Käykää nyt hyvät ihmiset kirjoittamassa adressiin nimi, ettei meiltä viedä sairaalaakin Kemistäkin.
Kyllä kai se riittänee, että Tornion terveyskeskuksen hoidot ja aukioloajat ovat "mitä on".
Aika hengenvaarallista alkaa kulkemaan esim. Oulussa asti synnyttämässä.
Mikäpä herroilla on meiltä, "säästöihin" vedoten, poistaa kaikki peruspalvelut, kun itsellään on joka korttelissa sairaaloita ym.
Käy kirjoittamassa:
http://www.adressit.com/lansi-pohjan_keskussairaalan_toimintojen_sailyttamiseksi
Sairaala Viedään Meiltä
49
662
Vastaukset
- 587ll
Vaikka kuinka laittaa nimeä adressiin niin ei siitä ole hyötyä. Näkihän sen ambulanssi asian yhteydessä.
- Pistähän nimi vaan
No ei siitä ainakaan haittaakaan ole.
Ja kun niillä adresseilla nyt vaan joskus on todistetusti jotain saavutettukin, ainakin jos nimiä tulee tarpeeksi ja adressin laatija jaksaa hoitaa adressiaan.
Adressin laatijan täytyy olla erittäin aktiivinen asian eteenpäin viemisessä.
Tarkoittaa sitä, että kun nimiä alkaa olemaan ihan mukavasti, niin aletaan hankkimaan asialle taustatukea järjestöistä, liitoista, jne jne... Kaikilla ei valitettavasti ole sitä aktiivisuutta, vaikka adressi osataan laatiakin.
Mutta toivotaan että tässä tapauksessa sitä aktiivisuutta on. - ibfg
Tunge 587ll se ambulanssis jo minne kerkeät !
Sitä jaappaamista on nähty aivan liikaa jo. - de44¤
Pistähän nimi vaan kirjoitti:
No ei siitä ainakaan haittaakaan ole.
Ja kun niillä adresseilla nyt vaan joskus on todistetusti jotain saavutettukin, ainakin jos nimiä tulee tarpeeksi ja adressin laatija jaksaa hoitaa adressiaan.
Adressin laatijan täytyy olla erittäin aktiivinen asian eteenpäin viemisessä.
Tarkoittaa sitä, että kun nimiä alkaa olemaan ihan mukavasti, niin aletaan hankkimaan asialle taustatukea järjestöistä, liitoista, jne jne... Kaikilla ei valitettavasti ole sitä aktiivisuutta, vaikka adressi osataan laatiakin.
Mutta toivotaan että tässä tapauksessa sitä aktiivisuutta on.mitä on todistetusti saavutettu adressilla? kansalaisaloite on asia erikseen, mutta kerro mitä on saatu adressilla aikaan?
- VIEKÄÄ VAIN SAIRAALA
MIksi sitten nuoleskelette kepulaiset Rovaniemen suuntaan. Eikö olisi aika miettiä asioita toiselta kantilta. Entä jos vaadimme erikoissairaanhoitoa Oulusta. Matka on lähes sama. Siirretään koko meri-lappi osaksi Oulua, johan tämä maaston ja kasvillisuuden puolesta on enemmän pohjoispohjanmaata kuin lappia.
Kyllä Rovaniemeläiset osaavat valtiota painostaa, eihän se muuta olekaan kuin virkamiesten kaupunki. Ei siellä oikeasti tehdä työtä, suunnitellaan vain kierouksia muun lapin riistämiseksi. - Pohjanmaalaiset
Siinä ootte oikeassa rovaniemi on rosvojen lempipaikka jossa hyvävelijärjestelmä on huipussaan kemi tornio oulun piiriin ei rovaniemen lapinpaskapiiriin
- Elinympäristömme
Ei mihinkään muiden piiriin !
Kyllä siinä on piiriä kerrakseen tässä nykyisessä seudussa.
Synnytysmatkat tulisi aivan liian pitkiksi ja hengenvaarallisiksi.
Vai haluatteko jatkossa synnyttää autoon tienpäällä, jossa hoito ei ole juuri minkään tasoista.
Se on hengenvaarallista sekä lapselle, että äidille.
Ajatelkaa ... ja ottakaa kantaa... se peri maalainen hissuttelu ja pikkuympyröissä mutina riittää jo !!! - Sairaala Viedään Mei
Sairaala Viedään Meiltä
- Pen1
Adressin allekirjoittaminen on jo loppunut. Kuinkahan kauan aikaa se oli toiminnassa?
- PIKKUHAUKKA
Meiltä????????Onko tämä KEMI palsta????Teillä raukoilla mitään sairaalaa ole.
