman nuorempi. Nuoriahan tässä vielä kyllä ollaan ja varmasti voi vielä löytää sen oikean kumpanin. Jotenkin tuota ei kuitenkaan edes jaksa aina ajatella. Sen verran pahasti vielä kiinni tässä. Ajan kanssa se varmasti hellittää, niin sitä on käynyt kaikkien aikasempienkin suhteiden kanssa. Pitkästä aikaa kuitenkin rakastuin käsittämättömän tulisesti ja nyt on sitten todella hankala päästää irti ja mennä eteenpäin.

        Heh, viimeinen lauseesi on sinänsä aika ironinen, että samasta syystä periaatteesa tämä minunkin suhteeni hajosi: Toinen ei välittänyt/rakastanut tarpeeksi. Monet kerrat olen toivonut ja itkenyt itseni uneen, että kunpa vaan exäni olisi rakastanut minua yhtä paljon kuin minä häntä.

        Kyllä seurustelu rajoittaa elämää. Pitää miettiä, mikä on sopivaa. Ei voi tapailla muita, pitää laittaa aina toinen etusijalle. Pitää odotella yksin koska toinen haluaa tavata, olla varalla, päivystää. Jos kumppani taas tapailee muita ennemmin kuin minua, tai olen tärkeysjärjestyksen viimeisenä kaiken muun jälkeen, sekin on rajoittamista. Jos vain toinen joustaa jotta voidaan tapailla, se on suunnattoman raskasta. Jos suhde on niin terve, että tehdään kompromisseja, sehän rajoittaa myös.

        Jos toinen ei välitä ja itse välittää, tilanne on se että tulee vaan hyväksikäytetyksi. Itse antaa kaiken eikä saa mitään takaisin. Silloin täytyy lopettaa suhde, jotta ei sairastuisi. Hyväksikäyttäjän ei tietenkään kannata lopettaa noin hienosti toimivaa suhdetta, se päätös jää hyväksikäytetylle. Tilanne on lopulta niin ahdistava, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Omat hommat jää tekemättä toisen vuoksi, toinen ei ole valmis luopumaan mistään omasta elämästään, elämä vaan lipuu ohi, mistään ei enää saa kiinni. Oliko se kaikki sen arvoista? Ei ollut. Se oli vain kuvitelmaa ja odotusta jostain paremmasta, mitä ei koskaan tullut.


        Ehkä tekin halusitte suhteeltanne lopulta eri asioita. Meillä tilanne on korjaamaton, ei toista voi pakottaa rakastamaan ja antamaan. Jollei annettavaa ole, sitä ei ole. Meillä puheet ja teot eivät kohdanneet. Se on valehtelua, pettämistä.

        Tekipäs hyvää vähän purkaa mieltä! Kyllä se siitä. Pettymyksiä tulee. Niistä selviää. Minä ainakin! :) Miinus saldolla mennään vielä pitkään, mutta suhteen loppumisen jälkeen olen saanut uusia voimia loppuun kulutettujen tilalle. Joskus aion päästä vielä tasapainoon saamisen ja antamisen suhteen.

        Hyvää kesää! Lenkille vaan ja kaupungille tapaamaan uusia ihmisiä! :)

      • Voiko korjata?
        Voiko korjata? kirjoitti:

        Kyllä seurustelu rajoittaa elämää. Pitää miettiä, mikä on sopivaa. Ei voi tapailla muita, pitää laittaa aina toinen etusijalle. Pitää odotella yksin koska toinen haluaa tavata, olla varalla, päivystää. Jos kumppani taas tapailee muita ennemmin kuin minua, tai olen tärkeysjärjestyksen viimeisenä kaiken muun jälkeen, sekin on rajoittamista. Jos vain toinen joustaa jotta voidaan tapailla, se on suunnattoman raskasta. Jos suhde on niin terve, että tehdään kompromisseja, sehän rajoittaa myös.

        Jos toinen ei välitä ja itse välittää, tilanne on se että tulee vaan hyväksikäytetyksi. Itse antaa kaiken eikä saa mitään takaisin. Silloin täytyy lopettaa suhde, jotta ei sairastuisi. Hyväksikäyttäjän ei tietenkään kannata lopettaa noin hienosti toimivaa suhdetta, se päätös jää hyväksikäytetylle. Tilanne on lopulta niin ahdistava, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Omat hommat jää tekemättä toisen vuoksi, toinen ei ole valmis luopumaan mistään omasta elämästään, elämä vaan lipuu ohi, mistään ei enää saa kiinni. Oliko se kaikki sen arvoista? Ei ollut. Se oli vain kuvitelmaa ja odotusta jostain paremmasta, mitä ei koskaan tullut.


        Ehkä tekin halusitte suhteeltanne lopulta eri asioita. Meillä tilanne on korjaamaton, ei toista voi pakottaa rakastamaan ja antamaan. Jollei annettavaa ole, sitä ei ole. Meillä puheet ja teot eivät kohdanneet. Se on valehtelua, pettämistä.

        Tekipäs hyvää vähän purkaa mieltä! Kyllä se siitä. Pettymyksiä tulee. Niistä selviää. Minä ainakin! :) Miinus saldolla mennään vielä pitkään, mutta suhteen loppumisen jälkeen olen saanut uusia voimia loppuun kulutettujen tilalle. Joskus aion päästä vielä tasapainoon saamisen ja antamisen suhteen.

        Hyvää kesää! Lenkille vaan ja kaupungille tapaamaan uusia ihmisiä! :)

        Poikean vielä täydentämässä :)

        Selitin vaikeasti. Lyhyesti sama.

        Täytyy erota, jotta voi itse elää = ei riitä toiselle, siis se riittämättömyyden ja huonouden tunne.

      • fsgtdhfjg
        Voiko korjata? kirjoitti:

        Kyllä seurustelu rajoittaa elämää. Pitää miettiä, mikä on sopivaa. Ei voi tapailla muita, pitää laittaa aina toinen etusijalle. Pitää odotella yksin koska toinen haluaa tavata, olla varalla, päivystää. Jos kumppani taas tapailee muita ennemmin kuin minua, tai olen tärkeysjärjestyksen viimeisenä kaiken muun jälkeen, sekin on rajoittamista. Jos vain toinen joustaa jotta voidaan tapailla, se on suunnattoman raskasta. Jos suhde on niin terve, että tehdään kompromisseja, sehän rajoittaa myös.

        Jos toinen ei välitä ja itse välittää, tilanne on se että tulee vaan hyväksikäytetyksi. Itse antaa kaiken eikä saa mitään takaisin. Silloin täytyy lopettaa suhde, jotta ei sairastuisi. Hyväksikäyttäjän ei tietenkään kannata lopettaa noin hienosti toimivaa suhdetta, se päätös jää hyväksikäytetylle. Tilanne on lopulta niin ahdistava, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Omat hommat jää tekemättä toisen vuoksi, toinen ei ole valmis luopumaan mistään omasta elämästään, elämä vaan lipuu ohi, mistään ei enää saa kiinni. Oliko se kaikki sen arvoista? Ei ollut. Se oli vain kuvitelmaa ja odotusta jostain paremmasta, mitä ei koskaan tullut.


        Ehkä tekin halusitte suhteeltanne lopulta eri asioita. Meillä tilanne on korjaamaton, ei toista voi pakottaa rakastamaan ja antamaan. Jollei annettavaa ole, sitä ei ole. Meillä puheet ja teot eivät kohdanneet. Se on valehtelua, pettämistä.

        Tekipäs hyvää vähän purkaa mieltä! Kyllä se siitä. Pettymyksiä tulee. Niistä selviää. Minä ainakin! :) Miinus saldolla mennään vielä pitkään, mutta suhteen loppumisen jälkeen olen saanut uusia voimia loppuun kulutettujen tilalle. Joskus aion päästä vielä tasapainoon saamisen ja antamisen suhteen.

        Hyvää kesää! Lenkille vaan ja kaupungille tapaamaan uusia ihmisiä! :)

        rajoittaa elämää? siis seurustelu? jos rajoittaa niin ihmisinä ootte liian erilaisia. Ite en oo ainakaan huomannut sellaista tapahtuneen. saan mennä kavereiden kaa ulkomaille, voimme mennä yhdessä kavereiden kanssa, eri harrastuksissa käyminen ei rajoita ja ongelmatilanteissa keskustellaan esim opiskelupaikasta ja töistä ja etsitään kompromissi molemmille että molemmat ovat tyytyväisiä. puolison kautta tapaa muita ihmisiä jne.

      • MitäMissäMilloinTä?
        Voiko korjata? kirjoitti:

        Kyllä seurustelu rajoittaa elämää. Pitää miettiä, mikä on sopivaa. Ei voi tapailla muita, pitää laittaa aina toinen etusijalle. Pitää odotella yksin koska toinen haluaa tavata, olla varalla, päivystää. Jos kumppani taas tapailee muita ennemmin kuin minua, tai olen tärkeysjärjestyksen viimeisenä kaiken muun jälkeen, sekin on rajoittamista. Jos vain toinen joustaa jotta voidaan tapailla, se on suunnattoman raskasta. Jos suhde on niin terve, että tehdään kompromisseja, sehän rajoittaa myös.

        Jos toinen ei välitä ja itse välittää, tilanne on se että tulee vaan hyväksikäytetyksi. Itse antaa kaiken eikä saa mitään takaisin. Silloin täytyy lopettaa suhde, jotta ei sairastuisi. Hyväksikäyttäjän ei tietenkään kannata lopettaa noin hienosti toimivaa suhdetta, se päätös jää hyväksikäytetylle. Tilanne on lopulta niin ahdistava, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Omat hommat jää tekemättä toisen vuoksi, toinen ei ole valmis luopumaan mistään omasta elämästään, elämä vaan lipuu ohi, mistään ei enää saa kiinni. Oliko se kaikki sen arvoista? Ei ollut. Se oli vain kuvitelmaa ja odotusta jostain paremmasta, mitä ei koskaan tullut.


        Ehkä tekin halusitte suhteeltanne lopulta eri asioita. Meillä tilanne on korjaamaton, ei toista voi pakottaa rakastamaan ja antamaan. Jollei annettavaa ole, sitä ei ole. Meillä puheet ja teot eivät kohdanneet. Se on valehtelua, pettämistä.

        Tekipäs hyvää vähän purkaa mieltä! Kyllä se siitä. Pettymyksiä tulee. Niistä selviää. Minä ainakin! :) Miinus saldolla mennään vielä pitkään, mutta suhteen loppumisen jälkeen olen saanut uusia voimia loppuun kulutettujen tilalle. Joskus aion päästä vielä tasapainoon saamisen ja antamisen suhteen.

        Hyvää kesää! Lenkille vaan ja kaupungille tapaamaan uusia ihmisiä! :)

        Kiitos. Eiköhän tämä tästä hiljalleen ala taittumaan parempaan päin, vaikka vieläkin toisinaan menee tunteet melkoista vuoritstorataa. Pahinta lienee kuitenkin se, että kun exäni oli kuitenkin rehellinen ja kerto avoimesti ja fiksusti tuntemuksistaan, sai se minut tuntemaan häntä kohtaa entistä lämpimämpiä tunteita. Tällaista tämä elämä nyt on. Eikait se auta kuin koittaa päästä elämässä etiäpäin. Ikävähän se meinaa välillä vain tulla.

      • askontyttö
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Sanoppa muuta. Ite miettinyt monta kertaa ihan samaa, että miten se rakkaus yhtäkkiä pysty loppumaan kuin seinään.

        Itellä tunteet menee todella rankkaa vuoristorataa tällä hetkellä. Välillä tuntuu, että olisin yli koko tilanteesta ja seuraavassa hetkessä tuntuu, että romahdan täysin ja ainoa asia mitä jaksaa tehdä, on maata vain sängyssä. Haluaisin kyllä pitää hänet vielä elämässäni, mutta mitä siitäkin tulee, kun itellä on vielä todella vahvat tunteet. Aikaa ja etäisyyttä pitäisi ottaa ja antaa. Kaksi viikkoa nyt erosta meillä ja tuntuu, että on kulunut ikuisuus siitä kun hänestä edellisen kerran kuulin tai näin. Tuntui kuin tämä olisi ollut uusi ensirakkaus tai jotain.

        Hankala yrittää päästä eteenpäin, kun ei edes urheilu maistu tällä hetkellä. Naisen kanssa olimme suunnitelleet kaikenlaista mm. kalliokiipeilyä, pyöräretkeä ja jotain pientä reissaamista. Yhdessä oli mukava olla ja tehdä kaikkea. Nyt se on kaikki poissa. On vaan niin helvetin paha olla. Ikävä painaa todella paljon.

        Itsekin mietin, että eteniköhän meillä juttu liian nopeasti tai, että etenikö ajatuksen tasolla asiat liian nopeasti. Muutamia kertoja juttelimme yhdessä asumisesta, mahdollisesta perheestä yms, mutta minun mielestä se oli enemmänkin sellaista harmitonta haaveilua, koska tiesimme, että se ei ole vielä pitkään aikaan mahdollista. Ehkä tässä olisi ollut yksi paikka kysyä ja varmistaa häneltä, että eihän hän vaan ajattele, että haluaisin sitä kaikkea jo nyt. Jälkeenpäinhän se on helppoa kaikkea miettiä ja ajatella. Pitäs tajuta silloin jo kun se tilanne on siinä käsillä.

        Aikasemmat suhteet kun päättyivät sitä pystyi jotenkin helpommin päästämään irti ja ajatella, että tämä nyt ei vain ollut se oikea ja että löytyy vielä joku toinen, jonka kanssa elää, mutta tämän tapauksen kanssa ei vaan pysty tuollaiseen ajatteluun. Jotenkin jäin häneen kiinni todella tiukasti.

        Rehellisesti sanottuna vaatii ihan äärimmäisiä ponnistuksia näin heikkoina hetkinä, etten ota yhteyttä häneen. Tätä heikkouttani en kieltämättä kehtaa hänelle paljastaa. Olisin varmaan melko säälittävä näky tai edes kuulla puhelimessa. Tiedän, naurettavaa ja käsittämätöntä toimintaa aikuiselta mieheltä. En olisi kuitenkaan ihan heti uskonut, että vielä näin myöhemmällä iällä pystyy rakastumaan ja kiintymään johonkuhun näin vahvasti.

