CIA on salakuunnellut Tarja Halosen puheluita.

numerot +358

Alla oleva EikiLeaks tieto tarkoittaa käytännössä, sitä, että CIA on salakuunnellut kyseisiä päättäjiemme puhelimia, koska numerot ovat välitetty eteenkin päin. Ylipäätään varsinkin päättäjien tulisi hyvin harkita mitä puhelimessa puhutaan, en tiedä noudatavatko he tässä tervettä järkeä. Toivottavasti.

Kuitenkin tämä salakuuntelu on vakav rikos ja olisi syytä suorittaa asiasta rikostutkimus ja jos syyllinen ja syylliset, ainakin niiden käytännöntekijät ovat Suomessa laitaa ne käpälälautoin tai poistaa maasta ja silloin henkilöillä ei EU:n ulkopuolisina kansalaisina käytännössä enää ole asiaa mihinkään muuhunkaan EU-maahan.

” IS: Presidentti Halosen numero vaihdettiin Wikileaks-vuodon takia
26.4.2011 13:56 | Kommentit
A A
HELSINGIN SANOMAT

Presidentti Tarja Halosen lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen on vahvistanut Ilta-Sanomille, että vuodetuissa Wikileaks-sähkeissä oli Halosen puhelinnumero. Nevalainen kertoo, että numero vaihdettiin sen jälkeen, kun tieto vuodosta tuli julki.
Numeroon ei Nevalaisen mukaan ehtinyt tulla häiriösoittoja tai -viestejä.
Ilta-Sanomat kertoi eilen, että Wikileaksin vuotamissa viesteissä on myös ex-pääministeri Matti Vanhasen vanhan kotitalon lankanumero sekä kansanedustaja Erkki Tuomiojan kännykkänumero.
Wikileaks julkaisi verkkosivuillaan maanantaina satoja Yhdysvaltojen Suomen-suurlähetystön diplomaattisähkeitä, joita Helsingin Sanomat on käsitellyt laajasti jo aiemmin. ”
http://www.hs.fi/juttusarja/wikileaks/artikkeli/IS Presidentti Halosen numero vaihdettiin Wikileaks-vuodon takia/1135265658376

2

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomesta salaisuudet

      ... vuotaa ja pahasti!

      Niin miksi päättäjiemme puhelinnumerot olivat US-diplomaatti sähkeissä? Hyvin epätavallista, kun ilmeisesti eivät siltä taholta ole soitelleet numeroihin? Jos he puhelin yhteyden päättäjiimme haluaa, on siihenkin virallisenlinjat.

    • Vastuu kuulijalla

      Onhan se hyvä että joku sentään valvoo näiden toilailuja oikein ammattimaisesti.Ihmettelen kuitenkin kuinka tylsää onkaan seurata moista keskustelua,kun siitä ei saa selvää edes Erkkikään.On se rankkaa olla diplomaattina Suomessa missä asioiden suuruusluokka on se kuka on näyttänyt vaatekaappinsa sisällön naistenlehtien palstoilla.Keskustelujen tasoa kuvaa myös se laitetaanko meille yksi vai kaksi lautasta kun EU johtajat pitävät kokoustaan.Näistä aineksista ei kummoista soppaa saa tekemälläkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      58
      3183
    2. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      6
      2957
    3. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      42
      2926
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      93
      2826
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2638
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2610
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      113
      2317
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      54
      2056
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1941
    Aihe