- oli mikä oli
Mikä se on kun on vuodeosastotkin ei ole pelkkä terveyskeskus, kyllähän ne aina laittavat kemiin ensin en tiedä onko siellä paremmat lekurit.
- ---
No ei sinunkaan sosiaalituilla ole yhtään sairaalaa maksettu minnekään.
- Retur
oli mikä oli kirjoitti:
Mikä se on kun on vuodeosastotkin ei ole pelkkä terveyskeskus, kyllähän ne aina laittavat kemiin ensin en tiedä onko siellä paremmat lekurit.
Pikkuraukka on eksynyt takahikiältä Tornion palstalle, ei tämä ole kemin palsta mene takaisin maate.
- Oli mikä oli
--- kirjoitti:
No ei sinunkaan sosiaalituilla ole yhtään sairaalaa maksettu minnekään.
Edellisessä verotuksessakin tuli lisäveromaksua 27000e. jo silläkin sulle apinahäkin tekee.
- PIKKUHAUKKA
Retur kirjoitti:
Pikkuraukka on eksynyt takahikiältä Tornion palstalle, ei tämä ole kemin palsta mene takaisin maate.
Sano mielummin takahikiälle tornion palstalle.
- Tekkiit
PIKKUHAUKKA kirjoitti:
Sano mielummin takahikiälle tornion palstalle.
Sieltä kemin hikimajasta se aina jokin narisija tulee sekaantumaan normaaleiden ihmisten keskusteluihin olkaa vaan siellä keskenänne ja jokainen tekkiit mitä kykenee.
- Missä mäkkäri?
Joko net lopettaa teiltä terveyskeskuksetki :D Johtuu varmaan veiskan alasajosta ja kummun mätänevästä velkapommista...
Terveiset Rovaniemeltä. Menkäähän sinne lestaouluun pliiiiiis!- Teollisuuskaupunki
Mitä nuita lehtiä olen vuosien saatossa lukenut,niin ikävä kyllä Rovaniemellä tarvitaan sairaala jo senkin vuoksi,kun siellä on ajettu SUOJATIELLÄ kulkijoiden päälle ihmeen paljon! Autoilijat ajavat vissiin revontulien mukaan.
Terveiset Torniosta. Optikolla käynti vois auttaa! - johan se olisi
Teollisuuskaupunki kirjoitti:
Mitä nuita lehtiä olen vuosien saatossa lukenut,niin ikävä kyllä Rovaniemellä tarvitaan sairaala jo senkin vuoksi,kun siellä on ajettu SUOJATIELLÄ kulkijoiden päälle ihmeen paljon! Autoilijat ajavat vissiin revontulien mukaan.
Terveiset Torniosta. Optikolla käynti vois auttaa!Onko siellä Rovaniemellä mitään teollisuutta olihan se jokin kelkkajuttu en tiedä onko enää, sinne vois tosiaan laittaa noita silmälääkäreitä, ajokouluopetusta ja isontaa älynhoitoyksikköä kun on se entinen jo täynnä, kovastihan siellä sitä terveyspuolta koetetaan kehittää kun väestö on niin kovin surkastunut ulkoa sekä sisältään etenkin selkärankaa ylhäällä pitävästä nupistaan.
- Missä mäkkäri
johan se olisi kirjoitti:
Onko siellä Rovaniemellä mitään teollisuutta olihan se jokin kelkkajuttu en tiedä onko enää, sinne vois tosiaan laittaa noita silmälääkäreitä, ajokouluopetusta ja isontaa älynhoitoyksikköä kun on se entinen jo täynnä, kovastihan siellä sitä terveyspuolta koetetaan kehittää kun väestö on niin kovin surkastunut ulkoa sekä sisältään etenkin selkärankaa ylhäällä pitävästä nupistaan.
Rovaniemi ei elä teollisuudesta vajakit :D Aika naurettavan lapsellinen oli tuo suojatie veto. Lastentarhan tasoista naljailua :D
Sairaalaa tosiaan aletaan Rovaniemellä laajentamaan. Semmonen "Länskän" kokoinen laajennus tulossa. Miettikääpä tuota mittaluokkaa. Teikäläiset matkustaa salmeloilla Kemiin paskan hajun sekkaa sairaalassa käymään. Ei helevetti , ei varmaan vois huonommin mennä nyt perämeren pers reijällä, elikkä "merilapilla" . Olette laskeneet kaiken yhden kortin varaan ja nyt kun kortti leijailee jonnekki kiinaan, ni siinäpä sitten ootte. Menkää katsomaan kemijärvelle. Ei ole rapoisaa elämää.
