Kuvataideoppilaitosten kevätnäyttelyistä

Totuus esille

ovat nyt esillä ainakin Kuvataideakatemian ja AlfaArtin lopputyönäyttelyt. Kävin tänään akatemian osalta Kasarminkadun ja Lönnrotinkadun näyttelypisteissä ja AlfaArtin näyttelyssä Kaapelilla. Kuvataideakatemian rakennuksessa en käynyt mutta poimin mukaani esitteen, jossa on jokaiselta yksi kuva sekä tekstiä. Lupasin tuolla aiemmassa ketjussa kommentoida näkemääni ja tässä sitä nyt tulee.

Kuten yhteisnäyttelyissä aina niin nytkin näyttelyt ovat kirjavia, tekijöitä ja tekotapoja on paljon, ja laatu heittelee. Käsittelen nyt lähinnä maalauksia, AlfaArtilla ei muuta taidetta esillä olekaan. Noin kokonaisuudesta sanoisin, että suuria taidollisia eroja ei oppilaitosten välillä ole, hyvät ovat kyllä mielestäni tasaveroisia; arviota haittaa kuitenkin akatemialaisten tekijöiden ja teosten vähäisyys.

Molemmilta oppilaitoksilta nousi vain muutama selvästi esille, siis minun mielestäni. Heillä taso kuitenkin on hyvä, sattumaako lienee, että kaikki ovat suhteellisen nuoria (AA:ssahan on myös varsin iäkkäitä opiskelijoita). AlfaArtilla ei ole mitään hävettävää opetuksensa jäljestä vaikka taso onkin kirjavaa.

Kaapelilla Bridget Allaivilta on sekä henkilökuvia että vapaita assosiatioita, jotka voi nähdä maisema tai kasvilähtöisinä. Viimemainittujen värien käyttö on verraten niukkaa ja tummasävyistä eivätkä ne nouse henkilökuvien tasolle, jotka ovat erinomaisia niukasta väriskaalasta huolimatta. Molemmissa siveltimen ja värien käyttö on varmaa ja henkilökuvissa kypsää taiteilijan työtä. Potentiaalia on ja lupa odottaa paljon.

Myös Hanna-Mari Vanhanen esiintyy vahvoilla henkilökuvilla, joissa sivellintyöskentely on reipasta mutta varmaa suhteellisen niukalla paletilla. Karkeahkosta jäljestä huolimatta kuvissa tulee hyvin esille mallien persoona että tekijän rento ote, jälki on valmista taidetta. Potentiaalia on tosi paljon, vanhanen selvästi tiettää mitä ja miten tekee.

Ritva Touré ja Anna Eskelin antavat värien loistaa mutta niiden tasapaino vähän ontuu, johtuneeko epävarmuudesta motiivin horjumisesta esittävän ja vapaan muodon rajalla. Molemmat ovat kuitenkin vahvoja värimaalareita ja potentiaalia riittää, sisältöön kannattaisi paneutua tiiviimmin. Mervi Soramies puolestaan tarvitsee rohkeutta luottaa enemmän värin voimaan, potentiaalia hänelläkin on.

Akatemian puolelta poimin kaksi taiteilijaa, Petri Ala-Maunun ja Ilari Hautamäen. Parin työn perusteella en käy arvioimaan tekijöitä sen enempää, molemmista voi odottaa paljon, potentiaalia on.

0

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

        Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
        Maailman menoa
        99
        7810
      2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

        Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
        Maailman menoa
        146
        6562
      3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        180
        4679
      4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        242
        3207
      5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
        Maailman menoa
        96
        2713
      6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

        Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
        Maailman menoa
        62
        2134
      7. Tunnustusten lauantai

        Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
        Ikävä
        147
        1818
      8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

        Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
        Maailman menoa
        12
        1816
      9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

        Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
        Maailman menoa
        23
        1675
      10. Yhteydenotto

        Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
        Ikävä
        197
        1604
      Aihe