        Voi kun vaan pääsisi takaisin muutaman viikon takaisiin hetkiin ja osaisi kysyä paremmin, että mikä hätänä, mikä mättää... Tai jos vain pystyisi päästämään kokonaan irti ja katsomaan eteenpäin.

        Joku mainitsi, että nuorille ottaa koville erot, ja vanhat turtuneita.
        Ei pidä paikkaansa. Oma suhteeni on ollut tämän kevään melkoista juu ei juttua.
        Haluaisin olla rakkaani kanssa yhdessä, mutta aina nähdessämme tuleekin jotain häikkää, kun mies menee ihan mykäksi. Nyt en enää itsekään pysty puhumaan, kun toinen ei enää halua edes kuunnella.
        Rankkaa olla samassa tilassa ja mies ei edes katso ohi kävellessään.
        Kuitenkin välillä jutellaan kesäsuunnitelmista, mutta sitten ihan henkilökohtaisista asioista ei puhuta, vaan alkaa mykkäkoulu.
        Ollaan sentään molemmat isovanhempi-ikäisiä.
        Yksin sitten itkeskelen kotosalla ikävääni.
        Siinäpä se on, miten päästää irti ja jatkaa elämäänsä.

      • On valittava

        Ei rakkaus voi loppua kuin seinään...Sitä ei koskaan oikeasti ollutkaan, jos se niin "loppui". Rakkaus on nimittäin vaikea laji. Se vaatii vastuullisuutta ja sitoutumista ja toisen huomioimista ja ja ja...Ja varsinkin aikuisen, kypsän ihmissuhteen.

        Olen seurustellut viime vuoden sitoutumiskammoisen ihmisen kanssa. Joka kuukausi hän suuttuu jostain ja lähtee menemään. Sitten hän tulee takaisin. Pyytää anteeksi, mutta mikään ei kuitenkaan muutu. Seuraavalla kerralla tilanne on aivan sama.

        Hänkin halusi muuttaa yhteen asumaan ja katselimme jo asuntojakin hänen aloitteestaan. Mutta siitäkään ei tullut mitään.

        Nyt hän on taas "katkolla". Soittelee kumminkin, että rakastaa minua. Ei kuulemma halua elää ilman minua. Mutta ei ilmeisesti voi elää minun kanssanikaan, vaikka olen mielestäni ollut joustava ja antanut hänelle vapauden.

        Suhteessa ei koskaan voi olla samaan aikaan sekä täysin vapaa että varattu. Ei voi olla vapaa poikamies ja samalla seurustella, vaikka moni varmaan haluaisi sellaista. On tehtävä valintoja, asetettava asioita tärkeysjärjestykseen.

        Tuntuu kamalalta, mutta minulla on sellainen tunne, että mies pitää jättää kasvamaan. Tosin hän on jo yli 50 -vuotias. Mutta näissä tapauksissa sillä ei taida olla merkitystä.

        Tsemppiä kaikille sydämensä särkeneille! Aina on mahdollista löytää myös onnellinen ihmissuhde. Joskus tie sinne kulkee kivikkojen kautta.

    • hupsjahei

      Kyllä se vaan voi..hänellähän voi olla jo uusi ihastus josta vaan et tiedä mitään..ja sit hän yrittää tota stressi-höpinällä saada sut vakuutettua että nyt pitää suhde lopettaa..ei kannata olla nykymaailmassa liian sinisilmäinen..mulla aikana an opiskeluaikoina vaikka asuimme eri paikkakunnilla miesystävä oli koko ajan tukena eikä olis tullu mieleenkään hyvää suhdetta pilalta liiallisella urahöpinällä..no meitä on moneen junaan..Kouluaikoina tota poikaystävien pettämistä näki pilvin pimein ja ne 17v kihlaukset purkautu useilta pareilta opiskelujen aikana..poissa näkyvistä-poissa mielestä..

    • nainen_36

      Kuullosti niin tutulta ap sun kirjoituksesi, menen ihan samoissa fiiliksissä...

      Meillä erosta reilu kuukausi mutta nähtiin vapun tienoilla viimeisen kerran... Heti eron tullessa mulle iski päälle joku vimma jatkaa elämää, varasin matkan, tein töitä hulluna, järjestin kaikkea, siivosin. Se oli silloin mun tapa jotenkin jatkaa elämää.

      Nyt kun toi on jäänyt taakse niin nyt on tullut se suru ja alakulo, mitä enemmän aurinko paistaa sitä surullisemmalta olonsa tuntee... Mietin jo juhannustakin, istun varmaan yksin kotona, piti olla mökillä porukalla mutta kuten sullakin ap, täälläkin päässä meni suunnitelmat uusiksi kesän suhteen ja se surettaa vietävästi.

      Olen vielä kaveripiirin ainoa sinkku ja muilla on tullut perheenlisäystä, on häitä, ostetaan asuntoja, ollaan mökillä, ei sitä edes halua näyttää pahaa oloaan muille kun he ovat niin onnellisia. Yksin tässä melkein käy tätä läpi, yhdelle ystävälle vähän alkanut avautumaan ettei tämä ero ollutkaan niin helppo.

      Onneksi mulla lapset jotka pitää arjessa ja elämässä kiinni, pakko nousta sängystä ja tehdä asioita .

      Mullakin mennyt muutamat lyhyemmät jutut niin että kärjistäen parissa päivässä on ihminen haihtunut päästä lähes pois ja en ole muutamaa kyyneltä enempää vuodattanut. Nyt olen itkenyt todella paljon ja irti päästäminen on todella vaikeata... Koin että olin yhdessä todellisen sielunkumppanin kanssa ja kun tässä on jo vuosia muutenki elellyt yksikseen ja nähnyt miten vaikeaa on löytää ihmistä kenen kanssa on samoilla aalloilla niin sellaisesta olisi halunnut pitää kovaa kiinni...

      Kysyin että onko joku toinen, mutta ainakin toinen kovasti vakuutteli että ei ole ja haluan nyt elää siinä uskossa koska tiedän sellaisia asioita mitä en viitsi tänne kirjoittaa ja tavallaan ymmärrän tämän "panikoinnin" miehen puolelta.

      Irti päästäminen olisi helpompaa jos toinen olisi kusipää, tehnyt jotain kamalaa, mutta kun toinen ollut niin mukava loppuun asti... Ja kun viimeisiä sanoja on ollut, kyllä me vielä ehditään muuttaa yhteen ja näin...
      Sitten toisaalta viimeisessä tapaamisessa sanoi että kyllä kunnollisia hyviä miehiä on vielä, sä löydät sellainen ja olet ansainnut onnen. Tuntui pahalta että toinen suorastaan seuraavassa lauseessa työntää mua toisen syliin, onko se sitä että hänen syyllisyytensä helpottuu kun näkisi että olen toisen kanssa onnellinen kun hän loukkasi kovaa...

      Kovasti sulle ap voimia ja jaksamista, päivä kerrallaan, ei tässä muuta voi, joskus se helpottaa vaikkei se nyt lohduta...

    • th

      Katso asiaa rehellisesti. Kaikki selitykset ja syyt miksi toinen haluaa lopettaa sutheen, ovat aina vaan selittelyä. Todellinen syy lopettaa suhde on se, ettei välitä niin paljon että haluaisi jatkaa. Se on aina se todellinen syy, sitä ei vaan sanota suoraan vaan keksitään tekosyitä. Se on tapana. On itsellekkin kivampi sanoa että nyt ei vaan kerkee...

      • Voiko korjata?

        Höpö-höpö. Sinun mielestäsikö pitäisi kestää mitä vaan, jos rakastaa? Sellainen suhde on sairas.

        Toimivassa suhteessa molemmat saavat ja antavat.

        Toi on kyllä totta, että on helpompaa sanoa ettei ehdi seurustelemaan, tai vain väittää että haluaa seurustella mutta ei ole koskaan aikaa. Tuo on vastuun pakoilua.

        Toi ei kuitenkaan ole helpompaa sille, joka olisi halunnut jatkaa seurustelua ja ihmettelee miksi suhdetta ei saa millään toimimaan. Olisi ollut reilumpaa kertoa, ettei suhde tunnu enää hyvältä. Silloin ei toisenkaan tarvitsisi turhaan yrittää saada suhdetta parannettua.

    • helmijollekkin

      Täälläkin meinaa kohta järki lähteä.. olen nainen ja ikää 38v. Kävin kipeän avioeron viisivuotta sitten ja lapseni kanssa ollaan oltu kahden senjälkeen.. kunnes 8 kuukautta sitten tapasin miehen joka tosiaan kolahti. Hän myös eronnut ja etäiskä, parivuotta minua vanhempi. Hän tosin oli ollut sinkkuna jo 8 vuotta. Oltiin sitten ihan lovena ja ah, tuntui että sielunkumppani löytyi viimeinkin.. hän ehdotti että muutetaan yhteen, minä onnessani suostuin ja laitettiin omat asuntomme myyntiin. Kunnes kuukausi sitten sain tekstiviestin keskenpäivän että tää onkin nyt loppu. Aamulla vielä suukolteltiin ja toivoteltiin hyvää työpäivää toisillemme. Tuo ihminen muuttui yhdessä päivässä joksikin muuksi, ja minusta tuli syntipukki. Hän tunnusti ettei koskaan ole luottanut minuun, ja että todellisuudessa olen hänen mielestään ilkeä ihminen. Ja jos ihan oikeasti olisinkin ollut ilkeä tai epäluotettava niin joo, ymmärrän.. mutta kun en ole ollut. Olen jopa liian kiltti ihminen, ja avoin kuin mikä.. tässä nyt sitten on painittu että tolpilleen pääsee. Lähipiiri on ollut tukena ja saanut minut vihdoin edes vähän antamaan armoa itselleni, olen syyllistänyt itseäni tosi rankasti, että minun olisi pitänyt tehdä tuo ja tuo toisin jne.. mutta siis, jos toinen ei halua olla sinun kanssasi, niin ei sille mitään voi. Täytyy vaan antaa mennä, yksipuolista rakkautta ei ole. Kaipa sen itsekkin huomaa että ei se rakkautta ollutkaan kun aikaa menee, ja ei voi tehdä enempää tai muuksi ihmiseksi muuttua. Aika parantaa.. sanotaan.. ihan hajalla ollaan täälläkin, ja suru ja ikävä meinaa tehdä hulluksi, mutta meitä on monta samassa jamassa ja kyllä tästä selvitään.

      • samaa kokenut

        Tähän on vaan sanottava ettei tuo ole normaalia ihmisen toimintaa.Jos toisen vain jättää,niin kyllä joku häiriö jossain täytyy olla.Olisiko henkisessä hyvinvoinnissa jotakin?Lueppas terveyspalstalta (henkinen hyvinvointi,mielenterveys) näistä,voit huomata jotakin yhtäläisyyksiä. Tiedän että on vaikea käsittää näitä asioita, mutta jokin selitys tuollekin löytyy.Voimia sinulle!!

      • end of love

        Tuo kuulostaa hyvin tutulta tarinalta, oma exystävämieheni jätti minut ensiksi tekstiviestillä, joka oli kylmä toteamus vain. Palasimme yhteen hänen pyynnöstään, jonka jälkeen toinen jättäminen tapahtui sähköpostitse, jonka jälkeen vieläkin palasimme yhteen. Sitten puhelimitse jättäminen ja vielä ihan selkeästi suoraan silmiin katsoenkin jättäminen. En edes muista kuinka monta kertaa näitä jättämisiä tapahtuikaan. Ja aina oli syy minussa, vaikka minä poloinen yritin olla enemmän kuin kynnysmatto. Mutta viimeisen eron jälkeen ymmärsin mistä oli kysymys, olin suhteessa narsistin kanssa joka oli täysin manipuloinut minut omaan harhaiseen maailmaansa, jossa ei ole oikeita tunteita. Viimeisen eron jälkeen hän löysi heti uuden naisen rinnalleen, se siitä suuresta rakkaudesta ja kuinka rakkaus voi loppua kuin seinään. Itse en ole toipunut vieläkään, vaikka järki sanoo ettei suhde ollut totta ollenkaan, tunne ei ymmärrä. Yritän rakentaa itseäni kasaan, en nuku, väliin tulee valtavia ahdistuskohtauksia ja elämä tuntuu välillä täysin mahdottomalle. Exälläni elämä hymyilee, hänellä ei ole mitään tunteita. Mitään erokeskustelua ei ole käyty, sanaakaan ei ole vaihdettu sen jälkeen kun hän sanoi, että tämä on tässä. Rakkaus loppui kuin seinään, ei mitään logiikkaa, aamulla suudeltiin ja rakasteltiin ja iltapäivällä suhteella ei ollut mitään jatkoa.......Normaalista suhteesta eroaminen on kuitenkin normaalia verrattuna narsissista eroamiseen.

    • siipi maassa

      Täällä myös eräs samoja kokenut.4 vuotta meni ja yhtäkkiä toinen sanoi itsensä irti suhteesta.Olen ihan sekaisin tästä tilanteesta,syyllistän itseäni kaikesta.Välillä järki sanoo,etten tietenkään voi ketään pakottaa,ja sitten iskee epätoivo,ikävä,pelko ja kakkea sekaisin.Joku sanoi ettei saisi ottaa yhteyksiä,minä kyllä otin ja otan välillä. Kamalaa kidutusta toiselle kun ei puhuta eikä saa selvää selitystä miksi asiat menee näin.Mietin olenko läheisriippuvainen kun olen näin pois tolaltani?Mutta jos toinen rakastaa niin eihän tunteitaan voi tosta vaan poikkasta ja siirtää jonnekin muualle,olemme tietenkin kaikki erilaisia näissäkin asioissa.Toivon vaan että tämä paha uni menisi ohi,ja tapahtuisi jokin ihme.Vaikeaa....

    • ccffffd

      Minusta kuulostaa siltä, että se haluaa että sinä pidät kiinni ja sanot ehdottomasti että ei erota! Testaa, päästätkö menemään vai et.
      Naiset ei aina tiedä mitä ne oikein haluaa ja silloin miehen täytyy olla päättäväinen ja pitää kiinni ja tehdä selväksi mitä haluaa - sut! Nainen koettelee näin, haluaako mies hänet todella vai ei.
      Itsellä on vastaavaa tullut masennuksen ja huonon itsetunnon hetkillä. Että "minä tästä feidaan, parempi sulla on ilman mua!" Silloin oikeasti toivoo, että mies pitää kiinni ja vakuuttaa rakastavansa eikä suostu päästämään mua pois!
      Pidä kiinni hänestä! Ties vaikka siellä se nyt itkeskelee masentuneena.