Ainiin, miten rovaniemellä on varaa tehdä megaluokan sairaala laajennuksia ja muitakin isoja investointeja samaan aikaan vaikka kaupungissa ei ole yhtään terästehdasta? heh varmaan ollaan niin sairaita kippeitä että pörssit venyy, huuhaa!!! - Järki päähän
Missä mäkkäri kirjoitti:
Rovaniemi ei elä teollisuudesta vajakit :D Aika naurettavan lapsellinen oli tuo suojatie veto. Lastentarhan tasoista naljailua :D
Sairaalaa tosiaan aletaan Rovaniemellä laajentamaan. Semmonen "Länskän" kokoinen laajennus tulossa. Miettikääpä tuota mittaluokkaa. Teikäläiset matkustaa salmeloilla Kemiin paskan hajun sekkaa sairaalassa käymään. Ei helevetti , ei varmaan vois huonommin mennä nyt perämeren pers reijällä, elikkä "merilapilla" . Olette laskeneet kaiken yhden kortin varaan ja nyt kun kortti leijailee jonnekki kiinaan, ni siinäpä sitten ootte. Menkää katsomaan kemijärvelle. Ei ole rapoisaa elämää.
Ainiin, miten rovaniemellä on varaa tehdä megaluokan sairaala laajennuksia ja muitakin isoja investointeja samaan aikaan vaikka kaupungissa ei ole yhtään terästehdasta? heh varmaan ollaan niin sairaita kippeitä että pörssit venyy, huuhaa!!!Mikäli sinä olet Rovaniemeltä niin ymmärtää kyllä kuinka suuri tarve on etenkin mielenterveyspuolelle luoda uusia tiloja uskon kyllä Rovaniemen kaupungin tulevan hyvin toimeen sairailla yksilöillä kun lukee tuotakin sinun sekavaa yritystäsi saada jotain omasta mielestäsi etevää aikaiseksi mutta se ei meidän täysijärkisten mielestä ole todellakaan mitenkään järkevää kirjoitusta sitä paitsi minun muistaakseni sinä asut Kemissä.
- Missä mäkki?
Järki päähän kirjoitti:
Mikäli sinä olet Rovaniemeltä niin ymmärtää kyllä kuinka suuri tarve on etenkin mielenterveyspuolelle luoda uusia tiloja uskon kyllä Rovaniemen kaupungin tulevan hyvin toimeen sairailla yksilöillä kun lukee tuotakin sinun sekavaa yritystäsi saada jotain omasta mielestäsi etevää aikaiseksi mutta se ei meidän täysijärkisten mielestä ole todellakaan mitenkään järkevää kirjoitusta sitä paitsi minun muistaakseni sinä asut Kemissä.
En muuten asu kemissä. Luuletko, että kemiläinen pitäisi jotenkin Rovaniemen puolia :D Mistä johtuu tuo mielenterveyspuolen esiintuomien niin kovin? Eikö siellä päin ole mielenterveyspalveluita? Rovaniemeltä nimittäin löytyy niitäkin, niin kuin normaaleilta kaupungeilta Suomessa noin yleensäkin. Poislukien tieten nämä kemit, torneåt, lappeenrannat, kouvostoliitot ym. kituvat paikkakunnat. Harmi...
pst. kasvattakaa sitä vihaanne Rovaniemeä kohtaan, sillä tervolan kohdalta menee raja (Rovaniemen ja tervolan) ei ole nii väliksi tulla kosiskelemaan missään asioissa! Mars sinne leevin kapunkiin, elikkä suureen ja mahtavaan Ouluun! - Särki päähän
Missä mäkki? kirjoitti:
En muuten asu kemissä. Luuletko, että kemiläinen pitäisi jotenkin Rovaniemen puolia :D Mistä johtuu tuo mielenterveyspuolen esiintuomien niin kovin? Eikö siellä päin ole mielenterveyspalveluita? Rovaniemeltä nimittäin löytyy niitäkin, niin kuin normaaleilta kaupungeilta Suomessa noin yleensäkin. Poislukien tieten nämä kemit, torneåt, lappeenrannat, kouvostoliitot ym. kituvat paikkakunnat. Harmi...
pst. kasvattakaa sitä vihaanne Rovaniemeä kohtaan, sillä tervolan kohdalta menee raja (Rovaniemen ja tervolan) ei ole nii väliksi tulla kosiskelemaan missään asioissa! Mars sinne leevin kapunkiin, elikkä suureen ja mahtavaan Ouluun!Siinähän se mielenterveyspalveluiden tarve tulikin jo erittäin selväksi kun luki sinun kirjoituksesi meillä ei ole kovinkaan suurta tarvetta sille alalle onhan tietysti joitain sieltäpäin muuttaneita sinunlaatuisia yksilöitä joiden vuoksi on pidettävä jonkilaisia mielenterveypalveluita mutta ei toki kuten teillä että niiden tuloilla rakennettaisiin uusia hoitotiloja, jos jätät sen :D pois niin sinua ei tunnistaisi jos ei lukisi höpinääsi.
