Osaisiko joku auttaa?
10 vuotta sitten istutettu omenapuuni on alkanut voida huonosti.
Parina viime kesänä siinä on ollut kirvoja, lehdet ja kukinnot ovat jääneet vaatimattomiksi, jotenkin kippuroiksi. Tämän kevään lehdet ovat myös pienet ja reunoiltaan paikoin ruskeat. Olen yrittänyt lannoittaa maata. Kaikki muut perennat yms. viihtyvät paikalla hyvin, mutta puu ei. Olen myös torjunut kirvoja aiempina vuosina mäntysuovalla suihkuttamalla, mutta huonoin tuloksin.
Tänä keväänä olen kastellut puuta erityisesti, sillä se kasvaa hyvin pienellä maa-alalla terassin ja asfaltin välissä ja paikka on lämmin, jopa kuuma etelästä tulvan auringon vuoksi. Alkuvuosina ongelmia ei ollut, sadotkin olivat välillä suuria. Olosuhteet eivät ole muuttuneet muuten kuin säiden suhteen. Olen epätoivoinen, pienen pihani kuningatar ei nyt näytä puhkeavan kukkaan edes viimevuotiseen niukkaan tyyliin vaan vielä surkeampaan!
Omenapuun ongelma
rouskuu omena
3
326
Vastaukset
- rouskuu omena
Muita näkyviä ötököitä ei puussa ole. Edellisvuosina muistan nähneeni jonkinlaista seittiä, olisikohan se kirvojen kutomaa? Talvehtivatko kirvat puun rakenteissa?
- lahoavat juuret
Yksi mikä tappaa puun on lahoavat puun juuret maassa. Yksi omenapuu minulta kuoli.
- ae
samoin on käynyt omalle pikku puulleni, olosuhteet ovat säilyneet samana, jäniskään ei päässyt syömään oksia, lunta oli riittävästi ympärillä, mutta ei kukan kukkaa, ei sato saattaa jäädä aika pieneksi, pitäisköhän vaihtaa uusi puu tilalle?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama204988Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634006Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472443Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272077- 1261544
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko361495