    • Voiko korjata

      Koulut loppuvat. Joko olet kysellyt kuulumisia? Alkoiko helpottaa, ymmärsitkö mistä oli kyse?

      Olis kiva kuulla kuinka homma jatkuu :)

      • MitäMissäMilloinTä?

        Hei,

        Itse asiassa hän itse otti yhteyttä tuossa muutamia päivä sitten. Se juttelu ei suoraan ihan hirveänä valaissut tilannetta, mutta ehkä se on jo jotain positiivista, että nainen itse otti yhteyttä.

        Juttelimme pari tuntia. Niitä näitä elokuvasta, jonka hän oli juuri katsonut yms. Kyselin myös hänen opinnoistaan ja niistä hän oli todella epävarma ja jotenkin epäuskoinen niiden suhteen. Tästäpä ajattelin, että ehkä ne opinnot stressaavat häntä edelleen. Hänellä kun on menossa eräänlainen suuntautumisvaihe, jossa vähäisten opiskelupaikkojen takia pitää karsia hakijoita. Kilpailu on siellä kovaa. Yritin silloin yli kuukausi sitten kovasti kannustaa häntä ja valaa uskoa hänen tekemiseensä, mutta sitten mietin, että olisiko se kannustaminen voinut vain jopa pahentaa tilannetta ja aiheuttaa hänelle lisää paineita. Tiiä häntä.

        Yritin hieman kysellä häneltä mahdollisesta varasuunnitelmasta, jos hän tuo kuvio ei sattuisikaan toimimaan ja hän sanoi, ettei ole oikeen edes miettiny toista vaihtoehtoa. Jotain pientä, mutta ei mitään selkeää suunnitelmaa.

        Siitäpäs se keskutelu sitten hiljaleen jotenkin tyrehtyi. Hänen keskittyminen herpaantui keskustelusta, kun hän paneutui jälleen viimisen työn tekemiseen. Hetken aikaa keskustelu oli hieman yksipuolista: minä puhuin ja kyselin ja hän vastasi lyhyesti ja poissaolevasti, jos vastasi.

        Koulut hänellä loppunee tässä viikon, viimeistän kahden viikon päästä, joten aattelin olla vielä tässä pari viikkoa hissukseen ennen kuin isommin alan mitään siihen suntaan tekemään.

        Toivottavasti tämä tästä vielä voitoksi kääntyy, vaikka välillä epäilyttää kovasti. Itse rakastan häntä yhä todella paljon ja kyllähän se välillä on hankalaa, kun toivoisi asioiden olevan niinkuin ennen ja että pystyisi olemaan niinkuin aikaisemmin. Mutta tuon keskustelunkin aikana tuli sellainen tunne, että ehkä hänen tunteet on laimenneet liikaa. Juttelusta puuttui sellainen jokin kipinä. Kovasti toivon, että se sieltä jostain vielä löytyisi. Kaikista viime aikojen hankaluuksista huolimatta, en todellakaan häntä haluaisi menettää.

        Toivotaan parasta.

      • Sille´n
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Hei,

        Itse asiassa hän itse otti yhteyttä tuossa muutamia päivä sitten. Se juttelu ei suoraan ihan hirveänä valaissut tilannetta, mutta ehkä se on jo jotain positiivista, että nainen itse otti yhteyttä.

        Juttelimme pari tuntia. Niitä näitä elokuvasta, jonka hän oli juuri katsonut yms. Kyselin myös hänen opinnoistaan ja niistä hän oli todella epävarma ja jotenkin epäuskoinen niiden suhteen. Tästäpä ajattelin, että ehkä ne opinnot stressaavat häntä edelleen. Hänellä kun on menossa eräänlainen suuntautumisvaihe, jossa vähäisten opiskelupaikkojen takia pitää karsia hakijoita. Kilpailu on siellä kovaa. Yritin silloin yli kuukausi sitten kovasti kannustaa häntä ja valaa uskoa hänen tekemiseensä, mutta sitten mietin, että olisiko se kannustaminen voinut vain jopa pahentaa tilannetta ja aiheuttaa hänelle lisää paineita. Tiiä häntä.

        Yritin hieman kysellä häneltä mahdollisesta varasuunnitelmasta, jos hän tuo kuvio ei sattuisikaan toimimaan ja hän sanoi, ettei ole oikeen edes miettiny toista vaihtoehtoa. Jotain pientä, mutta ei mitään selkeää suunnitelmaa.

        Siitäpäs se keskutelu sitten hiljaleen jotenkin tyrehtyi. Hänen keskittyminen herpaantui keskustelusta, kun hän paneutui jälleen viimisen työn tekemiseen. Hetken aikaa keskustelu oli hieman yksipuolista: minä puhuin ja kyselin ja hän vastasi lyhyesti ja poissaolevasti, jos vastasi.

        Koulut hänellä loppunee tässä viikon, viimeistän kahden viikon päästä, joten aattelin olla vielä tässä pari viikkoa hissukseen ennen kuin isommin alan mitään siihen suntaan tekemään.

        Toivottavasti tämä tästä vielä voitoksi kääntyy, vaikka välillä epäilyttää kovasti. Itse rakastan häntä yhä todella paljon ja kyllähän se välillä on hankalaa, kun toivoisi asioiden olevan niinkuin ennen ja että pystyisi olemaan niinkuin aikaisemmin. Mutta tuon keskustelunkin aikana tuli sellainen tunne, että ehkä hänen tunteet on laimenneet liikaa. Juttelusta puuttui sellainen jokin kipinä. Kovasti toivon, että se sieltä jostain vielä löytyisi. Kaikista viime aikojen hankaluuksista huolimatta, en todellakaan häntä haluaisi menettää.

        Toivotaan parasta.

        Et haluaisi MENETTÄÄ häntä? Ei ihmisiä omisteta eikä siis myöskään menetetä.
        Kun et ole vielä tätä elämän perusasiaa oppinut, ei ihme, että sinulla on ongelmia.
        Totuus on, että rakkaus on ikuista, kohteet vain vaihtuvat. Yhden jälkeen tulee toinen, toisen jälkeen kolmas.... vain typerys tarrautuu kiinni sellaiseen, mikä ei kuitenkaan pysy... elämä on liikettä.

      • SuperJohn
        Sille´n kirjoitti:

        Et haluaisi MENETTÄÄ häntä? Ei ihmisiä omisteta eikä siis myöskään menetetä.
        Kun et ole vielä tätä elämän perusasiaa oppinut, ei ihme, että sinulla on ongelmia.
        Totuus on, että rakkaus on ikuista, kohteet vain vaihtuvat. Yhden jälkeen tulee toinen, toisen jälkeen kolmas.... vain typerys tarrautuu kiinni sellaiseen, mikä ei kuitenkaan pysy... elämä on liikettä.

        Mua henkilökohtaisesti vituttaa kun aina sanotaan "kyllä maailmassa naisia on".
        Joo on, mutta ei ole kuin se yksi tietty nainen.

        Entäpä jos sinäkin tykkäät katsoa vaikka jalkapallloa ja eräänä päivänä sen pelaaminen lopetetaan. Sitten kaverisi tokaisee "no, onhan niitä muitakin urheilulajeja, seuraa vaikka pingpongia". Ei taida olla sama asia kuin sen jalkapallon seuraaminen.

      • ei silleee
        Sille´n kirjoitti:

        Et haluaisi MENETTÄÄ häntä? Ei ihmisiä omisteta eikä siis myöskään menetetä.
        Kun et ole vielä tätä elämän perusasiaa oppinut, ei ihme, että sinulla on ongelmia.
        Totuus on, että rakkaus on ikuista, kohteet vain vaihtuvat. Yhden jälkeen tulee toinen, toisen jälkeen kolmas.... vain typerys tarrautuu kiinni sellaiseen, mikä ei kuitenkaan pysy... elämä on liikettä.

        Hyvä "Sille´n" onnea sinulle elämässä, mutta sinulla on vielä paljon oppimista : /

      • je
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Hei,

        Itse asiassa hän itse otti yhteyttä tuossa muutamia päivä sitten. Se juttelu ei suoraan ihan hirveänä valaissut tilannetta, mutta ehkä se on jo jotain positiivista, että nainen itse otti yhteyttä.

        Juttelimme pari tuntia. Niitä näitä elokuvasta, jonka hän oli juuri katsonut yms. Kyselin myös hänen opinnoistaan ja niistä hän oli todella epävarma ja jotenkin epäuskoinen niiden suhteen. Tästäpä ajattelin, että ehkä ne opinnot stressaavat häntä edelleen. Hänellä kun on menossa eräänlainen suuntautumisvaihe, jossa vähäisten opiskelupaikkojen takia pitää karsia hakijoita. Kilpailu on siellä kovaa. Yritin silloin yli kuukausi sitten kovasti kannustaa häntä ja valaa uskoa hänen tekemiseensä, mutta sitten mietin, että olisiko se kannustaminen voinut vain jopa pahentaa tilannetta ja aiheuttaa hänelle lisää paineita. Tiiä häntä.

        Yritin hieman kysellä häneltä mahdollisesta varasuunnitelmasta, jos hän tuo kuvio ei sattuisikaan toimimaan ja hän sanoi, ettei ole oikeen edes miettiny toista vaihtoehtoa. Jotain pientä, mutta ei mitään selkeää suunnitelmaa.

        Siitäpäs se keskutelu sitten hiljaleen jotenkin tyrehtyi. Hänen keskittyminen herpaantui keskustelusta, kun hän paneutui jälleen viimisen työn tekemiseen. Hetken aikaa keskustelu oli hieman yksipuolista: minä puhuin ja kyselin ja hän vastasi lyhyesti ja poissaolevasti, jos vastasi.

        Koulut hänellä loppunee tässä viikon, viimeistän kahden viikon päästä, joten aattelin olla vielä tässä pari viikkoa hissukseen ennen kuin isommin alan mitään siihen suntaan tekemään.

        Toivottavasti tämä tästä vielä voitoksi kääntyy, vaikka välillä epäilyttää kovasti. Itse rakastan häntä yhä todella paljon ja kyllähän se välillä on hankalaa, kun toivoisi asioiden olevan niinkuin ennen ja että pystyisi olemaan niinkuin aikaisemmin. Mutta tuon keskustelunkin aikana tuli sellainen tunne, että ehkä hänen tunteet on laimenneet liikaa. Juttelusta puuttui sellainen jokin kipinä. Kovasti toivon, että se sieltä jostain vielä löytyisi. Kaikista viime aikojen hankaluuksista huolimatta, en todellakaan häntä haluaisi menettää.

        Toivotaan parasta.

        Aloittajalle: mä luulen et se tyttö halus oikeesti tietää mitä sulle kuuluu, hyvää kannattaa odottaa, vaikeetahan se on ..tiiä kokemuksesta, mut ehkä jotakin tapahtuu ..toivotaan : )

      • Aika rakastaa
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Hei,

        Itse asiassa hän itse otti yhteyttä tuossa muutamia päivä sitten. Se juttelu ei suoraan ihan hirveänä valaissut tilannetta, mutta ehkä se on jo jotain positiivista, että nainen itse otti yhteyttä.

        Juttelimme pari tuntia. Niitä näitä elokuvasta, jonka hän oli juuri katsonut yms. Kyselin myös hänen opinnoistaan ja niistä hän oli todella epävarma ja jotenkin epäuskoinen niiden suhteen. Tästäpä ajattelin, että ehkä ne opinnot stressaavat häntä edelleen. Hänellä kun on menossa eräänlainen suuntautumisvaihe, jossa vähäisten opiskelupaikkojen takia pitää karsia hakijoita. Kilpailu on siellä kovaa. Yritin silloin yli kuukausi sitten kovasti kannustaa häntä ja valaa uskoa hänen tekemiseensä, mutta sitten mietin, että olisiko se kannustaminen voinut vain jopa pahentaa tilannetta ja aiheuttaa hänelle lisää paineita. Tiiä häntä.

        Yritin hieman kysellä häneltä mahdollisesta varasuunnitelmasta, jos hän tuo kuvio ei sattuisikaan toimimaan ja hän sanoi, ettei ole oikeen edes miettiny toista vaihtoehtoa. Jotain pientä, mutta ei mitään selkeää suunnitelmaa.

        Siitäpäs se keskutelu sitten hiljaleen jotenkin tyrehtyi. Hänen keskittyminen herpaantui keskustelusta, kun hän paneutui jälleen viimisen työn tekemiseen. Hetken aikaa keskustelu oli hieman yksipuolista: minä puhuin ja kyselin ja hän vastasi lyhyesti ja poissaolevasti, jos vastasi.

        Koulut hänellä loppunee tässä viikon, viimeistän kahden viikon päästä, joten aattelin olla vielä tässä pari viikkoa hissukseen ennen kuin isommin alan mitään siihen suntaan tekemään.

        Toivottavasti tämä tästä vielä voitoksi kääntyy, vaikka välillä epäilyttää kovasti. Itse rakastan häntä yhä todella paljon ja kyllähän se välillä on hankalaa, kun toivoisi asioiden olevan niinkuin ennen ja että pystyisi olemaan niinkuin aikaisemmin. Mutta tuon keskustelunkin aikana tuli sellainen tunne, että ehkä hänen tunteet on laimenneet liikaa. Juttelusta puuttui sellainen jokin kipinä. Kovasti toivon, että se sieltä jostain vielä löytyisi. Kaikista viime aikojen hankaluuksista huolimatta, en todellakaan häntä haluaisi menettää.

        Toivotaan parasta.