- Missä mäkki?
Särki päähän kirjoitti:
Siinähän se mielenterveyspalveluiden tarve tulikin jo erittäin selväksi kun luki sinun kirjoituksesi meillä ei ole kovinkaan suurta tarvetta sille alalle onhan tietysti joitain sieltäpäin muuttaneita sinunlaatuisia yksilöitä joiden vuoksi on pidettävä jonkilaisia mielenterveypalveluita mutta ei toki kuten teillä että niiden tuloilla rakennettaisiin uusia hoitotiloja, jos jätät sen :D pois niin sinua ei tunnistaisi jos ei lukisi höpinääsi.
En tiedä nuista mielenterveyspalveluista, mutta siirsivät Kemi-Tornion ammattikorkeakoulunki Rovaniemelle, kun hommat ei hoitunu siellä niin kuin pitää. Vaikka olette sentään terästehdaskaupunki (mitä seki tarkoittaa). Nyt on teillä vakavan miettimisen paikka miten etenette. Vaivutteko kemijärven tasolle ja alatte vastustamaan kaikkea. Kyllä sinne outokummun teräksentekohalliin liimapuupalkkeja mahtuupi tekemään. Vaikka on ne aika pitkiä ne palikat. saatatte joutua vähän jatkamaan sitä tehasta, että mahtuu sisään. Positiivisia voimahaleja teille! Tsemppiä!
God Be With You (sydän hymiö) - Missä :D

God Be With You (sydän hymiö)Älä koeta ajatella mitään asioita tuollaisella ontolla pallolla sehän ei tietenkään tule kipeeksi koska siellä ei ole mitään mihin jokin vaikuttaisi mutta se voi rupsahtaa kasaan kun sieltä imetään loputkin ilmat ulos.
- Missä mäkki?
Missä :D kirjoitti:
Älä koeta ajatella mitään asioita tuollaisella ontolla pallolla sehän ei tietenkään tule kipeeksi koska siellä ei ole mitään mihin jokin vaikuttaisi mutta se voi rupsahtaa kasaan kun sieltä imetään loputkin ilmat ulos.
Joo en yritä ajatella mitään :D oon muuten tässä tornion kylillä, ikeasta tulossa. Pitäis löytää mäkkäri tai kotipizza, että jaksaa rovaniemelle ajella tyhjällä autolla kun eipä niitä paskoja lastulevyjä viittiny kotia rahdata. Käy amarillo tai rossoki.
Osoitteita jos ois antaa, ni sais navikeitteriin naputeltua. Ollaa jo monesti menty tuo silta yli ja vissiin kaupungin läpi ajettu siitä hautausmaan ohi, mutta ei me löydetä mittään ruokapaikkaa. Ja mikkään asuntovaunu grillikioski ei sitten ole mikään vaihtoehto. - Teollisuuskaupunki
Missä mäkki? kirjoitti:
Joo en yritä ajatella mitään :D oon muuten tässä tornion kylillä, ikeasta tulossa. Pitäis löytää mäkkäri tai kotipizza, että jaksaa rovaniemelle ajella tyhjällä autolla kun eipä niitä paskoja lastulevyjä viittiny kotia rahdata. Käy amarillo tai rossoki.
Osoitteita jos ois antaa, ni sais navikeitteriin naputeltua. Ollaa jo monesti menty tuo silta yli ja vissiin kaupungin läpi ajettu siitä hautausmaan ohi, mutta ei me löydetä mittään ruokapaikkaa. Ja mikkään asuntovaunu grillikioski ei sitten ole mikään vaihtoehto.Siellä Roissa jos satut hengissä selviämään suojatien yli, seuraavaksi on vaara joutua kadunkulmassa jonkun Leukun esittelijän ahdistelemaksi,(ootko seurannut mediaa)joka saattaa tehdä ilmaseksi,aikaa varaamatta avoleikkauksen.Että kyllä siellä hoitoa tarvitaan.
- Missä mäkki?
Teollisuuskaupunki kirjoitti:
Siellä Roissa jos satut hengissä selviämään suojatien yli, seuraavaksi on vaara joutua kadunkulmassa jonkun Leukun esittelijän ahdistelemaksi,(ootko seurannut mediaa)joka saattaa tehdä ilmaseksi,aikaa varaamatta avoleikkauksen.Että kyllä siellä hoitoa tarvitaan.
Pääsin ehjänä Rovaniemelle :) tyhjällä vatsalla tosin...
Siellä torniossa jos lähdet illalla ravintolaan, joudut menemään toiseen kaupunkiin. Ja mikä pahinta, kemiin...
