Jokohan vihdoinkin!

S-Liisa

Niin kovin mielelläni taas toivoisin että tämän palstan keskustelut lähtisivät taas omille raiteilleen. Ottamatta kantaa noihin ihmeellisiin sekoiluihin ja jopa vainoharhaisiin postauksiin, ainakin minä toivoisin tämän palstan palautuvan taas siihen omaan vuosia sitten totuttuun genreen.
En tahdo ketään tänne kirjoitellutta osoittaa sormella mitenkään, mutta jokaiselle itseä ketäkin kiinnostavalle aihepiirille kyllä löytyy suomi24 palstoilla mieleisensä.

Ihan oikeasti! Ei oteta kantaa noihin utopistisiin ja ilmiselviin henkilökohtaisiin ongelmiin, sillä kaikkihan käsittää sen että sellainen on loputon suo....niinkuin periaatteessa ollaan nähty. Sellaiset eivät tuota kuin pahaa mieltä ja ihan vain ikäviä kokemuksia itse kellekin.
Jos jollakin on henkilökohtaisia ongelmia jonkun/joidenkin kanssa niin tällainen palsta sellaisen ongelman ratkaisuun on vihonviimeinen. Viimeistään me joiden pää vielä pelaa normaalisti, pitäisi sellainen asia ihan selviö.

Yritetään yksinkertaisesti olla ottamatta kantaa noihin ilmiselvän sairaisiin postauksiin jotka jo kaikki...niin luulisin, pystyvät tunnistamaan ihan siitä "tietystä lähteestä" tuleviksi. Tai ainakin olen ihmeissäni jos kukaan ei tunnista noita postauksia.
Yritetään myös välttää noita ilmiselviä ärsyttämiseen tarkoitettuja postauksia, koska tämä ihminen vain aktivoituu siitä yhä enemmän.
Toisin sanoen, jätämme hänet rauhaan totaalisesti, sillä jokainen täällä kommentoiva ihan varmasti tunnistaa tuon ihmisen. Jooko?

6

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyshyssälä

      Kenet pitäisi tunnistaa?
      Eihän täällä muutoinkaan oteta kantaa kirjoituksiin. Outoja hyyryläisiä.....

    • vouwvouwvouw

      voisitko toistaa, mitä pitikään tehrä..?

    • Hauhauhau

      Jollain viiraa ja pahan kerran...

    • Sontakuski

      Sinun aloituksesi on tulipalon sammuttamista bensiinillä!

      Jos, siis JOS, tämän palstan tervehdyttämistä halutaan, niin se tapahtuu vain ja yksinomaan puhtaasti asiallislla aloituksilla ilman mitään viittauksia aiempaan. Tosin monet aikanaan hyvin osallistuneet ovat jättäneet palsta ja tuskin palaavakaan, mutta aina tulee uusia lukijoita, jotka saattavat innostua rakentavasta keskustelusta.

      Palsta puhdistuu, jos, siis JOS, vältetään provosoivia kommentteja eikä provosoiduta niistä, eikä tehdä henkilöön meneviä kommentteja vaan pysytään asiallisina. Sillä niitä provoja tulee vuorenvarmasti, mutta niistä provosoitumisen voi jokainen välttää jos haluaa.

      • S-Liisa

        Todellakin, myös itse hokasin saman välittömästi postauksen jälkeen että toi aloitus saattaisi jopa ärsyttää. Tässä ei kuitenkaan ole mitään "Ubs" toimintoa jolla asian olisi voinut korjata. Myöskään "ilmoita asiaton viesti" klikkaaminen välittömästi postauksen jälkeen ei tuottanut tulosta jostakin syystä. Ehkä se sitten ei ollut asiaton.

        Ainakin tuo asia tuli selväksi, mutta kadun sitä että tulin ärsyttäneeksi niin sinua kuin noita muitakin nähtävästi ja pyydän anteeksi kaikilta joita ehkä ärsytin!


    • -------

      ...karmeita tarinoita repussa sulla...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2691
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      57
      2632
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      68
      2578
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      85
      2504
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      79
      2018
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      48
      1995
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      140
      1853
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      29
      1422
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1422
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      14
      1377
    Aihe