        Olen eronnut exästäni jo kolme kertaa. Tää viimeisin nyt taitas olla pysyvä. Eron ja yhteenpaluun jälkeen suhde ei ole enää entisellään, molemmat jaksaa vähän aikaa tsempata ja aluks menee hyvin, mut ei ne alkuperäset ongelmat taustalta mihinkään poistu. Mäkin toisen eron jälkeen suunnittelin vaikka mitä juonia ja laadin aikataulua yhteydenotolle ja suhde alko uudelleen, hän pyysi mua palaamaan. En kuitenkaan koko aikana uskonut suhteen onnelliseen tulevaisuuteen, vaikka olisin toki sitä halunnut. Viimeisin ero tuli hänen aloitteestaan ja totesimme yhdessä sen olevan oikea ratkaisu. Kovasti tekisi mieli vieläkin ottaa yhteyttä ja ehdottaa, että yritetään vielä yhden kerran, mutta toisaalta pitää myös nähdä millon on aika luovuttaa. Luulen, että olen jopa saattanut alkaa rakentaa hänestä mielessäni jotain haavekuvaa, kuvitella miten ihana meidän suhde olisi, jos se vielä jatkuisi.
        Ja tuohon kommenttiin, että onhan muitakin naisia. Entäs jos joku vannoutunut fani innostuukin pingpongista niin paljon, ettei enää ymmärrä, mitä aikanaan näki jalkapallossa? Mulle kävi näin nuoruudenrakkauteni kanssa, edellisen kerran oltiin yhteydessä 3 vuotta sit ja nyt hän maanantaina soitti ja ihmettelin kovasti itsekseni, mitä olen joskus hänessä nähnyt.

      • öh joo
        SuperJohn kirjoitti:

        Mua henkilökohtaisesti vituttaa kun aina sanotaan "kyllä maailmassa naisia on".
        Joo on, mutta ei ole kuin se yksi tietty nainen.

        Entäpä jos sinäkin tykkäät katsoa vaikka jalkapallloa ja eräänä päivänä sen pelaaminen lopetetaan. Sitten kaverisi tokaisee "no, onhan niitä muitakin urheilulajeja, seuraa vaikka pingpongia". Ei taida olla sama asia kuin sen jalkapallon seuraaminen.

        No perskule ponping pingpong onkin aika mielenkiintoinen laji katsotaampas :)

      • Voiko korjata?
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Hei,

        Itse asiassa hän itse otti yhteyttä tuossa muutamia päivä sitten. Se juttelu ei suoraan ihan hirveänä valaissut tilannetta, mutta ehkä se on jo jotain positiivista, että nainen itse otti yhteyttä.

        Juttelimme pari tuntia. Niitä näitä elokuvasta, jonka hän oli juuri katsonut yms. Kyselin myös hänen opinnoistaan ja niistä hän oli todella epävarma ja jotenkin epäuskoinen niiden suhteen. Tästäpä ajattelin, että ehkä ne opinnot stressaavat häntä edelleen. Hänellä kun on menossa eräänlainen suuntautumisvaihe, jossa vähäisten opiskelupaikkojen takia pitää karsia hakijoita. Kilpailu on siellä kovaa. Yritin silloin yli kuukausi sitten kovasti kannustaa häntä ja valaa uskoa hänen tekemiseensä, mutta sitten mietin, että olisiko se kannustaminen voinut vain jopa pahentaa tilannetta ja aiheuttaa hänelle lisää paineita. Tiiä häntä.

        Yritin hieman kysellä häneltä mahdollisesta varasuunnitelmasta, jos hän tuo kuvio ei sattuisikaan toimimaan ja hän sanoi, ettei ole oikeen edes miettiny toista vaihtoehtoa. Jotain pientä, mutta ei mitään selkeää suunnitelmaa.

        Siitäpäs se keskutelu sitten hiljaleen jotenkin tyrehtyi. Hänen keskittyminen herpaantui keskustelusta, kun hän paneutui jälleen viimisen työn tekemiseen. Hetken aikaa keskustelu oli hieman yksipuolista: minä puhuin ja kyselin ja hän vastasi lyhyesti ja poissaolevasti, jos vastasi.

        Koulut hänellä loppunee tässä viikon, viimeistän kahden viikon päästä, joten aattelin olla vielä tässä pari viikkoa hissukseen ennen kuin isommin alan mitään siihen suntaan tekemään.

        Toivottavasti tämä tästä vielä voitoksi kääntyy, vaikka välillä epäilyttää kovasti. Itse rakastan häntä yhä todella paljon ja kyllähän se välillä on hankalaa, kun toivoisi asioiden olevan niinkuin ennen ja että pystyisi olemaan niinkuin aikaisemmin. Mutta tuon keskustelunkin aikana tuli sellainen tunne, että ehkä hänen tunteet on laimenneet liikaa. Juttelusta puuttui sellainen jokin kipinä. Kovasti toivon, että se sieltä jostain vielä löytyisi. Kaikista viime aikojen hankaluuksista huolimatta, en todellakaan häntä haluaisi menettää.

        Toivotaan parasta.

        Hei!

        Älä nyt suutu, mutta mulle tuli tuosta kirjotuksestasi sellainen kuva, että kontrolloit naisen tekemisiä. Kyselit varasuunnitelmasta, jolloin sait toisen taas ahdistumaan. Sinä puhuit ja kyselit, toinen vastaili lyhyesti... Minusta tuo kertoo sen, että sinä et oikeasti kuuntele, vaan yrität ohjailla.

        Ehkäpä sun kannustamisessakin on ollut ahdistava pohja? Tukeminen on eri asia kuin ohjailu ja kannustaminen. Jos vaan kannustaa, on sokea toisen nyansseille. Pitää tukea, silloin huomaa kun suunta vaihtuu ja voi jatkaa tukemista toiseen suuntaan.

        En tiedä ymmärsitkö kannustamisen ja tukemisen eron?

        Voin olla väärässäkin. Kerroin vain mikä tuosta tuli minulle päällimmäisenä mieleen - alkoi ahdistamaan!

        Toivottavasti saatte ihan oikeasti juteltua tärkeistä asioista sitten parin viikon päästä.

      • MitäMissäMilloinTä?
        Voiko korjata? kirjoitti:

        Hei!

        Älä nyt suutu, mutta mulle tuli tuosta kirjotuksestasi sellainen kuva, että kontrolloit naisen tekemisiä. Kyselit varasuunnitelmasta, jolloin sait toisen taas ahdistumaan. Sinä puhuit ja kyselit, toinen vastaili lyhyesti... Minusta tuo kertoo sen, että sinä et oikeasti kuuntele, vaan yrität ohjailla.

        Ehkäpä sun kannustamisessakin on ollut ahdistava pohja? Tukeminen on eri asia kuin ohjailu ja kannustaminen. Jos vaan kannustaa, on sokea toisen nyansseille. Pitää tukea, silloin huomaa kun suunta vaihtuu ja voi jatkaa tukemista toiseen suuntaan.

        En tiedä ymmärsitkö kannustamisen ja tukemisen eron?

        Voin olla väärässäkin. Kerroin vain mikä tuosta tuli minulle päällimmäisenä mieleen - alkoi ahdistamaan!

        Toivottavasti saatte ihan oikeasti juteltua tärkeistä asioista sitten parin viikon päästä.

        Hei,

        En minä tästä suutu, mutta en oikein ymmärrä, että miten voin kuunnella, jos toinen ei hirveästi sano mitään? En minä kysellyt sen takia, että voisin ohjailla häntä johonkin. Yritin keskustella hänen kanssaan ja kysellä häneltä kuulumisia. Tuntui, että jos olisin ollut itsekäs jos olisin vain omista asioistani puhunut. En minä häneltä koskaan vaatimalla vaatinut mitään taikka halunnut hänen tekevän tai olevan jotain. Rakastin häntä sellaisena kuin hän oli.

        Tuo juttelu jonka kävimme alkoi hänen aloitteestaan ja hän kyseli kuulumisiani. Toki minä kysyin myös hänen kuulumisiaan. En tiedä sitten, olisiko juttelun pitänyt antaa tyrehtyä niiden kuulumisien vaihtoon vai yrittää jotenkin jatkaa sitä niinkuin sitten tein. Ehkä kaipasin/kaipaan liikaa niitä keskusteluhetkiä, joita meillä oli silloin aikoinaan ja yritin sitten jotenkin saada aikaan samanlaista tilannetta.

        Keskustelu kuitenkin loppui siihen, että huomasin hänen olevan jälleen etäinen ja ajattelin, että en sano itsekään mitään, jotta hän saisi hänkin voisi sanoa jotain. Kun en sanonut mitään niin ei hänkään mitään sanonut. Ei muuta kuin heipat ja se oli siinä.

        En minä tuostakaan nyt oikein ymmärrä, että mitä tuosta pitäisi ajatella. Kai sitä ei vain kiinnosta enää ja ei oikein tiedä mitä haluaa. Jotenkin oon vain niin väsynyt koko tilanteeseen. Välitän ja rakastan edelleen, mutta ei tätä jotenkin vain jaksa enää, kun ei saa takaisin mitään.

      • tuntuu tutulta
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Hei,

        En minä tästä suutu, mutta en oikein ymmärrä, että miten voin kuunnella, jos toinen ei hirveästi sano mitään? En minä kysellyt sen takia, että voisin ohjailla häntä johonkin. Yritin keskustella hänen kanssaan ja kysellä häneltä kuulumisia. Tuntui, että jos olisin ollut itsekäs jos olisin vain omista asioistani puhunut. En minä häneltä koskaan vaatimalla vaatinut mitään taikka halunnut hänen tekevän tai olevan jotain. Rakastin häntä sellaisena kuin hän oli.

        Tuo juttelu jonka kävimme alkoi hänen aloitteestaan ja hän kyseli kuulumisiani. Toki minä kysyin myös hänen kuulumisiaan. En tiedä sitten, olisiko juttelun pitänyt antaa tyrehtyä niiden kuulumisien vaihtoon vai yrittää jotenkin jatkaa sitä niinkuin sitten tein. Ehkä kaipasin/kaipaan liikaa niitä keskusteluhetkiä, joita meillä oli silloin aikoinaan ja yritin sitten jotenkin saada aikaan samanlaista tilannetta.

        Keskustelu kuitenkin loppui siihen, että huomasin hänen olevan jälleen etäinen ja ajattelin, että en sano itsekään mitään, jotta hän saisi hänkin voisi sanoa jotain. Kun en sanonut mitään niin ei hänkään mitään sanonut. Ei muuta kuin heipat ja se oli siinä.

        En minä tuostakaan nyt oikein ymmärrä, että mitä tuosta pitäisi ajatella. Kai sitä ei vain kiinnosta enää ja ei oikein tiedä mitä haluaa. Jotenkin oon vain niin väsynyt koko tilanteeseen. Välitän ja rakastan edelleen, mutta ei tätä jotenkin vain jaksa enää, kun ei saa takaisin mitään.

        Tyttö tais huomata hyvin nopeasti ettei mikään ole muuttunut.

    • Saman kokenut

      Menetetty tapaus. Naisia ei edes kannata yrittää ymmärtää. Ero on ero. Valitettavasti. Unohda koko nainen, vaikka se on helvetin vaikeaa niin poista numero, poista kaikki yhteystiedot. Sinnittele! Jos pystyisit nyt olemaan vaikka pari viikkoa pitämättä MITÄÄN yhteyttä niin kyllä naisesi siinä ajassa takasin tulee. Jos ei tule siinä ajassa takaisin niin ei tule ollenkaan.

      Puhun nyt ihan kokemuksesta....Kun minullekin on kauniisti puheltu että "pidetään pieni tauko..." noo se tauko oli ikuinen. ÄLÄ USKO mitä naiset sanoo. Olet selkeästi hieno mies.

      PYSY LUJANA! ÄLÄ ANNA PERIKSI! ET OTA MITÄÄN yhteyttä. ET MITÄÄN!

    • dumpaamokomaeukko

      Haluatko kuulla totuuden?


      Naises opiskelee säkenöivää uraa etkä sinä oikeen sovi siihen kuvioon jostakin syystä. Eli, suoraan sanottuna vaikuttaa sitlä, että tyttöystävälläsi alkaa kusi noustaa päähän ja kuvittelee tulevaisuuden seurapiirit aivan erilaiseksi (eri kastia). Tuota on nähty ennenkin, kyse on itsekkyydestä jossa kaikki tarpeen dumpataan sivuun, kuten opiskeluajan poikakaverit.

      Voi vielä olla, että on jo samoista piireistä löytänyt sopivamman ehdokkaan.

      • bfdgfdbgd

        Olen täysin samaa mieltä.

        Nainen on jo suunnitellut oman elämänsä, ja kun päästään piireihin, niin se vanha, siihen asti ihan ookoo-tasoinen mies jää pois ja tilalle aletaan etsimään muita suuripalkkaisia ja pitkälle opiskelleita työnarkomaaneja ja uraohjuksia joilla on varaa ja yhteyksiä.

        Suhteita on karkeasti rajoitettuna kolmenlaisia. On oma perhe, eli siskot, veljet, vanhemmat. Sitten on omat ystävät. Ja sitten on omat rakkaat, kuten lapset ja kumppani.

        Omaan perheeseen aletaan pitää lapsuuden jälkeen väliä koska he eivät muuta ja ala tekemään uraa enää.

        Ystävät ovat tukiverkko jonka jäsenet vaihtuvat aina elämäntilanteen mukaan. Peruskoulussa oli eri ystävät kuin työelämässä ja opiskeluissa.

        Mutta kuka kuvittelee että kun äiskällä tai iskällä tulee uralla paljon vastuuta, että hän yks kaks yllättäen päättää jättää lapsensa kuukaudeksi, selittää heille että ero on paras ratkaisu ja soittelee sitten kuukauden päästä kysyäkseen kuulumisia ja puhelun loppupuolella ei juttelu enää kiinnostakaan ja hiljalleen puhelu hiipuu.

        Omia lapsia rakastetaan ihan samalla tavalla kuin omaa elämänkumppaniakin. Oma elämä sovitetaan siihen ja kumppani tukee sitä. Ei siitä erota jos toista rakastaa, koska mikään ei ole rakastuneelle ihmiselle tärkeämpää ja hyödyllisempää kuin kumppani joka rakastaa ja jota rakastetaan. Se on se turva jonka luona saa unohtaa työelämän haasteet. Ja ellei unohtaa, niin ainakin kysyä neuvoja asioiden järjestämiseen.