Mediasta tuli mieleen, että onko teillä siellä päin sanomalehteä? Tarkoitan semmoista seittemänä päivänä viikossa ilmestyvää. Kemissä tais ollakki joku posari tms. Vai luetteko peräti Rovaniemen uutisia sielä pelkästään :D:D huhaa! - vaarin aikaan oli
Missä mäkki? kirjoitti:
Pääsin ehjänä Rovaniemelle :) tyhjällä vatsalla tosin...
Siellä torniossa jos lähdet illalla ravintolaan, joudut menemään toiseen kaupunkiin. Ja mikä pahinta, kemiin...
Mediasta tuli mieleen, että onko teillä siellä päin sanomalehteä? Tarkoitan semmoista seittemänä päivänä viikossa ilmestyvää. Kemissä tais ollakki joku posari tms. Vai luetteko peräti Rovaniemen uutisia sielä pelkästään :D:D huhaa!Mikä sanomalehti ?
On se kai ollut jokin isoisän aikaan sellanen mutta nykyisin luetaan kaikki netistä jos tiedät mikä se on en kuitenkaan ala tässä kertoon siitä sen kummempia jos olet käymässä täällä etelässäpäin niin voisit tutustua paremmin asiaan. - Missä mäkki?
vaarin aikaan oli kirjoitti:
Mikä sanomalehti ?
On se kai ollut jokin isoisän aikaan sellanen mutta nykyisin luetaan kaikki netistä jos tiedät mikä se on en kuitenkaan ala tässä kertoon siitä sen kummempia jos olet käymässä täällä etelässäpäin niin voisit tutustua paremmin asiaan.Kyllä olen käymässä etelässä ensiviikolla, mutta se tornio ei osu matkanvarrelle jos etelään haluaapi mennä. Siitä kun kääntyy vasemmalle keminmaassa ja laittaa pyykkipojan nenään, niin ei ole kuin hujaus ja on jo Lesta-Oulussa. Oulun ohi pitäisi kans tehdä ohitustie vähän kauempaa. Hajut tarttuu autoon väkisinki...
Asiasta kolmanteen, miksi tornion "kaupunki" rakentaa linja-autoaseman ruottin puolelle? Siis ei vittu mitään järkeä taas noissa toihuissa :D Jos haluatte ruottalaisiksi alkaa, ni maita ette saa matkaan. Raahaatte kehonne vain sinne hapiksen puolelle, niinku teitte sota-aikaan. - oli :D kemi
Missä mäkki? kirjoitti:
Kyllä olen käymässä etelässä ensiviikolla, mutta se tornio ei osu matkanvarrelle jos etelään haluaapi mennä. Siitä kun kääntyy vasemmalle keminmaassa ja laittaa pyykkipojan nenään, niin ei ole kuin hujaus ja on jo Lesta-Oulussa. Oulun ohi pitäisi kans tehdä ohitustie vähän kauempaa. Hajut tarttuu autoon väkisinki...
Asiasta kolmanteen, miksi tornion "kaupunki" rakentaa linja-autoaseman ruottin puolelle? Siis ei vittu mitään järkeä taas noissa toihuissa :D Jos haluatte ruottalaisiksi alkaa, ni maita ette saa matkaan. Raahaatte kehonne vain sinne hapiksen puolelle, niinku teitte sota-aikaan.Mitenkähän se kävi Rovaniemelle sota-aikana tais joku leikkiä tulitikuilla siellä se onkin aina kun käy siellä porokylässä niin tulee nenään sellanen palaneen haju jokohan se silta on saatu korjattua se missä menee junat ja autot päällekkäin kun ei ole ollut varaa tehdä kuin yksi silta sinne mikä se mäen-nyppylä nyt olikaan eikö sielläkin ole jokin yläkerran parannuslaitos vai oliko se jokin juoppojen kohennus paikka, niin se on kato meillä sellasta että tehdään rakennukset sinne minne milloinkin halutaan ei siinä kysytä lupaa keltään se nyt sattui olemaan rajan tuollapuolen mutta eipäs siinä ole kellään sanomista te se olette siellä metsän keskellä ei ole ketään lähellä ei muuta kun porot ja joulupukki.
- Missä mäkki?
oli :D kemi kirjoitti:
Mitenkähän se kävi Rovaniemelle sota-aikana tais joku leikkiä tulitikuilla siellä se onkin aina kun käy siellä porokylässä niin tulee nenään sellanen palaneen haju jokohan se silta on saatu korjattua se missä menee junat ja autot päällekkäin kun ei ole ollut varaa tehdä kuin yksi silta sinne mikä se mäen-nyppylä nyt olikaan eikö sielläkin ole jokin yläkerran parannuslaitos vai oliko se jokin juoppojen kohennus paikka, niin se on kato meillä sellasta että tehdään rakennukset sinne minne milloinkin halutaan ei siinä kysytä lupaa keltään se nyt sattui olemaan rajan tuollapuolen mutta eipäs siinä ole kellään sanomista te se olette siellä metsän keskellä ei ole ketään lähellä ei muuta kun porot ja joulupukki.
