kuinka somasti sykähdyttikään pääskyparin kaarto sinisellä taivaalla tänä aamuna; että vielä kerran tavattiin! Näissä valoisissa merkeissä on hyvä lähteä kohti alkavaa viikonlopun viettoa ja ihan kohtsiltään koittavaa kesää, - viikonloppuja!
Pääskystä ei päivääkään...
9
68
Vastaukset
- tulee niit kuultua
Toissapäivän siinä hiukan koleammassa ilmanalassa näin ensimmäiset Tervapääskyt taivaalla.
Tänään Pajulintu lauleli hienossa kesäsäässä; kuulemma Suomen yleisin lintulaji. Pajulinnun laulu mielestäni tekee vasta kesän.
Näillä main viimeinen kevätmuuttaja on ehkä Punavarpunen. Sen voimakas laulu kuuluu kauempaakin.
Onkohan västäräkit vähenemässä. Vain yhden riukupyrstön ole tänä keväällä nähnyt, mutta Punarinta tuli jo pihaan lumikasojen aikaan.- Tobias*
Samaa on ihmetelty näin pääkaupunkiseudulla, vain yksi ainoa västäräkkipari on bongattu pihamaalla, sen sijaan varpusia, jotka olivat myös taannoin hupeneva laji, on näkynyt runsaammin.
Västäräkkejäkin on näkynyt, samoin tervapääskyjä, jotka elävät ilmassa koko elämänsä, tervapääskyhän ruokailee ja yöpyykin korkeuksissa.
Metsäkirvinen on visertänyt, pajulinnun laulu on jo kuulunut ja punarinta, Robin, on myöskin ollut jo täällä viime kuussakin.
samoin mustarastaan huilu on kuulunut jo kauan.
Kevät on ihastuttavin vuodenaika.Nyt kun luonto sai sadetta, kasvusto pyrähti 'hulluna' käyntiin. Aurinkoisilla paikoilla ovat jo ensimmäiset nurmikot leikattu viikko sitten.
Ja tämä valossa kylpeminen; näkee vielä liikkua ulkona pilvettömänä päivänä vaikka puoliyöstä. Katselin pohjoisen puolista taivasta, ehtiikö se tummeta ollenkaan.
Sitä haikeana sii puoleltaöin mietin - vielä näitä 'valon juhlia' useitakin näkee; on nämä niin huippuhienoi kokea.
Muutanpa yhden kerran 'tönkkösuolattua' rutiiniani ja lähetän kesäterveisiä Satu-ystävälle, koska hänkin niin kerran teki. Heips.cc
Kiitoksia, palstaystävienkin terveiset aina lämmittävät sydäntä!
Olen ollut niin musiikin maailmoissa ja kaukana menneisyydessä tänä aamuna, että on aika palata todellisuuteen, joka on tässä ja nyt.
Nautitaan keväästä ja auringosta!
Pitää mennä!- Katleija
Eihän tätä luonnon kauneutta voi kun ihailla, kun se on puhjennut viheriöimään. Katselen tässä läppärini näytön yli kolmannen kerroksen ikkunasta avautuvaa vihermaisemaa. Ennen en ole tullut huomanneeksi kuinka monta vihreän eri sävyä edessäni näen.
Alimpana on ruohonvihreä, sitten kolmen vaahteran vihreä on heleän vaalea, taustalla metsän reunassa olevien koivujen vihreä on jo vähitellen tummunut alun keveästä hiirenkorvavärityksestä. Lehmusten vihreä on tummempaa, mutta taustalle jäävä mäntymetsä on tumminta.
Vielä pieni hetki ja puut alkavat kukkia. Kirsikat ovat jo puhkeamassa kukkaan, hevoskastanjakin pian sekä omenapuut myöhemmin.
Kesä etenee mahdottoman nopeasti, kevätesikot kukkivat ja kieloissa on jo nuput.
Kun nuo pikkulinnutkin vielä näin kesän alussa konsertoivat ja koko luonto tuoksuu niin kyllä tällainen voimakkaan vaikutuksen sisikuntaan saa mukavalta tuntuu sekä liikkeelle ajaa. - Täällähän löytyikin
ihastuttava ketju! Kevään taikaa!
Ja höpsöimmät kaltaiseni toivottavat pohjoiseen lentäville Joutsen- tai hanhiparville hyvää pesintäkautta.
Lähtekää terveinä ja runsaslukuisina perheinenne taas syksyllä etelänmatkalle me höpsöt, luontorakastajat mielessämme huikkaamme heille.- katleija
Suomessa on kevät kauneimmillaan mutta ajatelkaa islantilaisia, joiden taivaan on tulivuoren tuhka sumentanut. Kuinka sellaista ilmaa voi hengittää ja mikä siivousurakka tiedossa.
Ei käy kateeksi amerikkalaisiakaan heillä kun tornadot tekevät tuhojaan ja ihmishenkiä on menetetty. Kyllä luonnon voimat ovat hirmuiset. Näin olemme eri asemissa me maan asukkaat pallollamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612648Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu942103Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611655Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171548Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361495