    • -nyppii-

      näitä sattuu...itsellä on juuri tilanne päällä et nainen halusi omaa tilaa ja aikaa suhteesta koska oli "pää tyhjä" ei ollut varma haluaako olla parisuhteessa kenenkään kanssa.no mä annoin hänelle tilaa etten painostanut ym niin kappas vaan eipä mennyt kauaa niin oli uus orhi kierroksessa...ja mulle hetkeä aiemmin vannottiin ettei etsi vakavaa,eikä vähemmän vakavaa eikä edes panoseuraa...siinä meni kymmen vuotinen suhde ja yhteinen lapsi ja yhteyttä ei saa pidettyä koska nainen ei vastaa viesteihin tai mihinkään yhteyden ottoihin...väkivaltaa yms meidän suhteessa ei ole ollut ikinä,rakkautta,haleja,suukkosia yms muistin kyllä antaa..
      vähän on sellainen olo et MITÄ HELVETTIÄ!!?? tuli akasta näköjään mykkä

    • fasd sadgfa

      Naiset on munattomia (MOT) se ei vain uskalla sanoa että sitä ei kiinnosta enään ja yrittää saada aikaiseksi "nätin" lopun.

      Mulkku muija, itsekäs paskiainen, sille on tärkeintä se että et vihaa sitä ja/tai suutu siihen, vaan voisitte jatkaa kumpikin omille tahoillenne ilman että syntyisi mitään isompaa draamaa.

      Jos haluut pitää sen eukon, niin sanot että erotaan ja käyt iso elkeisesti poraamassa jotain muuta misua. Jos saat vähän mustasukkaisuutta eukkoon niin homma saattaa toimia tai sitten ei.

      • rentutrulaa

        ..tää porausjuttu on muuten yllättävän totta.. kummasta alkaa eukko taas vinkumaan takas, kun ukko näyttää "härhen munat".

      • ,bv,vl
        rentutrulaa kirjoitti:

        ..tää porausjuttu on muuten yllättävän totta.. kummasta alkaa eukko taas vinkumaan takas, kun ukko näyttää "härhen munat".

        Totta, ja perustuu siihen vanhaan tosiasiaan että nainen on naiselle susi.

        Ellei naisella ole jo uutta miestä, niin sitten tuo temppu voi auttaa kun nainen tajuaa että mies on suuttunut ja heittänyt hänet ulos. Voi auttaa, mutta ei välttämättä pitkässä juoksussa koska naisella ei ole rakkaudentunteita. Tuokin temppu perustuu siihen että naiset ovat ihan saatanallisen kateellisia ja pahoja ihmisiä jos heidät jätetään.

        Aloittajan nainen haluaa vain käyttää tilaisuutta hyväksi ja siksi pitää miestä taskussaan, eli nyt ei tarvitse ukosta välittää kun ero on voimassa. Jos uutta miestä ei ole, niin nainen ajattelee että tämän kevätkiireen jälkeen voi välillä käydä punkkaamassa aloittajan luona ja saamassa vähän kovaa kalua, mutta samalla hän katsoo uusia miesehdokkaita jotka tarjoaisi rahan lisäksi myös tunnetta.

      • :))
        ,bv,vl kirjoitti:

        Totta, ja perustuu siihen vanhaan tosiasiaan että nainen on naiselle susi.

        Ellei naisella ole jo uutta miestä, niin sitten tuo temppu voi auttaa kun nainen tajuaa että mies on suuttunut ja heittänyt hänet ulos. Voi auttaa, mutta ei välttämättä pitkässä juoksussa koska naisella ei ole rakkaudentunteita. Tuokin temppu perustuu siihen että naiset ovat ihan saatanallisen kateellisia ja pahoja ihmisiä jos heidät jätetään.

        Aloittajan nainen haluaa vain käyttää tilaisuutta hyväksi ja siksi pitää miestä taskussaan, eli nyt ei tarvitse ukosta välittää kun ero on voimassa. Jos uutta miestä ei ole, niin nainen ajattelee että tämän kevätkiireen jälkeen voi välillä käydä punkkaamassa aloittajan luona ja saamassa vähän kovaa kalua, mutta samalla hän katsoo uusia miesehdokkaita jotka tarjoaisi rahan lisäksi myös tunnetta.

        Voi olla niinkin että naiselle on yksi ja sama vaikka mies kävisi porailemassa kaikki kylän misut.

    • nbökjbök

      Unohda hänet, jatka elämääsi ja hanki itsellesi uusi nainen.

      Hän on vain sekoittanut pääsi valheella että muka ei pysty panostamaan suhteeseen kun on niin paljon kiireitä.

      Tekosyitä, eli suomeksi sanottuna hevosen paskaa.

      Minun kahdelle kaverilleni tapahtui täsmälleen sama asia. Heidän entisensä valittivat että on niin kovin kiire ja vastuuta, ja ei millään jaksa panostaa suhteeseen että pidetäänkö taukoa. Ja kaverini suostuivat, kun nainen ei tietenkään antanut asiassa periksi, vaan ero piti saada.

      Nuo kaverini eivät uskoneet varoituksiani, vaan kuvittelivat että nainen todella tarvitsisi aikaa ja tulisi sitten takaisin uuteen suhteeseen. Kuukausi sen jälkeen molemmilla naisilla oli uusi mies.

      Omalla kohdalla ja myös muutaman muun kaverin kohdalla kun on tullut naiselle vaikeita opintojaksoja tai ovat muutoin joutuneet ottamaan paljon vastuuta elämässään ja pitämään hetken aikaa lankoja erityisen tarkkaan järjestyksessä, mies on ollut se henkireikä ja tukija.

      Tietenkään mies ei opiskele naisen puolesta, mutta tukee, kuuntelee ja neuvoo kun nainen miettii miten saisi järjestyksen palaamaan elämäänsä ja mitkä asiat pitäisi selvittää ensimmäisenä.

      Kuvitteletko tosissasi että tuo naisesi ei kaipaisi tukea, olkapäätä tai neuvoja, jos hänellä olisi vaikeita aikoja? Kaipaa varmasti, mutta hän haluaa nyt sillä tekosyyllä että on muka niin vaikea aika, erota sinusta ja suunnata uusille urille elämässään johon sinä et enää sovi.

      Jos sinulla olisi pirun kiire ja paljon välttämättömiä asioita hoidettavana, niin ottaisitko sinä eron, vai tekisitkö niin että kerrot pitäväsi muutaman päivän tiukasti työn ääressä ja haluat tehdä töitä ilman häiriöitä?

      Minä tiedän että valitsisit jälkimmäisen vaihtoehdon.

      En ihmettele että olet sekaisin etkä ymmärrä mikä naistasi vaivaa koska hän tekee selkeästi jotain muuta kuin sanoo ja mikä olisi normaalia. Mutta se johtuu siitä että tähän saakka hän on vain käyttänyt sinua ponnahduslautana pyrkiäkseen eteenpäin elämässään. Alkuun hän rakastikin ja sieti tukea sinulta koska tuki itsekin sinua, mutta nyt hän ei enää rakasta, joten hän ei siedä sitä näytelmää, eikä halua jäädä kiinni siitä että hän käyttää sinua hyväksesi ja samalla näyttelee kuinka rakastaa sinua.

      Älä odota päivääkään. Jos hän tulee valmistumisen jälkeen takaisin ja väittää että halusi oikeasti hetken täysin hiljaista aikaa, ja on sen käyttänyt pelkästään sosiaalisesti hiljaiseen hetkeen tehdä töitä, niin ota takaisin, mutta ala elää jo omaa elämääsi koska 99% varmuudella sanon sen että se oli sen naisen menoa.

      Lopuksi vielä sen sanon muistutukseksi ettei arkkitehtiopiskelijat ole enää mitään teinejä, vaan aikuisia ihmisiä ja aikuiset ihmiset eivät käyttäydy tuolla tavalla kuin naisesi.

    • näin sitä miehet

      minkä ikäisiä olette? vakio kaava muijilta, otetaanko vähän etäisyyttäja katellaan pari kuukautta. Muijas panettaa itseään jollain ja hakee siihen nyt niikuin lupaa tällä tavalla.Heivaa se lehmä ittuun. Hommaa joku kunnon ihminen kaveriksi, niitä on maailma väärällään!

    • Tyttö.

      Ystäväsi on jo löytänyt toisen,komeamman miehen ja siksi hän hienotunteisesti on sinulle sanonut,ettei teidän suhteesta tule mitään. Mutta hän ei ole vielä täysin varma siitä,ottaako tämä uusi mies hänet tyttöystäväkseen ja siksi hän ei vielä halua katkaista suhdetta sinuun. Eli olet leikkisästi sanoen,aisankannattaja.

    • benedi

      Hän on havainnut että yhdessä oleminen ja eläminen
      tuntuu ikeeltä, jota hän ei halua lähteä kanssasi kantamaan.

      Mitä enemmän olet hänelle kiltti, sitä kauemmaksi hän vetäytyy pois. Tällä en tarkoita että pitäisi lähimilleen tehdä pahaa.
      Rakkaushan ei etsi omaansa, siis niitä asioita, joista se itse hyötyy, vaan niitä joista rakastettu hyötyy.

      On totta kun kylvää tällaista rakkauden kylvöä, sadon voit saada vasta myöhemmin,..sillä kukas se tietää minkälainen on ystäväsi " mielen maaperä" johon kylvät kyynelillä.

      Yleensä naisella/ vaimolla on salaisuus, ..he kyllästyvät
      ratsastamaan omalla puhuvalla aasillaan,...ja
      haluavat että joku veisi heitä vauhdilla hevosilla!!

      Vapauden kaipuu voi olla myös yllykkeenä lihallisille haluille ja mielelle.

      Naiskaverillasi on siis tahto tehdä hyvää ja oikein sinulle, mutta hänellä ei ole nyt voimaa sen toteuttamiseen.
      Niinpä hän nyt tekee sitä, mitä ei halua tehdä...hän ei voi itseään hallita, vaan häntä hallitsee nyt joku, josta et
      mitään tiedä.

      Hän ei koe enää rakastavansa sinua, mutta olet auttanut häntä kaikin tavoin, niin hän puhuu ikäänkuin olisi suruissaan
      kun joutuu jättämään hyvän ja auttavan miehen,..juuri valmistumisensa kynnyksellä.

      Hän kokee pärjäävänsä ilman sinua, ja sitten vielä, hänellä on salaisuus, josta hän ei halua sinulle mitään puhua.

      • näin sitä miehet

        Kauniisti kirjoitettu

    • jormaseksiiihomous

      Nainen varmaan haaveilee jostain urasta ulkomailla .. sä ehkä olet jäämässä omalle paikkakunnalle...eri toiveet rasittaaaah...

    • dr.sex

      Huomaa että ette ymmärrä yliopisto-opinnoista. Ei hän ole juuri nyt valmistumassa. Yliopistosta valmistutaan pitkin vuotta kun lopputyö eli arkkitehdill gradu on valmis. Vuoden lopussa on muuta rojektii paljon !

      Mut semmonen asia et itsellä oli vuooosia sitten hieno seurustelukumppani, ulkomaalainen tohtoriopiskelija ja olin aivan totaalisesti lyöty sen seurustelun jälkeen, ajattelin että en ikinä selviä. Pari vuotta siihen meni että unohdin sen jutun! Mut silloin olin kyllä todella rakastunut !

      Mutta kysy itseltäsi voitko tehdä enempää kuin mihin pystyt! Näin se on ja maailma menee menojaan eteenpäin !

    • AJATTELUA

      Mitkä asiat teitä yhdisti,mitkä erottaa...kysy tätä itseltäsi
      ..anna ajan kulua!

    • Miisku55

      öhöm... kuulin just jutun ja se oli just kans arkkitehti-opiskelija. Oli kustantanut opiskelunsa miehellä ja kun valmistui, lemppasi miehen pois..... Mielenkiintoista.... Tää juttu siis tapahtunut jo täs aienmin, mut samankuuloinen juttu.

    • yhyyyyyyyy

      must toi kyl meinaa et se muikki yrittää vaan sanoo hienovarasesti et" ei vittu enää kiinnosta" sorry vaan

    • MitäMissäMilloinTä?

      Monenmoista vastausta tullut. Kannustavaa ja vähemmän kannustavaa. Kiitos kuitenkin jokaisesta näkökulmasta. En tiedä ymmärtääkö tätä tilannetta koskaan ja aikahan sen todellakin näyttää, miten tässä käy. Ja ajan kanssa tilannekin on varmaan helpompi hyväksyä, vaikka sitä ei koskaan ymmärtäisikään.

      Ura näytti menevän tällä kertaa suhteen eelle. Kyllä hän myönsi aikoinaan sen, että tunteetkin hiipuivat siinä samalla. Jatkuva koulutöiden tekeminen aloitti pienen erkaantumisen. Aikaa ei riittänyt enää suhteen hoitamiseen ja hän alkoi epäilemään, että onko koko homma sen vaivan ja energian arvoista, että jaksaisi siihen panostaa. Lyhyesti tuon voisi kait sanoa, että hän ei rakastanut tarpeeksi. Kyllä hän silloin tuumasi, että suhde voisi toimia, jos hän tuntisi minua kohtaan yhtä vahvasti kuin minä häntä kohtaan. Eikait tuossa mitään ihmeellisempiä selityksiä ja pohdintoja tarvita. Tunteet hänellä laimeni ajan kans ja eivät lopuksi enää olleet tarpeeksi vahvoja.

      Ei siinä tilanteessa auta muuta kuin hyväksyä tilanne. Jo aluksi sen sanoin, että ei toista voi pakottaa tuntemaan jollain tapaa. Ja mistäpä sitä koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vaikka olenkin jossain määrin skeptinen yhteenpalaamistarinoiden suhteen. Aika harvassa ne tuntuu olevan. Niin kauan, kun välit on kuitenkin jossain määrin kunnossa, on kenties toivoa. Tai en minä tiedä haluanko jättää sitä toivoa sisälle kiusaamaan minua ittiä. Parempi mennä hiljalleen elämässä eteenpäin, vaikka se raskasta onkin.

      Luin tuossa hieman läpi nuita omia kirjoituksiani ja ei kovinkaan jäsennettyä oo ollu tuo mun ajatuksen juoksu. Selvennetään siis, että tilanne on se, että kyllähän tuo suhde on nyt ohi, mutta olemme yhä kuitenkin jonkinlaisissa puheväleissä.

      Vaikka asia ei varmaankaan minulle edes kuuluisi, niin en usko, että tämä nainen kuitenkaan mihinkään uuteen suhteeseen on vielä hyppäämässä ja ei ainakaan tähän mennessä ole mihinkään uuteen viritykseen hypännyt. Tai mistä sen koskaan tietää, mutta ei minulla ole oikein mitään syytä olla uskomatta hänen puheeseensa. Pahaltahan se tuommoinen kuitenkin tuntuisi.