Sakemannithan ne Rovaniemen poltti jos et tienny. Meanwhile in torneå, maanpetturit luikkivat hapiksen puolelle vahtaamaan, että mitä siellä suomen puolella tapahtuu. Ei tullu apuja merilapista... Ikuisesti korvan takana nämä tapahtumat! Nykyään nämä sakemannit käyvät laumoittain turistreissuilla täällä Lapin pääkaupungissa. Rovaniemi on näet kansainvälinen kaupunki ja suosittu matkailukohde etenkin aasialaisille. Nämä asiathan ovat teille vähän hepreaa, kun teillä ei ole turismia eikä junavuoroja, eikä omaa lentokenttää. Voittahan tet tosiaan kemin kentän kautta lentää flybellä kerran viikossa helsinki-vantaalle :D mikä vitsi.
Tuosta yläkerran parannuslaitoksesta sen verran, että sijaitsee Muurolan kylässä 20km:n päässä rovaniemeltä. Sekin luultavasti siirretään kaupunkiin kunhan se megaluokan sairaalalaajennus kompleksi nytkähtää käyntiin. Tämä parantola on muuten lapin alueen mielisairaala, mihin passitetaan kaikki Lapin alueen mielisairaat. Että samat torniokemiläiset siellä on lobotomiaa odottamassa :D Nämä ovat hyödyllisiä tietoja teille, joilta sairaala lakkautetaan. Valitettavasti sekin tulee meidän rovaniemeläisten maksettavaksi prkl! myykää se rautatehas ja ostakaa omat sairaalanne. - Oli :D
Missä mäkki? kirjoitti:
Sakemannithan ne Rovaniemen poltti jos et tienny. Meanwhile in torneå, maanpetturit luikkivat hapiksen puolelle vahtaamaan, että mitä siellä suomen puolella tapahtuu. Ei tullu apuja merilapista... Ikuisesti korvan takana nämä tapahtumat! Nykyään nämä sakemannit käyvät laumoittain turistreissuilla täällä Lapin pääkaupungissa. Rovaniemi on näet kansainvälinen kaupunki ja suosittu matkailukohde etenkin aasialaisille. Nämä asiathan ovat teille vähän hepreaa, kun teillä ei ole turismia eikä junavuoroja, eikä omaa lentokenttää. Voittahan tet tosiaan kemin kentän kautta lentää flybellä kerran viikossa helsinki-vantaalle :D mikä vitsi.
Tuosta yläkerran parannuslaitoksesta sen verran, että sijaitsee Muurolan kylässä 20km:n päässä rovaniemeltä. Sekin luultavasti siirretään kaupunkiin kunhan se megaluokan sairaalalaajennus kompleksi nytkähtää käyntiin. Tämä parantola on muuten lapin alueen mielisairaala, mihin passitetaan kaikki Lapin alueen mielisairaat. Että samat torniokemiläiset siellä on lobotomiaa odottamassa :D Nämä ovat hyödyllisiä tietoja teille, joilta sairaala lakkautetaan. Valitettavasti sekin tulee meidän rovaniemeläisten maksettavaksi prkl! myykää se rautatehas ja ostakaa omat sairaalanne.Se on ollut tuossa kemin puolela sota-aikana se sotilas pääesikunta ei sielä rovaniemelä ole ollu muuta ko niitä sotilaitten vaimoja saksalaisile täältä on naiset ja lapset viety ruotsiin turvaan teilä ne on jätetty oman onnensa nojaan eikä ne turistit sielä käy Rovaniemeä kattomassa ko lappia, poroja ja sitä joulupukkia napapiirilä onhan teillä tosiaan sielä paljon niitä aasia mitä mainostit, nekkös meinaavat siirtää sitä suljettua mielisairaalaosatoa sinne lähemäs no eihän se mikään ihme ole kukapa teitä jatkuvasti viittii kuskata sinne muurolaan se on hyvä sitte muuta ko pii paa autola aina viskata ukko laitokseen ko on lyhyt matka, kyllä meiltä junan kyytiin pääsee ja tuo lentokenttä on kemin kanssa yhteinen eihän se vaikuta joka kymmenen kilometrin päähän lentokenttää tehä ja sielä on aika vilkas liikenne eihän se teiläkään ole siinä asutuksen keskellä kenttä vaan siellä kaukana vaaranpäällä lähellä pukkia, olekkos tohtinut käydä pukin luona, niin mitäs me sitä rautatehasta myisimä tuottoisa laitos ja jos jotku on niin helposti höynättävissä että hoitavat meidänkin potilaat niin siinä vaan sehän on meille aina helpompaa me kääritään vaan voitot hoitakoon toiset ne työjutut.