      Ei ole tainnut viime aikoina juurikaan liikkua edes missään. Muutamia päiviä sitten eräs yhteinen ystävämme sattui ohimennen päivittelemään, että kun muut on menossa jossain, istuu hän kämpässään loppuprojektinsa kimpussa. Että eiköhän ne oo kuitenkin ne kouluhommat, jotka hänellä on tässä kevään aikana stressanneet. En minä ainakaan halua siihen mitään ylimääräsiä kuviota alkaa kuvittelemaan ja sekoittamaan tilannetta.

      Kesänkin hän aikoi hieman opiskella, tehdä töitä ja mahdollisesti hieman matkustaa kesän lopulla. Nuoruuden elämistä siis. Nuoriahan me molemmat kuitenkin yhä ollaan. Samankaltaisia suunnitelmia myös minulla itellä. Tosin olisin nuo matkustamiset halunnut tehdä hänen kanssaan.

      Tilanne on nyt tämä ja sillä sipuli. Olen hänelle edelleen rehellinen ainakin omalta puolelta. Jos hän ei ole niin sitten ei ole. Eiköhän tämäkin ajan kanssa hiljalleen helpota, vaikka pahalta tuntuu edelleenkin välillä. 5-6 viikkoa mennyt nyt tuosta kun periaatteessa suhde loppui. Kait tässä vielä menee toinenkin mokoma ellei kauemminkin, että ei asia nouse mieleen vähän väliä ja häiritse elämää.

      Toivottavasti hänellä ne opinnot menisi nyt sitten siten, miten hän on ne kenties haaveillut ja suunnitellut. Kaikkea hyvää hänen elämälleen toivon. Katkeroitua en haluaisi.

      Aika näyttää mitä tapahtuu. Koitan mennä omassa elämässä eteenpäin.

      Hieman ihmettelen, että melko monessa vastauksessa vahvasti sanotaan, että naisella on varmasti jo joku uusi mies tai panokumppani tms. Tätä edeltävässä suhteessa exäni petti minua ja hänellä oli suhteen loppuvaiheilla jo kaksi muuta miestä minun lisäksi. Silloin ne asiat eivät pysyneet piilossa mitenkään ja hänen käytöksestään jo paljastu, että kaikki ei oo kunnosa. Tämä tämän hetkinen tapaus on kuitenkin todella erilainen, joten en ite ainakaan jaksa/halua tuollaista mahdollisuutta ajatella. Voi olla, että olen sinisilmäinen enkä halua hänestä tuollaista pahaa ajatella. Uskon kuitenkin, kun hän sanoi itse suoraan ettei hänellä ketään uutta ole ja ettei edes halua mitään suhdetta. Toki nuitakin epäilyjä on välillä käynyt mielessä, mutta parempi pysyä siinä mitä kuulee, kuin alkaa kuvittelemaan jotain muuta.

      Toivottavasti hänellä menee opinnot kuitenkin hyvin (en ole niitä sentään kustantanut). Kaikkea hyvää hänelle haluan toivottaa, vaikka tässä kävikin näin.

    • xykp

      Tais tarvita vaan elättäjän opintojen ajaksi :(

    • Poikki vaan

      Kyllä se on tosiasia että kun opinnot tulee päätökseen ja työpaikka on niin kenkää saat aivan varmasti. Kannattaa pistää todellakin poikki nyt vaan ja aloittaa elämä uudestaan.

      Itelläni kävi juuri niin että kaikki oli hyvin pitkän suhteen aikana ja kun entinen valmistui, sai vaki duunin niin johan alkoi sit suhde olemaan sillä mallilla että tää on lopettetava tähän. Toista kertaa en enää ala elättämään ketään. Jokainen maksaa ite

    • oli sama tilanne

      suosittelisin sinua ehdottamaan paussia. Olisitte kuitenkin ystäviä ja pitäisitte yhteyttä silloin kun ehditte, jaksatte ja haluatte. Ja välillä voitte piristää toisianne jollakin tavalla (ei kuitenkaan romanttisella tavalla). Käytte vaikka kesäteatterissa, teatterissa tai elokuvissa.

      Ja sitten kun haluatte, voitte jatkaa siitä mihin jäitte, tai sitten toteatte ettei suhteesta sittenkään tule mitään. Naisystäväsi ei nyt tunnu olevan varma, tai tuntee syyllisyyttä kun ei jaksa vastata tunteisiisi vaikka haluaisi. Minusta tuntuu että hän ainakin välittää ja pitää sinusta, ei vain tohdi sitä myöntää itselleen. Älkää nyt kuitenkaan heti katkaisko suhdettanne, katselkaa ja tunnustelkaa että onko suhteen katkaisu sittenkään oikea ratkaisu.

      Minulla oli suhteen alkuaikoina sama vaihe. Itse opiskelin ja miehellä oli jo vakituinen työ. Sitten olin usein työttömänä, voi miten useasti ajattelinkaan että suhde olisi parasta katkaista kun en voi tarjota hänelle sitä mitä hän ansaitsisi.

      RAKKAUS EI KOSKAAN OLE ANSAITTUA!
      Eikä sitä edes tarvitse ansaita, kerro se hänelle.

    • Harmistunut

      Minullakin samanlaisia tuntemuksia. Tapasin erään nuoren miehen netissä, vaikka en mitään syvempää suhdetta sieltä etsinytkään. Aluksi juteltiin kavereina, mutta se alkoi muuttua pikku hiljaa syvemmäksi ja syvemmäksi. Tosin emme olleet nähneet toisiamme irl. Suunnittelimme kovasti tapaamista, mutta välimatkaa oli n. 200km. Puhuimme myös ehkä leikkimielisesti tulevaisuudesta ja hän kehui minua usein maasta taivaisiin. Hän oli selkeästi innoissaan minusta ja niin olin minäkin hänestä. Juttelimme netin välityksellä paljon ja puhelimessa myös.

      Sitten sain kuulla, että en voi saada biologisia lapsia. Se oli minulle erittäin kova paikka, vaikka en koskaan lapsista ollut kiinnostunut. Kerroin tämän hänelle ja silloin hän vakuutteli, että asia ei vaikuta tilanteeseemme mitenkään. Olin niin helpottunut ja yöllä hän vielä kehui minua loistavaksi tyypiksi.

      Muutamaan päivään ei hänestä kuulunut mitään ja aloin arvailemaan, että nyt hänen kiinnostuksesa minua kohtaan on loppunut. Sitten sainkin tekstiviestin, jossa hän kertoi, että oli ollut ihastunut toiseenkin tyttöön jo puolen vuoden ajan. Nyt tämä ko. tyttö oli lopettanut suhteensa, joten tämä nuori mies halusi kokeilla tulisiko heille mitään. Hän kertoi, ettei ollut halunnut "heittää" minua hukkaan, koska olin maailman hienoin ihminen.. Kehuja sateli ja kyseli on kaikki okei. Olin aika murtunut, koska en osannut odottaa tällaista. Hän oli sanonut, että sanoo aina asiat niin kuin ne on.

      Olin vihainen ja hän aavisti sen. Emme pitäneet pitkään aikaan yhteyttä, vaikka hän halusi olla hyvä ystävä. Aika vaikeaa se oli/on. Aluksi ajattelin vain, miten tässä näin kävi ja tapahtuma tuli mieleen joka hetkellä. Sitten pikku hiljaa aloimme juttelemaan netissä silloin tällöin ja nyt olemme "kavereita", vaikka haluaisin enemmän. Enää minulla ei ole häneen mitään "pakkomiellettä" tai ei tule ajateltua häntä niin paljoa. Koskaan en "vainonnut". Hän on ollut enemmänkin se joka on ottanut yhteyttä. On soitellut minulle ja aloittanut keskustelut netissä ja haluaa tavata minut.

      Pelkään, että lapsettomuuteni vaikutti asiaan. Aika surullista sinänsä. Välillä ajattelen, että hyväksyvätkö miehet yleensä sitä, jos nainen ei voi saada biologisia lapsia. Aioin tulevaisuudessa kylläkin saada lapsia, mutta eri keinolla.

      Pidän itseäni melko nättinä ihmisenä ja hänki piti. Myös luonteeltani olin hänestä mahtava. Olimme monista asioista samaa mieltä ja vastapainoksi oli myös erimielisyyksiä. Hän vaikutti täydelliseltä minulle. Vaikea sanoa, mikä meni vikaan. Tai tiedänhän minä sen. Tuli toinen tyttö kuvioihin. Heillä on välimatkaa n.500km, joten en oikein usko siihen suhteeseen.

    • Ei toimi näin

      Näiden satujenkirjoittajien pitäisi muistaa, että aina kun kerrotaan tähän tyyliin, että tein jotain "erään sen ja sen kanssa", tulee samalla paljastaneeksi että juttu on täysin keksitty.

      Nämä on perusasioita. On tuolla muitakin, mutta aloita vaikka tästä eräs-sanan käytöstä.

      Muutenkin kaikki epämääräisyys (pari vuotta nuorempi, kohtuullisen pitkään, ) pitää vaihtaa tarkempiin ilmaisuihin. Luettavuuden kannalta taas tuo suhde-sanan toistaminen on melko puuduttavaa. Mutta ensi kerralla sitten vähän fiksumpaa tekstiä, jookosta?

      • blbjbkj

        Hahah, sinä se et tiedä satuilusta mitään.

        Tänne ei voi kirjoittaa mitenkään tarkasti koska muutoin saattaa paljastua sille ihmiselle kenestä kirjoittaa.

        Sen lisäksi tuollaista tyyliä käytetään kun ei halua lukijoidenkaan tietävän kenestä tarkalleen ottaen puhutaan ettei kukaan tuttu ole lukijoiden joukossa ja tunnista.

        Tyypillisen ihmisen elämä ei ole kuitenkaan niin tapahtumarikasta etteikö tunnistaisi helposti jos kertoo tarkat ajat, tapahtumapaikat tai sen mitä tapahtui.

    • Anna mennä

      Likka on arkkitehti ja sä olet luultavasti vartija, ei toi toimis muutenkaan.

    • ....................

      Suomeksi: haluaisi olla suhteessa, mutta ei kestä sitä huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä siitä, ko kokee olevansa sulle liian vähän.. Eli ko ei kerta oo aikaa niinko tahtoisi niin tuntee ittensä tyhmäksi ko sulla kerta sitä olis: tuntee tekevänsä väärin sua kohtaan. Oisi ehkä kaivannut vain vahvistusta sille, ettei sua todellakaan haittaa etkä tunne et suhde ei toimis, vaa. Eli jos oisit varma, ettei nuo työt jms sua ärsytä, niin tilanne ok. Mutta koska tero sulle ok, niin tod.näk. ollut oikeassa siinä että sunkin ollut paha olla tilanteen vuoksi -> ei halua sellaista jatkaa. Ero on aina ero, mut ehkä toivoi kuitenkin, et sit ko hänel on oikeasti aikaa keskittyä suhteeseen ja olla sulle niin hyvä kuin tahtoo, niin voisitte ehkä kokeilla uudestaan. Sun kannattaisi puida asia läpi: jos erotaan niin se on sitten lopullista ja et haluisi erota, jos tilanne ei sua OIKEASTI häiritse, jos häiritsee niin unohda vain kaikki ja ero yhä voimassa.

    • teresssa

      ei hän vielä taida tietää mitä haluaa...mutta luulempa ettei hän sinun kanssasi halua jatkaa... jos rakastat jotakin anna hänen mennä jos hän palaa luoksesi hän on sinun jos ei, hän ei ole koskaan ollutkaan...ISKE UUSI NAINEN

    • sinkkuna vuosia

      Tommosiin akkoihin ei kannat hukata aikaa. Eikä tuolla tavalla käyttäytyviin miehiinkään.

      Vuosien varrella oppinut että rakkaus ei aina riitä ja loppui se syystä tai toisesta,niin joka kerta olen tuhlannut aikaa siihen että uskon toisen palaavan. Ja tuommoiset höpötykset stressistä ym on ihan sitä ettei ole tarpeeksi kiinnostusta pitää suhdettä yllä,joka kertoo taas tunteiden syvyydestä toista osapuolta kohtaan.

      JOs toista ihmistä tosissaan rakastaa ja on valmis tekemään sen puolesta melkein mitä vain,niin sitä ei työ- eikä muut kuviot sotke. Silloin pitää punnita mikä on tärkeämpää,ja ilmeisesti tälle naiselle se ura on tärkeämpi kuin sinä.

      Pää pystyyn;liian monta pettymystä itselläni mutta silti jaksan uskoa että jostain löytyy sellainen mies joka on valmis panostamaan suhteeseen yhtä paljon kuin itse. Ja jos ei löydy niin sitten olen yksin.

    • oppia-ikä-kaikki

      Ite yli nelikymmpisenä miehenä voi vaan todeta ettei rakkaus tarkoita mitään erityisempää kuin kiintymystä johonkin henkilöön. Tuo kiintymys voi niin pahasti satuttaa, että syytä pysyä erossa mokomasta tunteesta jos vain voi.

      Ei yhteiseloon tarvita rakkautta, jonkinlainen luottosuhde on kaiken paras. Luottamus on sellainen konkreettinen asia, jota voi aina pohtia ja mitata "luotanko tuohon ihmiseen ja missä asiassa". Jos luottamus karisee niin karisee suhdekin.

      Tuhottu rakkaussuhde on niin riuduttava, että sitä vaan kituu suhteessa kuin koira narussa vaikka vihaa toista osapuolta veitsen iskuun asti. Ei kannata, looginen ajettelu peliin niin elämä on paljon suoraviivaisempaa ja huomattavasti helpompaa.

      • 53 m

        "oppia-ikä-kaikki" olet todella hakoteillä ..todella :/

    • aina-apina

      Yhdyn täysin Oppia-ikä-kaikki -nimimerkin mielipiteeseen. Viidenkympin hujakoilla alkaa olla jo niin paljon painolastia mönkään menneistä ihmissuhteista, että suuria tunteita ei edes enää kaipaa, ainoastaan rauhallista, luottavaista yhteiseloa.