- Ei näy mäkkiä?
Oli :D kirjoitti:
Se on ollut tuossa kemin puolela sota-aikana se sotilas pääesikunta ei sielä rovaniemelä ole ollu muuta ko niitä sotilaitten vaimoja saksalaisile täältä on naiset ja lapset viety ruotsiin turvaan teilä ne on jätetty oman onnensa nojaan eikä ne turistit sielä käy Rovaniemeä kattomassa ko lappia, poroja ja sitä joulupukkia napapiirilä onhan teillä tosiaan sielä paljon niitä aasia mitä mainostit, nekkös meinaavat siirtää sitä suljettua mielisairaalaosatoa sinne lähemäs no eihän se mikään ihme ole kukapa teitä jatkuvasti viittii kuskata sinne muurolaan se on hyvä sitte muuta ko pii paa autola aina viskata ukko laitokseen ko on lyhyt matka, kyllä meiltä junan kyytiin pääsee ja tuo lentokenttä on kemin kanssa yhteinen eihän se vaikuta joka kymmenen kilometrin päähän lentokenttää tehä ja sielä on aika vilkas liikenne eihän se teiläkään ole siinä asutuksen keskellä kenttä vaan siellä kaukana vaaranpäällä lähellä pukkia, olekkos tohtinut käydä pukin luona, niin mitäs me sitä rautatehasta myisimä tuottoisa laitos ja jos jotku on niin helposti höynättävissä että hoitavat meidänkin potilaat niin siinä vaan sehän on meille aina helpompaa me kääritään vaan voitot hoitakoon toiset ne työjutut.
Olen veikkosten käyny pukin juttusilla. Otin vain äkkilähdöt kun alkoivat myymään valokuvia minusta pukin kanssa 50 eurolla muistitikulle tallennettuna. Eihän ne turistit tosiaan tule Rovaniemeä kattomaan, mutta rahat jäävät kyllä tähän kylään. Mites se tornion teräshalli. Maksaa voitoista verot kaupungin kassaan, vai kenties jonnekin veroparatiisiin :D Äläkä väitä, että niitten muutaaman tuhannen työntekijän verorahat paskaakaan jos ruottille jo rakennellaan linja-autoasemia.
Aika vilkas on se teidän kimppakenttä kemingradin kanssa kun vuonna 2010 matkustajamäärä oli 96 500 ja samana vuonna Rovaniemen kentän kautta kulki 403 892 matkustajaa (huom. suomen neljänneksi vilkkain lentokenttä). - Onhan meilä
Ei näy mäkkiä? kirjoitti:
Olen veikkosten käyny pukin juttusilla. Otin vain äkkilähdöt kun alkoivat myymään valokuvia minusta pukin kanssa 50 eurolla muistitikulle tallennettuna. Eihän ne turistit tosiaan tule Rovaniemeä kattomaan, mutta rahat jäävät kyllä tähän kylään. Mites se tornion teräshalli. Maksaa voitoista verot kaupungin kassaan, vai kenties jonnekin veroparatiisiin :D Äläkä väitä, että niitten muutaaman tuhannen työntekijän verorahat paskaakaan jos ruottille jo rakennellaan linja-autoasemia.
Aika vilkas on se teidän kimppakenttä kemingradin kanssa kun vuonna 2010 matkustajamäärä oli 96 500 ja samana vuonna Rovaniemen kentän kautta kulki 403 892 matkustajaa (huom. suomen neljänneksi vilkkain lentokenttä).Se "Tornion teräshalli" on varmaan rovaniemen kaupungin kokoinen laitos että kyllä sieltä euroja tulee ja se lentomatkustajien määrähän nyt on selvä kun siellä käyvät santa pukkia katsomssa tusrisitit mites sitten kun heittävät uskomasta siihen pukkiinne mitäs te sitten teette kun kaikki on satsattu sinne meillä voi lentää ihan tarpeen mukaan ei ole ollut vaikeuksia, älä murehdi me kyllä pärjätään,olekkos ajatellut jos olisit aatun sukulaisia sitähän ei koskaan tiedä oikea arjalainen sitten ku kasvatat sellasen huulisutin vielä, ei vaiskaan tuu käymään kahvilla jos olet Ikeassa käymässä taikka tuossa kauppakeskuksessa, meillä varmaan olisi juttua kovastikkin keskustella. Olikkos muuten tietonen että kemissäkin on hyvin rikas malmikaivos.Elijärvellä.
- Teollisuuskaupunki
Missä mäkki? kirjoitti:
Joo en yritä ajatella mitään :D oon muuten tässä tornion kylillä, ikeasta tulossa. Pitäis löytää mäkkäri tai kotipizza, että jaksaa rovaniemelle ajella tyhjällä autolla kun eipä niitä paskoja lastulevyjä viittiny kotia rahdata. Käy amarillo tai rossoki.
Osoitteita jos ois antaa, ni sais navikeitteriin naputeltua. Ollaa jo monesti menty tuo silta yli ja vissiin kaupungin läpi ajettu siitä hautausmaan ohi, mutta ei me löydetä mittään ruokapaikkaa. Ja mikkään asuntovaunu grillikioski ei sitten ole mikään vaihtoehto.No niin,sitä on käyty sivistyksen parissa. Aivan oikein.Mutta ota ens`kerralla voipaperiin eväät ja pulloon maitoa,jos et torniossa pärjää ilman navikaattoria. Vastaavilla taidoilla tuskin löytää uimahallista uima-allasta, mutta oppia ikä kaikki.Ohjeeksi takaisin menoon:Jos olet Tervolassa ,et ole vielä perillä.Jos olet Inarissa olet ajanut ohi! Nyt joudut poronmunia pureskeleen.
- Tse tisu
Teollisuuskaupunki kirjoitti:
No niin,sitä on käyty sivistyksen parissa. Aivan oikein.Mutta ota ens`kerralla voipaperiin eväät ja pulloon maitoa,jos et torniossa pärjää ilman navikaattoria. Vastaavilla taidoilla tuskin löytää uimahallista uima-allasta, mutta oppia ikä kaikki.Ohjeeksi takaisin menoon:Jos olet Tervolassa ,et ole vielä perillä.Jos olet Inarissa olet ajanut ohi! Nyt joudut poronmunia pureskeleen.
Nyt se varmaankin tutustuu oman paikkakuntansa keskustelupalstaan tai on lähtenyt etsiin niitä ruokapaikkoja mitä on tuossa kysellyt.
- Järki päähän
Heitä höperöimästä! Länskää mihinkhään viä. Siinä se on ja pyssyy vaikka muutama hallintopaikka katoaiski. Turhaa kiihotethan ihmisiä ja tolloimat ottaa toesta.
- vika kuttu
Kylläpä tuota vain suunnitellaan lopetettavan ja sen jälkeen pitäis jokaisen kulkea Rovaniemellä lääkärillä.
Ehkä joku hikinen neuvola jäisi paikkakunnalle.
Eipä siinä paljon Kokoomuslaista, Helsingissä asuvaa ministeriä paina jos Lapin läänissä ihmiset joutuu kulkemaan kohtuuttoman pitkiä matkoja henkensä uhalla.
Tärkeintähän noille itsekeskeisille päättäjän lieroille on, että omassa kaupungissa on sairaala joka korttelissa ja niidenkin pihaan pääsee suoraan omilta portailta dösällä tai sporalla.- pitikittyi
Sehän se on suunnitelma kun ajoneuvovero laitetaan kilometrimaksuksi ja viedään lappilaisten palvelut yhteen paikkaan niin valtio saa jälleen meiltä hyvät tulot ja herrojen palkat voi jälleen nostaa korkeammaksi, mitäs meistä lapin ihmistä on muuta kun tuloja valtiolle ostetaan omat sähkötkin heiltä.
- fghjf
pitikittyi kirjoitti:

Kannattee pysyä terveenä
- bgnfg
hyvä homma voimme sairaalan rakennukseen tehdä vastaanottokeskuksen. tilaa riittäisi
- Kyllä
lähtee!
- yhdessä
Merilapin kunnat yhteen niin sairaalakin jää tänne,Torniolaiset ovat ratkeisevassa asemassa,Kemistä paremmat julkiset liikenne yhteydet Rovaniemelle ja ouluun kuin Torniolla.
- kukkuuko
Läskä on tehokas Posarin mukaan, hoitajille luu kurkkuun niin eivät valita.
- Poka torniosta
Merilapin kunnat yhteen mutta ilman Torniota.Tornion kannsa kukaan halua liittyä yhteen son varma poka.
- hörpsislörpsis
missä ammatissa on suomen pisimmät kahvitauot?
ei tuu nimeä ei- kyllä tulee
Kahvipaahtimon maistajilla.
- what ever
Onko tuolla mitään väliä, jos sairaala menee vaikka timbuktuun. Ei sinne pääse sairaalaan pääse, jos ei ole pää paketissa. Arvauskeskus lääkärit eivät osaa tehdä muuta kuin määrätä buranaa. Aivan sama tropit saisi varmaan eläinlääkäriltä, voisi ottaa kontolleen ihmisten ja eläinten hoidon. Taso ei tippuisi mihinkään.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama275080Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644071Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773637Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1492497Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792179Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272137- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525