      Itse olin juuri äskettäin hetken suhteessa, jossa oli suurta rakkautta ainakin minun puoleltani, miehestä en tiedä. Niin siinä sitten kävi, että mies petti, jäi kiinni, ja lopetti suhteen omien sanojensa mukaan siksi, että pettäminen hävetti niin paljon. Pettäminen siis hävetti, jättäminen ei.

      Nykyinen suhteeni on rauhallinen, tasainen - mies on kiva ja luotettava, mutta suurta rakkautta ei näy eikä kuulu, eikä kaivatakaan. Tunnemyrskyt kuuluu teini-ikään, nyt tarvitaan ystävyyttä. Ja suurta syliä, läheisyyttä sekä silloin tällöin seksiä myös ;)

    • päästä irti!

      Sinä et ymmärrä, mitä tarkoittaa kun sanotaan ettei haluaisi lopettaa suhdetta. Siis halu olisi jatkaa toisisa olosuhteissa, mutta jostain syystä ei voi. Ehkä rakkaus loppui. Hän vain ei raski sanoa sinulle totuutta, vaan yrittää pehmeää laskua, ettei satuttasi sinua. Ehkä hän on rakastunut toiseen ja mitä luultavimmin. Mutta et sinä voi väkisin ketään pitää. Jätä tyttö rauhaan ja anna ajan kulua.

    • usko pois

      Minusta tuntuu selvältä, ettei nainen ollut rakastunut sinuun.

      Tuollaiset "ei ole aikaa suhteeseen panostamiselle" on täysin höpönlöpöä. Niitä käyttelevät ihmiset joille tärkeintä on ura ja ulkoinen status.

      Jos on oikeasti rakastunut, löytää kyllä aikaa ja haluaa olla yhdessä vaikka olosuhteet olisivat millaiset. Rakkaan kanssa voi istua keskellä paskatunkiota ja silti olla ihanaa!

      Tunnut tunteikkaalta, fiksulta mieheltä. Löydät varmasti vielä hänet, jonka kanssa ei tarvitse "panostaa", vaan kaikki käy ihan luonnostaan!

    • kyllästynyt jo

      kuka näitä nykynaisia jaksaa, ne on ihan pihalla itsekin, yrittävät olla miehiä tai parempia kuin miehet mutta eivät kumminkaan ole ja hukkaavat naisellisuutenta siinä samalla.

      itse olen lopettanut ymmärtämisen yrittämisenkin jo jokun aikaa sitten, en suostu enää naisten typeriin suhdeleikkeihin joiden ainoana tarkoituksena näyttää olevan heidän oman narsisminsa tyydyttäminen tai joku muu ihme funktio.

      olkaa ihan rauhassa mun puolestani, haen seuraavaa naistani vaikka virosta tai jostain muualta mistä löytyy vielä perinteisempää naisenmallia eikä miestä leikkiviä munattomia feministejä tai jotain siihen suuntaan olevia ihme sekoboltseja.

      • Minä, nainen

        olen arvokas omana itsenäni ja PÄÄTÄN ITSE KUINKA ELÄMÄNI ELÄN, omalle itselleni. Tämä tiedoksi kaikille urpoille, jotka kuvittelevat, että naiset syntyvät tähän maailmaan miestä varten.

      • heh heh
        Minä, nainen kirjoitti:

        olen arvokas omana itsenäni ja PÄÄTÄN ITSE KUINKA ELÄMÄNI ELÄN, omalle itselleni. Tämä tiedoksi kaikille urpoille, jotka kuvittelevat, että naiset syntyvät tähän maailmaan miestä varten.

        Kukas se olikaan tehty miehen kylkiluusta miehelle "Jumalan kuvalle" seuraksi :D

        Ettei vaan naikkoset...

      • ... ken tahtoo
        heh heh kirjoitti:

        Kukas se olikaan tehty miehen kylkiluusta miehelle "Jumalan kuvalle" seuraksi :D

        Ettei vaan naikkoset...

        uskoo...

      • uskot näemmä
        ... ken tahtoo kirjoitti:

        uskoo...

        kun vastasit :D

    • kokenut 40v m

      Naiset on sellaisia. Eli tuollaisia. Ne voi seurustella ja olla parisuhteessa pari vuotta ja kaikki näyttää olevan hyvin. Tämä johtuu siitä, että naisella täytyy aina olla joku. MIes, poikaystävä,tms. Ilman sen suurempaa rakkautta tai tunnetta.

      Sitten jossain vaiheessa tulee aika etsiä (lue on löytynyt jo) parempaa miesehdokasta joka sopii paremmin naisen elämäntilanteeseen tai senhetkisiin tarpeisiin.

      Nainen ei tunne rakkautta samalla tavalla kuin mies. Nainen ei ole lojaali. Nainen voi tuntea suojelevaa rakkautta lapsiaan kohtaa, ei miestä.

      Suuri ja merkittävä rakkauskirjallisuus, joka on määritellyt historian aikana rakkauden, romantiikan ja sen tnnusmerkit on suurelta osin miesten kirjoittamaa. Tämän pohjalta me miehet luulemme kuitenkin että naiset käsittävät tunteet ja romantiikan samalla tavalla kuin me.

      Kuten sanottua, nainen on kylmä, tavoitehakuinen seurustelija. Naisen päämääränä on lasten tekeminen ja lapsiin sitoutuminen. Nainen tarvitsee lapsien saamiseen miehen, joten jonkinlainen mies täytyy olla, muuten nainen ei edes koe olevamsa oikea nainen. Ainakin yksi mies täytyy olla ikäänkuin varalla, jollei parempaakaan löydy. Tämä varallaroikkujan kanssa sitten voi huonoimmassa skenaariossa tehdä ne lapset. Jos siis sitä alfaurosta ei löydykkään.

      Olet siis joutunut tällaiseen tilanteeseen. Nyt nainen yrittää heittää sinut pihalle siististi. Niin ettei hänen hyvän kumppanin maineensa mene. Jos menisi, hänellä olisi vaikeampaa löytää uusi (jo löytynyt) mies.

      Ohjeeni on: sano naiselle, että heippa, sen enempää pohtimatta ja keskustelematta asiasta. Et voi pakottaa häntä olemaan kanssasi. Mitä nopeammin kävelet itse ulos suhteesta, sitä nopeammin itsetuntosi kolaus paranee. Nainen voi jopa palata luoksesi (jos tätä myöhemmin haluat) kun olet em. mainitulla tavaööa osoittanut alfamaisuutesi.

      Tsemiä :)

      • tosi on

        >Ohjeeni on: sano naiselle, että heippa, sen enempää pohtimatta ja keskustelematta asiasta. Et voi pakottaa häntä olemaan kanssasi. Mitä nopeammin kävelet itse ulos suhteesta, sitä nopeammin itsetuntosi kolaus paranee. Nainen voi jopa palata luoksesi (jos tätä myöhemmin haluat) kun olet em. mainitulla tavaööa osoittanut alfamaisuutesi.<

        aamen, kiteytit naisen olemuksen oikein hyvin, nainen on harvemmin romanttinen kuten mies. yleensä naiset ovat juuri sosiaalisten paineiden mukaan menijöitä ja sen seurauksena eivät omilla aivoillaan ajattelevia ja siksi kykenemättömiä siihen romanttiseen rakkauteen mihin mies helpommin pystyy.

    • status ?

      Vastasiko oma koulutustasosi arkkitehdin "tasoa" ? Oletko itse siis arkkitehti,ekonomi, lääkäri tai juristi ? Muut ei ehkä sitten "kelpaakaan". :(

    • Raimuli80

      Ei muutaku leuka tissien väliin ja kohti uusia pettymyksiä...kyl se sit huutelee perään jos ikävä tulee!

    • Kummastelija

      Joo. Ero on ero. "Aikalisät" on teinien juttuja. Ne ovat sama asia kuin ero. Jotkut ihmiset eivät vain niin millään tahdo myöntää olevansa idiootteja, jotka jättävät ihan syyttä. Sitten jauhetaan tuon tyylistä paskaa. Älä usko sitä. Se ei vaan halua olla kanssasi enää. Joku idioottimainen syy sillä on siihen, ja voipi olla, että kohta jo näet hänet uuden ukon kanssa kulkemassa. Unohda koko ämmä. Suhtaudu siihen kuten kaikkein vittumaisimpaan tapaan jättää toinen. Sitä se on. Hän vain tuommoisella pelleilyllä ostaa itselleen hyvää omaatuntoa.

    • neiti x

      Kysy mitkä ovat eron oikeat syyt ja mikä mättää. Saako vastausta.

    • Kärsivällisyyttä

      Älkäähän ruvetko heti sitä eroa miettimään jos kaikki ei ole aina mukavaa ja mene oman mielen mukaan.

    • birjo

      Täällä sama tilanne,kun lissulla,eli mies ahdistaa,olen sanonut,että ollaan vaan kavereita,mutta ei mee jakeluun,eli ei siis onnistu kaveruussuhde mieheen,parempi katkaista välit vaan totaalisesti!

    • Pro Love

      jaa.aa..eroon voi olla moninaiset syyt, ihan yhtä monet, kuin on meitä ihmisiäkin. Kyllä nainen pärjää ilman miestäkin, ei kaikilla tarvitse aina olla joku mies varalla, mutta on niitä miehiäkin, jotka eivät osa olla yksin. Se on enemmän tyyppi/luonnekysymys, kuin nais/meis vastakkais-asettelua. Meillä on kaikilla se oma polku, jota tarvomme, ja siihen ei aina kaikilla mahdu vakituinen kumppani erinäisistä syistä, niitä on turha toisten yrittää selvittää toisen ihmisen puolesta. Etenkään täysin ventovieraiden, jotka eivät edes koskaan ole tavannet ko. henkilöitä. Suhteen moninaisen kirjon tietää vain ja ainoastaa se pariskunta itse keskenään. Joskus joku voi jättää toisen puhtaasti rakkaudesta, saattaa olla mitä syvimmän rakkauden osoitus antaa toisen mennä, j os kokee, että ahdistaa ja ei pysty tarjoamaan sitä mitä toinen vaatii/toivoo. Nykyaika on aika vaativaa, opiskelu on vaativaa ja aikaa vievää. Siinä kyllä koetelleaan parisuhdetta, ninkuin monissa muissakin kriisitilanteissa. Esim. kun toinen sairastuu vakavasti, lähtee ulkomaille pitkäksi aikaa töihin, kun syntyy lapsia jne jne jne
      Olen aina onnellinen, kun tapaan pariskuntia, jotka ovat selvinneet yhdessä kaikista elämänsä varrella eteen tulleista kriiseistä. Se ei onnistu jos tuijottaa liikaa omaan napaan.

    • ms other

      Yksinkertainen kysymys:

      "Haluatko olla minun kanssani? Minä haluan olla sinun kanssasi."

      Jos hän todella haluaa olla kanssasi, kyllä siihen keinot löytyy kun käyttää vaan luovuutta. Jos ei, ei hän viitsi keinoja miettiä.

    • Arvaa kuka

      En halua olla koskaan kanssasi.. painu v-ttuun.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Ex Pinp

      Tuo on ihan selvä tilanne: Eli muija valehtelee ja haluaa vain feidata suhteesta sellaisilla tekosylllä, joiden avulla hänen ei tarvitse saada mitään syitä niskoilleen. Naiset tekevät aina niin, että keksitään erolle joku "hyvä syy". Todellisuudessa sille on joku "paha syy" eli akka on kyllästynyt tai hänellä on joku toinen tai haluaa seikkailla.

      Kaikenlainen "en haluaisi lopettaa mutta..." on täyttä potaskaa. Nainen ei PYSTY lopettamaan suhdetta jos hänellä on riittävästi tunteita. Nyt hän haluaa myös pitää takaportin auki että "ei ehdotonta ja lopullista", koska nainen tarvitsee myös turvaa. Hän siis haluaa varmistaa, että olet häntä varten, jos ero kirpaiseekin liikaa. Että hän voi tulla maitojunalla takaisin suhteeseen. Toisaalta se myös helpottaa eroa, koska sitä, minkä voi saada, ei halua niin kovasti.

      Tuo on niin koulukirjaesimerkki naisen käyttäytymisestä.

      Jos haluat naisesi takaisin niin sano, että "tää on sit lopullista, heippa" ja tee itse eroratkaisu. Älä ole yhteydessä äläkä" ole vain kaveri". Tällöin saat naisen todennäköisesti palaamaan luoksesi puolen vuoden sisällä.

      Mitä vähemmän pidät yhteyttä, sitä enemmän nainen kyselee sulta kuulumisia ja on kiinnostunut.

      Olen kokenut tuon monta kertaa! Kun suhde loppuu, nainen haluaa olla erossa tasan sen pari kuukautta sen jälkeen sen ajan kun mies vonkuu häntä takaisin. Kun mies lakkaa vonkumasta muijaa takaisin, hän alkaa itse miettiä ja itkeä takaisin. Aina sama kaava (siis silloin kun mies ei oikeasti ole ollut huono ja väkivaltainen paska).

      • tertsuli

        Toimiiko tuo miehiin samalla tavalla? Pitäsikö ilmoittaa että hyvästi,älä haikaile,mies?

    • reree

      Miten on suhteen käynyt. Onko nainen nostanut kytkintä vai oletteko maailman rakastunein pari?

      • MitäMissäMilloinTä?

        Kyllä tuo aloitusviestissäni mainitsema ero jäi ihan pysyväksi. Tai toistaiseksi, mistäpä sitä koskaan tietää, mitä tässä elämässä tapahtuu. Mutta tällä hetkellä tilanne on se, että emme ole seurusteleva pari. Rakkaudesta en osaa sanoa mitään, onko sitä vai ei. Kyllä itse ainakin naisesta yhä edelleen välitän, mutta onko se enää rakkautta, sitä en osaa sanoa. Melko yksipuolista se kai olisi joka tapauksessa ollut.

        Juttelemme joskus, mutta kyllä siitä on se jokin kipinä häipynyt. Itsekään enää oikein jaksa samallalailla syttyä siitä, kun en hetkeen enää saanut samanlaista paloa takaisin, mitä itse tunsin ja olisin myös halunnut hänenkin tuntevan.

        Kyllähän tämä kaikki tuntuu pahalta ja haikealta, mutta minkäs tälle mahtaa? Ei toista voi pakottaa tuntemaan jotain mitä ei tunne luonnostaan. En minä vieläkään ehkä oikein hahmota koko tilannetta ja tajua, että miksi kävi näin. Se vain pitää hyväksyä. Kumpikaan ei koskaan syyttänyt toista mistään tähän eroon liittyvistä asioista ja kun tätä ajattelee niin loppujen lopuksi naisen minulle kertomat syyt on ihan järkeen käyviä.

        Pahimmassa tapauksessa suhde olisi voinut mennä riitelyksi ja tappeluksi, jos olisimme yrittäneet väkisin jatkaa hankalassa tilanteessa. Aikaero, välimatka ja ikäero oli varmasti ne isoimmat selkeät syyt siihen, miksi suhde ei sitten toiminut loppujen lopuksi. Kun olimme pakotetut muuttamaan pidemmäksi aikaa erilleen eri maihin, jäi näkemiset luonnollisesti vähemmälle. Sen jälkeen piti alkaa taiteilemaan aikataulujen kanssa, milloin ehtii olemaan verkossa ja valmiina juttelemaan yms. Ymmärrän kyllä, että etenkin raskaiden arkkitehtiprojektien kanssa ja paineen alla voi olla hankalaa alkaa siihen vielä sovittamaan yhteydenpito. Kunnianhimoinen nainen oli ja on aina ollut. En minä häntä siitä syytä ja vaadi, että hänen olisi siitä pitänyt luopua. Oli se minullekin välillä hankalaa ja aina ei ehtinyt. Tekniikan alalta maisteriksi, kun olen tässä hiljalleen valmistumassa. Silti aina jostain kaivoin sen ajan yhteydenpitoon. Eiköhän se tuossakin näy se raaka fakta, että tunteet oli meillä eri tasoilla.

        Mitäpä tuota siis enää isommin miettimään ja selittelemään. Syitä voi olla monia tai sitten ei. Eiköhän nuo tosielämän realiteetit kuitenkin ollut ne oikeat syyt, jotka tähän eroon johti. Onhan tämä olo jo kuitenkin huomattavasti helpompi kuin tuon aloitusviestin aikaan.

        Ja mistäpä sitä koskaan tietää, mitä tulevaisuudessa tulee käymään. Hoidetaan nyt nämä meidän molemmat elämät siihen kuntoon, että kannattaa edes ehkä alkaa miettimään mitään isompia haaveita yhteisestä tulevaisuudesta yhdessä tai kenenkään kanssa yleensä. Ihastuminen ja rakastuminen on siitä jänniä asioita, että eihän ne katso aikaa ja paikkaa. Yhdessä oleminen ja eläminen vaatii kuitenkin sitä elämien yhteensovittamista ja paljon muutakin kuin haaveunelmissa elämistä.

        Tunteet sanoo toista ja järki toista. Pahalta tuntuu, mutta minkäs teet. Tällasta on tää elämä. Onneksi helpottaa jonkin verran jo. Tällä hetkellä yllättävän vahva olo. Viime lauantaina löysin kuitenkin jälleen itseni huoneeni lattialta makaamasta X asennossa kattoa tuijottaen ja kaikki erilaiset ajatukset valtas mielen. Hienoa vuoristorataa mennään siis. Liputkaan ei maksanut paljoa. En minä tätä silti oikein kenellekkään haluaisi suositella.

        Semmosta. Tulipas taas jaariteltua. Lyhyesti siis, ero on ihan pysyvä. Pahalta tuntuu, mutta itku ei auta. Pitää mennä eteenpäin. Kyllä tästäkin varmaan joskus vielä kunnolla yli pääsee. Tsemppiä vaan jokaiselle, joka samanlaisessa tilanteessa joutuu kamppailemaan. Niin ja hyvää kesää :)

      • mikä on tärkeää
        MitäMissäMilloinTä? kirjoitti:

        Kyllä tuo aloitusviestissäni mainitsema ero jäi ihan pysyväksi. Tai toistaiseksi, mistäpä sitä koskaan tietää, mitä tässä elämässä tapahtuu. Mutta tällä hetkellä tilanne on se, että emme ole seurusteleva pari. Rakkaudesta en osaa sanoa mitään, onko sitä vai ei. Kyllä itse ainakin naisesta yhä edelleen välitän, mutta onko se enää rakkautta, sitä en osaa sanoa. Melko yksipuolista se kai olisi joka tapauksessa ollut.

        Juttelemme joskus, mutta kyllä siitä on se jokin kipinä häipynyt. Itsekään enää oikein jaksa samallalailla syttyä siitä, kun en hetkeen enää saanut samanlaista paloa takaisin, mitä itse tunsin ja olisin myös halunnut hänenkin tuntevan.

        Kyllähän tämä kaikki tuntuu pahalta ja haikealta, mutta minkäs tälle mahtaa? Ei toista voi pakottaa tuntemaan jotain mitä ei tunne luonnostaan. En minä vieläkään ehkä oikein hahmota koko tilannetta ja tajua, että miksi kävi näin. Se vain pitää hyväksyä. Kumpikaan ei koskaan syyttänyt toista mistään tähän eroon liittyvistä asioista ja kun tätä ajattelee niin loppujen lopuksi naisen minulle kertomat syyt on ihan järkeen käyviä.

        Pahimmassa tapauksessa suhde olisi voinut mennä riitelyksi ja tappeluksi, jos olisimme yrittäneet väkisin jatkaa hankalassa tilanteessa. Aikaero, välimatka ja ikäero oli varmasti ne isoimmat selkeät syyt siihen, miksi suhde ei sitten toiminut loppujen lopuksi. Kun olimme pakotetut muuttamaan pidemmäksi aikaa erilleen eri maihin, jäi näkemiset luonnollisesti vähemmälle. Sen jälkeen piti alkaa taiteilemaan aikataulujen kanssa, milloin ehtii olemaan verkossa ja valmiina juttelemaan yms. Ymmärrän kyllä, että etenkin raskaiden arkkitehtiprojektien kanssa ja paineen alla voi olla hankalaa alkaa siihen vielä sovittamaan yhteydenpito. Kunnianhimoinen nainen oli ja on aina ollut. En minä häntä siitä syytä ja vaadi, että hänen olisi siitä pitänyt luopua. Oli se minullekin välillä hankalaa ja aina ei ehtinyt. Tekniikan alalta maisteriksi, kun olen tässä hiljalleen valmistumassa. Silti aina jostain kaivoin sen ajan yhteydenpitoon. Eiköhän se tuossakin näy se raaka fakta, että tunteet oli meillä eri tasoilla.

        Mitäpä tuota siis enää isommin miettimään ja selittelemään. Syitä voi olla monia tai sitten ei. Eiköhän nuo tosielämän realiteetit kuitenkin ollut ne oikeat syyt, jotka tähän eroon johti. Onhan tämä olo jo kuitenkin huomattavasti helpompi kuin tuon aloitusviestin aikaan.

        Ja mistäpä sitä koskaan tietää, mitä tulevaisuudessa tulee käymään. Hoidetaan nyt nämä meidän molemmat elämät siihen kuntoon, että kannattaa edes ehkä alkaa miettimään mitään isompia haaveita yhteisestä tulevaisuudesta yhdessä tai kenenkään kanssa yleensä. Ihastuminen ja rakastuminen on siitä jänniä asioita, että eihän ne katso aikaa ja paikkaa. Yhdessä oleminen ja eläminen vaatii kuitenkin sitä elämien yhteensovittamista ja paljon muutakin kuin haaveunelmissa elämistä.

        Tunteet sanoo toista ja järki toista. Pahalta tuntuu, mutta minkäs teet. Tällasta on tää elämä. Onneksi helpottaa jonkin verran jo. Tällä hetkellä yllättävän vahva olo. Viime lauantaina löysin kuitenkin jälleen itseni huoneeni lattialta makaamasta X asennossa kattoa tuijottaen ja kaikki erilaiset ajatukset valtas mielen. Hienoa vuoristorataa mennään siis. Liputkaan ei maksanut paljoa. En minä tätä silti oikein kenellekkään haluaisi suositella.

        Semmosta. Tulipas taas jaariteltua. Lyhyesti siis, ero on ihan pysyvä. Pahalta tuntuu, mutta itku ei auta. Pitää mennä eteenpäin. Kyllä tästäkin varmaan joskus vielä kunnolla yli pääsee. Tsemppiä vaan jokaiselle, joka samanlaisessa tilanteessa joutuu kamppailemaan. Niin ja hyvää kesää :)

        Kuinka tärkeää on se, että olosuhteet ovat optimaaliset kun pari menee yhteen?
        Entäs jos aina on niin, että täytyy odottaa, kunnes aika, opiskelut, työt, lapset, säätila, taivaankappaleiden asennot ovat ihanteelliset? Onko ne silloin koskaan? Jääkö jotain saamatta siksi, että ajattelee, että juuri nyt ei voi, mutta sitten kun.. Ja ikuisesti odottaa sitä sitten kuin elämää.

        Oma ajatus on, ettei sitä optimaalista ihannetilannetta tule koskaan, jos sitä alkaa loputtomasti odottaa. Että kun aikansa elää, niin ymmärtää, että silloin pitää toimia, kun tuntuu, että mikään itsestäänselvyys se ei ole, että asiat muuttuisi parempaan, ne voi muuttua jopa huonompaan, mutta onko suhde sitten kuitenkin niin tärkeä, että ajattelisi, että nyt teen tämän suhteen, kävi miten kävi.

        Tietty jotkut elämisen edellytykset olisi hyvä olla. Toisaalta on joskus käynyt luottavaiset nuoret kateeksi, vaikka suoraan sanottuna huomisesta ei ole mitään varmuutta. Voiko näissä asioissa tehdä kompromissia, miettiä kohtuullisuutta vai onko elintasovaatimukset ja muut jo niin korkeita, että niihin ei enää itsekään ylletä ja senkin vuoksi sitten jää muut asiat kuten suhde narikkaan odottamaan?

      • MitäMissäMilloinTä?
        mikä on tärkeää kirjoitti:

        Kuinka tärkeää on se, että olosuhteet ovat optimaaliset kun pari menee yhteen?
        Entäs jos aina on niin, että täytyy odottaa, kunnes aika, opiskelut, työt, lapset, säätila, taivaankappaleiden asennot ovat ihanteelliset? Onko ne silloin koskaan? Jääkö jotain saamatta siksi, että ajattelee, että juuri nyt ei voi, mutta sitten kun.. Ja ikuisesti odottaa sitä sitten kuin elämää.

        Oma ajatus on, ettei sitä optimaalista ihannetilannetta tule koskaan, jos sitä alkaa loputtomasti odottaa. Että kun aikansa elää, niin ymmärtää, että silloin pitää toimia, kun tuntuu, että mikään itsestäänselvyys se ei ole, että asiat muuttuisi parempaan, ne voi muuttua jopa huonompaan, mutta onko suhde sitten kuitenkin niin tärkeä, että ajattelisi, että nyt teen tämän suhteen, kävi miten kävi.

        Tietty jotkut elämisen edellytykset olisi hyvä olla. Toisaalta on joskus käynyt luottavaiset nuoret kateeksi, vaikka suoraan sanottuna huomisesta ei ole mitään varmuutta. Voiko näissä asioissa tehdä kompromissia, miettiä kohtuullisuutta vai onko elintasovaatimukset ja muut jo niin korkeita, että niihin ei enää itsekään ylletä ja senkin vuoksi sitten jää muut asiat kuten suhde narikkaan odottamaan?

        Eihän sellaista optimaalista tilannetta varmasti koskaan olekaan, mutta kyllä kait sen elämäntilanteen pitää omasta mielestä olla kuitenkin sellainen, että siihen voi ottaa mukaan suhteen ja sen mukana tuomat haasteet? Ja se on varmasti tosi paljon henkilöstä kiinni, milloin kokee itsensä valmiiksi suhteeseen ja elämien yhteensovittamiseen. Itse olisin ollut mielestäni valmis tähän suhteeseen, mutta se toinen osapuoli ei ollut.

        Varmaankin uusia tilanteita ja tilaisuuksia vielä tulee, mutta harmittaahan se, ettei yhteiselosta juuri tämän kyseisen naisen kanssa tullut mitään. Se oli mahtavaa niin kauan kuin sitä kesti ja nyt pitäs vaan päästä eteenpäin ja hyväksyä, että maholliset uudet hyvät hetket tulee jonkun muun kanssa kenties. Vaikea tuota on kyllä ajatella... saa nähä milloin sitä on päässyt sen verran tästä yli, että pystyy edes mitään uutta suhdetta edes ajattelemaan.

        Se tässä kenties eniten harmittaa, että iskee välillä todella suuret kaipuun ja myös mustasukkaisuuden ja pettymyksen tunteet. Osa ajatuksista on ihan typeriä ja ei perustu ainakaan mihinkään näkemiini tai kuulemiini faktoihin. Ehkä osaltaan siihen voi vaikuttaa myös se, että moni vastaaja on epäillyt vahvasti jonkin kolmannen osapuolen osuutta eroon tai että naisen kertomat syyt eivät olisi ne oikeat syyt. Haluaisin kuitenkin uskoa, että tämä suhde päättyi jonkinasteiseen epärealistisuuteen ja siihen, että se olisi ollut todella työläs.

        Tätä aiempi kolme vuotta pitkä suhteeni päättyi siihen, kun tajusin, että silloisella kumppanillani oli minun lisäksi kaksi muuta miestä/hoitoa selkäni takana. Sen jälkeen meni pitkä aika, että pystyin edes mihinkään suhteeseen uskomaan. Tämä nainen, jonka kanssa ero nyt tuli, kuitenkin palautti mun uskon suhteisiin ja siihen, ettei niissä aina petetä ja että saa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Siksi tämä ero tuntuukin niin pahalta ja ei millään haluaisi tämän olevan ohi. Vaan mistäpä sitä tietää, että oliko tämän suhteen tarkoitus vain palauttaa mun usko terveeseen seurusteluun ja rakkauteen. Mistäpä sitä koskaan tietää. Pahalta tuntuu... ja vuoristorata-ajelu senkuin jatkuu...

    • w2222d

      kuulostaa siltä naiselta tekosyyn hakemiselta, haluaa vaan päästä sinusta eroon. valitan..ei kukaan lopeta suhdetta noin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      169
      12723

    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5446

    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4750

    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689

    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2778

    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1945

    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      110
      1696

    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      365
      1634

    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      107
      1533

    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt